Arkeen paluu ja syksy on tuntunut vähän samalta kuin huora olis lyöny päin näköö avarilla todella hyvän seksin jälkeen. Tai näin mä voisin kuvitella. Koska kesästä on nyt maksettu kova hinta. Oli liian hauska kesä ja mikään ei oo ilmaista. Siksi vertauskuva maksullisiin seksipalveluihin. Tosin en oo koskaan maksanut seksistä, jos illallista ja drinkkejä ei lasketa. Onhan sekin jonninsortin prostituutiota: mennään syömään toinen tarjoo ja toinen sitten antaa. Jos ruoka ja seura oli sen arvoista… *hiljaa tuijotan tietokoneen ruutua ja mietin: ”Mitä vittua mä just kirjoitin?”, puraisen alahuultani ja sanon itsekseni: – Nooh… Tällä mennään*

Elikkäs siis… Arkeen paluu on ollu rajumman puoleista. Olin niin lomatuulien vietävissä, että maanantairutiinit maistuvat puulta ja työt samalta kuin ruosteinen naula persuuksissa. Ikävä on ihmisen olo ollut.  Enimmäkseen siksi että ensimmäiseen kunnon työviikkoon on mahtunut oksennustauti sekä pirunmoinen flunssa, kuumetta ja räkää rei’istä mitä mä en edes tiennyt että räkää voisi ulos tulla. Eilen oli pakko ottaa sairalomapäivä radiosta koska yskin niin paljon ja ääni oli niin maassa että puheesta ei tullut mitään.

Maanantaina oli pakko palata töihin. Yhden päivän sairalomapäivän jälkeen.

Mä rakastan mun duunia. Enemmän kuin mitään muuta.. Sitä ei voita parisuhteet, eikä söpöt kissavideot. Siksi kun valitan duuneista, musta tuntuu aina kamalan syylliseltä. Miten mä kehtaan ees valittaa? Mutta kai se on vähän kuin olis Brad Pittin kanssa naimisissa: oli se vaikka kuinka hyvännäköinen ja mukava, niin jossain kohtaa senkin naama alkais varmaan vituttamaan. Näin mä ainakin sen itselleni selitän. Eli vaikka rakastan mun duunia ja kaikkea mitä teen niin ei se silti estä etteikö se joskus sitten vituttaisi.

Kun lupasin alkaa tekeen blogia, lupasin että en kirjoita turhanpäiväisiä mitä söin, olin shoppaas blogipäivityksiä. Nyt tämä alkaa vahvasti sellaiselle. Joten lopetan… Tänään kai ei ollut sitten sen kummempaa sanottavaa…

Katsellaan sitten syssymmällä.

Cristal Out