Maailman älykkäimpänä pidetty eläin, gorilla nimeltä Koko, keskustelee hoitajiensa kanssa viittomalla ja tunnistaa yli 2000 sanaa.

Paul Allen, toinen Microsoftin perustajista, on tunnustettu nero, jonka älykkyysosamääräksi on arvioitu 170.

Allen ei suinkaan ole maailman älykkäin ihminen, ei edes kovin lähellä sitä. Vertailukohta on silti sopiva, sillä hänen älykkyysosamääränsä on yhtä kaukana keskivertoihmisestä kuin keskivertoihmisen älykkyysosamäärä on gorillasta.

Kuinka suuria älykkyyserot tarkalleen ovat, ei ole laskettavissa. Älykkyysosamäärä mittaa testattavien keskinäistä sijoittumista kyvyssä päätellä ja hahmottaa asioiden välisiä yhteyksiä sekä suoriutua yleisälykkyyttä vaativista päättelytehtävistä.

Näissä ominaisuuksissa ihmislaji kehittyy koko ajan paremmaksi. Tälle älykkyystutkija James R. Flynnin mukaan nimetylle ilmiölle olennaisimmat syyt liittyvät elintason nousuun. Kasvuiän ruokavalion ravitsevuus, tartuntatautien väheneminen ja ympäröivät virikkeet vaikuttavat tutkitusti älyyn.

Syvemmällä piilevät tekijät juontuvat ihmisen periytymisestä apinoista ja kehittymisestä vähitellen homo sapiensiksi. Evoluutio ei ole missään vaiheessa pysähtynyt, vaan jokainen sukupolvi on hieman edellistä älykkäämpi.

Miten älykkyyden kasvu näkyy yhteiskunnissa? Siinä missä teknologiset edistysaskeleet hyödyttävät kaikkia, vaikkeivät he tajuaisi sen enempää kvanttimekaniikkaa kuin nanoteknologiaakaan, yhteiskunnalliset muutokset vaativat tarpeeksi suuren osan väestöstä ymmärtävän ja hyväksyvän ne ennen kuin valtarakenteet voivat uusiutua.

Kun puolet väestöstä sijoittuu älykkyysosamäärältään kahdenkymmenen pisteen haarukkaan asteikon keskelle, johdetaan yhteiskuntia näiden mediaani-ihmisen ehdoilla. Heidän omaksumansa arvot ja uskomukset sekä käsityksensä esimerkiksi oikeudesta tai talousasioista määrittävät, millainen vallankäyttö nähdään sallittuna, tarpeellisena ja jopa vääjäämättömänä.

Mitä pidemmälle ihmisten kyky ymmärtää ympärillään tapahtuvaa kasvaa, sitä vähemmän nähdään tarvetta alistaa asioita valtahierarkioille, hallinnolle ja pakottaville määräyksille.

Suunnan voi todistaa vertaamalla eri maiden asukkaiden yleisälykkyyttä maiden hallintomuotoon ja valtarakenteisiin, erityisesti taloudelliseen vallankäyttöön ja yksilön perusoikeuksiin.

Amerikkalainen Heritage Foundation julkaisee Wall Street Journalin kanssa taloudellisen vapauden indeksiä, joka mittaa omistusoikeuksia ja vapautta sääntelystä. Pelkistettynä pienimmän vapausarvon maissa valtionjohtajat ovat rikkaita ja kansa köyhää, kun korkeimman tuloksen saaneissa maissa vallanpitäjien leipä on yhtä lyhyt kuin toimikausikin. Väliin sijoittuvat maat, joissa valta on jakautunut, mutta instituutiot ovat vahvoja ja valtion puuttuminen asioihin vaihtelevan laajaa.

Vaikka Heritage Foundation on poliittisesti aatteellinen ajatuspaja, on sen tuottama luokittelu hyvin osuva. Käytännössä jokainen ihmisyhteisö on kulkenut samankaltaista vallankäytön polkua lauman alfauroksista kylänvanhimpiin ja poppamiehiin, teokraattisista diktatuureista harvainvaltaisiin luokkayhteiskuntiin ja edelleen sotaisiin kansallisvaltioihin, rajoitettuihin demokratioihin ja vähitellen kohti vapaata markkinataloutta ja yksilöiden tasavertaisia oikeuksia.

Kehityssuunta tunnistaen ei ole lainkaan yllättävää, että maakohtaiset älykkyystulokset ovat sitä korkeammat, mitä vapaampia valtiot ovat ja mitä enemmän päätösvaltaa niiden kansalaisilla on.

Heiner Rindermannin koostamassa kansainvälisessä älykkyystutkimuksessa on huomioitu joukko erilaisia mittauksia virallisista älykkyystesteistä ikäluokkakokeisiin kuten matematiikan TIMMS ja suomalaisten ylpeys PISA. Tulosten perusteella on laskettu vertailuluku lähes kahdellesadalle maalle. Pistemäärä 100 on annettu Englannille, johon muita maita verrataan. Kyseessä ei siis ole älykkyysosamäärä vaan tulosten asteikko on eri.

Maailman vapaimmiksi rankatut maat sijoittuvat kaikki yleisälykkyydessä korkeimpaan yli 100 pisteen luokkaan. Kuuden taloudellisesti vapaimman maan, Hong Kongin, Singaporen, Australian, Sveitsin, Uuden-Seelannin ja Kanadan, älykkyystulosten keskiarvo on 103.

Siirryttäessä älykkyysakselilla alemmas painopiste siirtyy vasemmalle kohti yhä suurempia rajoituksia. Älykkyystulosten keskiarvot eri kategorioissa ovat Mostly Free 94, Moderately Free 85, Mostly Unfree 75 ja Repressed 72.

Tuloksille on helppo nähdä syy-yhteys. Voimakkain vallankäyttö perustuu aina pelkoon, uskomuksiin ja väitettyjen kansanvihollisten alistamiseen. Nämä yhdistettyinä myyttiin hyvästä kuninkaasta, joka on milloin ihminen, milloin jumala ja milloin aate, mahdollistavat tyrannian, pakkokeinot ja syrjinnän.

Älykkyyden kasvaessa valtarakenteita aletaan kyseenalaistaa, vaikka ne olisivat syvällä kulttuurissa. Näin on käynyt kaikkialla ja tulee käymään jatkossakin. Vallanpitäjien on tällöin joko suostuttava uudistuksiin tai kehitettävä yhä kovempia otteita asemansa säilyttämiseksi. Rauhanomainen muutos on poikkeus, joten useimmiten päädytään jälkimmäiseen.

The Economist keräsi 150 maan listan maissa odotettavissa olevien kansannousujen ja mellakoiden riskin mukaan. Kun listan maat sijoitetaan taulukkoon niiden vapausluokituksen ja yleisälykkyyden mukaan, huomataan levottomuuksien olevan sitä todennäköisempiä (asteikko 1-5), mitä enemmän älykkyystulos poikkeaa suhteessa taloudelliseen vapauteen.

Tämän itse nimeämäni tikittävän indeksin kärjessä ovat Kuuba, Venezuela, Iran, Kiina, Argentiina, Turkmenistan, Venäjä, Itä-Timor, Ukraina, Valko-Venäjä, Ecuador, Bolivia, Uzbekistan, Kreikka, Laos, Moldova ja Egypti.

Liikehdintä ei automaattisesti tarkoita, että alueet kehittyisivät rysäyksin kohti liberaalia demokratiaa. Vapauskehitys vaatii laajaa ymmärrystä siitä, mitä muutoksilla tulisi tavoitella. Modernin elämäntavan yksinkertaisilta kuulostavat peruskivet kuten yksilön vapaus, tasavertaisuus, perustuslaki ja vapaaehtoinen vaihdanta ovat paljon vaikeampia käsitteitä hahmottaa kokonaisuudesta kuin uskallamme myöntää. Vallanpitäjien toimien arviointi on vaikeaa, jos ei pysty arvioimaan päätösten ja tekojen vaikutusta tai näkemään ristiriitaa tavoiteltuihin päämääriin.

Juju piileekin siinä, että yhteiskunnat kehittyvät, kun kaikki ihmiset kehittyvät.

Siksi ei ole kovinkaan olennaista, kuka tai ketkä ovat älykkäimpiä. Lohdullinen johtopäätös on, että jos yhteiskuntien kehitys seuraa älykkyyden kasvua, siirrytään vähitellen yhä kauemmas historian pimeimmistä hulluuksista, kauemmas sotien uhasta, kidutuskammioista ja internointileireistä, autoritarismista ja vaateista alistaa yksilöt uhraamaan itsensä kollektiiville. Pako pimeistä ajoista pois ei suinkaan tapahdu kivuttomasti tai ottamatta taka-askelia, mutta pitkän aikavälin tulos näyttää selvältä.

Eikä ihmislaji ole lähelläkään lopullista yhteiskuntamallia. On vain nykyisiä, seuraavia ja niitä seuraavia valtajärjestelmiä. Mikä aatemaailmoista selviytyy pisimpään, on vähän sama kuin vertailla kuka on maratonilla kilometrin kohdalla metrin tai kolme johdossa.

Tulevaisuuden maailmassa on enemmän hyvää kuin pelättävää. Miltä modernit yhteiskunnat näyttävät vuonna 2050, siihen palaan ensi perjantaina.