Peltilehmä petti ja jätti tielle. Eikä enää käynnistynyt. Ei vaikka huusin perkeleet ja muutamat muut perusmanattavat. Onneksi tämä tapahtui suuren kaupungin lähiöalueella, eikä synkällä metsätaipaleelle, jossa olisi ollut vaara joutua susien syömäksi. Soitto kaverille ja hinausapua oli hoidettu. Hinausköysi kuitenkin puuttui, mutta peltilehmäni oli valinnut kuukahtamispaikkansa huolella, sillä parinsadan metrin päässä oli huoltoasema.
Kun astuin sisään huoltoasemalle olin tapahtuneesta huolimatta melko hyväntuulinen. Etsin hinausköyttä, sitä ei löytynyt. Sipsihyllyjä täytti reippaanoloinen nuori nainen, menin hänen luokseen ja tiedustelin onko heillä hinausköyttä. On meillä ainakin joskus ollut, hän kertoi, ja huusi apuun vanhemman kollegansa. Vanhempi könysi takahuoneesta selvästi ärtyneenä. Kuultuaan ongelmasta hän tiuskaisi, että mitään köysiä ei ole. Kerroin, että tämähän on huoltoasema, pakkohan täällä on hinausköysiä olla. Se vanhempi kallisti päätään, katsoi silmiin ja sanoi, että yleensä ihmisillä on hinausköydet autoissaan. Tuolla lauseella hän todisti minulle kaksi asiaa:
A) En pysty tappamaan ihmisiä katseella.
B) Huoltoasemat ovat mennyttä.
Tuo tapaus yhdistettynä orastavaan keski-ikääni, joka on porannut sisuksiini syvän kaivon, jota päivittäin tulee täyttää nostalgialla, sai minut ymmärtämään mitä haluan. Haluan kunnon huoltoaseman, sellaisen mitä maassamme oli vielä silloin kun Hannu Karpolla oli asiaa televisiossa.
Haluan sellaisen huoltoaseman, että heti kun sen eteen pysähtyy niin paskaiseen haalariin pukeutunut mies ilmestyy huoltamon nurkan takaa. Öljyisiä käsiään se pyyhkii trasseliin ja nyökkää tervehdykseksi niin, että suupielessä roikkuvasta nortista tippuu tuhkaa sen parralle. Jos autoon pitää tehdä jotain pientä niin hän ei katso tietokoneelta, että ensi viikon tiistaina vartin yli kolme olisi vapaa aika. Hän sanoo, että mene kahville niin katsoo autoa sillä aikaa.
Haluan huoltoaseman, jossa on tarjolla vain kahdenlaista kahvia: uutta ja jo vähän vanhaa. Kahvi kaadetaan pannusta, jonka lämmityslevyllä on mustunut pikkukolikko. Ei mistään robottikoneesta, jossa on vilkkuvaloja ja mystisiä nappeja. Kaikki capuccinot, höttölatet, ekspressot ja muut litkut voi kaataa samaan kahdensadan litran tynnyriin vanhojen vaihteistoöljyjen kassa. Samaan astiaan voi laittaa myös bonuskortit, kyllä ne sinne sulaa.
Haluan huoltoaseman, jonka baarin puolella vanhat miehet istuvat ikkunapöydässä, oransseilla muovituoleilla ja mittaavat tarkasti katseellaan jokaisen joka sisään astuu. Juuri mitään hyvää sanottavaa he eivät löydä kenestäkään. Eivät he silti ole ilkeitä, se vaan kuuluu heidän kulttuuriinsa – se on metodi. Henkilökunnalle he ovat ystävällisiä, pilsneriin tai kahviin kolikoita kaivaessa he heittävät huulta ja saavat vakkarialennusta.
Haluan huoltoaseman, jonka kassalla on lasinen höyrykattila täynnä herkullisia höyrymakkaroita, ja jonka valkoisten pöytien päässä ei ole pieniä peliautomaatteja vaan viikon vanha Veikkaaja-lehti, Tekniikan Maailma, Aku Ankka ja sekalainen otos repaleisia lehtiä, joiden kansiin on kuulakärkikynällä misseille taiteiltu arpia, sarvet sekä hitler-viikset.
Haluan huoltoaseman, missä ei ole kolmea eri ravintolaa. Mikäli lämmintä ruokaa tarjoillaan niin upporasvassa paistettujen ranskalaisten kera voi tarjolla olla: wieninleikettä, lehtipihviä sekä metsästäjänleikettä. Muita vaihtoehtoja ei tarvita, muutama kurkun viipale ja neljään osaan halkaistu tomaatti toimittaa salaatin virkaa.
Haluan sellaisen huoltoaseman, josta Kari Hotakainen voisi kirjoittaa trilogian. Muuta en halua tai tarvitse tähän hätään – paitsi sen saatanan hinausköyden.
8 kommenttia
Kuulostaa huoltoasemalta, minne Jouko Turkan ja Aki Kaurismäen sielut vetäytyvät pelaamaan pajatsoa jahka aika heistä jättää. Jokainen 1980-luvulla elänyt varmaankin pystyy kuvittelemaan kuvailemasi miljöön.
Sellainen. Tämänpainen, vaikkei huoltamo olekaan ja loppuratkaisukin turhan lopullinen. https://www.youtube.com/watch?v=tKgOhbBIKu4
Aika kultaa muistot, arvon sunnuntai-autoilija. :)
Onneksi. Melkein kaikki muu onkin paremmin, paitsi huoltamot ;)
Facebookiin postaamalla tilanteesi olisit saanut köyden / avun paikalle. Nykyään homma vaan toimii sillai. Auto-ongelmia on nykyään niin vähän, että entisajan huoltamoille ei ole enää markkinaa. Mutta vaikka autojen tarpeet vähenevät jatkuvasti, niin kuitenkin ihmisten fysiologisten tarpeiden täyttämiseksi markkinat koko ajan kasvavat, ja siihen ABCn vastaus on surkea esitys.
Esson baarin höyrymakkaroita ja oikealla voilla voideltuja sämpylöitä kaivaten,
Jaakko
Höyrymakkaroita minäkin eniten taidan kaivata, ja juuri noita itse tehtyjä sämpylöitä.
Ja pajatsoa.
Nykyään ei liene tarvetta autonkorjausvalmiudelle samalla tavoin kun ennen. Nykyautot pysyvät suurimman osan ajasta kasassa, toisin kuin ´73 Kupla tai Mosse. Mutta kohtuuttomana vaatimuksena en pitäisi sitä että joka huoltoasemalla olisi valikoimassa muutama hassu köysi, rautalankarulla, vähän yleismallin sähköjohtoa yms. Tuollaisen hätävaraosaston pitäminen ei maksaisi asemalle paskaakaan mutta siitä olisi mielettömän hyvä apu pulaan joutuneelle. Itse olin jokunen vuosi sitten alkoholilakossa yli vuoden ja kun sitten tien päällä Hondastani putosi pakoputki ja jouduin sen kanssa taistella selkä kurassa ja loskassa todettuani ensin ettei Nesteen liikenneasemalta löytynyt pätkääkään rautalankaa, kaahasin putki takakontissa suoraan Alkoon ja kiskaisin vitutuskännit. Uskomatonta shaissea todella, kun siihen vielä yhdistää mainitsemasi olemattoman asiakaspalvelualttiuden ja sen raivostuttavan silmien muljauttelun henkilökunnan taholta!
Edellä kommentoijat jo kertoivatkin, ettei perinteinen huoltoasema kannata. Siis sellainen, missä autoa huolletaan. Vaan jos me Perussuomalaiset saamme seuraavissa eduskuntavaaleissa yli 90% äänistä, niin sitten varmaan laki määrää, että huoltoasemaksi kutsutuissa palvelupisteissä tulee olla tietty minimivalikoima tuotteita. Mm. se hinausköysi. Annosvaihtoehtojen lukumäärän rajoittaminen lailla tai asetuksella tuntuisi kuitenkin jo liian uskomattomalta (-;