 Thomas Taussi ke 01.06.2011 |
 Suomen kaltaisen älyllisesti epäkypsän keskusteluympäristön tapaan valtavirrasta poikkeavia ajatuksia vastaan on hyökätty hysteerisesti ja epäanalyyttisesti. Kaikki sai alkunsa, kun perussuomalaiset julkaisivat Jussi Halla-ahon laatiman linjauksen tasa-arvosta. Tätä julistusta monet olivat odottaneet, sillä monilla oli ja on edelleenkin ennakkoluuloihin ja ylitulkintaan perustuvia käsityksiä perussuomalaisista. Monille saattoi tulla yllätyksenä, että perussuomalaiset linjasivat vastustavansa kaikenlaista syrjintää, siis myös tietyille ihmisryhmille erikseen myönnettäviä etuoikeuksia. Tällaisia etuoikeuksia on yritetty kaupitella ihmisille myönteisemmällä nimellä, ”positiivisena syrjintänä”. Erityisoikeudet asettavat tietyt ryhmät eriarvoiseen asemaan lain edessä.
Perussuomalaiset kannattavat siis puhtaampaa tasa-arvoa kuin etuoikeuksia kannattava valtavirta. Tästä syystä kaikki yhteiskunnalliset järjestöt joko hyökkäsivät perussuomalaisten linjaa vastaan tai olivat vaiti yhtä lukuunottamatta. Kokoomuksen Nuorten Liitto otti pian kantaa Halla-ahon linjan puolesta. Vasta nyt keskustelu paisui uuteen mittakaavaan. Niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaisinakin pidetyt ryhmät hyökkäsivät ylläkön lailla Wille Rydmanin johtamaa Kokoomuksen Nuorten Liittoa vastaan. Yllättäen suomalaisille oli suuri huoli eriarvoistavien etuoikeuksien puolesta.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa syrjinnän kannattajat yrittävät käynnissä olevalla kritiikkiylläköllään virallistaa oman tasa-arvokäsityksensä, joka perustuu etuoikeuksien jakamiseen. Tämä tasa-arvokäsitys poikkeaa siitä, mitä kaikkien liberaalien esikuvat, länsimaisen valistusajan uranuurtajat, mm. John Locke, Immanuel Kant ja Adam Smith edustivat. Valistusaikana, jolloin yksilönvapauden arvostus oli, koki huippunsa, myös tasa-arvo sai selkeän määritelmän: ihmisten samanarvoisuus lain edessä. Tämä tarkoittaa, että laki ja säännöt ovat kaikille syntyperästä, sukupuolesta tai vakaumuksesta huolimatta samat.
Se, että laki on kaikille sama, on jokseenkin suppeampi versio nykyisestä tasa-arvokäsityksestä. Se ei tarkoita kuitenkaan, että suppea tarkoittaisi moraalisesti vajaata tai köyhää. Se, että laki on kaikille sama, estää valtiota kohtelemasta eri ihmisiä mielivaltaisesti. Tämä estäisi esimerkiksi apartheid-politiikan, kuin myös sukupuolikiintiötkin. Se, että laki on kaikille sama, rajoittaa syrjintää, niin positiivista kuin negatiivistakin. Tärkeä ero on se, että yksityiset toimijat, ihmiset ja yksityisyritykset eivät syrji. Yksityiset ihmiset tekevät valintoja. Jos valtio syyttää heidän valintojaan vääriksi, se on moralisointia ja vapauden rajoittamista. Tämä on erittäin huolestuttavaa, sillä nykyinen lainsäädäntö ei erota julkisten ja yksityisten valintojen eroa. Tätä näkökulmaa eivät tuoneet vielä esille perussuomalaiset eivätkä kokoomusnuoretkaan.
Miksi valtion täytyisi päättää yrittäjän puolesta, kenet hänen tulisi palkata asettamalla paremmuuskriteerejä ja anonyymejä työnhakutilaisuuksia? Yrittäjä osallistuu vapaaehtoisesti markkinoille omalla rahoituksellaan ja omalla riskillään. Miksei hän saisi myös vapautta päättää rahoistaan? On kyseenalaistettavaa, jos esimerkiksi yrittäjä ei saa omalla riskillään valikoida asiakkaitaan. Jos esimerkiksi parturiyrittäjä kieltäytyy ottamasta asiakkaakseen määrittelemänsä ihmisryhmän C jäseniä, ei C:llä ole mitään oikeutta vaatia yrittäjää palvelemaan häntä, ellei kyseessä ole veronmaksajien rahoilla ylläpidetty valtionyritys. Tässä tapauksessa toimii myös vapaus ja vastuu. Ihmisryhmän C jäseniä vieroksuva yrittäjä ohjaa asiakkaat ja rahat kilpailijoilleen aiheuttaen myös mahdollista paheksuntaa ja tulonmenetyksiä.
Taloustieteestä kumpuaa myös kysymys, voiko valtio todella tietää, mikä on liiketoiminnalle parhaaksi. Valtio puuttuu jo nykyisellä lainsäädännöllään ja rajoitteillaan ohjailevasti kysymyksiin, mikä on mm. optimimäärä yrityksiä markkinoilla, mitkä ovat optimaaliset hinnat, ja millaisia työntekijöitä tulee palkata. Tämä rajoittaa yrittäjän arvokasta vapautta tehdä tilannekohtaisia päätöksiä omasta tarkemmasta näkökulmastaan. Hajautuneen järjestyksen teorian avulla on todistettu suunnitelmatalouden epäonnistuminen. Silti sosialistinen yhteiskuntasuunnittelu tuottaa edelleenkin kurjuutta lievemmän interventionismin muodossa. Suunnitteluyhteiskunnassa yrittäjät ovat kärjistetysti sanottuna valtion orjia.
On myös taloustieteellinen fakta, että positiivinen erityiskohtelu on pois negatiivisena syrjintänä muilta. Jos veronmaksajien rahoilla ylläpidetty uimahalli varataan erikseen vain määritellyn ihmisryhmän B jäseniä varten tiettyinä aikoina, kaikkia muita kuin ryhmään B kuuluvia ihmisiä syrjitään negatiivisesti. Kyseessä on vaihtoehtoiskustannus, jotka jäävät epäloogisesti ajateltaessa huomioimatta.
Valistusajan liberalistiset yhteiskuntamoraaliset säännöt on myös kirjattu Yhdysvaltain perustuslakiin, jota on pidetty kaikkien ihmisoikeusjulistusten esikuvana. Tasa-arvosta saa helposti abstraktin, tulkinnanvaraisen ja mielivaltaisesti määriteltävän käsitteen. Nyt positiivista syrjintää puolustavat ihmiset väittävätkin tätä klassisen liberalismin logiikkaa sivuavaa ajattelua ihmisoikeuksien vastaiseksi.
Liberalismin edustajana minun on turhauttavaa seurata vierestä, kuinka klassisen liberalismin edustajia leimataan perussuomalaisiksi. Monet liberaalit väistyvät keskustelusta kokonaan väärinymmärretyksi tulemisen pelossa. Suomalaiset eivät käy keskustelua tarpeeksi analyyttisesti ja sivistyneesti huomatakseen järkiargumentit ja suuremmat kokonaisuudet. Koko suomalainen keskustelu on älyllisen asiasisällön sijaan mennyt poliittisten irtopisteiden keräämiseksi. Kun kokoomusnuoret ilmoittivat jakavansa saman klassisen tasa-arvokäsityksen perussuomalaisten kanssa, Uuden Suomen blogeista saattoi lukea, kuinka kokoomusnuoret pyrkivät keräämään irtopisteitä Halla-ahon leirissä. Kokoomusnuorten keskustelunavaus kumpuaa pikemminkin rohkeudesta puolustaa klassisia länsimaisia arvoja silläkin uhalla, että niiden puolustamisesta ei Suomessa todellakaan tipu edes irtopisteitä.
Keskustelun irvikuva on, että sukupuolet, etniset ryhmät ja vammaiset on rinnastettu keskenään. Tämä pettävä logiikka ei erota korrelaation ja seurauksen suhdetta. Vammaisilla on konkreettinen vamma, jonka seurauksena heidän elämänsä on rajoittunutta. Tämän todistamiseksi ei tarvitse erikoisempaa tiedettä. Sen sijaan erilaisten etnisten vähemmistöjen väitetyt taipumukset ongelmiin ovat pikemminkin tilastoyleistyksiä. Tilastollisesti esimerkiksi naisen palkka voi olla keskimäärin pienempi kuin miehillä, mutta se ei tarkoita, että matalampi palkka olisi seurausta sukupuolesta. Täten esimerkiksi vammaisten erityistukeminen olisi aivan toisella tavalla perusteltua kuin joidenkin varsinaisten kansanryhmien suosiminen. Erilaisen syntyperän, kuten kansallisuuden tai sukupuolen perusteella vaadittavat etuoikeudet perustuvat siis logiikkaan, jonka mukaan ryhmään kuuluminen on vamma. Esimerkiksi ihminen, joka rinnastaa vammaisten erityisavun ja naiskiintiöt, pitää naisena olemista vammana. Tällainen positiivinen syrjintä ei ole kunnioittavaa suhtautumista edes suosimisen kohteena olevaa ihmisryhmää kohtaan.
Samanarvoisuus lain edessä on ainut tieteellisen selkeä määritelmä tasa-arvosta. Muissa tapauksissa olemme tekemisissä epämääräisten ja epäselkeiden käsitysten kanssa. Positiivinen syrjintä perustuu ajatukseen, että tarkoituksenamme on suunnittelulla pyrkiä tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Tässä yhteiskunnassa tutkitaan tilastojen perusteella ihmisiä luokitellen ja päätellen, ketkä ovat kärsijöitä ja ketkä menestyjiä. Tämän perusteella määritellään laadulliset hyödyt ja haitat numeroiksi, joiden mukaan päätetään verotaakka tai tulonsiirto eri ihmisille. Tällainen tieteellinen oikeudenmukaisuuden saavuttaminen on itsessään mahdotonta. Laadullista tietoa ei voi muuttaa numeroiksi. Toisekseen tilastot eivät kerro syy- ja seuraussuhteita. Suunnitteluyhteiskunnan tasa-arvokäsitys, joka pyrkii pikemminkin erojen poistamiseen, on tasapäistämistä. Myönnytys positiiviselle syrjinnälle antaa hyväksynnän tällaiselle yhteiskuntasuunnittelulle, jonka moraalinen sekä tieteellinen perusta ovat hyvin huteria.
”Yhteiskunta, joka asettaa tasa-arvon vapauden edelle ei saavuta kumpaakaan. Sen sijaan yhteiskunta, joka asettaa vapauden tasa-arvon edelle nauttii paljon molemmista” – Milton Friedman
|
4 kommenttiaVastaa |
”Samanarvoisuus lain edessä on ainut tieteellisen selkeä määritelmä tasa-arvosta. ”
Kaikkihan ovat jo nyt samanarvoisia lain edessä? Mutta mitä tieteellistä tuossa määritelmässä on? Pikemminkin näyttäisi siltä että kyseessä on arkiajattelun soveltaminen filosofiseen keskusteluun. Määritelmä on joka tapauksessa triviaali, koska länsimainen oikeus lähtee siitä että kaikki ovat samanarvoisia lain edessä. Tämä samanarvoisuus ei ole mitenkään ristiriidassa positiivisen syrjinnän kanssa. Oikeussubjekteina kaikki kansalaiset ovat samanarvoisia. Sama laki sitoo kaikkia.
Jos laki ei koskisi tiettyjä ryhmiä, niin silloin samanarvoisuus olisi uhattuna. Esimerkiksi kirkonmiehillä oli keskiajalla usein syytesuoja maallista oikeutta vastaan; oikeussubjektien samanarvoisuus tuleekin käsittää juuri tällaisten käytäntöjen vastakohdaksi. Suomessa kukaan ei ole lain yläpuolella. Sama laki koskee kaikkia.
On helppo vaatia, että laki on kaikille sama. Tämä toteutuu esim. niin, että samoista teoista seuraa samat seuraukset siitäkin huolimatta, että rikoksen uhri sattuisikin kuulumaan jonkinlaiseen vähemmistöön tai uhrimentaliteetilla miellettyyn epäonniseen kansanryhmään. Ymmärrän kyllä näkemyksesi, jonka mukaan tasa-arvo tavallaan toteutuu aina, kun laki koskee jokaista ihmistä sillä tavalla kuin se on kirjoitettu ja sitä noudatetaan tämän kirjoitetun säännön mukaan, olipa siinä sitten sisällöllisesti vaikka kuinka paljon epätasa-arvoisuutta kommenttini alussa kuvailemallani tavalla.
Minä juuri peräänkuulutan sitä, että lain on oltava kaikille sama sekä sisällöllisesti että muodollisestikin, ilman erottelua kansanryhmiin.
Entäpä saamelaisten oikeudet Suomessa?
Heidän oikeutensa toteutuvat, jos laki on heille sama kuin muillekin.