Perinteiset vasemmistopuolueet ovat menestyneet kehnosti viime vuosien aikana eri vaaleissa. Vastaavasti oikeistolaisiksi mielletyt puolueet, kuten kokoomus ja perussuomalaiset ovat kasvattaneet valtaansa. Ainakin näiden puolueiden suosio on kasvanut. Tarkoittaako tämä sitä, että vasemmistolaisuus on kriisissä, ja Suomesta on kovaa vauhtia tulossa markkinaliberaali yövartijavaltio? Ei todellakaan. Kansalaismielipide ei ole muuttunut. Kukaan ei uskalla kyseenalaistaa hyvinvointivaltiota, ja sen järkeistäminenkin koetaan äärikapitalistiseksi "uusliberalismiksi".

Menestyneet puolueet ovat saaneet kannatusta ainoastaan tulemalla vasemmalle ja luopumalla oikeistolaisuuteen viittaavista sisältöasioista. Suomalainen politiikka on siis edelleen hyvin vasemmistolaista. Vaikka kokoomus voitti eduskuntavaalit, hallitusneuvottelujen jälkeen monet oikeistolaiset kokivat hävinneensä sisältöasioissa.

Ehdottomasti suurin osa poliittisista uutisista liittyy sääntelyn ja valtion menojen lisäämiseen tai niiden painopisteen muuttamiseen. Talouden sääntely on kategorisesti vasemmistolaista, olipa sen harjoittaja kuinka oikeistolaisena pidetystä puolueesta tahansa. Vähässä ovat edes ne aloitteet, jotka tähtäisivät vapaampaan lainsäädäntöön, valtion menojen leikkaamiseen tai yksityistämiseen. Politiikka on edelleen vasemmalle kallellaan, ajatteli siitä itse mitä tahansa.

Sisältöasioissa ei ole pelkästään joustettu vasemmalle, vaan mielipiteitä jakavista arvokysymyksistä on pyritty vaikenemaan kokonaan. Mielikuvamarkkinointi ei enää ole väline, vaan itseistarkoitus. Monet saattavat vieläkin luulla nykykokoomuksen nuorekkaan, kansainvälisen, pinkin pörröisen linjan olevan ihmisten harhauttamista valtion minimoimiseksi. Mitään piilotettavaa ei ole. Kerrankin kaikki on sitä miltä näyttää.

Kukaan ei julistaudu vasemmiston vastavoimaksi. Kokoomuslainen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb linjasi vaali-iltana 5.2. televisiolähetyksessä, ettei jako oikeistoon ja vasemmistoon ole enää aiheellinen. Hänen mukaansa nykyään jako määritellään pikemminkin "globaalisti" ja "lokaalisti" ajattelevien välillä. Kuinka epämääräistä. Ovatko ainoat vaihtoehdot siis hyvinvointivaltion laajentaminen EU-tasolle, "eurokomukointi" ja kansallinen sosiaalidemokratia? Näin oikeista liberaaleista tehdään väliinputoajia, joille ei ole politiikassa tilaa.

Suomalainen oikeistolaisuus on sotien jälkeen ollut olemassaoloaan anteeksi pyytävää ja lyhytkatseista. Se ei ole tarkoituksenmukaisesti ja rohkeasti noussut puolustamaan moraalista aatemaailmaansa, vaan ainoastaan pyrkinyt hidastelemaan räikeintä kollektivismia. Varsinkin sotien jälkeen aatteellisen kollektivismin edistäminen otettiin annettuna. Nyt elämme globaalissa maailmassa, joka ei tunne Neuvostoliittoa. Siltikään edes oikeistolaiset eivät uskalla sanoa, ettei valtio ole ratkaisu suurimpaan osaan ihmisten haasteista. Kaikki vähäinen talouden vapauttaminen on viime vuosina tehty taloudellisten realiteettien paineessa, eikä suinkaan arvovalintojen tai suurempien visioiden pohjalta. On erikoista, ettei edes valtioiden velkakriisit ole herättäneet ihmisiä ajattelemaan asioita uudella tavalla.

Suomessa ei ole vastavoimaa kollektivistiselle vallan ja omaisuuden pakkosiirtämiselle yksilöltä julkishallinnolle. Siispä olosuhteisiin nähden vasemmistolainen kollektivismi elää ja voi äärimmäisen hyvin.