 Thomas Taussi ke 05.10.2011 |
 Julkisessa keskustelussa kuulee usein sanan sivistysvaltio tai sivistynyt valtio. Tämä termi on toivomuskaivo, jolla viitataan valtion olevan vastuussa kansalaistensa hyvinvoinnista ja virikkeistä. Käsite on epälooginen ja ristiriidassa itsensä kanssa. Pohtiessamme valtion olemusta voimme todeta, ettei valtio ole mikään subjekti. Lisäksi sen edustamat keinot ovat kaukana siitä, mitä miellämme sivistykseksi.
Sivistys tarkoittaa persoonallista ominaisuutta, omaksuttua tietämystä sekä sosiaalista kehittyneisyyden astetta. Yleissivistystä sekä ammatillista tietotasoa pidetään yhtenä sivistyksen puolena. Toisaalta vähintään yhtä tärkeä tekijä sivistyksessä on sanan alkuperä, civilis, eli kansalainen. Tämä viittaa ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Sivistynyt ihminen sovittaa toimintansa yhteiskunnassa niin, että hän ottaa muut kanssaihmiset huomioon. Sivistys on siis aina yksilöllinen ominaisuus, joka ilmenee ihmisen toimintana osana yhteiskuntaa.
Valtio on yhteiskunnan korkein auktoriteetti. Kuuluisan hallintoteoreetikon Max Weberin määritelmän mukaan valtio on organisaatio, joka käyttää legitimitoitua väkivaltamonopolia tietyllä alueella. Johtava itävaltalainen taloustieteilijä Ludwig von Mises määritteli valtion tarkemmin käskyttämisen ja pakottamisen muodoksi, joka johtaa ihmiset noudattamaan määrättyjä sääntöjä yhteiskunnassa.
Yhteiskunta voi olla liberaali tai valtiojohtoinen. Liberaalissa yhteiskunnassa valtio on taka-alalla ja keskittyy olennaisimpien tehtävien, kuten maanpuolustuksen, poliisin ja oikeuslaitoksen ylläpitämiseen. Valtiojohtoinen yhteiskunta ei vastaa pelkästään vähimmäistoiminnoista, vaan ottaa vastuulleen ylimääräisiä tehtäviä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi julkinen koulutus, terveydenhuolto ja media. Tällöin valtio turvautuu käyttämään enemmän pakkovaltaa ihmisten ohjaamiseen ja vapauden rajoittamiseen mm. keräämällä enemmän veroja ja sääntelemällä liike-elämää.
Jos politiikassa vedotaan, että sivistynyt valtio takaa tiettyjä ylimääräisiä palveluita, meillä on looginen ristiriita. Jos valtio takaa jotakin, se on valmis käyttämään pakkovaltaa näiden asioiden rahoittamiseksi ja toteuttamiseksi. Mitä sivistynyttä siinä silloin on? Yhteiskuntaa voisi kutsua sivistyneeksi, jos ihmiset osoittaisivat kollektiivisesti sivistystään edistämällä päämääriään yksityisesti turvautumatta väkivaltaan ja pakkokeinoihin (valtio).
Ihmisten huomioimista ja auttamista pidetään osana sivistystä. Jos meillä on kaksi yhtä rikasta ihmistä, ja vain toinen heistä antaa pyyteettömästi rahaa hyväntekeväisyyteen, pidämme helposti tätä henkilöä sivistyneempänä. Sivistysvaltiossa tällaisia valintoja ei tarvitse tehdä. On vain yksi vaihtoehto: rahoittaa valtion päättäjien ennalta asettamia ”sivistyneitä” päämääriä. Sivistysvaltion logiikalla edelliset henkilöt olisivat siis yhtä sivistyneitä maksaessaan pakosta erityisen korkeita veroja.
Usein sivistysvaltioon liitetään ajatus julkisesta koulutuksesta ja oppivelvollisuudesta. Suomalaiset kehuvat itseään sivistyneenä kansana, koska nuoret pakotetaan kouluun. Aikuisten pakotteeksi jää tämän rahoittaminen verovaroista joka tapauksessa. Mitä tekemistä tällä on kenenkään henkilön persoonallisten ominaisuuksien, siis sivistyneisyyden kanssa? Suomea voisi kutsua sivistysvaltioksi vain, jos ihmiset rahoittaisivat toistensa koulutusta yksityisesti ja käyttäisivät koulutuspalveluita valtion pidättäytyessä epäsivistyneistä pakkokeinoista.
Jos olisimme aidosti sivistynyt yhteiskunta, emme tarvitsisi valtiota pakottamaan mm. koulutuksen ja terveydenhuollon rahoittamista sekä lähimmäisten ja vieraiden auttamista. Vaikka sivistynyt yhteiskunta kuulostaakin utopialta, emme pääse yhtään sitä lähemmäksi ulkoistamalla sivistystämme valtiolle vaatimusten ja pakotteiden muodossa.
Yleensä miellämme valtion sivistyksen mahdollistajaksi. Tämä juontaa hobbesilaiseen ihmiskuvaan, jonka mukaan vapaassa ympäristössä ihmisillä on taipumus päätyä sotimaan toisiaan vastaan. Ratkaisuna on hallitsijan vahva ote ”alamaisistaan”. Näkemyksen isä, Thomas Hobbes (1558-1679) vaikutti ennen taloustieteellisten teorioiden läpimurtoja. Onkin erikoista, että monet realistisemmat näkemykset ihmisen toiminnasta ovat jääneet Hobbesin varjoon.
Ludwig von Mises sekä hänen seuraajansa kehittivät 1900-luvulla taloustieteen ohella yhteiskuntafilosofisia ja sosiologisia teorioita sivistyksestä ja traditiosta. Misesin näkemyksen mukaan ihmiset eivät vapaina hankkiudu konflikteihin, jos he ymmärtävät työnjaon mahdollistamat hyödyt. Tämä ymmärrys on kulttuurisidonnaista. Kamppailun ja varastamisen sijaan molemmat osapuolet alkavat tekemään yhteistyötä onnistuessaan edistämään omia päämääriään paremmin kuin yksin. Tämä tapahtuu ilman valtiollista suunnittelua ja pakottamista. Lisäksi se voi jäädä jopa toteutumatta sielläkin, missä valtio yrittää kovasti suunnittelullaan puuttua ihmisten elämään. Sivistys on siis jotain, mikä täytyy omaksua ja ymmärtää itse.
Misesin oppipoika Friedrich von Hayek jatkoi tätä teoriaa painottamalla tradition ja luottamuksen merkitystä. Jos ihmisten välillä ei ole luottamusta, työnjakoon syntyy kitkaa. Osapuoli voi pettää toista ja voittaa sillä kerran, mutta pidemmän päälle luottamuksen menettäminen aiheutuu molempien tappioksi. merkitystä sivistyksen syntymiselle. Traditio on jotain pitkäaikaista ja spontaania, jonka merkitystä ei voi muuttaa tekniseksi uudelleenohjelmoitavaksi funktioksi. Kun puhutaan luottamuksesta ja sivistyksestä, perinteet muodostavat sillan primitiivisen elämän ja kauaskantoisempia seurauksia ajattelevan ymmärryksen välille.
Ymmärrys ja sivistys vaativat pitkiä traditioita edesauttaen myös luottamuksen syntymistä. Nämä ovat asioita, joita ei voi valtiollisesti takoa ihmisten tietoisuuteen. Kyse on persoonallisista ominaisuuksista ja kehittyneisyydestä. Vapaus itsessään ei riitä kulttuurievoluutiota ajavaksi voimaksi, mutta se on hedelmällisin perusta. Tämä selittää, miksi esimerkiksi valtion vähäinen rooli toimii paremmin Hong Kongissa kuin Afrikan sarvessa. Aikaisemmassa on ymmärretty aikaisemmin työnjaon tuomat edut.
|
2 kommenttiaVastaa |
Verovaroin tuettu koulutus on kuitenkin todennäköisempi pohja sivistykselle kuin markkinoiden toteuttama koulutus.
Koulutuksen ja terveydenhoidon positiiviset ulkoisvaikutukset lienevät myös riittävä peruste sille, että valto huolehtii useammista asioista kuin itävaltalaisten unelmissa.
Sopii miettiä, millaista sivistystä julkinen koulutuksemme lopulta tarjoaa. On selvästi huomattavissa, että kouluissa opetettavat asiat mukailevat pitkällä juoksulla poliittisia trendejä. Kylmän sodan aikana opetettiin omalla tavalla. Ennen Neuvostoliiton hajoamista ja lamaa sosialismiin ja hyvinvointivaltioon suhtauduttiin lähes kritiikittömästi. Vielä nykyäänkin koulukirjoista näkee, ettei markkinataloutta ole Suomessa tutkittu eikä pohdittu tarpeeksi. Seurauksena on, että omatoimisimpia yksilöitä lukuunottamatta julkisesta koulutuksesta omaksutaan jälkeenjääneitä teorioita totuuksina.
Julkisesta koulutuksesta on tullut hyvin suoritusluonteista pänttäämistä ja suunniteltujen kokonaisuuksien omaksumista. Luovuus, debatointi, oikeus kyseenalaistaa ja haastaa mainitaan korkeintaan paperilla. Monissa muissa kulttuureissa nuo ovat ominaisia piirteitä. Saattaisivat olla Suomessakin, mikäli järjestelmämme olisi erilainen.
Koulutus ei ole pelkästään markkinoilta saatava palvelu. Sivistäminen on osa kansalaisyhteiskuntaa. Jos ihmiset arvostavat sivistystä yhteiskunnassa, heitä ei tarvitse pakottaa maksamaan esim. koulutustukea kanssaihmisilleen ja heidän lapsilleen.
Koulutuksen ja terveydenhoidon ulkoisvaikutuksia ei mitenkään voi mitata, joten sitä ei myöskään ole relevanttia käyttää riittävänä perusteena riistää ihmisiltä valinnanvapautta ja omaisuutta.
Viittaat lopuksi ilmeisesti itävaltalaiseen koulukuntaan? Se ei ole poliittinen liike, vaan taloustieteellinen koulukunta, jolla on omanlainen metodologia sekä tieteellisiä teorioita mm. tiettyjen poliittisten päätösten vaikutuksista suhdanteisiin. Itävaltalaisella koulukunnalla ei ole mitään manifestia, poliittista ohjelmaa tai utopiaa.