 Thomas Taussi pe 30.03.2012 |
 Itsenäisyyspäivä-snack, sananvapauden ilmaisu vai rikos isänmaata kohtaan?
On olemassa ihmisyhteisöille pyhäksi koettuja asioita, kuten symboleja, uskontoja tai aatteita, joita halutaan puolustaa. On erikoista, että niitä vaaditaan suojeltavaksi jopa sakon uhalla siitäkin huolimatta, ettei kenenkään erisnimisen henkilön koskemattomuus, omaisuus tai kunnia olisi uhattuna. Lainsäädäntöön on jäänyt autoritaarisuuden jäänteitä, jotka muun muassa kieltävät valtion lipun häpäisemisen. Samoin vanha jumalanpilkkalaki on vain nimellisesti muutettu rikosnimikkeeksi “uskonrauhan rikkominen”. Se asettaa uskonnollisen vakaumuksen eriarvoiseen asemaan muiden elämänkatomukseen liittyvien vakaumusten kanssa suojaamalla uskontoa sakon uhalla herjalta tai jopa pelkästään kärjistetyltä kritiikiltä. Euroopassa on myös ajettu hakaristisymbolin kieltämistä. Vastineeksi tällaisille sananvapauden rajoituksille politiikassa ei ole syntynyt laajaa liberaalia vastaliikettä, vaan jotkut populistit ovat saattaneet vaatia vain vastapainoksi kommunistien sirppivasarasymbolien kieltämistä sekä yhdenvertaista herjasuojaa kaikille, myös enemmistöjen suosimille uskonnoille. Liberaali näkökulma ei kannata kostamista vaatimalla yhtäläisiä rajoituksia, vaan yhtäläisiä vapauksia.
Edellä mainitut moralistiset lait asettavat erilaiset symbolit ja vakaumukset erilaiseen asemaan muiden vertaistensa kanssa. “Uskonrauhan” suojaaminen lainsäädännöllä edustaa samaa logiikkaa kuin kuvitteellinen “mielipiderauhan” suojeleminen. Tiettyihin asioihin uskovien ihmisten tunteita pyritään suojelemaan kritiikiltä ja heidän tärkeäksi näkemiensä asioiden julkiselta halventamiselta. Mahdollisuus kärkevämpään kritiikkiin ei kuitenkaan tarkoita, että ihmiset pyrkisivät jatkuvasti loukkaamaan toisiaan. Onko se oikeasti vapautta tärkeämpää, ettei idiootti saisi tuoda idioottimaisuuttaan julki yleisön arvioitavaksi? Tiettyjen aiheiden lainsäädännöllinen koskemattomuus rajoittaa ilmaisunvapautta. Liberalismissa vain tasavertaisuus ja vapaus ovat perustavanlaatuisia pyhään verrattavia periaatteita. Ihmisillä on oikeus harjoittaa uskontoa tai arvostella sitä niin kauan kuin se tapahtuu loukkaamatta kenenkään vastaavaa vapautta. Edes vapauden vastaisten ajatusten esittämistä ei pitäisi liberalismin mukaan kriminalisoida, eikä symbolien häpäisemiseen reagoida lainsäädännön puolesta. Olennaista liberalismia on, ettei uhrittomista rikoksista voi rangaista. Rikoksen tunnusmerkki on se, että sillä on uhri. Symboli tai vakaumus ei itsessään ole konkreettinen uhri siinä, missä esimerkiksi yksityishenkilö on. Ihmisiä henkilökohtaisesti loukkaamaan tarkoitetut herjaukset ja perättömät huhut ovat tuomittavia, ja niistä on useimmiten säädetty erilliset kunnianloukkauslait jo muutenkin. Henkilökohtaista kunnianloukkausta ei pidä sekoittaa julkisessa keskustelussa käytävään provosointiin. Asiasisällöistäkin keskusteltaessa on myös mahdollista esittää tunteita nostattavia, mauttomiksi miellettyjä ilmaisuja, ylläpitää kyseenalaisia keskustelutapoja, argumenttivirheitä ja voimakasta kielenkäyttöä. Se, miten kuulija tai lukija kokee sanoman, on yksilöllistä. Jos lainsäädännön tehtävänä on poistaa julkisuudesta kaikki liian ikäviä tunteita aiheuttavat ilmaisut ja eleet, kohdataan monia erilaisia ristiriitoja. Sananvapauden puolustaminen ei ole sama asia kuin törkypuheisiin kannustaminen. Sananvapauden puolustaja leimautuu helposti kiistanalaisten asioiden puolustajaksi niiden silmissä, jotka eivät erota mahdollisuuden ja toiminnan eroa. Uskonnollisia symboleja suojelevaa, “uskonrauhaa” turvaavaa lainsäädäntöä kritisoiva liberaali leimataan helposti uskontoja pilkkaavaksi häiriköksi. Todellisuudessa kyse on vain suuremman yksilönvapauden sekä vakaumusten tasa-arvon kannattamisesta. Kannanotto näitä lakeja vastaan ei paljasta mitään yksilön halusta polttaa valtiolippuja tai piirrellä hakaristejä sekä Muhammed-pilakuvia. Sananvapauskeskustelussa avoimen sananvapauden kannattajia saatetaan helposti muistuttaa siitä, että vapauteen kuuluu myös vastuu. Oikeastaan sananvapauden puolustajat vetoavat tähän yhtä lailla, mutta eri syystä. Käsitys vastuusta jakaa mielipiteitä uhrittomien rikosten kohdalla. Vapaampaa lainsäädäntöä kannattavien liberaalien mielestä vastuu tarkoittaa sitä, että ihminen on valmis kantamaan tekojensa spontaanit seuraukset, paheksunnan, taakan tai kiitoksen ja arvostuksen. Autoritaarien mielestä vastuu tarkoittaa lakiin määrättyä rangaistusta siinäkin tilanteessa, kun kenenkään koskemattomuutta, omaisuutta tai yksityisyyttä ei ole loukattu. Tulisi aina muistaa, että vastuuntunto on luonnollinen ihmisiä kurissa pitävä voima, jota ilmenee aina, kun ihmisellä on vapaus valita. |
8 kommenttiaVastaa |
Monesti ilmeisesti asiaa ajattelemattomat perustelevat myös, että sananvapuatta ei rajoita rangaistus esim. uskonrauhan rikkomisesta, koska ihmistä ei ole estetty esittämästä mielipidettään. Olenkin joskus tällaisessa keskustelussa maininnut, että näin päätellen Suomessa on myös pahoinpitelyn vapaus, koska sitäkään ei yleensä ennalta estetä viranomaisten toimesta.
Ongelma on, että ihmiset eivät ajattele tällaisia asioita ja lainsäätäjät saavat rauhassa ajaa omia esim. uskonnollisia intressejään, kunhan eivät mene aivan älyttömyyksiin. Lakien säilyttäminen tällaisissa asioissa onnistuu lähes aina, vaikka joku joskus saisikin julkisuuteen jonkun selvän epäkohdan.
Kaikilla yhteisöillä on tarve kontrolloida jäseniään. Kontrollia yhteisö luo omat rajansa ja kuka kuuluu siihen ja kuka ei. Esimerkkinä esim. juutalaisuus jolla on kovat säännöt ja ohjeet. Sellaisia yhteisöjä ei käsittääkseni ole edes olemassa joilla ei ole suhteellisen tiukkoja kuria ja rajoja.
Mutta onko monen miljoonan ihmisen kansa enää homogeeninen yhteisö, jolle olisi mahdollista määrittää tarkat kurinalaiset säännöt? Itse en millään uskoisi, että yhtenäiskulttuuri ja fasismi olisivat välttämättömiä kansaa koossa pitäviä voimia, vaan pikemminkin päin vastoin.
Talouskriisien jälkimainingeissa kuri kiristyy ja vapaudet myydään muutamasta porkkanapalasta vaikka itse perkeleelle.
http://linuxandit.blogspot.com/2012/04/ttvkn-hamuama-kolmesta-poikki-laki.html
Hyvä blogi, ja sinulla on paljon mielenkiintoisia ideoita ja mielipiteitä.
Menee ohi aiheen, mutta olisi kiva kuulla sinun näkymyksiäsi miten perustutkimus rahoitettaisiin täysin libertariaanisessa yhteiskunnassa. Toki yksityinen sektori varmasti rahoittaisi, esim. suuresti soveltavaa fysiikkaa, koska se johtaa teknologioihin, joilla voi tehdä taloudellista voittoa, mutta entäs täysin perustutkimus, jolla ei ainakaan lähipiirissä ole nähtävissä mitään rahallisia sovelluksia, kuten esim. tähtitiede tai kosmologia. Sillä loppujen lopuksi koko länsimainen sivilisaatio perustuu juurikin tähän perustutkimukseen. Ajattele jos vaikkapa Einsteinin suhteellisuusteoria olisi jäänyt rahoituksen takia kehittämättä? Toki nykypäivänä on jo sitä hyödyntäviä sovelluksia (gps ym), mutta sijoittajan kannalta tällaiset sovellukset ovat liian kaukana tulevaisuudessa.
Pitäisikö siis yliopistojen tutkimustoiminta olla myös minimivaltion piiriin kuuluvaa? Vai pitäisikö yliopistojen tutkimus rahoittaa opiskelijoiden maksamilla suurilla lukukausimaksuilla?
Kiitos, ihan hyvä kysymys.
Itse näen, ettei perustutkimus kuulu pitkälle viedyssä libertarismissa valtion ydintehtäviin. Mikäli se kuuluisi, siihen liittyisi monia arvoneutraalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tulisiko valtiolla olla julkinen yliopistolaitos vai lahjoittaisiko se hakemusta vastaan rahaa perustutkimukseen. Joka tapauksessa valtio joutuisi suoraan tai epäsuorasti rajaamaan perustutkimuksen kriteerit ja määrittelemään sisällöt, joiden tutkimusta se tukee. Tässä on jo ainekset konfliktiristiriidalle, jossa valtion auktoriteetin takia helposti aiheutataan biasoitumista ja marginalisoitumista. En väitä, etteikö biasoitumista voisi tapahtua ilmankin valtion puuttumista koulutukseen, mm. tietynlaisia valtionhallinnon talousoppeja suosimalla. Tosin minimaalisessa valtiossa tuo talouspolitiikan ja tieteen sekoittumisen vaara olisi myöskin epätodennäköisempi, koska talouspolitiikka ei olisi niin aktiivista.
Jos ihmiset arvostavat tiedettä, se saa yksityisiä lahjoituksia. Tälläkin hetkellä monet think tankit saavat yksityisiltä lahjoittajilta suuria rahoja tutkimukseen, joka ei tavoittele liiketaloudellisia tuloksia. En ole perehtynyt, miten asia on luonnontieteissä, mutta mm. taloustieteiden kohdalla mielestäni hienoimmat ja merkittävimmät teoriat ovat syntyneet pitkälti yksityisellä rahoituksella, lukukausimaksujen lisäksi myös sillä, että avokätiset ihmiset ovat tunnistaneet tukemisen arvoista potentiaalia. Myös monet yritykset sponsoroivat yliopistoja tälläkin hetkellä ilman tutkimuksen valjastamista tietyn rajatun innovaation edistämiseksi.
Taloustieteellisesti tieteen tukemisessa saatetaan helposti törmätä vapaamatkustajan ongelmaan, mikäli lahjoittaja ei koe tieteen tukemista velvollisuudekseen, mutta on halukas hyödyntämään ensimmäisten joukossa uusimpia löydöksiä. Olettaen, ettei patenttijärjestelmä ole minimvaltiossa kovin tiukka, voi olla hankalaa keksiä ratkaisua sille, että vapaamatkustajat saataisiin rajattua ulos tai sidottua yhteiskunnallisen hyveen edistämiseen. Se riippuu pitkälti siitä, paljonko ihmiset yleisesti arvostavat tiedettä ja tiedettä edistäviä toimijoita. Tiedonkulun ja voimakkaamman kansalaisaktivismin aikana se tosin voisi olla mahdollisempaa kuin koskaan ennen.
Helppoa ratkaisua ei tietenkään ole, koska valtiollinen perustutkimuksen tukeminen perustuu pitkälti siihen, että joku ottaa ihmiseltä rahaa ja päättää hänen puolestaan, mihin se käytetään. Jos jotain jätetään ihmisten vapaasti päätettäväksi, ei ole 100% takuuta, että lopputulos olisi minkään valmiin suunnitelman näköinen.
Ja äskeisestä tuli mieleen, että onhan nytkin ulkomailla jo yliopistoja, jotka eivät ota valtion rahoitusta vastaan kuten University of Buckinham tai Hillsdale College. Mutta miten arvioisit valtion rahahanojen kiinnipistämisen vaikuttavan yliopistojen toimintaan? Muuttuisivatko ne vain tutkintoja ulossylkeviksi lukukausimaksujen keräilijöiksi vai säilyisikö tieteellisen tutkimuksen ylevät periaatteet?
Mihin akselille muuten tarkalleen ottaen sijoitut poliittisessa kentässä? Tunnut usein puolustvan non-aggresio-periaattetta, mutta silti puhut varsin myöteiseen sävyyn minarkismista, vaikka eikös sekin riko kyseistä periaattetta (vaikkakin vain vähän) ?
ps. Mitä mieltä olet negatiivisesta tuloverotuksesta Milton Friedmanin mallin mukaan, eli niin, että sillä korvattaisiin kaikki muut sosiaaliohjelmat (terveydenhuollon ym.)? Usein nimittäin perustulosta kun puhutaan, niin tunnutaan ajattelevan, että se vain tulisi kaikkien muiden sosiaalietuuksien päälle, jolloin veroaste kiristyisi. Ymmärtääkseni Friedmanin mallissa perustulo syrjäyttäisi kaiken muun sosiaaliturvan.
PS.
Sitä en osaa yhtään arvioida, missä suhteessa tieteellisen tutkimuksen periaatteet säilyisivät. Sen vain tiedän, että se riippuu ihmisten arvoista ja kyvystä tunnistaa analyyttisesti heidän vieroksumiaan kehityskulkuja. Esim. nykypuolueissa jäsenistö ei nähtävästi ole kyvykäs valvomaan puolueidensa perusroolin ja strategisesti erottuvien arvojen edistämistä. Ainakin yhteiskuntaa koskevissa tieteissä näkisin yksityistämisen mahdollisuutena, mutta en odota siltä yksinään liikoja niin kauan kuin esim. valtioilla on laaja ja aktiivinen yhteiskuntapolitiikka, jonka raamien tarpeisiin yliopistot usein pyrkivät keskittymään.
Poliittisessa kentässä olen klassisen liberalismin lohkossa lilalla alueella aika lähellä nurkkaa. Kannatan vapauden asteittaista edistämistä ilman ankkuroitumista keskitielle. Se ei tarkoita, ettenkö voisi puolustaa vapaampaa mallia, esim. minarkiaa suhteessa poliisivaltioon. Minarkia on myös paljon helpommin käsitettävissä oleva teoria kuin anarkokapitalismi, jonka utopioihin/skenaarioihin en itsekään ole niin paljon perehtynyt. Olet ihan oikeassa, että minarkia mallina loukkaa non-aggressioperiaatetta, mutta valtiomalleista kaikkein vähiten. Reaalipoliittisesti minarkia saattaisi tässä maailmantilanteessa varmaan olla ympäristön sanelema raja, joka on aiheellisempaa ottaa tavoitteeksi kuin käsitellä kaiken aikaa sitä, miten asiat tulisi järjestää tuon muutenkin jo hyvin vaikeasti tavoitettavissa olevan rajan takana. Pidän paljon ratkaisevampa minimoida valtion roolia kaksinumeroisilla prosenteilla kuin nyplätä viimeisillä prosenteilla ;) En asetu vahvasti mihinkään minarkistileiriin anarkokapitalismia vastaan, mutta en myöskään ole asenteeltani ”anarkomarko”, joka välttelisi kaikkea politiikkaan liittyvää. Mielestäni politiikka on silti syvältä ja huonoa ajanvietettä :D
Negatiivinen tuloverotus olisi tietysti sinällään parempi malli kuin nykyinen. Tietysti sekin järjestelmä sisältää paljon riskejä, joita ei helposti tule pelkällä mekaanisella ja staattisella taloustieteellisellä analyysilläkään mieleen. Tässä on käsitelty uhkakuvia http://pasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94355-perustulo-olisi-askel-v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4n-suuntaan