 Thomas Taussi su 07.09.2014 |
Koulukiusaamiseen puuttuva #kutsumua -kampanja ei esittelyä kaipaa. Koulukiusaaminen tai oikeastaan sitä kautta suomalainen koulusysteemi on minulle tärkeä aihe, josta minulla on vahvoja näkemyksiä. Ne juontavat yli vuosikymmenen mittaiseen sarjaan vaihtelevia kokemuksia ikävästä normaaliin. Helsingin Sanomissa tänään julkaistu Anu Silfverbergin kirjoitus muistutti hyvin siitä, että koulukiusaaminen on ryhmäilmiö, jossa kiusaajaa ”palkitsevat” passiivisemmat ryhmäläiset ja sivustakatsojat ovat ratkaisevassa roolissa. Suomen koulusysteemiä pidetään maailman parhaana. Toisinaan sen arvokkaimpana piirteenä pidetään vain aivan toissijaista ”elämänkoulua”, jossa tarkoituksena on joutua henkisesti koetukselle ja kohtaamaan erilaisuutta kantapään kautta. Saman oppisi armeijassa tai vankilassakin, mutta peruskoulun käy suurempi osa koko väestöstä. Näkisin ryhmäilmiön vahvistuvan entisestään tilanteissa, joissa opetusryhmää ei ole mitenkään valikoitu tai suodatettu. Samalle luokalle on laitettu eri kulttuureista tulevia ongelmaperheiden oireilevia lapsia vähäisellä oppimismotivaatiolla ja huonoilla käytöstavoilla. Samassa ryhmässä voi olla myös innokkaita ja ahkeria nuoria, jotka kunnioittavat yhteistä työrauhaa, ja joilla on jonkinlainen idea omasta tulevaisuudestaan. Tälle välille mahtuu kaikkea mahdollista. Työrauha kuolee, jos yksikin lakkaa kunnioittamasta sitä. Opetus on tyypillisesti yhtä tehokasta kuin heikoimman lenkin kyky tai motivaatio pysyä kärryillä. Tuon huomasin ala-asteella. Suomalaisena en koe ylpeyttä tästä kansallisesta mallista, vaikka jotkut asiasta tietämättömät ulkomailla ihailevatkin sitä. Oikeastaan suurempi arvoitus on se, kuinka luokattomia keskivertoisten koulujen on ulkomailla oltava, kun ratkaisuna pidetään suomalaista mallia. Menestyvä yhteiskunta ei perustu tasapäistämiseen. Emme siis lähde kiistämään tosiasiaa, että toiset ihmiset saavat enemmän aikaan kuin toiset. Oppimishaluiset ja muiden rauhaa kunnioittavat yksilöt ovat niitä, joiden nykyarvo yhteiskunnalle on kaikkein korkein. Heillä on suurin potentiaali rikastuttaa meitä ja helpottaa myös niiden elämää, jotka ovat kouluaikana häiriköitä. Miksi siis heidät laitetaan kärsimään siitä, ettei ongelmatapauksia saisi laittaa häiriköimään tasoisessaan seurassa? Ahkeruus, koulumenestys, ja harrastuneisuus saavat tietyt yksilöt erottumaan massasta. Heistä tulee maalitauluja kiusaajien katkeruudelle, minkä myös isompikin ryhmä hyväksyy passiivisesti. Jos yhteiskuntamme nimekkäiden erikoisyksilöiden persooniin on aikuisenakin hieman hankala samaistua, mieti miten se on ilmentynyt heidän kouluaikanaan! Olen ihmetellyt, miksei kukaan koulukiusaamiskeskusteluihin osallistuva henkilö nosta esille tasoryhmiä. Jos se on liian hapokasta tasapäistämisen nimiin vannoville suomalaisille, eikö edes osittaista soveltamista voisi harkita? Kävin kouluni Kotkassa, mikä on tasoltaan lähempänä useampien suomalaisten kouluarkea kuin normaalikoulut. Minulla ei ala-asteella ollut yhtä tiettyä suosikkiainetta koulussa. Olin kiinnostunut tietotekniikasta, ja osasin matematiikkaa kiitettävästi. En ollut vielä edes miettinyt yliopisto-opintoja puhumattakaan lukion pitkästä matematiikasta. Sitten tarjoutui mahdollisuus hakea yläasteelle erityiselle matematiikkaluokalle. Tuollainen luokka oli vain ohimenevä poikkeus. Hain luokalle kahdesta syystä: osasin matematiikkaa ja halusin rauhallisemman oppimisympäristön. Luokan tarkoituksena oli tarjota vastinetta motivaatiolle. Opetus oli innostavaa, ja luokka olikin muista poiketen ainut, jossa oli työrauha. Yläasteen matematiikkaluokan myötä säästyin häiriköiltä ja turhautumiselta. Pystyin kohdistamaan energiani hyödyllisemmin. Aloin haastamaan itseäni ja löysin uusia puolia itsestäni. Se ei olisi ollut mahdollista, jos olisin asettanut itselleni riman keskivertoluokan standardein. Yläasteen lopussa uskoin itseeni paljon enemmän kuin sen alussa. Yhtään matematiikkaa vähättelemättä kyse oli jostain paljon suuremmasta. Voin vain jossitella, olisinko päätynyt tekemään laskentatoimen maisteriopintoja kauppakorkeakouluun, jos olisin käynyt yläasteeni tavallisen lannistavalla luokalla. Yläasteikä on nuoren elämässä epävakaata aikaa. Tuo aika ratkaisee suuresti sen, miten oma tulevaisuus hahmottuu, ja lähtevätkö toisen asteen opinnot käyntiin määrätietoisella draivilla vai haparoiden. ”Maailman paras” koulujärjestelmämme ei lähtökohtaisesti takaa nuorille rauhallista ja omaa haastavuustasoaan vastaavaa opetusryhmää, jonka avulla voisi jo varhain ymmärtää potentiaalinsa ja oman suuntansa. |
38 kommenttiaVastaa |
No jaa, kyllä se on ihan arvokasta että ymmärtää elävänsä yhteiskunnassa jossa on monenlaista taapertajaa, ja ainakin minä tykkään siitä hyvin korkeasta sosiaalisen luottamuksen asteesta, joka Suomessa vielä vallitsee sen takia että elämme monella tavalla samassa maailmassa. Luokkayhteiskunnissa on se ongelma että ihmiset jakautuvat kerroksiin jotka elävät ihan eri maailmoissaan joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Ymmärrä siinä sitten toisen taustaa ja elämäntilannetta.
Se ei myöskään ole totta, että oppiminen ryhmässä tapahtuisi aina heikoimpien tahtiin. Tämä on näytetty olevan väärä olettama, ja olen itsekin ollut siitä hyvin yllättynyt ja joutunut myöntämään että kai se sitten on niin.
Kiitos kommentistasi. Näköjään se vahvistaa tekstissäni tekemääni havaintoa, ettei koulujärjestelmän ensisijaisena tarkoituksena nähdä tehokasta älyllisten haasteiden tarjoamista ja vastinetta oppimismotivaatiolle. Elämänkoulu ja koettelemusten kenttä ovat monien mieleen, mutta mietitäänkö tosissaan sen vaihtoehtoiskustannuksia ja valinnanvapautta? Suomalaisena ei yllätä, että ei.
Uskotko, että jos pelkästään saman koulun sisällä olisi motivoituneille omia luokkia, se hämärtäisi ymmärrystä ”erilaisista taapertajista” yhteiskunnallisesti jopa niin raskain kustannuksin, ettei edes parantuneet oppimistulokset ja korkeammat tavoitteet maksaisi moista takaisin?
Onko se haitallista luokkayhteiskuntakehitystä, että kävin tavallisesta poikkeavalla luokalla ja aloin uskomaan itseeni enemmän? Se on merkittävin syy sille, että nyt muutaman vuoden jälkeen opiskelen kauppiksessa ja teen mielelläni töitä opintojen ohessa. Miksi tällaista ei saisi tapahtua?
”There is a large body of research that suggests ability grouping brings no overall gains to any schooling system and most importantly, that students from already marginalized groups are disproportionately disadvantaged by ability grouping practices. They are put into the lower ability groups where expectations and learning experiences are diluted.”
Lähde: http://www.aare.edu.au/blog/?tag=streaming
Kuinkakohan relevantti tuo toisella puolella maapalloa toisessa kulttuurissa tehty tutkimus olisi Suomen yhtenäisen julkisen koulutuksen kontekstissa?
Itse vaatisin loogisia perusteluja sille, miksi lahjakkaiden lasten altistaminen häiriintyneiden ja vähempilahjaisten kanssa samaan ryhmään olisi jotenkin eduksi. Miten tilanteeni olisi ollut parempi, jos olisin yläasteen matematiikkaluokan sijaan ollut hitaammassa ja levottomammassa ympäristössä? Mitä hyötyä minun läsnäolostani olisi ollut häiriköiden oppimiselle?
Tutkija viittaa moniin kansainvälisiin tutkimuksiin.
Eräässä tutkimuksessa ”Streaming for Mathematics in Years 7-10 in
Victoria: An Issue of Equity?” mainitaan, että tasoryhmien seurauksena työrauhaongelmat lisääntyvät heikkojen oppilaiden ryhmissä. Koska työrauha on yhteydessä oppimistuloksiin, seuraa tästä, että heikompien oppilaiden oppimistulokset voivat huonontua.
”The disadvantages of streaming identified were consistent with those previously reported in the research literature and included the effects of placement errors; inadequate selection procedures; year 7 too early to introduce streaming; that there were alternative ways to cater for individual differences; classroom management problems in classes of lower achievers; the best teachers allocated to top streams and the least qualified to low achievers (possibly contributed to by teacher shortages); and low- and middle-level achievers potentially disadvantaged with many mathematical and life options being prematurely constrained.”
Maailman suurimmassa oppimistutkimusten meta-analyysissä vertailtiin 3385:tä tutkimusta taroryhmittelystä. Kävi ilmi, että tasoryhmittely vaikuttaa oppimistuloksiin erittäin vähän (efektikoko 0.12).
http://visible-learning.org/hattie-ranking-influences-effect-sizes-learning-achievement/
Jos ajatellana utilitaristisesti, onko suurempi menetys, jos valmiiksi heikon oppilaan oppimistulokset huononevat, vai jos potentiaalinen oppilas lannistuu, eikä päädy hyödyntämään kykyjään?
Muuten jäin viestiesi jälkeen silti odottelemaan loogisia perusteluja kysymyksilleni.
Utilitaristisesti on järkevintä, että koulujen opetus on sellaista, että mahdollisimman pienelle määrällä oppilaita tulee haittoja toisten kustannuksella. Siksi työrauhan ja oppimistulosten ongelmaa tulisi ratkaista jotenkin muuten kuin tasoryhmien avulla. Esimerkiksi opetuksen eriyttäminen ja vapaavalintaisuuden lisääminen olisivat parempia keinoja lahjakkaiden potentiaalin hyödyntämisessä. Työrauhaongelmien ratkaisuun on taas olemassa vaikka kuinka paljon erilaisia malleja.
Kysymyksesi on taas kummallinen. Ei kai kukaan ajattele, että sinulle käyvät huonot asiat olisivat hyvästä. Kyse on siitä, että sinun kouluviihtyvyyttäsi ja oppimistasi pitäisi parantaa sellaisilla keinoilla, joista ei ole muille haittaa.
Aivan. Onko se haitta, että on tasoryhmiä haasteista kiinnostuneille? Miten motivoituneen yksilön läsnäolo levottomassa ympäristössä auttaa ketään parempiin oppimistuloksiin? Olemme ilmeisesti samaa mieltä siitä, että pakko ja vaihtoehdottomuus ovat huonoja piirteitä koulusysteemissämme?
Tasoryhmiin liittyy myös haittoja tutkimusten mukaan. Siksi niiden käyttöä kannattaisi harkita. Erityisesti kannattaisi miettiä, voidaanko samoihin päämääriin päästä myös sellaisilla ratkaisuilla, joista ei synny haittaa osalle oppilaista.
Pakko ja vaihtoehdottomuus voivat olla huonoja piirteitä, mutta vapauteen ja vaihtoehtoihin voidaan pyrkiä myös ilman tasoryhmiä, yhden ryhmän sisällä. Parhaassa tapauksessa eriyttämisen avulla lahjakkaat oppilaat voivat opiskella itsenäisesti, minkä seurauksena opettajalla on enemmän aikaa heikoimmin pärjääville oppilaille.
Siis: kyllä vapaudelle ja vaihtoehdoille, ei tasoryhmille.
Itse olin ala-asteella tavallaan eriytetyllä luokalla, jossa opettaja opetti samassa tilassa saman tunnin aikana kahta eri vuosiluokkaa. Se toimi hyvin siitä syystä, että opettaja oli henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella poiminut käsin oppilaat, joiden uskoi tulevan toimeen moitteettomasti sellaisessa ympäristössä. Jos luokassa on häiriköitä, eriyttäminen on merkityksetöntä. Eriyttäminen vaatii myös opettajalta tosi paljon, ja taloustieteellisessä mielessä työnjaon takana oleva sitoutuminen sekä intensiteetti jäävät olemattomiksi verrattuna esimerkiksi motivoituneeseen vapaaehtoisluokaan. Mikäli eriyttämisellä nyt tarkoitamme samaa asiaa.
Eriyttäminen tarkoittaa sitä, että oppilaat tekevät tehtäviä oman tasonsa mukaan. Opettaja voi antaa siten lahjakkaille oppilaille vaikeampia tehtäviä ja enemmän vapautta.
Tasoryhmät ovat myös suhteellisen tehoton keino opetuksen laadun parantamisessa. Tämä käy ilmi Hattien meta-analyysistä, jossa ryhmittelyn efektikoko on todella alhainen.
Tasoryhmiä ei myöskään kannata käyttää työrauhan parantamiseen, koska työrauhaa voi parantaa myös ilman tasoryhmiä, jolloin vältetään tasoryhmittelyn huonot puolet.
Olet siinä oikeassa, että mikä tahansa opetus vaatii työrauhaa. Jos tasoryhmiä käytetään työrauhan ylläpitämiseen, käy usein niin, että työrauhaongelmat kasaantuvat tiettyihin ryhmiin. Tämä on tietysti ongelmallista oikeudenmukaisuuden kannalta.
Eriyttäminen on helpompaa, kun opettaja lisää kaikkien luokan oppilaiden vapautta. Opettaja voi esimerkiksi antaa oppilaille tehtäviä, joita he saavat tehdä omassa tahdissa viikon aikana tietyillä tunneilla. Tätä menetelmää käytetään ainakin saksalaisissa kouluissa. Suomessa se lienee käytössä vain muutamissa kouluissa.
”Opettaja voi antaa siten lahjakkaille oppilaille vaikeampia tehtäviä”
”Tasoryhmät ovat myös suhteellisen tehoton keino opetuksen laadun parantamisessa.”
Se on sama kuin antaisi vaikeampia läksyjä, mutta ei takaa opetusta ja kontrollia haastavammista sisällöistä. Eriyttämisessä opettajalta vaaditaan enemmän. Tasoryhmien myötä olisi mahdollisuus työnjakoon haastavampien ja vähemmän haastavien sisältöjen suhteen. En siis keksi mitään loogista syytä sille, miksi tasoryhmät väistämättä olisivat tehottomia opetuksen laadun parantamisessa, etkä itsekään sellaista esittänyt. Riippuu ihan miten tasoryhmän toteuttaa, mutta tasapäistävässä mallissa siihen ei ole edes mahdollisuutta.
”Jos tasoryhmiä käytetään työrauhan ylläpitämiseen, käy usein niin, että työrauhaongelmat kasaantuvat tiettyihin ryhmiin.”
Minusta ensisijaista olisikin säästää sivullisia ja keskittyä siihen, mikä on yhteiskunnalle parhaaksi. Sekin on aivan yhtä ongelmallista oikeudenmukaisuuden kannalta, että nykymallissa ikään kuin suositaan heikkoja ja keskivertoja, vaikka lahjakkaat lopulta merkitsevät yhteiskunnan menestyksen kannalta eniten.
Perustelin väitettäni tasoryhmien vähäisestä hyödystä esittämällä, millaisia tuloksia tasoryhmistä on saatu yli 3000:ssa tutkimuksessa. Tasoryhmien on huomattu vaikuttavan hyvin vähän oppimistuloksiin. Ne eivät tutkimusten mukaan paranna oppimista, kuten esität. Laajat meta-analyysit myös osoittavat, että tasoryhmät usein heikentävät monien oppilaiden oppimista.
Väität, että tasoryhmien avulla voidaan saada hyviä tuloksia. Tutkimustieto aiheesta ei kuitenkaan tue tätä väitettä.
Koska hyödyt ovat minimaaliset ja haittojakin on, eikö näihin ongelmiin kannattaisi etsiä muunlaisia ratkaisuja?
Tasoryhmät voidaan toteuttaa lukuisin eri tavoin, ja on toki mahdollista toteuttaa ne huonostikin. Ulkomaisia testejä lähtisin soveltamaan Suomeen hyvin varauksellisesti, sillä ulkomailla on hyvin heterogeeniset koulumallit ja ylipäätään opiskelukulttuurit. Suomen erikoisuus on laaja julkinen koulu ja julkiset standardit, kun taas ulkomailla on enemmän vaihtoehtoja ja yksityiskouluja. Monien koulujen, myös julkistenkin välillä voi olla sen verran valikoitumista, ettei tasoryhmäjako välttämättä ole ratkaiseva. Jos Suomessa olisi yksityiskouluja, monet niistä tuskin edes tarvitsisivat tasoryhmiä, enkä lähtisi suosittelemaan niitä.
Oma lähtökohtani tähän keskusteluun on se, että nykyiselle tasapäistävälle mallille on tehtävä jotain, ja ensimmäisenä on sovellettava ideaa motivoituneille oppilaille tarjottavista ryhmistä. Esimerkiksi jo yksinkertaisista aineryhmistä on hyvää palautetta juuri Suomessa. Ei pidä takertua tasoryhmä-sanaan, koska helposti siitä tekee oman kapean määritelmänsä, kuten esimerkiksi viittaamassasi tutkimuksessa. Itse olen logiikkaihmisiä, ja ennen kaikkea peräänkuulutan järkiperusteluja sille, miksi jokin asia olisi miten se olisi. Ikävä kyllä viittauksesi tutkimuksiin eivät niitä ole vielä tarjonneet.
Todistustaakka on pikemminkin sillä, joka väittää, että yhteiskunta hyötyisi lahjakkaiden oppilaiden altistamisesta samaan tilaan häiriköiden ja hitaiden oppijoiden kanssa. On nimittäin päivän selvää, että lahjakkaat oppilaat, jotka saavat aikuisina eniten aikaan myös koko yhteiskunnan edun kannalta, hyötyvät häiriöttömästä ja tasoisen riman oppimisympäristöstä. Etkö itsekin kannattanut ajatusta, että olisi vapaaehtoinen mahdollisuus valita, haluaako hakea normaalilta luokalta erikoisluokalle? Motivoituneet oppilaat eivät sentään vielä ole niin sukupuuton partaalla Suomessakaan, etteikö noille luokille olisi kysyntää.
Tutkimukset on tehty luokkahuoneissa kontrolloiduissa olosuhteissa. Mitkä ovat tarkemmin ne syyt, joiden vuoksi näitä ympäri maailmaa saatuja tutkimustuloksia ei voida soveltaa Suomen kouluun?
Vaikuttaa melko defensiiviseltä kyseenalaistaa tutkimustulosten pätevyys ilman, että ensiksi perehtyisi tutkimusten metodologiaan.
Mitä väliä sillä on, jos ne on tehty kontrolloiduissa olosuhteissa, kun mikään ei takaa olosuhteiden olevan läheskään vertailukelpoinen suomalaisen kulttuurin ja väestöjakauman sekä valikoiman kanssa.
Esitin järkiperustelut, joiden loogisuuteen et puuttunut. Esitin myös kysymyksiä, joihin et vastannut. Pystyisitkö osallistumaan keskusteluun omilla ajatuksillasi ja logiikallasi? Jos viittaamasi tutkimukset olisivat tässä aiheessa relevantteja ja kiistämättömän painavia vasta-argumentteja, omakohtainen kokemukseni matematiikkaluokalla olisi vain sattuman ansiosta kääntynyt positiiviseksi, ja odotusarvoinen hyöty motivoituneiden oppilaiden laittamisella samaan innostuneempaan ja rauhallisempaan tilaan olisi silti negatiivinen?
Ymmärrän esimerkiksi, että Suomessa tasoryhmäopetus ei lisäisi etnisten ryhmien välisiä jännitteitä, koska täällä ei niin suuria vähemmistöryhmiä ole.
Kyse on kuitenkin oppimistuloksista. Niiden suhteen tutkimusten tulokset ovat sovellettavissa Suomen olosuhteisiin, koska ympäri maailman opiskellaan samoja oppiaineita ja melko samanlaisin menetelmin.
Arkikokemukset ja oma logiikka ovat ongelmallisia, koska looginen päättely voi perustua epätosiin premisseihin. Sellainen premissi voisi esimerkiksi olla, että tasoryhmäopetus tuottaa hyviä oppimistuloksia. Siksi minua kiinnostaa enemmän tosiasiat kuin loogiset argumentit.
Tosiasiat ovat kontekstisidonnaisia. En minä puolusta kaikkia mahdollisia konsepteja, jotka mahtuvat suurempaan kategoriaan. Edustan vain itse esittämiäni ajatuksia minulle tutuin suomalaisin ehdoin. Olen tekstissäni luetellut kaikki spesifimmät premissini, ja yksikään niistä ei ole suoraan se, että tasoryhmä itsessään johtaisi parempiin oppimistuloksiin. Olen oikeastaan jopa määritellyt, mitä ajan takaa ajatuksellani tasoryhmistä, ja se voi poiketa lukuisista mahdollisista konsepteista, joita voi relevantisti samalla sanalla kuvailla. Jotta keskustelua olisi mielekästä jatkaa, toivoisin sinun harjoittavan soveltavaa ajattelua tapauskohtaisesti, vaikka se edellyttäisikin rakkaan tutkimuksesi mukavuusalueelta poistumista. Mikään universaali vastaus esim. omiin ajatuksiini se ei suoraan ole puhumattakaan kiistämättömästä argumentista tasapäistämisen puolesta.
Olen pahoillani, jos et ole tähän asti löytänyt premissejäni, kun et ollut niitä alkanut kiistämäänkään. Se on kuitenkin lukijana ja kommentoijana sinun itse hoidettava, jos olet niin ajatellut. Esitin kysymyksiä ja logiikkaa vielä melko tuoreissakin kommenteissa, mutta ne jäivät vaille huomiotasi. Tiedätkö, en yhtään ihmettele, miksi kirjoittelet nimimerkin takaa.
Viittasin tähän kohtaan:
”En siis keksi mitään loogista syytä sille, miksi tasoryhmät väistämättä olisivat tehottomia opetuksen laadun parantamisessa, etkä itsekään sellaista esittänyt.”
Et ottanut huomioon sitä, että tasoryhmissä työrauhaongelmat keskittyvät heikompien oppilaiden ryhmiin. Tämä tutkimustulos pätee myös Suomen kontekstissa. Koska työrauhaonglmat eivät ratkeaisi, vaan ne siirrettäisiin muihin ryhmiin, kannattaa työrauhaongelmaa ratkaista muilla keinoin. Olen todennut jo tämän monta kertaa.
Jos siirrät motivoituneet oppilaat pois häiriköiden keskuudesta, ei se tietenkään paranna häiriköitä haittaamasta toisiaan, eikä kukaan ole sellaista väittänytkään. Se kuitenkin arvokkaasti säästäisi sivullisia motivoituneita opiskelijoita häiriöltä, minkä tulisi olla suurin yhteiskunnallinen intressi.
…Mutta koska he eivät oppisi omassa ryhmässään juuri paremmin, voisi olla järkevämpää pyrkiä ratkaisemaan työrauhaongelmia ilman tasoryhmiä.
Kyse on siitä, minkä trade-offin tekee, mennäänkö heikoimman lenkin ehdoilla vai ajatellaanko yhteiskunnallista hyötyä vähän pidemmälle. Muita keinoja saa toki pohtia, mutta jotenkin minua ei yllätä, että ihmiset ovat vuosikausia, jopa vuosikymmeniä voivotelleet koulukiusaamista vailla mitään rakenteellista ratkaisua.
Se, että motivoituneet oppilaat hyötyvät suuresti ja hyödyttävät enemmän yhteiskuntaa kun samalla häiriköt jatkavat keskenään samaa mitä ennenkin, on minusta tilanne, jossa pitkän ajan hyödyt ylittävät kustannukset.
Vaikka tasoryhmien kanssa mentäisiin lahjakkaiden ehdoilla ei juuri mitään saavutettaisi (ks. tutkimustulokset). Siksi ajatus tasoryhmistä vaikuttaa ideologiselta pyrkimykseltä, joka ei perustu tutkimustietoon. Tasoryhmiä vaaditaan, vaikkei edes tiedetä, mitä niistä seuraa. Tärkeässä asemassa näyttää olevan halu edistää omaa poliittista agendaa.
Jo monta viestiä sitten pyysin sinua perustelemaan järjellä, miksi lahjakkaiden/motivoituneiden oppijoiden altistaminen häirinnälle parantaisi heidän oppimistuloksiaan, motivaatiotaan ja kykyään löytää täysi potentiaalinsa. Pystyvätkö viittaamasi tutkimukset tai sinä itse tarjoamaan syitä ja seurauksia, vai ainoastaan köyhiä desimaalilukuja?
Lahjakkaiden oppilaiden altistaminen muiden häirinnälle ei ole tietenkään hyvä asia. Kyse on vain siitä, millaiset ratkaisut hyödyttävät suurinta osaa oppilaista ja ovat moraalisesti perusteltuja.
Opetusta tulisi kehittää siten, että siitä hyötyisivät kaikki: niin heikot kuin lahjakkaat oppilaat. Sellaiset ratkaisut, jotka selvästi aiheuttavat muille haittaa, eivät ole oikeutettuja.
Ennen tasoryhmien perustamista tulisi kartoittaa, millaisia muita tasa-arvoisempia vaihtoehtoja on. Siis sellaisia vaihtoehtoja, joista ei tule huonoja seuraamuksia heikoimmille oppilaille, mutta samalla myös lahjakkaat oppilaat hyötyvät.
En siis ole kanssasi eri mieltä siitä, etteikö lahjakkaiden oppilaiden kehitystä tulisi tukea. Minusta ei vain ole järkevä lähteä liikkeelle tasoryhmäajattelusta, vaan etsiä muunlaisia ratkaisuja ongelmaan.
Onpa muuten esitetty, että lahjakkaat oppilaat voisivat toimia heikompien oppilaiden apuopettajina. Tällöin he oppisivat yhteistyötaitoja ja myös sisäistäisivät opiskeltavia asioita syvällisemmin.
Kiusaamisen ongelmaan on monenlaisia ratkaisumalleja, samoin kuin työrauhaongelmiin puuttumiseen.
Minustakin olisi kaunis ajatus, että kiusaaminen loppuisi, ja että joku keksisi kustannustehokkaat keinot saada kaikkea kivaa aikaiseksi ilman että kenellekään tulisi paha mieli. Ajattelen nyt pragmaattisesti ja utilitaristisesti niukassa maailmassa. Kuulostaa siltä, että olisi suuri moraalinen ja yhteiskunnallinen haitta, että lahjakkaat ja motivoituneet saisivat halutessaan opiskella eristyksissä häiriköistä. Miten se lisäisi erityistä haittaa kenellekään?
Nopeimmille oppijoille tulisi ehdottomasti tarjota mahdollisuus auttaa apua pyytäviä. Monesti näin jo tapahtuukin ihan spontaanisti opetustilanteissa, ja hyvä niin. Se ei kuitenkaan poista ympäristöstä ilkeitä, häiriintyneitä, huomionkipeitä ja alemmuudentuntoisia yksilöitä.
Konkreettisia haittoja:
– työrauhaongelmat lisääntyvät heikoimmin pärjäävien ryhmissä
– tasoryhmät heikentävät alimman ja keskitason oppilaiden oppimista
Opetusmallit eivät ole niukka resurssi, johon tulisi suhtautua pragmatistisesti. Niillä on erilaisia hyötyjä ja haittoja. Se, että opettajat toteuttavat menetelmiä, jotka ovat tasa-arvoisempia ja hyödyttävät suurinta osaa oppilaista, ei ole keneltäkään pois.
Jos motivoitunut oppilas lähtee tavalliselta luokalta pois, miten se lisää kenenkään työrauhaongelmaa?
Jos motivoitunut oppilas lähtee tavalliselta luokalta pois, miten se heikentää kenenkään oppimista?
Nämä ovat havaintoja, joita on tehty tutkimuksissa. Aiemmin lainaamassani tutkimusraportissa todettiin nämä haittavaikutukset ja sanottiin niiden olevan tyypillisiä löydyksiä.
Vaikuttava mekanismi liittyy todennäköisesti siihen, että huonosti pärjäävät oppilaat häiritsevät opetusta paremmin pärjääviä enemmän. Kun heidät laitetaan samaan ryhmään, työrauhaongelmat lisääntyvät.
Häiriköt häiriköivät keskenään, ja motivoituneet säästyvät. Et itsekään lähtenyt väittämään, että motivoituneiden tila huononisi tuosta? Utilitaristisesti ajateltuna yhteiskunnan tulisi varmistaa ensisijaisesti se, ettei motivoituneiden ja potentiaalisten yksilöiden kyvyt mene hukkaan.
Minusta on sairasta ajatella, että itseisarvona tulisi olla jokin laaja keskivertomittari työrauhasta tai oppimisnopeudesta, jos motivoituneita oppilaita uhrataan täyttämään normaaliluokilla istumapaikkoja siinä pelossa, että siinä voisi istua vielä yksi häirikkö jokusen muun lisäksi.
Aikaisemmin yritin jo kysyä tuloksetta, pitääkö tutkimuksesi haitallisena mm. minun käymääni yläastemallia. Olisiko sen mukaan kokonaisuuden kannalta ollut parempi, ettei erikoisluokkaa olisi ollut? Siis että minä olisin istunut normaalilla luokalla täyttämässä pienellä todennäköisyydellä jonkun ylimääräisen häirikön istumapaikkaa ja silti turhautunut sekä kärsinyt valmiiksi luokassa olevista häiriköistä/hitaista oppijoista ja todennäköisesti tyytynyt yrittämään tulevissakin opinnoissani vähemmän?
Tasoryhmillä tarkoitetaan virallisempaa jaottelua, jossa oppilaat jaetaan osaamisen perusteella eri ryhmiin.
Vaikea sanoa, missä määrin matematiikkaluokka edustaa tasoryhmittelyä ja pätevätkö nuo tutkimustulokset siihen. Voisi olettaa, että matematiikkaluokka ei vaikuta niin paljoa muiden oppimiseen ja siinä opetus voi olla muutenkin erilasta. Vaikea sanoa.
En väitä, että ”itseisarvona tulisi olla jokin laaja keskivertomittari työrauhasta tai oppimisnopeudesta”. Tasoryhmät eivät vain ole muuten järkevä ratkaisu.
Tasoryhmillä tarkoitetaan milloin mitäkin, koska mitään yhtä tiettyä konseptia ei ole. Jos joku puhuu tasoryhmistä, kannattaa keskustella asiasta hänen ehdoillaan, eikä yrittää väkisin tuoda jotain tutkimusta aivan eri kontekstista. Nyt kun et itsekään ole varma, missä määrin tutkimus pätee minun itse esittämiini ideoihin. Olisi helpompaa, jos ihmiset keskustelisivat omalla logiikallaan dialogia ilman välikäsiroolia.
”tasapäistäminen” on se vaarallinen sana jolla pyritään tasa-arvoistamaan kaikkia oppilaita. Kirjoituksessa on ikävänä piirteenä maininnat ”hitaammat levottomammat oppilaat, häiriköt, onglmaperheiden lapset”sekä erityisesti ”lahjakkaiden lasten altistaminen häiriintyneiden ja vähempilahjaisten kanssa” Aika rajua tekstiä, ja peruskoulusssa kokeillut tasoryhmät 80-luvulla poistettiin kun pelättiin oppilaiden eriarvoistumista.
Kuitenkin tektissä piilee totuus, sillä myös ne ”häiriköt ja heikompilahjaiset” voivat pärjätä ja oppia sekä innostua ja motivoiytua kun heille annetaan mahdollisuus. Mutta se mahdollisuus ei ole sitä, että he jatkuvasti kokevat alemmuuskompleksia lahjakkaiden luokkalaistensa rinnalla! Joskus ei vaan opinnot tahdo sujua jos päässä pyörii ajatukset humalaisesta isästä vetämässä äitiä turpaan, tai mahassa kurnii ennen ruokatuntia niin ettei opettajaa edes kuule…Tasoryhmät antaisivat mahdollisuuden KAIKILLE oppilaille kehittyä omaan tahtiinsa ja kypsyysasteensa mukaan – se on aivan tosi. Nythän ollaan myös integroimassa kaikkia erityisoppilaita suurluokkiin – tässäkin on sekä hyvät että huonot puolensa. Mutta näistä asioista pitää voida keskustella kiihkottomasti, KAIKKIEN etua kuunnellen!
Arvokas keskustelunavaus, jo kommenttien kiivaus sen osoittaa. Itselläni ei ole vielä kiveenhakattua mielipidettä asiasta, mutta mielenkiinnolla seuraan keskustelua.