 Thomas Taussi ti 06.07.2010 |
Markkinataloudessa yritykset pyrkivät keräämään päätöstensä tueksi erilaista markkinoita koskevaa informaatiota ja tulkitsemaan sitä analyytikkojen avulla. Tätä varten erikoistuneet konsultit suunnittelevat ja kauppaavat yrityksille erilaisia markkinatietoa taltioivia tietoteknisiä tukijärjestelmiä. Asiakas- ja markkinatietojärjestelmillä yritykset yrittävät pysyä ajan tasalla mm. asiakasmääristä, asiakkaiden mieltymyksistä ja kilpailijoista sekä koko markkinaympäristöstä. Näistä voidaan johtaa loputtomasti erilaisia laskelmia päätöksenteon tueksi.
Koska markkinoiden muutoksia ei voi ennustaa tarkasti, tietojärjestelmistäkin pystytään johtamaan enintään todennäköisyyslaskelmia. Niiden suhteellinen vahvuus on siinä, että ne perustuvat tietoon menneisyydestä. Järjestelmät eivät anna valmiita kokonaisvaltaisia ratkaisuja yrityksen toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä, vaikka monet hyvin tavanomaiset perustehtävät kuten varastojen täydentäminen saataisiinkin tilastoista johdettua.
Markkinataloudessa on ominaista kilpailu ja kehittäminen. Yritykset eivät ole staattisia instituutioita, vaan jokaisella on oma strategiansa. Uudenlaisten markkinatietojärjestelmien tarjoamat hyödyt liittyvätkin strategisen, avainasemassa olevan tiedon löytämiseen ja tuottamiseen. Voidaan esimerkiksi vertailla eri toimenpiteiden kuten markkinoinnin, viestinnän, tuotekehityksen jne. mahdollisesti aiheuttamia muutoksia. Kaikki lukemat ja niiden muutokset itsessään ovat vain pelkkiä signaaleja, joiden syytä numerot eivät suoraan kerro. Todennäköisyyksistä on kuitenkin hyötyä eri investointeja ja toimia vertailtaessa. Kyky ennakoida muutoksia tarpeeksi ajoissa tehostaa myös koko talousjärjestelmän hajautunutta koordinoitumista.
Matematiikan ja tietotekniikan soveltaminen kuulostaa vallankumoukselliselta. Helposti saattaisi luulla, että se murtaisi edellisissä artikkeleissa käsitellyn keskustelun talouslaskun ongelmasta, joka käytiin ennen tietokoneaikaa.
Olennaista on kuitenkin se, että yksityisyritykset eivät pyri hahmottamaan koko markkinoita viime kädessä yhdestä keskussuunnittelijan pisteestä, vaan kilpailevan liiketoimintayksikön näkökulmasta. Tietotekniikka nopeuttaa erilaisen tiedon käsittelyä ja kustannustehokkuutensa ansiosta mahdollistaa yhä monipuolisemman tiedon hankinnan. Kustannusten madaltuminen ja tietoaineksen määrän lisääntyminen eivät kuitenkaan ratkaise talouslaskun ongelmaa.
Raakadatan jalostaminen tiedollisessa hierarkiassa ylöspäin johtopäätöksiksi on viime kädessä ihmisen tehtävä. Tietokoneiden kyky löytää raakadatan kuten kysyntämäärien ja kilpailijoiden tuloksen muutosten perusteella luotettavasti vaikutussuhteita on teknisestä laskentatehosta riippumaton ongelma. Onkin hyvin todennäköistä, että tällaisia tiedonkeruujärjestelmiä räätälöidään yrityskohtaisesti helpottamaan tiedon jalostamista. Lisäksi toimialakohtaisesti kehittyy hiljaisia rutiineja erilaisten mittaustulosten suhteen. Tämä johtuu esimerkiksi erilaisista kustannusrakenteista (pääoma- vai työntekijävaltaisuus) sekä markkinoiden kehitysvaiheesta (uudet ja kokeilevat vai vakiintuneet käytännöt).
Yksityisessä kilpailutaloudessa myös laadullisen, numeroina vaikeasti mitattavan tiedon kerääminen korostuu entisestään. Toki tietojärjestelmistä voidaan löytää merkittävää tietoa myös yksinkertaiseen tuotantomäärien suunnitteluun, mutta ensisijainen tarkoitus markkinatilanteen ymmärtämisessä on suuntautuminen tulevaisuuteen ja uuden kehittämiseen. Erityisesti tietojärjestelmistä onkin hyötyä markkinoinnissa ja tuotekehityksessä sekä tarjooman kohdistamisessa. Markkinasuuntautuneisuuden tavoite on ensisijaisesti kilpailuedun saavuttaminen.
Jos tällaisia kehittyneitä tiedonkeruujärjestelmiä ja mittaristoja yritettäisiin soveltaa suunnitelmataloudessa keskusjohdon apuvälineinä, haasteena olisi jälleen tiedon saattaminen yhteismitalliseen, laadullisesta määräiseen muotoon. Jos ja kun tuotantoyksiköt räätälöisivät tiedonkeruujärjestelmänsä, ne viestisivät keskusjohdolle hyvin eri muotoista tietoa. Sen käsitteleminen vertailukelpoiseen muotoon vaatisi vähintään kaikkien yritysten subjektiivisen hiljaisen tiedon hallitsemista. Yritysten hiljainen tieto on kaikkien organisaation ihmisten pään sisällä. Hiljaista tietoa ei siis voi muuttaa pelkiksi numeroiksi, ja sanoinakin se sisältää vain jäävuoren huipun.
Joka tapauksessa kerätyn tiedon yhteismitallistaminen on käytännössä mahdotonta eri toimialojen laadullisten erojen ja käytäntöjen takia. Erittäin tärkeää on myös huomata, että suuri osa tästä tiedosta on jo markkinataloudelle tyypillisessä hintamuodossa, jota ei varsinaisessa suunnitelmataloudessa olisi ylipäätään. Kaikki hintajärjestelmänkin sisällä esitetyt keskussuunnittelun haasteet asettavat kyseenalaiseen valoon myös ne komentotaloudet, jotka perustuvat monilta osin markkinatalouden elementeille. Edes pörssimaailmassa suuren tietopankin äärellä yritysten taseita, tilinpäätöksiä, toimintakertomuksia ja kokonaisvaltaisempia markkina-analyysejä tutkivat sijoittajat eivät voi olla sataprosenttisen varmoja siitä, mikä sijoitus on kannattava, ja mikä ei.
Vaikka voitto ja tappio ovat tietyssä määrin kulttuurin synnyttämiä käsitteitä, ne eivät kuitenkaan lakkaisi olemasta, vaikka rahajärjestelmästä luovuttaisiin. Kaikella rajallisella on hintansa. Hintajärjestelmän puute sekä tappio-käsitteen hylkääminen eivät poista niukkuutta. Ainut, mitä hävitään, on erilaisten toiminnallisten vaihtoehtojen kustannusten vertaileminen. Hinnat ja kustannukset määräytyvät ympäröivässä kulttuurissa ja olosuhteissa. Hintajärjestelmän sekä voittojen ja tappioiden kiistämiselle perustuva yhteiskunta olisi tuomittu absoluuttiseen köyhyyteen.
Voidaan sanoa, että kaikissa järjestelmissä on vähintään sama informaation epäsymmetria yksilön mielen ja muiden ihmisten välillä. Voittojen ja tappioiden järjestelmä sekä yksilöllinen omistusoikeus hintajärjestelmän avulla hyödyntävät ihmisen hiljaista tietoa niin kuluttajana kuin tuottajanakin.
Jo lähes sata vuotta vanha huomio sosialistisen suunnitelmatalouden hintajärjestelmien puutteesta riittäisi yksin todistamaan suunnitelmatalouden kykenemättömäksi koordinoimaan resursseja kannattavasti. Sokea usko teknologian ja luonnontieteiden kaikkivoipaisuuteen on kuitenkin syytä kyseenalaistaa tiedon ja ihmismielen luonteen takia.
Toivottavasti tämän kesäinen artikkelisarja vei kuitenkin tarkastelua syvemmälle ja antoi jotain lisäarvoa kunkin omille käsityksille.
|
13 kommenttiaVastaa |
Niukkuudesta: Niukkuus on objektiivisena käsitteenä aina olemassa, mutta yksittäisen ihmisen kannalta niukkuutta ei välttämättä subjektiivisena ilmiönä ole olemassa. Absoluuttisesti melko matalan elintason kyläyhteisöissä ei välttämättä ole ihmisten kokemaa niukkuutta, vaikka taloustieteellisessä mielessä niukkuus tietenkin on läsnä (esim. ruoalla on aina kustannusarvo ja siten se on niukkaa, vaikka sitä olisi yllinkyllin).
Monien antropologien mukaan esimoderneissa yhteisöissä pyrittiin / pyritään ensisijaisesti minimoimaan nälkäkuoleman riski.
Mutta miksi taloustiede keksittiin vasta kun oli olemassa subjektiivista niukkuutta tuottava kapitalistinen talousjärjestelmä?
Suunnitelmataloudesta: Väitän edelleen että kysymys suunnitelmatalouden mahdollisuudesta on empiirinen eikä epistemologinen kuten Hayek väitti. Tietotekniikan ja esimerkiksi geoinformatiikan huima kehitys avaisi suunnitelmataloudellekin aivan uusia mahdollisuuksia. Oletko muuten lukenut tätä: http://ricardo.ecn.wfu.edu/~cottrell/aer.pdf ?
Tehokkuudesta: Kysymys ei ole niinkään tuotantoprosessin / tuotantoprosessien tehokkuudesta (siis panos / tuotto -suhde), vaan laajemmin resurssiallokaatiosta kokonaisuudessaan. Se on kapitalismissa tehokas jollakin tapaa määritelmällisesti: vaihtoehtoisen järjestelmän väitetty tehottomuushan on pohjimmiltaan sitä, että resurssiallokaatio on erilainen kuin kapitalismissa. Koska suunnitelmataloudessa jo määritelmällisesti pyritään erilaiseen resurssiallokaatioon kuin kapitalismissa, niin kysymys tehokkuudesta on triviaali ja huomio tulee kiinnittää vain kysymykseen toimivuudesta.
Oppihistoriasta: Artikkelin olisi tehnyt ”tieteellisemmäksi” se jos olisit käsitellyt aihetta neutraalimmin ja tuoden esille myös muiden 1930-luvun ajattelijoiden kuin F.A. Hayekin näkökantoja. Lisäksi ei ole ollenkaan varmaa, että alkuperäinen debatti päättyi itävaltalaisen koulukunnan voittoon. Ei se päättynyt, ainakaan vakiintuneen oppihistoriallisen tulkinnan mukan. Mutta oppihistorian popularisoinnissa teillä liberaaleilla on nähtävästi jonkinlainen kulttuurihegemonia.
Keskustelusta: Aihe on mielenkiintoinen ja pakotti lukemaan & tutkimaan aihetta enemmän kuin nämä nettiväännöt yleensä. Uskon kuitenkin Nigel Pleasantsin tavoin että vaikka hiljaisen tiedon käsite olisikin adekvaatti (mitä taas minä en usko), sosialistisen laskennan ongelmasta puhuminen on silti eräänlaista red herring -argumentointia. Vapauden ja egalitarismin välistä valintaa ei voi tehdä vain oletetun tehokkuuden perusteella. Kysymys on niin perustavanlaatuisesta arvovalinnasta.
Hayek on todistanut, ja samoin itsekin olen perustellut tässä blogissani, miten suunnittelun haasteet ovat tietoteoreettisesti kiertämättömiä monella eri tasolla. Tätä ennakoiden olen myöskin selventänyt yhteiskunnallisen suunnittelun vaikeutta sellaisessakin tilanteessa, jossa olisi äärettömän kehittynyt teknologia. Tämän kumoaminen vaatisi sinulta ihan oikeita tieteellisiä perusteluja, ei vain uskomuksia. Koska joudun toistelemaan sinulle kerta toisensa jälkeen näitä ihan perusasioita, epäilen, ettet ole oikeastaan lukenut ajatuksella läpi muutamia edellisiä kirjoituksiani.
Toki jotain voidaan saada aikaan keskitetyllä suunnitelmataloudella, mutta kyse on taloudellisesta tehottomuuden kierteestä, kun taas vapaassa markkinataloudessa talous on taipuvaisempi kasvamaan ja tehostumaan vastaavilla resursseilla. Kun ei ole hintoja, ei ylipäätään voida vertailla vaihtoehtoja tai tietää, mikä on kannattavaa. Kyvyttömyys reagoida niukkuuteen ei kuitenkaan poista niukkuutta. Se, että suunnittelu voisi poikia äärimmäisen pienessä ja kehittymättömässä luontaistaloudessa kehittymättömän, mutta vakaan tilan ei tarkoita, että samaan päädyttäisiin enää niukemmissa olosuhteissa, joissa resursseista ja tuotannosta täytyisi huolehtia kestävästi.
Itsekin olen sitä mieltä, että tehokkuuskysymyksiä ja arvokysymyksiä ei tule sekoittaa. Vaikka vapaampi yhteiskunta on tuottavampi, se on arvokkaampi jo itse yksilönvapauden ansiosta.
Juuri äskenhän viittasin tieteelliseen tekstiin, jossa on ensin käsitteellisellä tasolla hahmoteltu keskussuunnittelulle perustuva malli ja sitten todettu, että tuon mallin toteuttaminen on realistista nykyteknologialla. Allin Cottrell on taloustieteen professori ja W. Paul Cockshott on tietojenkäsittelytieteen ammattilainen (en nyt tähän hätään muista onko miehellä oppituolia missään). Eikö tämä riitä tieteelliseksi näytöksi?
Ei se ole tieteellistä argumentointia, että vetoat johonkin tekstiin, tai että joku ihminen on minkäkin alan ammattilainen. Sinun täytyy itse perustella asiat loogisesti, ei kiertäen.
Tieteelliseen keskusteluun kuuluu ihan normaalina käytäntönä muiden tutkijoiden työhön viittaaminen. Pyörää ei tosiaankaan tarvitse keksiä uudelleen. Toisekseen olisi aivan saatanallista hybrista väittää, että olisi juuri itse keksinyt pyörän. Tieteessä onkin täysin normaalia viitata toisten tekemään työhön. Tieteellinen tulos syntyykin usein vain valmiiden asioiden ja tulosten yhdistelystä. Äskeinen kommenttisi osoittaa muuten lähinnä vain sen, ettet itse ymmärrä tieteellisestä keskustelusta yhtään mitään. Minä taas en oikein ymmärrä miten Cottrellin argumentti muuttuisi, jos linkin lisäksi laittaisin tähän vielä jonkinlaisen referaatin.
Lisäksi voi myös olla puhtaasti käytännöllisiä syitä sille miksei keskustelussa voi tuoda esille esimerkiksi joitakin matemaattisia tai informaatioteoriaan liittyviä symboleja: Blogger kun ei tue niitä. Tällöin on ihan oikeasti parasta laittaa linkki.
Tieteellisyyden kriteerit täyttyvät silloin jos keskustelussa noudatetaan normaaleja argumentaation pelisääntöjä ja myös silloin kun viitataan tiedeinstituution piirissä syntyneisiin ajatuksiin ja tuloksiin. Minun ei siis filosofina todellakaan tarvitse itse perustella kaikkia asioita sinun asettamillasi ”tieteellisyyden” kriteereillä. Sellainen kun olisi oikeastaan epätieteellistä yksityisajattelua.
Joka tapauksessa riittää että viittaan tiedeinstituution piirissä tuotettuun tieteelliseen näyttöön asiasta. Tällainen näyttö on jo sinänsä tarpeeksi adekvaattia. Jos et suhtaudu keskustelussa esiintulleeseen tieteelliseen näyttöön tarvittavalla vakavuudella, se on oma ongelmasi ja rajaa oikeastaan juuri sinut tieteellisen keskustelun ulkopuoliseksi skeptikoksi tai vastarannankiiskeksi. Joka tapauksessa nämä sinun kirjoituksesi ovat muutenkin paraatiesimerkkejä tieteellisen diskurssin valekaapuun pukeutuvasta ideologisesta saarnasta. Se kaapu vain on niin ohut että siitä paistaa turhan hyvin läpi.
Vielä pari viestiä sitten meillä oli selkeä näkemys siitä että Hayek piti talouslaskun ongelmaa epistemologisena ja ratkaisemattomana, ja minä taas väitin että se on empiirinen ja ratkaistavissa oleva. Omaa kantaani puolustaakseni minun ei tarvitse esitellä tai luoda empiiristä ratkaisua, vaan todeta että sellainen on olemassa ja viitata olemassaolevaan ratkaisuun. Juuri tämän tein äskeisessä viestissäni, joten katson voittaneeni tämän keskustelun tai ”väittelyn”.
Tavallaanhan Hayekin episteeminen argumentti rajaa itsensä tieteellisyyden ulkopuolelle jo a priori. Kysymys ei siis alkujaankaan ollut mistään empiriasta tai tieteestä, vaan täysin hämärille mielenfilosofisille opeille perustuvista oletuksista ja niiden pohjalle tehdyistä päätelmistä. Uskottavuuttasi syö se, että tuossa toisessa ketjussa lyttäsit mielenfilosofian, mutta tässä koko argumentointisi perustuu hayekilaisen mielenfilosofian kiistanalaisille näkemyksille.
Se että adekvaatti laskennallinen ratkaisu suunnitteluongelmaan on olemassa, syö tietysti uskottavuutta näiltä sinun väitteiltäsi vielä enemmän. Sinähän väitit että suunnitteluongelmaa ei voi ratkaista adekvaatilla tavalla, ja että suunnitelmatalous on sen vuoksi mahdottomuus:
”Talouslaskun ongelma ei siis ole mitenkään vältettävissä, sivuutettavissa tai ratkaistavissa.”
Pääasia on se, että tieteellisessä keskustelussa täytyy keskustella aiheista juuresta alkaen. Toki historiallisissa paradigmoissa viitteitä voi ja myös pitää laittaa. Niitä ei kuitenkaan liitetä irrallisina, vaan sovelletaan ja selitetään omin sanoin. Itse olen keskustellut kyseisestä paradigmasta juuresta jaksaen, enkä kaavalla ”suunnittelutalous ei toimi, koska mises ja hayek ovat väittäneet jotain, ja he olivat sen ja sen alan ammattilaisia sekä omasivat niitä ja näitä titteleitä”. Odottaisin myös sinulta kärsivällisyyttä paneutua aiheeseen sen verran, että selittäisit asian juurta jaksaen ja puuttuen esimerkiksi esittämiini väitteisiin. Itse olen perustanut monet kirjoitukseni sille, että olen toimivan mallin lisäksi yksityiskohtaisesti puuttunut vastaväitteisiin ja vaihtoehtoisiin ajatuksiin.
Hayekilainen osa talouslaskun ongelmaa on hiljaisen tiedon sekä monimutkaisen mielenfilosofian, uusklassisen rationalismin vastustamisen korostaminen kulutuskäyttäytymisessä. Usein juuri vasemmistolaiset väittävät, että oikeistolainen taloustiede suureistaa liikaa sekä olettaa ihmisten toimivan rationaalisesti. Ruohonjuuritasolta nuoseva spontaani talousjärjestelmä pystyy vastaamaan paremmin poikkeavuuksiin.
Keskityt hyvin paljon Hayekin argumentteihin, vaikka hänen tuomansa lisäarvo on lähinnä hienosäätöä Misesin pohja-argumenteille. Ilman markkinoiden tuottamaa hintainformaatiota, eli vaihtoehtoiskutannuksia ei voida vertailla kannattavuutta. Tämä kannattavuus mitataan yksilöiden hyötynäkemyksillä, jotka mahdollisesti uusiutuvat kulutuskokemuksista. Kyse on edelleen yksilöllisistä näkemyksistä, mikä täytyy ymmärtää.
Yksilöllistä kokemustietoa ei voi edelleenkään suureistaa. Väitätkö toisin?
Kerrotko sitten, missä kohdassa lyttään mielenfilosofian?
Toisessa ketjussa totesit, että
”[..]siirtymällä epämääräisyyden ja subjektiivisuuden alueelle (esim. mielenfilosofia, vapauden tunne, utopiat jne.)”
Et voi liittää mielenfilosofiaan sellaisia määreitä kuten epämääräinen ja subjektiivinen, jos kuitenkin toisessa ketjussa perustat argumentointisi mielenfilosofiaan.
Kuten olen aiemminkin sanonut, markkinoiden tuottama hintainformaatio voidaan hankkia myös iteratiivisen prosessin avulla. Iteroinnin avulla suunnitteluvirasto voi määrittää tuotteille ”oikeat” hinnat yrityksen ja erehdyksen kautta. Näin hinnat pikkuhiljaa lähestyvät suunnitelmataloudessakin markkinahintoja. Hyödykkeiden hintoja korjataan jatkuvasti. Malli johon viittasin perustuu juuri tällaiseen ajatteluun sekä ajatukselle yhteiskunnallisen työajan käytöstä arvon mittana tuotantoprosessin aikana. Näin tuotannon vaihtoehtoiskustannukset voidaan hahmottaa koko ajan, ja kun pyritään minimoimaan työaikaa, tuotanto on tehokasta. Juuri työn tehokkuuden kasvulle myös meidän elintasomme perustuu. Jos työajan säästäminen otetaan sosialistisen talouslaskennan kulmakiveksi, tehokkaimmat saatavilla olevat teknologiat valikoituvat käyttöön automaattisesti.
Ihmisille voidaan tässä mallissa maksaa palkka rahana. Ihmisten kulutusvalinnat antavat saman informaation ihmisten preferensseistä kuin ne antavat markkinataloudessakin. Eri tuotteiden tuotantoa voidaan ohjata kysynnän mukaan.
Kaikkea yksilöllistä kokemustietoa ei todellakaan tarvitse suureistaa. Se ei ole relevanttia suunnittelun ja tuotannon kannalta. Tarvittava tieto ihmisten preferensseistä voi välittyä ostotapahtumien kautta myös suunnitelmataloudessa.
Sinun on pakko hyväksyä se, että suunnitelmatalouden keinoin voidaan tuottaa hyödykkeitä samoilla teknologioilla kuin markkinataloudessakin. Työnarvo antaa hyvän mitan kustannusarvojen laskemiseksi. Elintaso ei siis jäisi kovin alhaiseksi. Myös kuluttajien subjektiiviset preferenssit voidaan ottaa huomioon halutussa mitassa vähintään välttävästi koska tuotantoa voidaan aina iteroida saadun palautteen mukaiseksi. Hinnat voidaan simuloida.
Nykyteknologia mahdollistaa myös aivan toisenlaisen logistiikan kuin Neuvostoliitossa oli. Suunnittelijoilla on jatkuvasti ajantasaista tietoa raaka-aineiden, välituotteiden ja lopputuotteiden määristä ja sijainneista. Varastojen ja kauppojen volyymien tarkistaminen käy nappia painamalla.
Kuluttajien hiljainen tieto omista preferensseistään ei ole pyhää. Sosialistiseen aatteeseen kun liittyy usein kommunitaristisia piirteitä jotka korostavat yksilön vajavaisuutta päätöksentekijänä. Yksilö ei kykene valitsemaan itselleen parasta, vaan heikkotahtoisuuttaan, ymmärtämättömyyttään tai silkkaa tyhmyyttään valitsee väärin. Tämän näkemyksen taustalla on myös tiettyjä arvo-objektivistisia oletuksia: hyvä ei ole yksilön valittavissa. Suunnitteluvirasto voi tietää paremmin.
Suunnitelmatalouden keinoin on mahdollista lähes täysin estää väärät kulutusvalinnat jättämällä tuottamatta joitakin ihmisten haluamia hyödykkeitä. Markkinataloudessa tämä ei määritelmällisesti ole mahdollista, joten suunnitelmatalous on tietyillä yhteiskuntapolitiikan mittareilla mitattuna voittanut markkinatalouden jo a priori.
Suunnitelmataloudella on myös eräs moraalifilosofinen argumentti puolellaan. Kun päätökset tehdään markkinoilla, päätökset tekevät ne joilla on ostovoimaa. Tulevilla sukupolvilla ei ole ostovoimaa, joten tulevat sukupolvet on suljettu intresseineen täysin päätöksenteon ulkopuolelle. Suunnitteluvirasto sen sijaan voisi markkinoita paremmin ottaa huomioon myös tulevat sukupolvet.
Fakta: mainitsin mielenfilosofian siinä yhteydessä, jossa rajasin keskustelun aiheena olevan vapauskäsityksen tekemällä eron mielivaltaisen vapauskäsityksen ja yhtäläisen yhteiskunnallisen vapauden välille. Mielenfilosofinen vapauskäsitys on epämääräinen ja subjektiivinen. Sitten aivan eri asiakokonaisuudessa, nimittäin taloustieteessä keskustelimme mielenfilosofiasta. Edelleen mielenfilosofiasta keskustellaan siinä epämääräisenä subjektiivisena asiana, joka ihmismieli tosiaan on, mikäli sitä verrataan esimerkiksi mnumerodataan. Joka tapauksessa se, ettet erota asiayhteyksiä, vaan kirjaimellisia sanoja, kertoo hälyttävästi puutteellisesta kyvystäsi/keskittymisestäsi tähän keskusteluun. Ehkä se selittää, miksi toistat samoja asioita kerta toisensa ja kuittaat argumentit teeseillä. Vastaukset ja kritiikin uuteenkin viestiisi löytäisit lukemalla artikkelisarjani läpi.
Sinun on silti pakko hyväksyä se, että suunnitelmatalouden keinoin voidaan tuottaa hyödykkeitä samoilla teknologioilla kuin markkinataloudessakin. Elintaso ei siis jäisi erityisen alhaiseksi.
Ainoa miinus on se, että ”yksilö” olisi nykyistä läpinäkyvämmin ”systeemin pelinappula”. Syyllistyt valehteluun jos yhä intät ettei suunnitelmatalouden ja sosialismin keinoin kyettäisi tuottamaan tarvittavia hyödykkeitä. Tuotantoon tarvittava tieto on lähes täysin propositionaalista tietoa.
Kyse ei ole siitä, millä teknologialla jotain tuotetaan, vaan miten saadaan tieto siitä, mitä tuotetaan, ja miten erilaisia vaihtoehtoja vertaillaan. Suunnitelmataloudessa voidaan ehkä keksiä jokin innovaatio siinä missä markkinataloudessakin, mutta se ei silti ratkaise talouslaskun ongelmaa.
Olen edellisessä artikkelisarjassa kolmen artikkelin sekä paksujen kommenttien verran perustellut juurta jaksaen, miksi suunnitelmatalous on talousjärjestelmänä tehottomampi kuin markkinatalous. En jaksa toistaa itseäni enempää, kun helpommin voisit vaikka lukea perustelut uudelleen. Sillä aikaa odottelen sinulta tieteellisiä argumentteja väitteiden sijaan.
Olet itse keksinyt ehkä omat kriteerisi ja utopiasi, joita vasten peilaat markkinataloutta. Myönnetään: Jos haluat elää isoveliyhteiskunnassa, jossa vakaus, suunnitelmallisuus ja holhous ovat vapautta ja kasvavaa elintasoa tärkeämpiä, markkinatalous ei ehkä ole tähän sopivampi vaihtoehto.
Ei, vaan nyt on kysymys siitä että olet esittänyt suunnitelmataloudesta virheellisiä väitteitä. Suunnitelmatalous ei tarkoita absoluuttista köyhyyttä, vaan kohtuullista elintasoa ja sitä, että ”yksilön” on nykyistä enemmän sopeuduttava vallitseviin trendeihin.
Monille ihmisille vakaa elämä ja vakaa elintaso voivat olla jatkuvaa kasvua tärkeämpiä asioita. Entisaikaan esimerkiksi työpaikkoja ei vaihdettu kovin usein ja ihmiset eivät olleet sen onnettomampia kuin nykyäänkään.
Suunnitelmatalous johtaa hyvin todennäköisesti absoluuttiseen köyhyyteen tai hyvin lähelle sitä, ellei käytössä ole suunnattomia luonnonvaroja suhteellisen pientä väestöä kohden. Markkinatalous taas kykenee hyödyntämään resurssit tehokkaammin. Olen perustellut nämä asiat moneen kertaan kolmessa artikkelissa.
Ihminen on vapaa päättämään omista asioistaan. Hän voi jatkuvan menestyksen sijaan tavoitella vaikkapa pelkästään vakaata peruselintasoa. Muutokset johtuvat kuitenkin siitä, että vapaat ihmiset haluavat nykyään enemmän, ja näihin mieltymyksiin vastaaminen tuottaa enemmän kuin tuottamatta jättäminen.