 Thomas Taussi su 15.07.2012 |
Kirjoitin eilen Uuden Suomen puolelle kirjoituksen Superyksilöt liikuttavat maailmaa. Teksti aiheutti suurempaa kohinaa kuin mitä odotin. Kirjoitus nousi päivän suosituimpien listalle, keräsi kymmenittäin kommentteja ja sai ensimmäisen vuorokauden aikana jo toista sataa facebook-jakamisia. Jaan kirjoituksen tässä ohessa ja lisään pari kommenttia kirjoituksen tiimoilta käymäni keskustelun pohjalta.
Tämä teksti ei ole yli-inhimillisyyden palvontaa, vaan muistutus faktasta, jota tasapäistämiseen kasvatetut pohjoismaiset ihmiset eivät halua kuulla:
Viime kädessä suuret yhteiskunnalliset käänteet ja harppaukset ovat lähtöisin pienestä merkittävästä vähemmistöstä, älyllisistä edelläkävijöistä.
”Uusille ideoille ei ole muuta lähdettä kuin ihminen, jonka mieleen ne juolahtivat”
Jos edelläkävijät olisivat satua, kaikkien yhteiskunnallisten muutosten tulisi olla lähtöisin kollektiivisesta telepaattisesta heräämisestä. Ihmiset joko samanaikaisesti keksisivät saman ajatuksen aivan tyhjästä tai saisivat signaalin joltain yli-inhimilliseltä taholta. Itse en kuitenkaan usko ihmiskunnan kehityksen olevan ulkoavaruuden alienien kontrolloima kokeilu, eivätkä edes villeimmät alien-tutkijatkaan väheksy ihmisyksilöiden innovatiivisuutta. Tätä ainutlaatuista vähemmistöä ei voi lokeroida kansallisuuden, uskonnon, rodun tai muunkaan perinteisen kriteerin perusteella. Nämä ihmiset ovat erilaisia. Jotkut heistä ovat älykkäitä, luovia tai muuten vain rohkeita ja aloitekykyisiä. Heitä yhdistää suuren levittäytyvän vaikutuksen tekeminen ympäröivään yhteiskuntaan.
Innovaattorit, nerot ja suuria voimavaroja sijoittavat ihmiset ovat loppupeleissä niitä, jotka saavat suuria muutoksia aikaan yhteiskunnassa. Teollinen vallankumous, kilpailevien innovaatioiden kehittäminen, ja esimerkiksi globaalin viihdekulttuuri-ilmiön syttyminen vaativat tietysti suuren määrän toimijoita omaksumaan ja levittämään ideoita, mutta joidenkin on täytynyt olla ideoineen aikaisemmin liikkeellä ja saada massat mukaan. Sattumat ja monimutkaisuus ovat tunnusomaisia suurille ilmiöille. Harvoin muutokset ovat ennalta nähtävissä, saati hallittavissa. Sen jälkeen kun kivi on laitettu vierimään, sen vauhti kasvaa, ja sitä on mahdotonta pysäyttää vanhalla ratkaisulla.
Kaikki on lähtöisin yksilön kyvystä ja valinnasta ajatella. Sattumanvaraiset kokeilut, oivallukset, onnistumiset ja jopa muilta saatujen ideoiden tai ulkoisten virikkeiden käsitteleminen ovat viime kädessä lähtöisin yksilön omasta aivotyöstä ja aloitteellisuudesta. Merkittävät yksilöt näkevät eri asioissa muita enemmän hyödyntämismahdollisuuksia. Joku ajaa autolla sillan yli ja ärsyyntyy renkaisiin hakkaavien tien epätasaisuuksien aiheuttamasta äänestä. Joku toinen saa samasta äänimaailmasta inspiraation ja hahmottaa sen pohjalle seuraavan kappaleensa, joka ponnahtaa Billboard-hittilistan ykköseksi, nostataa yhtyeensä maailmanmaineeseen ja päätyy vuosikymmenensä ikoniksi.
Tarkoituksena ei ole syyllistää ketään ominaisuuksien perusteella. Yhteiskunta ei pärjää ilman arkista rutiininomaista työpanosta. On vain fakta, että suuret muutokset lähtevät liikkeelle pienemmästä joukosta ajattelijoita ja valitsijoita. Tämän kieltäminen olisi itsepetosta, johon törmää varsinkin ääriliberaalin Ayn Randin tuotantoa käsittelevissä katkerissa murska-arvioissa. Julkisessa keskustelussa on helppo leimata Randin kapitalismihenkiset poikkeuksellista vähemmistöä ylistävät kirjoitukset idealistiseksi ja utopistiseksi vieraantumiseksi “realistisesta” ihmiskuvasta. Randin sanoma on pikemminkin se, että poikkeukselliset ihmiset ovat siunaus yhteiskunnalle, ja heidän roolinsa täytyisi ymmärtää. Ainut järjestelmä, joka arvostaa poikkeuksellisia ihmisiä tasa-arvoisesti sekä kannustaa heitä valjastamaan itse omat kykynsä ihmiskunnan yksilöiden hyväksi, on kapitalismi.
Edelläkävijät antavat suunnan ja tarkoituksen muiden ihmisten rutiininomaiselle työpanokselle. Samalla tavalliset ihmiset pääsevät tekemään jotain hienojen ja nerokkaiden suunnitelmien hyväksi, joita he eivät ehkä itse olisi oivaltaneet. Kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti ilman pakottamista ja tasapäistävää kykyjen tukahduttamista. Tavallisen ihmisen tulisi olla iloinen siitä, että meillä on ollut ja tulee olemaan Anders Chydeniuksen, Henry Fordin, Thomas Edisonin, Aimo Lahden ja Steve Jobsin kaltaisia ihmisiä sekä heidän mahdollisia tuntemattomaksi jääneitä taustavoimiaan. Ilman yksilönvapautta edellä mainitut nimet ja heidän saavutuksensa olisivat jääneet maailmalta näkemättä. Samalla tasapäistävää yhteiskuntaa kannattavien tulisi miettiä, mistä he joutuisivat luopumaan, mikäli koko maailma uhrattaisiin heidän aatteelliseksi laboratoriokseen.
——————————— Yleisin harhakäsitys liittyi siihen, että ajatukseni oivaltavista ja aikaansaavista edelläkävijäyksilöistä olisi suurmiesteoreettista, vain todella harvojen ihmisen ylistämistä. Tosiasiassa en väittänyt, etteikö monien ideoiden takana olisi voinut olla useampien oivaltavien ihmisten aivoriiheä. Esimerkiksi ”tiedeyhteisö” koostuu useammista edelläkävijöistä, vaikka joukkoon mahtuisikin mielikuvituksettomia jäljittelijöitä. Yhtä lailla yrityksissä projektitiimit voivat tehokkaasti kasata useampia edelläkävijöitä.
Ajatukset ja uudet ideat kuitenkin syntyvät viime kädessä ihmisyksilön aivoissa. Tätä ei kumoa toteamus siitä, että ideoiden jalostuminen on usein kumuloituva, vanhan perustan päälle rakentuva prosessi. Joku yksilö kuitenkin oivaltaa aina jotain uutta vanhojen ideoiden pohjalle.
Suomalaisille puheet individualismista saavat aikaan helposti torjuntareaktioita. Individualismi mielletään subjektivismin ja yksilönvapauden sijaan yhteisöllisyyden vastaiseksi erakoitumisajatteluksi. Ilmeisesti tästä juontaa virheellinen tulkinta esittelemistäni edelläkävijäyksilöistä jonkinlaisina tyhjiössä toimivina itseoivaltajina.
Joissain kommenteissa sanottiin, ettei yksilö riitä yksin lyömään läpi ideoitaan. Se on totta, eikä ollenkaan ristiriidassa kirjoitukseni kanssa. Kuitenkin kehityksessä vaaditaan avainhenkilöitä, jotka keksivät uuden idean, vakuuttavat siitä rahoittajat, valitsevat vastuulliset osaajat laatimaan mm. strategian ja organisaation vastaamaan mm. kilpailukykyisestä tuotannosta, logistiikasta, ja markkinoinnista.
Kirjoitus on johtanut jo hieman laajempiinkin keskusteluihin iankaikkisesta vastakkainasettelusta individualismin ja kollektivismin välillä. Yksilölliset erot ja poikkeavat mieltymykset sekä tarpeet ovat sovittamattomissa tasapäistävän, yhteen rajoitetumpaan muottiin pakottavan kollektivistisen yhteiskunnan kanssa. Tällaisena aikana ihmisten tulisi kyseenalaistaa yhä kriittisemmin erilaiset yksilönvapauden rajoitteet ja pyytää niille uskottavampia perusteluja. Asiat kytkeytyvät toisiinsa, eikä kyse lopulta ole pelkästä teoriasta. Yhteiskunnan kehityksen kannalta ratkaisevat päätökset ovat palautettavissa yhteiskuntafilosofiaan ja talousteoriaan. |
3 kommenttiaVastaa |
Suomalainen koulutusjärjestelmä ei erityisemmin huomioi ihmistä. Oppilaat käsittääkseni voivat koulussa varsin huonosti. Muutenkin monet suomalaiset käytännöt eivät huomioi mitenkään ihmisten psyykkistä hyvinvointia, tosin ei sitä taideta huomioida missään muuallakaan.
Hyvä kirjoitus!
Käytännössähän tässä tulee mieleen, että jos jotkut lahjakkaat yksilöt eivät keksi erilaisia uusia keksintöjä, niin sitten ne keksitään pohjoiskorealaiseen tapaan, jossa valtion päämies on jumalaan verrattavissa oleva kaikkitietävä ja kaikkivoipa superolento.
Kim Jong Ilhän ilmeisesti oli tällainen henkilö. Hän kirjoitti joka päivä yhden kirjan, ohjasi tuhansittain elokuvia ja oopperoita, teki vaativia kirurgisia leikkauksia, koelensi ilmavoimien hävittäjiä ja oli muutenkin varsin taitava kaveri.
Käytännössä se mikä ihmisiä suututtaa on se, että kun joku keksii jotain ja on fiksu, niin se saa oman itsensä tuntemaan tyhmäksi ja riittämättömäksi.
Toisin sanoen ollaan lapsellisen itsekkäitä ja kateellisia siitä mihin joku muu pystyy.
Kiitos, hyviä pointteja!