 Thomas Taussi ma 07.01.2013 |
Kesällä 2011 perustettu ajatushautomo Libera julkaisi viime vuonna suomeksi kaksi tiivistä muutaman kymmenen sivun pituista raporttia, jotka tuovat aitoa vastapainoa suomalaiseen keskusteluasetelmaan. Libera erottuu perinteisistä puoluepoliittisista ja eturyhmäsidonnaisista selvityksistä. Julkaisut käsittelevät erittäin ajankohtaisia ja olennaisia aiheita, kuten hyvinvointivaltion valuvikoja sekä kansan onnellisuuden optimointia valtiojohtoisesti.
Hyvinvointivaltion murhenäytelmä
Kansalaisten itsepetos  Joulun alla julkaistu raportti pitää sisällään kolme faktapitoista artikkelia, jotka tuovat esille pohjoismaisille ihmisille lähes pyhäksi dogmiksi muodostuneen hyvinvointivaltiomallin nurjan puolen: valtioiden velkaantumisen, hyvävelikapitalismin, vallan väärinkäytön, kilpailukyvyn rapistumisen ja lupausten pettämisen sekä kansakunnan laajuisen moraalikadon.
Alkusanat on kirjoittanut pitkän uran tehnyt liikemies ja yhteiskunnallinen ajattelija Gustav von Hertzen, joka vertaa hyvinvointivaltiota kollektiiviseen itsepetokseen ja demokratioita vaivaavaan kulkutautiin. Talousteoriaan ja Yhdysvaltojen finanssikriisiin keskittyvän nimikkokirjoituksen Hyvinvointivaltion murhenäytelmä on kirjoittanut Tom G. Palmer. Kaksi muuta tekstiä koskevat yksityiskohtaisemmin käsillä olevaa Etelä-Euroopan finanssikriisiä. Kuinka hyvinvointivaltio tuhosi italialaisen unelman on kirjoittanut Piercamillo Falasca. Suomalaiselle lukijalle erityisesti lukemisen arvoinen artikkeli on Kreikka varoittavana esimerkkinä hyvinvointivaltiosta, jonka on kirjoittanut Aristides Hatzis.
Julkaisu antaa sekä teoreettiset perusteet että maailmanlaajuisia esimerkkejä hyvinvointivaltion väistämättömistä ongelmista. Lukija huomaa, että hyvinvointivaltiolle on vaihtoehtoja, jotka perustuvat kestävämpään taloudenpitoon ja vaurauden siirtämisen sijaan vaurauden luomiseen.
Raportti on tilattavissa ja luettavissa täällä.
Onni karkaa aina käsistä
Poliitikot väärällä asialla  Kesällä 2012 julkaistu raportti arvioi onnellisuustutkimusta ja -politiikkaa. Se on analyyttinen kommentti onnellisuustutkimuksesta ja onnellisuuspolitiikasta, jotka tähtäävät ihmisen onnellisuuden mittaamiseen ja yhteiskunnan suunnittelemiseen ylhäältä käsin uuden mittarin avulla.
Alkusanoissa Gustav von Hertzen luonnehtii onnellisuutta ihmisen jaloksi päämääräksi, jonka on annettu historiassa pyhittää jopa hirmutekoja ja johtaa odottamattomiin seurauksiin. Tutkimuskohteena se on arvoituksellinen, yllättävä ja epämääräinen mittaroitavaksi. Varsinkin onnellisuuden määrittelemiseen ja mittaamiseen valtiollisen päätöksenteon tueksi tulisi suhtautua kriittisesti, ja asiaa tulisi käsitellä perustellisemmin.
Christopher Snowdonin teksti Ovatko tasa-arvoisemmat maat onnellisempia? osoittaa onnellisuuden ja tuloerojen suhteen paljon monimutkaisemmaksi ilmiöksi kuin perinteiset yksinkertaiset vertailut antavat ymmärtää. Kehittyneissä maissa tehdyissä tutkimuksissa todettiin ennen kaikkea ihmisen sosiaalisen etäisyyden vaikuttavan tuloerojen kokemiseen. Erot suhteellisessa menestyksessä tuntuvat kiusallisemmilta lähipiirissä verrattuna tuntemattomiin.
Marc De Vosin artikkeli Onnellisuuspolitiikan sietämätön keveys käsittelee onnellisuuden määrittelemisen ja mittaamisen haasteita. Onnellisuus ei ole yhtä selkeästi määriteltävä ja havainnoitava ilmiö kuin esimerkiksi termodynamiikka ja mekaniikka fysiikassa. Jos mitattavaa asiaa ei voi määritellä tarkasti, sopii miettiä, mitä eri tavoin saadut tulokset ylipäätään kuvaavat.
Artikkelissa Oppeja itävaltalaisesta ja julkisen valinnan taloustieteestä onnellisuusväittelyssä Peter Boettke ja Christopher J. Coyne tuovat keskusteluun itävaltalaisen taloustieteen olennaisen lähtökohdan ihmisen subjektiivisesta arvostuksesta. Onnellisuus tarkoittaa siis eri ihmisille eri tilanteissa eri asioita, eikä siitä voi johtaa yksilöiden välillä ja aikojen halki pitävää yhteismitallista suuretta.
Julkaisu laittaa miettimään, onko valtion tehtävänä tavoitella onnellisuutta yksilön puolesta, ja tuleeko valtion onnistumista mitata karkeilla onnellisuuskyselyillä. Tulisiko valtion instituutioiden sittenkin keskittyä tehtäviin, joiden suorituskykyä on helpompi arvioida ja kehittää sekä jättää onnen tavoittelu ihmisyhteisöjen, siis viime kädessä yksilöiden vastuulle?
Raportti on tilattavissa ja luettavissa täällä.
|
2 kommenttiaVastaa |
Mitä mieltä olet edistyspuolueesta? Olisiko sillä mahdollisuuksia tuoda uutta vaihtoehtoa poliittiselle kentälle?
http://edistyspuolue.fi/
Allekirjoitin edistyspuolueen kannattajakortin silloin, kun Jouni Flemming oli puheenjohtajana. Tunnen muutenkin puoluehankkeen takana olevaa väkeä, ja kyllähän he ovat ehdottomasti lähimpänä klassista liberalismia suomalaisiin ryhmiin nähden. Minusta liberaaliporukka lähti perustamaan puoluetta vähän liian aikaisin. Jos kyseessä olisi suurempi kansanliike, niin puolue syntyisi sivutuotteena. Muuten puoluevetoisuus ei ole omiaan liberaaleille. Muutenkin puolue vaatisi enemmän kuin pelkän ohjelman, ja puolueen johtaminen aitoa kokemusta poliittisesta toiminnasta sekä perinteisen puolueorganisaation sisäisestä dynamiikasta.
Edistyspuolue on kuitenkin onnistunut pääsemään julkisuuteen ja herättämään keskustelua, mitä pidän kaikkien liberaalien tärkeimpänä tehtävänä tällä hetkellä. Ajatusten on lyötävä läpi, ja se ei tapahdu ilman suoraa keskustelua. Itse en usko strategiaan, että liberaalit soluttautuisivat hiljaisina jees-miehinä perinteisiin puolueisiin, ja jonain päivänä pienellä todennäköisyydellä enemmistönä ollessaan toisivat esille omat ajatuksensa.