 Thomas Taussi pe 10.08.2012 |
Julkaisin tänään Uudessa Suomessa blogikirjoituksen
 Sekä sodassa että nykyaikaisessa kaikille elämänalueille tunkeutuvassa demokratiassa kohtaa saman eettisen kysymyksen: me vai ne?
Sodassa taistelija on aseistettuna vastassaan vihamielisiä vastustajia. Taistelijan täytyy tehdä moraalinen valinta kahden pahan väliltä. Taistelija voi joko valita pitävänsä puoliaan ja pyrkiä vahingoittamaan vastustajiaan aivan kuten käsketään. Toisaalta jos taistelija kieltäytyy voimakeinojen käyttämisestä inhimillisyyden nimissä, hän altistaa itsensä aina suurempaan vaaraan ja tekee itsestään helposti marttyyrin.
Tarkemmin ajateltuna nykyisessä demokratiassa on aivan sama tilanne. Toisiinsa vihamielisesti suhtautuvat etujärjestöt ovat lujittaneet asemansa ja pyrkivät puolustamaan niitä. Saavutetuista eduista ei luovuta, sanotaan. Olennaisin asia eduista puhuttaessa on ymmärtää, minkä luontoisia edut käytännössä ovat, ja miten ne on hankittu. Onko kyseessä nollasummapeli, jossa toisen voitto on toisen tappio (sota) vai kokonaishyödyn lisäys (talouskasvu ja markkinat)?
Demokratiassa aktiivisesti toimivista eturyhmistä puhuttaessa edut tarkoittavat etuoikeuksia omalle ryhmälle ja rajoituksia vastustajille. Etuja ei siis ansaita itse, vaan ne toteutuvat muiden vapautta rajoittamalla, muilta väkisin otettuja resursseja käyttämällä. Tyypillisesti eturyhmät kiistelevät keskenään mm. liikkeiden aukioloajoista, irtisanomissuojasta ja yksityiskohtaisista verovähennysmahdollisuuksista.
Vapailla markkinoilla rakenteellinen toisten kustannuksella hyötyminen ei ole mahdollista, sillä siinä uuden arvon ja hyödyn luominen tapahtuvat vain tuotannon ja vapaaehtoisen vaihdannan avulla. Vaihdantaa ei olisi ilman yhteisymmärrystä ja molempien osapuolten näkemystä omasta hyötymisestä. Yhtäläinen vapaus ja vastuu johtaisivat vapaaseen kilpailuun, jossa kilpailuetu täytyisi hankkia muilla keinoilla kuin kilpailijoita sabotoimalla sekä toisen taskusta pihistämällä.
Vapaa kilpailu ei tarvitse toteutuakseen aktiivista politiikkaa tulonsiirtoineen, etuoikeuksineen ja lisääntyvine rajoitteineen. Kilpailun termi on hämäävä, sillä kyse on lopulta vain ihmisen vapaudesta olla omatoiminen. Markkinoilla yksilö voi vertailla (kilpailuttaa), valita lukuisista vaihtoehdoista mitä kuluttaa ja mitä tuottaa milloinkin. Nämä vapaudet ovat ihmisellä lähtökohtaisesti ja luonnostaan niin kauan kuin joku niitä rajoittaa. On myös tärkeää ymmärtää, että alkuperäinen kilpailuasetelma vääristyy jo lievistäkin etuoikeuksista ja rajoituksista, kuten aukioloaikalainsäädännöstä ja yritystuista. Ei voida koskaan tietää, mitä uutta yksilö tai yritys olisi voinut luoda, mikäli verotus ja rajoitteet olisivat olleet kevyempiä ja jättäneet toimijalle enemmän resursseja ja vapautta.
Poliittiset keinot ovatkin olemassa juuri vapaan kilpailun syrjäyttämiseksi. Siinä, missä markkinoilla asiakkaan luottamus ja arvostus täytyy ansaita tätä palvelemalla vapaaehtoisessa vaihdannassa, politiikassa veronmaksajilta kerätty raha jaetaan uudestaan niiden käyttöön, jotka vain ahkerimmin sitä vaativat. Suomessa on olemassa mm. erityisiä verovähennysoikeuksia ammattiliittojen jäsenyyksistä lähtien sekä muita suoria järjestötukia. Valtiojohtoisessa demokratiassa toimitaan siis väkisin tilanteesta ja valinnoista riippuen joko hyväksikäyttäjinä tai hyväksikäytettyinä.
Yksilö, joka valitsee yhteiskuntapolitiikassa eturyhmänsä (veronmaksajat vs. verontuhlaajat, ammattiyhdistykset vs. elinkeinoelämä…) joutuukin siis valitsemaan oman toimintatapansa kahden pahan väliltä. Yhteiskuntapolitiikasta ja muiden kustannuksella toteutettavien etuoikeuksien tavoittelusta kieltäytymällä joutuu alttiiksi yhteiskunnalliselle hyväksikäytölle. Vastaavasti puolensa valitsemalla ja politiikan keinoin etuja tavoittelemalla tulee itsekin ylläpitäneeksi koston kierrettä ja käytäntöä, jolle olisi rakentavampiakin vaihtoehtoja.
|
13 kommenttiaVastaa |
Niin kauan kuin on eroavaisuuksia, niin niin kauan on konflikteja. Konfliktit ovat kapitalistiselle järjestelmälle väistämättömiä. Yhteiskuntaa missä vallitsee vapaa kilpailu ja ei ole eri sosiaaliluokkien välistä ainakin piilevää eripuraa ei voi olla olemassakaan. Harmoniaa ei rajan täällä puolen ole, on vain ikuinen taistelu.
Eroavaisuudet eivät tarkoita konflikteja. Markkinatalous on järjestelmä, jossa eroavaisuudet johtavat erikoistumiseen ja työnjakoon. Puhutaan suhteellisista eduista. Sosiaaliluokat ovat ihmisen keksimä konstruktio, ja samoin myös eripura. Joku ihminen voi olla kateellinen, mutta toisaalta pidemmän päälle hänelle on hyödyllisempää toimia yhteistyössä kateutensa kohteen kanssa. Ihmisten on vain kannattavaa tehdä yhteistyötä, ja markkinoiden kautta se olisi kaikille kannattavaa. Markkinatalousjärjestelmän menestys on ihmisten moraalin (tasa-arvon ja vapauden kannattaminen) sekä taloustieteellisen ymmärryksen varassa. Taloustiede voi arvioida, mitkä keinot ovat minkäkin päämäärän saavuttamiseksi parempia.
Eturyhmien vallan haaliminen on tapahtunut erilaisia taloudellisia myyttejä viljelemällä. Esimerkiksi ammattiliitoissa uskotaan taloustieteellisiin virheuskomuksiin, että mahdollisimman suuret palkankorotukset kasvattavat taloutta, ja että palkanalennukset hidastaisivat sitä.
Ihmisten toiminta ei ole rationaalista ja ihmiset saavat vallan hyvin konfliktin aikaiseksi ilman mitään syytäkin.
Konflikti ei ole mikään tieteellinen väistämättömyys. Ihmisten konfliktihakuisuus riippuu lähtöolosuhteista, sivistyksestä ja ymmärryksestä kannattavia käytäntöjä kohtaan.
Ainakin historiallinen kokemus osoittaa konfliktien runsauden.
Teoria syystä ja seurauksesta on aivan eri asia kuin yksittäinen historiallinen tapahtuma.
Maapallolla tapellaan joka suunnassa ja joka asiasta. Rauhallista kolkkaa ei ole.
Se on vain otos yksittäisiä historiallisia tapahtumia. Ne eivät tarkoita, että tilanne olisi optimaalisin ihmisen kannalta, tai että paremmalla tietämyksellä markkinatalouden kulttuurissa asiat olisivat yhtä huonosti. Suurin osa konflikteista on valtioiden synnyttämiä. Sodat ovat enimmäkseen valtioiden sotavoimien ja usein pakkoon perustuvien armeijoiden temmellystä. Pahimpien levottomuuksien osalta elämme kuitenkin poikkeuksellisen rauhallisia aikoja. On noitatiedettä johtaa historiallisista sattumista tulevaisuuteen suuntautuvia trendejä väittäen sitä muuksi tieteeksi kuin matemaattiseksi tilastotieteeksi, jolla ei ole tekemistä tämän maailman syiden ja seurauksien kanssa.
Off-topic.
Pohdiskelin libertaareihin liittyviä asioita, jotka todennäköisesti ovat relevantteja lukijoillesi:
http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/08/libertaarien-kaksi-yleista-virhetta.html
Hei,
kirjoitat mielenkiintoisia juttuja. En haluaisin leikkiä kielipoliisia, koska kirjoitat muuten niin hyvä suomenkieltä, mutta yksi asia jäi vaivaamaan. Käytät usein termiä tieteiskirjallisuus kun tarkoitat non-fiktiivisistä tekstiä. Tieteiskirjallisuus kuitenkin tarkoittaa yleensä science fictionia kun taas se mitä ymmärtääkseni tarkoitat on enemminkin tiede- tai tietokirjallisuutta.
Kiitos huomiosta. Tieteiskirjallisuudellahan on aika erilaisia määritelmiä, joista jotkut osuvat hyvin määritelmääni. Useat Randin non-fictionit ovat esseekokoelmia, joissa on aika populaari värikäs ote, ja ne saattavat jopa sisältää pitkiä katkelmia hänen scifi-kirjoistaan tietyn logiikan demonstroimiseksi. Varsinkin filosofiset kirjat ovat ehkäpä lähellä tietynlaista klassista tieteiskirjan määritelmää, kun taas joku taloustiedettä käsittelevä Capitalism olisi tosiaan luokiteltavissa selkeimmiten vain tiede- tai tietokirjaksi.
Taussin on mahdotonta myöntää virheensä EDES tässä asiassa! Nerokas rationalisoija – varmasti sokea sille itsekkin.
Suuri osa Randin kirjoista osuu määritelmääni syistä, jotka mainitsin ko. teoksia lukeneena. Oletko itse lukenut ja sen pohjalta eri mieltä?