 Thomas Taussi to 24.02.2011 |
Vähän väliä talousuutisista kuulee jonkun suuren yrityksen irtisanovan työntekijöitään Suomessa. Nämä yritykset eivät edes välttämättä tee tappiota. Silloin kansalaiset eivät voi ymmärrä asiaa. Itsekin muistan erään lukio-opettajani pohtineen markkinataloutemme ”kehittymättömyyttä”, kun kerran voittoa tekevät yritykset irtisanovat työntekijöitään. Ihmisillä on alitajuntainen käsitys, että yritysten tulisi, tai olisi jopa kannattavaa irtisanoa työntekijöitä vasta viime hetkellä, kun työntekijöiden pitäminen on tekemässä tuloksesta tappiollisen.
Jokaiselle taloustieteen perusteet sisäistäneelle henkilölle asiassa ei pitäisi olla epäselvää. Vastaus löytyy yksittäisen toimijan käyttäytymistä tutkivasta mikrotaloustieteestä, yrityksen teoriasta. Esittelen asian pidemmän kaavan kautta, mutta asian voi käsittää myös maalaisjärjellä. Yritykset pyrkivät maksimoimaan kannattavuuden ja tuomaan sijoitetulle pääomalle tuottoa. On eri asia, onko miljoonan euron voiton tekemiseksi jouduttu sitomaan 30 vai 100 miljoonaa euroa pääomaa. Siinä, missä tallettaja haluaa korkoa, myös sijoittajat haluavat pääomalleen korkeaa tuottoa.
Alla oleva yksinkertaistettu kaava kuvaa tilannetta. Rajattu sininen alue kuvaa aluetta, jolla yrityksen tulos on voiton puolella. Käyrien välinen etäisyys kuvaa voiton suuruutta. Punertava alue vastaavasti kuvaa aluetta, jolla yritys alkaa tuottamaan tappiota. Pisteessä y kokonaiskulut kumoavat kokonaistulot. Sitä suuremmalla tuotannolla yrityksen tulos on tappiollinen. Kaikki aikaisemmat pisteet pitävät yrityksen tuloksen voitollisena. Voittonsa maksimoimiseen tähtäävän yrityksen onkin luonnollista valita tuotantonsa määräksi pisteen y sijaan x. Silloin kokonaistuloista jää eniten jäljelle kulujen jälkeen. (Maksimivoitot a-b)
 Kaikessa yksinkertaisuudessaan yritys maksimoi voittonsa silloin, kun kokonaistulojen ja -menojen erotus on mahdollisimman suuri.
Tarkemmin otettuna optimitilanteessa rajatulo ja rajakustannukset ovat yhtä suuret. Rajatulo ja rajakustannukset tarkoittavat yhdestä lisäyksiköstä, esim. yhdestä työntekijästä aiheutuvia lisäkustannuksia ja -tuloja. Nämä raja-arvot kuvaavat siis kokonaisarvojen muutosnopeutta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan yrityksen on kannattavaa palkata työntekijöitä, jos yksi työntekijä saa aikaan enemmän tuloja kuin aiheuttaa menoja.
Koska työntekijöiden palkat ovat vähintään liki yhtä suuria, niistä aiheutuvat kokonaismenot kasvavat tasaisesti työntekijämääränkin kasvaessa. Yhden työntekijän rajakustannus on tällöin yhtä suuri kuin edeltäjänsäkin. Teollisuudessa työntekijöiden rajatuottavuus puolestaan laskee, mikä täytyy havainnollistaa esimerkillä:
Kuvitellaanpa, että tehtävänä on kopioida paperille yhteystietoja hakukonetta käyttäen. Osa ajasta menee tietokoneen äärellä, ja osa puolestaan omatoimisessa muistiinpanojen käsittelyssä. Käytössä on yksi yhteinen tietokone sekä henkilökohtaiset muistiinpanovälineet. Jos tehtävää suorittaa yksi henkilö, tämän tuottavuus on melko korkea. Jos tehtävää suorittamaan palkataan yksi lisähenkilö, tämänkin tuottavuus voi olla vielä kohtuullisella tasolla siitäkin huolimatta, että tietokone ei ole aivan joka hetki vapaana. Korkeammilla työntekijämäärillä on jo niin paljon ruuhkaa, että omaa tietokonevuoroa joutuu odottelemaan toimettomana. Tällöin yhden lisätyöntekijän aikaansaama tuotannollinen lisä on melko vähäinen. Koska työntekijöille maksetaan palkkaa, on heidän oltava taloudellisesti hyödyllisiä palkkaavalle yritykselle. Tästä seuraa, että teoriassa uuden työntekijän aikaansaaman tuottavuuden on oltava suurempi kuin hänelle maksettava palkka. Muuten työntekijä on yritykselle rasite siitäkin huolimatta, että kokonaistulot ylittäisivätkin kokonaismenot. Vaikka tämä on yleistys, se pätee todellisuudessa, kun pääoma tai tuotanto liittyvät jollain tavalla fyysisen materiaali käsittelyyn. Optimitilanne ei kuitenkaan ole pysyvä, sillä siihen vaikuttavat monet erilaiset muuttujat. Markkinatilanne voi muuttua esimerkiksi niin, että tuotantoa täytyy supistaa. Samoin työmarkkinoilla työntekijöiden palkat voivat nousta. Tästä seuraa, että rajatuottavuuden ja rajakustannusten teoreettinen tasapainotila toteutuu korkeammalla hinnalla ja pienemmällä työntekijämäärällä.
 Kuvasta selviää, että työntekijäkustannusten noustessa a:sta b:hen palkattavien työntekijöiden määrä vähenee y:stä x:ään. Tarkennukseksi on puututtava valtavirran taloustieteen harhaanjohtavaan esitystapaan. Tulevia kokonaistuloja ei voida tietää etukäteen. Kaikki puhe tuloista perustuu enemmän tai vähemmän luotettavaan arvioon. Valtavirran taloustieteessä onkin tuotantotehokkuuden havainnollistamiseksi tehty oletus, että koko tuotanto saadaan myydyksi. Siinä ei sinällään ole mitään väärää, koska yritykset ainakin pyrkivät tuottamaan juuri sopivan määrän tuotteita.
Yhden työntekijän osuutta tulojen muodostumisesta ei voida luotettavasti eritellä monien laadullisten ja määrällisten muuttujien joukosta. Sen sijaan on mahdollista saada selville, kuinka paljon lopputuotteita eri työntekijämäärillä saadaan aikaan.
Käytännössä kokonaistuloihin vaikuttaa myyntimäärä, ja tuloista jääviin voittoihin tuotantotehokkuus. Tuotantotehokkuuteen vaikuttaa työntekijöiden määrä sekä käytössä oleva tuotantoteknologia ja sitä soveltava kalusto, pääoma. Muuttuvassa taloudessa lyhyen aikavälin tehostamistavoitteet keskittyvätkin käytännössä hieman kitkattomampaan ratkaisuun, työntekijämäärän uudelleenmitoittamiseen.
Se, että voittoa tekevät yritykset irtisanovat työntekijöitään on aivan luonnollista. Kyseessä ei siis todellakaan ole markkinatalousjärjestelmän virhe. Siinä, missä yksittäinen yritys tehostaa tuotantoaan luopumalla ylimääräisestä kapasiteetistaan, kansantaloudellisesti katsottuna ylijäämää vapautuu tuottavampaa tarkoitusta varten.
|
5 kommenttiaVastaa |
Kannattaa myös muistaa, että työntekijät saavat joka kuukausi korvauksen työstään mutta omistaja tuottoaan pääomalle vasta viimeisenä, kun kaikille työntekijöille, tavarantoimittajille, velkojille ja verottajille on maksettu, jos jotain vielä jää yli. Ja jos ei kassassa rahat riitä, omistajan pääomista syödään puuttuva osa. Palkka tulee joka kuukausi tilille niin kauan kuin on työsuhde, yrittäjä saa joka päivä jännätä paljonko hänelle jää käteen.
Käsittelit tuossa aihetta puhtaan markkinatalouden näkökulmasta, jossa työntekijät ovat samanlaista massaa, jota voi vaan ottaa tai poistaa. Oikeasti ihan näin simppeliä asia ei ole, ainakaan Suomessa, jossa tietyn alan osaava työvoima on niukka resurssi.
Firmoilla on brändi, joka koostuu osittain firman työntekijöiden laadusta integroituna ajan yli.
Jos laatu on sama, niin työntekijämäärä vaikuttaa firman arvoon. Firmasta, jossa on 1000 työntekijää saa paremman hinnan kuin firmasta jossa on 10 työntekijää.
Toisaalta, suureen työntekijämassaan kertyy aina niitä, joista kannattaisi päästä eroon. Harmillista kyllä, yt-neuvottelut ja irtisanomiset huonontavat työilmapiiriä. Ja niinhän se on, että parhaat työntekijät lähtevät helposti firmasta, jos työilmapiiri on huono. Ne jäävät, joilla ei ole vaihtoehtoja.
Anonyymi:
hyvä kommentti!
Thorium:
Tuo uusklassisen taloustieteen teoria luo lähinnä pohjan analyysille siitä, miksi voittoa tekevät yritykset saattavat irtisanoa väkeään. Olet oikeassa siitä, ettei se kaikilta osin kuvaa käytäntöä. Täytyy kuitenkin täsmentää, että kyse ei ole ”puhtaan markkinatalouden” ja siitä poikkeavan sekatalouden erosta, vaan markkinoiden hienojakoisuudesta. Yleensä itävaltalainen taloustiede kritisoi uusklassista taloustiedettä yksinkertaistuksista, mutta tässä tapauksessa kyseinen rajahyötyanalyysi on itävaltalaista perua. Se on lähinnä mikromalli, joka selittää todellisuutta niin paljon kuin itse rajatuottavuutta pystytään analysoimaan. Esimerkki kuvaa hyvin teollista tuotantoa, jossa työntekijän korvattavuus on johonkin luovaan alaan verrattuna parempi. Toki työnantajat pyrkivät ottamaan huomioon myös sivuvaikutukset, yt-neuvottelujen ja mahdolliset lisääntyneen valvonnan aiheuttamat haitat. Ne nostavat omalta osaltaan kynnystä, mutta eivät liity enää taloustieteelliseen tarkasteluun. Sen takia jätin ne tästä artikkelista pois.
Kiitos TT järkevästä ja selkeästä valituksesta taas kerran.
Anteeksi, tarkoitin valistuksesta.