 Thomas Taussi ke 29.08.2012 |
Monet pitävät väkivaltaisia konflikteja kapitalismin tai resurssien niukkuuden syynä. Todellisuudessa konfliktit ovat seurausta ihmisten vähäisestä luottamuksesta ja ymmärryksestä suhteellisen edun periaatetta, työnjakoa ja vapaan vaihdannan hyötyjä kohtaan. Siinä, missä sotiminen voi tarjota teoreettisestikin korkeintaan nollasummapelin etuja, rauhanomainen työnjako hyödyttää kaikkia.
 Ymmärrys vaihdantaa ja työnjakoa kohtaan alkoi leviämään viimeistään valistusajalla klassisten taloustieteilijöiden myötä. Adam Smithin, David Ricardon ja Anders Chydeniuksen kaltaiset ajattelijat hyökkäsivät vallinnutta merkantilismia ja etuoikeusyhteiskuntaa vastaan. He puolustivat elinkeinovapautta myös kansojen välillä. Globaali vapaakauppa vaurastuttaa kansalaisia enemmän kuin eristäytyminen, omavaraisuus tai sota.
 Markkinatalousyhteiskunnassa intresseinä ovat omien päämäärien edistäminen sekä oman elämän suunnitteleminen. Keinoina ovat omistaminen, luominen, rakentaminen, yhteistyö, vaihdanta sekä ansaitseminen. Ihmisten alistaminen etäisten komentajien pelinappuloiksi, määrääminen epämukaviin olosuhteisiin ja tehtäviin tappamaan sekä kuolemaan ovat kaikin tavoin ristiriidassa markkinataloudessa elävien ihmisten intressien kanssa. Ainut tapa, jolla sota saadaan syttymään, on ihmisten päämäärien syrjäyttäminen ja markkinatalouden vastustaminen. Modernissa työnjaon ja vaihdannan omaksuneessa yhteiskunnassa vain valtiojohtoisuus kykenee tekemään ihmisistä aidosti sotaisia.
 Sota on kuitenkin vain äärimmäisyyksiin vietyä valtiojohtoisuutta, johon läntisten teollisuusmaiden ihmiset alkavat jo olla kyllästyneitä. Ainakin he haluavat pitää konkreettiset taistelut mahdollisimman kaukana itsestään, vaikka sitten passiivisesti hyväksymällä päättäjien aloitteet rahoittaa kaukaisempia sotia tai lähettää omia joukkoja kauas omien rajojen ulkopuolelle.
Nykyaikaa leimaa se, että yksilön kannalta suurempi uhka hänen vapauksilleen, itsemääräämisoikeudelleen ja omaisuudelleen sekä elinvoimaisille rauhanomaisille markkinoille ei ole satojen tai tuhansien kilometrien päässä oleva rajanaapurivaltio, vaan valtion leipää nauttiva päättäjä tai poliittisesti aktiivinen, valtiojohtoisuutta ja enemmistön mielivaltaa tukeva seinänaapuri.
Markkinatalous kitkee sotia ja konflikteja, mutta kuka estäisi valtiota kitkemästä markkinataloutta?
|
20 kommenttiaVastaa |
Hyvä valtio on kasvun ja vakauden moottori. Huono valtio lähtee rönsyämään ja vaalii sosialidemokraattista tasa-arvokäsitystä, jossa tärkeää ei ole se että kaikki lähtevät samalta viivalta, vaan kaikkien pitää tulla vielä yhtä aikaa maaliinkin.
Jos ja kun me kaikki olemme psykofyysisiä kokonaisuuksia, joilla on erilaiset geenit ja ympäristö, miten voisimme ikinä lähteä ”samalta viivalta”. Maaliin saapumisen tavoittelu tarkottaisi tuloerojen poistamista, reaalisosialistista ratkaisua; tätä ei sosiaalidemokratia hyväksy. Ajatusvirhe on luulla hyvinvointipalveluja ja tasa-arvoaatetta ”latistavaksi” ja luovuudelle tuhoisaksi; tosiasiassa sillä on tieteellisesti tuettu luovuutta, menestystä ja yhteiskuntaa kukoistava funktio.
Ihmisten päämäärät ovat yksilöllisiä, joten valtio voi toimillaan lähinnä syrjäyttää niitä yhden suuremman suunnitelman toteuttamiseksi. Lisäksi valtiollisesti joudutaan ottamaan moraalisesti kantaa, kenen päämäärät ovat tärkeämpiä kuin jonkun toisen. Se on vakava, mutta silti monien unohtama sivuvaikutus. Esimerkiksi oppivelvollisuus ja valtiollinen opetussuunnitelma latistavat monia potentiaalisia osaajia karsimalla mahdollisuuksia todellisille yksilöllisille vaihtoehdoille. Tätä ei oteta huomioon, sillä ainoastaan näkyvät asiat huomataan.
Ks. Näkyvä ja näkymätön
http://www.taloudenperusteet.com/kirjoja/kirjoituksia-taloudesta/mita/
Oikeastaan työnjaon ja vaihdannan hyödyllisyys on erityisesti seurausta siitä, että ihmisten lähtökohdat ovat erilaiset. Ihmisillä on erilaisia henkisiä ominaisuuksia, ja myös luonnon resurssit ovat jakautuneet epätasaisesti. Tämä tekee erikoistumisesta ja vapaasta vaihdannasta hyödyllistä. Jokaisella on oma suhteellinen etunsa. Ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suhteellinen_etu
Hyvinvointivaltio perustuu riistoon.
”Ihmisten päämäärät ovat yksilöllisiä, joten valtio voi toimillaan lähinnä syrjäyttää niitä yhden suuremman suunnitelman toteuttamiseksi. ”
Ihmisten päämäärät eivät ole pelkästään yksilöllisiä. Ihmisen biologinen, sosiaalinen ja psykologinen toiminta tapahtuu tutkitusti suhteessa ympäristöön (perhe, läheiset suhteet, yhteiskunta).
”Se on vakava, mutta silti monien unohtama sivuvaikutus. ”
Monien, mutta ei minun – eikä heidän, jotka ymmärtävät demokratian funktion.
”Tätä ei oteta huomioon, sillä ainoastaan näkyvät asiat huomataan.”
Totta ihmeessä otetaan. Hyötyfunktio kansansivistyksestä yhteiskunnalle yksinkertaisesti ylittää maksullisen, vapaan koulutuksen hyödyt. Tätä aihetta tutkivat ihmiset todella POHTII, latistaako pakollinen peruskoulu ihmisten innovaatioita; ja jos latistaa – miten. Mutta otetaan nyt ihmeessä huomioon myös hyödyt; irrationaalisten idioottien lapset laitetaan kouluun, jossa monipuolinen koulutus avaa näille mahdollisuuksia, joita heidän vanhemmat eivät olisi voineet kuvitellakkaan. Kyse on yksinkertaisesta vertailusta; sosialistinen peruskoulu on PARAS ratkaisu yhteiskunnallisesti katsottuna.
Koulutetun ihmisen työpanos, päätyi hän sitten käsityöammattiin tai akateemikoksi; on korkeampi, kuin lukutaidottoman. Työnjako ja erikoistuminen nähdään Suomessa tärkeäksi, mutta samalla ideaali on, että kaikki pääsevät tiettyyn ”sivistyksen tasoon” (9. luokka peruskoulussa). Lukutaito, matematiikan alkeet, Suomen historia ja esimerkiksi alkeet esseekirjoituksessa ovat sivistyspalikoita, joista on hyötyä kaikille. Meillä ei ole syytä riistää näitä näköalattomien aikuisten lapsilta, jotka näkevät lapsilleen tärkeämpää tekemistä, kuin näiden asioiden opettelun.
”Hyvinvointivaltio perustuu riistoon.”
Hohhoijaa, hienoa panos keskusteluun :) Katsoppa ympärillesi maailmaan, ja sano mikä on pahempaa riistoa; sairaiden jäätyminen kaduille sosiaaliturvan puutteen takia, vai keskituloisten ja korkeatuloisten ”omistusoikeuden” rajoittaminen (ihmiset, joille tarjottu 30 – 300 tuhannen euron koulutus) ja näistä varoista sairaille kustannettavat palvelut. Rahat, jotka muuten menisi Bemarin vaihtohinnasta S-sarjan Mersuun tai uuteen littutelevisioon Kauniaslaisen talon vessaan, tai sijoituskiinteistöön Kruunuhakaan, menevätkin Itä-Helsinkiläisen syöpäsairaan sädetyshoitoon! Jos pohjoismainen hyvinvointivaltio on pahempaa riistoa, niin olkoon; riisto on silloin huonoin mahdollinen määritelmä epäoikeudenmukaisuudelle!
”Kyse on yksinkertaisesta vertailusta; sosialistinen peruskoulu on PARAS ratkaisu yhteiskunnallisesti katsottuna.”
Sosialistien omilla kollektivistisilla kriteereillä sosialistinen peruskoulu on tietysti paras. ”Paras” on normatiivinen ilmaisu, eikä analyyttinen neutraali tiede voi ottaa kantaa sellaiseen. Ehkäpä tarkoitit ”tarkoituksenmukaista”, mikä taas on päämääräsidonnainen ilmaisu. Mikä silloin on päämäärä, kun tiede ei voi antaa päämääriä? No tietysti kollektivistinen, eli sosialistinen kollektiiviajattelu, jossa tehdään oletus, että valtion tehtävänä on palvella enemmistöä. Mutta taloustieteellisesti tällainenkin laskentatapa on pitkälti utopiaa, sillä hyödyt ovat yksilöllisiä, eikä ihmisten välinen hyötyjen vertailu on tieteellisesti mahdollista kolmannesta persoonasta.
Itsekin rehellisesti määrittelit monia kollektivistisia premissejä, että tiettyjen tehtävien pakollinen välttämätön tarjoaminen on tärkeämpää kuin ihmisten vapaus ja mahdollisuus siihen, että joskus yksityisesti ja ilman pakkoa toimivat ihmiset voisivatkin haluta tavoitella jotain muita päämääriä ja tukea jotain muuta kuin mitä itse henkilökohtaisesti näkisit moralistisesti parhaana.
En kuitenkaan ymmärrä, miten tasapäistävä peruskoulu motivoisi lahjakkaita oppilaita ottamaan potentiaalistaan irti, kun samassa luokassa on kiusaajia, häiriköitä ja vajaaälyisiä hidastamassa opetusta. Ainut toivo sellaiselle lahjakkaalle oppilaalle on se, että hänellä on ymmärtäväiset ja taitavat vanhemmat antamassa haastetta edes vapaa-aikana koulun ulkopuolella.
”…taloustieteellisesti tällainenkin laskentatapa on pitkälti utopiaa, sillä hyödyt ovat yksilöllisiä, eikä ihmisten välinen hyötyjen vertailu on tieteellisesti mahdollista kolmannesta persoonasta.”
Kyllä, hyöty on subjektiivinen. Arvot ovat subjektiivisa. Ihmiset ovat subjektiivisia. On kuitenkin laajoja tukimuksia ihmisen tarpeista, joista kuuluisin lienee Maslowin tarvehierarkia. Yksi hyvinvointivaltion perusidea on alimpien tasojen tarpeiden täyttäminen; kuten ruoka, suoja jne…
Sosiaalidemokratiassa arvokkaaksi koetut arvot, kuten sivistys tai terveys ovat sellaisia arvoja, jotka ihmiset jakavat, mutta joiden kollektiiviseen toteuttamiseen halutaan käyttää pakkokeinoja.
Toisinsanoen yhteisö käyttää demokratiamekanismia ”arvofunktiona”, joka pakottaa heidät itsensä, ja muut todella toiminaan kannattamiensa arvojen pohjalta. Tämä ajatus ei ole helppo formaloida ja toivon että yrität ymmärtää sitä, etkä ohita sitä liian pikaisesti.
Tämä viittaa nienomaan siihen, ettei ihmiset ”vapaaehtoisesti” täyttäisi arvoja, joita he äänestävät.
Ihmissuden mytologia kuvaa symbolisesti samaa asiaa: mies toivoo ystäväänsä kahlitsemaan itsensä kellariin täysikuun yönä ja vannottaa tämän olemaan päästämättä itseään vapaaksi MISSÄÄN tilanteessa. Ihmiset vapaaehtoisesti haluvat kahilta itsensä (hieman vahva sana verotuksesta) kollektiiviseen järjestelmään, jottei heidän omat heikkoudet (ahneus/lyhytnäköisyys/viha/väkivalta/petokset) ottaisi heistä valtaa.
Viimeisessä kappaleessa esittämäsi ongelmat ovat toden totta todellisia; häiriökäyttäytyjien integroiminen normiluokkiin (yleinen suunta Suomessa viimevuosina) saattaa olla virhe; maltillinen tasoluokka järjestelmä voisi toimia paremmin. Tässä pitää huomioida myös se humaani ja silmiä avaava ulottuvuus, jonka lahjakkaat nuoret voivat parhaimmillaan saada yhteisluokissa; he saavat kosketusta myös erilaisiin ihmisiin. Tästä on selkeitä hyötyjä sosiaalisiin taitoihin ja maailmankuvan kehittymiseen aikuisuutta ajatellen.
Itse näen taas vastaavasti vahingollisena lahjakkaiden ja normaalien oppilaiden täydellisen eroosion. Yleensäkin pidän ideaalina yhteiskunnan sisäistä työnjakoa, erikoistumista ja taloudellista yritteliäisyyttä; mutta myös sisäistä yhtenäisyyttä, tuloluokkien kohtaamista ja myötäelämistä. Eroja pitää olla; mutta niitä EI pidä olla liikaa.
Maslow’n tarvehierarkia on muutamien tutkittujen henkilöiden preferensseistä tehty yksinkertaistus ja yleistys, jossa unohtuu subjektiivinen hyötykokemus. Lisäksi siinä otetaan kantaa päämääriin, jotka ovat taas psykologisia. Taloustiede tutkii keinoja päämäärien saavuttamiseksi. Myös näkemykset keinoista haluttujen päämäärien saavuttamiseksi ovat subjektiivisia.
”jotka ihmiset jakavat, mutta joiden kollektiiviseen toteuttamiseen halutaan käyttää pakkokeinoja.”
Jos ihmiset jakavat joitain yhteisiä arvoja, heitä ei tarvitse pakottaa niiden edistämiseksi, koska täysin vapaaehtoinen tai vastikkeellinen yhteistyö on luonnollinen tapa edistää yhteisiä arvoja. Sosiaalidemokratia perustuu yhtenäiskulttuuriin, jossa kuvitteellisesti enemmistön jakamista arvoista tehdään virallinen linja, jota myös eri mieltä olevien täytyy tukea, ja siksi pakkokeinot on otettu käyttöön.
”Tässä pitää huomioida myös se humaani ja silmiä avaava ulottuvuus, jonka lahjakkaat nuoret voivat parhaimmillaan saada yhteisluokissa; he saavat kosketusta myös erilaisiin ihmisiin. Tästä on selkeitä hyötyjä sosiaalisiin taitoihin ja maailmankuvan kehittymiseen aikuisuutta ajatellen.”
Lahjakkaita ja poikkeavia yleensä kiusataan sen sijaan, että heidän kykyjään ihailtaisiin. Joko he yrittävät peittää kykynsä ja jättävät sopeutumispaineessa potentiaalinsa hyödyntämättä tai sitten ottavat kiusaamisen vastaan ja katkeroituvat niin, että muistavat sen lopun ikänsä, jos edes ”elävät siihen asti”.
Kyllähän nykyaikanakin eriytymistä tapahtuu myöhemmässä koulutuksessa, ja se vaikuttaisi olevan ratkaisevampaa, kun vasta vanhempana alkaa ajattelemaan yhteiskunnallisista asioista. Toisaalta miellyttävämpää erilaisten ihmisten kohtaamista on aito vapaaehtoinen toiminta esim. asuinaluetalkoot, työpaikoilla kohtaaminen jne. Paljon erilaisia ihmisiä asuu kuitenkin lähellä toisiaan aika sekaisin sen sijaan, että jokaisella olisi oma kaupunginosansa. Toisaalta ymmärrän myös ihmisten tarvetta saada valita ympäristönsä ja sosiaaliset piirinsä vapaasti vastaamaan omia mieltymyksiä.
”Jos ihmiset jakavat joitain yhteisiä arvoja, heitä ei tarvitse pakottaa niiden edistämiseksi, koska täysin vapaaehtoinen tai vastikkeellinen yhteistyö on luonnollinen tapa edistää yhteisiä arvoja. ”
Sukkana ohi. Et sisäistänyt ihmissusianalogiaani ja en jaksa sitä uudelleen muotoilla. Keskustelut voisivat olla hedelmällisempiä, jos et ohittaisi vastapuolen argumentteja esittäen vastaväitteen, joka ei ota millään tavalla kantaa alkuperäiseen argumenttiin. Väitin siis, että pakottaminen on tarpeellista ja syy on psykologinen. Vastaa tähän jos vastaat, kiitos ☺
Et tykkää, että haastan taustaoletuksesi, jotka johtivat sinut väittämään mitä väität?
”Väitin siis, että pakottaminen on tarpeellista ja syy on psykologinen.”
Tuo on niin avoin väite, että yhtä lailla voisin väittää vapauden olevan tarpeellista, ja syy on psykologinen.
Ihmiset eivät aja yhteisiä päämääriään pakkokeinoin, vaan enemmistö ajaa omia päämääriään pakkokeinoin alistamalla myös eri mieltä olevat elämään omilla ehdoillaan.
Agree to disagree. Sinähän esität vapauden olevan välttämätöntä. Itse en näe realistisena libertaristisessa mielessä ”vapaata” yhteiskuntaa. Käsityksemme ihmisen psyykesstä eroavat.
Näen harvoin valtion käyttävän ”pakkokeinoja” alistamiseen; pikemminkin osittain/kokonaan tidostettua sosiaalista suunnittelua, jota hyvin harva vastustaa. (mikrokokoinen joukko radikaaleja libertaareja)
Lähempänä alistamista on poliittinen diskurssi, jossa vuosisatojen saatossa kehittynyt yhteiskuntamallimme ”pakotettaan” vapaaksi repimällä alas ne instituutiot, jotka tekevät siitä arvokkaan. Tälle prosessille ei näytä löytyvät kannatusta, koska yhteiskunnan vaikuttajat ymmärtävät ihmisen toimintaa realistisella tavalla; ihminen ei ole rationaalinen toimija. Tämä yhteiskunnallisella tasolla tiedostettu, valtiota muokkaava diskurssi ei välttämättä ole jokaisen kansalaisen ymmärrettävissä, mutta saavuttaa silti valtaisaa kannatusta (kaikissa länsimaissa on edeltävänlainen järjestelmä).
Klassinen Antiikin ajatus oli poliitikkojen erikoistuminen työnjaossa, kuten muidenkin ammattikuntien. Kolmijakoon yhdistettynä, epäsuoran demokratian kautta toteutettuna tämä järjestelmä on omasta mielestäni yksi parhaita mahdollisia. ”Kyllä kansa tietää”- ei aina pidä paikkansa, vaikka Soini sitä toisteleekin. Onkohan sattumaa, että Persujen suhtautuminen talouskriiseihin muistuttaa niin paljon libertaareja. Populismin rintama on leveä.
Jotenkin koen viestisi olevan täynnä paljon argumenteiksi puettuja teesejä, joihin on tämän takia turha tarttua.
Ehkä hieman trollaamistakin?
”Onkohan sattumaa, että Persujen suhtautuminen talouskriiseihin muistuttaa niin paljon libertaareja. Populismin rintama on leveä.”
Tiedän yhden olennaisimman talousosaajan persujen taustavoimista, ja hän on tohtoritasoisesti perillä taloustieteestä, pitkälti myös samasta, jota libertaarit käyttävät perusteluissaan. Sen sijaan ”antipopulistit” eivät ikinä edes vetoa taloustieteelliseen argumentointiin, vaan mielikuviin ja retoriikkaan. Sitä vasta kutsuisinkin populismiksi.
Jos tarkoituksesi on kuitenkin aloittaa jonkinlainen vakava talouskeskustelu kanssani, otan selkeitä keskustelunavauksia vastaan.
Viittanet Oskari Juurikkalaan, joka kuuluu (libertaarien lisäksi) Opus Dei -lahkoon ja rankaisee itseään piikkivyöllä syntiensä tähden?
Valtaosa taloustieteilijöisä eivät ole libertaareja, itävaltalaisuus on vaihtoehtoiskoulukunta, jonka merkitys ei ole valtavan suuri nykytaloustieteelle (marginalismilla toki historiallisesti), kuten hyvin tiedät.
Taloustiede on voi olla hyvä argumentointiväline, mutta se voi johtaa myös harhaan väärällä sovellutualueella. Esimerkiksi puhtaan uusklassisen teoretisoinnin kautta julkinen koulutus ja terveydenhuolto on vaikea perustella (valtion teoreettinen ”kyvyttömyys” tuottaa terveydenhuoltoa tehokkaasti, tai arvioida koulutusmarkkinoilla uusien työtekijöiden marginaaliarvoa) . Behavioristinen taloustiede, sosiologia tai psykologia (ylipäänsä yhteiskuntatieteet) vastaavasti voisi antaa argumentteja sen puolesta.
”Taloustieteelliset argumentit” an sich, eivät ole merkki puhtaista tai paremmista argumenteista, jotka eivät vetoa retoriikkaan tai mielikuviin. Libertaarithan esittävät vallaan laajoja idealistisia näkemyksiä siitä mihin yhteiskunta voisi rakentua heidän teesejä seuraamalla. Myös vapausfilosofia on kivijalka libertaariretoriikassa.
Taidatpa elää illuusiossa, että kaikki omaa mielipidettäsi tukevat poliittiset näkemykset ovat puhtaita, ja muut propagandistisia tai ilman vaadittavaa kosketusta todellisuuteen. Noh, mitä todellisuus ikinä onkaan, väitteiden kosketus siihen on hyvin haastava tehtävä selvittää.
Sosiaalidemokraattisten reformien tueksi on helppo ladella valtava määrä sosiologian (sosiaalinen liikkuvuus, luokkatoeriat, eliittiteoriat) ja psykologian (uudet tutkimukset ihmisen biologisesta solidaarisuudesta, virhetoiminnot, epärationaalisuus) tutkimusta. Myös taloustiede (ulkoisvaikutukset, sääntely, julkishyödykkeet) voidaan nähdä myös valtion instituutiotia tukevana oppina (paitsi ehkä itävaltalainen).
Pohjimmiltaan kyse ei ole ”tieteestä” aatteiden takana; sekä sekataloutta että markkinataloutta (tätä jopa vähemmän) voidaan yrittää puolustaa eri tieteiden näkökulmista, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on näillä aatteilla per se. Seuraavilla kysymyksillä, jotka liittyvät yksilön maailmankuvaan elimellisesti:
Pitäisikö jokaisen kantaa vastuu omasta elämästään ja omista teoistaan riippumatta ympäröivistä olosuhteista?
Jos yhteiskunnallinen sääntely OLISI mahdollista (esimerkiksi alkoholi- tai huumehaittojen täsmäehkäisy), pitäisikö sitä harjoittaa?
ELI ”pitäisikö ihmisillä olla vapaus pilata oma elämänsä”?
Tällaisten arvokysymysten pohjalle voi sitten etsiä vapaavalintaista tieteellistä teoriaa tueksi, sitä varmasti löytyy moneen lähtöön.
Itse pidän sitä käsittämättömänä, että vielä 2012 Suomessa nuoriso vastaa tällaisiin kysymyksiin individualistisen ideaalin pohjalta – jopa viimeiseen kysymykseen. Se ei osoita minulle ideologian vahvuutta tai ajatuksellista kehittyneisyyttä, vaan pikemminkin kokemuksen puutetta; ei olla vielä nähty/tavattu omassa elämänpiirissä kohtaloita, jotka liittyisivät kysymykseen. Sen takia on helppo olla ”vahva yksilö”. Nämä libertaariset sankarit alkavat harventua sukupolven vanhetessa; ja lopulta 50-ikävuoden paikkeilla on vain muutama jäjellä. Muut ovat ymmärtäneet ehkä jotain …? Tämä ilmiö ei ole kovin harvinainen radikaaleissa polittisissa ryhmittymissä (taistolaiset, kommunistit, aktivistit jnejne.).
”Viittanet Oskari Juurikkalaan, joka kuuluu (libertaarien lisäksi) Opus Dei -lahkoon ja rankaisee itseään piikkivyöllä syntiensä tähden?”
Jos viittaisin, niin vähentäisikö ihmisen henkilökohtainen uskonnollisuus tämän todistettua akateemista kompetenssia?
Olen siitä samaa mieltä, että loppupeleissä tiede ei voi vastata moraalikysymyksiin, sillä kuvaavan tieteen tehtävänä on tutkia keinoja. Päämäärät ovat moraalikysymyksiä. Taloustiede erityisesti tutkii näitä keinoja. Psykologia tutkii enemmänkin henkisten päämäärien asettelua. Mikään tiede ei erikseen puolusta mitään aatetta tai poliittista ratkaisua, eikä tieteitä ole jaettavissa sen mukaan. Tätä ideaa et kuitenkaan ollut vienyt aivan loppuun saakka. Alkuperäisenä ideana oli lähinnä se, että taloustieteellinen kompetenssi on kovaa valuuttaa mm. populismiin verrattuna.
”ELI ”pitäisikö ihmisillä olla vapaus pilata oma elämänsä”?”
Mikä on pilaamista? Jokaisella on omat preferenssinsä. Joko ihminen saa milloin missäkin asiassa tehdä omat valintansa tai joku muu tekee ne hänen puolestaan. Ensin syytät individualisteja nuivasta suhtautumisesta sääntelyyn, ja perään syytät heitä lähtökohtaisesti kehittymättömiksi. Aika kypsää. Suurin osa tuntemistani kovan linjan individualisteista on n. 25-40-vuotiaita, joilla on varmasti elämänkokemusta enemmän kuin pelkillä ylioppilailla. Nämä ihmiset yleensä tulevat maailmasta, jossa läheisten ja vertaisten ongelmiin puututaan itse sen sijaan, että itkettäisiin ensimmäisenä valtiota apuun.
” Alkuperäisenä ideana oli lähinnä se, että taloustieteellinen kompetenssi on kovaa valuuttaa mm. populismiin verrattuna.”
Taloustieteellisellä kompetenssilla voi puolustaa hyvinvointivaltiota yhtä hyvin kuin libertaariyhteiskuntaa – tätä tarkoitin. Olet oikeassa, mikään ”tiede” ei voi edusta yhtä aatetta. Olen kuitenkin itse havainnut taloustieteilijöillä tendenssin peustella normattivisa näkemyksiään positiivisilla teorioilla. Ongelma on juuri siinä, että teorioita löytyy niin monenlaisia ja usein jätetään muiden tieteenalojen mahdolliset vastakkaiset teoriat tietoisesti pois (tai näitä ei ehkäpä edes tunneta).
”Mikä on pilaamista?”
Esimerkiksi huumeaddiktin huumeidenkäyttö, joka johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Alkoholistin häiriökäytös, joka johtaa lopulta itsemurhaan.
”Joko ihminen saa milloin missäkin asiassa tehdä omat valintansa tai joku muu tekee ne hänen puolestaan.”
Tässä esimerkki siitä, mitä sivusimme aikaisemmin. Lähtökohtasi on siis se, että ihmisille ei saa asettaa päämääriä/pakotteita, vaan ihmisten pitäisi antaa itse valita. Tämä johtuu juurikin moraalisesta maailmankatsomuksestasi.
Itse kannatan huumeaddiktien pakkohoitoa, ja kyllä: sillon asetan (toteutus tapahtuu vain, jos muutkin kannattavat ideeani) pakottavia asetuksia/vaatimuksia muille. Tämä johtuu vastaavasti omasta moraalisesta maailmankatsomuksesta.
Teen seuraavaksi hypoteettisen positiivisen väitteen:
Huumeaddikti ei usein pysty itse vieroittumaan käyttämistään aineista, vaan destruktiivinen käyttöjatkumo loppuu joko virkavallalle kiinnijäämiseen tai kuolemaan. Puuttumalla huumeiden käyttöön aktiivisesti (valistus, kerhot, tukirahastot, omaistuki) ongelma pienenisi huomattavasti.
Tämän väitteen ontologinen todenpitävyys ei ole tässä keskustelussa olennaista, koska pyrimme reflektoimaan pelkästään omia asenteitamme, emmekä selvittämään poliittista pähkinää.
Tämän ”tiedon” valossa; pitäisitkö proaktiivista huumetyötä esimerkiksi riskialueilla (suurkaupunkien köyhät osat) järkevänä? Onko ihmisillä siis oikeus pilata tässä esimerkissä oma elämänsä? Onko meillä oikeus tehdä valintoja heidän puolestaan?
Entä jos huumeet esimerkissä korvataan alkoholilla?
”Ongelma on juuri siinä, että teorioita löytyy niin monenlaisia ja usein jätetään muiden tieteenalojen mahdolliset vastakkaiset teoriat tietoisesti pois (tai näitä ei ehkäpä edes tunneta).”
Ongelma ei ainakaan ratkea metakeskustelulla. Eri tieteiden teoriat, esim. psykologia ja taloustiede keskittyvät eri asioihin, joten niiden vahvuus riippuu valitusta moraalisesta kiinnepisteestä, esim. kuvitteellisesta utilitaristisesta hyödyn maksimoimisesta.
”Esimerkiksi huumeaddiktin huumeidenkäyttö, joka johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Alkoholistin häiriökäytös, joka johtaa lopulta itsemurhaan.”
Tuo on vain sinun henkilökohtainen näkemyksesi. Ihmiset tekevät jatkuvasti tietoisia valintoja, jotka lisäävät todennäköisyyttä ennenaikaiseen kuolemaan, esim. harrastamalla uhkarohkeita harrastuksia, asumalla kaupungissa puhtaan maaseudun sijaan, tupakoimalla, syömällä epäterveellisesti jne.
Tietysti huumetyö on järkevää riskialueilla silloin, jos yhteisenä tavoitteena on pyrkiä huumeettomaan yhteiskuntaan. Ongelmana näen sen, jos tätä työtä rahoitetaan vapaaehtoisten lahjoitusten sijaan pakolla kerättävistä verorahoista. Itse en pidä huumeiden, alkoholin jne. käyttöä itseisarvoisena pahana, jonka vastustamiseen ihmiset tulisi jopa vastentahtoisesti sitoa.
Täysin vapaassa ihanteyhteiskunnassa säännöt ja ehdot olisivat esim. yksityisten alueiden jäsensopimuksen varaisia. Aivan kuten vapaaehtoisen vuokrasopimuksen solmiva ihminen sitoutuu vuokraajan ehtoihin, mm. meluamattomuuteen yöaikaan.
”Tuo on vain sinun henkilökohtainen näkemyksesi.”
Esitin skenaarion, jossa väitteni on positiivinen ei moraalinen (henkilökohtainen/subjektiivinen). Voitko vastata kysymykseen antamallani ehdolla?
Väitit, että ”Esimerkiksi huumeaddiktin huumeidenkäyttö, joka johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Alkoholistin häiriökäytös, joka johtaa lopulta itsemurhaan.” olisi objektiivisesti ”pilaamista”.
Ihmiset tekevät valintoja omien mieltymystensä pohjalta. Joku mielummin nauttii herkuista, viinasta ja tupakasta ja kokee terveysriskit vähintään nautinnon arvoiseksi.
Ollaan myös aika harmaalla alueella, jos tietyt elintavat määritellään ”objektiivisesti” itsensä pilaamiseksi. Kyse ei ole vain ääritapauksista, sillä pienemmätkin valinnat lisäävät pelkästään todennäköisyyttä ”ennenaikaiseen kuolemaan”. Humaltumisella ja huumeidenkäytöllä ei ole sinällään ratkaisevaa eroa esimerkiksi erittäin vaaralliseen harrastukseen.
Jos silti haluaisit jatkaa sääntelyä ideasi pohjalta, lopulta meillä on valmiina yksi ihanteellinen malli, jota vasten ihmisten valintoja peilataan ja verotetaan / palkitaan tulonsiirroin.
Oma linjani on se, ettei valtion tule suojella viimeistään aikuista ihmistä itseltään.
”Humaltumisella ja huumeidenkäytöllä ei ole sinällään ratkaisevaa eroa esimerkiksi erittäin vaaralliseen harrastukseen. ”
Mikä laillinen vaarallinen harrastus aiheuttaa samanlaisia terveyshaittoja, kuin heroiinin käyttö?
”Oma linjani on se, ettei valtion tule suojella viimeistään aikuista ihmistä itseltään.”
EDELLEEN, ihmiset eivät ole saaria. Huumeidenkäyttäjillä on lapsia ja riippuvuussuhteita muihin. Edes äärimmäisessä metodologisessa individualismissa et pääse puhtain paperein lopputulokseen, jossa tällaisten vapausfilosfisten sloganien heittäminen olisi perusteltua.
Ja – kaltevan tason argumentaatiovirhe lienee sinulle tuttu, kun sitä niin usein käytät. En ole ajamassa yhtä oikeaa ideaalia. Kyseenalaistan yksilön vapauden tietyissä (kyllä, subjektiivisissa) tapauksissa, koska haitta näiden rajoittamisesta on pienempi kuin hyöty niiden vapauttamisesta (huumeet, alkoholi, ydinaseet, maahanmuutto, oikeuslaitos, maanpuolustus, kemikaalit jne).
Kyse ei ole ikinä ollut siitä, etteivät aikuiset ihmiset kykenisi tekemään päätöksiä itsestään. Kysymys on siitä, millaisia päätöksiä ihmiset tekevät, ja onko valtiolla mahdollinen synergiaetu yhteisön yksilöiden omien päätöksien rinnalla. Tämä näyttää itsestäänselvältä ainakin minulle, ja 99% muista.
Vaarallisissa harrastuksissa on riski vammautua, halvaantua ja kuolla. Huumeiden käytössä on saman kaltaisia riskejä. Pointti on, ettei huumeiden käyttö ole ainut valinta, jolla ihminen voi valita itselleen suuremman todennäköisyyden ”pilaantua”.
Huoltajuus on ehkä ainut peruste, jossa hallinto saisi puuttua aikuisen huumeenkäyttöön. Tietysti yhteiskunnallisen ”huumesodan” lopettaminen toisi läpinäkyvyyttä ja helpottaisi avun hankkimista, sillä huumeperheitä on olemassa kielloista huolimatta.
Antiliberaaleilla on yleensä uskonnollinen suhtautuminen valtion kaikkivoipaisuuteen, mutta viime kädessä se on ihminen, joka päättää hyppääkö kaivoon, vaikka kansi olisi auki, tai lyökö päätään seinään. Käsittääkseni nykyiset puolueet eivät ole vielä näitä porsaanreikiä ehtineet tukkimaan.
Ei ole kaltevan pinnan argumentti väittää, että malli, jossa halutaan suojella ihmistä itseltään, vaatisi paljon muutakin kuin huumeiden käytön rajoittamista ja riskien arvioimista. Puutuin vain pinnan alaisiin premisseihin ja täydensin sitä logiikkaa, johon itsekin väität näkemyksesi perustavan, mutta sovellat vain valikoivasti.
Kyllä minusta valtion aikaansaama synergiaetu ja puuttuminen vastentahtoisesti ihmisten elämään tulisi perustella ja pitää ihmisen vapautta lähtökohtana. Ehkä tässä on meidän ero. Ymmärsinkö, että sinusta valtio on lähtökohtainen kaikkivaltias, jolle yksilön toimintavapaudet täytyy perustella?