 Thomas Taussi pe 04.02.2011 |
Joulukuun alussa olin kaikkien muiden aliupseerikurssilaisten tapaan sotilaspastorin oppitunnilla. Aiheena oli johtamisen etiikka. Tähän liittyen luimme uudesta testamentista Paavalin Roomalaiskirjettä. Se sisältää raamatullisen perustelun väkivallan käyttämiselle esimerkiksi maanpuolustuksessa:
Raamattu siis tukee käsitystä, että maallinen esivalta olisi pyhä, Jumalan tahto. Kysyin sotilaspastorilta, että eikö Jumalalla tällöin ole monta erilaista, mutta samanaikaista tahtoa, koska kristityissäkin maissa esivalta saa erilaisia muotoja. Sain hieman kirkkojargonian puolelle menevästä vastauksesta käsityksen, että Jumalan tahto voi käytännössä tarkoittaa erilaista esivaltaa eri maan kansalaisille. Ilmeisesti suomalaisena joudun kärsimään suhteellisen ankarasta sääntelystä muihin kristillisiin länsimaihin verrattuna.
Raamatun pohjalta on hyvin vaikea vetää rajaa, millaista esivaltaa täytyisi kunnioittaa. Edes pastoritkaan eivät kykene vetämään selvää rajaa. On kuitenkin havaittavissa, että Pohjoismaissa luterilaiset tulkitsevat Raamattua ikään kuin puolustuksena vahvalle valtiovallalle ja holhoukselle. Paavalin puheet verojen maksamisesta voidaan helposti tulkita väärin tarkoittamaan hyvinvointivaltion ylläpitämistä, vaikka hyvinvointivaltioajattelu toteutui vasta n. kaksi tuhatta vuotta Paavalia myöhemmin. Tällöin puheet laajaan valtiovaltaan perustuvan hyvinvointivaltion raamatullisista perusteista ovat hyvin kyseenalaisia. Myös Yhdysvalloissa protestanttiset kirkot ovat kukoistaneet kansakunnan alkuajoista asti, ja uskonnolla on ollut suuri merkitys itsenäisyysjulistusta ja perustuslakia kirjoitettaessa jo yli 200 vuotta sitten. Silti Raamatun tulkitsemisessa päädytään aivan eri tulokseen. Angloamerikkalaisessa kulttuurissa uskovaisetkin ihmiset pitävät tärkeänä yksilön vapautta ja vähäistä valtiovallan puuttumista ihmisten elämään. Mahtavatkohan angloamerikkalaiset kristityt painottaa tulkinnoissaan Rooman valtakunnan aikana syntyneiden elämänohjeiden sijaan paljon vanhempia uskonnollisia lakisääntöjä, kuten kymmentä käskyä (älä tapa, älä varasta jne.). Oleellinen asia on se, että roomalaiskirjeen kehotus noudattaa esivaltaa on elämänohje kristitylle itselleen. Se ei sinällään kerro, millainen esivallan tulisi olla. Kaiken lisäksi Rooman valtakunnassa vallitsi vahva orjuuteen ja etuoikeuksiin perustuva yhteiskuntaluokkajako, jota kristityt eivät pitäneet ihanneyhteiskuntanaan. Itse asiassa koko Raamattua voidaan pitää enemmänkin elämänohjeena kuin lakikirjana, sillä selviä lakeja ei kristityille kymmenen käskyn lisäksi ole.
Jos kuitenkin valtion lainsäädäntö olisi suunniteltava Raamatun oleellisimpia sääntöjä noudattaen, selvät säännöt tulisi erotella pelkistä kontekstisidonnaisista ohjeista ja ihanteista. Lait luovat vain lähtökohdan, joiden puitteissa ihmiset toteuttavat ihanteitaan. Jumalan tahdon noudattaminen on kristitylle pyhä yksilöllinen päämäärä. Jää kuitenkin tulkinnan peittoon, pyhittääkö lopputulos keinoja. Olisi loogista ajatella, että Raamatusta löytyvät selkeät säännöt rajaavat ne puitteet, joilla yksilö voi Jumalan tahtoa toteuttaa. Varhaisimmista ja selkeimmistä säännöistä, kymmenestä käskystä löytyy lainsäädäntöä muistuttava perusta. Maalliseen kehykseen riisuttuna kymmenen käskyä sisältävät varsin yksilöllisen sanoman. Yksilön vahingoittaminen on väärin. Samoin tämän ryöstäminen tai ylipäätään toisen omaisuuden tavoitteleminen sekä sopimusten rikkominen. Nämä ovatkin kymmenestä käskystä niitä, jotka käsittelevät ihmisten välistä kanssakäymistä. Miksi ne eivät kävisi säännöiksi myös niille ihmisille, jotka eivät välttämättä usko tai toimi uskovaisten tavalla. Onko teko uskonnollisessa mielessä Jumalan tahdon noudattamista, jos ihmisellä ei ole varaa valita oikean ja väärän väliltä? Kun mietitään tarkemmin kymmenen käskyn maallisia osia, ne ovat varsin pasifistisia ja universaaleja. Samoja nonagressioperiaatteen kulmakiviä, koskemattomuutta ja omaisuutta pidetään luonnollisina oikeuksina luonnonoikeuksina. Niissä kiteytyy kaikessa yksinkertaisuudessaan länsimainen liberaali logiikka: kaikki, mikä ei ole erikseen kiellettyä, on sallittua. Puuttuminen ihmisen valinnanvapauteen on enemmänkin poikkeus kuin tapa. |
5 kommenttiaVastaa |
Raamatussa on monia kirjoittajia, joilla on myös selvästi erilaisia poliittisia näkemyksiä. Osa heistä, kuten Paavali, sekoittaa reippaasti uskontoa ja politiikkaa keskenään. Yleensä näiden sekoittaminen ei ole kovin hyvä juttu kummallekaan.
Politiikka koskee valtaa ja intressiristiriitojen (joita ihmisillä aina on) sovittamista. Uskonto taas koskee ensisijaisesti moraalia. Uskonnollinen politiikka muuttuu helposti dogmaattiseksi, jolloin se samalla korruptoi uskonnon. Dogmaattisuus on moraalille syöpä, koska se pyrkii ennalta määräämään valintoja.
Jatkuva valintojen tekeminen on puolestaan moraaliselle toiminnalle välttämätöntä. Asioihin vaikuttaa aina enemmän tekijöitä kuin kukaan suunnittelija pystyy huomioimaan ennalta, ja ennalta määrätyt valinnat poistavat moraalista sen tärkeimmän elementin: vastuun valintojen seurauksista. Vapaus ja vastuu kulkevat aina käsikädessä. Yhden tuhoaminen johtaa väistämättä toisen tuhoutumiseen.
Anonyymille: Tämä kirjoitukseni saattaa mennä hieman tarkoittamasi aiheen vierestä, Taussin tekstistä puhumattakaan. Mutta kun nyt kuitenkin inspiroiduin viestisi perusteella kirjoittamaan, niin heitänpä oman näkemykseni tähän:
Uskonnollisella ja poliittisella ideologialla on kuitenkin paljon yhteisiä piirteitä. Kumpikaan ei pohjimmiltaan perustu rationaaliseen ajatteluun vaan arvokäsityksiin, eikä niin uskonnon kuin politiikankaan suhteen ole selkeästi osoitettavissa oikeita ja vääriä näkemyksiä. Muutenhan olisi helppo löytää kaikkein toimivin, objektiivinen ”yliuskonto” ja ”ylipolitiikka” silkkoihin faktoihin ja dedikoituihin päättelyketjuihin nojautumalla.
Uskonnolliselle ja poliittiselle ideologialle on yhteistä ja ominaista esimerkiksi periytyminen vanhemmilta jälkikasvulle: hyvin suuri osa ihmisistä äänestää samaa puoluetta kuin vanhempansa. Toisaalta uskovaisten lapset ovat hyvin usein uskovaisia. Tämä sotii sitä vastaan, että uskominen perustuisi henkilökohtaiseen heräämiseen tai poliittinen ideologia subjektiiviseen ajatteluun. Niissä ei ole subjektiivisuutta siteeksikään, yksilön ulkopuolelta ne ideologiat tulevat! Mielestäni samankaltaisuutta on niin paljon, että uskonnon ja politiikan sotkeminen keskenään on kyllä perusteltua. Itse uskonnolle tai poliittiselle ideologialle sekoittaminen ei toki ole hyvä juttu, kuten sanoitkin, mutta mielestäni ideologiat joutavat romukoppaan, elleivät kestä järkiperäistä tarkastelua ja eri näkökulmien sekoittumista keskenään. Ja sitähän ne eivät kestä, koskaan. Ideologiat ylipäätään ovat huonoja kestämään ”häiriötekijöitä” – sitä, että niiden vankkumattomuutta horjutetaan. Ei kapitalismi kestä sitä, jos siihen ripautellaan hieman kommunismia mausteeksi. Eikä päinvastoin. Ne kaatuvat silloin omaan naurettavuuteensa, eikä siihen tarvittu muuta kuin vähän erilaisen näkökulman mukaantuomista.
Mainitset, että ”ennalta määrätyt valinnat poistavat moraalista sen tärkeimmän elementin: vastuun”. Valintojen olemassaolo ylipäätään poistaa siitä myös erään vielä tärkeämmän elementin: vapauden. On varsin yleinen virhe luulla loputtomia valintoja vapaudeksi. Vapaus on sitä, ettei edes ole vaihtoehtoja joista valita. Mutta vapautta ei myöskään ole yhden vaihtoehdon tilanne. Vapaus on reaalimaailmalle vieras asia, koska todellisessa maailmassa on aina vähintään yksi vaihtoehto, jolloin valinta on pakko tehdä. Meillä ei siis ole vapautta olla valitsematta. Mainitsit, että ”jatkuva valintojen tekeminen on puolestaan moraaliselle toiminnalle välttämätöntä”. Todellista vapautta olisi vapaus olla tekemättä moraalisia valintoja, eikä siihen koskaan päästä.
Sb-jim abstrahoi vapauden olemattomiin. Jos näin olisi, maailma olisi yksinomaan predestinoitu, eikä siinä siloin ole sijaa tietoisille olioille saati sielulle. Olisi vain mekaniikkaa, eikä mikään estäisi sitäkin pysähtymästä yhdeksi suureksi pimeäksi pysähtymiseksi, jossa ei ole mitään, koska aine ja energiakin sentään perustuvat hiukkasten liikkeelle.
Moraali ei voi perustua muuhun kuin valintoihin. Tietoinen olemassaolo on jatkuvia valintoja. On toki vapauden rajoittamista ja manipulointia rajata vaihtoehtojen määrää vain X määrään ”mahdollisia”, kun todellisuudessa vaihtoehtojen määrä saattaa hyvin lähetä rajatonta, vaikkakaan kaikki mielikuvituksen tuottamat vaihtoehdot eivät ehkä ole toteutettavissa, eli äärettömässä ei kuitenkaan olla.
Myös olla tekemättä jotain on valinta. ”Tämä ei koske minua” ja pois jättäytyminen on valinta.
Näkemykseni mukaan maailma onkin loppujen lopuksi pelkkää pienhiukkasten mekaniikkaa. Tietoisuus tai sielu ovat vain ihmisen tapoja jäsentää sitä mekaniikkaa. Eihän jotain ”sielua” konkreettisesti ole olemassa, vaan se on ihmisen kehittämä tulkinta kemiallisista ja fyysisistä reaktioista jotka muodostavat ihmisen. Kokonaiskuva tästä kaikesta on jotain sellaista, mitä ihmisen ei kannata edes yrittää ymmärtää, koska tiettävästi vielä mikään asia maailmassa ei ole pystynyt itse selittämään itseään, miksi ihminenkään siis pystyisi.
Olle tekemättä jotain ei ole valinta silloin, kun valittavissa ei ole mitään.
Niinhän se on, että determinismi johtaa nihilismiin. Kovin rationaaliseen operointiin se ei kuitenkaan johda. Myös hiukkasmekaniikan kuvitteleminen ja olemassaolon käsite ovat tapojamme jäsentää maailmaa. Kyllä valinnat ovat silloin todellisuutta aivan kuten hiukkasten liikkeetkin, kysymyshän on siitä puhutko olioista yleensä vai vain kvarkeista.