 Thomas Taussi su 03.06.2012 |
 Kilpailuyhteiskunta on sana, jota on helppo syyttää kaikesta ikävästä. Koska ihmiset tahtovat välttää rehellistä peiliin katsomista viimeiseen asti, syytetään abstraktisti yhteiskuntaa, instituutioita ja ”järjestelmää”. Nämä viimeisenä mainitut oliot ovat jo tarpeeksi epämääräisiä ja kuulostavat muutenkin hallinnassa olevilta systeemeiltä. Suosituin ratkaisu tilanteen haltuun ottamiseksi on lainsäädännöllinen rajoittaminen. Usein puhutaan kilpailun suitsemisesta sekä ihmisen asettamisesta keskiöön. Kilpailu alkaa jo kuulostamaan ihmisiä piinaavalta pahalta hengeltä. Tämän tien kulkeminen vain hämärtää ymmärrystä markkinatalouden ja kilpailun luonnollisuutta sekä väistämättömyyttä kohtaan.
Kaikkein yksinkertaisimmillaan mystinen ja paha markkinakilpailu tarkoittaa vain yksilöiden vapautta tehdä omia valintoja. Kilpailuun liittyy myös mahdollisuus vertailla, eli hankkia tietoa sekä kehittää vanhaa ja luoda uutta. Vaihdanta, eli yhteistyö itselleen hyödylliseksi näkemien osapuolten kanssa on myös tärkeä osa maailmaa, jossa samanaikaisesti tapahtuu kilpailua.
Monet vastustavat markkinatalouden kilpailullisuutta ja haluaisivat poistaa sen. Tällaisen ajattelun oletuksiin liittyy luulo siitä, että kilpailun olemassaolo olisi vain jonkun pienen ja pinnallisen instituution varassa. Tavallaan ihmisen taipumus vertailla, valita, luoda ja kehittää asioita perustuu siihen, että ihminen toimii tarkoituksenmukaisesti. Se ei ole vain lainsäädännöllinen instituutio, vaikka laillinen suoja omaisuudelle auttaakin ihmisiä parhaiten rakentavaan rauhanomaiseen yhteistyöhön verrattuna omaisuudensuojan puuttumiseen tai jopa kieltämiseen.
Valintojen tekeminen on mahdollista vasta omistusoikeuden kautta. Jotta ihminen voisi kilpailuttaa ajanviettonsa, hänen täytyy omistaa vähintään itsensä. Materiaalinen omistusoikeus täydentää ihmisen mahdollisuudet osallistua kilpailuprosessiin. Koska kilpailun elementit ovat niin syvällä ihmismielessä, pelkkä usein ehdotettu materiaalisen omistusoikeuden rajoittaminen ei riitä poistamaan kilpailua. Kilpailu katoaa vasta kun ihminen katoaa. Onko hinta sittenkään kohtuullinen niin ”jalon” päämäärän kuin kilpailun hävittämisen tähden?
|
4 kommenttiaVastaa |
Markkinataloudesta tekee vahvasti säädeltyä taloutta tehokkaamman nimenomaan kilpailu. Yhteiskunnan tehokkuuden kannalta markkinoiden vapaus ei ole avainsana vaan kilpailu. (Vapaudelle on kyllä muita hyviä syitä.)
Markkinoita on kyllä toisinaan tarpeen suitsia lainsäädännöllä, mutta nimenomaan kilpailun edistämiseksi tai kilpailuttoman tilanteen ongelmien välttämiseksi. Yritysten luomia tarkoituksella tehokasta kilpailua rajoittavia keinoja voisi mielestäni säädellä lailla paljon nykyistä enemmän. Kilpailua ei pidä rajoittaa.
Itse pidän kyllä vapautta tärkeämpänä kuin kilpailua. Vapaus luo kilpailua. Kilpailu taas ilman vapautta ei johda mihinkään järkevään. Taloudellista kilpailua vahvistava yhteiskuntapolitiikka ilman vapautta polttaa vain resurssit loppuun eikä luo mitään uutta. Vapaus huonosti toimivalla kilpailullakin johtaa silti innovaatioihin ja moniin uusiin asioihin, joita ei voi ennustaa.
Hyvä näkökulma. Olen samaa mieltä. Kilpailua ilmenee luonnostaan niin kauan kuin ihmisillä on jonkinlainen toimintavapaus. Sen sijaan, jos voimakeinoin rajoitetaan ihmisten vapautta tai kannustetaan markkinoiden vastaiseen toimintaan, keskiössä ei enää olekaan maksava asiakas, vaan esimerkiksi valtaa käyttävä päättäjä.
Iso ongelma juuri on jos markkinat romautetaan niin sitten järjestelmästä tulee juuri poliitikkojen valtapeliä vailla mitään taloudellista harkintaa. Näinhän pitkälti ilmeisesti kävi juuri Neuvostoliitossa, kaikesta tuli poliittisen voiman peliä. EU:ssa nyt eletään jo tätä samaa markkinoiden syrjäytymisen aikaa. Valtioiden taloudet pyörivät kriisitalouksissa sillä kuinka paljon ne pystyvät nyhtämään muilta.