 Thomas Taussi to 14.02.2013 |
 Peruskoulun käynyt kansalainen määrittelisi politiikan ”yhteisten” asioiden hoitamiseksi, mikä on vielä turhan epämääräisesti ilmaistu. Puhuttaessa politiikasta, johon osallistuu puolueita ja etujärjestöjä, tavoitteena on ennen kaikkea julkisten resurssien jakaminen ja julkisen hallinnon muuttaminen oman agendan mukaisesti. Ne asiat, joihin julkinen valta puuttuu, ovat ikään kuin yhteisiä. Niissä ei riitä, että toiminnan osapuolet sopivat asioista keskenään, vaan valtiovalta haluaa väkisin ylivoimaiseksi kolmanneksi osapuoleksi.
Ihmisten näkemykset voivat vaihdella sen suhteen, mistä asioista tulisi päättää demokraattisesti, ja mitkä asiat tulisi jättää henkilökohtaisiksi valinnoiksi. Perustuslaillisuus pyrki rajaamaan yksilönvapauden hengessä yhteiset asiat ja valtion roolin minimiin. Sosiaalidemokratiassa puolestaan yhä useammat asiat, kuten puolikkaan bruttokansantuotteen kuluttaminen, koulujen ruokalistat sekä ravintoloiden tupakoimiskäytännöt riippuvat toimintaan vapaaehtoisesti osallistuvien ihmisten sijaan kolmannesta osapuolesta, julkisesta hallinnosta.
Tietyistä asioista päätetään julkisen hallinnon kautta poliittisesti, kun taas tietyt asiat jätetään ihmisen omaksi asiaksi. On asioita, joita ihminen haluaa poliittisiksi, ja asioita, joita hän ei halua poliittisiksi. On siis politiikan ulkopuolelle jääviä asioita, joita ei voi kutsua poliittisiksi. Yksilö voi henkilökohtaisesti tykätä esim. oopperamusiikista, mutta se ei tarkoita vielä mitään poliittista. Sama henkilö voi olla sitä mieltä, ettei valtion tule jakaa minkäänlaisia kulttuuritukia ja edistää minkäänlaista tiettyä kulttuurisuuntausta veronmaksajien rahoilla. Tässä ei ole mitään ristiriitaa, sillä kaikki asiat eivät ole poliittisia. Tällä logiikalla hypoteettinen henkilö voisi ilman minkäänlaista ristiriitaa olla samanaikaisesti esim. homofobi, rasisti ja myös poliittisesti liberaali.
Kyse on vaikuttamisen tavoista. Franz Oppenheimer jakoi vaikuttamisen keinot taloudellisiin ja poliittisiin keinoihin. Taloudelliset keinot tarkoittavat tuotantoa ja vaihdantaa. Talouteen liittyy vahvasti markkinointi ja toiseen osapuoleen vetoaminen sekä suostutteleminen, sillä markkinat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Poliittiset keinot eivät luo mitään uutta. Ne perustuvat työn tulosten kaappaamiseen tai kohdistamiseen voimakeinoin tai niihin vedoten (mm. verotus).
On siis kaksi tapaa suhtautua johonkin henkilökohtaiseen ihanteeseen. 1) Oopperamusiikin ystävä haluaisi tuoda ihailunsa kohteen yleiseen tietoisuuteen ja tavoitella sille suurempaa yleisöä taloudellisin keinoin esimerkiksi suosittelemalla esityksiä muille ja vaikka tarjoamalla ystävilleen lippuja. 2) Toinen oopperamusiikin ystävä katsoo, etteivät taloudelliset keinot ole tarpeeksi tehokkaita, ja päättääkin ottaa käyttöönsä poliittiset keinot esimerkiksi vaatimalla julkista valtaa kohdistamaan veronmaksajien rahoja oman kulttuurisuuntauksensa tukemiseen. Tässä vaiheessa otetaan moraalinen kannanotto voimankäytön puolesta vapaaehtoisuutta vastaan. Vasta poliittisten keinojen käyttäminen tai niihin kohdistuva toiminta tekevät teoista poliittisia.
Tämän valossa monet vaalikonekysymykset ovatkin äärimmäisen virheellisesti laadittuja. Ehdokkaan henkilökohtaisia mieltymyksiä kysyvät kysymykset eivät anna tarpeeksi kuvaa poliittisesta suuntauksesta. On yhdentekevää, käykö ehdokas oopperassa vai ei. On myös harhaanjohtavaa kysyä, sijoittaisiko ehdokas julkisesti rahoitetun maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen kaupungin keskustaan vaiko esikaupunkialueelle, tai käyttäisikö julkisia varoja mielummin jazz- vai hiphop-konsertteihin. Tällaiset kysymykset eivät määrittele yhtään henkilön syvintä poliittista kantaa liberalismin ja autoritarismin väliltä, eli kuinka paljon valtion ylipäätään tulee puuttua ihmisten elämään, ja missä asioissa.
|
8 kommenttiaVastaa |
Se mikä on ja ei ole poliittista on itsessään varsin poliittinen.
Se, mistä asioista tulisi poliittisesti päättää, on poliittinen kysymys.
Se taas on fakta, etteivät henkilökohtaiset ihanteet suoraan johda saman asian viemiseen politiikkaan. Kuten sanoin, vanhoillisesti elävä ”impivaaralainen” voi poliittisesti kannattaa liberalismia.
Yksilötason mielipiteillä ei demokraattisessa järjestelmässä ole juurikaan merkitystä, koska äänestäjiä on niin paljon.
Muille ihmisille yhden tavallisen tallaajan poliittisilla mielipiteillä ei tosiaan ole suurta vaikutusta, mutta jos tarkastellaan tämän ajattelua, ihanteet eivät suoraan tarkoita poliittista tiettyjen ihanteiden puolustamista.
Sekoitat politiikan, kontrollin ja vallan käsitteet tekstissäsi. Näin ollen seuraava lauseesi on totaalisen virheellinen:
”On asioita, joita ihminen haluaa poliittisiksi, ja asioita, joita hän ei halua poliittisiksi.”
Oikea muotoilu olisi – on asioita, joita ihminen haluaa julkisen vallan kontrolloitaksi, ja joita hän ei halua julkisen vallan kontrolloitaviksi.
Olisi hyvä ymmärtää, että sosiaalidemokratia tavoittelee myös ihmisten vapauden lisääntymistä, ja joskus tämän tavoitteen saavuttamiseksi on käytettävä kontrollipolitiikkaa, vaikka tämä paradoksaalista onkin, mutta käytännön tasolla se on toimii niin.
Esimerkikkinä vaikkapa kuluttajansuojalainsäädäntö. Itse ainakin koen vapauttavaksi sen, ettei minun tarvitse olla sopimusoikeuden asiantuntija tehdessäni ostoksia, koska tiedän että lainsäädäntö turvaa oikeuteni (siis kontrolloi sopimusta) ja minä olen vapautettu miettimästä asiaa. Siis tämä vain esimerkin luontoisena seikkana.
Liberalismin ja autoritarismin asettaminen ainoiksi vaihtoehdoiksi on myös hyvin naiivi käsitys yhteiskunnan toimintamekanismeista.
Jätit valitettavasti itsekin politiikan termin määrittelemättä, mikä tekee väitteestäsi lähinnä semanttisen. Politiikka on terminä niin monitulkintainen, ettei sen käyttämistä varsinkaan täsmällisemmän ”julkisen vallan kontrollin” tilalla voi pitää ”totaalisen virheellisenä”. Muutenkin ”politiikkaa” käytetään aika kontekstisidonnaisesti, mikä pitäisi jokaisen semanttisen viisastelijan vähintäänkin tietää ;)
Mitä tulee sosiaalidemokratian vapauden tavoitteluun, voisin sanoa, että olet ”totaalisesti” unohtanut tai välttänyt kuulemasta erilaisista vapauskäsityksistä. On erilaisia käsityksiä ns. positiivisesta vapauskäsityksestä sekä sitten liberaalien suosima ja huomattavasti selkeämpi ns. negatiivinen vapauskäsitys.
Kuluttajansuojalainsäädäntö on sääntelyä ja lisää valtion väkivaltamonopolin oikeutta puuttua ihmisten välisiin sopimuksiin. Kuluttajan ”vapauttaminen” vastuusta on ihan erilaista vapautta kuin liberaalien ns. negatiivinen vapauskäsitys. Kuluttajansuojan toteuttamiselle on lukuisia valtiottomia keinoja, mikäli ihmiset ovat kiinnostuneet tuotteiden sisällöstä. Kontrollin tarjoama vastuun pakkoulkoistaminen on lähinnä jonkun toisen kustannuksella tarjottu etuoikeus. Juuri sellainen vapauskäsitys, joka perustuu toisen kustannuksella tarjottaviin etuoikeuksiin on ristiriitainen.
Liberalismia ja autoritarismia ei aseteta ainoiksi vaihtoehdoiksi, vaan ne ovat relevantti tapa jäsentää poliittiset aatteet oikeisiin mittasuhteisiin. Sen sijaan jonkin asian hinnan määrittämiseen on ainoastaan kaksi keinoa: vapaa toiminta markkinoilla tai komentotalous. Keksipä jokin kolmas.
”Franz Oppenheimer jakoi vaikuttamisen keinot taloudellisiin ja poliittisiin keinoihin.”
Voidaan vaikuttamisen keinot jakaa tietysti noinkin, mutta on olemassa kattavampiakin jaotteluja. Esim. ympäristöpolitiikan ohjauskeinot jaotellaan neljään erilaiseen ohjauskeinoon: oikeudellinen ohjaus, taloudellinen ohjaus, tiedollinen ohjaus ja vapaaehtoinen ohjaus.
Taidat nyt irrottaa kirjaimellisesti samoja sanoja konteksteistaan miettimättä niiden merkityksiä. Olin selittänyt poliittiset ja taloudelliset keinot tarkemmin juuri sen varalta, että joku olisi innokkaasti väittämässä vastaan, että hän on lukenut samoista termeistä eri määritelmiä. Luettelemasi ohjauskeinot mahtuvat silti kahteen pääryhmään: taloudellisiin ja poliittisiin. Mitä nyt nopeasti googlesta katsoin, niin suurin osa niistä on poliittisia, eli julkisen vallan kontrollia ja ohjausta rajoittamalla ihmisten omistaman omaisuuden käyttöä.