 Thomas Taussi ti 26.03.2013 |
 Kun tutkimme viime vuosisadan tilastoja länsimaiden julkisesta kulutuksesta, maailmansotien aiheuttamat piikit erottuvat selkeästi aikansa keskivertokulutuksesta. Syy on itsestäänselvä. Rauhan aikana valtio ei varusta ja liikuttele koko reserviä korkealla kapasiteetilla. Ihmisiä ja kalustoa ei viedä kuluttaviin ja vaarallisiin tehtäviin, joissa kärsityt tappiot on korvattava toimintakyvyn palauttamiseksi.
Rauhan aikana useammilla ihmisillä on myös tapana työskennellä yksityisten yritysten palveluksessa sen sijaan, että he olisivat sidottuina rintamalle. Jos suuri osa työvoimasta irrotetaan yksityisistä tehtävistään ja sidotaan maanpuolustukseen, aivan luonnollisesti julkisen vallan osuus kohoaa ohjuksen lailla suhteessa romahtavaan yksityiseen sektoriin. Kun valtio vastaa maanpuolustuksesta, julkisen vallan korostumisen ymmärtää sodan kaltaisissa poikkeustilanteissa. Sellaisissa tilanteissa valtiolla on yhteiskunnan kannalta strateginen rooli.
Alla oleva kuvaaja osoittaa Suomen julkisten menojen osuuden suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tällä hetkellä Suomen julkisen kulutuksen osuus, n.55% bruttokansantuotteesta alittaa juuri ja juuri sotavuosien piikin kärjen. Julkisten menojen ennätyslukemat Suomen historiassa koettiin 1990-luvun laman aikana, jolloin julkiset menot ylittivät reilusti 60% koko bruttokansantuotteesta. Laman jälkeen osuus laski hieman, noin sotakorvausaikoja vastaavalle tasolle.
 Tehdäänpä ajatusleikki, jossa matkustan ajassa takaisin 1950-luvulle. Näytän kuvaajaa sen aikaiselle yhteiskuntatieteilijälle. Mitä hän arvelisi syyksi sille, että tulevaisuudessa julkiset menot ovat taas sotavuosien tasolla? Kolmas maailmansota voisi olla potentiaalinen selitys niin kauan kunnes ymmärrämme, että ydinaseiden aikana maailmanlaajuinen suursota tuskin kestäisi vuosikausia. Entä jos Suomi olisi joutunut Neuvostoliiton satelliittivaltioksi? Eihän Neuvostoliiton hajoamista tiedetty vielä 1950-luvulla. Äärimmäisistä skenaarioista huolimatta olisi todennäköistä olettaa kuvaajan perusteella Suomen siirtyneen vuosikausiksi epävakaaseen poikkeustilaan.
Pitkän aikavälin trendi on ollut julkisten menojen tasaista kasvua, mutta viimeiset kolme vuosikymmentä ovat tuoneet meidät lukemiin, jotka vastaavat jo poikkeustilaa. Menojen kasvu ei voi jatkua loputtomiin, sillä kertynyt velka johtaa ongelmiin, eikä jo ennestään kireiden verojen korottaminen tuo enää tuloja valtion kassaan. Saattaa olla, että ennustamattomassa tulevaisuudessa tapahtuu käänne, ja myöhemmät sukupolvet tulevat tarkastelemaan tätä aikaa juuri poikkeustilana. Aseelliselta konfliktilta tämä ei kuitenkaan vaikuta. Ehkä kyseessä onkin Jyrki Kataisen ”talouden talvisota”, jossa ainakin 1900-luvun alun talousliberaaliin valtiontalouden hoitoon nähden on otettu niskalenkki markkinavoimista ja yksityisestä sektorista.
|
|
|
