 Thomas Taussi to 12.01.2012 |
 Nokiauskovaiset suomalaiset heräsivät liian myöhään miettimään, olemmeko enää innovatiivinen maa. Valitettavasti vasta Nokian alamäki avasi useimpien silmät. Viime vuoden syyskuun alussa Suomessa vieraillut sarjayrittäjäguru Steve Blank pääsi uutisotsikoihin moittimalla Suomea neuvostokulttuurista.
Suomessa ei tosiaan olla luovuttu siitä henkisestä perinnöstä, joka kertyi vuosikymmenten aikana suuren ja mahtavan suunnitelmatalousmaan naapurina. Suomi on vielä kaukana markkinataloudesta, jossa innovaatioita syntyy yksityisesti ja spontaanisti. Meillä on selkeä päämäärä, jonka haasteet ovat tiedossa.
Nokian 90-luvun menestyksen huumaamana suomalaiset jäivät seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi julistamaan omaa ylivertaisuuttaan hyvinvoivana tietoyhteiskuntana. Tällainen katteeton itsensä ylistäminen oli juuri tyypillistä Neuvostoliitossa. Nokian menestystä pidettiin ennen kaikkea säännellyn hyvinvointivaltion riemuvoittona. Tämä oli kohtalokasta ylimielisyyttä aitoa innovatiivista yrittäjyyttä kohtaan. Suomella olisi sentään ollut Nokian myötä mahdollisuus muuttua aidosti menestystä ja riskinottoa arvostavaksi yhteiskunnaksi. Nyt alamäessä se on hankalampaa, kun olemme edelleen riippuvaista valtiosta.
Suomen talouden valtiojohtoisuus on jäänne ajoilta, jolloin markkinatalouteen suhtauduttiin skeptisesti. Globaaleille markkinoille osallistuttuaan markkinataloudesta tuli vientivetoisessa Suomessakin todellisuutta, jossa haasteet kuin myös palkinnotkin ovat yksityisiä. Suomi ei yksinkertaisesti voi menestyä markkinoilla, ellei Suomessa mukauduta markkinatalouteen. Blank vertasikin suomalaista yhteiskuntapolitiikan ohjauksessa olevaa taloutta viisivuotissuunnitelmiin.
Se, ettei Suomessa ole startup-yrittäjien tueksi kehittynyttä suursijoittamista ja bisnesenkeleitä ei korjaannu yritystuilla tai edes verovähennyksillä, jotka olisivat vain toisessa muodossa tulonsiirto menestyneiltä yrityksiltä epävarmoille yrityksille. Blank ei myöskään innostunut keskitien ajatuksesta, että valtio tarjoaisi rahaa aloitteleville yrityksille. Yritykset eivät ole yhteiskunnallisia instituutioita, joita veronmaksajien ikään kuin tulisi vetää ylös.
Yritykset ovat luonnollista yksityistä toimintaa, jotka syntyvät voitonteon kannustamana vastaamaan kysyntään sekä luomaan sellaista, mitä pelkkä kysyntä itsessään ei edes saisi aikaan. Innovatiivisen yrittäjyyden elinehto on tarpeeksi vapaa markkinatalous, jossa sijoittajat ja kuluttajat voivat toimia joustavasti yksityisinä toimijoina. Tämän ymmärtäminen vie aikaa siinä missä kulttuurillinen asennemuutoskin, vaikka tosiasiat tunnustettaisiinkin jo tänään.
Yrittäjäksi ryhtyminen ei suomalaisessa liike-elämässä ole suurin haaste. On paljon kituuttavia pienyrityksiä, joille toiminnan laajentaminen on kynnyskysymys. Työnantajille on annettu liikaa valtiollisia velvoitteita, mikä juontaa vanhanaikaiseen näkemykseen yrittäjän roolista. Yritykset nähdään mekaanisina, kestävinä instituutioina ja hyväntekeväisyysorganisaatioina, joiden on pidettävä työntekijöistään kiinni kerran ne palkattuaan.
Tämä on vastoin dynaamisempaa taloustieteellistä lähestymistapaa, jossa yrittäjä palkkaa ja tarvittaessa vähentää työntekijöitä päämääränään tuottaa tulosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yrittäjä arvostaisi työntekijöitä ihmisinä ja pyrkisi pitämään heistä huolta. Joustavat ratkaisut ovat vain välttämättömiä todellisuudessa, jossa tulevaisuuteen liittyy aina epävarmuutta.
Yksi kunnianhimoisimmista kokeiluista on vuonna 2010 toimintansa aloittanut Aalto-yliopisto. Kolme aikaisempaa yliopistoa, Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu sekä Taideteollinen korkeakoulu kuuluvat tätä nykyä yhden katto-organisaation alaisuuteen. Tavoitteena on saada aikaan toistensa erikoisosaamista tukeva innovatiivinen klusteri sekä mahdollistaa yksityinen pääoma ja näin yhteistyö liikemaailman kanssa.
Niin kutsuttu innovaatioyliopisto on saanut erityishuomiota ulkomaita myöten. Onkin erikoista, ettei edes markkinatalousmyönteisemmissä maissa ole laajalti sovellettu tällaista ideaa. Voisiko se johtua siitä, että kyseessä ei ole aidosti tehokas tapa edistää innovatiivista kulttuuria?
Innovaatiot syntyvät yrityksissä, eivätkä yliopistoissa tai valtion virastoissa. Yliopistojen tehtävänä on opettaa tieteellinen viitekehys, matemaattiset mallit, logiikka ja teoreettiset työkalut. Ne on tehty soveltamista varten helpottamaan käytäntöä. Innovaatiot syntyvät useimmiten yksittäisiin käytännön pulmiin tai ilmiöihin sidottuina, ei irrallisina teoreettisina pulmina.
Käytännön taidot opitaan työkokemuksen kautta. Pitkälle vietyjä käytäntöjä ei voi opettaa teoriana, eikä sellainen soveltuisi muutenkaan yliopiston alkuperäisiin tarkoituksiin. Sen sijaan, että räätälöitäisiin yliopistojen tieteelliset tutkimukset palvelemaan tiettyjä yksityisyrityksiä, täytyisi pikemminkin tehostaa rekrytointiin ja tehostaa oppisisältöjä. Opiskelijat täytyy saada nopeasti kouluista ulos liike-elämään soveltamaan oppimiaan työkaluja. Tässä mielessä yliopistojen yhteistyö yritysten kanssa olisi enemmän kuin suotavaa. Opiskelijoita ei saa pitää yliopistoissa veronmaksajien kustannuksella vain keksimässä kansallisia innovaatioita pelkän teorian pohjalta.
Suomalainen yksityinen liike-elämä ei ole yksin tai edes ollenkaan vastuussa kansallisesta innovaatiopulasta. Kyseessä on laaja yhteiskunnallinen ja valtiollinen valinta, jonka puitteissa yksityiset liikkeenharjoittajat pyrkivät tekemään parhaansa ja toimimaan kannattavasti. Valtiovallan täytyy tunnustaa oma rajallisuutensa sekä yritysten rooli yhteiskunnassa. Liike-elämälle on annettava suuren vastuun lisäksi myös saman verran vapautta.
|
3 kommenttiaVastaa |
Erinomainen kirjoitus. Tuon lisäksi yliopistot ovat myös verkostoitumispaikka, joissa oman ikäpolven paremmin koulutetun eliitin on mahdollista verkostoitua horisontaalisesti, poikkitieteellisesti ja vertikaalisesti (ylös asiantuntijoihin ja työnantajiin, alas nuorempiin noviiseihin).
Kuulin juuri tänään esitelmän, jossa kävi ilmi että Suomessa on yli 10 000 julkisrahoitteisesti palkattua yritysneuvojaa käyttämässä yrittäjien aikaa ja energiaa erilaisiin anomus-, hakemus- ja paperinpyöritysprosesseihin sekä teoreettisen höpön kohteliaaseen nielemiseen. Näistä suurimmalla osalla ei ole yrittäjätaustaa ja ne harvat, joilla on, ovat epäonnistuneet yrittäjinä. Näin siis, ehkä hieman brutaalisti yleistäen, alustaja ruoti systeemiä.
Suomi – tai tarkemmin: suomalaiset yritykset – ei tule pärjäämään nykymallilla globaalissa kilpailussa.
Käytännössä jenkkifirmat ostavat tälläkin hetkellä kaikki suomalaiset firmat pois markkinoilta. Parhaimpana pörssiesimerkkinä tästä lienee Tekla Oyj:n osto viime vuonna.
Kuten Steve Blank sanoi: ”Jos teillä ei ole 200 miljoonaa asiakasta jossain nurkan takana, niin get the fuck out of the country”.
Yksinkertaisesti Suomi on MARKKINANA aivan liian pieni, että täällä mikään yritys pystyisi kasvamaan maailmanmarkkinasarjaan. Siten kasvu ulkomaille on ainoa edellytys suomalaisten yritysten menestykselle.
SUMMA SUMMARUM
Meillä voi olla sen niminen valtio kuin Suomi, jossa on suomenkieltä puhuvia ihmisiä, mutta Suomessa toimivien yritysten omistuspohja ulkomaalaistuu vauhdilla.
Suomen startup-skeneä auttaisi paljon jo se, että valtio yksityistäisi TEKES:in ja SITRA:n. Esimerkiksi Israelissa valtio VAIN rahoittaa yksityistä ”venture capital” -alaa, joka sitten etsii sopivimmat sijoituskohteet startup-yritysten joukosta.
Suomessa ”venture capital” on lähes kokonaan valtiopohjaista (=TEKES, SITRA). Ja valtio on valitettavasti perin huono löytämään tuottavia sijoituskohteita, esim. valtion sijoitusyhtiö Solidium ja valtion eläkeyhtiöt ovat suoriutuneet yksityisellä sektorilla toimivia vastineitaan kehnommin.
Milttonilla on itse henkilökohtaista kokemusta startup-skenestä ja TEKES-rahoituksesta. Siten tiedän mistä puhun.