Porvarillisina pidetyt kaupunkilaispuolueet, kuten kokoomus ja RKP mielletään euromyönteisimmiksi. Tämän käsityksen nämä puolueet ovat vahvistaneet jälleen tänä keväänä. Vastaavasti kriittisemmin Euroopan yhdentymiseen suhtautuvat ryhmät ovat leimautuneet joko vasemmistolaisiksi tai myös ”impivaaralaisiksi” nationalisteiksi. Jako tuli selväksi varsinkin eduskuntavaalien alla, jolloin toimet velkakriisiin ajautuneiden Euroopan ongelmavaltioiden tukemisesta jakoivat mielipiteitä.
Velkaantuneiden valtioiden tukemisesta tuli kokoomukselle kunniakysymys, josta se ei ollut valmis antamaan tuumaakaan periksi. On erikoista, että oikeistopuolue kannattaa periaatteellisen voimakkaasti sosialistista politiikkaa, siis nykyisten ja tulevien suomalaisten veronmaksajien taakan lisäämistä. Muut puolueet eivät yllättäisi, vaikka ne harjoittaisivatkin sosialismia, sillä Suomessa kokoomuskin edustaa korkeintaan poliittista keskustaa.
Sen sijaan SDP ja perussuomalaiset asettuivat tukia vastaan. Kovinta meteliä pitivät perussuomalaiset, joita verrattiin ulkomailla jopa yhdysvaltalaiseen teekutsuliikkeeseen (ottamatta huomioon, että Tea Party vastustaa HV-valtiota). Perussuomalaiset ja Suomen eduskuntavaalit saivat suurta maailmanlaajuista huomiota varsinkin, kun kyseinen puolue sai äänivyöryn.
Kolmanneksi eniten ääniä saanutta puoluetta pidettiin vaalivoittajana, ja typerimmät vastapuolen edustajat pelkäsivät jo Suomen muuttumista menneiden aikojen Impivaaraksi. Itse otin vaalituloksen siinä toivossa, että hyvin pienellä todennäköisyydellä avokätisestä sosialistisesta tukipakettipolitiikasta olisi saatu niskalenkki. Osasin jo odottaa, ettei mikään tulisi muuttumaan olennaisesti – ainakaan perussuomalaisen politiikan suuntaan. Vaalien jälkeen kokoomuksen Jyrki Katainen ja SDP:n Jutta Urpilainen solmivat yhteistyön hallitusneuvotteluiden ja tukipakettipolitiikan jatkamiseksi.
On erikoista, että Katainen hyväksyy SDP:n yhteistyöehdot, joihin lukeutuu muun muassa pankkivero. Aikaisemmin Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtaja Pekka Ravi sekä finanssialan keskusliiton kokoomuslainen toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi ovat ilmoittaneet kannattavansa pankkiveroa. Pankkiveron tehtävänä olisi vetää välistä rahaa ennaltaehkäisevään rahastoon, jolla katettaisiin tulevia finanssikriisejä. Vero on tarkoitus määrätä koko EU:lle, mutta se otetaan vapaaehtoisesti käyttöön myös Suomessa. Ehdotus on naurettava, ja ansaitsee korkeintaan keynesiläisten ja marxilaisten talousajattelijoiden sekä myös monien asiaan perehtymättömien maallikoiden kannatuksen.
-
Moraalisesti on väärin rangaista suomalaisia eurooppalaisten pankkien holtittomasta toiminnasta. Siinä vaiheessa, kun Suomen valtio on velkaannuttanut veronmaksajansa, tulee keksiä yhä enemmän veroja menojen kattamiseksi. Tämä on halpa yritys. Ei ole mitään takuita, että nämä verot auttaisivat juuri suomalaisia – varsinkaan silloin, jos verosta tulee Euroopan laajuinen.
-
Pankkiveron tehtävänä on vähentää pankkien voittoja. Verot toimivat tuottajille lisääntyneiden tuotantokustannusten lailla. Koska harvat pankit suostuvat vapaaehtoisesti kantamaan kustannusten nousua ja luovuttamaan kaikkia voittojaan valtioille, menot siirtyvät asiakkaille. Pankkien asiakkaat ovat säästäjiä ja lainaajia.
Säästäjät saavat matalampia korkoja ja pienemmän kannustimen säästämiselle. Säästäminen on erittäin tärkeää kestävän talouden rakentamiseksi. Kulutus voidaan kattaa vain säästämällä. Keynesiläisyydestä kumpuava ajattelu, joka on myös syynä finanssikriisiin ei pidä tärkeänä kuiville pääsyä. Säästämistä halveksuva politiikka kiertää pitkäjänteisen rahoituksen hankkimisen mm. ulkomailta lainaamalla, ja mahdollisesti myös Yhdysvalloissa suositulla keinolla, inflaatiolla, eli rahaa painamalla.
Lainaajat puolestaan joutuvat maksamaan korkeampaa korkoa lainaamastaan rahasta. Tämä rajoittaa yrityksiä tekemästä investointeja. Jokainen taloustieteen peruskurssinkin sisäistänyt ymmärtää, kuinka tärkeitä investoinnit ovat tuotannon jatkumiselle, talouskasvulle ja myös kansainväliselle kilpailulle. Korkojen tarpeeton nousu vaikeuttaa myös lainan takaisinmaksamista ja voi veron suuruudesta riippuen lisätä jonkun verran maksuhäiriöitä.
-
Moraalikato (moral hazard). Jos yleisesti uskotaan, että uudet sovitut vakautusmekanismit, verokertymät ja voiton tekemisestä rankaiseminen auttavat finanssikriisejä vastaan, valtiot voivat jatkaa huoletonta finanssipolitiikkaansa siinä missä pankitkin uusien sääntöjen puitteissa.
-
Verotuksella kerättävä tukirahasto on kehno yritys poistaa oireet, ei itse ongelmia. Pankkien holtittomuutta selittää valtioiden toimet, aikaisemmat pelastuspaketit ja virkamiesten välinen yhteistyö. Valtioiden velkaantuminen on seurausta niiden liian suuresta vallasta ja julkisen sektorin paisumisesta. Ainut varteenotettava ja vielä ennen kokeilematon keino on liberalismin mukainen rajoitettu perustuslaillinen valtio. Siinä valtio ei ole keskusjohtoinen suunnittelija, vaan lähinnä perustuslain, kansalaisyhteiskunnan sekä markkinoiden suojelija.
EU:ssa on jo aikaisemmin tehty päätös kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönotosta. Yli puolet suomalaisista europarlamentaarikoista vastusti tätä sosialistista ideaa, mutta jako ei ole vain oikeiston ja vasemmiston välillä. Yksi euromyönteisen konservatiiviryhmän kokoomuslainen edustaja, Sirpa Pietikäinen kannatti veroa, eikä hän varmasti jäisi puolueensa ainoaksi. Vaikka kokoomusta pidetäänkin oikeistolaisena puolueena, sillä ei ole selvää yhtenäistä linjaa sosialistisia rahoitusveroja vastaan.
On hyvin huolestuttavaa, että eurofanaattisuutta pidetään oikeistolaistenkin keskuudessa porvarillisena, vaikka EU:sta on koko ajan tullut keskusjohtoisempi suunnitteluelin ja markkinoiden kahlitsija. Jos EU:ssa näkee vähänkin samoja piirteitä kuin joista 1900-luvun merkittävä liberaali Friedrich von Hayek varoitti teoksessaan Tie orjuteen, saa helposti impivaaralaisen leiman otsaansa. Siitäkin huolimatta, että nämäkin näkemykset perustuvat itävaltalaisen koulukunnan taloustieteeseen klassisen liberalismin hengessä.
EU-kriittisyys ei ole vain perussuomalaisten etuoikeus, vaan tervettä liberalismia.