 Thomas Taussi ma 02.11.2009 |
 Tämä on jatkoa edelliselle artikkelille, tai pikemminkin rautalankamainen johdanto sille. Kolmannessa osassa tulen käsittelemään kollektivismia populistisessa politiikassa. Sitten asiaan: Kollektivismi on ajatussuunta, joka asettaa yhteisön edun yksilönoikeuksien edelle. Yksilönoikeuksilla tarkoitetaan yksilön vapautta, siis oikeutta koskemattomuuteen ja omaisuuteen. Nämä oikeudet ovat luonnollisia vapauksia, jotka eivät toteudu kenenkään kustannuksella. Kollektivismissa näitä vapauksia rajoitetaan yhteisön asettaman päämäärän hyväksi. Yhteinen päämäärä voi olla enemmistön kokema yhteinen etu tai johtajien määräämä ihanne. Joka tapauksessa kollektivismi johtaa aina jonkinlaiseen yhtenäiskulttuuriin, jossa enemmistön tai johtajien ihanteista tulee sääntöjä. Se on uhka moniarvoisuudelle. Kollektivismi on siis yhteisön mielivaltaa yksilöä kohtaan. Kollektivistinen ajattelu korostuu äärivasemmistolaisessa kommunismissa kuin äärioikeistolaisena pidetyssä fasismissakin.
Kollektivistisessa ajattelussa yksittäinen ihminen nähdään välineenä suuremmalle kokonaisuudelle, kuten valtiolle. Yksilö on sen mukaan kykenemätön hahmottamaan suuria kokonaisuuksia sekä omia tarpeitaan. Tarve yhteisten voimavarojen hallitsemiseksi johtaa suunnitteluvirastojen syntyyn. Valta keskittyy. Yhteiskunta pyritään suunnittelemaan virastoissa sen sijaan, että sen annettaisiin syntyä ihmisten yksilöllisen toiminnan pohjalta. Kaiken logiikan mukaan ihminen on enemmän perillä omista tarpeistaan ja haluistaan kuin jokin etäinen virkamies. Esimerkki äärimmilleen viedystä keskussuunnittelusta on entinen Itä-Saksa. Vastaavasti monet vauraat länsimaat ovat syntyneet vähemmän suunnittelun tuloksena.
Kollektivismi on tavallaan uskoa siihen, että valtion hallussa yksilön vastuu vähenisi ja edut kasvaisivat. Taustalla voi myös olla ajatus oikeudenmukaisemmasta jaosta. Jos ihminen luovuttaa jotain yhteisölle, mikään ei estä häntä myöskään kahmimasta siltä. Tämä johtaa vastuun välttelyyn ja itsekkyyteen, jossa pyritään hyötymään mahdollisimman paljon toisten kustannuksella. Tällaista ilmenee jo melko lievästi kollektivistisessa Suomessa, kun valtio jakaa veronmaksajilta perittyjä rahoja uudelleen esimerkiksi tukirahoina. Yritykset, järjestöt ja hallinnolliset elimet yrittävät päästä osalliseksi jaettavista määrärahoista.
Usein kollektivistinen yhteisö, johon yksilö pakkosidotaan, on valtio. Se tarjoaa vain yhdenlaisen ja hyvin pitkälle viedyn yhteiskuntasopimuksen, joka jättää vähän vaihtoehtoja. Sopimukseen sisältyy suuri määrä pakotteita ja rajoitteita, joiden vastapainoksi on usein myös joitain etuja. Ihminen ei siis voi itse räätälöidä sopimusta. Pakotteita ovat muun muassa maanpuolustus ja verojen maksaminen, ja niitä vastaan valtio tarjoaa esimerkiksi toimeentulotukea. Tavallaan kaikki valtiot edustavat jonkinlaista kollektivismia kerätessään veroja ja pitäessään yllä poliitikkojen rakentamaa valtiokoneistoa. Mustavalkoista rajaa ei siis kannata vetää. On kuitenkin aivan eri asia, jos valtio kerää veroja 15% kuin 55%, tai jos valtiolla on vapaaehtoisarmeijan sijaan asevelvollisuusarmeija.
Tarpeeksi yksilönvapautta vaalivassa yhteiskunnassa ei olisi mitenkään mahdollista, että yksilön edut menisivät yhteisön edelle, tai päinvastoin. Tämän harmonian rikkominen vaatisi kollektivismia ja epätasa-arvoista lainsäädäntöä.
Moniarvoisuuden ja yksilönoikeuksien turvaksi on kehitetty perustuslaki. Sen tarkoituksena on ollut rajata ehdottomat rajat kansanvallalle ja näin suojella ihmistä päättäjien mielivallalta. Jos joidenkin toisten ihmisten vapautta rajoitetaan enemmän suhteessa muihin, heitä syrjitään. Toisin sanoen perustuslain ihanne kaikille yhtäläisestä laista turvaa myös tasa-arvon. Kollektivismissa perustuslaki on merkityksetön tai hyvin joustava. Se ei siis välttämättä kykene turvaamaan jokaiselle ihmiselle vapautta ja yhtäläistä kohtelua lain edessä.
Kollektivismi on hivuttautunut perustuslailliseenkin yhteiskuntaan. Yksilölle on käytännössä yhdentekevää, rajoittaako hänen oikeuksiaan kansanenemmistö vai itsevaltias. Hyvin harva hyväksyisi diktaattorin määräämät lait, joilla esimerkiksi pyrittäisiin suojelemaan jotain tiettyä uskontoa julkiselta arvostelulta. Jos saman päätöksen taas tekisi demokraattinen enemmistö, moni saattaisi hyväksyä vapautensa rajoittamisen demokratian nimissä. Jos tällainen kollektivistinen enemmistön mielivallalle alistuminen leviää demokratian nimissä, tämä susi lampaan vaatteissa voi murentaa länsimaisen arvopohjan.
Äärimmäisessä kollektivismissa olisi mm. mahdollista, että katkera pienituloinen kansanenemmistö ottaisi varakkaan kansanosan omaisuuden haltuunsa ja jakaisi sen uudelleen. Enemmistön edun ajamiseksi sallittaisiin tässä tapauksessa omistusoikeuden rikkominen, siis varastaminen. Näin on käynyt historiassa lukuisia kertoja. Enemmistön mielivallalle on myös yleistä vapauden rajoittaminen uhkaavien ja valtavirrasta poikkeavien ajatuksien torjumiseksi. Esimerkiksi kommunistisessa Neuvostoliitossa ja kansallissosialistisessa Saksassa johtajien arvosteleminen oli hengenvaarallista. Sananvapaus oli siis hyvin ahtaalla. Kollektivismia on myös perusteltu sillä, että ihminen olisi sosiaalinen laumaeläin, ja että yhteisölle alistuminen olisi siksi luonnollista. Jos jokin asia on ihmiselle luonnollista, miksi hänet ylipäätään täytyisi pakottaa sellaiseen. Ihmiset varmasti ovat enemmän tai vähemmän yhteisöllisiä, ja monet suostuisivat vaihtamaan oikeuksiaan muihin etuihin omaehtoisestikin. Yhteisöllisyys voi olla vapaaehtoista tai pakotettua. Yksilöllisyyden vastakohta ei siis ole yhteisöllisyys, vaan kollektivismi.
|
11 kommenttiaVastaa |
”Yksilönoikeuksilla tarkoitetaan yksilön vapautta, siis oikeutta koskemattomuuteen ja omaisuuteen”. Etkö pidä esim. sanan-, liikkumisen-, kokoontumis- ja uskonnonvapautta yksilönoikeuksina? jenkeissä määritellään myös mm. oikeus onnen ja vaurauden tavoitteluun yksilön perusoikeuksiksi.
”poliitikkojen rakentamaa valtiokoneistoa” Valtionkoneisto on kyllä rakentunut paljon pitemmän ajan kuluessa kuin ”poliitikkojen” aikana. Demokratiat ka ”kansanvallat” ovat aika uusia hallintomuotoja. Kehitys Euroopassa näyttää aaltoilevan pienistä suuriin (Rooma), takaisin pieniin (kaupunkivaltiot, ruhtinaskunnat), takaisin suuriin (Espanjan, Englannin, Saksan ja Itävalta-Unkarin ja Ranskan keskinäiset valtataistelut) – taakaisin pieniin (kansallis)valtiohinja nyt taas kohti jotakin unionin tapaista.
Täydellisen yksilönvapauden ohjaama yhteiskunta tuskin pysyisi kauaa kasassa, vaikka nyt tutuukin olevan kasvamassa sukupolvi, joka arvostaa vain kansalaisen vapautta ja jättää mielellään velvollisuuksien hoitamisen muille. Ääripäässähän vapausajattelu johtaa anarkismiin.
Puss! pike
Kaikkien erilaisten vapauksien nimeäminen vain hämmentää vapauskäsitystä. Periaatteessa sanan-, liikkumisen-, kokoontumis- ja uskonnonvapaus ovat voimassa kun ihmisellä on oikeus koskemattomuuteen. Mainitsemiesi vapauksien rajoittaminen nimittäin vaatisi voimankäyttöä, koskemattomuuden rikkomista.
Ääripäässähän vapausajattelu johtaa anarkismiin – aivan totta. Anarkismi on hyvä tapa mallintaa sitä, miten epäjärjestys tai suunnittelemattomuus johtaa spontaaniin järjestymiseen. Aikoinaan mm. kreikkalaiset kaupunkivaltiot syntyivät ja laativat sääntönsä tällä tavalla. Toinen suunnittelematon järjestäytyminen on markkinatalous.
Käytännössä valtioiden maailmassa äärimmilleen viety yksilönvapausajattelu tarkoittaisi lähinnä sitä, etteivät poliitikot voisi määritellä kaikkia tärkeäksi kokemiaan asioita ”yhteisiksi” ja näin tekisi niistä ”velvollisuuksia”. Liberaali yhteiskunnallinen vapaus tarkoittaa myös vastuuta itsestään. Yhteiskunta ei siis tarjoaisi mahdollisuutta vältellä vastuuta ja kahmia toisten kustannuksella etuja. Varsinaiset yhteiskunnalle välttämättömät ”velvollisuudet” kuten maanpuolustus, poliisi ja infrastruktuuri todennäköisimmin säilyisivät.
Jälleen erinomaisesti sisäistettyä liberalismin olemusta. Kaltaisesi nuoret valveutuneet yksilöt antavat toivoa siitä, että kaikkialle ujuttautunut ”yhteisen hyvän” -kaapuun pukeutunut yksilön vapuksia rajoittava kollektiivisuus saadaan pidettyä vahintäänkin aisoissa ellei peräti kukistettua.
Sinun taloustieteiden tuntemus on selkeästi vaillinaista. Otan kantaa siksi tässäyhteydessä kahteen kannattamaasi aatteeseen, tarvittaessa toki perustelen väitteeni.
Ensimmäinen liittyy suhteesi vapaisiin markkinoihin. Lyhyesti sanottuna taloustieteen periaatteista on johdettavissa hyvin selkeäst todisteet sille, miksi vapaat markkinat aiheuttavat suurta tehottomuutta! Kuten varmaan tiedät tehottomuus on yksi pahimmista synneistä taloustieteessä, en ymmärrä laisinkaan intohimoasi tukea mittavaa tehottomuutta aiheuttavia vapaita markkinoita.
Viittauksesi pelosta siihen, että köyhä kansanosa ”varastaisi” vähän rikkailta itselleen on myös historiallisesti hauska. Tuotahan esimerkiksi Yhdysvalloissa eliitti on jo satoja vuosia pelännyt. Sinänsä pelko on perusteltua, kun tutkimme tilastoja nykyajaltakin. Esimerkiksi Laurence Kotlikoff ja Lawrence Summers arvioivat, että Yhdysvalloissa jopa 80 prosenttia yksityishenkilöiden omaisuudesta tuli joko suorana perintönä tai perintyn omaisuuden tuottona (pitää myös muistaa surullinen palkkakehitys Yhdysvalloissa, palkat ovat suurella osilla ihmisistä laskeneet viimeisten vuosikymmenien aikana). Tämä kuvastaa hyvin sitä, kuinka paljon nykyisessä talousjärjestelmässä Yhdysvalloissa yksilön henkilökohtaisilla kyvyillä tai työpanoksella on tekemistä hänen ansioidensa kanssa. Proudhon kuuluisa lausahdus ”omaisuus on varkautta”, ei ehkä ole aivan paikkaansapitävä, mutta pienellä lisäyksellä ”omaisuus on varkautta-useimmissa tapauksissa” se on hyvinkin tarkka.
Kommenttisi eivät liity kovin tarkasti kyseiseen artikkeliin. En kannata vapaata markkinataloutta aatteena, vaan osana vapaan yhteiskunnan lähtökohtaa. Aivan yhtä suopeasti suhtautuisin kommunistiseen kollektiiviin, jos tähän kuuluminen olisi vapaaehtoista ja spontaania.
Minusta yhteiskunnan päätarkoitus ei ole äärimmäiseen tehokkuuteen pyrkiminen, sillä tehokkuus saavutetaan itsestään kulttuurievoluution myötä sille suopeassa ympäristössä. Olet lähdössä argumentoimaan sokeasti ja kapeakatseisesti, jos et vertaile markkinataloutta yhtään suunnitelmatalouteen. Toki markkinataloudessakin voi olla informaation epäsymmetrisyyttä, joka aiheuttaa tehottomuutta. Täydellistä järjestelmää ei ole, mutta kun verrataan markkinataloutta lieväänkin suunnitelmatalouteen, huomataan huima ero. Usein markkinoiden julkinen kopelointi tehokkuuden nimissä on myös johtanut uusiin ongelmiin. Todella harvoin etäiset virkamiehet oikeasti tietävät, mitä lukuista yksittäiset ihmiset haluavat. Ei kaikki markkinatalousmaiden yritysten tehottomuus välttämättä johdu markkinataloudesta. Usein taustalla voi olla esimerkiksi julkisen talouden hyödyntäminen. Tästä on lukuisia esimerkkejä.
Markkinatalous on järjestelmä, jossa on vähiten esteitä informaatiokululle ja epäsymmetrisyyden korjaamiselle. Ei se tarkoita, etteikö tehottomuuttakin voisi olla. Markkinat pystyvät myös itsessään korjaamaan joitain ilmeneviä puutteita. Jos markkinoita kopeloidaan tehokkuuden nimissä, saattaa käydä myös niin, että markkinat palvelvat pian poliitikkoja ja heidän ihanteitaan, eivätkä kuluttavia asiakkaita. Olen käsitellyt näitä asioita paljon taloustieteen artikkeleissani, jotka löydät sivuston oikeasta palkista. Pyytäisin sinua tutustumaan niihin, sillä en jaksa nikkaroida samoja asioita rautalangasta jokaiselle erikseen.
Viittaukseni siihen, että köyhä kansanosa varastaisi rikkailta itselleen on vain ajatusesimerkki kollektivismista. Perintö ei ole mitenkään varastamista. Ihmisellä on ja tulee olla vapaus päättää oman varallisuutensa käyttämisestä ja siirtämisestä. Jos isovanhempasi antavat perintöä, tai päätät antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, molemmat ovat yhtä vähän ryöstämistä, eli eivät ollenkaan.
USA ei ole mikään markkinatalouden mallimaa, vaikka siellä on hieman vapaampi markkinakulttuuri kuin täällä Suomessa. Suomalaisten arvomaailma on kovin supistunut yhtenäiskulttuurimme myötä, joten pienetkin erot nähdään kovin suurina. USAssa on kabinettipolitiikkaa, etujärjestöjä ja kollektivismin hyväksikäyttöä. Markkinatalouden toimijat haistavat tässä mahdollisuuksia mm. kilpailijoiden teilaamiseen ja muutenkin kilpailuedun haalimiseen. Mainittakoon esimerkiksi, että jenkeissä lääkäriliitolle on annettu paljon valtaa suunnitella aloituspaikkojen määrää, hillitä näin kilpailua, tarjontaa ja pitää palkkoja korkealla.
Ei omaisuus ole mitenkään varastamista, sillä jos se on vapaaehtoisilla sopimuksilla, kuten työ, perintö jne. ansaittu, ei sitä ole riistetty. Omaisuudella toki on voitu ostaa myös kollektivoitua valtaa, jos valtio on sen verran kollektivistinen tarjotakseen tähän mahdollisuuden. Syy ei ole omaisuuden, vaan kollektivismin.
Laitoin hieman materiaalia nettiin ja tein sitävarten oman blogin. Tässä tarkastellaan yhdeltä kantilta markkinatalouden puutteita, lisään myöhemmin viikolla pari yksinkertaista matemaattista mallia, jotka tarkastelevat mm. alkupääoman vaikutuksia erilaisissa taloustyypeissä loppputulokseen. Alkupääoman erothan syntyvät juuri usein esim perinnöistä.
Tässä linkki siis blogiin
http://alekhine13.blogspot.com/2009/11/markkinatalouden-ongelmia.html
Oletpa nähnyt paljon vaivaa kansantaloustieteen oppikirjan oppien kääntämisessä internettiin. Mikä tässä on pointtina valittaa markkinatalouden ongelmista, jos ei tarjoa sille ratkaisua? Jokainen kädellinen tajuaa, ettei vähitenkään huono ratkaisu voi aina olla täydellinen. Rajoina ovat markkinatalous ja suunnitelmatalous. Mitään niiden ulkopuolella ei ole.
Yhden huomion olen tehnyt: oppikirjat eivät tarjoa vakaumusta, joten niitä ei kannata nostaa raamatun asemaan. Oppikirjat pyrkivät käsittelemään melko puolueettomasti tai suppeasti asioita ja lähinnä selittämään syitä yleisimmille talouspoliittisille ratkaisuille.
On aika helppo löytää kaikenlaisista kansantalouksista tilanteita, jotka voisivat toteutua tehokkaammin. Siinä ei todellakaan ole mitään ihmeellistä. Sellainen ylimielinen besserwisser-ajattelu on talouden kontrolloinnissa vain historiassa johtanut myös moniin odottamattomiin ongelmiin. Naurettavaa on nillittää markkinatalouden tehottomuudesta, jos verrataan, että vahvasti kontrolloitu talous on vieläkin tehottomampi tai totalitaarisen suunnitelmatalouden tapauksessa jopa toimimaton.
Itse en pidä pahana, jos joidenkin negatiivisten ulkoishaittojen kohdalla niukkuutta liitoiteltaisiin. Lähinnä niissä tapauksissa, joissa valinnanvapaus ja vastuu eivät rajoitu vain pelkästään valitsijalle.
Ja lisäksi en asettaisi kansantalouden tehokkuutta ihmisen vapauden yläpuolelle. Historiassa tosin on nähty, että taloudellinen vapaus on kulkenut käsi kädessä vaurauden kanssa. Säännelty Suomi on kallis ja tehoton maa moniin vapaampiin teollisuusmaihin verrattuna. (Puhumattakaan siitä, etteivät nekään maat edusta vielä mitään tunnustettavaa liberalismia). Huomattava ero ilmenee jo vaikkapa vertaamalla ostovoimapariteeteilla suhteutettuja bruttokansantuotteita.
”oletpa nähnyt paljon vaivaa kansantaloustieteen oppikirjan oppien kääntämisessä internettiin, Mikä tässä on pointtina valittaa markkinatalouden ongelmista, jos ei tarjoa sille ratkaisua?”
Täysin vapaan markkinatalouden ja keskusjohtoisen kommunismin välillä on paljon kaikenlaisia mahdollisuuksia. Kuten huomasit taloustieteen periaatteet tuntemalla voi helposti todeta kuinka suuria ongelmia aiheutuu kun annamme markkinavoimille sellaisen aseman, jota esim. sivupalkissasi lainaamat hörhöt ovat joskus ajaneet. Jo oman lajimme selviämisen ja elinympäristömme kannalta meidän on asetettava rajoituksia markkinavoimille. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan kannalta on sitten tehtävä jo huomattavasti radikaalimpia ratkaisuja. Onneksi taloustieteilijät ovat kehittäneet useita vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, jotka loisivat nykytilannetta tehokkaamman, ympäristöystävällisemmän ja oikeudenmukaisemman järjestelmän, puhumattakaan täysin vapaiden markkinoiden aiheuttamasta kaoottisen tehottomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tilasta. Ratkaisuehdotuksien sisältö vaihtelee tietenkin riippuen esittäjästä, osa näkee markkinat välttämättömänä pahana, osa haluaa demokraattista suunnittelua jne. Voin esitellä vaihtoehtoja mielelläni myöhemmin. Sitä ennen kuitenkin murskaan vielä lisää markkinaintoilijoiden yhteiskuntarakenteen illuusioita taloustieteen avulla. Lupaavaa sinänsä, että hyväksyit perusteluineen tarjoamani kritiikin, toki vastaväitteiden logiikka on kiistaton, mutta silti useimmat markkinauskovaiset valitsevat mielummin pakenemisreaktion kuin altistavat ajatuksensa kritiikille. Olet oikealla tiellä, ja annan mielelläni lisää koottua tietoa, joka auttaa hahmottamaan erilaisten talousmallien vaikutuksia ja talouden yleisiä suhteita ja lainalaisuuksia. Tuon esille myös erään tunnetusti markkinaintoilijoille vaikean ongelman, jota mm. Milton Friedman yritti kirjassaan Capitalism and freedom puolustella hartaasti omalta näkökannaltaan, siinä kuitenkaan onnistumatta.
”Yhden huomion olen tehnyt: oppikirjat eivät tarjoa vakaumusta, joten niitä ei kannata nostaa raamatun asemaan. Oppikirjat pyrkivät käsittelemään melko puolueettomasti…”
Hyvä, että olet huomannut ratkaisevan eron yksityisten tyrannioiden (suuryritysten) rahoittamien Mises Instituten, Cato-instituution yms. ”tutkimusta” tekevien tahojen ja oikean tieteen välillä, se todella onkin puolueettomuus. Myös moiden tahojen vertaaminen raamattuun ja uskonasioihin on melkoisen terävää.
”Säännelty Suomi on kallis ja tehoton maa… ostovoimapariteeteilla suhteutettuja bruttokansantuotteita.”
Mitä tulee mainitsemiisi talousmittareihin, niiden käyttökelpoisuus kovin laajoissa vertailuissa oli jo kehittäjiensäkin mukaan varsin kyseenalaista. Vaihtoehtoisia mielenkiintoisina mittareina voimme nostaa esille vaikkapa juuri vähän aikaa sitten ensi kertaa Suomen kohdalla Helsingin kansantaloustieteenlaitoksella lasketut adion kehityksen indikaattorin, ja ISEW:in, noiden mukaan Suomessa hyvinvoinnin huippuvuodeksi paljastui hieman yllättäen 1989. Nykyään noilla mittareilla olemmekin sitten jo taantuneet 60-70-luvun vaihteeseen hyvinvoinnissamme. Tämäntyylisiin mittareihin olisi syytä tutustua kolmen johtavan oikeistopuolueemmekin (SDP, Keskusta, Kokoomus) päättäjät, jotka ovat tuona aikana olleet hallituksessa tekemässä tuhojaan, näiden johtajien olisi syytä miettiä miksei talouskasvua ole kyetty tehokkaasti kanavoimaan kansalaisten hyvinvointiin, vaan pikemmin tuntuu monelta osin käyneen juuri päinvastoin.
Täysin vapaa markkinatalous tarkoittaisi anarkiaa. En ole ihan anarkisti, mutta ei anarkismikaan tarkoita pysyvää kaaosta. Näiden asioiden ymmärtämiseksi vaaditaan muutakin kuin pelkkää taloustiedettä.
Kuitenkin näsäviisastelussa suurin virhe on se, että lähdetään väittämään, ettei 100,000000000000% puhdas markkinatalouskapitalismi, siis lähtökohdiltaan anarkokapitalismi, (lähtökohtaisesti anarkismi) ole kaikkein tehokkain tai mitä lie täydellisyyttä. Täsmentävä sanoma olisi, ettei vaikkapa 99% vapaa talous kuitenkaan mitään sosialismia edusta.
Yksilönvapauden perustana on se, että ihmisellä on vapaus ja vastuu. Ulkoisvaikutukset rikkovat tämän harmonian. Ulkoisvaikutuksia ei tunnettu niinä aikoina kun markkinataloustiede ja klassinen liberalismi syntyivät. Ulkoisvaikutuksiin puuttuminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että markkinatalous olisi siitä lähtien sosialismia tai edes komentotaloutta. Riippuu ehkä siitä, mitkä koetaan ulkoisvaikutuksiksi. Jos muu sääntely on kiellettyä, niiden piikkiin yritetään laittaa varmasti ties mitä ongelmia. Ongelmana äärimmäisen tehokkuuden tavoittelussa on se harhaluulo ja ylimielisyys, että suunnittelijat tietävät tasan tarkkaan mitä he tekevät. Täytyy myös ottaa huomioon ne ongelmat, joita sääntelyn luomat markkinaporsaanreiät aiheuttavat. Kapitalistit kiinnostuvat enemmänkin sääntelystä tehokkaampana tapana pyrkiä monopoliin kuin markkinataloudesta, joka asettaisi heidät samalle linjalle muiden vertaistensa kanssa.
Tuosta Suomen hyvinvointi-illuusiosta olen kirjoittanut kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa Ultimatum-referaatissani. Suosittelisin tutustumaan.
Lähdit muuten harhateille taloustieteellisestä mittaamisesta epämääräisempään ”hyvinvointiin” ja varsinkin sen jakautumiseen. Kommunismiasteikolla, jonka lähtökohtana on se, että mahdollisimman paljon tuotetaan mahdollisimman monelle ei varmastikaan sijoita huipulle sellaista maata, joka lähtee yksilöllisemmistä lähtökohdista, vaikka koko talousalueen potentiaali olisikin ylivertainen.
Jos aletaan puhumaan Neuvostoliiton aikaisesta suomalaisesta hyvinvointivaltiosta, täytyy tosissaan katsoa avarammin. Se, että Neuvostoliitto kävi Suomen kanssa kauppaa tappiollisesti Suomen eduksi lisäksi huoltosuhteen ollessa aivan erilainen ei tarkoita, että hyvinvointivaltiolla olisi enää toisenlaisessa tilanteessa yhtä hyviä edellytyksiä.
Huomauttaisin myös, ettei korkean tai edes ”keskikorkean” verotuksen talousalueen talous tehostu. Olet varmasti lukenut mm. laffer-käyrästä. Tärkeää olisi huomata sen kohdalla, että vaikka valtion verotulot maksimoitaisiin optimaalisella verotuksella, se aiheuttaa jo kansantaloudellista tehottomuutta (matalampi bkt).
Toki verovaroja voidaan käyttää eri tavalla. Ainut mahdollisuus yltää tehokkuuteen olisi julkisten varojen utilitaristinen uudelleensijoittaminen ainoastaan potentiaalisille yksilöille. Tällöin julkinen sektori ei kohtelisi ihmisiä tasapuolisesti tai ”oikeudenmukaisesti”. Tuloerojen tasaaminen, tasapuolinen uudelleenjakaminen aiheuttaa joka tapauksessa taloudellista tehottomuutta niukkuudella ja vastikkeettomalla rahalla.
Ja selventääkseni vielä oppikirjojen vakaumuksellisuutta:
Ne eivät tarjoa mitään valmista vakaumusta, vaan lukuisia hajanaisia pintapuolisia selityksiä eri koulukunnista. Eri koulukunnilla voi olla myös erilaisia lähtökohtia. Keynesiläisyys peräänkuuluttaa vahvaa valtiokoneistoa ja jonkinlaista kollektivismia, kun itävaltalainen taas valtion pidättäytymistä ihmisten omistusvapauden ronkkimisesta – puhumattakaan varsinaisista tieteellisistä näkemyseroista mm. matemaattisiin malleihin liittyen. Puolueettomia koulukirjat voivat olla, jos ne ehdottoman totuuden sijaan kertovat, että jokin teoria on tietyn koulukunnan oma. Toisaalta jos eri lähtökohtiin pohjautuvista teorioista yrittää objektiivisuuden nimissä luoda ”kultaisen keskitien” vakaumuksen, se ei todellakaan ole objektiivinen, vaan lähinnä periaatteeton sekamelska.