 Thomas Taussi to 08.10.2009 |
 Ihmiskunnan historian tuhoisimpien sotien ja kansanmurhien taustalta löytyy erilaisia aatteita. Puhutaan tiettyjen aatteiden uhreista. Tuhoisimpina aatteina pidetään usein fasismia ja kommunismia, mutta toisaalta eiväthän aatteet ja teoriat tapa, vaan ihmiset. Jotkut aatteet hyväksyvät tai jopa kehottavat tekemään ikäviä asioita, ja toisissa aatteissa siihen ajaudutaan vastoin alkuperäistä ihannetta. Onko 1900-luvun suurimpien sotien ja kansanmurhien taustalla lopulta yksi vai useampia aatteita? Mikä on kapitalismin suhde näihin aatteisiin ja tapahtumiin? Tässä kirjoituksessa yritän vastata näihin kysymyksiin ja murtaa yleisimpiä harhakuvia.
Kun juutalaisia kuoli natsien vainoissa, taustalla oli fasistinen, kansallissosialistinen ideologia. Toisin sanoen juutalaiset tapettiin kansallissosialismin nimissä. Vastaavasti Neuvostoliiton aikaiset yksilönoikeusrikkomukset mielivaltaisine kyydityksineen ja joukkomurhineen edustivat aivan saman tyyppistä totalitaristista valtiojohtoista voimankäyttöä.
Yhteistä edellä mainituille esimerkeille on kollektivismi. Kollektivismissa yhteisöstä tulee tärkein yksikkö, jonka puolesta ihmisten omia päämääriä ja oikeuksia on oikein uhrata. Pakkoyhteisöllisyys johtaa yhtenäiskulttuuriin, joka on uhka moniarvoisuudelle. Kollektivismi siis tarkoittaa ympäröivän yhteisön käyttämää mielivaltaa ja voimaa yksittäistä ihmistä kohtaan. Kollektivismi loukkaa yksilön oikeuksia. Yksilölle on aivan yhdentekevää, käytetäänkö häneen mielivaltaa diktaattorin vai demokraattisen enemmistön valtuuksin. Totalitarismi ja autoritarismi edustavat eri asteista kollektivismia. Kansallissosialismi ja fasismi mielletään liian usein kommunismin vastakohdaksi, vaikka molemmat ovat käytännössä hyvin lähellä toisiaan. Saksassa ja Italiassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen kokeilla uudenlaisia aatesuuntauksia. Vastakkain olivat tiukkaa valtionomistusta ja komentotaloutta vaatineet sosialistit sekä kansallismieliset, myöskin kollektivismia kannattaneet kansallissosialistit. Fasismi ja kansallissosialismi yhdistetään äärioikeistolaisuuteen, ja sosialismi vastaavasti vasemmistolaisuuteen. Tämä on suuri harha. Yksinkertainen jako oikeistoon ja vasemmistoon perustuu lähinnä talouspolitiikkaan, jossa vastakkain ovat kollektivistinen sosialismi ja talousliberaali kapitalismi. Fasismiin kuuluu tiukka valtion rooli talouspolitiikassa, mikä on komentotaloutta. Fasismi tulisi siis kaiken järjen mukaan luokitella vasemmistoaatteiden joukkoon.
Ennen pitkää Saksassa ja Italiassa kansallismielisyys vei voiton. Poliitikot onnistuivat uskottelemaan kykenevänsä suunnittelemaan ja johtamaan suurta kansankokonaisuutta. Ihmiset täytyi saada innostumaan ja uskomaan yhdessä samaan asiaan. Oikea kohde löytyi kansallisuusaatteesta, jolla oltiin jo aikaisemminkin historiassa kohotettu yhteishenkeä. Poliitikot uskottelivat, että pätevät virkamiehet olisivat tienneet ihmisten haluista ja tarpeista paremmin kuin nämä itse. Valtiojohtoinen ideologia antoi ihmisille toivoa siitä, että joku muu kykenevämpi ja mahtavampi voima olisi kantanut yksilön taakan. Nationalismista tuli melkein uskonto. Neuvostoliitossa nationalismi oikeastaan syrjäyttikin uskonnon. Ihmisen tuli olla uskollinen isänmaalleen. Syntyi sisäänpäin kääntynyt kansanyhteisö.
Saksassa länsimaisesta perustuslaista luovuttiin. Enemmistö käytti tässä mielivaltaa itseään ja vähemmistöjä vastaan oikeuttamalla hirmuisen harvainvallan demokraattisesti. Alunperin perustuslain tehtävänä oli asettaa raamit harjoitettavalle politiikalle ja suojella ihmisiä mielivaltaisilta päätöksiltä. Valta keskittyi. Toisinajattelijat hiljennettiin, ja esimerkiksi sananvapautta rajoitettiin yhteisen, kansallisen edun nimissä. Ihmisen henkilökohtaisista vapauksista tuli itsekästä ylellisyyttä. Kaikenlainen itsekkyys täytyi kohdistaa kansan yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhteinen etu oli usein johtajien määräämä ihanne. Sitä käytettiin puolustusmekanismina ja tekosyynä uhkaaville, valtavirrasta poikkeaville ajatuksille ja tavoille.
Pian ei ollut edes mahdollista toimia toisin. Ihanteista tuli sääntöjä. Kansanenemmistö pidettiin tyytyväisenä tarjoamalla sille vähemmistöjen kustannuksella erilaisia etuja, työtä, leipää ja sosiaalinen tarkoitus. Valtio omisti mittavan osan teollisuudesta ja sai myös tarpeen tullen yksityisen sektorin vastaamaan toiveitaan. Vallinnutta näennäistä kapitalismia olisi siis sopivampaa kutsua komentotaloudeksi. Kansa ei kyseenalaistanut yksilöllisten oikeuksien rajoittamista, sillä ihmisille tärkein asia oli nyt kansanyhteisö. Kun kerran ihmiset olivat luopuneet perustuslain tarjoamasta turvasta, paluuta ei enää ollut. Poliittiset johtajat oli oikeutettu käyttämään suurta kollektivoitua voimaa.
Neuvostokommunismin ja kansallissosialismin erona on se, ettei kansallissosialismi ajanut marxismia kirjaimellisesti. Marxismi painottaa luokkataistelua, siis vihan lietsontaa eri varallisuuteen perustuvien kansankerrosten välille. Tämän olisi täytynyt hänen mukaansa johtaa työväestön yksinvaltaan ja tasa-arvoon. Marx ei ymmärtänyt kapitalistien hyötytarkoitusta vapaassa talousjärjestelmässä, vaan piti heitä loisina ja lahtaamisen arvoisina. Neuvostoliitto syntyikin tällaisen vallankumouksen pohjalta, jossa vauraampi kansanosa ryöstettiin ja suurelta osin myös surmattiin. Neuvostokommunismissa käytettiin kansan pelottelua politiikan ajurina jo melko varhaisista vaiheista asti.
Natsi-Saksassa taas ei haluttu ajautua samaan tilaan, jossa kansa jakautuisi kahtia ja ajautuisi aivan toimintakyvyttömäksi. Voimankäyttöä ja sillä pelottelua haluttiin välttää viimeiseen asti. Välttämättömissä tapauksissa terroria pyrittiin tekemään hyvin huomaamattomasti niin, ettei kansan keskuudessa levinnyt pelkoa. Neuvostoliitossa taas toisinajattelijoihin suhtautuminen oli paljon ilmeisempää. Työväestön vallankumouksen sijaan Saksassa kansan yhtenäisyys haluttiin viedä äärimmilleen ja saavuttaa riippumattomuus. Suurena esteenä tälle olivat eri kansalaisuudet ja varsinkin korostunut juutalaisvähemmistö, jota kansallissosialistit vihasivat ja halveksuivat rotuoppinsakin puolesta. Juutalaiset olivat myös monilta osin vapaan markkinatalouden kannattajia sekä monet itsekin vaikutusvaltaisia ja aktiivisia finanssimarkkinoiden toimijoita. Luokkavihan sijaan vieroksuttiin eri maalaisia ja rotuisia ihmisiä.
- – -
Tässä vaiheessa täytyy tehdä ero kollektivistisen yhteisön ja spontaanin vapaaehtoisen yhteisön välille. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys eivät ole toistensa vastakohtia. Oikeastaan ihmisen oikeus sitoutua haluamaansa yhteisöön on tärkeä osa yksilöllisyyttä. Tärkeä vapaus on myös se, että ihminen voi halutessaan vaihtaa välittömiä vapauksiaan yhteisön tarjoamaan turvallisuuteen. Sen sijaan kollektivismi on pakkoyhteisöllisyyttä, joka tarjoaa vain yhdenlaisen ”yhteiskuntasopimuksen”. Se ei jätä yksilölle valinnanvaraa sen suhteen, millaisen sopimuksen hän tarkalleen haluaa muodostaa. Todennäköisesti täysin kollektivismin vastaisessa maailmassa erilaiset perustarpeensa tyydyttävä ihminen kuuluisi moniin päällekkäisiin ja eri kokoisiin yhteisöihin vapaaehtoisesti. On huomioitava, että kollektivistisia sitovia yhteisöjä ei tee vapaaehtoiseksi se, että ne ovat saattaneet syntyä vapaaehtoisesti. Vallankumous syö lapsensa.
Aatteet, eivätkä yksittäiset tai muutamat ihmisetkään kykene suorittamaan järjestelmällisiä kansanmurhia omin avuin. Tämä johtuu siitä, ettei ihmisillä ole täsmällistä yhteismieltä. Ainut mahdollisuus käyttää yksilöä suurempaa voimaa yksilöä vastaan on valtioilla ja niiden kaltaisilla voimakkailla kollektiiveilla. Ei ole kovin lievästi ilmaistu, että kollektivistisen yhteisön yksilöt ovat orjia. Yksilöiltä kerätään usein verotuksen muodossa varoja sekä hyväksyntä päättäjien hankkeisiin edustuksellisen demokratian muodossa. Kansalaiset eivät käytännössä äänestä edustajia, jotka vastaisivat heidän mielipiteitään. Kansalaiset valitsevat heidät, jotka ovat vähiten eri mieltä heidän kanssaan. Useista päättäjistä muodostuva joukko pääsee käsiksi suureen määrään kollektivoitua voimaa. Edes demokraattisen suurvallan asevoimien käyttämisestä ei vastaa välittömästi koko kansa, vaan melko harva joukko päättäjiä. Ainut mutka matkaan voi ilmetä vasta silloin, jos selviää, että ehdoton enemmistö on täysin eri mieltä päättäjien kanssa.
Valtiot perustuvat eri aatteiden kompromissiin. Kaikki valtiot ovat käytännössä enemmän tai vähemmän kollektivistisia. Täten ei ole pätevää vetää mustavalkoista rajaa esimerkiksi länsimaisen liberaalidemokratian ja täyden anarkian välille. Toisaalta tässä mielessä kapitalismia ei voi rinnasta kommunismin ja fasismin kaltaiseksi ”aatteeksi”, kuten helposti on mahdollista päätellä. Kapitalismi tarkoittaa yksityisomistukseen perustuvaa talousjärjestelmää. Kyseessä on talousjärjestelmän ranka, eikä mikään loppuun asti viety aate. Talousjärjestelmä on lähtökohtaisesti vallitseva tapa ohjata resursseja ihmisten tarpeisiin. Kapitalistisessa yksityisomistuksessa jokainen ihminen päättää itse henkilökohtaisesti rahojensa käyttämisestä, ellei tämä ole vapaaehtoisesti luovuttanut vastuutaan yhteisölle. Tällöin vallitseva yksityinen omistusoikeus voi vain ja ainoastaan olla pohjana myös vapaaehtoiselle kommuunille, siis kommunistien ihanteelle. Yksityisomistus on yksi perustavanlaatuinen vapaus. Jos ihmisellä ei ole oikeutta henkilökohtaiseen omistukseen, tai häntä rajoitetaan omistamasta tuotannontekijöitä, hänen vapauttaan loukataan. Kun valtio asettaa ihmiselle taloudellisia rajoitteita, se on kapitalismin vastaista. Kommunismi on kapitalismin vastakohta. Ei olisi ollenkaan väärin sanoa, että kaikki valtiot ovat myös enemmän tai vähemmän kommunistisia.
Kapitalistisessa yhteiskunnassa kaupankäynti, siis voimavarojen kohdistaminen kilpailuhengessä on tärkeintä. Kaikenlainen tuhoaminen köyhdyttää yhteiskuntaa, aiheuttaa epävakautta ja vaikeuttaa keskittymistä rakentavaan yrittämiseen. Monien kapitalismin vastustajien mielestä kapitalismissa tuhoaminen on vain hyväksi, sillä se lisää kysyntää rakentavalle työlle. Oikeastaan tämä keinotekoinen kysynnän lisääminen kuuluu vasemmistolaisena pidetyn J.M. Keynesin talouspoliittisiin oppeihin. On totta, että yksittäiset kapitalistiset yritykset tai jopa erikoistuneet kansantaloudet voivat tapausluontoisesti hyötyä toisten vahingon aiheuttamasta kysynnästä. Kysynnän takana voi olla esimerkiksi onnettomuus, jossa on tuhoutunut toisen yrityksen tai ihmisten asuntoja, autoja tai muuta omaisuutta. Menetetyn omaisuuden voi uusia vain säästössä olevilla rahoilla tai velaksi. Omaisuuden tuhoaminen, siis elintason madaltaminen pidemmän päälle ei riitä kansantalouden kasvun lähteeksi. Jos varallisuutta tuhotaan jatkuvasti, säästössä olevat varat hupenevat. Jokainen käy mielummin kauppaa varakkaan ihmisen tai kansantalouden kanssa, kuin maksuvaikeuksissa olevan. Lisäksi yhteistyö on kansantaloudellisesti rakentavampaa, mitä korkeampia tavoitteita toimijat voivat varallisuutensa ansiosta tavoitella. Järjestelmällinen tuhoaminen vaatisi muutenkin yksilönvapausrikkomuksia, mitä länsimainen yksilönvapautta painottava perustuslaki vastustaa.
Vaikutusvaltaiset kapitalistiset yrittäjät ja heidän etujensa ajajat voivat käyttää hyväkseen kollektivismia. Vapaassa kilpailussa kapitalistiset yritykset olisivat lakiin nähden samalla viivalla. Moraalitonta, mutta valitettavasti sallittua kilpailuetua yritykset voivat hankkia itselleen runttaamalla lobbareiden ja eturyhmien kautta kilpailevia yrityksiä vaikeuttavaa politiikkaa. Tämä on mahdollista kollektivismissa, jossa ihmiset pakotetaan noudattamaan toisten arvojen pohjalta laadittuja erikoissääntöjä. Kapitalistit eivät siis itse ylläpidä kapitalismia, vaan he pyrkivät parhaansa mukaan hyväksikäyttämään kollektivismin tekemiä porsaanreikiä. Mikään ei ole niin jykevä monopoli kuin valtion myöntämä etuoikeus. Vika ei siis ole kapitalismin markkinahenkisyydessä, vaan siinä, ettei kollektivismi käytännössä pysty täydellisesti kääntämään selkäänsä markkinataloudelle.
Yhdelläkään maailman yrityksellä ei ole tarvetta eikä mahdollisuutta ylläpitää yhtä suuria asevoimia kuin mitä maailman vaikutusvaltaisimmilla valtioilla on. Yritykset tarvitsevat vain turvallisen ympäristön yrittämiselle. Yritykset voivat vedota vaikutusvallallaan lobbareiden ja eturyhmien avulla päättäjiin tilanteissa, joissa poliitikkojen päätökset olisivat eduksi yrityksille tai kokonaiselle teollisuuden alalle. Tämä kollektivoidun voiman käyttäminen voi vastaavasti rajoittaa muiden taloudellista vapautta mm. kohonneella verotuksella ja poliittisten ongelmien aiheuttamalla epävarmuudella.
Esimerkiksi sotaan osallistuva maa tekee tietoisen valinnan, joka ei ole kansantalouden parhaaksi. Yksityistetty aseteollisuus tai jopa valtionkin omistuksessa oleva yksittäinen suuri työnantaja voi virkamiehineen ja ammattiliittoineen kannustaa valtiota osallistumaan aseellisiin rauhanturvatehtäviin tai jopa sotilasoperaatioihin. Vika ei ole kapitalistisen omistajan, vaan kollektivismin, joka tarjoaa myös kilpaileville tahoille mahdollisuuden päästä käsiksi kollektivoituun voimaan. Fraasi ”Tilaisuus tekee varkaan” on mitä oivallisin kuvaamaan ihmisluonnetta yhteiskunnassa vallitsevan tasavertaisuuden ja kollektivismin risteyksessä.
On harhaanjohtavaa ilmaista, että ”kapitalismin” nimissä joku viaton olisi menettänyt henkensä. Jos kapitalismi tarkoittaa aatteena yksityistä omistusoikeutta, yksilön oikeutta, ”kapitalismin” nimissä tappaminen on vapauden ja itsensä puolustamista. Jos kapitalistinen valtio on veronmaksajien rahoilla aloittanut sodan varastaakseen muutaman kapitalistin mieliksi, kyse on kollektivismista. Länsimaisen vapausfilosofian (The Philosophy of Liberty) mukaan yksilön on hyväksyttävää puolustaa vain omaa henkilökohtaista koskemattomuuttaan ja omistustaan yksin tai vapaaehtoisten avulla. Kapitalismi ei ole aloittanut maailmassa varsinaisia sotia, vaan valtiot. Vaikka valtiovalta ei itsessään edusta kapitalismia, kollektivoitua voimaa on mahdollista käyttää myös eri kokoisten ihmisjoukkojen vapauden puolustamiseksi muiden mielivallalta.
Toisenlaiseen tarkasteluun kapitalismi, tai oikeastaan lähtökohtainen yksilönvapaus aatteena joutuu sen puolesta, ettei vapaus arvona eroaisi mitenkään muiden aatteiden arvoista, kuten fasismista tai kommunismista. Valtio ei voi pakottaa vapauteen tai tyrkyttää sitä arvona, sillä vapaus on lähtökohtainen luonnontila. Toisin sanoen vapauden voi vain viedä. Vapauden ”tyrkyttäminen” tarkoittaisi siis vapautta pakotteista ja velvoitteista. Fasismin kaltaiset aatteet tarjoaa hyvin niukan kehyksen erikoistuneita arvoja, joita ei ole mahdollisuutta vaihtaa. Vapaus onkin poikkeava arvo, sillä se ei sulje muita erikoistuneita arvoja pois. Toisaalta vapauden säilyttämiseksi on rajattava pois sellaiset arvot, jotka ovat sille uhaksi. Käytännössä liberaalidemokraattinen valtio voi siis lähinnä tarjota verovarojen vastineeksi turvallisuus- ja lainpuolustuspalveluja yksilönvapauden turvaksi.
|
40 kommenttiaVastaa |
Luin tämän tekstin Uudesta Suomesta Ilkka Partasen blogista. Tämä on mielestäni erinomainen kirjoitus. Onnittelen ja toivotan menestystä jatkoon.
Kiitos! Arvostan.
Vapaus ei ole niin yksioikoinen asia kuin se tuossa esitetään. Se ei ole mikään luonnontila, vaan vapaus syntyy aina jossain yhteisössä, joka mahdollistaa toiminnan. Ehkäpä freedom- ja liberty-käsitteiden ero auttaisi hahmottamaan tätä.
Ja toiseksi, kapitalismi on -ismi siinä missä kommunismi, liberalismi tai fasismi. Kapitalismin logiikka saattaa olla erilainen kuin esim. kommunismissa, mutta tavoite on enemmän tai vähemmän samankaltainen: tiettyyn muottiin regeneroitu ihmistyyppi ja sitä kautta koko yhteisö. Esim. nyky-Suomihan on enemmän tai vähemmän kapitalististen arvojen pohjalta laadittu entiteetti.
Kolmanneksi, ei ole ollenkaan yhdentekevää, käyttääkö kollektiivin nimissä valtaa diktaattori vai demokraattisesti valittu elin. Toinen on legitiimiä ja toinen ei. Toisaalta voidaan aina painottaa, ettei kollektiivisubjektit (kapitalismi, markkinatalous, valtio, kommunismi tms.) koskaan tee mitään itsessään, vaan ihmisethän ne ratkaisut aina tekevät. Kapitalismi toki mahdollistaa aivan huikeat mahdollisuudet vaikka mihin sellaiselle, jolla on rahaa.
Lisäksi, kommunismissahan ei ole valtiota, vaan se on pakkoinstituutiona kuoleentunut pois. Neuvostoliiton reaalisosialismi oli tässä mielessä kokonaan eri asia.
Vapaus on lähtökohtaisesti luonnossa vallitseva tila, ja siitä johdetaan ns. luonnonoikeudet. Täysi absoluuttisen rajaton vapaus mallintuu tilaan, jossa ei ole muita ihmisiä, joita tekojen seuraukset voisivat rajoittaa. Ihmisten kanssakäymisen mahdollistamiseksi ainoiksi rajoitteiksi yksilönvapaudelle on aikoinaan määritelty jokaisen oikeus ”luonnonoikeuksiin”. Ei tarvitse olla mikään anarkisti hyväksyäkseen tämän vapauskäsityksen. Kaikki muu on tarkoituksenmukaista: Vapauden rajoittamista on pyritty puolustelemaan sillä, että se olisi jonkun tulkinnan mukaan vapautta.
Ismi voi olla talousjärjestelmä, yritysorganisaatioihin liittyvä hallintatapa tai vaikkapa laajempikin arvo. Niistä voi johtaa mielin määrin erilaisia tulkintoja, mutta se vaatii yhdistelyä muiden ismien kanssa. Kuten esimerkkisi ihmiskuvan muutospyrkimyksestä, se vaatisi valtiollista arvojen tyrkyttämistä tai muuten vain järjestäytynyttä markkinointia. Kaikkein puihtaimmillaan talousjärjestelmän tai yksilönvapausasetelman lähtökota ei ota kantaa tuollaisiin asioihin.
Tärkeintä olisikin ymmärtää mielessään ero arvojen ja lähtökohtaisten puitteiden välillä. Niin sanottu ”tieteellinen kommunismi”, vapaista valinnoista seurannut vahva yhteisöllisyys sekä vapaa yksilöllinen markkinatalous lähtevät hyvin samanlaisista asetelmista. Ne ovat vain seurausta erilaisista spontaaneista valinnoista. On totta, että niiden toimiminen saattaa vaatia tietyn vähimmäismäärän tietyllä tavalla ajattelevia ihmisiä. Lähtökohtana tila, jossa yksilöllä on valinnanvapaus oikeuksiensa käyttämisestä (joihin lukeutuu myös yksityisomistus => kapitalistinen järjestelmä) ei ota kantaa siihen, miten ihmiskuvaa tulisi muokata tai tyrkyttää tälle erikoistuneita arvoja.
On sitäpaitsi harhauttavaa puhua ”kapitalistisista” arvoista, sillä kyseessä on yksityisomistus -> yksilönoikeus -> individualismi. Palataan siis lähtökohta-asetteluun yksilön vs. valtiokollektiivin vallasta. Jos perustuslaissa vapaus korostuu tärkeänä periaatteena, ihmiset varmasti pitävät sitä tärkeämpänä kuin sellaisessa mallissa, jossa perustuslaki on vessapaperia. Nämä eivät kuitenkaan poissulje arvoja. Jos ihmiset arvostavat lähtökohtaista vapautta, se ei ollenkaan estä ihmistä tekemästä työtä lähimmäistensä hyväksi. Oikeastaan se jopa avaa enemmän mahdollisuuksia siihen.
Irrotit asiayhteydestä lauseen, jossa sanoin olevan yhdentekevää, käyttääkö valtaa diktaattori vai enemmistö. Tarkoituksenani oli ilmaista, että lopputulos voi silti olla yksilön näkökulmasta sama, mikäli hän kuuluu siihen enemmistöön / vähemmistöön, jota päätös rajoittaa. Spontaanisti ihmiset tekevät henkilökohtaisia valintoja. Puhtaassa kapitalismissa raha tuo mahdollisuuksia toteuttaa suuria hankkeita omalla kustannuksella, mutta ilman kollektivismia ei ole mahdollista kirjoittaa rahalla lakeja muille kumoamalla perustuslain periaatteita. On esimerkiksi olemassa osittain kollektivistisia järjestelmiä, joissa eletään kapitalismin turvin. Kollektivismissa on kuitenkin aina läsnä se vaara, että tulee käytettyä voimaa muiden valintojen rajoittamiseksi.
Jos maltat hieman, tulen lähiaikoina kirjoittamaan kollektivismista täsmällisemmän artikkelin. Siinä tulen myös selventämään ”tieteellisen kommunismin” ja käytännön mallien kuten neuvostokommunismin eroja.
- Eka kohdassa puhut ohi kommenttini, siihen en enempää ota kantaa.
- Talousjärjestelmän tms. ei tarvitse ottaa kantaa välttämättä yhtään mihinkään, jotta se vaikuttaisi ihmiseen laajemmassa mittakaavassa. Riittää, että se on hegemoninen.
- Kapitalismissa on tietyt arvot, joita ko. ideologiaa kannattavat ajavat eteenpäin. Jos valtio tai muu on ”kapitalistien” hallussa, siitä tulee ko. ajatusmaailman näköinen olio.
- ”Tarkoituksenani oli ilmaista, että lopputulos voi silti olla yksilön näkökulmasta sama, mikäli hän kuuluu siihen enemmistöön / vähemmistöön, jota päätös rajoittaa.”
-> Kyllä ymmärsin juuri tämän, mutta käsite legitiimi on tässä se oleellinen kohta.
Mikäli tarkoitat sitä, että negatiivisen vapauden ylläpitäminen vaatii käytännössä sen minimaalista rajoittamista, yhtäläistä positiivista vapautta, ”turvallisuuspalvelut sekä oikeuslaitos”, niin olen samaa mieltä. On kuitenkin väärin kutsua esim. sosiaalietuuksia ”vapauksiksi”, koska niiden tarjoaminen vaatii vapauden viemistä joltain toiselta, eivätkä ne mitenkään tee muutosta lähtökohtaisiin pakotteisiin. Vapauskäsite ei ota kantaa siihen, että elinolosuhteiden täytyisi olla samanlaiset. Liian usein vapauskäsite viedään pidemmälle niin, että siihen ympätään kaikenlaisia hyveitä niin, että vasta sitten tämän ”vapauden” voi kirjoittaa omaan manifestiinsa.
Kapitalismi ei ole täysin verrattavissa mihinkään tarkasti rajattujen arvojen järjestelmiin, joiden ihanteiden ylläpitämiseksi ollaan jouduttu käyttämään voimaa. Jos puhumme edelleen kapitalismista yksityisomistuksen pyhittävänä järjestelmänä, kyseessä on spontaani ilmiö, joka ei sulje pois kommunistien ihannoimaa vapaata yhteisomistusta. Spontaani talousjärjestelmä ei vaadi mitään pitkälle vietyä hegemoniaa, vaan ainoastaan minimaaliset periaatteet, jotka kieltävät varastamisen ja muut yksilönoikeusloukkaukset.
Ei kapitalismin, tai selvennykseksi spontaanin talouden edellytys ole se, että ihmiset pyrkivät tuhlaamaan mahdollisimman paljon. Jo ihmisten perustarpeet saavat aikaan kysyntää -> tarjontaa -> vaihtoehtoja -> kilpailua. Suuremmassa mittakaavassa ei ole käytännössä mahdollista saavuttaa konsensuksen ja suunnittelun kaltaista yhteisymmärrystä. (Voit lukea aiheesta lisää talousjärjestelmiä käsittelevistä artikkeleistani sivuston palkista)
Puhtainta kapitalismia olisi se, ettei valtiota olisi olemassakaan. Toiseksi puhtainta olisi se, ettei valtio voisi olla minkään vähemmistön tai edes yksinkertaisen enemmistön hallussa ylipäätään. Se, että jostain maasta tulisi jonkun ihmisosan näköinen vaatisi valtiollista arvojen tyrkyttämistä, mikä taas on kollektivismia. Tämä on ihan totta, että joissain maissa valtio tyrkyttää esimerkiksi koulujen ja hankkeiden muodossa joitain erikoistuneita arvoja. Sen sijaan jos valtiolla olisi perustuslaki, jossa yksilönoikeudet turvattaisiin kaikenlaiselta valtiolliselta tyrkyttämiseltä, potentiaaliselta enemmistön ylivallalta jne, valtiosta tulisi sen ihmisten näköinen.
Spontaanisti länsimaissa ollaan ajauduttu siihen, että jonkinlaisen kapitalismin mahdollistava individualismi on yksilöllisyytensä ansiosta osoittautunut tähän asti ylivertaiseksi ja muuntautumiskykyiseksi järjestelmäksi.
Legitiimisyydestä voisin myös sanoa yksilön näkökulmasta Thomas Jeffersonin tavoin, että ”laki on vain tyrannin tahto, ja se on sitä aina kun se rajoittaa yksilön valinnanmahdollisuuksia”.
Länsimaissa ei missään nimessä olla spontaanisti ajauduttu yhtään mihinkään, vaan kyseessä on poliittisten ratkaisujen sekä kamppailujen tuloksena syntynyt järjestelmä, jota tälläkin hetkellä suojellaan instituutiolla, joka ”onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella” eli valtiolla, kuten Weber asian muotoili. Tämä tietysti edellyttää näkymätön käsi -metaforan sekä muiden vastaavien ajatusten kriittistä tarkastelua esim. siinä mielessä, että missä poliittisessa tilanteessa vaikkapa juuri Locke argumentoi – kyseessähän ei ole mikään Jumalan sana.
Ei sosiaalietuudet vapautena ole sen kummemmin ”väärin” kuin mikään muukaan em. kaltainen teko. Kyse on vain vapauden eri määrittelyistä. Ja koko käsitehän on historiallinen siinä mielessä, ettei sille ole olemassa mitään universaalia ja absoluuttista määritelmää. Esim. nykyään eletään yhä valistuksen jälkimainingeissa, mutta ennen sitä vapaus ymmärrettiin huomattavasti eri tavalla. Eikä vapaus ole minusta sitä, että kaikki pakotetaan negatiiviseen vapauteen ja ”spontaaneille markkinoille”.
Kapitalismista vielä sen verran, että en ihan oikein pääse kärryille, miksi et suostu tarkastelemaan sitä kriittisesti – eihän se sinun uskottavuuttasi vähennä, päinvastoin. Eikö? ;) Kysynnän ja tarjonnan -logiikan hegemonia pakottaa ihmisen ns. markkinasubjektiksi, jonka on toimittava em. ajattelumaailman puitteissa selvitäkseen. Vastaavalla tavoin muut ideologiat luovat tiettyjä toimintatapoja, joita on noudatettava ko. sfäärissä. Jos tarkastellaan tästä näkökulmasta vaikkapa nykyhallitusta, niin sehän on varsin voimallisesti ajanut valtion roolin esim. omistajapolitiikassa minimiin ja tukenut juuri negatiivisen vapauden arvoja. Valtiota toimijana on siis kutistettu, jotta yksityisillä markkinasubjekteilla on tilaa käydä kauppaa.
Länsimaissa ollaan valistuksen ajan jälkeen ajauduttu kieltämättä pois spontaanisuudesta, joka vallitsi jonkin aikaa länitsessä kulttuuripiirissä. Tosin ihmiset hyväksyvät yhdessä tuumin sen, että valtiolla on poliisivoimat, jotka voivat käyttää voimaa suojellakseen ihmisiä ja heidän oikeuksiaan. Se on vapauden mahdollistavaa perustuslaillista, eikä mitään arvojen tyrkyttämistä. Poliisivoimat olisivat olemassa myös libertaristisessa minarkiassakin. Se tosin jakaa mielipiteitä, saavatko poliisit rikkoa yksityisyyttä ennaltaehkäisevää työtä tehdessään. Minarkian yli menee sitten erikseen anarkia, jossa spontaani järjestäytyminen on myös olennaista. Ihmiset muodostaisivat siinäkin omat yhteisönsä, sääntönsä ja turvallisuuspalvelunsa.
Nyt et ole hahmottanut asioita kuten esitin ne: sosiaalietuudet eivät ole vapautta, jos ne on kerätty voimalla joltain toiselta esim. verottamalla. Sen sijaan jos ihminen vapaaehtoisesti lahjoittaa hyväntekeväisyyteen ja sen kautta jaetaan etuna jollekin, se on spontaania ja ilman pakottamista kerättyä, vapaata toimintaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että edun saaja olisi poliittisesti yhtään vapaampi.
Vapaus on yksinkertainen sana, ja sen voi määritellä yhteiskunnallisessa merkityksessä aivan helposti. Ei ehkä täysin ehdottomasti, mutta selkeästi ja yksiselitteisesti. Rajan pystyy vetämään tietylle alueella. Käsittelen tätä seuraavassa artikkelissani. Kuka tahansa voi keksiä sanoille uusia merkityksiä, se on postmodernia epämääräisyyttä, mitä tulisi välttää.
Jos sanot, että ihmiset pakotetaan vapauteen ja spontaaneille markkinoille, et ole käsittänyt vapauden filosofiaa. Tuollainen heitto antaa minun vähän ymmärtää, että yrittäisit peeloilla. Kaikkihan ymmärtävät, ettei vapauteen pakoteta, sillä se on luonnossa lähtökohtainen tila. Pakote on ainoastaan vapauden viemistä. Toisin sanoen vapaus on pakotteiden poissaoloa. Negatiivisen vapauden ja spontaanin tilan voi kumota ainoastaan sillä, että ihmiset pakotetaan voiman kanssa osaksi johonkin.
Ei ole yhtäläistä lähtökohtaista tilaa, jossa jokainen ihminen voisi elää sillä tavalla vastuuttomasti, että hän voisi nauttia vastikkeettomista eduista. Toisin sanoen vastuuta ja vapautta on olemassa yhtä suuret määrät. ”Yksilöllä on joko valinnanvapaus ja riski – tai ei kumpaakaan”. En koskaan ole sanonut, että kapitalismi olisi täydellinen systeemi, tai että se olisi jonkinlainen utopia. Olen korostanut kaikenlaista yksilönvapauteen liittyvää spontaanisuutta vähemmän huonona vaihtoehtona suuruudenhullulle suunnittelulle, mielivallalle ja pakotteille. En ole mitenkään velvollinen kritisoimaan kapitalismia tai sitä, että kaikki eivät ymmärrä vapautensa vastapainona kannettavaa vastuun taakkaa. Koen katsos turhaksi valittaa asioista, jos en voi tarjota parempaa vaihtoehtoa.
Nykyhallitus ei huomattavasti eroa muista. Valtion omistajuudesta on luovuttu myös käytännön syistä, vaikka sitä voitaisiin perustella myös arvojenkin puolesta. Taloustieteellisesti valtion omistajuus on tehotonta, tulosvastuutonta ja veronmaksajien riskitakaamaa sekä näin harhaanjohtavaa. Arvojen puolesta valtionomistajuuden karsimista voidaan perustella vaikka lausahduksella, ettei valtio ole yritys. En sanoisi myöskään, että mitkään tiukemmin kerättävät YLE-maksut edustaisivat negatiivista vapautta. Valtionomistajuus ei ole mikään lähtökohta, vaan tapahtuu pakotteiden kautta veronmaksajien rahoilla. Koska teikäläiset muuten oppivat, ettei raha kasva puissa, eikä ilmaisia lounaita ole?
Nyt siis aletaan kiertää kehää. Syyksi näen sen, että bloginpitäjä ei suostu hyväksymään, ettei hänen määritelmänsä keskusteltavasta käsitteestä olekaan se Absoluuttinen Totuus. Olen yrittänyt avata tätä kertomalla, miten juuri se vapauskäsitys, että vapaus on lähtökohtainen tila, on historiallisen kehityksen tulosta, ei mikään a priori -fakta. Ihmisen vapautta (tai itse asiassa ei oikein mitään muutakaan inhimillistä) ei yksinkertaisesti ole olemassa ilman muita ihmisiä – näin ollen pelkästään negatiivinen vapaus ei riitä, jos aiotaan paneutua aiheeseen pelkästään poliittisia pamfletteja perusteellisemmin. Näin ollen voidaan ihan hyvin väittää, että esim. sosiaalietuus on osa vapautta, jos vapaus määritellään muulla kuin sinun tavallasi.
Lisäksi, eihän tässä kukaan ole mistään konkreettisesta vastuusta puhunut, nyt on kyse puhtaasti käsitteellisistä tarkennuksista vapauteen ja ideologioihin liittyen. On varsin valitettavaa, jos hyvät keskustelunalut rojahtavat kasaan, kun mennään musta-valkoiseen fanaattiseen suhtautumiseen poliittisiin (eli varsin värikkäisiin) käsitteisiin.
Ps. En tiedä, mitä ”peeloilu” tarkoittaa, se lienee jotain teinislangia…tai nettislangia. Tuskin kuitenkaan olen sellainen. Ja toiseksi, minä tienaan itse omat aamupalani, lounaani, päivälliseni ja iltapalani, tienaatkos sinä?
Äärimmillään vapaus ehkä tarkoittaa todellakin sitä, että ihmisellä on vapaus kajota myös toisen vapauden reviirille. En ole ehkä tarpeeksi puhunut siitä, että olen itse tarkoittanut yhteiskunnallista vapautta periaatteena, jossa pyritään maksimoimaan jokaisella yhtäläisesti mahdollisimman suuri vapaus asettamalla rajat jokaisen henkilökohtaisen vapauden reviirille. Vapaus siis politiikassa ja lainsäädännössä.
Sinä yrität väittää vapauden viemisen olevan vapautta vain sillä perusteella, että vapauden voi määritellä mielivaltaisesti. Se on postmodernismia ja aivan yhtä oikein vain, jos eletään epämääräisessä ja sekavassa pilviajattelumaailmassa. Kysehän oli siis poliittisesta vapaudesta, eikä mistään henkilökohtaisten ajatusten avaruudesta tjms. Olisin odottanut, että olisit yrittänyt perustella, miksi yhteiskunnassa vapauden vieminen on vapautta. Minäkin voisin väittää, ettei tuoli ole tuoli, koska ei ole olemassa absoluuttista totuutta. En kuitenkaan väitä, koska en jaksa viedä keskustelua epäpragmaattiseksi foliohattufilosofiaksi, jonka tarkoituksena on vain viilata pilkkua.
Perustin peeloiluepäilykseni oksymoroniseen päätelmääsi. Sinun vastineesi tälle taas oli aiheeton ja henkilökohtaisuuksiin menevä ad hominem, joka on hyvän maun vastainen.
Tässä on nyt kyse ilmeisesti, ettet kerta kaikkiaan halua hyväksyä, että vapauden voi määritellä muillakin tavoin. Jos otetaan aina oma lähtökohta ainoaksi mahdolliseksi, niin keskustelu ei etene yhtään mihinkään, kuten tuossa huomataan. Jos sen sijaan jätetään hetkeksi syrjään negatiivinen vapaus Totuutena, niin vapaus näyttäytyy myös positiivisena tai jostain niiden väliltä. Tällöin esim. sosiaalietuuksissa tms. ei ole kyse vapauden viemisestä, vaan vapauden luomisesta – kyseessähän on varsin iso ero. Pelkästään negatiivinen vapaus johtaa melkoisen helposti siihen, että vain rikkailla on vapautta, eikä vapauden maksimoiminen käsittääkseni tarkoita sitä, että pitää ehdottomasti olla rikas ollakseen vapaa. Näiden välillä pitää tietysti olla jonkinmoinen tasapaino.
En ole missään sanonut, että käsitteitä pitäisi määritellä mielivaltaisesti tai ”postmodernistisesti”; itse asiassa koko postmodernismi-debatti on vähän aikansa elänyttä, en kehota käyttämään sitä edes pejoratiivisesti.
Ps. Väitetty ad hominem oli ihan vaan kuitti bloginpitäjän vastaavaan – niin makaa kuin petaa…
1. Sosiaalietuuksien luominen vaatii vapauden viemistä joltakin toiselta
2. Sosiaalietuudet eivät muuta ulkoisten pakotteiden määrää.
Sosiaalietuuksilla voidaan tarjota valinnanvaraa, mutta valinnanvara on eri asia kuin vapaus. Vapaus tarkoittaa enemmänkin sitä, etteivät ulkoiset tekijät käytä voimaa ja painosta tekemään tiettyjä valintoja.
Sisäiset pakotteet ja olosuhteet voivat vaihdella, mutta ne eivät liity yhteiskunnalliseen vapauteen. Joku voi olla köyhä ja nälkäinen, joku taas päin vastion rikas. Heillä saattaa olla eri määrät valinnanvaraa, mutta molemmat ovat poliittisesti yhtä vapaita, jos heillä kummallakaan ei ole esimerkiksi fyysistä uhkaa tulla valtion agenttien kaappaamaksi päämiehiä arvostelevasta mielipidekirjoittelusta, tai heitä ei pakoteta menemään armeijaan.
Tämä keskustelu voidaan lopettaa. Vapausmäärittelysi (joka ei siis ole se Totuus) ja minun vapausmäärittelyni (joka ei sekään ole se Totuus) ovat tulleet esille. Molempia toki tarvitaan, mutta näin keskustelemalla asiaan ei tule mitään uutta. Adjö.
Ei kaikista asioista tarvitse päätyä mihinkään epämääräiseen konsensukseen. Kirjoitan kyllä tulevien viikkojen aikana aiheesta lisää. Pienenä enteenä sanoisin, ettei mielestäni vapaudesta tarvita erilaisia tulkintoja, vaan enemmänkin keskustelua siitä, missä määrin vapaus on tarpeellista, ja mitä sen puitteissa on mahdollista tehdä. Nyt kun on käynyt niin, että ihanteellisen ja yleisesti arvostetun vapaus-sanan nimissä on yritetty markkinoida myös omia kollektivistisia hyveitä. Siitä sitten lisää kun julkaisen ne artikkelit.
Sen verran on vielä pakko kommentoida, että älä nyt missään nimessä lähde väittämään, ettei vapaudesta tarvita tulkintoja, sehän vie uskottavuuden koko kirjoitukselta. Poliittisissa käsitteissä oleellista on nimenomaan, ettei niitä voi koskaan määritellä tyhjentävästi – sehän tarkoittaisi politiikan loppumista. Ja jos valitset tuon lähestymistavan, niin kaikki kanssasi eri mieltä olevathan näyttäytyvät sen kautta ihmisinä, jotka eivät koe vapautta tarpeelliseksi, eivät siis ihmisinä, joille vapaus tarkoittaa jotain muuta kuin oikeistoliberalisteille markkinatalousihmisille. Se ei ole sivistynyttä debatointia tekstissä, jota pitäisi kutsua artikkeliksi.
Olet nyt käsittänyt hieman vierestä.
Sanoin, että peruskäsitteistä täytyy vallita jonkinlainen selkeä yksikäsitteisyys. Ei toki kukaan kiellä tekemästä omia tulkintoja ja johtamasta omia käsityksiä. Onhan kansantaloustieteidenkin luennoilla foliohattumarxisteja väittämässä koko markkinataloustieteitä valheelliseksi propagandaksi.
Vapaudesta voi toki johtaa tulkintoja, jos muutetaan vertailukohtia yksilönoikeuksista vaikkapa yksilön ajattelutapoihin jne. Politiikan loppuminen tarkoittaisi enemmänkin sitä, että ihmiset olisivat mielipideasioista samaa mieltä. Itse taas mainitsin, että keskustelua juuri tarvitaan mielipideasioista, esimerkiksi kuinka tärkeää vapaus on, ja missä määrin sitä täytyy vaalia. Et kai ole ajautunut siihen kuoppaan monien muiden kanssa, että käsität keskustelun vapauskäsitteen sisällöstä tarkoittavan väittelyä ihanteellisimmasta yhteiskuntamallista?
Heh, montakos vuotta olet yliopistossa opiskellut kansista ja tehnyt havaintoja ko. ilmiöstä? Vai onko tämä jossain politiikan appron lauteilla ”isoilta pojilta” kuultua? ;)
Nyt lähdet saivartelemaan. Äsken kirjoitit juuri niin, ettei vapaudesta tarvita tulkintoja. Pointtini on siinä, ettet sinä voi omistaa vapauden käsitettä, niin kuin ei voi kukaan muukaan…eivät edes vapausfilosofit. Ei siis ole olemassa Arkhimedeen pistettä, josta asia voidaan määritellä niin, ettei muita määritelmiä enää tarvita. OK, peruskäsitteistä on hyvä vallita sellainen yksiselitteisyys, jolla tuo kulloinkin kyseessä oleva määritelmä tehdään mahdollisimman ymmärrettäväksi. Mutta sen enempää ei voida tehdä – muut määritelmät eivät voi palautua tuota yhtä käsitettä koskevaan yksiselitteisyyteen.
Kieltämättä olen kuullut näistä marssil… ei kun siis marxilaisista eräiltä ystäviltäni, jotka muuten eivät ole Jyväskylän yliopistosta.
Olen itse vain sitä vastaan, että sanat kuten liberalismi ja vapaus voidaan jopa muuttumattomana ottaa käyttöön muualla aivan alkuperäisistä poikkeavina oppeina. Olisi paljon korrektimpaa, jos käsitteiden nimet muuttuisivat niiden merkityksen mukaan. En sano, että jotkut asiat olisivat luonnonlakeja, mutta asioiden määrittelyllä on tietyt rajat. Esimerkiksi vapaus ei voi olla orjuutta. Jos jonkun valinnanmahdollisuuksien lisäämiseksi joudutaan riistämään ja rajoittamaan muita, tulisi ilmiötä kuvata enemmän sen luonteella kuin tekemällä orjuudesta vapautta.
No oli miten oli, pointti on se, etten henkilökohtaisesti hyväksy muita vapaustulkintoja ”vapautena”, jos niiden vääntynyttä luonnetta voi kuvata joku muu termi paremminkin.
Heh, meinasinkin jo kirjoittaa, että ei kai vaan Vesal…tai Tik…tai…ole ollut asialla! ;)
Mutta okei, positiosi on siis tuo. Ei siinä mitn, vaikka itse en siitä oikein pidäkään.
Tulipahan muuten mieleen, että antiikin retoriikassa on figuuri nimeltä paradiastole, joka tarkoittaa aikaisemmin hyveeksi määritellyn uudelleennimeämistä paheeksi (tai päinvastoin)…eli siis vaikkapa vapauden nimeämistä orjuudeksi, jos vähän kärjistetään. No, ehkä jatketaan seuraavan tekstin pakeilla lisää.
Tehdään näin :)
”Vapaus on lähtökohtaisesti luonnossa vallitseva tila, ja siitä johdetaan ns. luonnonoikeudet”
Luonnontilaa ei ole muualla kuin 1700-lukulaisen porvarillisen valtiofilosofin päässä, ja siksipä ei olekaan ihme, että Locke, Rosseau ja Hobbes saattoivat olla iloisesti kukin omaa mieltään luonnontilasta ja luonnonoikeuksista. Onko tämä luonnontila siis kaikkien sota kaikkia vastaan, anarkistinen paratiisi vai kenties Locken luonnontila? Onko luonnonlaki Hobbesin 19 lainkohtaa vai Locken antikapitalistinen julistus, jonka mukaan ei ole sallittua omistaa enempää kuin voi käyttää?
Luonnontilalla havainnollistaisin yksittäisen ihmisen mahdollisuuksia yksin avarassa luonnossa: käytettävissä olevat luonnonolosuhteet ja luonnonvarat asettavat ainoat rajat – kukaan muu ihminen ei alista tai pakota tekemään mitään. Ainoastaan sisäisten tarpeiden ohjaamana ihmisen täytyy kantaa itsestään vastuu selviämisestään mm. tuottamalla itse ruokaa ja käyttämällä päätään.
Näitä samoja ihanteita on mahdollista noudattaa, vaikka ihmisiä olisi useampiakin. Jotta jokainen ihminen voisi olla yhtä vapaa kuin ylhäällä kuvatussa versiossa, yksilönvapauksien rajan täytyy kulkea muiden ihmisten vastaavissa oikeuksissa. Eli ihmisen täytyy voida valita vapaasti, kunhan hän ei valinnoillaan rajoita muiden vastaavaa oikeutta. Tämän valvominen vaatii jonkinlaisia turvallisuuspalveluja, jotka anarkiassa ovat ykityisiä, ja minarkiassa valtiollisia. Minarkiassa valtion tehtävät ovat minimaalisen vähäiset ja mahdollisimman monien allekirjoitettavissa perustuslaillisten periaatteiden mukaisesti.
Maa-alueiden ja luonnonvarojen niukkuuden takia iso osa niistä on jakautunut yksityisomistukseksi. Yksityisomistus on pätevä, jos omaisuus on hankittu rehellisillä sopimuksilla. Menneisyydessä kaikkea ei ole varmastikaan hankittu rehellisillä sopimuksilla, mutta käytännössä on mahdotonta mennä taaksepäin, tai selvittää mitä kuuluisi tarkalleen kenellekin. Siksi idealistinen uudelleenjako ei minusta ole enää perusteltua. Vaarana on se, että hyvin toimeentulevat ihmiset tai kansakunnat langetetaan ikuiseen palveluksenvelkaan tietyille tai tietyssä tilassa oleville kansoille tai kansanosille.
Älä sekoita luonnonoikeuksia ja vapauksia luonnontilaan. Jos ihmisellä on luonnonmukainen alistamaton vapaus, hänen rehellisesti sopimusten kautta hankitun omistuksensa määrää ei voida rajoittaa.
Tosin kukaan ei ole koskaan ollut kuvatulla tavalla yksin avarassa luonnossa, lukuunottamatta ehkä muutamia yhteisöistään karkotettuja yksilöitä. En ymmärrä miksi yhteiskunta pitäisi järjestää sellaisen vapauskäsityksen mukaan, joka juontuu kuvitteellisesta ja ihmisluonnonvastaisesta (jos on olemassa mitään ihmisluonnolle ominaista niin varmaankin sosiaalisuus?) esimerkkitilanteesta?
”Älä sekoita luonnonoikeuksia ja vapauksia luonnontilaan. Jos ihmisellä on luonnonmukainen alistamaton vapaus, hänen rehellisesti sopimusten kautta hankitun omistuksensa määrää ei voida rajoittaa.”
Siis Locke sekoitti.
Mitä väliä on sillä, onko ihminen ollut yksin avarassa luonnontilassa, jos samat edut voisivat vallita lähtökohtaisesti ilman periferiaakin?
Vapaus ei ole mitenkään ihmisluonnon vastaista, eikä yksilönvapaus tai invidiualismi liity mitenkään erakoituneeseen ihmiskuvaan. Lähtökohtainen yksilön alistamattomuus ei mitenkään poissulje yksilön vapaata valintaa olla sosiaalinen tai alistua vapaaehtoisesti yhteisölle valitsemallaan tavalla. Kannattaa lukea artikkelini ”Enemmistön mielivalta ei ole demokratiaa”
Yliopistossa opetetaan historian henkilöiden näkemyksiä siitä, miten ihmiset reagoisivat toisiinsa täydellisessä säännöttömässä luonnossa, ”luonnontilassa”. Se tarkoittaa eri asiaa kuin luonnonoikeudet. Käytin luonnontilaa perustellessa luonnonoikeuksien perustaa, siis mallia yksinäisyydestä luonnossa.
”Vapaus ei ole mitenkään ihmisluonnon vastaista, eikä yksilönvapaus tai invidiualismi liity mitenkään erakoituneeseen ihmiskuvaan. Lähtökohtainen yksilön alistamattomuus ei mitenkään poissulje yksilön vapaata valintaa olla sosiaalinen tai alistua vapaaehtoisesti yhteisölle valitsemallaan tavalla. Kannattaa lukea artikkelini ”Enemmistön mielivalta ei ole demokratiaa”.”
En tiedä mihin ensimmäinen virke liittyy, mutta ei ainakaan kommenttiini?
Luonnontila, jossa ”yksittäinen ihminen on yksin avarassa luonnossa” on ihmisluonnon huomioon ottaen mahdoton (minkä vuoksi Hobbes, Locke ja Rosseau luonnontilasta runkatessaan aina olettivatkin, että luonnontilassa toimii suuri joukko yksilöitä) fiktiivinen tilanne.
En ymmärrä, miksi olisi mielekästä johtaa mitään tällaisesta luonnontilasta.
Vapaudesta voi toki keskustella myös spekuloimatta mahdottomuuksilla?
”Käytin luonnontilaa perustellessa luonnonoikeuksien perustaa, siis mallia yksinäisyydestä luonnossa.”
Päästäsi keksimäsi luonnontila ei minusta ole erityisen vakuuttava perustelu luonnonoikeudelle?
”Mitä väliä on sillä, onko ihminen ollut yksin avarassa luonnontilassa, jos samat edut voisivat vallita lähtökohtaisesti ilman periferiaakin?”
Jos samat edut voivat vallita myös nykyisessä yhteiskunnassa niin voidaan keskustella siitä ovatko nämä edut tavoiteltavia ja miten niihin on mielekästä pyrkiä. Luonnontilan käsitettä ei tässä tarvita.
En ymmärrä miksi yhteiskunta pitäisi järjestää sellaisen vapauskäsityksen mukaan, joka juontuu kuvitteellisesta ja ihmisluonnonvastaisesta (jos on olemassa mitään ihmisluonnolle ominaista niin varmaankin sosiaalisuus?) esimerkkitilanteesta?
Voisitko itse selittää, mikä tässä sitten on ihmiskuvan vastaista, kun sen tähän keskusteluun veditkin?
En ole tarkoittanutkaan, että luonnontila sen askeettisessa merkityksessään olisi tavoiteltava, vaan luonnontilassa vallitseva yksilön vapaus ja vastuu. Minusta tuntuu, että rajoitut nyt tässä keskustelussa luonnontila-termistä opetettujen näkemyksien käsittelyyn, joista sinulla on myös lupa pohtia itsekin, mikä käsitys on loogisin. Lähtökohtaisten ulkoisten pakotteiden vähäisyys olisi ihan mahdollista nykyisessäkin yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaisi, että jos vaikkapa valtio asettaisi ihmiselle minimaalisen määrän velvoitteita ja rajoitteita, kuten veroja ja vaatimuksia yritystoimintaan liittyen. Valtio esimerkiksi pyrkisi pitämään yllä vähimmäiset vaadittavat rakenteet.
Jos tutkit asioita vähän enemmän, huomaat, ettei luonnontila ole minun keksimäni perustelu luononoikeuksille. Minusta on aivan helppoa käsittää, että esimerkiksi yksinäisellä saarella yksilöllä on oikeus elämään, omaisuuteen ja vaikkapa sanan ja liikkumisen vapauteen. Nämä oikeudet saattavat rikkoutua vain, jos saarelle tulee muita sellaisia asukkaita, jotka vievät yksilöltä jonkun näistä oikeuksista kuten käymällä käsiksi tai varastamalla tämän yksilön omaisuutta. Tämä sääntöjen tarve luonnonoikeuksiin perustuvan vapauden turvaamiseksi onkin johtanut aina jonkinlaisten sääntöjen ja sääntöjä valvovien elimien syntyyn. Eri asia on se, mikä on sääntöjen tarkoitus. Maksimoidaanko niillä em. luonnonoikeudet, vai valjastetaanko säännöillä yksilöt kokonaisuuden palvelijoiksi.
Toki luonnonoikeuksista on aikoinaan ollut omia tulkintoja, mutta itse tarkoitan länsimaista nykyaikaista vakiintunutta käsitystä, jonka äsken määrittelin, ja joka korostui Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sekä myös YK:n ihmisoikeusjulistuksessa.
”Voisitko itse selittää, mikä tässä sitten on ihmiskuvan vastaista, kun sen tähän keskusteluun veditkin?”
Ajatus, että olisi yksittäinen henkilö toimisi yksin avarassa luonnossa on täysin absurdi kuten. Kuten jo iso A – huomattavaa biologista tarkkanäköisyyttä osoittaen – sanoi, ihminen on poliittinen eläin. Terve yksilö ei ole erossa laumastaan, tai jos on niin ei säilytä terveyttään kahta kuukautta pidempään.
Jos haluat maksimoida vapauden ja minimoida demokraattisten instituutioiden luomat pakotteet niin ole hyvä, mutta en edelleenkään hyväksy luonnontilaa miksikään argumentiksi.
”Jos tutkit asioita vähän enemmän, huomaat, ettei luonnontila ole minun keksimäni perustelu luononoikeuksille.”
Toisaalta kritiikki luonnontila-ajattelua kohtaan ei myöskään ole minun henkilökohtainen innovaationi.
On todella aivan helppo käsittää, että yksinäinen haaksirikkolainen tekee saarellaan mitä tahtoo. Se mitä en käsitä, on tämän asian relevanssi pohdittaessa yhteiskunnan järjestämistä?
Toki luonnontilaa voi käyttää havainnollistamaan absoluuttisen vapauden käsitettä, mutta myös sitä miksi absoluuttista vapautta ei ole koskaan ollut eikä voikaan olla. Vapaudet joudutaan aina neuvottelemaan yhteisön kesken, eikä ole olemassa ihmiselle luontaisia vapauksia. Kaikki vapauteen liittyvät näkemykset ovat arvovalintoja, joista voi olla myös toista mieltä. Kuvitteellinen luonnontila ei tarjoa mitään erityistä oikeutusta millekään näkemyksille (ja vaikka tarjoaisikin niin luonnontiloja riittää siinä missä filosofejakin).
Muuten IYJ:stä puuhenollen, mitäs pidät artiklasta 23
”23 artikla. 1. Kullakin henkilöllä on oikeus — – suojaan työttömyyttä vastaan.”
Et nyt ole edelleenkään ymmärtänyt, mitä ajan takaa. Luonnontila on vain havainnollistava rautalankaesimerkki siitä, mitä sana luonnonoikeus tarkoittaa länsimaisessa liberalistisessa vapauskäsityksessä. Rautalankamalli saakin olla absurdi, jos vain älyää sen olevan yksinkertaistettu havainnollistus.
Toivottavasti olet sentään ymmärtänyt, ettei luonnonoikeus tarkoita yksilön karkoittamista tai erottamista sosiaalisista verkostoista.
Luonnontila ei ole argumentti, vaan havainnollistettu rautalankamalli luonnonoikeuksien olemuksen osoittamiseksi. Vapaus ja moniarvoisuus ovat pikemminkin arvoja ja argumentteja luonnonoikeuksien puolesta.
Periaatteessa ensimmäiset ihmiset olivat absoluuttisen vapaita, jos heitä ei lähtökohtaisesti pakotettu tai uhattu millään mihinkään. Heillä saattoi olla täysi vapaus valita, sitoutuako yhteisöön vai lähtäkö yksin vaeltamaan.
Jos sosiaalisuus sitten on ihmiselle luonnollista, miksi hänet täytyisi pakottaa siihen?
Oikeastaan on vain yksi oikea luonnontila. Luonnontila-sanaa vain on käytetty muissa yhteyksissä havainnollistamaan aivan eri asetelmia.
Vapauteen liittyvät näkemykset ovat arvovalintoja siltä määrin, että joidenkin yksilönvapauksien rajoittamista on ajettu vapauden mm. positiivisen vapauden ja tasa-arvon nimissä. Alun perin kyseiset sanat määriteltiin paljon yksiselitteisemmin. Minusta esim. orjuutta ei voi pitää vapautena, vaikka sitä kutsuttaisiinkin jonkun perverssin vapaustulkinnaksi.
Mitä muuten tuossa yhteydessä oikeus suojaan työttömyyttä vastaan käytännössä tarkoittaa?
Chile? Argentiina? Brasilia? Indonesia? Nicaragua?
Mikä kollektivismi siellä tappoi?
Lähinnä Chilen tapaus on tuttu. Siellä harjoitettiin oikeistolaista kollektivismia, jonka suunnitelmaan kuului vapaan markkinatalouden elementtejä. Kollektivismista kertoo kovin autoritaarinen hallintatapa, vaikka alkuperäisen kollektiivin omaisuutta keskitettiinkin takaisin yksityisille. Yksityistäminen ei tapahtunut spontaanisti saati avoimesti.
Robinson Crusoe oli vapaa, ei siihen mitään yhteisöä tarvita. Vapaa on kunnes toiset alkavat pakottaa.
Kapitalismi tarkoittaa yksityisomistusta. ”Kapitalisti” tarkoittaa pääoman omistajaa, ja sellaiset usein vastustavat kapitalismia ja haluavat valtion sääntelevän heidän edukseen.
Kapitalismi on pienen ihmisen asialla. Sääntely keskimäärin hyödyttää suuryrityksiä, rajoittaa kilpailua ja tiukentaa yritysten otetta kuluttajista ja työntekijöistä. Vapaassa markkinataloudessa pienillä ihmisillä asiat olisivat paremmin.
Siitä voidaan riidellä, minkä verran tulee verottaa rikkaita ja antaa perustuloa köyhille. Varsinainen sääntely on köyhille (ja keskivertokansalaisillekin) yleensä paljon huonompi ratkaisu kuin käteisen antaminen.
Lukisit noiden anonyymien kirjoitukset uudestaan huolella läpi.
1. Luonnontila on luonnoton, koska ihminen on laumaeläin.
2. Ihmisen tajunnassa ei voi olla mitään sellaisia käsitteitä, jotka edeltäisivät yhteisöä. Yksilö on olemassa vain yhteisön osana ja yhteisössä kasvaneena.
3. Omistusoikeus ei ole yksilön ja luonnon välinen suhde, vaan yhteiskunnallinen suhde eri ihmisten välillä. Omistusoikeus ei ole olemassa muuten kuin yhteisön ja yhteiskunnan sisällä. Robinson Crusoe ei omista mitään.
4. Vapauden käsitteessä on historiallista varinassia. Onko modernia epätäsmällisyyttä määritellä vapaus klassisen liberalismin mukaan, kun kerran Spartassa vapaus määriteltiin toisin eikä vapaa mies saanut siellä omistaa rahaa, tehdä töitä tai asua perheensä kanssa?
Sanot, että ihminen on laumaeläin. Toisin sanoen yhteisöllisyys on ihmiselle luonnollista. Tällöin kollektivismi on luonnotonta, koska ihmiset ajautuisivat yhteisöihin ja verkostoihinsa ilman vastentahtoista pakottamistakin.
Sanalla luonnontila tarkoitan kuitenkin eri asiaa kuin evolutiivista kasvuympäristöä, vaan yksinkertaistettua rautalankamallia auktoriteettivapaasta tilasta. Suosittelisin keskustelujen ja artikkelien huolellisempaa lukemista ennen liian suorien johtopäätösten tekemistä. Se voi olla vaikeaa, jos on kovempi halu ottaa kantaa, mutta säästää aikaa ja edistää keskustelua kummasti.
Yhteiskunnallisesti ympäröivän yhteisön muodostaessa voima-auktoriteetin omistusoikeus on sopimus. Autiossa luonnontilassa, jossa ei ole auktoriteettia, mutta ehkä yhdenvertaisia kilpailevia yksilöitä, ihmisen omaisuus koskee sitä, mitä hän pystyy puolustamaan.
Kuka tahansa voi väittää vapauden olevan ties mitä ihan vapaasti. Odotan myös, että tällainen näkemys pystyttäisiin perustelemaan muullakin kuin jollain auktoriteettiarvoa nauttivalla nimellä. Minusta se on hieman hölmöä, ettei asioista voi keskustella yhteisymmärretyillä termeillä. Vapauden käsite voi jakautua ihmisen tunteisiin, mutta myös empiirisiin laissa säädettäviin oikeuksiin. oma käsitykseni painotuu näihin empiirisiin oikeuksiin, joita käsittelen mm. artikkelissa Vapauden käsitteestä http://thomastaussi.blogspot.com/2009/11/harhaanjohtava-retoriikka-osa-1.html
Kuka tahansa voi henkilökohtaisesti kokea vapauden olevan mitä tahansa. Näistä asioista voi kinailla ihan vapaasti. Sen sijaan jos joku auktoriteetti olemassaolollaan ja toimillaan rajoittaa ihmisen oikeutta valita omistamiensa resurssien käytöstä, se on vapauden viemistä. Ns. positiiviset vapaudet tarjoavat ennen kaikkea valinnanvaraa, jotka saatetaan kokea vapauttaviksi, mutta jotka eivät käytännössä välttämättä rajoita vapauta yksilön valtaa valita resurssiensa käyttämisestä. Siis resurssien lisääminen ei useinkaan vaikuta siihen valinnanvapauteen, joka valinnanvaraan liittyy. Valinnanvaran lisäämä vapauden tunne on täten ennen kaikkea tunne, ellei kylkiäisenä tule aitoa pakotteiden poistumista kuten matalampi verotus jne.
”Kun juutalaisia kuoli natsien vainoissa, taustalla oli fasistinen, kansallissosialistinen ideologia. Toisin sanoen juutalaiset tapettiin kansallissosialismin nimissä.”
Vastaat tässä omaan kysymykseesi. Kyse ei ole siitä mitä on artikuloitu (Hitler julki-libertaristina..), vaan siitä mikä ideologia todellisuudessa taustalla häärii. Kysymys on vallanpitäjien ja lainsäätäjän mentaliteetista.
Mitä tulee liberalistiseen ideologiaan, niin monet ihmiset ovat ajaneet liberalistisia arvoja jo kauan ennen kuin ne artikuloitiin eräiden filosofien toimesta. Jos uuden ajan alussa kehitys oli sellaista jota Locke yms. luonnonoikeusajattelijat tai klassiset liberalistit (esim. Adam Smith) ihannoivat, niin kyllä se silloin oli liberalistista politiikkaa. Jos politiikka toteuttaa jonkin ideologian arvoja, niin se on tuon ideologian mukaista politiikkaa vaikka kyseisen politiikan tekijä ei olisi tutustunut teoriaan.
Stalin muuten tunsi todella huonosti kommunismin teoriaa mutta teillä liberalisteilla ei silti ole ikinä ollut vaikeuksia puhua Stalinin kaudella sattuneista ”kommunismin rikoksista ihmisyyttä vastaan” -tämä siis siitä huolimatta etteivät Stalinin teot olleet kommunistisen ideologian mukaisia eikä Stalinin taustamentaliteettikaan ollut kommunistinen vaan pelkästään esimodernin ajan venäläisyydelle ominainen yksinvaltiaan mentaliteetti. Stalin siis ihan oikeasti oli vähän kuin se oman esimerkkisi kontrafaktuaalinen juutalaisia kaasuttava ”liberaali-”Hitler.
Mutta kun liberalistista yhteiskuntaa on puolustettu väkivalloin (esim. Vietnamin sota), kun liberalistista yhteiskuntaa on tehty väkivalloin (maareformit Englannissa ja Skotlannissa) tai kun liberalistinen yhteiskuntajärjestys itsessään tappaa ihmisiä (esim. huumekauppa, ihmisille sopimattomat työolot tai kollektivistisen terveydenhuollon puute), niin kyllä silloin kasvaa sellainen ruumiskasa jota on aihetta kutsua liberalismin uhreiksi. Äläkä nyt lähde saivartelemaan siitä ettei Yhdysvallat muka olisi liberalismiin ja yksilönoikeuksiin kallellaan oleva yhteiskunta. USA on liberalistinen yhteiskunta ihan samassa määrin ja samassa merkityksessä kuin Neuvostoliitto oli (toisinaan) sosialistinen tai 30-luvun Saksa oli nationalistinen. Puhtaimmillaan totalitarismit kun sijaitsevat vain ideoiden maailmassa, reaalimaailmassa on aina vain karkea likiarvo.
Kommunistista yhteiskuntaa rakentaessa tai puolustettaessa on veri kyllä lentänyt hyvin, mutta vastaas nyt historiallisilla esimerkeillä kysymykseen siitä onko kommunismi eli kapeasti määriteltynä tuotantovälineiden yhteisomistus koskaan aiheuttanut kenenkään kuolemaa?
”Mitä tulee liberalistiseen ideologiaan, niin monet ihmiset ovat ajaneet liberalistisia arvoja jo kauan ennen kuin ne artikuloitiin eräiden filosofien toimesta. Jos uuden ajan alussa kehitys oli sellaista jota Locke yms. luonnonoikeusajattelijat tai klassiset liberalistit (esim. Adam Smith) ihannoivat, niin kyllä se silloin oli liberalistista politiikkaa. Jos politiikka toteuttaa jonkin ideologian arvoja, niin se on tuon ideologian mukaista politiikkaa vaikka kyseisen politiikan tekijä ei olisi tutustunut teoriaan.”
Jos joku liberalisti hyväksyy orjuuden ristiriidassa kirjoitetun aatteen kanssa, ei se tarkoita, että koko aate tällöin kannattaisi orjuutta. Aate on ensisijaisesti sitä, miten se on määritelty. Tuollainen ajattelu, joka sidotaan tarkoitushakuisesti yksittäisiin ihmisiin, joilla ei välttämättä ole kaikkea tietoa kokonaistilanteesta, ei ole mitään muuta kuin kehäpäättelyiden tekemistä. ”Liberalistista politiikkaa”, siis politiikan, valtiojohtoisuuden ja enemmistön mielivallan minimointia voi toki harjoittaa kuka tahansa ilmankin aatteisiin tutustumista.
”Stalin muuten tunsi todella huonosti kommunismin teoriaa mutta teillä liberalisteilla ei silti ole ikinä ollut vaikeuksia puhua Stalinin kaudella sattuneista ”kommunismin rikoksista ihmisyyttä vastaan” -tämä siis siitä huolimatta etteivät Stalinin teot olleet kommunistisen ideologian mukaisia eikä Stalinin taustamentaliteettikaan ollut kommunistinen vaan pelkästään esimodernin ajan venäläisyydelle ominainen yksinvaltiaan mentaliteetti.”
”Kommunistista yhteiskuntaa rakentaessa tai puolustettaessa on veri kyllä lentänyt hyvin, mutta vastaas nyt historiallisilla esimerkeillä kysymykseen siitä onko kommunismi eli kapeasti määriteltynä tuotantovälineiden yhteisomistus koskaan aiheuttanut kenenkään kuolemaa?”
Nyt sepität taas halpamaisesti olkinukkeväitöksiä hatusta. En ole kirjoittanut ”kommunismin rikoksista ihmisyyttä vastaan”, vaan kirjoitukseni koko fokus keskittyi valtiojohtoisuuden ongelmiin niin idässä kuin lännessäkin. Kapitalismin ytimenä on yksilöllinen omistusoikeus. Kommunismin ideana on yhteisomistus, joka voisi periaatteessa tapahtua spontaanisti vapaassa yhteiskunnassa, mutta kyseinen aate on sotkeutunut valtiojohtoisuuteen, jolloin koko yhteiskunta on haluttu muuttaa kommunistiseksi, rajoittaa ihmisten yksilöllistä omistusmahdollisuutta ja rangaista edes toisenlaisesta ajattelusta julmasti. Jos olisit ajatuksella lukenut kirjoitukseni, olisit jopa huomannut olevasi kanssani samoilla linjoilla siitä, että sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto ovat esimerkkejä valtiojohtoisista vahvoista valtiosta, joissa molemmissa aito liberalismi on käytännössä syrjäytynyt politiikalla, jossa tehdään suuria päätöksiä ihmisten kustannuksella (vieraaseen maahan sotaan lähtö, suuret veronmaksajille aiheutuvat menot jne.) Yhteistä näille on enemmistön mielivalta tai jopa pelkästään yksittäisten vaikutusvaltaisten ihmisten keskittynyt päätöksenteko.
Liberalistista yhteiskuntaa saisi periaatteessa tehdä väkivalloin vain puolustustaistelun näkökulmasta, eli yksilöllä on oikeus puolustaa omaisuuttaan ja yksilönvapauttaan yksin tai yhdessä muiden kanssa. Tämä luonnollisesti sulkee pois ryöstöretket ja orjuuttamisen sekä ylimääräisen ryöstäytyneen väkivallan. Lisäksi mukaan ei lueta maan ulkopuolisia valloitustaisteluja. Ennen kuin taas innostut, kyse on anarkistisen ääritilanteen puolustautumiskeinoista, eikä lynkkaustoiminnasta ja salamurhista. Usein kun liberalismia on yritetty ajaa väkivalloin, sitä on johtanut joku valtio tai ryhmittymä omin intressein ilman pelkkää puolustushalua. Näissä tapauksissa on vain tarkoitushakuista ja halpamaista kehäpäättelyä nimetä taustalla oleva aate niiden edustajien mukaan, sillä analyyttisempi kokonaiskuva usein hämärtyy. Jos spontaaniin yhteisomistukseen uskovat ihmiset päättävät vallata valtion ja tehdä hirmutekoja spontaanin yhteisomistuksen nimissä, en syyttäisi spontaania yhteisomistusta, vaan kollektivismia, pakotettua yhteisöllisyyttä ja yksilön sitomista yhteiskunnan pelinappulaksi.
Itse jätin artikkelissani tarkoituksella laskematta, paljonko esimerkiksi keskusjohtoisessa sosialistisessa suunnitelmataloudessa kuolisi passiivisesti sen nälänhädän takia, mikä aiheutuisi, kun informaatio ei kulje ja kaupoista loppuu elintarvikkeet. Tämän partaalla oltiin Neuvostoliitossa. Järjestelmän tappamiseksi lasken kuitenkin vain ne kuolemat, jotka ihminen on väkivoimalla suoraan aiheuttanut vangitsemalla, ampumalla, hirttämällä, hukuttamalla, lynkkaamalla muin tavoin jne.
Vaikka Yhdysvallat on enemmän kallellaan liberalismiin kuin esim. Suomi, Yhdysvaltojen liberalismin tilasta kertoo valtiokoneiston suuruus, poliitikkojen ja lobbareiden päätösvalta, keskiverto suurten verojen olemassaolo, poliittisten puolueiden jakautuminen konservatiiveihin ja sosialistiliberaaleihin sekä klassisen liberalismin edustajien marginaalisuus siitä, ettei käytännössä Yhdysvallat ole tänä päivänä mikään liberalismin kehto. Olisi luullut, että tämä olisi tullut tekstistäkin selväksi, mutta pointteja alkaa löytämään vasta, kun ottaa laput pois silmiltä. Suosittelen.
Selvennätkö hieman tuota pointtia, jota käsittelet tuolla ihan ylhäällä? En puhunut mitään orjuudesta enkä myöskään yksittäisten liberalistien ei-liberalistisista mielipiteistä, vaan liberalistisesta opista sinänsä. Locke ja Smith olivat vain esimerkkejä. Molemmat kirjoittajat ovat tuotannossaan sivunneet joitakin teemoja jotka liittyvät liberalismiin. En ole lukenut kumpaakaan niin paljon että kykenisin detaljitason keskusteluun näiden mielipiteistä.
Pointti oli vain se että liberalismin oppien mukaisia poliittisia päätöksiä voidaan tehdä myös ennen kuin kukaan kirjoittaja on näitä kirjoittanut paperille. Liberalistisen politiikan liberalistisuus ei siis mielestäni voi olla kiinni siitä, onko joku liberalistinen teoreetikko jo ehtinyt kirjoittaa pamflettinsa. Tämä oli siis vastaus siihen kun epäilit etten tuntisi aatehistoriaa. Pahoittelen että esitin pointtini epäselvästi. En todellakaan tarkoittanut sitä että kaikki Locken tai Smithin ajatukset liittyisivät liberalismiin tai olisivat liberalistisia. Yhteiskuntafilofian historia kun ei ole mitään eksegetiikkaa.
En myöskään väittänyt että sinä olisit kirjoittanut kommunismin rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kuulut vain viiteryhmään, jonka parissa sellainen kirjoittelu on valitettavan yleistä. Tekstisi on oikeastaan aika koherentti kun erotat toisaalta ideologian ja yhteiskuntajärjestyksen ja toisaalta niitä tukevan tai puolustavan kollektivismin.
Silti voidaan ideologioiden uhrit jakaa mielestäni kolmeen kategoriaan:
1) Järjestelmän kollektivistisen pystyttämisen vaatimat uhrit
2) Järjestelmän kollektivistisen puolustamisen vaatimat uhrit
3) Järjestelmän sisäisen toiminnan aikaansaamat uhrit
Liberalistisessa järjestelmässä kuolonuhrit liittyvät järjestelmän sisäiseen toimintaan (siis lähinnä sen seurauksiin, ettei ihmisten vapauteen tai valinnanvaraan puututa), sosialistisessa järjestelmässä taas järjestelmän pystyttäminen vaatii yleensä paljon ihmishenkiä.
Kannattaa huomata että ihmiset leivässä pitävän ruokahuollon suunnittelu on todella helppoa jopa ilman tietokoneiden mahdollistamaa laskentatehoa. Neuvostoliitossa olikin yleensä riittävästi leipää ja vodkaa. Me vasemmistokonservatiivit muotoilemme asian niin että perustarpeet olivat tyydytetty, mutta kaikkiin haluihin ei aina vastattu. Nykyaikainen laskentateho muuten varmasti helpottaisi suunnitteluviranomaisen työtä (vaikka talouslaskun ongelmaa se ei tietenkään aidossa mielessä poista).
Mutta kehtaatko ihan oikeasti vakavalla naamalla väittää, ettei Yhdysvalloissa pelätty kommunismia? Mikseivät yhdysvaltalaiset olisi Vietnamissa olleet puolustamassa juuri tärkeintä arvoaan, vapautta?
Käytin orjuutta vain esimerkkinä. Yhdysvaltain libertaristinen perustajaisä ja yksi aatteen sisältöön vaikuttanut Thomas Jefferson tunnetusti omisti orjia. Tätä käytetään usein heikkona kehäargumenttina liberalismia vastaan. Ei voida mitenkään sanoa, että orjuus olisi liberalismin mukaan hyväksyttävää, tai että orjia voisi omistaa liberalismin nimissä niin, että liberalismi olisi aatteena siihen syyllinen. Tiedän. Tällaiset esimerkit saattavat kuulostaa sinusta hölmöiltä ja huomioni itsestäänselvältä, mutta tein vain selväksi.
Toki minkä tahansa aatteen mukaista politiikkaa voi tehdä tietämättä esim. aatteen kirjallisuuta, nimeä jne.
Mitä tulee liberalistisen järjestelmän mahdollisiin kuolonuhreihin, en laske sisäiseksi toiminnaksi tekemättä jättämistä. Toiminta tarkoittaa aina tekemistä, kuten nimikin sanoo. Järjestelmän toiminta tappaisi, jos siinä toiminnalla estettäisiin jotain toista toimintaa, kuten esimerkiksi auttamista. Toki jos omistaa vinoutuneen oikeuskäsityksen, voi omassa käsityksessään ajatella, että järjestelmä tappaa, koska se estää ryöstämisen ja tätä kautta auttamisen, mutta ryöstäminen on perustuslain tärkeää omistusoikeutta vastaan.
Toki suunnitteluvaltio nykyteknologialla voisi olla mahdollinen, jos sen päämääränä olisi vain lähinnä pitää ihmiset hengissä. Siinäkin tapauksessa tehdään lukuisia oletuksia ja kohdellaan ihmisiä törkeästi pelinappuloina. Muuten todella hienoa, että olet tutustunut jo talouslaskun ongelmaan! Se opettaa, että yhteiskunnan resurssien jatkuva kohdistaminen voi toimia pidemmän päälle ainoastaan spontaanista toiminnasta. Kaikkien yksilöllisten mielihalujen yhteensovittaminen suhteessa käytössä oleviin resursseihin on mahdollista ainoastaan markkinatalouden kautta. Sosialistiset rakenteet voivat olla siinä pelkästään eräänlaisena loisena, joka ei yksinään pysyisi pystyssä, vaan ajautuisi kohti välttämättömiä spontaaneja prosesseja tai keskittyisi, hajoaisi ja ajautuisi spontaanien prosessien tielle tätä kautta.
Hauskaa, mutta jo alussa tapahtui pienoinen erhe:
Kun juutalaisia kuoli natsien vainoissa, taustalla oli fasistinen, kansallissosialistinen ideologia.
Hauskaa. Natsien ekonominen pohja pohjautui vain hyvin vähän fasismin ekonomiseen teoriaan, korporatismiin. Se oli valtiojohtoisen talouden ja suurten yritysten yhteenliittymä, joka kyllä muistuttaa korporatismia, muttei ole sitä , sillä korporatismissa valtio puuttuu korporaatioiden asioihin vain hätätilassa. Natsien talousteesit olivatkin lähempänä neuvostokommunismia, kuin fasismia. Tsemppiä jatkossa Taussi!
Fasismista kumpuava kansallissosialistinen ideologia juutalaisvainojen taustalla ei viittaa talousteoriaan, vaan yhteiskunnan lähtökohtaan yleensä. Fasismi ja kansallissosialismi olivat laajemmin ajateltuna kansallismielinen versio kommunismista. Talouspoliittisesti natsit menivät fasisteja pidemmälle valtion roolin kasvattamisessa. Siinä olet oikeassa. En väittänyt, että tämä talouspolitiikka olisi itsessään syynä juutalaisvainoihin.