 Thomas Taussi la 07.08.2010 |
 Bisnesmaailmasta ollaan omaksuttu julkisen sektorin hallintoon tulosvastuullisuuteen sekä kilpailuttamiseen liittyviä oppeja. Monet näkevät valtion sopeutumisen markkinatalousmaailmaan ongelmalliseksi. Saattaisi jopa luulla, että kaikkein pisimmälle vietyä ”uusliberalismia” olisi valtion johtaminen liiketalouden periaatteiden mukaisesti – siis yksityisyrityksenä. Toki kokonaista valtiota on mahdollista johtaa yrityksenä, mutta sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä liberalismin kanssa. Valtion ja yrityksen johtamistapojen vertailu aloitetaan määrittelemällä valtiolle sekä yksityisyrityksille ominaiset piirteet.
Länsimainen valtiokäsitys juontaa juurensa siitä, että ihmisyhteisön kehittyminen sivilisaatioksi vaatii yhteiset säännöt sekä niitä suojaavat instituutiot. Toisin sanoen valtiorakenteet lakia ja maanpuolustusta myöten palvelevat ensisijaisesti ihmistä turvaten hänen koskemattomuutensa sekä vapautensa. Länsimaisen ajattelun mukaan valtio on siis ihmistä varten. Perinteisen yrityksen tarkoitus on puolestaan tuottaa rahallista voittoa omistajilleen. Useimmiten yritykset ovat erikoistuneet tuottamaan joitain tiettyjä palveluja tai tuotteita. Vapaassa markkinataloudessa yrittämisen vapaus johtaa siihen, että kapeallekin alalle erikoistuneet yritykset kilpailevat keskenään voittojen maksimoimiseksi. Tästä seuraa, että yrityksillä on paine asettaa itselleen tavoitteita ja kehittyä.
Normaalisti valtio käsittää suurehkon maantieteellisen alueen, jolle on syntynyt omaleimainen kulttuuri ja jopa oma kielikin. Kulttuuri kaikessa monimuotoisuudessaan sekä ihmisen läheiset ihmiset eivät ole valtion synnyttämiä. Vaikka joidenkin kielten tai perinteiden asema on periaatteessa mahdollista turvata valtiollisesti, edellä mainitut ihmisen elämää määrittävät tekijät eivät ole laskettavissa valtion ansioiksi. Jos ihminen haluaisi irtisanoutua valtiosta, tai jos yritysmäisesti valtio haluaisi irtisanoa ihmisyksilön, ihmisen tulisi käytännössä muuttaa pois valtion alueelta ja repiä myös juurensakin irti. Ihminen ei voi valita, minkä maan kansalaiseksi hän syntyy, eikä hän voi käytännössä vaikuttaa siihen, millaisessa kulttuurissa hän varttuu. Tämä jälkeen valtion vaihtaminen enemmän omia arvoja vastaavan yhteiskuntasopimuksen löytämiseksi on toki mahdollista, mutta ei yhtä helppoa kuin takin vaihtaminen.
Yksityisyritystä johdetaan useimmiten strategisesti, eli suunnitelmallisesti ylhäältä alas voimavarat valjastaen. Kaiken kaksisuuntaisenkin tiedonhankinnan, materiaalien ja työvoiman tarkoitus on ennen kaikkea palvella yhteiseksi määriteltyä tavoitetta. Yksilölliset päämäärää ovat toisarvoisia ja jopa tuomittavan haitallisia, mikäli ne ovat ristiriidassa toiminnan tavoitteiden kanssa. Jos tätä logiikkaa sovelletaan valtion johtamiseen, se muuttuu viisivuotissuunnitelmiksi ja kolhooseiksi sekä suunnitelmataloudeksi ja isovelivaltioksi. Mitä tulee tässä vaiheessa yksilönvapauksiin, yrityksen ja valtion ero on se, että yritys palkkaa vapaasti työntekijöitä. Valtiolla on kansalaisia, joita on käytännössä sopimatonta irtisanoa tai valikoida mielivaltaisesti uusiksi kansalaisikseen.
Tarkimmat lukijat saattavat miettiä mahdollisuutta johtaa valtiota perinteisen osakeyhtiön sijaan osuuskuntamuotoisesti. Osuuskunnan omistusrakenne on hajanaisempi ja yhteisöllisempi. Osuuskunnat eivät kuitenkaan ole edes pienoisvaltion kaltaisia kommuuneja, vaan yrityksiä, jotka tuottavat tiettyjä tuotteita sekä tarjoavat osakkaailleen laadullisia etuja. Osuuskuntatoimintaan pätee kuitenkin sama logiikka kuin osakeyhtiöönkin. Ketään ei liberaalissa taloudessa pakoteta ostamaan, myymään tai menemään töihin. Työntekijät ovat siis töissä periaatteessa vapaavalintaisen sopimuksen puitteissa. He tekevät työtä, koska he syystä tai toisesta haluavat vaihtaa osaamistaan ja aikaansa sovittuun palkkaan, työkokemuksiin sekä muihin etuihin. Heillä on oikeus sanoutua irti toiminnasta, kun taas kansalainen joutuu ottamaan yhteiskuntasopimuksen annettuna tai vaihtamaan maata. Suunnitelmataloudessa valtio omistaa ihmiset ja pääoman – liberaalissa länsimaisessa mallissa ihminen omistaa itsensä ja omaisuutensa.
Toinen merkittävä ero valtion ja yrityksen logiikassa koskee enemmän rahoitusta ja riskinottoa.
Siinä, missä yksityisyritys toimii markkinoilla vaihtaen tuotoksiaan rahaan, valtio tuottaa palveluja, joiden taloudellista arvoa on vaikea mitata ilman anarkokapitalistista tilaa, jossa valtion sijaan erilaiset palvelut tilattaisiin yksityisesti tai järjestettäisiin sosiaalisina yhteisöinä ja talkoina. Valtioton tila onkin toinen kysymys erikseen, joten ei siitä tässä artikkelissa enempää. Liiketaloudellinen voitto on yksinkertaisuudessaan liikevaihto, josta on vähennetty erilaiset menot. Perinteinen valtiomalli ei tavoittele organisaationa liiketaloudellista tulosta. Toisin sanoen valtion toiminta ei luonteeltaan tuota lisäarvoa. Täten valtiolla ei ole varsinaista liikevaihtoa. Lähin liikevaihtoa vastaava mittari valtiolla on kansantalouden kokonaistuotanto. Valtiolla on yrityksen lailla menoja, jotka täytyy kattaa. Tämä tapahtuu ensisijaisesti tuottajia verottamalla, siis kahmimalla leijonanosa kokonaistuotannosta. Toisin kuin yritys, valtio ei joudu erikseen ansaitsemaan verotulojaan tai edes suhteuttamaan niitä kokonaistuotantoon. Demokraattisten valtioiden tapana on määritellä poliittisen kompromissin tuloksena valtion tehtävät, eli menot ennen tuloja.
Kuten jo edellä todettiin, valtio ei varsinaisesti osallistu markkinoille muuten kuin kilpailuttavana tilaajana sekä vähimmäispalvelujen tuottajana – ei strategisesti johdettuna yksikkönä. Tällöin valtio ei voi tuottaa riskien vastineeksi voittoa ja jakaa osinkoja. Muuten valtio olisi autoritaarinen suunnitelmatalous, jossa yksilö on vain pelinappula. Helposti saattaisi päätyä johtopäätökseen, että myös valtio tekee liiketaloudelliseen voittoon verrattavaa tulosta budjettiylijäämän muodossa. Budjettiylijäämä tarkoittaa kuitenkin tilannetta, jossa valtio onnistuu vain kattamaan menonsa omavaraisesti kohtuullisen talouspolitiikkansa ansiosta. Valtion budjetti ei ole verrattavissa yrityksen tulosrahoitukseen, koska valtio itsessään ei ole tuottanut voiton kaltaista lisäarvoa.
Yrityksen ensisijaisena tavoitteena on tuottaa voittoa osakkailleen. Markkinoilla kilpaillaan siitä, kuinka hyvin omat resurssit ja kyvykkyydet on yhdistetty asiakkaan palvelemiseksi. Markkinoita on mahdotonta ennustaa. Yrityksessä omistajat ottavatkin riskejä, joiden tarkoitus on poikia voittoa. Tärkeä länsimainen periaate on se, ettei ketään pakoteta ottamaan riskiä ja kantamaan vastuuta toisten valinnoista. Sopii kysyä, ketkä konkreettisesti omistavat valtion, ja millä perusteella. Länsimainen demokratia perustuu tasa-arvoajattelulle. Pätevä tulkinta olisi, että jokainen kansalainen omistaisi valtiosta yhtä suuren osan. Koska valtio ei varsinaisesti tuota lisäarvoa, ei se myöskään voi jakaa omistajilleen osinkoja. Valtioon ei myöskään voi sijoittaa. Suomi Oy:tä ei ole olemassakaan. Valtion kansalainen ei voi käytännössä irtisanoutua poliittisista päätöksistä, joita hän ei itse olisi suostunut tekemään. Miten onnistuisikaan oman kansalaisuuden jälkimarkkinoiminen?
Yritysmaailmassa ihminen voi säilyttää samalla maantieteellisellä alueella kotinsa ja läheisensä, vaikka hän irtisanoutuisikin yrityksestä, jonka toimintaan hän ei ole tyytyväinen. Yritykset perustavat toimintansa vapaaehtoisiin sopimuksiin tuotannontekijöiden ostamisesta lopputuotteiden kauppaamiseen asti. Yritysten työntekijät eivät ole suoraan tulosvastuussa omaisuudellaan, kuten omistajat. Täten pienempi riski tarkoittaa käytännössä pienempää palkkaa. Valtion kansalaiset eivät ole jaettavissa samalla tavalla, sillä kaikki kantavat lähtökohtaisesti vastuun niistäkin riskeistä, jotka joku valtaa pitävä on ottanut.
Yksityisyritykset pyrkivät tasapainoilemaan vakavaraisuuden ja mahdollisimman pienten pääomakustannusten välillä. Koska oma pääoma, toimintaan sijoitettu raha on usein kalliimpaa kuin vieras pääoma, eli laina, vakavaraisten yritysten kannattaa vähäisempien pääomakustannusten nimissä ottaa velkaa. Tämä parantaa yrityksen omistajien pääoman tuottoa lisäten toisaalta myös konkurssiriskiä. Valtio ottaa yhtä lailla velkaa, mutta sen tarkoituksena ei ole kerryttää lisäarvoa. Valtion velkaantuminen on merkki siitä, että julkisen sektorin menot ylittävät verotulot. Vastuun kantavat veronmaksajat, jotka eivät saa korkeammille veroilleen ja periytyville valtionveloille rahassa mitattavaa vastinetta. Julkinen sektori toki tuottaa palveluita ja turvan yritystoiminnalle sekä yksityishenkilöille, mutta niiden monimutkaista utiliteettia on vaikea mitata. Lisäksi valtion rooli on vakiintunut sellaiseksi, ettei sitä käytännössä päästetä konkurssiin. Lähihistoriassakin on lukuisia esimerkkejä, kuinka pelkät saneerauksetkin osoittautuvat tuskallisen hitaaksi haasteeksi. Kun valtiota johdetaan demokraattisesti, ajaudutaan kompromissiin, jossa kilpailevat puolueet välttelevät vaikeita, mutta silti välttämättömiä ratkaisuja kohtalokkaan pitkään.
Analyysin jälkeen voidaan tiivistetysti sanoa, että länsimaisen demokraattisen valtion tarkoituksena ei ole kilpailla samalla kentällä yritysten kanssa, vaan tuottaa luonteeltaan erilaiset, tukevat ja mahdollistavat vähimmäispalvelut. Jos itse valtiosta halutaan yrityksen kaltainen strategisesti johdettu yksikkö, valvonta ja valtiojohtoisuus ylipäätään lisääntyisivät. Kaikki resurssit ihmisiä myöten pyrittäisiin valjastamaan suunnitelmallisesti yhteisten tavoitteiden palvelemiseksi. Se vaatisi länsimaisen demokratian ja yksilönvapauden murtamista, mikä ei enää edusta liberalismia.
|
23 kommenttiaVastaa |
Olen miettinyt usein, että voisiko valtiosta tehdä jonkinlainen business park, joka tarjoisi ympäristön yrityksille. Turvallisuutta, mahdollisuus rekrytoida hyvin koulutettuja ihmisiä läheltä.
Business Park olisi yritys ja kansalaiset sen osakkeen omistajia. Korot olisivat sitten jonkilainen kansalaispalkka.
Mutta mainitsemastai syistä tällainen ei todennäköisesti toimisi. Mitä jos joku myisi osakkeensa ja jäisi vain nurkkiin norkoilemaan? Miten suhtauduttaisiin rikollisiin? Tarjoaisiko business park osakkeenomistajilleen terveyspalveluita? Maanpuolustus ja poliisivoimat olisivat vielä täysin luonnollisia jatkeita yritystoimintaan ja ehkä vielä koulutuskin ?
Mutta ehkä ajatuksesta voisi jotain oppia.
Hyvin pohdittu. Toisin sanoin lopputuloksena on klassisen liberalismin isän Adam Smithin periaate: valtion tehtävät saavat enimmillään yltää sinne, missä ne eivät aiheuta hallaa kansalaisten yksilölliselle elinkeinotoiminnalle.
Tässä länsimaisessa asetelmassa valtio on auktoriteetti. Eri asia olisi pisimmälle viety libertarismi, jossa ei olisi auktoriteetteja, ja valtion kaltaisiin yhteisöihin kuuluminen olisi joustavaa ja sopimuksenalaista.
No selvä, valtio ei ole yritys. Mutta miksei valtio silti voisi omistaa pääomaa?
Entäs jos valtio sijoittaisi verokertymää pörssiyhtiöihin? Tällaisten osakesijoitusten tuoton odotusarvo on kuitenkin aika hyvä. Sijoitetaan valtiollisen sijoitusyhtiön kautta ja niin vähän yhteen kohteeseen, ettei tarvitse ottaa moraalista vastuuta esim. irtisanomisista. Siitä sitten vain jakamaan tulevina vuosina osinkoja tai lisäämään omistusta.
Hiljaisen sosialismin kautta valtio voisi pikkuhiljaa ottaa kansallisvarallisuuden ja pääoman haltuunsa markkinoiden liiemmin häiriintymättä. Pörssiyhtiöiden lisäksi esimerkiksi liikekiinteistöt olisivat mainio ja varma tulonlähde. Toisaalta omistaahan valtio jo nyt ison siivun esim. Spondasta..
Verojakin voisi ajan myötä laskea jos valtio saisi vuosittain enemmän pääomatuloja osittain omistamistaan yrityksistä. Osaat kuitenkin varmaan kertoa miksi tämä ei laajassa mitassa toimi.
Jos valtio omistaa jotain, se on pois ihmisiltä. Valtio ei kuitenkaan ole mikään lepyteltävä henki, jolle olisi annettava uhrilahjoja. Minullakin on joskus käynyt mielessä saman kaltainen idea, mistä juuri kerroit. Yrityksethän sijoittavat ylimääräisiä varojaan pitäen likviditeetin lähinnä kohtuullisena, mutta ei liian suurena. Yritysten ero on se, että niiden toimintaan liittyy riskejä ja mahdollista lisäarvoa, jotka kohdistuvat riskin ottaneille osakkaille. Jos valtion budjetti on jatkuvasti ylijäämäinen, veroaste on liian korkea. Jos verotus on kohtuullinen, valtiolle ei pitäisi kertyä mainittavaa ylijäämää eikä myös velkaakaan.
Jos veronmaksajien rahoilla päätetään sijoittaa tiettyihin yrityksiin, se on omalla tavallaan auktoriteetin aseman väärinkäyttöä, siis suosimista. Markkinat ovat arvaamattomia, joten mikään ei ole täysin varmaa. Joidenkin potentiaalisten ja sijoittamisen arvoisten yritysten valikoiminen omanlaisilla kaavoilla taas olisi naurettavaa (laadullisia tekijöitä ei pystytä huomioimaan luotettavasti määrällisiin kaavoihin). Tärkeää on myös huomata, että markkinoilla riskin ottava omistaja kerää voitot ja kantaa myös vastuun. Yrityksen sijoittaessa joku konsultti tekee valinnat, mutta ei kanna suoraa vastuuta veronmaksajien lailla.
Suomessa nyt on varsin normaalia, että veronmaksajien rahoilla pelleillään ja tuetaan tiettyjä yrityksiä tai yhdistyksiä. Suomessa valtiolla on myös paljon omaisuutta ja sananvaltaa joissain yrityksissä. Poliitikot eivät ole liikemiehiä. Esim. metsäteollisuuden kohdalla omistajien edut ovat menneet ristiin poliitikkojen ihanteiden kanssa. Esimerkiksi syksyllä 2007 eduskunnassa vasemmistopuolueet vaativat, että valtio käyttäisi sananvaltaa eräässä metsäyrityksessä omistajien haitaksi, mutta työpaikkojen säilyttämiseksi. Tämä on ainut konkreettinen mahdollisuus, minkä valtion omistajuus mahdollistaisi. Se kuitenkin sotkisi markkinoita ja suosisi kannattamattomuutta.
Joka tapauksessa valtion laajempimuotoinen omistajuus vaatisi ammattitaitoista osaamista, jatkuvaa ostamista ja myymistä, eikä siltikään olisi taetta, ettei sijoittaminen koituisi veronmaksajien tappioksi. Valtion omistuksen kasvattaminen ei kyllä johtaisi matalampiin veroihin. Ensin ihmisiä täytyisi verottaa ankarammin, jotta valtio saisi rahaa ostaakseen osakkuuksia. Se, mikä on sidottuna valtion pääomaksi, on poissa kansalaisilta.
Jos valtion omistusosuus vaikkapa pörssiyhtiöstä on pieni, niin valtio on mukana vähän kuin ”äänettömänä yhtiömiehenä” ilman suurempaa päätösvaltaa. Tällöin tietysti valtion populistiset kannanotot ovat erityisen suotavia, koska suunpieksennällä ei ole vaikutusta asioihin eikä siitä myöskään tarvitse ottaa vastuuta. Voidaan siis tuomita irtisanomiset jyrkästi samalla kuitenkin luottaen siihen, että ne menevät läpi. Se siitä ”sananvallasta”.
Ajatuksenani ei ollut että valtio hankkisi osake-enemmistöjä, vaan pieniä siivuja sieltä täältä. Valtio toimisi siis samoin kuin yksityinen piensijoittaja. Eikä pääoman omistaminen nyt mitään rakettitiedettä ole. Ihan hyvin se yleensä tuottaa vaikka jatkuvaa ostamista ja myymistä ei harjoittaisikaan.
Olen esimerkiksi itse joitakin vuosia harrastanut hyvin pienimuotoista osakesijoittamista äitini kanssa (ja tämän rahoilla). Ihan hyvin on sujunut vaikka en osakesijoittamisesta hirveästi tiedä. Ostopäätökset on tehty osittain intuitiivisesti eikä transaktioitakaan ole hirveästi. Riski kuitenkin pienenee hajauttamalla ja voiton odotusarvo on hyvä. Valtion sijoituksista päättäisivät tietysti talouden huippuosaajat.
En tietenkään väittänyt että valtion omistuksen kasvattaminen aiheuttaisi välittämästi matalamman veroprosentin. Valtion omistuksen kasvattaminen voisi kuitenkin johtaa matalampaan verotukseen pidemmällä aikavälillä. Valtio saisi enemmän pääomatuloja ja verotulojen osuutta voitaisiin pienentää.
Eikös ole puhtaasti arvokysymys, pitääkö ylijäämäistä budjettia liian kovan verotuksen merkkinä vai ei?
Intuitiivisen ja passiivisen sijoitustoiminnan tuotto-odotukset eivät kovin korkeita ole. Sijoittaminen on aina yksityisen taloudellisen toimijan rahoittamista ja pois tämän kilpailijoilta. Valtio siis asettuisi satunnaisesti joidenkin yritysten taakse näiden kilpailijoita vastaan, vaikka sitten suhteellisen pienelläkin osuudella. Se on epätasa-arvoista ajatellen, että kaikki yritykset ovat kantaneet suhteessa yhtäläisen osuuden valtion menojen rahoittamisesta. Rautalangasta vääntäen se tarkoittaisi, että kilpailevat yritykset pakotetaan rahoittamaan jotain toista kilpailevaa yritystä, olipa se valittu sitten millä kriteereillä tahansa. En tiedä sinun oikeustajustasi, mutta itse edustan länsimaista tasa-arvoista vapausajattelua. Siihen tuollainen ei istu.
Jos valtio saisi enemmän pääomatuloja, verotusta voitaisiin mahdollisesti pienentää, mutta ymmärrät varmasti, että edelleen se, mikä on valtiolla, on pois kansalaisilta. Verotus pienenee, mutta niin myös kansalaisten elintasokin. Tilanne olisi nollasummapeliä, mutta valtion ylivalta vain kasvaisi. Mitään lisäarvoa ei syntyisi.
Suhteessa menoihin verot ovat käytännössä liian suuret, jos valtiolle kertyy jatkuvasti huomattavaa ylijäämää. Arvokysymys on sitten erikseen se, kuinka suurena valtion menoja, velanottoa tai verotusta pitää.
Äläpäs juksaa. Yhtiön omistajarakenteen muutos ei tarkoita yhtiön pääoman lisääntymistä. Yhtiön pääoma ei kasva sillä että osakkeet vaihtavat omistajaa. Yhtiön pääoma kasvaa osakeanneilla tai hankkimalla vierasta pääomaa (lainaa). Valtio ei siis rahoita yhtiötä lisäämällä omistustaan siinä jos kysymys ei ole (valtiolle suunnatusta?) osakeannista. Minulla oli koko ajan mielessäni vain jo olemassaolevien arvopaperien hankinta puhtaasti sijoitusmielessä.
Mutta vaikka kysymys olisikin osakeanneista, niin silloinkin yritykset olisivat täysin tasa-arvoisessa tilanteessa: ne kilpailisivat markkinoilla valtion tarjoamasta pääomasta. Tätähän se kannattamasi tasa-arvo on: toimijoilla on vapaus sääntöjen puitteissa, ja jos joku jää nuolemaan näppejään, niin eihän se ole varsinaisesti kenenkään ”vika”. Vaatimukset moraalitaloudesta ovat vähän hassuja sinun suustasi, joten jätä ne suosiolla meille vasemmistolaisille.
Mutta lyödään nyt lisää vettä myllyyn: mitäs tuumaisit, jos valtio ryhtyisi pakkolunastamaan alas ajettavaa ja heikosti tuottavaa teollisuutta, ja sitten pyörittäisi sitä omaan laskuunsa? Esimerkiksi voisi käydä vaikka se nyt suljettu kaljatehdas, joka kyllä tuotti voittoa, mutta ei tarpeeksi tehokkaasti suurkonsernin tarpeisiin ;
Tuo heittosi osakesijoittamisen matalasta tuotto-odotuksesta on aika outo / subjektiivinen, kun tuoton odotusarvo on kuitenkin osakesijoittamisessa tilastollisesti korkeampi kuin missään muissa pitkän aikavälin sijoituksissa. Passiivisessa osakesijoittamisessa ns. osakeriskin saa tehokkaasti minimoitua hajauttamalla sijoituksia tarpeeksi.
Väitit että valtion omaisuus on pois kansalaisilta. Yhtä hyvin voisi sanoa, että rikkaiden omaisuus on pois köyhiltä, ja siten kyseenalaistaa varallisuuserot. Itse asiassa valtion omaisuus ei ole pois kansalaisilta, koska kansalaisethan kollektiivisesti hyötyvät valtiokapitalismista alentuneiden verojen muodossa ceteris paribus. Hyvin harvojen kansalaisten elintaso laskee, jos pääomat siirtyvät osittain valtion haltuun. Tämä johtuu siitä että vain pieni osa kansasta saa merkittäviä pääomatuloja.
Ainakaan Suomessa ”länsimaiset arvot” eivät niinkään pohjaudu klassiseen (tai mihinkään muuhunkaan) liberalismiin, vaan pikemminkin hegeliläisyyteen ja ehkä ihan vähän myös ranskalaiseen valistusajatteluun. Esimerkiksi omistusoikeus on yleensä ymmärretty hegeliläisesti sosiaalisena suhteena, eikä luonnonoikeutena. On muutenkin jotenkin outoa että viittaat omiin, aika marginaalista suosiota nauttiviin näkemyksiisi ”länsimaisina arvoina”, vieläpä niin että implisiittisesti väität niiden olevan ainoita oikeita länsimaisia arvoja. Vähän sama juttu on tuon sinulle keskeisen arvokäsitteen, vapauden, kanssa: et millään suostunut uskomaan että vapaus voi viitata moneen asiaan, eikä oma määritelmäsi ole mitenkään ”ainoa oikea”.
”Äläpäs juksaa. Yhtiön omistajarakenteen muutos ei tarkoita yhtiön pääoman lisääntymistä. Yhtiön pääoma ei kasva sillä että osakkeet vaihtavat omistajaa. Yhtiön pääoma kasvaa osakeanneilla tai hankkimalla vierasta pääomaa (lainaa). Valtio ei siis rahoita yhtiötä lisäämällä omistustaan siinä jos kysymys ei ole (valtiolle suunnatusta?) osakeannista. Minulla oli koko ajan mielessäni vain jo olemassaolevien arvopaperien hankinta puhtaasti sijoitusmielessä.”
Väitin, että ostaessaan osakkuuksia valtio ottaa taloudellisen riskin rahoittajiensa, eli veronmaksajien kustannuksella. Ei ole mitään takeita, että riskinotto tuottaa tulosta. Ketään ei pidä pakottaa ottamaan riskiä vastentahtoisesti. Jos joku haluaa ottaa riskejä, hän voi tehdä niin itse. Kaikki siltä väliltä, kuten valtion väliintulo, riskeihin yllyttäminen tai riskien ottaminen demokraattiseen enemmistöön vedoten edustavat liberaalista näkökulmasta vääryyttä.
”Mutta vaikka kysymys olisikin osakeanneista, niin silloinkin yritykset olisivat täysin tasa-arvoisessa tilanteessa: ne kilpailisivat markkinoilla valtion tarjoamasta pääomasta. Tätähän se kannattamasi tasa-arvo on: toimijoilla on vapaus sääntöjen puitteissa, ja jos joku jää nuolemaan näppejään, niin eihän se ole varsinaisesti kenenkään ”vika”. Vaatimukset moraalitaloudesta ovat vähän hassuja sinun suustasi, joten jätä ne suosiolla meille vasemmistolaisille.”
Käsityksesi minun käsityksestäni on väärä. En ajattele, että vapaus olisi saavutettava sääntöjen puitteissa, vaan toisin päin – säännöt on toteutettava vapauden puitteissa. Tarkoitit ilmeisesti sitä, että negatiivista vapautta ei mitata resursseilla, vaan ulkoisen vallankäytön puuttumisella. Täten voisin todeta, että resurssit ovat eri asia kuin säännöt.
”Mutta lyödään nyt lisää vettä myllyyn: mitäs tuumaisit, jos valtio ryhtyisi pakkolunastamaan alas ajettavaa ja heikosti tuottavaa teollisuutta, ja sitten pyörittäisi sitä omaan laskuunsa? Esimerkiksi voisi käydä vaikka se nyt suljettu kaljatehdas, joka kyllä tuotti voittoa, mutta ei tarpeeksi tehokkaasti suurkonsernin tarpeisiin ;”
Tuottava kaljatehdas saatetaan mahdollisesti sulkea, jos se on keskimäärin tuottavamman suuryrityksen heikoin yksikkö. Tavallaan tilanne voidaan ajatella rajatuottavuuden kautta. Yritys maksimoi voittonsa tietyllä tuotantovolyymillä, jolloin tuottavuus on tehokkaimmillaan. Yrityksen tulevaisuuden markkinoinnin kannalta on eduksi, että ennen kaikkea pääoman tuottavuus on korkea. Se houkuttelee sijoittajia. Jos yrityksen tuotanto ylittää tämän volyymin, yritys voi tuottaa vielä voittoa, mutta entiseen verrattuna tehottomammin. Yritys voi siis tuottaa voittoa, mutta suurempi tuotantovolyymi olisi hyväntekeväisyyttä. Kilpailutaloudessa voittajat ratkeavat tehokkuudella.
Kysymyksessäsi ihmettelen sitä, että jos markkinoilla olisi tarjolla yksittäinen voitokas tehdas, miksei kukaan yksittäinen taho ostaisi sitä. Yksi mahdollisuus olisi, että tehdas sitoisi hyvin suuren määrän pääomaa tuottaen hyvin tehottomasti pienen määrän voittoa. Aina täytyisi ottaa huomioon vaihtoehtoiskustannukset. Veronmaksajien rahoille löytyisi varmasti tuottavampaakin käyttöä. Valtion kohdalla on vaikea määritellä minimitasoa valtionyhtiön tuottavuudelle. Markkinoilla ihmisillä kuitenkin on sellainen. Ideasi kuolettaisi tietyn summan markkinoilta ja todennäköisesti ohjaisi sen tuottamattomampaan kohteeseen. Se tiedetään, että yhden yksikön ja tämän tuottavuuden kohdalla kyse ei ole vakiosta. Toimintaan liittyy joka tapauksessa riskejä, joilla on aikaulottuvuus.
Toisin sanoen vastaukseni ideallesi on EI
”Väitit että valtion omaisuus on pois kansalaisilta. Yhtä hyvin voisi sanoa, että rikkaiden omaisuus on pois köyhiltä, ja siten kyseenalaistaa varallisuuserot.” Itse asiassa valtion omaisuus ei ole pois kansalaisilta, koska kansalaisethan kollektiivisesti hyötyvät valtiokapitalismista alentuneiden verojen muodossa ceteris paribus. Hyvin harvojen kansalaisten elintaso laskee, jos pääomat siirtyvät osittain valtion haltuun. Tämä johtuu siitä että vain pieni osa kansasta saa merkittäviä pääomatuloja.”
Valtion omaisuus on pois kansalaisilta, koska valtion täytyy ensin anastaa omaisuus kansalaisilta. Rikkaiden omaisuus ei ole pois köyhiltä, koska rikkaat eivät anasta rahojaan – he ansaitsevat sen. Valtio taas ei ole ansainnut verotulojaan, koska valtio ei käytännössä saa merkittäviä määriä lahjoituksia tai maksuja vapaaehtoisista yksityisistä palvelusopimuksista. Veroaste voi madaltua samoilla menoilla vain, jos syntyy merkittävästi taloudellista lisäarvoa. Toki pieni- ja keskituloisten verot voisivat madaltua, jos omistuksen pakkolunastaminen tapahtuisi rikkaimpien kustannuksella. Tässä kommunisti-ideassa nyt ei olisi mitään uutta.
”Ainakaan Suomessa ”länsimaiset arvot” eivät niinkään pohjaudu klassiseen (tai mihinkään muuhunkaan) liberalismiin, vaan pikemminkin hegeliläisyyteen ja ehkä ihan vähän myös ranskalaiseen valistusajatteluun. Esimerkiksi omistusoikeus on yleensä ymmärretty hegeliläisesti sosiaalisena suhteena, eikä luonnonoikeutena. On muutenkin jotenkin outoa että viittaat omiin, aika marginaalista suosiota nauttiviin näkemyksiisi ”länsimaisina arvoina”, vieläpä niin että implisiittisesti väität niiden olevan ainoita oikeita länsimaisia arvoja. Vähän sama juttu on tuon sinulle keskeisen arvokäsitteen, vapauden, kanssa: et millään suostunut uskomaan että vapaus voi viitata moneen asiaan, eikä oma määritelmäsi ole mitenkään ”ainoa oikea”. ”
Hegeliläisyys vallitsi enemmänkin Euroopassa varsinaisen klassisen valistusajattelun jälkeen. Länsimainen perustuslakiajattelu poiki jopa hetkelliseen libertarismiin, sittemmin klassiseen liberalismiin Yhdysvalloissa. Euroopassakaan Rousseaulainen hörhö”liberalismi” ei saanut täyttä jalansijaa, vaan sikisi lähinnä teoreettisimpien filosofien keskuudessa. Jos vertaa länsimaisia maita esimerkiksi Lähi-idän maihin, mainittavin ero on lännen runsaampi yksilönvapaus. Se ei ehkä tarkoita, että kaikissa länsimaissa vallitsisi jotenkin absoluuttisesti runsas yksilönvapaus, mutta kuitenkin yksilönvapautta kunnioitetaan länsimaissa sille ominaisena piirteenä enemmän kuin sen vastaisia asioita. Vapaus voi toki viitata eri asioihin eri kehyksissä, mutta silloin irtaudutaan yhteiskunnallisesta ja yksiselitteisestä sekä yksimitallisesta käsitteestä siirtymällä epämääräisyyden ja subjektiivisuuden alueelle (esim. mielenfilosofia, vapauden tunne, utopiat jne.) Puolustan jokaisen sananvapautta olla vapaus-sanasta mitä mieltä tahansa, mutta itse olen osoittanut pystyväni perustelemaan, miksi yhteiskunnallisessa mielessä negatiivinen vapaus on ainut yksilönvapaus, ja jonka kanssa esim. positiivinen vapauskäsitys on enemmänkin ristiriidassa kuin täydentävänä osana.
”Väitit että valtion omaisuus on pois kansalaisilta. Yhtä hyvin voisi sanoa, että rikkaiden omaisuus on pois köyhiltä, ja siten kyseenalaistaa varallisuuserot.” Itse asiassa valtion omaisuus ei ole pois kansalaisilta, koska kansalaisethan kollektiivisesti hyötyvät valtiokapitalismista alentuneiden verojen muodossa ceteris paribus. Hyvin harvojen kansalaisten elintaso laskee, jos pääomat siirtyvät osittain valtion haltuun. Tämä johtuu siitä että vain pieni osa kansasta saa merkittäviä pääomatuloja.”
Valtion omaisuus on pois kansalaisilta, koska valtion täytyy ensin anastaa omaisuus kansalaisilta. Rikkaiden omaisuus ei ole pois köyhiltä, koska rikkaat eivät anasta rahojaan – he ansaitsevat sen. Valtio taas ei ole ansainnut verotulojaan, koska valtio ei käytännössä saa merkittäviä määriä lahjoituksia tai maksuja vapaaehtoisista yksityisistä palvelusopimuksista. Veroaste voi madaltua samoilla menoilla vain, jos syntyy merkittävästi taloudellista lisäarvoa. Toki pieni- ja keskituloisten verot voisivat madaltua, jos omistuksen pakkolunastaminen tapahtuisi rikkaimpien kustannuksella. Tässä kommunisti-ideassa nyt ei olisi mitään uutta.
”Ainakaan Suomessa ”länsimaiset arvot” eivät niinkään pohjaudu klassiseen (tai mihinkään muuhunkaan) liberalismiin, vaan pikemminkin hegeliläisyyteen ja ehkä ihan vähän myös ranskalaiseen valistusajatteluun. Esimerkiksi omistusoikeus on yleensä ymmärretty hegeliläisesti sosiaalisena suhteena, eikä luonnonoikeutena. On muutenkin jotenkin outoa että viittaat omiin, aika marginaalista suosiota nauttiviin näkemyksiisi ”länsimaisina arvoina”, vieläpä niin että implisiittisesti väität niiden olevan ainoita oikeita länsimaisia arvoja. Vähän sama juttu on tuon sinulle keskeisen arvokäsitteen, vapauden, kanssa: et millään suostunut uskomaan että vapaus voi viitata moneen asiaan, eikä oma määritelmäsi ole mitenkään ”ainoa oikea”. ”
Hegeliläisyys vallitsi enemmänkin Euroopassa varsinaisen klassisen valistusajattelun jälkeen. Länsimainen perustuslakiajattelu poiki jopa hetkelliseen libertarismiin, sittemmin klassiseen liberalismiin Yhdysvalloissa. Euroopassakaan Rousseaulainen hörhö”liberalismi” ei saanut täyttä jalansijaa, vaan sikisi lähinnä teoreettisimpien filosofien keskuudessa. Jos vertaa länsimaisia maita esimerkiksi Lähi-idän maihin, mainittavin ero on lännen runsaampi yksilönvapaus. Se ei ehkä tarkoita, että kaikissa länsimaissa vallitsisi jotenkin absoluuttisesti runsas yksilönvapaus, mutta kuitenkin yksilönvapautta kunnioitetaan länsimaissa sille ominaisena piirteenä enemmän kuin sen vastaisia asioita. Vapaus voi toki viitata eri asioihin eri kehyksissä, mutta silloin irtaudutaan yhteiskunnallisesta ja yksiselitteisestä sekä yksimitallisesta käsitteestä siirtymällä epämääräisyyden ja subjektiivisuuden alueelle (esim. mielenfilosofia, vapauden tunne, utopiat jne.) Puolustan jokaisen sananvapautta olla vapaus-sanasta mitä mieltä tahansa, mutta itse olen osoittanut pystyväni perustelemaan, miksi yhteiskunnallisessa mielessä negatiivinen vapaus on ainut yksilönvapaus, ja jonka kanssa esim. positiivinen vapauskäsitys on enemmänkin ristiriidassa kuin täydentävänä osana.
”Väitit että valtion omaisuus on pois kansalaisilta. Yhtä hyvin voisi sanoa, että rikkaiden omaisuus on pois köyhiltä, ja siten kyseenalaistaa varallisuuserot.” Itse asiassa valtion omaisuus ei ole pois kansalaisilta, koska kansalaisethan kollektiivisesti hyötyvät valtiokapitalismista alentuneiden verojen muodossa ceteris paribus. Hyvin harvojen kansalaisten elintaso laskee, jos pääomat siirtyvät osittain valtion haltuun. Tämä johtuu siitä että vain pieni osa kansasta saa merkittäviä pääomatuloja.”
Valtion omaisuus on pois kansalaisilta, koska valtion täytyy ensin anastaa omaisuus kansalaisilta. Rikkaiden omaisuus ei ole pois köyhiltä, koska rikkaat eivät anasta rahojaan – he ansaitsevat sen. Valtio taas ei ole ansainnut verotulojaan, koska valtio ei käytännössä saa merkittäviä määriä lahjoituksia tai maksuja vapaaehtoisista yksityisistä palvelusopimuksista. Veroaste voi madaltua samoilla menoilla vain, jos syntyy merkittävästi taloudellista lisäarvoa. Toki pieni- ja keskituloisten verot voisivat madaltua, jos omistuksen pakkolunastaminen tapahtuisi rikkaimpien kustannuksella. Tässä kommunisti-ideassa nyt ei olisi mitään uutta.
”Ainakaan Suomessa ”länsimaiset arvot” eivät niinkään pohjaudu klassiseen (tai mihinkään muuhunkaan) liberalismiin, vaan pikemminkin hegeliläisyyteen ja ehkä ihan vähän myös ranskalaiseen valistusajatteluun. Esimerkiksi omistusoikeus on yleensä ymmärretty hegeliläisesti sosiaalisena suhteena, eikä luonnonoikeutena. On muutenkin jotenkin outoa että viittaat omiin, aika marginaalista suosiota nauttiviin näkemyksiisi ”länsimaisina arvoina”, vieläpä niin että implisiittisesti väität niiden olevan ainoita oikeita länsimaisia arvoja. Vähän sama juttu on tuon sinulle keskeisen arvokäsitteen, vapauden, kanssa: et millään suostunut uskomaan että vapaus voi viitata moneen asiaan, eikä oma määritelmäsi ole mitenkään ”ainoa oikea”. ”
Hegeliläisyys ilmenki enemmänkin Euroopassa varsinaisen klassisen valistusajattelun jälkeen. Länsimainen perustuslakiajattelu poiki jopa hetkelliseen libertarismiin, sittemmin klassiseen liberalismiin Yhdysvalloissa. Euroopassakaan Rousseaulainen hörhö”liberalismi” ei saanut täyttä jalansijaa, vaan sikisi lähinnä teoreettisimpien filosofien keskuudessa. Jos vertaa länsimaisia maita esimerkiksi Lähi-idän maihin, mainittavin ero on lännen runsaampi yksilönvapaus. Se ei ehkä tarkoita, että kaikissa länsimaissa vallitsisi jotenkin absoluuttisesti runsas yksilönvapaus, mutta kuitenkin yksilönvapautta kunnioitetaan länsimaissa sille ominaisena piirteenä enemmän kuin sen vastaisia asioita. Vapaus voi toki viitata eri asioihin eri kehyksissä, mutta silloin irtaudutaan yhteiskunnallisesta ja yksiselitteisestä sekä yksimitallisesta käsitteestä siirtymällä epämääräisyyden ja subjektiivisuuden alueelle (esim. mielenfilosofia, vapauden tunne, utopiat jne.) Puolustan jokaisen sananvapautta olla vapaus-sanasta mitä mieltä tahansa, mutta itse olen osoittanut pystyväni perustelemaan, miksi yhteiskunnallisessa mielessä negatiivinen vapaus on ainut yksilönvapaus, ja jonka kanssa esim. positiivinen vapauskäsitys on enemmänkin ristiriidassa kuin täydentävänä osana.
”Väitit että valtion omaisuus on pois kansalaisilta. Yhtä hyvin voisi sanoa, että rikkaiden omaisuus on pois köyhiltä, ja siten kyseenalaistaa varallisuuserot.” Itse asiassa valtion omaisuus ei ole pois kansalaisilta, koska kansalaisethan kollektiivisesti hyötyvät valtiokapitalismista alentuneiden verojen muodossa ceteris paribus. Hyvin harvojen kansalaisten elintaso laskee, jos pääomat siirtyvät osittain valtion haltuun. Tämä johtuu siitä että vain pieni osa kansasta saa merkittäviä pääomatuloja.”
Valtion omaisuus on pois kansalaisilta, koska valtion täytyy ensin anastaa omaisuus kansalaisilta. Rikkaiden omaisuus ei ole pois köyhiltä, koska rikkaat eivät anasta rahojaan – he ansaitsevat sen. Valtio taas ei ole ansainnut verotulojaan, koska valtio ei käytännössä saa merkittäviä määriä lahjoituksia tai maksuja vapaaehtoisista yksityisistä palvelusopimuksista. Veroaste voi madaltua samoilla menoilla vain, jos syntyy merkittävästi taloudellista lisäarvoa. Toki pieni- ja keskituloisten verot voisivat madaltua, jos omistuksen pakkolunastaminen tapahtuisi rikkaimpien kustannuksella. Tässä kommunisti-ideassa nyt ei olisi mitään uutta.
”Ainakaan Suomessa ”länsimaiset arvot” eivät niinkään pohjaudu klassiseen (tai mihinkään muuhunkaan) liberalismiin, vaan pikemminkin hegeliläisyyteen ja ehkä ihan vähän myös ranskalaiseen valistusajatteluun. Esimerkiksi omistusoikeus on yleensä ymmärretty hegeliläisesti sosiaalisena suhteena, eikä luonnonoikeutena. On muutenkin jotenkin outoa että viittaat omiin, aika marginaalista suosiota nauttiviin näkemyksiisi ”länsimaisina arvoina”, vieläpä niin että implisiittisesti väität niiden olevan ainoita oikeita länsimaisia arvoja. Vähän sama juttu on tuon sinulle keskeisen arvokäsitteen, vapauden, kanssa: et millään suostunut uskomaan että vapaus voi viitata moneen asiaan, eikä oma määritelmäsi ole mitenkään ”ainoa oikea”. ”
Hegeliläisyys ilmenki enemmänkin Euroopassa varsinaisen klassisen valistusajattelun jälkeen. Länsimainen perustuslakiajattelu poiki jopa hetkelliseen libertarismiin, sittemmin klassiseen liberalismiin Yhdysvalloissa. Euroopassakaan Rousseaulainen hörhö”liberalismi” ei saanut täyttä jalansijaa, vaan sikisi lähinnä teoreettisimpien filosofien keskuudessa. Jos vertaa länsimaisia maita esimerkiksi Lähi-idän maihin, mainittavin ero on lännen runsaampi yksilönvapaus. Se ei ehkä tarkoita, että kaikissa länsimaissa vallitsisi jotenkin absoluuttisesti runsas yksilönvapaus, mutta kuitenkin yksilönvapautta kunnioitetaan länsimaissa sille ominaisena piirteenä enemmän kuin sen vastaisia asioita. Vapaus voi toki viitata eri asioihin eri kehyksissä, mutta silloin irtaudutaan yhteiskunnallisesta ja yksiselitteisestä sekä yksimitallisesta käsitteestä siirtymällä epämääräisyyden ja subjektiivisuuden alueelle (esim. mielenfilosofia, vapauden tunne, utopiat jne.) Puolustan jokaisen sananvapautta olla vapaus-sanasta mitä mieltä tahansa, mutta itse olen osoittanut pystyväni perustelemaan, miksi yhteiskunnallisessa mielessä negatiivinen vapaus on ainut yksilönvapaus, ja jonka kanssa esim. positiivinen vapauskäsitys on enemmänkin ristiriidassa kuin täydentävänä osana.
”Ainakaan Suomessa ”länsimaiset arvot” eivät niinkään pohjaudu klassiseen (tai mihinkään muuhunkaan) liberalismiin, vaan pikemminkin hegeliläisyyteen ja ehkä ihan vähän myös ranskalaiseen valistusajatteluun. Esimerkiksi omistusoikeus on yleensä ymmärretty hegeliläisesti sosiaalisena suhteena, eikä luonnonoikeutena. On muutenkin jotenkin outoa että viittaat omiin, aika marginaalista suosiota nauttiviin näkemyksiisi ”länsimaisina arvoina”, vieläpä niin että implisiittisesti väität niiden olevan ainoita oikeita länsimaisia arvoja. Vähän sama juttu on tuon sinulle keskeisen arvokäsitteen, vapauden, kanssa: et millään suostunut uskomaan että vapaus voi viitata moneen asiaan, eikä oma määritelmäsi ole mitenkään ”ainoa oikea”. ”
Hegeliläisyys ilmenki enemmänkin Euroopassa varsinaisen klassisen valistusajattelun jälkeen. Länsimainen perustuslakiajattelu poiki jopa hetkelliseen libertarismiin, sittemmin klassiseen liberalismiin Yhdysvalloissa. Euroopassakaan Rousseaulainen hörhö”liberalismi” ei saanut täyttä jalansijaa, vaan sikisi lähinnä teoreettisimpien filosofien keskuudessa. Jos vertaa länsimaisia maita esimerkiksi Lähi-idän maihin, mainittavin ero on lännen runsaampi yksilönvapaus. Se ei ehkä tarkoita, että kaikissa länsimaissa vallitsisi jotenkin absoluuttisesti runsas yksilönvapaus, mutta kuitenkin yksilönvapautta kunnioitetaan länsimaissa sille ominaisena piirteenä enemmän kuin sen vastaisia asioita. Vapaus voi toki viitata eri asioihin eri kehyksissä, mutta silloin irtaudutaan yhteiskunnallisesta ja yksiselitteisestä sekä yksimitallisesta käsitteestä siirtymällä epämääräisyyden ja subjektiivisuuden alueelle (esim. mielenfilosofia, vapauden tunne, utopiat jne.) Puolustan jokaisen sananvapautta olla vapaus-sanasta mitä mieltä tahansa, mutta itse olen osoittanut pystyväni perustelemaan, miksi yhteiskunnallisessa mielessä negatiivinen vapaus on ainut yksilönvapaus, ja jonka kanssa esim. positiivinen vapauskäsitys on enemmänkin ristiriidassa kuin täydentävänä osana.
”Ainakaan Suomessa ”länsimaiset arvot” eivät niinkään pohjaudu klassiseen (tai mihinkään muuhunkaan) liberalismiin, vaan pikemminkin hegeliläisyyteen ja ehkä ihan vähän myös ranskalaiseen valistusajatteluun. Esimerkiksi omistusoikeus on yleensä ymmärretty hegeliläisesti sosiaalisena suhteena, eikä luonnonoikeutena.”
Suomi on kyllä länsimaiden rajatapaus. Hyvin monilla takapajuisilla suomalaisilla on vieläkin iskostunut asenne, että olisimme idän ja lännen välissä.
Hegeliläisyys ilmeni enemmänkin Euroopassa varsinaisen klassisen valistusajattelun jälkeen. Länsimainen perustuslakiajattelu poiki jopa hetkelliseen libertarismiin, sittemmin klassiseen liberalismiin Yhdysvalloissa. Euroopassakaan Rousseaulainen hörhö”liberalismi” ei saanut täyttä jalansijaa, vaan sikisi lähinnä teoreettisimpien filosofien keskuudessa. Jos vertaa länsimaisia maita esimerkiksi Lähi-idän maihin, mainittavin ero on lännen runsaampi yksilönvapaus. Se ei ehkä tarkoita, että kaikissa länsimaissa vallitsisi jotenkin absoluuttisesti runsas yksilönvapaus, mutta kuitenkin yksilönvapautta kunnioitetaan länsimaissa sille ominaisena piirteenä enemmän kuin sen vastaisia asioita.
”On muutenkin jotenkin outoa että viittaat omiin, aika marginaalista suosiota nauttiviin näkemyksiisi ”länsimaisina arvoina”, vieläpä niin että implisiittisesti väität niiden olevan ainoita oikeita länsimaisia arvoja. Vähän sama juttu on tuon sinulle keskeisen arvokäsitteen, vapauden, kanssa: et millään suostunut uskomaan että vapaus voi viitata moneen asiaan, eikä oma määritelmäsi ole mitenkään ”ainoa oikea”.”
Vapaus voi toki viitata eri asioihin eri kehyksissä, mutta silloin irtaudutaan yhteiskunnallisesta ja yksiselitteisestä sekä yksimitallisesta käsitteestä siirtymällä epämääräisyyden ja subjektiivisuuden alueelle (esim. mielenfilosofia, vapauden tunne, utopiat jne.) Puolustan jokaisen sananvapautta olla vapaus-sanasta mitä mieltä tahansa, mutta itse olen osoittanut pystyväni perustelemaan, miksi yhteiskunnallisessa mielessä negatiivinen vapaus on ainut yksilönvapaus, ja jonka kanssa esim. positiivinen vapauskäsitys on enemmänkin ristiriidassa kuin täydentävänä osana.
Tulipas sieltä moneen kertaan painavaa asiaa? Yksilönvapaudet voidaan kyllä määritellä tyhjentävästi myös pelkästään positiivisten vapauksien kautta. Tällöin positiivisten ja negatiivisten vapauksien kesken ei tietenkään ole mitään ristiriitaa: on vain positiivisia vapauksia.
Tai sitten vapaus voidaan määritellä myös esimerkiksi vankeuden vastakohdaksi. Ihminen on vapaa jos hän ei ole vangittu. Yhteiskunnallisessa mielessä ihmiset ovat vapaita jos heitä ei mielivaltaisesti vangita tai pidetä vangittuina. Kelpaisiko tämä vapauden minimiehdoksi?
Negatiivinen yksilönvapaus näyttäytyy aika ristiriitaisena oppina, koska sen turvaamiseksi yhteiskunnnassa joudutaan aina rikkomaan negatiivista yksilönvapautta. Verorahoin ylläpidetään esimerkiksi poliisilaitosta ja oikeuslaitosta. Minarkismiin sisältyy näin ollen looginen ristiriita.
Subjektivistisempi kritiikki voisi olla seuraavanlainen: Entä jos en halua maksaa veroja vain siksi, että rikkaiden omaisuutta suojellaan? Miksi minun oikeuttani saisi loukata toisten oikeuksien turvaamiseksi? Entäpä jos en kaipaa suojelua, vaan haluan itse puolustaa oikeuksiani. Myös minarkismi on pakkovaltaa. Ihmiset pakotetaan valtion tarjoamien turvallisuuspalvelujen piiriin.
Libertarismi olisi loogisesti minarkismia ristiriidattomampi aate. Mutta libertaristinen yhteiskunta ei ole vakaa. Ihmisten omaisuus ei ole turvassa (kuka sen turvaisi?) eikä ihmisiä suojele mikään toistensa mielivallalta. Keskiajan Eurooppakin oli jossain mielessä libertaristinen yhteiskunta. Lääninherra omisti maan ja muiden oli taivuttava tämän sääntöihin. Kirkon auktoriteetti vain vähän hillitsi törkeimpiä ylilyöntejä. Samanlaiseen sotaherrojen valtaan on kuitenkin taannuttu kaikkialla, jossa moderni valtio syystä tai toisesta lakkaa olemasta.
Marxilaisen työnarvo-teorian mukaan rikkaiden omaisuus ei ole ansaittua, vaan työläisiltä riistettyä. Sen vuoksi sen konfiskointi valtiolle ei ole mikään suurempi vääryys. Mitäs mieltä muuten olisit sellaisesta sosialismin muodosta, jossa yhtiöiden maksamia osinkoja vastaan näiden täytyisi maksaa aina sama rahamäärä bonusta työntekijöille? Esimerkiksi jos yritys maksaisi osinkoja yhteensä 1 000 000 euroa, niin sen täytyisi maksaa työntekijöille bonuksia yhteensä saman verran. Bonus olisi yhtä suuri jokaista työntekijää kohden.
Länsimaiden ja Lähi-idän erona on muuten myös se, että monin paikoin Lähi-itää valtio puuttuu ihmisten asioihin paljon vähemmän kuin länsimaissa. Spontaanisti historian saatossa kehittyneiden paikallisyhteisöjen ja perinteisten instituutioiden rooli taas on paljon suurempi. Länsimaissa taas juuri ne on pitkälti tuhottu, kun markkinatalouden institutionaalinen perusta väkivalloin ja valtiojohtoisesti luotiin.
Yksilönvapaudet voidaan määritellä sen kautta, mitä vapaus tarkoittaa. Vapauden voi määritellä joko mielivaltaisesti tai pitäytymällä siinä logiikassa, mitä vapaus yhteiskunnallisessa mielessä tarkoittaa. Voit määritellä vapauden vaikka orjuudeksi ja kutsua tätä höpötiiviseksi vapauskäsitykseksi. Sillä ei kuitenkaan ole enää mitään tekemistä logiikan kanssa. Vapaus ei loppupeleissä tarkoita mitä tahansa, vaikka sinulla onkin vapaus sanoa sen olevan mitä vain.
On totta, että kaikki paitsi äärimmäisin libertarismi rikkovat jonkin verran negatiivista vapautta. Negatiivinen vapauskäsitys ei ole synonyymi libertarismille. Tämän virheen monet yksilönvapauden vastustajat tekevät argumentoinnissaan. Myös suhteellisuudentajua tosin saa käyttää. Verorahojen kerääminen negatiivisen vapauden suojelemiseksi on kaikkein pienin paha. Tosiaan minarkismi on pakkovaltaa, joskin kaikkein pienin mahdollinen pakkovallan muoto, siis minimivaltio. Se ei kuitenkaan mitätöi negatiivista vapauskäsitystä. Negatiivinen vapauskäsitys puhtaimillaan tarkoittaisi anarkismia, jossa samalla tavalla ajattelevat ihmiset tekisivät yksilöinä päätöksen valtion kaltaisiin verkostoihin liittymisestä. Kommunistimieliset ihmiset muodostaisivat omanlaisia yhteisöjä, kun taas individualistit painottaisivat hieman minimaalisempaa viitettä ja omaa valinnanvapautta. ”Valtion” kansalaisuus olisi tällöin aivan toisenlainen sopimus kuin nykyään. Kyse on tavallaan palvelusta: paljon omistavat ihmiset sitovat enemmän resursseja suuremman omaisuuden, alueiden jne. turvaamiseksi. Täten on perusteltua, että he maksavat jossain suhteessa enemmän ”veroja”. Libertarismin idea perustuu sille, että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti ja yhteistyöllä muuttaa epävakaan epäjärjestyksen järjestykseksi. Toki tätä et tullut ajatelleeksi, koska et ole sisäistänyt etkä perehtynyt libertarismiin muuten kuin valmiiden kulutettujen vastaväitteiden kautta.
Jos yritykset haluavat vapaaehtoisesti maksaa bonuksia työntekijöilleen, se on heidän oma asiansa. Yrityksiä ei kuitenkaan pidä pakottaa valtiojohtoisesti tekemään heidän etujensa vastaisia ratkaisuja. Omistaja päättää omaisuutensa käytöstä. Yritysmaailmassa on syynsä sille, miksei asiat ole niin kuin ne omassa mallissasi toivoisit olevan. Marxilainen taloustiede on aika lailla pseudotiedettä. Kirjoitan siitä myöhemmin.
Yksilönvapaudet voidaan määritellä sen kautta, mitä vapaus tarkoittaa. Vapauden voi määritellä joko mielivaltaisesti tai pitäytymällä siinä logiikassa, mitä vapaus yhteiskunnallisessa mielessä tarkoittaa. Voit määritellä vapauden vaikka orjuudeksi ja kutsua tätä höpötiiviseksi vapauskäsitykseksi. Sillä ei kuitenkaan ole enää mitään tekemistä logiikan kanssa. Vapaus ei loppupeleissä tarkoita mitä tahansa, vaikka sinulla onkin vapaus sanoa sen olevan mitä vain.
On totta, että kaikki paitsi äärimmäisin libertarismi rikkovat jonkin verran negatiivista vapautta. Negatiivinen vapauskäsitys ei ole synonyymi libertarismille. Tämän virheen monet yksilönvapauden vastustajat tekevät argumentoinnissaan. Myös suhteellisuudentajua tosin saa käyttää. Verorahojen kerääminen negatiivisen vapauden suojelemiseksi on kaikkein pienin paha. Tosiaan minarkismi on pakkovaltaa, joskin kaikkein pienin mahdollinen pakkovallan muoto, siis minimivaltio. Se ei kuitenkaan mitätöi negatiivista vapauskäsitystä. Negatiivinen vapauskäsitys puhtaimillaan tarkoittaisi anarkismia, jossa samalla tavalla ajattelevat ihmiset tekisivät yksilöinä päätöksen valtion kaltaisiin verkostoihin liittymisestä. Kommunistimieliset ihmiset muodostaisivat omanlaisia yhteisöjä, kun taas individualistit painottaisivat hieman minimaalisempaa viitettä ja omaa valinnanvapautta. ”Valtion” kansalaisuus olisi tällöin aivan toisenlainen sopimus kuin nykyään. Kyse on tavallaan palvelusta: paljon omistavat ihmiset sitovat enemmän resursseja suuremman omaisuuden, alueiden jne. turvaamiseksi. Täten on perusteltua, että he maksavat jossain suhteessa enemmän ”veroja”. Libertarismin idea perustuu sille, että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti ja yhteistyöllä muuttaa epävakaan epäjärjestyksen järjestykseksi. Toki tätä et tullut ajatelleeksi, koska et ole sisäistänyt etkä perehtynyt libertarismiin muuten kuin valmiiden kulutettujen vastaväitteiden kautta.
Yksilönvapaudet voidaan määritellä sen kautta, mitä vapaus tarkoittaa. Vapauden voi määritellä joko mielivaltaisesti tai pitäytymällä siinä logiikassa, mitä vapaus yhteiskunnallisessa mielessä tarkoittaa. Voit määritellä vapauden vaikka orjuudeksi ja kutsua tätä höpötiiviseksi vapauskäsitykseksi. Sillä ei kuitenkaan ole enää mitään tekemistä logiikan kanssa. Vapaus ei loppupeleissä tarkoita mitä tahansa, vaikka sinulla onkin vapaus sanoa sen olevan mitä vain.
On totta, että kaikki paitsi äärimmäisin libertarismi rikkovat jonkin verran negatiivista vapautta. Negatiivinen vapauskäsitys ei ole synonyymi libertarismille. Tämän virheen monet yksilönvapauden vastustajat tekevät argumentoinnissaan. Myös suhteellisuudentajua tosin saa käyttää. Verorahojen kerääminen negatiivisen vapauden suojelemiseksi on kaikkein pienin paha. Tosiaan minarkismi on pakkovaltaa, joskin kaikkein pienin mahdollinen pakkovallan muoto, siis minimivaltio. Se ei kuitenkaan mitätöi negatiivista vapauskäsitystä. Negatiivinen vapauskäsitys puhtaimillaan tarkoittaisi anarkismia, jossa samalla tavalla ajattelevat ihmiset tekisivät yksilöinä päätöksen valtion kaltaisiin verkostoihin liittymisestä. Kommunistimieliset ihmiset muodostaisivat omanlaisia yhteisöjä, kun taas individualistit painottaisivat hieman minimaalisempaa viitettä ja omaa valinnanvapautta. ”Valtion” kansalaisuus olisi tällöin aivan toisenlainen sopimus kuin nykyään. Kyse on tavallaan palvelusta: paljon omistavat ihmiset sitovat enemmän resursseja suuremman omaisuuden, alueiden jne. turvaamiseksi. Täten on perusteltua, että he maksavat jossain suhteessa enemmän ”veroja”. Libertarismin idea perustuu sille, että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti ja yhteistyöllä muuttaa epävakaan epäjärjestyksen järjestykseksi. Toki tätä et tullut ajatelleeksi, koska et ole sisäistänyt etkä perehtynyt libertarismiin muuten kuin valmiiden kulutettujen vastaväitteiden kautta.
Jos yritykset haluavat vapaaehtoisesti maksaa bonuksia työntekijöilleen, se on heidän oma asiansa. Yrityksiä ei kuitenkaan pidä pakottaa valtiojohtoisesti tekemään heidän etujensa vastaisia ratkaisuja. Omistaja päättää omaisuutensa käytöstä. Yritysmaailmassa on syynsä sille, miksei asiat ole niin kuin ne omassa mallissasi toivoisit olevan. Marxilainen taloustiede on aika lailla pseudotiedettä. Kirjoitan siitä myöhemmin.