Lakivaliokunta ilmaisi eilen kielteisen suhtautumisensa tasa-arvoista avioliittolakia vaativaa kansalaisaloitetta kohtaan. Kielteisesti äänestivät keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja puolueeni Muutos 2011:n edustajat. Kolme kansanedustajaa oli poissa. Yksi oli ”unohtanut ja myöhästynyt”, toinen ”kipeänä” ja kolmas muuten vaan estynyt.

Kuten moni tietää, osassa puolueista nämä kysymykset ovat omatunnon kysymyksiä, eli kansanedustaja saa ottaa näissä asioissa sen kannan, jonka kokee omakseen. Joissain puolueissa taas puheenjohtaja päättää, mitä mieltä puolueen kansanedustajien on oltava. Meillä Muutos 2011 -puolueessa ei puoluekuria ole, joten meillä jokainen saa ihan itse muodostaa oman kantansa näihin asioihin. Kansanedustajamme kanta oli negatiivinen (tosin edustaja Hirvisaari haluaa, että nämäkin asiat päätettäisiin sitovien kansanäänestysten kautta), kuten puolueemme puheenjohtajammekin. Sen sijaan esimerkiksi itse 1. varapuheenjohtajana kannatan vahvasti tasa-arvoista avioliittolakia ja mm. homoparien adoptio-oikeutta, kuten osa jäsenistöstämmekin, ja meidän porukassa se ei ole mikään ongelma, eli kunnioitamme toistemme mielipiteitä ja arvoja.

Valitettavasti näin ei kaikkialla ole. Sen mitä olen nyt internetissä keskustelua seurannut, on varsinkin tasa-arvoista avioliittolakia vastustavien mielipiteet olleet suorastaan alatyylisiä. Homoseksuaalisuutta käsitellään oman uskonnollisen maailmankuvan kautta, homoseksuaalisuus kulminoidaan miesten välisen seksin ”ällöttävyyteen” ja sitten vedetään esiin se kortti, että lapset traumatisoituvat.

Ateistina en ota sen enempää kantaa ihmisten uskonnollisiin näkemyksiin kuin että mielestäni poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä ei tule sotkea uskontoon. Mielestäni uskontokunnilla tulee säilyttää oikeus toteuttaa uskontonsa oppeja, mutta politiikkaan niitä ei tule sotkea. Siksi olenkin ollut sitä mieltä, että kirkko olisi erotettava valtiosta. Homojen sänkypuuhiinkaan en ota kantaa, koska mielestäni se, mitä aikuisten ihmisten kesken makuukammarissa tai ruokapöydän äärellä tai lentokoneessa tapahtuu, ei kuulu muille. Mutta lapsiin vetoamiseen halua tarttua, koska mielestäni sitä nyt heitellään kevytkenkäisesti ja lasten traumatisoinnilla perustellaan ihan niitä omia ennakkoluuloja ja mielipiteitä, ja se on raivostuttavaa.

Omassa lähipiirissäni on minulle ja lapsilleni valtavan rakas ihminen, joka aikoinaan vaihtoi sukupuolensa. Vanhempi tyttäreni seurasi sitä prosessia pienenä tyttönä ja tiedättekö mitä. Lapseni ei suhtautunut siihen muuten kuin olkapäitään kohauttamalla. Joskus yritin asiasta keskustella hänen kanssaan, mutta tajusin, että lapsi on vapaa sellaisista käsityksistä ja ennakkoluuloista, joita meillä aikuisilla on, ja lapselle rakkaan ihmisen onnellisuus on paljon tärkeämpää kuin tuollaiset asiat. Minusta on aivan turhaa paskapuhetta se, että lapsista kasvaa vinksahtaneita, jos he kohtaavat elämässään jotain ”normaalin” ulkopuolella olevaa.

Maassa, jossa vingutaan, että sossu ryöstää lapset hyviltä vanhemmilta, avioerot ovat hyvin yleisiä ja valtavan moni lapsi joutuu elämään riitojen, viinan ja väkivallan syövyttämissä perheissä, joku oikeasti tulee sanomaan, että lapsi traumatisoituu, jos hänellä onkin äidin ja isin sijaan kaksi äitiä tai kaksi isää. Paskan marjat sanon minä. Veikkaan, että harva lapsi, joka elää tasapainoista perhe-elämää viettävässä perheessä, jossa vanhemmat sattuvat olemaan samaa sukupuolta, edes mietii asiaa. Ne vanhemmat ovat lapselle rakkaita ja lapsi vanhemmille, ja se on tärkeintä. Tässä maailmassa ja ihan Suomessakin elää ihan jumalattoman paljon lapsia ilman rakkautta ja huolenpitoa ja sitten joku oikeasti kuvittelee, että ne lapset olisivat jotenkin onnettomia ja heistä kasvaisi vinksahtaneita, jos homopari lapsen adoptoisi.

Väite, että homopari kasvattaisi lapsestaan homon, on myös todella outo. Varmasti tuollaista tapahtuu, mutta niinpä monissa perheissä lapset kasvatetaan heteroiksikin ja muistutetaan, että homous on synti. Sellaiset vanhemmat ovat mielestäni todella pimeitä ihmisiä olivatpa he homoja tai heteroita. En edes tiedä, kuinka pervoja sellaiset vanhemmat ovat, koska itselleni ei ole tullut mieleenkään ottaa asiaa lasteni kanssa puheeksi. Luultavasti jos eteen tulisi tilanne, että lapsella olisi vaikkapa kaveri, jolla olisi samaa sukupuolta edustavat vanhemmat, ja lapsi asiaa ihmettelisi, siitä siiten keskusteltaisiin, mutta muuten eipä ole vielä käynyt mielessä käydä jotain keskustelua tyyliin ”tytöt tykkää POJISTA ja POJAT TYKKÄÄ TYTÖISTÄ! PISTE!” Ymmärtäisin, jos homoseksuaalisuudesta joutuisi edelleen mielisairaalaan tai homot kivitettäisiin kuoliaaksi, että lasta pyrkisi sellaiselta suojelemaan, mutta 2010-luvun Suomessa ei ole mitään syytä ohjata lapsen kehittyvää seksuaalisuutta, jollei siinä jotain tosi hulluja sadistisia piirteitä tai eläimiinsekaantumisajatuksia rupeaisi ilmenemään.

Ja sitten se, kun itketään, kuinka lapset saavat traumoja, kun homoja on telkkarissa, kaduilla, somessa ja sanomalehdissä. Siis itselleni tulee vähän ambivalentti olo silloin, kun näen jossain jonkun lapsenomaisen ulkomuodon omaavan Miley Cyruksen tekemässä panoliikkeitä liian pienissä vaatteissa ja rukoilen, ettei tyttäreni näe sellaista tai ainakaan moista fanita. Sen sijaan en ymmärrä sitä logiikkaa, jonka mukaan se, että kaksi miestä kävelee käsikkäin tuhoaisi lapseni aivot.

Olen paasannut tästä ennenkin, mutta kun valitettavasti näyttää siltä, ettei joidenkin ihmisten jakeluun se mene, ettei ole oikein perustella omia ennakkoluuloja jonkun toisen ihmisen mahdollisilla ja kuvitteellisilla traumoilla. Miksi ei voi sanoa suoraan, että ”MINÄ traumatisoidun nyt kyllä näistä homoista” vaan sanotaan ”lapset (siis joku outo ja anonyymi ryhmä nimeltä lapset) traumatisoituvat tästä.”

Ja mistä ne lapset traumatisoituvat ja kuinka?Jengi puhuu jostain traditioista ja ”vielä on sentään jokin pyhää.”

Mitä helvettiä? Mikä traditio se homovastaisuus on, kun tiedetään, että homoja on ollut aina. Ja mikä on pyhää? Avioliitto? Siis maassa, jossa on helvetisti perheväkivaltaa ja avioeroja vuosittain noin 13 000 kappaletta, niin sekö se on se pyhä, johon ei saa puuttua?

Pahoittelen tätä avautumistani, mutta olen vaan jotenkin korviani myöten täynnä näitä tyhjiä perusteluja, joita käytetään sen sijaan, että sanottaisiin ”minua ällöttää kuvitella, että miehet paneskelevat keskenään.” En väitä, että jokainen tasa-arvoista avioliittolakia vastustava ajattelisi noin, mutta valitettavasti olen vähän sitä mieltä, että nämä lapset traumatisoituvat -kommentoijat ovat hyvin monesti juuri tuota mieltä.

Ja, tämä on klisee, mutta suosittelen jokaista homoseksuaaleihin hyi-ne-panee-toisia-miehiä -asenteella suhtautuvaa tutustumaan johonkin homoon. Ja seksuaalivähemmistöläisille lähetän toiveen, että älkää olko niin kauhean aggressiivisia. Sellainen hyväksy tai itke ja hyväksy -asenne ei ole mielestäni oikea ja tavallaan se on vähän epäreilukin, kun monet seksuaalivähemmistöläiset ovat niitä, jotka eivät halua tehdä elämäntyylistään numeroa.