Jokaisella on paikka, johon hän palaa yhä uudelleen elämässään, tai viimeistään, kuten elefantit, kuolemaan.

Minun paikassani Härkätie päättyy Vanajaveteen. Hämeen vanhan linnan rakentamiseen sille kohdalle meni kuusi vuosisataa, mutta poika-ajan ritarimielikuvien karisemiseen vain hetki tajuttuani seitakivelläni seisovan pelkkä punatiilinen veronkeruulaitos.

Vuosisatoja kansan roolina oli kantaa kaikki eloonjäämiseen riittäneen ylittänyt omaisuus kruunulle. Maksukyvyttömien kohtalona oli tyrmä, samanlainen kattoluukulla varustettu korkea koppi, jollaiseen Locksleyn Robin suljettiin tämän metsästettyä kuninkaan mailla. Ei missään muunlaisia maita edes ollut.

Suomalaisen hallintokulttuuri on tuon ajan perintöä ja kuin linnan käskynhaltijan muotokuva: ylimielinen, sisäsiittoinen ja asemallaan toimensa oikeuttava. Mylläri, joka luulee viljan kasvavan vain, jotta hän myllynsä kävisi.

Linnan seinillä roikkuvien maalausten vatsavien ja sammensilmäisten satraappien suusta on helppo kuvitella kuullun, miten jokainen maajunttien yritelmä parantaa elintasoaan, irtautua orja-arjesta tai käydä kauppaa muuten kuin läänin kanssa ja ennalta määrätyin kiskurihinnoin on todettu välittömästi olevan vähintään epäilyttävää, jos nyt ei suoraan laitonta. Jos sitä ei voi verottaa, on se kiellettävä, ja jos kansainväliset sopimukset eivät salli kieltämistä, on ainakin käytävä vuosikymmeniä hallinto-oikeudellista viivytystaistelua jokaista pienintä vapauden ripettä vastaan.

Paljon eriarvoisempaa ja yksilön oikeuksia pahemmin polkevaa järjestelmää kuin feodaalinen yhteiskunta on vaikea kuvitella. Siksi onkin hämmentävää, miten tiukasti sen jäänteissä roikutaan kiinni.

Ranskan vallankumous oli hieno ajatus, kunnes vasemmistolaiset onnistuivat töpeksimään sen. He eivät halunneetkaan kumota valtasäätyjen mielettömiä oikeuksia vaan haalia ne itselleen. Jos liberté olisi toteutunut aatteensa mukaisesti, vallan linnakkeet olisi romutettu eikä vain pyöveli vaihtanut työnantajaa.

Vanhan mantereen valtioiden johtoon nousivatkin tosiasiallisesti päättömät kuninkaat, joiden mädäntyvien raajojen ohjailun vastuu jaettiin puoluejohdon ja demokraattisesti valittujen edustajien kesken. Valta vaihtui, mutta vallankäytön filosofia ei. Oikeudet toki paranivat, mutta nekin vain kaikkein alimmalle tasolle, jonka kansa hyväksyi nousematta uudelleen barrikadeille. Alamaisuuteen sopeutuu nopeasti.

Suomessa on totuttu, että jonkun on määrättävä ja pidettävä kova ote. Kukaan ei ole tosissaan noussut haastamaan tätä ajatusta. Pikemminkin on tyynnytty ajattelemaan, että kaikki on hyvin, kunhan valta vain annetaan oikeamielisille ja jaetaan tarpeeksi monen kesken. Eriarvoisuuden maksimointiin tähdänneen järjestelmän raunioille on kuitenkin vaikea rakentaa kovinkaan järjellisesti toimivaa yhteiskuntaa miettimättä koko perustaa täysin uusiksi. Tankki soveltuu huonosti sipulien istuttamiseen.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus opetettiin koulussa ulkolukulistana niin kuin Bulgarian suurimmat joet. Molemmat ovat tainneet jäädä yhtä huonosti mieliin. Lippunauhan, jossa maailman kehnostisaksitut lapset pitivät toisiaan käsistä, askartelemista parempi koulutehtävä olisi ollut mämmätä paperimassasta Suomen muotoinen Paitsi-maa, jossa ihmisten vapaus on turvattu paitsi jos se ei jollekulle sovi.

Ihmisoikeuskysymykset eivät todellakaan ole ajankohtaisia vain alueilla, jotka merkitään uutislähetyksissä kartalle räjähdyksellä ja joissa jokaisen avolava-Toyotan vakiovarusteena on raskas konekivääri. Pelkästään viimeisen kuukauden aikana kotimaisten poliitikkojen suusta on kuultu ainakin seitsemän eri artiklan kanssa ristiriidassa olevia ulostuloja, puhumattakaan niistä käytännöistä, jotka ovat pysyvästi vastoin julistuksen sisältöä.

Ne ovat tulkintakysymyksiä, sanotaan. Eivät, vaan valtakysymyksiä.

Henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus, liikkumisvapaus, yksityiselämän suoja, yhdistysvapaus, elinkeinovapaus, omaisuuden suoja, oikeus kieleen ja kulttuuriin tai uskonnon ja omantunnon vapaus kuuluisivat olla asioita, joihin ei jää mitään tulkinnanvaraista. Ongelmana on, että näitä yritetään saavuttaa etenemällä suunnasta, jossa mitään näistä ei ole ollut, parannus kerrallaan, oikeus oikeudelta.

Siksi aina joutuu perustelemaan, miksi tulisi saada elää vapaammin, kun rajoitusten perusteluksi näyttää riittävän, että näin on aina tavattu tehdä. Kuningas on kuollut, mutta hirvet yhä hänen.

Jäiden lähtiessä linnan edustalla käy päivän ajan kuin tuulikellojen soitto. En minä tiedä, mitä sieltä haen, mutta aina tulen takaisin.