 Thomas Taussi la 11.09.2010 |
 Usein törmää harhaluuloihin, että individualistinen yksilönvapausaate perustuisi harvinaislaatuiselle ja rajatulle, jopa ihmisluonnon vastaiselle ihmiskuvalle. Yleinen individualismin vastainen kritiikki kiteytyy itsestään selvään faktaan, ettei ihminen koskaan ole yksin. Eikö tämä individualismin vastainen kritiikki täytyisi sitten ottaa vakavasti, kun se kerran perustuu faktaan? Tarkemmin ajateltuna individualististen sääntöjen tarve johtuu juuri siitä tosiasiasta, että yhteiskunta koostuu useammasta kuin yhdestä yksilöstä. Tällöin ihmisten välinen kanssakäyminen vaatii yksilön koskemattomuuden, vapauden ja omaisuuden turvaavat säännöt.
Se, että laki turvaa yksilön alistamattomuuden ja oikeuden omaisuuteensa ei tarkoita, että valtio tyrkyttäisi erikoisarvoja. Erikoisarvoilla tarkoitetaan sitä, miten ihminen käyttää omaa valinnanvapauttaan esimerkiksi puheiden, tekojen, ajatusten ja rahankäytön suhteen. Erikoisarvo voisi olla esimerkiksi ahkeruus. Sen sijaan, että ihminen saisi vapaassa yhteiskunnassa päättää omalla vastuullaan omasta ajankäytöstään, ahkeruuden arvoa tyrkyttävässä valtiossa ihmisellä olisi vähemmän mahdollisuuksia päättää, ollako ahkera vai ei. Vapaus on luonteeltaan ainutlaatuinen arvo muihin erikoisarvoihin verrattuna. Retorisesti voidaan toki sanoa, että vapauttakin voisi ”tyrkyttää” siinä missä muitakin, mutta käytännössä se olisi kuitenkin kaiken tyrkyttämättömyyttä.
Jos ihminen kunnioittaa toisen yksilön vastaavaa vapautta päättää elämästään, kysehän ei ole mistään erityisen rajatusta ja harvinaisesta luonteenpiirteestä. Oman kehon ja omaisuuden hallitseminen ei ole suinkaan luonnotonta, vaan pikemminkin ominaista monille kehittyneille eläinlajeille. Yksilön oikeus ainoastaan rauhanomaiseen yhteistyöhön ja vapauden puolustamiseen ei tarkoita, että individualismi perustuisi saati tähtäisi ihmisten erakoitumiseen.
Ihmisen vapaus päättää yhteisöllisen toimintansa suhteista ja sitoutumisen tasosta mahdollistaa aidon yhteisöllisyyden. Sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjään maksimoiva ihminen pyrkii hakeutumaan verkostoihin ja yhteisöihin ensisijaisesti siksi, että siitä on hänelle hyötyä. Ihminen sitoutuu yhteiseloon, kun hän kokee siitä saatavat taloudelliset sekä sosiaaliset hyödyt arvokkaammiksi kuin sen hetkisen riippumattomuutensa. Yhdistykseen kuuluva ihminen kokee sosiaalisen verkoston ja sen tarjoamat edut itselleen arvokkaammaksi kuin vapauden olla noudattamatta yhdistyksen sääntöjä. Kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä ihminen tietää omista hyödyistään, tarpeistaan sekä haluistaan paremmin kuin kukaan muu tai varsinkaan etäinen viranomainen. Voidaankin todeta, että ihmistä palveleva yhteisöllisyys onkin mahdollista vain ruohonjuuritasolta johdetussa individualistisessa yhteiskunnassa.
Yhteiskunnan johtaminen ylhäältä alas ei enää välttämättä toimisi ihmisten parhaaksi, koska ihmisillä ei ole sataprosenttista yhteismieltä. Ihmissuhteista koostuva yhteisö ei koskaan voi olla itsenäinen olio. Ihmisillä saattaa olla yhdensuuntaisia erikoisarvoja ja tavoitteita, joita he pyrkivät edistämään yhteisöllisellä toiminnalla. Yhteisöllisyys on sitä, että ihminen osallistuu oma-aloitteisesti yhteistyöhön, ei pakkovallan alaisuudessa. Yhteistyö on aina kahdensuuntaista. Pakkovallan alaisuudessa toimiminen on lähtökohtaisesti yhdensuuntaista, koska sitä ei ole välttämättä tehty kahden osapuolen sopimuksella.
Jos ihmisillä olisi yhteismieli, ihmisten ajattelu olisi hyvin pitkälle ennustettavissa. Tällöin myös yhteiskunnan ongelmiin pystyttäisiin puuttumaan ennennäkemättömän tehokkaasti erilaisin säädöksin. Suunnitelmatalouden toimimattomuus sekä markkinoihin liittyvät riskit osoittavat, ettei loputonkaan tieto ihmismielestä auta suunnittelemaan ihanteellista yhteiskuntaa ilman ihmisten omaehtoista sopimista sekä kanssakäymistä.
|
3 kommenttiaVastaa |
”Oman kehon ja omaisuuden hallitseminen ei ole suinkaan luonnotonta, vaan pikemminkin ominaista monille kehittyneille eläinlajeille.”
Voisitko antaa tästä jonkinlaisen esimerkin? Mielestäni sinun omaisuuden käsityksesi on nimenomaan luonnoton. Meidän nimenomaisessa kulttuurissa osalla ihmisistä on samanlainen omaisuuskäsite, mutta se ei ole luonnonmukainen. Luonnossa liikkuvan eläimen tai lauman voisi ajatella omistavat tietyn reviirin ja sen tarjoamat hyödykkeet. Esimerkiksi jokin tietty maa-alue tai hyödyke ei ole sen tarkemmin yksittäisen yksilön omistuksessa. Laumoilla on usein myös johtajat, alfauros ja/tai alfanaaras. Näillä yksilöillä voi olla oikeus esimerkiksi tappaa joku lauman jäsenistä, tappaa toisen parin tuottamat jälkeläiset. Kun lauma liikkuu alueelta toiselle, ei se enää omista edellistä aluetta, se ei tee rauhanomaista sopimusta uuden alueen omistamisesta tai vanhan alueen luovuttamisesta. Et voi siis sanoa luonnossa eläinten omistavan aluetta tai omaa kehoaan samalla tavalla kuin me ihmiset sen määrittelemme. Mielestäni omistaminen on absrtakti ihmiselle tyypillinen ilmiö. Sen sijaan reviiri on luonnollinen ilmiö.
Suosittelisin ja toivoisin, että määrittelisit jonnekkin blogiisi käyttämäsi käsitteet, kuten ”perinteinen omistajuus”, ”vapaa markkinatalous”, ”sopimusvapaus”, ”itseomistajuus” jne. ja lisäisit linkit teksteihisi, kun käytät termejä. Ja ei, en halua lukea kirjoja eri ajattelijoilta määritelmien hakemiseen, haluan tietää sinun määritelmäsi, kun luen sinun kirjoittamiasi tekstejä. On erittäin todennäköistä, että sinun määritelmäsi eroaa muiden määritelmistä ja heidän määritelmänsä eroavat toisistaan.
”Suunnitelmatalouden toimimattomuus sekä markkinoihin liittyvät riskit osoittavat, ettei loputonkaan tieto ihmismielestä auta suunnittelemaan…”
Tarkoititko sanoa, että: Suunnitelmatalouden toimimattomuus sekä markkinoihin liittyvät riskit osoittavat, ettei meillä ole loputonta tietoa ihmismielestä, jolloin emme voi suunnitella…?
Muutoin ihan hyvää tekstiä. Käsittääkseni olet sitä mieltä, että esimerkisi yhteisöllinen terveydenhuolto ja sen vaatima ”verotus” voisi olla toimiva käytäntö, jos se perustuisi vapaaehtoisuuteen. Eli maksaisit terveydenhuoltoveroa vain jos haluaisit olla yhteisöllisen terveydenhuollon piirissä. Millainen tämä sopimus sitten sinusta voisi olla, milloin sen voisi solmia ja milloin sen voisi purkaa? Toimisiko se enemmän vakuutusyhtiömallin mukaan? Miten ottaisit lapset ja nuoret huomioon tässä mallissa, silloin kun he eivät ole vielä kykeneviä sopimusta solmimaan tai ymmärtämään taikka maksamaan vaadittua veroa?
Oletko jossain päin blogiasi määritellyt tässä esittämässäsi yhteiskunnassa käytettävää valuuttaa tai pikemminkin sen ominaisuuksia?
Viittaan kehittyneillä lajeilla mm. ihmisen kaltaisiin apinoihin, jotka ovat kyenneet hyödyntämään työkaluja ja tutkimusolosuhteissa jopa ymmärtäneet alkeellisesti vaihdannan perusteita. Reviiri on minusta ihan relevantti esimerkki eläinten alkeellisesta omistajuudesta. Joskus reviiri voi olla yksilön tai parin oma, mikä olisi verrattavissa kotitalouteen. Laumaomistajuutta ei voi yksiselitteisesti verrata kollektivismiin, sillä siihen kuulumiselle on vaihtoehtoja, jotka eläin saattaa nähdä vähemmän houkutteleviksi, mm. erakoituminen. On vähän hämärän peitossa, millaista eläinten harkinta lopulta on, ja onko ylipäätään mitään järkeä yrittää löytää ihmisten kehittyneille malleille vastaavia eläinten maailmasta.
Varsinaisesti kapitalismille tyypillinen yksityisomistus, sopimuksenvarainen työnjako ja markkinoiden syntyminen ovat tähän mennessä onnistuneet vain ihmisiltä.
Tosiaan tämä kirjoitus on vuodelta 2010, joten uskon myöhemmissä teksteissä olevan asioista selkeämmin. Toistaiseksi en ole ajatellut editoida vanhoja tekstejäni tähän blogiin ja tarkentaa niiden määritelmiä. Lähinnä pyrin selventämään niitä tulevien kirjoitusten kohdalla.
”Tarkoititko sanoa, että: Suunnitelmatalouden toimimattomuus sekä markkinoihin liittyvät riskit osoittavat, ettei meillä ole loputonta tietoa ihmismielestä, jolloin emme voi suunnitella…?”
Kyllä. Nykytieteen valossa tulevaisuuteen liittyy epävarmuutta, ja ihmismielestä saatu tieto ei auta selvittämään mitään lähdekoodin kaltaista algoritmia, jolla ennustaminen ja kaikkien vaikuttavien tekijöiden ottaminen mukaan laskuihin olisi mahdollista. Näen, että yhteiskuntatieteelliset tilastokorrelaatiot eivät anna ihmiskunnalle hurjasti mitään. Selittävässä tieteessä suosin enemmän maalaisjärkistä perusteiden pohjalta päättelemistä. Muuten ihmismielen ymmärtäminen vaatii enemmän luonnontiedettä.
”Eli maksaisit terveydenhuoltoveroa vain jos haluaisit olla yhteisöllisen terveydenhuollon piirissä. Millainen tämä sopimus sitten sinusta voisi olla, milloin sen voisi solmia ja milloin sen voisi purkaa? Toimisiko se enemmän vakuutusyhtiömallin mukaan? Miten ottaisit lapset ja nuoret huomioon tässä mallissa, silloin kun he eivät ole vielä kykeneviä sopimusta solmimaan tai ymmärtämään taikka maksamaan vaadittua veroa?”
On lukemattomia eri tapoja toteuttaa tuo malli. Suurin kysymys on se, onko lähtötilana minimivaltio vai sopimuksenvarainen oikeuspiiri, josta ei ehkä ole enää relevanttia käyttää perinteisen valtion nimitystä. Vakuutusyhtiömalli on ihan pätevä vaihtoehto. Jos katsotaan historiaan, niin ennen hyvinvointivaltiota ihmiset olivat länsimaissa luomassa sellaista yksityisestikin. Tämä on tosi valaiseva tekstipätkä http://blog.libertarian.org.au/2010/08/05/the-rise-and-fall-of-community-welfare/
Valtiot ja oikeuspiirit päätyisivät ihmisten moraalin pohjalta todennäköisimmin määrittämään lapsille ikärajan, johon saakka he olisivat vanhempiensa vastuulla. Kyse on pitkälti siitä, millainen moraali ihmisillä on. Moni saattaa ensin miettiä äärimmäisiä poikkeustilanteita, mitä jos joku poikkeaa normeista. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka poikkeavat suomalaisille tyypillisistä moraalikäsityksistä. Samalla tavalla ajattelevilla ihmisillä on tapana järjestyä, pitää yhtä ja valvoa poikkeustapauksia. Jos jonkun tavat koetaan uhaksi, se vaikuttaa luottamukseen, vaihdannan mahdollisuuksiin ja edellytyksiin pitää yllä sekä levittää moisia tapoja.