Kirjoitin juhannuksen jälkeen Uuden Suomen blogiin tekstin verokeskusteluun liittyen. Teksti oli lähellä nousta listan näkyvimpään kärkeen, mutta aihe ei ollut enää tapetilla kuten alkukesästä. Siihen nähden lukijoita kertyi kiitettävästi monta sataa sekä facebook-jakoja vajaat 140.

Valtio on saanut verokilpailusta ja harmaasta taloudesta uuden tekosyyn olla puuttumatta korkeisiin menoihin, jotka viime kädessä velkaannuttavat valtiota ja tulevaisuuden veronmaksajia. Syntipukkeina ovat yritykset, jotka optimoivat veroja laillisesti ja varsinkin ne, jotka kiertävät niitä laittomasti. Julkisuudessa onkin kuultu suomalaisia puheenvuoroja verojärjestelyistä ja harmaasta taloudesta, ja ne myös sekoittuvat helposti keskenään. Aikaisemmin on kuultu mm. Apple-yhtiön verojärjestelyistä, joiden myötä yritykselle koituu poikkeuksellisen minimaalinen verotaakka.

Verokarhulla on tapana syödä pöydässäsi. Loputon nälkä on verokarhun pohjoisen rodun geneettinen erityispiirre. Kuvan karhu ei liity tapaukseen.

Verosuunnittelu on aivan yleistä, joten Apple ei ole mikään yksittäistapaus. Kun verotus on hyvinvointivaltion tapaan raskasta, verojen minimoiminen on ratkaiseva tekijä tuloksen ja kilpailunkin kannalta. Kun raskas verotus tapahtuu monimutkaisen sääntöviidakon pohjalta, tarvitaan asiantuntijan apua. Lisäksi kun eri valtioissa on erilaiset verojärjestelmät, suurten yritysten toimintaa suunniteltaessa täytyy ottaa yhä useampia tekijöitä huomioon. Verosuunnittelusta on tullut suuri bisnes juuri näistä syistä. Se voi myös helposti vääristää markkinoita. Pienemmillä toimijoilla ei ole varaa ja kannustinta tilata palveluita verokonsultilta saati palkata asiantuntijaa, joka sitoutuisi yritykseen ja ymmärtäisi aidosti sen tarpeita.

Ei ole mitään syytä olla jakamatta yleistä huolta ihmisten lisääntyvästä suuntautumisesta aloille, jotka eivät käytännössä ole reaalista tuottavaa työtä. Tietysti utopistisen selkeidenkin sääntöjen yhteiskunnassa erilaisia sääntöjen osaajia tarvittaisiin jonkinlainen minimimäärä. Monimutkaisempi järjestelmä ja kireämpi verotus kuitenkin tekevät verojen optimoinnista kilpailuedun, kun sama etu täytyi ennen ansaita tuotekehittelyllä, tehokkaammalla tuotannolla ja laadukkaammalla palvelulla. Kyseessä on miinussummapeli, jossa energiaa kuluu tuotetun varallisuuden puolesta kamppailemiseen, ei uuden varallisuuden luomiseen.

Tavalla tai toisella verojen välttelystä huolissaan olevissa puheenvuoroissa toistuu useita hiljaisia ja myös selkeämmin ilmaistuja taustaoletuksia. Niiden asenteellisuus ja epäloogisuus osoittavat, että kyseessä on vahvasti vasemmalle kallellaan oleva poliittinen harhautusyritys viedä huomio pois merkittävimmistä ja kiireellisimmistä ongelmista, kestävyysvajeesta ja työllistämisen esteiden poistamisesta. Harmaan talouden kitkeminen ja verosuunnitteluun puuttuminen eivät suuruudeltaan riitä ratkaisemaan suurimpia ongelmia, jos ne edes käytännössä ratkaisisivat yhtään mitään.

Kaikki vauraus kuuluu lähtökohtaisesti valtiolle. Julkisuudessa on hyväksyttävää esittää valtio uhrina, mikäli ihmiset saavat pitää enemmän töidensä tuloksia. Sen sijaan verotettavaa kansalaista ei koskaan esitetä valtiolle häviävänä kärsijänä.

Yritysten ensisijaisena tehtävänä ei ole palvella asiakkaita, vaan tuottaa verotuloja valtiolle. Tämä on seurausta edellä mainitusta oletuksesta, jonka mukaan kollektivismi on väistämättä individualismia tärkeämpää.

Vähät taloustieteestä. Perinteisesti taloustieteiden parissa nähdään, että verotus aiheuttaa aina välitöntä tappiota kohteelleen. Liiketoiminta ja kokonaistuotanto kärsivät veroista. Vastaavasti verojen keventäminen parantaa välittömiä mahdollisuuksia taloudelliselle toiminnalle. Tätä havainnollistaa mm. Lafferin käyränä tunnettu malli. Sen mukaan jopa verotulojen maksimoiminen edellyttää kohtuullista veroastetta. Monilta verojen välttelyn kriitikoilta unohtuu tämä taloustieteellinen ajattelu. Talous vain ajatellaan mekaanisena nollasummapelinä, jossa verotus ei vaikuta kannustimiin, kannattavuuteen ja valtion saamiin verotuloihin.

Harmaa talous ei ole oire mistään. Se nähdään itsessään suurena ongelmana, joka on ilmaantunut tyhjästä tai korkeintaan ihmisten ahneudesta. Tarkemmin ajateltuna kaikki epärehellisyys ja lain koetteleminen pitävät sisällään riskin jäädä kiinni ja joutua maksamaan kovempikin hinta. Hyötyjen on tällöin kompensoitava niiden tavoitteluun liittyvät riskit. Näin käy, kun verotus on tuntuvaa. Tällöin tuntuvien verojen välttelemisessä on kyse tuntuvista hyödyistä.

Verosuunnitteluun on helppo puuttua. Uskotaan, että olisi olemassa yksiselitteinen ja ymmärrettävä raja suotavalle ja lievälle vero-optimoinnille sekä tuomittavalle, vähemmän lievälle vero-optimoinnille. Todellisuudessa kaikki lain puitteissa tapahtuva verojen optimointi on vain olosuhteisiin sopeutumista. Vero-optimoinnin taiturit ovat poliitikkojen mielestä röyhkeitä, ja siksi heille tulee mieleen puuttua asiaan mielivaltaisella rajanvedolla. Mitään yksiselitteistä ja järjellä perusteltavaa rajaa ei kuitenkaan ole.

Palatakseni otsikkoon en suinkaan sanoisi verojen välttelyn olevan ongelma. Olen juuri esittänyt syitä sille, miksi se on kyllä ongelmallista, mutta ennen kaikkea oire muista ongelmista, kollektivismista ja sen vääristämistä kannustimista.