 Thomas Taussi ti 29.06.2010 |
Nykyiseen taloustieteelliseen paradigmaan kuuluu nimike ”markkinoiden epäonnistuminen”. Epäonnistuminen on tässä yhteydessä hyvin harhaanjohtava sana, jonka tulisi kuvata talouslaskun ongelman tavoin teoreettista tieteellistä umpikujaa. Käytännössä ”epäonnistuminen” tarkoittaa vain lähinnä lievää poikkeamaa teoreettisesta ihannetilasta. Talous voi poiketa ihannetilasta epäsymmetrisen informaation ja ulkoisvaikutusten takia. Epäsymmetrisen informaation tilanteessa jompi kumpi vaihdannan osapuolista hyötyy toisen tietämättömyydestä. Ulkoisvaikutusten kohdalla taas yhteiskunta hyötyy todellisuudessa enemmän tai vähemmän kuin mitä se maksaa tai sille maksetaan. Suurin virhe joka tapauksessa olisi olettaa informaation epäsymmetrisyydet sekä ulkoisvaikutusten ongelmat vain ja ainoastaan markkinatalouden ongelmiksi.
Epäsymmetrinen informaatio ja tiedon keruu
Markkinataloudessa yksittäinen taloudellinen toimija tekee päätöksensä omasta tilannenäkökulmastaan. Päätöksen tukena on omaa hiljaista tietoa, kokemuksia, aistimuksia sekä ulkoisiin tekijöihin liittyvää tärkeäksi koettua informaatiota. Edellisestä artikkelista opimme, että suunnitelmataloudessa ei kyetä käytännössä hyödyntämään yksilön hiljaista tietoa. Myös kerättävänkin tiedon käsittelyyn liittyy ongelmia. Lopulta aineiston määrä tai raakadatan tilastointinopeus eivät kompensoi, jos laadullisia tekijöitä ja painotuksia ei pystytä selvittämään. Vaikka ihmisiltä tiedusteltaisiin heidän näkemyksiään ja toivomuksiaan, kuka yksittäinen suunnittelija pystyisi lopulta suhteuttamaan ne toisiinsa mm. uskottavuuden, luotettavuuden ja tärkeyden perusteella? Markkinoilla se tapahtuu hajautuneesti ja elävästi kokeilun, erehdyksen, parannuksen sekä jatkuvien yksilöllisten valintojen prosessissa. Etukäteen on oikeastaan mahdotonta sanoa, mitkä investoinnit ja hankinnat maksavat itsensä takaisin. Markkinataloudelle ominaista on hajautunut yksilöllinen voittojen ja tappioiden järjestelmä. Siinä tappion tekeminen on signaali nykyisen toimintamallin kannattamattomuudesta. Kun henkilö huomaa, ettei toiminta maksa itseään takaisin, hänen on pakko muuttaa toimintaansa tai hänen varansa kuluvat ennen pitkää loppuun. Huomion arvoista on se, että yksityinen omistusoikeus kohdistaa automaattisesti vastuun ja kannustimet tappiota tai voittoa tekevälle yrittäjälle siinä, missä kollektivismi tuomitsee kaikki ihmiset kärsimään toisten virheistä ja jakaa mahdolliset voitot. Kolmannelle persoonalle hajautuneen voittojen ja tappioiden prosessin jäljentäminen kokonaisuudessaan olisi suunnattoman vaikea tai jopa mahdoton tehtävä, olipa teknologinen laskentateho kuinka nopea tahansa.
Talouslaskun ongelma opettaa, että varsinkin suunnitelmataloudessa kärsitään informaation jatkuvasta epäsymmetriasta siitä syystä, ettei laadullista ja määrällistä tietoa kyetä eikä mahdollisesti edes yritetä sovittaa yhteismitalliseksi suunnittelijan käyttöön. Markkinatalouden perusolemukseen kuuluu jatkuva ruohonjuuritasolta lähtevä reagoiminen markkinasignaaleihin. Loputtomista suhteista muodostuvat markkinat korvataan suunnitelmataloudessa keskusjohtoisella suunnittelulla, jonka kyky edes aistia minkäänlaisia signaaleja on hyvin rajattu. Edellisessä artikkelissani totesin, että teoriassa suunnitelmataloudesta olisi hyötyä vasta, jos se pystyisi luomaan itse markkinoita tehokkaammat näennäismarkkinat vielä raskaan koordinointijärjestelmän byrokratiakulujenkin jälkeen.
Ulkoisvaikutukset
Ulkoisvaikutuksista puhutaan silloin, jos yritystoiminnan rajakustannukset eivät vastaa ympäröivän yhteiskunnan rajakustannuksia. Suomeksi sanottuna yritys tuottaa liian paljon tai liian vähän siihen nähden, mikä on yhteiskunnalle eduksi. Yritys saattaa esimerkiksi valmistaa paljon epäterveellistä ruokaa, jolla on haitallinen vaikutus kansanterveyteen. Myönteisestä ulkoisvaikutuksesta puhutaan esimerkiksi tilanteessa, jossa yhteiskunnan muut jäsenet hyötyvät toisten ihmisten kuluttamisesta ja tuottamisesta. Esimerkiksi koko naapuruston houkuttelevuus murtovarkaiden kohteena voisi romahtaa siitä, että jo yksittäinen talous tilaa turvallisuuspalveluja. Taloustieteellisen periaatteen mukaan tällainen vapaamatkustajia palveleva tilaaja/tuottaja saa liian vähän korvausta, ja hän saattaa jopa tuottaa yhteiskunnan näkökulmasta liian vähän. On käytännössä mahdotonta mitata tieteellisin menetelmin absoluuttista yhteiskunnan etua. Myöskään kolmannen osapuolen näkökulmasta ei tieteellisesti voida sanoa, paljonko joku ihminen saa mielihyvää mistäkin palvelusta. Ei siis ole olemassa luonnontieteellistä yksikköä ”utiliteetille”. Ainut tapa selvittää jonkinlainen hyöty on tarkastella yksilön maksuhalukkuutta. Muiden yksilöiden mielihalujen kanssa se määrää spontaanisti markkinahinnan ikään kuin demokraattisesti. ”Yhteiskunnan etu” on pikemminkin yksittäisten ihmisten, varsinkin poliitikkojen subjektiivinen näkemys. Sinällään yksilöiden vapaan valinnan alistaminen enemmistön mielivallalle demokratian nimissä ei ole ratkaisu ns. vapaamatkustajan ongelmaan. Siinä vain määritellään tieteellisesti todistamattomissa oleva asia karkeaksi enemmistön mielipiteeksi pakottamalla sellaisetkin ihmiset maksamaan palvelusta, joita he eivät välttämättä käytä tai käyttäisi.
Erikoisinta on, että valtavirran taloustiede tyrkyttää ”markkinoiden epäonnistumisen” piikkiin jopa sellaisia perinteisen taloustieteen ulkopuolisia huomioita kuten ”sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden”. Uusimmissa taloustieteen oppikirjoissa on nimetty jopa ihan taloustieteen periaatteeksi julkisen vallan tehtävä puuttua tilanteeseen, jossa markkinat johtavat ”sosiaalisesti epäoikeudenmukaiseen” tulonjakoon. Varsinaisesti oikeudenmukaisuus on vain yksilöllinen tilannekohtainen näkemys, eikä tieteellisesti mitattava absoluuttinen arvo. Jos itse markkinataloutta halutaan syyttää toimimattomaksi, täytyy aukko esittää teoriasta, eikä sen ulkopuolelta.
Valtavirran taloustiede suhtautuu markkinatalouteen melkein kiitettävästi perusvälineenä, mutta vastaisen suunnitelmatalouden ja sosialismin ongelmia ei perustella. Tästä seuraa, että suunnitelmatalous ja sosialismi käsitetään luonteeltaan aivan erilaisena kuin valtiovallan toimet rajoittaa ihmisten vapaata kaupankäyntiä ja taloudellista toimintaa. Kysehän on jokseenkin samasta asiasta, mutta eri mittakaavassa. Hyvin monet markkinatalouskriittiset taloustieteen opiskelijat saattavat ehkä innostua lukiessaan ”markkinoiden epäonnistumisesta”. Samassa huumassa voi helposti tulla sivuttaneeksi vähintään yhtä tärkeän kohdan, ”julkisen vallan epäonnistumisen”. Se on joskus jopa alkuperäistä voimakkaampi syrjäytysvaikutus markkinoita komentaville toimille.
Julkisen vallan epäonnistumista ei varsinaisesti perustella samoilla argumenteilla kuin edellisestä artikkelista tuttua talouslaskun ongelmaa. Syytä kuitenkin olisi. Julkisen vallan epäonnistuminen keskittyy oppikirjoissa käytännön ongelmiin, kuten politiikan luonteeseen ja ajalliseen kohdistamiseen. Toki ne osoittavat, kuinka loppuun asti hienoinakin pidetyt teoriat kohtaavat haasteita käytännön toteuttamisessa. Teoreettisen puolen kritiikki, tiedon luonteen ja sattuman määrällisen että laadullisen roolin ymmärtäminen keskusjohtoista suunnittelua hankaloittavana tekijänä tulisi kuitenkin nostaa taloustieteessä esille yhtä enemmän.
|
9 kommenttiaVastaa |
Hellvetin hyvä teksti mutta norpanlahtari on oikeassa… Ei tätä jaksa lukea…
Edellinen kirjoitus oli parempi. Tässäkin oli asiaa, mutta samat asiat on luettavissa missä tahansa hyvässä julkisen kansantaloustieteen oppikirjassa ja myös Wikipediassa.
Ensinnäkin taloustiede ei ole luonnontiede eikä taloustieteessä ole luonnontieteen absoluuttisia arvoja. Tieteellisen teorian yksi tavoite on ennustaa tulevaisuutta, mutta taloustiede ei todellakaan ennusta tulevia ”talouden” ilmiöitä, koska ei ole olemassa taloutta, suunnitelma tai markkina, ihmismielen ulkopuolella.
Toiseksi halut ja erilaiset uskomukset, jotka ovat syitä valinnalle, ei todellakaan tee valintaa vapaaksi. Voisit hieman tutustua, mitä vapaudella tarkoitetaan luonnontieteessä: jos fysikaaliset ilmiöt aiheutuvat aikaisemmista ilmiöistä yleisten lakien alla, niin myös yksilön valinta ON aikaisempien ruumiin tilojen, psyykkisten riippuvuuksien ja moraalikäsitysten määräämä. Miten kuluttajan valinta tietyssä tilanteessa olisi vapaa, jos halu ja riippuvuus PAKOTTAA hänet valitsemaan nallekarhun vaippojen sijaan. ”Maksuhalu” on mitattavissa yhtä tarkasti kuin mikä tahansa psyykkinen tila: näkyvinä reaktioina, jotka seuraavat ihmisen ominaisuuksista: ”määrää spontaanisti” ei ole vapaa teko.
Kolmanneksi julkisen talouden ongelmat eivät todellakaan todista, että markkinatalous toimii. Jos markkinatalous halutaan kuvailla toimivaksi, niin se ei todistu osoittamalla julkisen talouden ongelmiin: osoita se aistihavainnoilla! Kuitenkaan et näe markkinataloutta tai suunnitelmataloutta, vaan yksilöitä ja heidän toimiaan, jotka eivät ole rationaalisia: tunteet ohjaavat lapsellisia yrittäjiä, joiden on PAKKO hankkia elantonsa ”taloudessa” ja jotka eivät kykene ajattelemaan muuta kuin rahaa. He ovatkin todella vapaita älyllisesti: sinäkään, hyvä Taussi, et kykene muuta kuin toistamaan papukaijana yhtä ajatusrakennelmaa vetoamalla auktoriteetteihin.
Ystävällisin terveisin, Mika Suojanen, Turku
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että markkinatalous on konstruktiivinen ilmiö, eikä sellainen irrallinen objektiivisesti tulkittava olio, jonka voisi hahmottaa kokonaisuudessaan yhdestä näkökulmasta.
Ennen kuin puutut kirjoitukseni vapauskäsitteen käyttöön, kannattaisi huomioida itse blogini konteksti. Tämä blogini käsittelee yhteiskuntafilosofiaa sekä taloustiedettä, joiden diskurssi vaikuttaa sinulle hieman vieraalta. Blogisivuni vasemmassa laidassa on suositeltavaa rautalankaluettavaa peruskäsitteistöstä. Selvennyksen vuoksi sanon, että käytän vapauskäsitettä yhteiskunta- ja taloustieteellisestä näkökulmasta, enkä niinkään psykologisesta ja teoreettisen filosofisesta. Tässä ei siis keskitytä tarkastelemaan epämääräistä vapauskokemusta, joka on esimerkiksi samoilla säännöillä saavuttamattomissa.
Sen sijaan kyse on määriteltävästä yhteiskunnallisesta vapaudesta vallankäytön näkökulmasta, eli konkreettisen voimankäytön kuten vangitsemisen ja varastamisen poissaolosta. Jonkun ihmisen kehoon tai omaisuuteen kajoaminen ei ole mikään näkemysasia, vaan luokkaa luonnontieteellisesti, empiirisesti todistettavissa. On siis aika haudata teoreettisen filosofian ja psykologisen näkökulman diskurssi sekä kyseisen alan huomiot vapauskäsitteestä, sillä ne eivät liity itse tämän alan keskusteluun, eivätkä ne tuo lisäarvoa sen sisälle.
Kuten varmasti oivalsit, kaikkea psyykkisyyteen liittyvää ihmisen pään sisäistä ajatusmyrskyä sekä ihmisen hiljaista tietoa on karkeasta arviosta huolimatta mahdotonta muuttaa tarkkaan määrälliseen muotoon sivullisen tarkastelijan perspektiivistä. Siis vaikka maksuhalu on ehkäpä arvioitavissa erittäin karkeasti ihmistä tarkkailemalla, siitä ei vielä ole mitään hyötyä talouden suunnittelussa. Markkinataloudelle tyypillinen vaihdanta tuo peliin ostajan pään sisäiset tuntemukset sekä hiljaisen tiedon, jota kenelläkään muulla ei voi olla. Tämä järjestelmä palvelee siis kuluttajaa tehokkaammin kuin karkeisiin arvioihin perustuva järjestelmä, eikä loukkaa vaihdon osapuolten vapautta.
Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on nimensä mukaan osoittaa muutamia julkisen vallan heikkouksia sekä kokonaisvaltaisen suunnittelun kohtalokkaita kompastuksia. Markkinataloutta käytän lähinnä vastakohtaisena vertailukohtana.
Teoreettinen filosofia päätyy vapauskäsitteen kanssa umpikujaan, kun täydellinen riippumattomuus jää saavuttamatta mm. maailmassa vallitsevan niukkuuden takia. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä jonkinlainen ”täydellinen” vapaus tarkoittaisi lähtökohtaisesti auktoriteettien puutetta. Kirjaopillisiin auktoriteetteihin vetoavat ihmiset taas jankkaavat papukaijamaisesti ilman mitään logiikkaa ns. positiivista vapauskäsitystä, jonka mukaan päädytään myös omasta mielestäni umpikujaan. Sen mukaan täydellinen vapaus saavutetaan lopulta tasapainoilemalla negatiivisten vapauksien rajoittamisen ja positiivisten vapauksien tarjoamisen kanssa. Minusta on aika paradoksaalista puhua vapauden maksimoimisesta jonkun vapautta rajoittamalla, kun kyse ei ole mistään koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemisesta.
”Käytännössä ”epäonnistuminen” tarkoittaa vain lähinnä lievää poikkeamaa teoreettisesta ihannetilasta. Talous voi poiketa ihannetilasta epäsymmetrisen informaation ja ulkoisvaikutusten takia.”
Kyllähän ulkoisvaikutukset voivat olla aivan dramaattisia.
Esimerkiksi ryöstökalastus valtamerillä. Vesien saastuminen. Ilmaston lämpeneminen. Etelä-Valtioiden puuvillaplantaasien omistajat toivat – halventaakseen työvoimakustannuksia – valtavan määrän neekeriorjia USA:han. Negatiiviset ulkoisvaikutukset näkyvät edeleen.
Kaikki yhteismaan ongelmat lasketaan ainakin wikipedian markkinahäiriöartikkelin mukaan markkinahäiriöiksi.
Vai olenko ymmärtänyt väärin sen, miten markkinahäiriön määäreittelet ?
Siihen miten yhteismaan ongelmat on ratkaistavissa en sen sijaan ottanut tässä nyt mitään kantaa. Voin palata siihen vaikka myöhemmin.
Markkinatalouden lähtökohtana on yksityinen määritelty omistusoikeus. Täten yhteisen resurssin ongelmat kuten yhteiset valtameret jne. liittyvät siihen, ettei omistusoikeuksia ole määritelty. Kyse ei siis liity markkinatalouteen yhtään sen enempää tai vähempää kuin kommunismiinkaan.
Toisten ihmisten orjuuttamista ei lasketa kaupankäynniksi, jonka ulkoisvaikutukset voitaisiin muka laittaa markkinatalouden ongelmaksi. Markkinatalouden sääntöjen rikkomisella aiheutetut ongelmat eivät lähtökohtaisesti ole markkinatalouden syytä.
Ymmärrän. Totean kuitenkin, että se tuotiinko afrikkalaiset orjina tai vapaaehtoisesti ei merkitse tässä kysymyksessä mitään. Ulkoisvaikutus olisi ollut aivan samalla lailla negatiivinen vaikka maahanmuutto olisi ollut vapaaehtoista. Mutta unohdetsaan tämä teema.
Ymmärrän sen, että puhuit ainoastaan siitä, millaisia puhtaan markkinatalouden markkinahäiriöt ovat. Eli sellaiset yleiset markkinahäiriöt kuin yhteismaan ongelmat katsotaan aina ratkaistavan – tai pikemmin katsotaan jo ratkaistun – yksityistämisen kautta.
Markkinatalous on siis ideaalitila, jota ei ole missään vielä täysin saavutettu. Se, että ilmakehää ei vielä ole yksityistetty, ei tietysti ole markkinatalouden vika.
Mutta teoreetikon pitäisi minusta kuitenkin osata sanoa minimissään miten ilmakehän ja valtamerien yksityistäminen tapahtuu ?
(En nyt puutu siihen että en itse pidä välttämättä yksitystämistä AINA parhaana tapana ratkaista yhteismaan ongelma.)
Mainitsit maahanmuuton, joka ei ole enää pelkkää taloudellista vaihdantaa. No melkein kaikella toiminnalla voidaan sanoa olevan ulkoisvaikutuksia, mutta silloin irtaudutaan pelkästä markkinatalouskeskustelusta.
En ole sanonut, että jotkut ongelmat täytyisi ratkaista yksityistämällä. Juuri siitä syystä, että kaikkea ei ole kovin helppoa yksityistää, on olemassa pakosti yhteisten resurssien ongelmia. Yhteisten resurssien ongelma on eri asia kuin välitön ulkoisvaikutus tai vapaamatkustajaongelma. Yhteisten resurssien ongelmaan voidaan hakea jonkinlaisia ratkaisuja säännöstelyllä ilman, että se olisi mitään suurempaa yksilönvapauden rajoittamista. Pointtini on se, ettei em. talousjärjestelmästä riippumaton ongelmatyyppi ole pelkästään vapaan yksityisomistustalouden vika.
Kiitos,
Hyvä vastaus. Luen mielellään blogeja joissa kirjoittajan jokaista mielipidettä ei arvaa heti sillä perusteella mihin kategoriaan luulet hänen kuuluvan.