Lukuisat poliittiset päättäjät ja talousoppineet ovat jo vuosikausia ehdottaneet vakavien talousongelmien ratkaisuksi yksinkertaista patenttiratkaisua: painetaan lisää paperirahaa. Aihe on noussut taas ajankohtaiseksi Euroopassa. Suurimmalle osalle maalaisjärkisistä ihmisistä tämä aiheuttaa älyllisiä kouristuksia, sillä eikö rahan painaminen vähennä rahan hintaa? Kyse on kuitenkin tätä vielä monimutkaisemmasta asiasta, jonka vaaroista vain harvat ovat tietoisia.
Ensinnäkin rahan painaminen on piilovero ennestään olemassaolevan rahan hallussapitäjille ja tulonsiirto uuden rahan ensimmäisille käyttäjille. Taloudessa jylläävät prosessit ovat meille useimmille näkymättömiä, ja niiden vaikutukset näkyvät vuosienkin kuluttua. Rahakannan paisuttaminen vääristää helposti olennaista hintainformaatiota, jonka pohjalta yritykset ja sijoittajat tekevät merkittäviä investointipäätöksiä ja kauaskantoisia suunnitelmia.
Rahan painamisessa kyse on monetaarisesta inflaatiosta, eli rahakannan paisuttamisesta. Keskuspankilla on tähän toimeen laillinen yksinoikeus, eli aito monopoli. Mikäli rahakantaa onnistuu paisuttamaan yksityisesti monistamalla vaikkapa uskottavia markkinoille kelpaavia seteleitä, sitä kutsutaan tällä kertaa jo rahan väärentämiseksi. Toisin sanoen keskuspankilla on yksinoikeus ”väärentää” rahaa.
Jos ihmisillä olisi huomenna nimellisesti kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin tänään, eikä tuotanto kuitenkaan kaksinkertaistuisi, hintatason tulisi kaksinkertaistua. Mitä hyötyä tai haittaa tästä olisi? Ei mitään. Tämä on taloustieteen peruskursseilla opetettavan rahan kvantiteettiteorian mukaisen yhtälön perusoppi. Siksi hyvin teoreettisesti ja mekaanisesti inflaatiota lähestyviltä tutkijoilta ja ajattelijoilta jää inflaation todellinen luonne helposti huomaamatta. Hinnat eivät kuitenkaan nouse välittömästi saati tasaisesti puhumattakaan liikkeelle lasketun rahan jakautumisesta.
Edellisen kappaleen esimerkistä kävi ilmi, ettei olisi mitään merkittävää hyötyä tai haittaa, mikäli rahakantaa paisutettaisiin tarjoamalla jokaiselle rahaa omistavalle ihmiselle lisää nimellistä rahaa suhteessa heidän varallisuuteensa. Tietysti kyseessä olisi toki hankala ja resursseja vievä tehtävä, jota on mahdotonta toteuttaa virheettömästi käytännössä. Rahakantaa ei usein pyritäkään laajentamaan tasaisessa suhteessa, vaan uusi raha kohdistetaan ihan tarkoituksella tietyille tahoille.
Piilovero. Rahakannan paisuttaminen hyödyttää toisia epätasa-arvoisesti muiden kärsiessä. Hyötyjiä ovat ne, jotka ovat saaneet uutta rahaa käyttöönsä ensimmäisenä. Esimerkiksi historiassa valtiot ovat usein maksattaneet menojaan verotuksen lisäksi painamalla rahaa. Tällaiset toimijat pääsevät hyödyntämään alhaisempia hintoja, jotka eivät ole vielä ehtineet nousta. Vastaavasti häviäjiä ovat ne, jotka pääsevät muita myöhemmin osallisiksi uudesta rahasta. He joutuvat maksamaan jonkin aikaa korkeampia hintoja ilman lisäystä omassa ostovoimassaan. Inflaatio on siis tavallaan tulonsiirto tai piilovero kuten rahan väärentäminenkin. Sen takia rahan väärentäminen on yksityishenkilöiltä kiellettyä. Ainoa oikeus tähän on keskuspankeilla, ja historia on näyttänyt, ettei tätä mahdollisuutta jätetä käyttämättä.
Suhdanneriski. Rahan painamisen aiheuttamaa vaikutusta suhdannevaihteluille ei ole vielä tunnustettu talouspolitiikassa. Kun keskuspankki laskee liikkeelle rahaa, rahan tarjonta näennäisesti kasvaa. Koska korko määräytyy rahan kysynnän ja tarjonnan mukaan, rahan tarjonnan lisäyksellä on korkoa madaltava vaikutus. Säätelemättömillä vapailla rahoitusmarkkinoilla rahan tarjonnan lisääntyminen olisi seurausta todellisesta ylijäämästä, säästämisestä. Rahan väärentämiseen rinnastettava rahakannan paisuttaminen ei kuitenkaan ole säästämistä. Setelin painaminen ei tarkoita, että sille syntyisi samalla vastineeksi oikeaa pääomaa, kuten aineellista vaurautta tai osaamista.
Nimellisen rahan tarjonta madaltuvine korkotasoineen viestii kuitenkin markkinoille signaalin, jonka monet voivat tulkita väärin säästöjen karttumiseksi. Kun korkotaso laskee, yhä useammista investoinneista tulee kannattavia. Jos yritykset tämän seurauksena aloittavat uusia projekteja, niiden vieminen loppuun saakka sen hetkisillä resursseilla ja hinnoilla ei olisi mahdollista informaatiovirheen takia. Yrityksen täytyy joko valita projektin vieminen loppuun saakka heikommalla kannattavuudella tai projektin keskeyttäminen lisätappioiden välttämiseksi. Jos useammat toimijat pyrkivät toisiaan paremmin hyödyntämään uutta edullisempaa rahoitusta kilpailullisilla markkinoilla, vaarana on suhdannevaihtelu.