 Thomas Taussi su 02.06.2013 |
Kirjoitin aikaisemmin viikolla Uuden Suomen puolella tekstin näkemyksistäni, miksi Suomessa ei ole liberaalia puoluetta. Teksti otettiin vastaan melkoisella huomiolla. Monet myös löysivät siitä kommentoitavaa. Eräiden mielestä olin asettanut liberalismin yksiselitteisesti muiden aatteiden yläpuolelle. Toisaalta liberaalit nähtiin myös jopa aatteen leviämisen kannalta triviaaleihin seikkoihin keskittyvinä. Vastasin kommentteihin alkuperäisen artikkelin kommenttiosiossa.
Tarkka lukija huomaa ensinnäkin sen, että käsittelin liberalismin suhdetta puoluepolitiikkaan, en liberalismia suhteessa muihin akatemioissa suosittuihin teoreettisiin ajattelusuuntiin. Tietenkin liberalismi kohtaa pitkälti samoja haasteita kuin mikä tahansa valtavirrasta ratkaisevasti poikkeava vaihtoehtoinen ajattelusuunta. Eroja on kuitenkin olennaisesti. Yksilönvapaudella ja markkinataloudella on mm. aatehistoriallisia perinteitä vähintäänkin valistuajoilta asti. Monet muut vaihtoehtosuuntaukset eivät ole luopuneet eturyhmäajattelusta ja etatismista, jotka ovat edustettuina nykyisissäkin poliittisissa liikkeissä.
 Tässä alkuperäinen teksti:
Tämän takia ei ole liberaalia puoluettaEduskunnassa ei ole tällä hetkellä yhtä ainuttakaan kokonaisvaltaisesti liberaalia puoluetta. Nolanin kartan mukaan kokonaisvaltainen liberalismi pitäisi sisällään sekä oikeiston että vasemmiston liberaalit puolet, vapaat markkinat ja päätäntävallan omista elämäntavoistaan. On vaikea löytää lähellekään tällaista linjaa johdonmukaisesti ajavaa puoluetta. Kokoomuksen siirryttyä vasemmalle päin Suomessa ei ole selkeästi talousliberaalia puoluetta. Vihreitä olisi relevanttia pitää vasemmistoliberaalina puolueena, ellei puolueesta löytyisi nykyiseen tapaan kannatusta mm. erilaiselle positiiviselle syrjinnälle ja viha-, eli mielipiderikoslainsäädännölle. Erot puolueiden sisällä toki voivat olla suurempia kuin niiden välillä. Jotkut vihreät ja sosiaalidemokraatit saattavat jopa olla talousliberaalimpia, eli enemmän oikealla kuin jotkut kokoomuslaiset. Kenttä on jakautunut oudosti. Esitän oman näkemykseni olennaisista syistä, miksi meillä ei ole liberaalia puoluetta. Liberaalien ”vika” on päättelyä vaativa ajattelutapa ja erityinen filosofia. Liberaali arvostaa ensisijaisesti yksilön valinnanvapautta ja omistusoikeutta, mutta saattaa myös perustella vapauden suurta välinearvoa niillekin päämäärille, joita keskiverto suomalainen sosiaalidemokraatti poliittisesti tavoittelee. Liberaaleilla on suuri selitystaakka, sillä juuri heillä on vallitsevasta hyvinvointivaltioajattelusta poikkeava arvopohja ja näkemys valtion roolista. Pakollisessa julkisessa koulussa opetetaan nuorille, miten hyvinvointivaltio toimii. Koulu ei opeta ajattelemaan johdonmukaisesti, miten länsimainen elintaso rakentuu pohjimmiltaan markkinataloudelle, ja mikä olisi myös kansalaisyhteiskunnan rooli ilman valtiota.
Omintakeisesta ajattelutavasta, teoriasta ja vakuuttamisen taakasta seuraa, että liberaalit keskittyvät olennaisiin sisältökysymyksiin. Maaseudulla asuva keskustaperheen poika tai urbaani kiivasluontoinen aktivistityttö tuskin valitsevat suosikkipuolueitaan pohtimalla moraalifilosofiaa, utilitarismia, talousjärjestelmien ominaispiirteitä jne. Suuri osa ihmisistä kuuluu puolueisiin perinteiden, kaveri- tai työpiirien johdosta, tunnustaakseen sosioekonomista taustaa, pitääkseen hauskaa, päteäkseen muodollisissa kokouksissa, nauttiakseen tärkeydestä ja suosiosta pienessä maailmassaan. Jo nykyisten eduskuntapuolueiden järjestöissä on ongelmia saada ihmisiä keskustelemaan analyyttisesti uusista asioista, kun tärkeämpinä tavoitteina on pitää yllä puolueen kannatuslukuja, oman kuppikunnan edustajien voimasuhteita henkilökemioihin perustuvissa asetelmissa, saada puoluetukea ja pitää puolueen vakityöntekijät veronmaksajien kustantamassa leivässä.
Monet liberaalit suhtautuvat myönteisesti viime aikoina puhuttaneisiin aiheisiin, esimerkiksi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Tällaiset aiheet ovat aktivoineet paljon ihmisiä liberaalien asioiden puolesta. Taustalla on pikemminkin monien oma julkisuuskuvaan liittyvä intressi, eräänlainen sosiaalinen anekauppa tai massahysteria. Kyse on joka tapauksessa siitä helpoiten nieltävästä osasta liberalismia. Jos liberaalia ajattelua veisi pidemmälle vaatimalla mm. kaiken positiivisen syrjinnän, kuten maahanmuuttaja- ja sukupuolikiintiöiden torppaamista, niin edellä mainitut potentiaalisina liberaaleina nähdyt massat hyökkäisivät liberaaleja ideoita vastaan melkoisella raivolla.
Puolueilla on omat politiikasta irralliset kulttuurinsa. Kokoomukseen liittyy historiallisia merkityksiä, isänmaallista symboliikkaa, perinteitä ja porvarillinen imago. Se houkuttelee helposti mukaansa shamppanjasosialisteja ja jakkupukua käyttäviä naisia, jotka ovat sekoittaneet äidinvaistot yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Keskustaa voisikin kuvata juuri perinnepuolueeksi, jonka olemassaolo on seurausta siitä faktasta, että ihmispopulaatiota on myös kehä III:en ulkopuolella. Vihreistä välittyy päältä päin sateenkaaren kirjava boheemi imago, mikä houkuttelee moderneja urbaaneja ihmisiä, joilla on tyypillisimmin erityinen kiinnostus ympäristö- ja vähemmistöasioihin. Joka tapauksessa yhtenäinen kulttuuri tuo puolueita yhteen vaihtelevista hajanaisista ideologisista ajatuksista huolimatta.
Liberaaleilla ei ole omanlaista kulttuuria ja eturyhmää. On vaikea luoda tästä ryhmästä stereotypiaa. Päältä päin liberaaleihin saattaa kuulua niin porvarin, urbaanin vihreän kuin perussuomalaisenkin oloisia yksilöitä. Jotkut liberaalit omaavat korkean muodollisen koulutuksen, ja jotkut taas ovat itse tutkineet asioita ja ymmärtäneet korkealentoisia ajatusrakennelmia jopa fakkiutuneita akateemisia ihmisiä pätevämmin. Nämä ihmiset saattavat tehdä samoja töitä kuin ne paperitehtaissa työskentelevät ay-aktivistit, mutta erona vain valtiouskovaisuuden, agitaattorilta opitun luokkataisteluhengen ja ay-jäsenyyden puuttuminen. Liberaaleiksi valikoituu useammin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet pohtimisesta ja ideoista kuin muodollisuuksista, sillä liberalismi on ennen kaikkea idea.
Liberaaleja yhdistää vain ajattelutapa ja monista julkisen koulutuksen sekä kansalaisjärjestöjen myyteistä herääminen. Se ei riitä pohjaksi yhtä voimakkaalle kulttuurille kuin mille valtapuolueet on rakennettu. Koska liberaaleja yhdistää idea, ideasta joustaminen mm. järjestöbyrokratiaa, henkilövaaleja, kuppikuntia, aatteesta irrallaan olevia tapahtumia ja tempauksia järjestämällä vain menettäisi potentiaalia.
Yhdysvalloissa on huomattavan liberaali historia, jonka symboliikka vapaudenpatsaineen ja perustuslakeineen on hyvin individualistista. Koko yhdysvaltalaisen isänmaallisen massan olisi ollut johdonmukaista kannattaa eniten perustuslaki-ihanteita puolustanutta Ron Paulia (tai Gary Johnsonia). Silti nämä ”vapauden” nimeen vannoneet ihmiset antoivatkin äänensä Barack Obamalle ja Mitt Romneylle, jotka eivät tarjonneet konkreettista muutosta vapauden vastaiseen valtiojohtoisuuteensa. Tässä valossa on helppo ymmärtää, miten vaikeaa liberaaleilla on Suomessa, kun täällä jo lähtökohtaisesti suuri tarinamme perustuu ”tasa-arvoon” (tosiasiassa tasapäistämiseen), eikä yksilönvapauden tavoitteluun.
Monet ihmiset väittävät olevansa ”pragmaatikkoja”, eli tosiasiassa he eivät vain ole huomanneet kannattamansa ”tarkoitus pyhittää keinot” -ajattelun olevan usein kollektivismia. Monille ihmisille politiikka on sitä näpräämistä teknisten kyläkoulukysymysten ja yksittäisten palveluntuottamismenetelmien kanssa ilman mitään vahvaa kytköstä suuren linjan kysymyksiin. Siinä, missä tavallinen ihminen on huolissaan, mitä konkreettista hallitus tekee työpaikkojen lisäämiseksi, liberaali tarjoaa sääntelyn ongelmiin pureutuvan ratkaisun, jonka ymmärtäminen vaatii hieman enemmän päättelykykyä kuin hallituksen ojentamien tulonsiirtojen ymmärtämistä saajansa välittömäksi hyödyksi.
Kuntapolitiikka takaa muille vahvan kannatuksen ruohonjuuritasoa myöten. Liberaalille kuntapolitiikka tarjoaa varsin vähän mahdollisuuksia puuttua ratkaisevasti olennaiseen ongelmaan, valtion rooliin, lainsäädäntöön ja vakavimpaan sääntelyyn. Harvaa liberaalia kiinnostaa päteä valtuustossa nuorison julkisista liikuntamahdollisuuksista tai hankkeiden teknisistä toteutustavoista. Nämä ovat kuitenkin juuri niitä asioita, jotka ovat lähellä äänestäjän arkea. Harvat ajattelevat asioista periaatteellisesti. Muissa puolueissa kuntapolitiikka onkin monien ruohonjuuritason touhuajien intresseissä, jolloin politiikka sulautuu lähipiirin kansalaisyhteiskuntatoimintaan. Se kartuttaa kannatusta puolueelle juuri niiden ihmisten parissa, joita politiikka kiinnostaa vain silloin, kun sillä on välittömiä seurauksia omaan arkeen.
Ehkäpä olennaisin fakta on se, että liberalismi on vain älyllinen haaste ja harraste, ei niinkään ura. Valtavirran haastajana on ensinnäkin suurempi haaste työllistyö poliitikkona kuin suuren valmiin puolueen aktiivina. Liberaaleja ei usein edes kiinnosta poliittinen ura. Muut puolueet tarjoavat aktiiveille eturyhmiin linkittyneet valmiit verkostot ja urapolun julkisen tai järjestösektorin töihin puhumattakaan yhteistyökumppaneiden hyötymismahdollisuuksista jopa elinkeinoelämässä. Liberalismissa on kyse jostain pitkäjänteisemmästä. Monia ei houkuta lyhyen aikavälin eturyhmävastakkainasettelusta luopuminen, vaikka se myöhemmin tervehdyttäisikin kilpailua, parantaisi ihmisten mahdollisuutta rakentaa omaa elämäänsä ja aineellista hyvinvointia.
|
2 kommenttiaVastaa |
Luulisin, että yksi tärkeä syy on se, että liberalismi vähentää poliitikkojen valtaa, eikä se tietenkään poliitikoille sovi.
Hyvä analyysi. Samoja syitä itsekin usein pohtineena. Toteaisin kuitenkin, että liberalismin ”idea” ei ole sen vähempää kuin vapauden kannattamista sekä arvona että elämänasenteena. Vastaavaa on vaikea löytää vakiintuneista puolueista, jotka perustuvat vallantavoitteluun ja konformismiin. Liberalismiin on sisäänrakennettuna puoluevastainen luonne, mikä paljolti selittää sen, että liberalismi menestyy puolueellistuneena lähinnä silloin kun ollaan muutostilassa autoritariasta uuteen järjestykseen. Toisaalta yhdistyttyään esimerkiksi edistykselliseen kansallismielisyyteen tai edistykselliseen sosiaalireformismiin liberalismi on tuottanut pitkäikäisiä ja vahvoja puolueita moniin Euroopan maihin. Jostain syystä Suomessa aate hajosi hyvän alun jälkeen ja potin jakoivat kansallismieliset ja sosialistit. Liberalismi vaikutti niihin merkittävästikin, muttei jäänyt kummankaan leirin vallitsevaksi eetokseksi.