 Thomas Taussi ke 01.12.2010 |
Marxilaisesta taloustieteestä juontava marxismi kummittelee yhteiskuntatieteiden taustalla, oikeudenmukaisuuskäsityksissä sekä myös politiikassa. Kyse ei ole mistään vallankumouksellisesta sosialismin paluusta, vaan lähinnä alati olemassaolostaan muistuttavasta marginaalista. Vaikka hyvin harva kehtaa tunnustautua marxismin kannattajaksi, monesti Karl Marxia (1818-1884) saatetaan pitää vielä tieteellisenä auktoriteettina. Siihen saatetaan vedota vähintäänkin puolitosissaan, kun esimerkiksi maailman ongelmia halutaan sysätä kapitalismin piikkiin. Myös työväenliikkeen retoriikasta saattaa usein paistaa kunnioitusta Marxin ja hänen toverinsa Friedrich Engelsin (1820-1895) luokkateorioita kohtaan. Pinnallinen kriittisyys marxismia kohtaan juontaa usein vanhaan 1800-luvun kontekstiin. Pätevämpi kritiikki Marxismia kohtaan ei kuitenkaan ole teorian iässä. Täytyy ottaa huomioon, että mm. varhaisemman, klassisen taloustieteen isän, Adam Smithin (1723-1790) liberaalin talouden ideat ovat säilyneet paremmassa arvossa nykypäiviin asti. Ovathan rauhanomaisempi vapaa kaupankäynti sekä luokkataisteluideologiaan rinnastettava kommunismi kaksi aivan eri asiaa. Koulukuntien iän takia monet marxilaisen taloustieteen huomiot rakentuivat kuitenkin silloisen valtavirran klassisen taloustieteen (Smith) päälle. Klassisen talousteorian puutteet saattavat siis selittää osin myös marxismin virheitä. Marxismin oikeudenmukaisuuskäsitys perustuu pitkälti ylivedetyille johtopäätöksille taloudellisesta lisäarvoteoriasta sekä pääoman ja työn välisestä ristiriidasta. Carl Mengerin (1840-1921) sekä Ludwig von Misesin (1881-1973) tunnetuksi tekemästä itävaltalaisesta, myöhemmin myös uusklassisen valtavirran omaksumasta näkökulmasta marxilainen absoluuttiseen arvoon nojaava teoria on virheellinen. Nykyinen taloustieteen valtavirta pitää itsestään selvänä, että tuotteen arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kysyntä tarkoittaa ihmisten mieltymyksiä sekä hetkellisiä tarpeita, kun taas tarjonnassa on kyse tuotteiden saatavuudesta. Klassinen käsitys oli, että hyödykkeiden arvo oli joko tuotteelle sisäsyntyistä tai tuotantokustannuksilla lisättyä. Toisin sanoen tuotteiden arvon uskottiin olevan absoluuttinen. Marxilainen käsitys pohjautui tälle oletukselle korostaen, että lisäarvoa syntyi ainoastaan ihmisen tekemästä työstä. Käytännössä absoluuttinen arvo tarkoittaisi sitä, että joillain tuotteilla voisi olla yhtäläinen vaihtoarvo, eikä ihmisillä olisi yksilöllisiä mieltymyksiä. Tällöinhän ihmiset saattaisivat ajautua vaihtamaan keskenään saman arvoisia tuotteita äärettömän kauan. Ajatus absoluuttisesta arvosta saikin uskomaan, että samoilla tuotteilla olisi voinut olla erikseen vaihtoarvo sekä käyttöarvo. Esimerkiksi ylellinen esine, vaikkapa kultaharkko olisi käyttöarvoltaan alhainen, mutta vaihtoarvoltaan korkea. Sen sijaan kultaharkkoa yleisemmin saatavissa olevilla välttämättömillä elintarvikkeilla olisi korkeampi käyttöarvo. Koska niukkuus ja ihmisten tarpeet ovat olosuhteisiin nähden suhteellisia, ristiriita vaihtoarvon ja käyttöarvon välillä on nykyisestä näkökulmasta vain harhaa. Virheellinen perusoletus tuotteiden absoluuttisesta arvosta johtaa virheellisiin käsityksiin myös sovellettaessa teoriaa pidemmälle. Marxilaisen teorian mukaan kapitalistinen voitontavoittelu ryöstää työntekijän tuottaman lisäarvon yksinoikeudella itselleen. Lisäarvo on tuotteen loppuhinnan ja tuotantokustannusten erotus. Tämän ehtona on, että ihmisen tekemän työn arvo on absoluuttinen vakio. Käytännössä ihmisen työn lopullinen arvo realisoituu kuitenkin vasta tuotteen markkinoinnin ja myynnin yhteydessä. Marxilainen näkemys ei ota huomioon, että joskus tuotteet jäävät myymättä, ja yritys tuottaa tappiota. Käytännössä tuotteiden houkuttelevuuteen markkinoilla voi vaikuttaa esimerkiksi markkinoinnin puutteellisuus. Marxilaisella logiikalla tämä voisi kuitenkin tarkoittaa yhtä hyvin, että itse tuotantoketjun työläisten työ olisi ollut haitallista. Vaikka yrityksen kirjanpidosta voidaan selvittää voitto, siis yksinkertaistetusti liikevaihdon ja tuotantokustannusten erotus, ei voida selvittää tieteellisesti, kuinka suuri osuus kullakin tuotantoketjun osasella on lopullisen tuloksen kannalta. Olisi siis väärin olettaa, että työntekijälle maksettava palkka olisi yhtä suuri kuin hänen tekemänsä työn konkreettinen arvo lopputuloksen kannalta. Työntekijöille maksetaan välitön korvaus heidän omasta työstään. Vapaassa taloudessa tämä palkka sovittaisiin joustavasti työn kysynnän ja tarjonnan mukaan. Pääoman omistaja ja työn mahdollistaja, siis itse kapitalisti ei saa välitöntä korvausta saati korvausta ollenkaan. Varsinainen liiketaloudellinen voitto on vastine riskien ottamisesta ja niiden kantamiseen uhratusta ajasta. Tämä riski- ja aikaulottuvuus on hyvin merkittävä silta ymmärtääksemme, että marxilainen pääoman ja työn välinen ristiriita on enemmänkin toisiaan täydentävää ja rakentavaa yhteistyötä. Palkkatyö on varma, mutta kapeampi suhteessa mahdollisiin voittoihin, joiden hankkimiseen liittyy epävarmuutta. Palkkatyötä tekevien ihmisten ei tarvitse olla tulosvastuussa omalla omaisuudellaan. Kapitalistit taas pidättäytyvät välittömistä tuloista sitoen pääomaansa työntekijöiden käyttöön ja näiden välittömiin palkkoihin. Voiton korkeampi ansio on luonnollinen vastine riskille. Marxilaisena ihanteena onkin, että yritykset olisivat yhteisomisteisia, ja että ylijäämä, voitto jaettaisiin työntekijöiden kesken. Itsessään tämä ihanne ei ole ristiriidassa markkinatalouden lähtökohtien kanssa. Mikä estäisi ihmisiä perustamasta yhdessä yritystä yhteisellä pääomallaan? On olemassa eri asteisia esimerkkejä yhteisomistuksesta, mutta ne ovat enemmänkin poikkeuksia. Tämä johtuu siitä, että työntekijät arvostavat enemmän varmoja välittömiä tuloja kuin omaisuutensa sitomista pitkiksi ajoiksi epävarmalle pohjalle. Usein tuotantolaitosten perustaminen vaatii myös niin paljon pääomaa, ettei tavallisilta ihmisiltä löydy välttämättä edes yhdessä vaadittavia summia. Taloudellisen perustan ansaitsemiseenkin voisi kulua liian kauan aikaa. Yksittäisten rahoittajien, Marxin halveksimien kapitalistien ansiosta työntekijöillä on mahdollisuus hakea lainaa työpaikkansa perustamiseksi, tai jakaa riskiä toimintaan sijoitetun pääoman kanssa. Ilman rahoitusylijäämää hankkinutta yksittäistä kapitalistia ihmisten akuutit tarpeet jäisivät toteuttamatta. Samoin pääomaa vaativat työpaikat jäisivät perustamatta. Yleistä elintasoa nostattanutta teollista vallankumousta ei olisi koskaan tapahtunutkaan ilman Marxin halveksimaa kapitalismia.
Kun ymmärtää rahoituksen ajallisen ulottuvuuden, löytää myös moraaliset perustelut "koronkiskonnalle". Rahan lainaaminen ei ole vain rahan vaihtamista. Rahaa lainataan akuutin tarpeen tyydyttämiseksi sen sijaan, että tarve tyydytettäisiin myöhemmin tai jätettäisiin kokonaan tyydyttämättä. Markkinataloudessa voi olla työpaikkojen kannalta elintärkeää iskeä markkinarakoon oikealla hetkellä eikä liian myöhään. Lainaraha on siis tavallaan aikaa, josta maksetaan hinta korkona. Ylijäämäinen raha sitoutuu alijäämän kattamiseen tuottaen näin hyötyä. Yhtä lailla muuttuu käsitys siitä, että pieni vaikutusvaltainen eliitti omistaisi suhteellisen suuren omaisuuden ja päätäntävallan. Käytännössä pääoman omistajat ovat sitoneet omaisuutensa palkkatyöläisten työpaikkoihin välineiden ja toimitilojen muodossa, eivätkä käyttövalmiiksi setelinipuiksi ja kultaharkoiksi suljettuihin holveihin. Jonkun täytyy kantaa vastuu liiketoimintaan sisältyvistä riskeistä. Voittojen ja tappioiden kollektivointi ei poista vastuuta, vaan ainoastaan toimivan ja joustavan työnjaon. Siinä on myös syy, miksi vapaassa taloudessa ihmiset ajautuvat yhteisomistuksen sijaan “kapitalistiseen” työnjakoon.
Itävaltalaisen koulukunnan vastine marxismille: |
64 kommenttiaVastaa |
Adam Smith, Karl Marx
Ja tämä oli uutta kenelle? Nämä keskustelut on käyty aikapäiviä sitten. Ottaisit kantaa 2000-luvun kysymyksiin.
Aika monet taloudelliset keskustelut on käyty aikapäiviä sitten, mutta jostain syystä niistä ei ole otettu opiksi. Kuten kirjoituksen alussa korostin, marxin virheellisiin talouspäätelmiin saatetaan vieläkin vedota ikään kuin tieteellisenä auktoriteettina. Sillä kun ei tarvitse olla mitään tekemistä aatteellisen luokkataisteluteorian kanssa.
Seuraava taloustieteellinen artikkelini koskee kyllä paljon yleisempää haastetta.
Kuka vakavasti otettava vasemmistolainen vetoaa? Luokan käsite tosiaan on käyttökelpoinen, vaikka Marxin kyvyt profeettana eivät olisikaan olleet kovin kummoisia. Tämä lähinnä siksi, että nämä yhteistyöpuheet ovat porvarillinen fiktio: kapitalismi perustuu siihen, että toiset omistaa ”tuotantovälineet” ja toiset ei, ja että lisäarvon tavoittelu on kapitalismin dynamo. Tätä luokkajakoa ei pysty häivyttämään muuttamatta kapitalismia joksikin sellaiseksi, jota se ei ole. Yritystä toki on. Suositeltavaa luettavaa: Christian Marazzin Pääoma ja kieli.
Ja on otettava huomioon, että Marxin teoria on oman aikansa porvarillis-positivistisen hengen tuote – vähän kärjistäen tuote, jossa hegeliläisyydestä yritettiin tehdä ns. kovaa tiedettä.
Kukaan vakavasti otettava ihminen ei voi kannattaa marxilaista talousteoriaa absoluuttisine arvoineen. Aika monet silti käsittävät, että marxilaisessa mielessä lisäarvo, työn arvo jne. olisivat joitain absoluuttisia määriä / vakioita, joita lopputuotteista voitaisiin eritellä. Toki voidaan puhua lisäarvosta siinä mielessä, että yritykset tuottavat voittoa ja pitävät talouskehityksen hyvänä. Sitten erikseen käsitys siitä, että kapitalisi varastaisi työntekijöiltä tuotantoprosessissa tuotetun lisäarvon perustuu jo em. vakioimiselle, riskien ja monien tekijöiden sekä vaihtoehtoiskustannusten sivuuttamiselle.
Jos nämä asiat olisivat hallussa, tavallista liiketoimintaa ei pidettäisi moraalisesti arveluttavana. Vaikka nuivuutta bisnestä kohtaan ei edes nimettäisi, se on yhtenevä marxilaisesta talousteoriasta kumpuavaan oikeudenmukaisuusajatteluun.
Se, että toiset omistavat ja toiset eivät omista, on luonnollista. Se, että ihmiset vaihtavat palveluksia ja omaisuutta keskenään on esimerkki hajautuneesta järjestymisestä. Samassa syntyy työnjako. Kyse ei ole sattumasta tai korkeuksista käsin suunnittelemisesta.
Ei tästä olekaan kyse, pistelit nyt taas vähän asian ohi. Nämä asiat ovat hallussa varmasti kaikilla vähänkään enempää markkinataloudessa mukana olevilla tai siihen muuten perehtyneillä.
Tavallista liiketoimintaa tuskin kukaan ”vakavasti otettava ihminen” pitää moraalisesti arveluttavana – aika erikoinen lähtökohta kirjoituksellesi! Kyse on lähinnä siitä, mikä on oikeudenmukaista ja kohtuullista jne. Ja ehkä lopulta siitä, mitä ylipäätään on ”tavallinen liiketoiminta”, koska markkinatalouttahan voi kritisoida hyppäämättä heti Marxin kelkkaan. Vasemmistolainen kapitalismikritiikkikin liikkuu nykyään ihan eri sfääreissä ja kysymyksissä, joihin tämä kirjoituksesi pyrkii vastaamaan. Heitä Marxit ja Hayekit sun muut nyt nurkkaan ja siirry 2000-luvulle, turha näihin itsestäänselvyyksiin on fiksun nuoren miehen paukkujaan kuluttaa. ;)
ad Taussi: Olipa huono kirjoitus. Palaan Marxin arvokäsitteeseen myöhemmin. Se ei ole aivan tuollainen kuin olkiukossasi esität. Esität tuossa lähinnä Smithin ja Ricardon käsitetyksiä.
ad Anonyymi: Kapitalismi itsessään on fiktio. Marx todisti lisäarvoteoriallaan juuri tämän. Marx itse ei varsinaisesti ollut taloustieteilijä. Marxin kritiikki taloustiedettä kohtaan tulee taloustieteen ulkopuolelta. Taloustiede on Marxin mukaan ideologiaa. Myöhempi tutkimus esimerkiksi antropologiassa, sosiologiassa ja filosofiassa on jatkanut tätä teemaa. Marx oletti myös ettei kapitalistisessa yhteiskunnassa syvärakenteen tasolla ole toimijana sen enempää porvaristo kuin työläisetkään: ainoa varsinainen toimija on pääoma itse. Näin ollen kapitalismin lisäksi myös yksilö on oleellisesti fiktio.
Toisaalta Marxin mukaan klassinen taloustiede on toimiva kapitalistisen yhteiskunnan kuvaamiseen juuri sen vuoksi koska klassinen ja uusklassinen ja itävaltalainen etc. taloustiede ovat porvarillisen ideologian tuotteita. Niillä siis on oma rajattu pätevyysalueensa: kapitalistinen yhteiskunta itse. Tässä mielessä marxilaista taloustiedettä ei tarvita. Marxin ajattelussa ei ollut kysymys taloustieteen sisäisestä vaan sen ulkoisesta kritiikistä.
ad Taussi: ”Marxilaisen taloustieteen” (jota siis Marx itse ei varsinaisesti edustanut) hylkääminen tarkoittaisi silti valtavaa paradigma-hävikkiä. Uusklassinen synteesi (tai mikään muukaan koulukunta) ei havaitse niitä ilmiöitä, joita marxilainen taloustiede tutkii. Humanistisissa tieteissä, joihin taloustiede kiistatta kuuluu, on tapana sallia koulukuntien pluralismi.
Suomessa akateeminen taloustiede on muuten järjestetty siten, että käytännössä tutkijaksi päästäkseen on pakko edustaa uusklassista ja monetaristista paradigmaa.
Riistosta: Työläiset kuitenkin ovat aina tehneet ne hyödykkeet, joilla kapitalistisessa rahataloudessa on arvoa. Vulgaari-marxilainen kritiikki on pätevää, vaikka arvolla tarkoitettaisiin ei-marxilaista vaihtoarvoa. Arvon määritelmä kun on näkökulmakysymys, josta ei kannata ryhtyä väittelemään. Käsitteitä voi kukin tahollaan stipuloida kuten haluaa.
Oleellista on se että kapitalistisessa järjestelmässä työläiset eivät ikinä saa pitää konkreettisen työnsä tuloksia eli tuottamiaan hyödykkeitä, vaan joutuvat aina tyytymään rahapalkkaan (jolla ei voi ostaa samoja hyödykkeitä takaisin). Mikään tekninen käsitemäärittely ei poista tätä kielipelien ja ideologioiden ulkopuolelta havaittavissa olevaa tosiasiaa. Kapitalismissa toiset elävät loisina toisten työllä, ja oikeuttavat asiaintilaa ideologisella satuilulla. Omistamisessa ei ole mitään luonnollista. Omistaminen on aina pakottamista ja väkivaltaa.
Kohtuullinen omistaminen on ymmärrettävää ja kuuluu ihmisen lajiolemukseen. Oman irtaimiston ja kämpän omistamisesta ei kuitenkaan seuraa, että ihmisillä olisi mitään oikeutta omistaa toisten työpaikkoja tai toisten koteja. Itse asiassa juuri kapitalismi ja pääoman kasautuminen riistää ihmisiltä paitsi näiden konkreettisen työn tuloksen, myös näiden omaisuuden.
Kapitalistisen luokan annihilointi poistaa riistoon liittyvän ongelman. Se voi luoda mukanaan uusia ongelmia, ehkä sovittamattomiakin, mutta jos riistoa pidetään moraalisena ongelmana an sich, nämä ongelmat ovat sivuseikka.
”Kapitalismi on luonnollinen, hajautuneen evolutiivisen kulttuurikehityksen ilmentymä.”
Samalla tapaa myös vuoden 1965 neuvostojärjestelmä oli luonnollinen, hajautuneen evolutiivisen kulttuurikehityksen ilmentymä. Siellä oli luonnollista, ettei kapitalistista riistosuhdetta esiintynyt.
Hayekin ajatus evoluutiosta ja spontaaneista instituutioista on tavallaan hieno. Hayek valitettavasti turmelee oman ajattelunsa olettamalla, että immanenttia arvoa olisi vain niillä kulttuurin rakenteilla, jotka sattuvat olemaan Hayekin oman ideologian mukaisia. Näin ollen kapitalismin instituutiot ovat itsessään arvokkaita, mutta ei-kapitalistiset instituutiot eivät ole arvokkaita. Tämä taas ei ole tiedettä, vaan ideologista roskaa.
Neutraalisti luettuna Hayekin ajatusta kulttuurievoluutiosta voi käyttää lähinnä alkuperäiskansojen oikeuksien puolustamiseen. Juuri erilaiset alkuperäiskulttuurit edustavat suunnittelematonta kulttuurievoluutiota puhtaimmillaan.
Anonyymi:
Olen kanssasi samaa mieltä. Nämä asiat ovat hallussa varmasti kaikilla markkinatalouteen perehtyneillä, mutta blogiani lukevat innolla myös monet muutkin. Näistä voi saada ihan hedelmällisiäkin keskusteluja aikaan. Vasta nuorison suosimassa Voima-lehdessä esiintyi sivulause, jossa koko liiketalous esitetään moraalisesti arveluttavana.
Toisaalta en näe mitään syytä heittää Hayekia nurkkaan, sillä hänellä on paljon sanottavaa vielä 2000-luvullakin. Hänen repertuaarinsa ei käsitä läheskään pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Lupaan, että parin seuraavan kuukauden aikana julkaistava pitempi talouskirjoitukseni antaa jo jotain sinuakin mahdollisesti kiehtovaa :)
Sammalkieli:
Aivan yhtä lailla voisin syyttää marxilaisuutta ideologiaksi, joka kritisoi omanlaisesta moraalisesta lähtökohdastaan sitä tulosta, jonka hajautunut järjestys aiheuttaa. Aika absurdin kuuloista, että pääoma olisi toimija, olio, jolla olisi mieli, tavoite, tahto (ajattelukapasiteettia tmsp).
Uusklassinen taloustiede painottuu keynesiläisyyden ja monetarismin ympärille. Monetarismi ei suinkaan ole mikään täydellinen vastakohta keynesiläsiyydelle, sillä esimerkiksi itävaltalainen koulukunta irrottautuu kokonaan uusklassisesta kehyksestä laajentaen katsontakantaa koko talouden kattavaan sääntelykritiikkiin. Itävaltalainen koulukunta kritisoi mm. monimutkaisten prosessien ja kokonaisuuksien yksinkertaistamista kaavoihin ja malleihin.
On ihan luonnollista, että kapitalistisessa yhteiskunnassa työntekijät eivät voi pitää tuottamiaan hyödykkeitä tai sen arvoa, koska he eivät ole tuottaneet tai kustantaneet raaka-aineita, tietotaitoa tai kalustoa, jota koko tuotantoprosessi vaatii. Niin yksinkertaista se on. Miten omistaminen on väkivaltaa? Ryöstäminen, eli toisen ansaitseman omaisuuden anastaminen on väkivaltaa.
Hayek itse korostaa, että kulttuurievoluution kehitys estyy, jos se korvataan keskussuunnittelulla. Esimerkkinä luonnollisen evoluution muodot (ihminen) voivat käpälöidä evoluutiota mm. geenimuuntelulla.
Se on totta, että alkuperäiskansat saattavat parhaimillaan edustaa spontaania kulttuurijärjestystä. Tästäkin Hayek on maininnut mm. kirjassaan Kohtalokas ylimieli. Hänen mielestään alkuperäiskansoja ei pidä käännyttää väkivalloin, mutta jos nämä ihmiset itse näkevät parhaaksi omaksua joitain ominaisuuksia esim. länsimaisesta kulttuurista, he ovat vapaita tekemään niin.
ad Taussi: Käytännössä vain on mahdotonta erottaa spontaania kulttuurievoluutiota keskussuunnittelusta. Kulttuurievoluutiossa on aina kyse sekä suunnittelusta että spontaaneista prosesseista. Suunnittelu ja spontaanius ovat käsitteellisiä ideaalityyppejä. Niitä ei esiinny puhtaina todellisuudessa. Kulttuurievoluutio on aina enemmän tai vähemmän yhdistelmä molempia. Jopa Neuvostoliitossa oli todella paljon spontaania kulttuurievoluutiota.
Lainsäädäntö ja oikeusnormit ovat hyvä esimerkki kulttuurievoluutiosta. Hayekin mukaan lait eivät pohjaudu pelkästään lainsäätäjän satunnaiseen ”mutuun”, vaan heijastelevat vakiintunutta ja spontaanisti kehittynyttä normistoa. No, 1900-luvun alussa Suomessa oli spontaanisti laajalle levinnyt raittiusaate, ja kun lainsäätäjä yritti kodifioida tätä ”maan tapaa” lainsäädännön tasolle, seurasi ainakin virallisen historiankirjoituksen mukaan ongelmia [itsehän tietysti kyseenalaistan tuon tarinan, mutta se ei nyt liity tähän]. Toisaalta historia tuntee monia onnistuneita ”ylhäältä alas” tapahtuneita lainsäädäntömuutoksia, jotka ovat uhmanneet vakiintunutta ”maan tapaa”. Esimerkiksi 1300-luvulla Ruotsin kuningas Mauno Ladonlukko kielsi rälssimiehiä syömästä maksutta talonpoikien taloissa.
Lainsäädäntö perustuu aina sekä ”maan tapaan” että lainsäätäjän tahtoon. Toimivat ratkaisut voivat joskus syntyä puhtaammin keskussuunnittelun kautta, mutta siltikin niillä on oltava jokin yhteys ei-suunniteltuun järjestykseen ja normistoon.
Hyväksyisitkö muuten sosialismin siinä tapauksessa, että ihmisten ehdoton enemmistö kannattaisi sitä? Kuvitellaan että ihmiset näkisivät parhaaksi omaksua joitain ominaisuuksia sosialistisesta kulttuurista. Tarkoitan tilannetta jossa tapahtuisi spontaania ja rauhanomaista kulttuurievoluutiota sosialismia kohti: ihmisillä olisi entistä enemmän sosialistisia arvoja, sosialistisia motiiveja ja kova halu tehdä sosialistista tai peräti kommunistista työtä.
Sammalkieli: En ihan pääse kärryille tuosta kapitalismi on fiktio -argumentistasi. Jos pääoma on se ”todellinen toimija”, niin eikö tämä nimenomaan tarkoita, ettei kapitalismi ole fiktio, vaan muut näkökulmat, jotka yrittävät kieltää tämän? Ja kuten Taussi tuossa kommentoi, niin pääoma ei tietenkään itsessään voi olla toimija, vaan ihmiset toimivat ja tekevät ratkaisuja…vaikka sitten pääoman nimissä tai sen keräämisen ”kannustamana”.
Taussi: Ota huomioon, että myös tiede on politiikkaa, ja että koko itävaltalaiskoulukunta on osa sitä poliittista debattia, jota käytiin toisen maailmansodan jälkeen kapitalismin ja kommunismin välillä. Ja kyllä, tässä debatissa olkinukkeiltiin ja rajusti, molemmilla puolilla. Kyse ei siis ole mistään Totuudesta, vaan teoriapolitikoinnista, mikä ei tietenkään vähennä ajatusten arvoa, päinvastoin. Sääntelykritiikistään huolimatta Hayek kompastuu ajoittain tismalleen samaan kuoppaan, johon mm. Marx kompastui: eli oletetaan, että jokin inhimillisen elämän tai kulttuurin suuntaus, ideologia tms. olisi evoluution automaattinen tulos, luonnollinen asiantila. Näinhän ei tietenkään ole, vaan taustalla on aina myös poliittisia ratkaisuja (vrt. Polanyin The Great Transformation). Jos tätä ei tunnusteta, niin ollaan matkalla uskonnolliseen suhtautumiseen vapaan markkinatalouden ja sen mekanismien kaikkivoipaisuuteen, mikä ei kenellekään itseään kunnioittavalla taloustieteilijälle ole hyväksyttävää, kuului sitten mihin koulukuntaan tahansa, eihän? ;)
Sammalkieli:
Suunnitteluroolin omaava lainsäädäntö tähtää aina estämään ihmisten vapaata toimintaa, korvaamaan yksilöiden vapaan toiminnan suunnittelijan omilla ihanteilla. Kulttuurievoluutioksi voidaan periaatteessa kutsua sekä spontaanin että keskitetysti suunnitellun toiminnan tulokseksi. Keskussuunnittelu on luonteeltaan spontaanin kulttuurievoluution vastaista. Toki spontaania kulttuurievoluutiota esiintyy joka paikassa, sillä edes keskussuunnittelu ei voi sataprosenttisesti syrjäyttää ihmisten yksilöllisiä mielihaluja, luovuutta jne. Joka tapauksessa suunnittelu asettaa rajoitteita, jotka ohjaavat ihmisten spontaanin kulttuurievoluution mukautumaan uudenlaisiin kehyksiin. Aivan kuten taloudellinen elvytyskin voi johtaa markkinat normaalia muutoskitkaa pahemmin harhaan. Hayekin idea on, että ns. konstruktiivinen rationalismi on tuhoisaa, sillä ihmiskunnan ilmiöt ovat liian monimutkaisia suunnittelijan hallittavaksi. Paras esimerkki tästä on hintainformaatio, jota ei voi kukaan kolmas osapuoli ennalta ”mitata”.
Minulla ei ole mitään spontaania yhteisomistusta vastaan (joillekin sosialismi tarkoittaa tätä). Jos taas valtio kieltää ihmisiltä yksityisomistuksen, eli sen lisäksi, ettei ole valmis puolustamaan yksilönvapautta, vaan tekee myös aktiivisesti kaikkensa tuon omaisuuden jakamiseksi kollektiiville, sitä vastustan. Oikeastaan ei ole olemassa mitään yhdenlaista ”sosialistista kulttuuria”, koska kapitalismi ja sosialismi ovat tieteellisessä mielessä vain lähtökohtia. Kapitalismissa ihmiset omistavat omaisuutensa lähtökohtaisesti yksilöinä. Sosialismissa taas yksityisomistusta on rajoitettu kollektiivin hyväksi. Sen sijaan sosialistisella kulttuurilla voit tarkoittaa jotain yhteisöllisyyttä, jossa ihmiset ovat vapaaehtoisesti muodostaneet kollektiiveja. Ihan vapaasti. Ihmisten luovuus, innovatiivisuus, paremman elintason kaipuu sekä itsensä toteuttamisen tarve ajavat mitä ilmeisimmin ihmiset kohti tehokkaampia ratkaisuja. Tämän takia jatkuva talouskasvu perustuu pääoman ja työn väliseen tehtävienjakoon. Olen aina ihmetellyt, että suhteellisen vapaissa länsimaissa ihmisillä on kaikki mahdollisuudet alkaa elämään kommuuneissa, perustaa yhteisomisteisia yrityksiä ja harjoittaa muullakin tavalla kommuunikulttuuria ryöstämättä muilta. Miksi esimerkiksi ammattiliitot eivät perusta suurilla varoillaan kilpailevia vaihtoehtoyrityksiä, jos kapitalistiset voittoa tavoittelevat yritykset ovat epäilyttäviä ja tehottomia?
Anonyymi,
Fiktiolla tarkoitin enemmän sitä, että kapitalistinen riistosuhde peittää omat jälkensä ideologisella satuilulla esimerkiksi yksilöistä tai näiden oikeuksista. Kapitalismi on tietysti pelkkä kuvittelma, mutta se oletetaan reaaliseksi. Näin ihmiset toimivat kapitalismin mukaisesti ja tavallaan toteuttavat teoillaan kapitalismia. Tämän vuoksi kuvitelma on aito toimija: se määrittää yksittäisten ihmisten toiminnan ja ajattelun. Tällöin toiminta ei tietenkään ole vapaata marxilaisessa mielessä, ja todellisena toimijana on pääoma.
Taussi:
Omistaminen on aina väkivaltaa. Jos pieni joukko ihmisiä omistaa tuotantovälineet, miksi suuren joukon pitäisi hyväksyä tämä asia? Vaihtoehtona kapitalismille voi olla spontaani kulttuurievoluutio esimerkiksi vallankumousta ja proletariaatin diktatuuria kohti.
Tietysti sosialistit haluavat yhteiskunnan ilman yksityisomistusta. Sosialistinen vallankumous tähtää juuri tähän. Esimerkiksi Suomessa oli itsenäistymisen aikoihin pientä sosialistisen vallankumouksen yritelmää. Se organisoitui alhaalta ylös ja oli ilmiönä spontaani. Jos tuo vallankumous olisi onnistunut, yksityisomaisuus olisi kadonnut. Porvarit kuitenkin laittoivat työväen vallankumoukselle lopun väkivalloin, mikä tietysti oli herjaamaasi etatismia ja keskusjohtoisuutta.
Kysymykseni on siis siinä, että jos sosialistinen vallankumous tapahtuu tarpeeksi spontaanisti, siis ilman keskusjohtoisuutta ja alhaalta ylös, niin onko se silloin kulttuurievoluution näkökulmasta hyväksyttävää? Marx ajatteli vallankumouksen tapahtuvan juuri spontaanisti.
Anonyymi mainitsi taloushistorioitsija Karl Polanyin. Polanyin keskeisen teesin mukaan juuri liberalistinen talous on historiallisesti katsoen suunnittelun ja valtiojohtoisuuden ilmentymä, kun taas monet protektionistiset rakenteet ovat syntyneet spontaanisti ja paikallistasolla.
”Omistaminen on aina väkivaltaa. Jos pieni joukko ihmisiä omistaa tuotantovälineet, miksi suuren joukon pitäisi hyväksyä tämä asia? Vaihtoehtona kapitalismille voi olla spontaani kulttuurievoluutio esimerkiksi vallankumousta ja proletariaatin diktatuuria kohti.”
Toisin sanoen mielestäsi myös vapaus on väkivaltaa. Olipa kyse omistamisesta tai muusta ihmisen toiminnasta, kuten vaikkapa omien mielipiteiden esittämisestä, itsenä olemisesta, kyseenalaistat sen, miksi muiden ihmisten täytyisi hyväksyä se. Väkivalta on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisen koskemattomuutta. Jos joku yrittää varastaa ihmisen omaisuutta, siihen tarvitaan lähtokohtaisesti voimakeinoja, koska ei voida olettaa ihmisen haluavan luopua kaikesta omaisuudestaan. Voidaan olettaa, että tietynlainen ahneus on ihmisluonnon mukaista. Tällöin kulttuurievoluutio on suosinut yksityisomistusta. Se ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta yhteisöllisyydeltä.
Teoreettisessa mielessä, jos valtio ei tunnusta yksilön omaisuudelle suojaa ulkoiselta voimankäytöltä, eli väkivallalta, ihminen on arviolta hyvin taipuvainen puolustamaan omaisuuttaan vapaaehtoisen luovuttamisen sijaan. Joka tapauksessa, jos yksityisomaisuuden sijaan valtio kieltäisi sen, se vasta olisikin väkivaltaa, sillä tällöin olisi olemassa väkivaltakoneisto ryöstämässä ihmisiä aloitteellisesti.
Vallankumousta yritettiin Suomessa ryöstelemällä ja pahoinpitelemällä sekä tappamalla ihmisiä. Sekö ei muka ollut yksilönvapauden vastaista? Taustalla ollut yhteiskuntajärjestys oli myös osittain epäliberaali, sillä köyhimmällä väestöllä ei ollut välttämättä edes oikeutta täysmitalliseen omaisuuteen eikä lain suojaan sopimuksissa (torpparikysymys).
Vallankumouksen kohdalla kyse ei edes ollut mistään puhtaan spontaanin ja valtiollisen välisestä vastakkainasettelusta. Sekä suojeluskunnat että järjestyskaartit olivat molemmat spontaaneja ilmiöitä. Suojeluskunnat vain kannattivat enemmän laillista esivaltaa kuin päätöntä riehumista ja omistusoikeuden kumoamista. On tunnustettu, että torpparikysymys oli merkittävä syy vallankumoukselle. Siinähän kyse oli pikemminkin aatelisen etuoikeusomistamisen jakamisesta koko kansalle yhteiseksi. Koska tämä kävi järkeen myös liberaalisti ajatteleville porvareille (edistyspuolue), omistusoikeutta laajennettiin pian sisällissodan jälkeisinä vuosina.
”Kysymykseni on siis siinä, että jos sosialistinen vallankumous tapahtuu tarpeeksi spontaanisti, siis ilman keskusjohtoisuutta ja alhaalta ylös, niin onko se silloin kulttuurievoluution näkökulmasta hyväksyttävää? Marx ajatteli vallankumouksen tapahtuvan juuri spontaanisti.”
Arvokas kysymys. Kun ajatellaan maalaisjärjellä, niin ihmiskunnan alkuaikoina populaation ollessa pieni oli vain spontaania kehitystä ilman keskussuunnittelua. Vallitsi käytännössä anarko(kapitalistinen) lähtökohtatila, jossa ihmisellä oli valinnanvapaus kuulua yhteisöön tai jättäytyä sen ulkopuolelle, sillä hänen puolestaan ei oltu tehty yhteiskuntasopimusta, eikä lähtökohtaisesti mikään väkivaltakoneisto vaatimuksineen lähtenyt yhteisönsä jättäneen perään. Kaikki ihmiskunnan sivilisaatiot ovat pohjimmiltaan syntyisin spontaanista kehityksestä. Pointti on siinä, että jos järjestelmä kehittyy spontaaneja piirteitä hylkiväksi, eli keskusjohtoiseksi ja autoritaariseksi estäen viime kädessä väkivalloin yksilöllisen toiminnan, spontaani järjestys tavallaan syö itsensä. Toinen kuvaus tästä olisi pystyyn kuollut puu.
Joten. Kun kysyt minulta, onko spontaanin järjestyksen pohjalta syntyvä vallankumouksesta nouseva sosialistinen valtio hyväksyttävä, voisin vastata, että yhtä hyväksyttävä kuin Neuvostoliitto tai Pohjois-Korea. Tiedät varmasti, mitä mieltä niistä olen.
Jos taas kyse on siitä, että vapaaehtoiset ihmiset haluavat toteuttaa marxilaisia ihanteita ilman politiikkaa, eli ainoastaan yksilöllisten tekojensa yhteistyönä, niin mikäs siinä. Eihän se estä muita ihmisiä omistamasta ja harjoittamasta omaa yritystoimintaansa.
Tais jäädä referointi sun opinnoista pois.
TL;DR
Kuitenkaan kaunopuheinen plörinäsi ei poista olemassa olevaa työmäärän ja voittojen jakautumisen epätasapainoa.
Marx 1 – lukiofilosofi -0
Työmäärän ja voittojen epätasapaino ei liity mitenkään absoluuttisen arvon virheajatukseen, mitä artikkeli käsittelee. Mitä työmäärään tulee, Marx pitää sitä virheellisesti absoluuttisena mittana. Sen sijaan Marxin moralismi ei taida ottaa huomioon voittojen ja riskien välistä yhteyttä.
Suomessa vallankumous oli pikemminkin itsetuhoisen lempeä. Sisällissota oli muuten yleisesti ottaen reaktiivinen ilmiö: se syntyi porvarillisena vastalauseena työväen aloittamalle vallankumoukselle. Vallankumouksen jälkeen sosialisteihin kohdistunut kansanmurha oli muuten paitsi hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan, myös todellinen häpeän hetki maamme historiassa. Mutta se sisällissodasta.
Itsepuolustus on väkivallan alalaji. Kaikki väkivalta ei ole itsepuolustusta. Jos kollektivisoinnista päätetään demokraattisesti, niin kyse ei ole mistään aloitteellisesta väkivallasta.
Kollektivisointi ei myöskään yleensä vie ihmisiltä näiden henkilökohtaista omaisuutta (tai ainakaan kollektivisointia ei tarvitse toteuttaa niin). Kysymys ei ole kaiken omaisuuden valtiollistamisesta, vaan pelkästään kapitalistisen omaisuuden valtiollistamisesta. Kollektivisoinnin ei tarvitse tarkoittaa parakkisosialismia tai edes pienimuotoisen yrittäjyyden tuhoamista.
Muun itseilmaisun ja kapitalistisen omistusoikeuden välillä on tärkeä laadullinen ero. Vain kapitalistinen omistusoikeus luo riistosuhteen. Esimerkiksi homomarssit eivät luo minkäänlaista riistosuhdetta.
Itseilmaisu ei tietenkään ole mikään itseisarvo: jos siitä on muille haittaa, niin miksi se pitäisi hyväksyä? Tämä pätee niin pedofiliaan kuin kapitalistiseen omistusoikeuteenkin.
Vulgaarimarxilaisen riisto-diskurssin ydin on edelleen tässä:
1. Henkilö A omistaa manufaktuurin.
2. Työläiset [b,c,d,f..n] käyvät siellä töissä.
3. Työläiset saavat työstään rahapalkkaa.
4. Työläiset tuottavat työllään hyödykettä X määrän Y.
5. Työläisten saamalla rahapalkalla ei voida ostaa takaisin näiden tuottamaa hyödykemäärää.
Nykyaikaisen analyyttisen filosofian käsitteistöllä yllä olevan tosiasia-kuvauksen lauseet voidaan jakaa institutionaalisiin tosiasioihin (institutional fact) ja paljaisiin tosiasioihin (brute fact).
Lause 1 on institutionaalinen tosiasia, lauseet 2-5 ovat paljaita tosiasioita. Lause 1 on totta vain, koska ihmiset hyväksyvät sen. Henkilön A kannalta omistusoikeus vaikuttaa ilmeisen hyvältä ratkaisulta, mutta työläiset [b,c,d,f..n] voivat olla eri mieltä. Heidän kannattaisi ehkä ilmoittaa A:lle, että kapitalistinen yksityisomistus ei enää ole voimassa.
Tämän jälkeen seuraa tilanne, jossa
1. Kansankommuuni hallinnoi manufaktuuria.
2. Työläiset [b,c,d,f..n] käyvät siellä töissä.
3. Työläiset tuottavat työllään hyödykettä X määrän Y.
4. Työläiset pitävät itse tuottamansa hyödykkeet.
On historian ironiaa, että käytännössä sosialistinen tietoisuus syntyi vasta silloin, kun työläiset eivät enää voineet anarko-sosialistisesti ottaa manufaktuureja haltuunsa. Työläisille tietysti voisi olla parempi, jos maailmasta nyt rakennettaisiin uskomattoman suuri kartanotalous. Mutta tämä järjestely vaatisi oman byrokratiansa – kysymys riistosta koskisi silloin sitä, onko byrokraatti työläinen vai ei.
Vihjailin ensimmäisessä kommentissani, että olisit ymmärtänyt tai esittänyt Marxin arvoteorian väärin. Palaan nyt tähän aiheeseen vielä ainakin yhdellä kommentilla.
Marxin ”moralismi” on sitä että hän meni aidon filosofin tavoin ihmisten arkiajattelun ja ideologian tuolle puolen. Marx tarkasteli yhteiskunnallista todellisuutta sellaisena kuin se on. Marxia kiinnosti erityisesti se, miten pääoman kasautuminen ylipäänsä on mahdollista. Porvarien oman ideologian mukaan se kun näyttäisi olevan mahdotonta: kysehän oli omaa etuaan maksimoivista ja täysin tasa-arvoisista toimijoista. Tasa-arvoisessa vaihdossa ei voi syntyä ylijäämää. Riistodiskurssi pyörii oikeastaan tämän kysymyksen ympärillä: kuinka kapitalismi on mahdollinen? Kapitalistisen arkitietoisuuden ideologisuuden voisi ajatella olevan sitä, että tuon arkitietoisuuden premisseistä seuraa loogisesti se ettei sen kuvaama todellisuus ole mahdollinen. Tämän takia puhe yksilönvapauksista on ns. väärää tietoisuutta.
Marxin ajattelussa keskeinen käsite on tavara. Kapitalistisessa yhteiskunnassa työstä, maasta, rahasta ja hyödykkeistä tulee Marxin mukaan tavaraa, jolla on arvo. Tämä arvo on nimenomaan vaihtoarvoa. Esineellä on tämän vaihtoarvon lisäksi toki jonkinlainen käyttöfunktio. Mutta esineellä ei ole tavara-arvoa muuten kuin vaihdossa. Arvomuoto on reaaliabstraktio. Se on tavaroiden erityinen yhteiskunnallinen ominaisuus, jota ei voi sellaisenaan välittömästi havaita mutta joka silti ilmenee havaittavassa hahmossa, tavaroiden hintoina.
Suurin ongelma tuossa referaatissasi onkin se, että et näytä tarpeeksi paneutuneen Marxin käsitykseen tavara-arvosta, vaan pystytät tavallaan olkinukkea. Marx kritisoi juuri tuota ricardolaista käsitystä, jota sinä kritisoit Marxin käsityksenä. Marxin mukaan hyödykkeen arvo määräytyy markkinoilla, se syntyy tavaran vaihdettavuudesta toiseen tavaraan. Arvomuodossa on siten kyse tavaroiden vaihdettavuudesta, joka on niiden erityinen yhteiskunnallinen ominaisuus ja jota sellaisenaan ei voida havaita. Raha on Marxille yleinen vastike, jossa kaikki muut tavaramaailman jäsenet ilmaisevat oman arvonsa.
Marxille tarpeet ovat historiallisesti kehittyviä ja muotoutuvia. Marxin mukaan kapitalismin suuri saavutus ja ansio onkin siinä, että se rikkoo kaikki aikaisemmat ”luontoperäiset” ja historialliset inhimillisten tarpeiden kehityksen esteet. Kaikkinainen moralisointi ”aidoilla” ja ”keinotekoisilla” tarpeilla oli siten Marxille täysin vierasta. Tässä kohtaa Marx muuttuu konkreettiselle sosialismille aika hyödyttömäksi ja jopa vahingolliseksi: myös Marx on eräänlaisen ”tavarafetisismin” vanki. (Tarkoitan tavarafetisismillä nyt niitä interpellaatio-prosesseja, jotka saavat ihmiset haluamaan tavaraa tavaran (ja tavara-arvon) itsensä vuoksi. Ilmiön ideaalityyppinä on lukiolaistyttö, joka myy seksiä saadakseen uusia merkkilaukkuja.)
Toisaalta Marx oli kiinnostunut vain kapitalistisen yhteiskunnan kuvaamisesta. Hän varoi kirjoittamasta utopioita. Marxille kommunismi onkin vain kapitalismin kumoamisen liikettä ja eräänlainen vallankumouksen määrittelemätön horisontti.
Oletko muuten miten laajasti perehtynyt Marxin tuotantoon? Jos perehtyminen on jäänyt Wikipediaan ja Kommunistiseen manifestiin, niin olisi syytä paikkailla tietoja esimerkiksi kommentaareihin tutustumalla. Teoksessa Sosiologian klassikot on helppotajuinen johdatus Marxin ajatteluun.
PS: Rauhallista joulua sinne Kotkaan.
Kyllä molemmat puolet syyllistyivät ihmisyyden vastaisiin tekoihin. Aika lapsellista jättää huomioimatta punaisten ”kaunis”, ”puhdas” ideologia, jonka mukaan tietty yhteiskuntaluokka oli eliminoitava. Käytännössä tämä toteutui siviilitelotuksina ja ryöstelynä. Tuohon vastaaminen väkivallalla oli luonnollinen reaktio.
Kapitalistinen omaisuus on yhtä lailla yksilöllistä omaisuutta kuin muukin omaisuus. Tämän sosialisoiminen on ryöstämistä ja myös taloudellisesti tuhoisaa, sillä jos valtio omistaa jotain yksinoikeudella, sille ei ole talousjärjestelmän sisällä laskettavissa vaihtoehtoiskustannuksia, arvoa, jne. Liittyy talouslaskun ongelmaan. Tosin eihän sosialisteja koskaan taloudellinen kehitys ja tehokkuus kiinnosta, vaan erojen tasoittaminen, olipa se kuinka tuhoisaa tahansa.
Omistaminen ei itsessään ole riistosuhde, koska riistäminen tarkoittaa ryöstämistä. Ryöstäminen on aloitteellista väkivaltaa. Puhuttaessa riistosuhteesta tarkoitat yhtä lailla yksilöllisesti koettavaa ulkoisvaikutusta kuin muidenkin yksilönvapausten kohdalla. Jos joku omistaa jotain, joku ulkopuolinen voi kokea sen neutraalisti, joku ärsykkeenä, joku mielekkäänä. Yhtä lailla joku voi kokea homomarssin ärsykkeenä, mielekkäänä tai ilman mitään kummoisempia tunteita. Liberaali suhtautuminen yksilöllisesti tulkittaviin ulkoisvaikutuksiin julkisella paikalla on se, ettei valtiovallan tule puuttua niihin.
Sen sijaan esimerkkisi pedofilian ja omistusoikeuden samanlaisesta vertailtavuudesta ei päde, sillä toteutettavaan pedofiliaan liittyy aloitteellista toiseen kohdistuvaa väkivaltaa ja pakottamista.
Kirjoituksessani todistin jo tuon marxilaisen päättelyketjun puutteelliseksi.
Ensimmäinen huomio on se, että lopulta tuotettavat hyödykkeet koostuvat raaka-aineista, välituotteista, tuotantokaavasta sekä työstä, jossa tarvitaan kalliita koneita. Ainut, mistä työntekijä tässä monimutkaisessa funktiossa vastaa, on työ. Täten on aivan totaalisen idioottimaista vaatia edes moraalisessa mielessä työntekijälle vakiona tuotantohyödykkeiden vertaista palkkiota saati pitää kaikkea tästä poikkeavaa riistämisenä.
Lisäksi vähän kaikessa pätee sääntö, että mitä suuremmat riskit, sen suurempi voitto. Marx ei nähtävästi ole ymmärtänyt tätäkään perusasiaa. Se vasta olisi riistämistä, että joku joutuisi kantamaan suuret riskit ja saamaan lähtökohtaisesti pienet voitot, jos voittoja ylipäätään syntyy. Itse paneuduin tässä artikkelissani lähinnä Marxin puutteellisiin taloustieteellisiin oletuksiin, en niinkään sosiologiaan.
Marxin kokema ristiriita käyttö- ja vaihtoarvon välillä on tunnistettu uudemmassa taloustieteessä yhteensovitetussa muodossa, ei niinkään abstrakteina yksikköinä. Kyse on yksilön rajahyödystä ja vallitsevasta markkina-arvosta. Yksilön rajahyöty voi olla markkina-arvoa suurempi, mutta ilman hintadiskriminointia ja kykyä selvittää yksilön kokemaa rajahyötyä vaihdannasta hyötyy subjektiivisesti ostaja.
Työn arvoon keskittyvässä teoriassaan Marx menee metsään, ja tämä on oleellisin havainto koko artikkelissani. Tähän et myöskään itse vastannut. Ei yksinkertaisesti ole olemassa mitään absoluuttista arvoa yksilön työpanokselle. Se saadaan ulkoisilta markkinoilta tai sovitaan tilanteen mukaan, mutta se on yksinkertaisesti pelkkä sovittu hinta. Tämä liittyy myös Marxin yhteiskunnalliseen moralismiin sillä, ettei voida vaatia työntekijälle osuutta lisäarvosta, ellei häntä ole sidottu myös kantamaan pääomavastuuta. Ei nimittäin ole varmaa, onko työstä lopulta ollut hyötyä vai ei. Tähän vaikuttaa paljon ulkoiset tekijät markkinoilla.
Hauskaa joulua!
Mikä estäisi ihmisiä perustamasta yhdessä yritystä yhteisellä pääomallaan?
Sitä kutsutaan nimellä ”osuuskunta”.
Oikein
Hyvä ja looginen artikkeli. Keskustelukin osoittaa, että näitä asioita on hyvä kerrata ajoittain, että edes joku diletantti joskus ottaisi opiksi.
Marx oli pseudotieteilijä. Luokkateoria on silkkaa fiktiota. Kun kriittinen vasemmisto on sinänsä osuvasti todistellut nationalismin olettamien kansakuntien olevan fiktiota, niin kuinka totta tämä onkaan heidän hellimiensä ”luokkien” kohdalla. Yhteiskuntaluokat ovat mielikuvitusta. Punakapinoihinkaan eivät lähde luokat vaan poliittisesti mobilisoitu armeija.
Lisäarvoteoria on huuhaata. Jos työläisten olisi kannattavampaa tehdä töitä yksin ja vastata yksin koko elämästään, mihin kapitalisteja ylipäätään tarvittaisiin? Siitä vain takapihalle kuokkimaan ja kädestä suuhun elämään sitten. Tosiasia kuitenkin on, että yrittäjät työnantajina eivät ainoastaan ota työläisiltä vaan myös antavat, koska yritykset ovat tehokkaampi tapa mobilisoida työnjakoa, logistiikkaa, innovaatioita ja monia muita lisäarvoa tuottavia asioita kuin että kukin kuokkisi itse takapihalla itselleen minimielatuksen.
Maailman pääomat eivät ole taloudellisen vapauden myötä kasautuneet yksiin ja samoihin käsiin. Näkymätön käsi suosii kilpailua ja diversifioitumista. Pääoman epäterveet kasautumiset taas johtuvat yleensä pakkovallalla tehtävistä interventioista, joiden takana on valtio tai valtion tavoin toimiva ”trusti”, ”monopoli” tai järjestäytynyt rikollisuus.
Sosialismissa pääomat ja resurssit kasautuvat pienelle eliitille ja syntyy valtavia köyhälistöjä. Kapitalismissa taas tuloerot pienenevät, keskiluokka kasvaa ja näennäisesti yläluokkaiset pääomakasautumat tulevat käytetyiksi taloudelle ja työllisyydelle edullisilla tavoilla – toisin kuin niiden maatessa korruptoituneiden poliittisten ja sotilaallisten eliittien hallinnassa ”valtion” omaisuutena.
Esimerkki
Minä olen pätkätöissä, kerään erottelujätekasasta kierrätysmetallia. Saan 11e / 450kg metallia.
Miksi pomollani on oikeus vetää välistä laatikon arvosta leijonanosa, n.400e (minun ollessani tuotantovälineistö tässä yrityksessä), alihankkijasopimuksen pomo on saanut yksinkertaisesti olemalla hyvää pataa tehtaanomistajan kanssa.
Pomo istuu ofiisissa, minä kannan paskaa ulkona?
Etkö nää tässä eettistä ristiriitaa?
Talous- ja oikeustieteellisesti tuossa ei ole mitään ongelmaa. Sen sijaan moraalisesti siitä voi olla jo eri mieltä. Tarkemmin tutkittaessa tuollekin löytyy jo moraalisia perusteluja.
Työntekijällä on oikeus tarjota sinulle mitä tahansa palkkaa siinä, missä sinulla on oikeus ottaa mikä tahansa tarjous vastaan tai kieltäytyä siitä. Työnantaja on ostanut koneet, mahdollisesti lainaksi. Sinun ei tarvitse itse ottaa lainaa ja ostaa koneita. Muuten kantaisit liiketaloudellisen riskin ja myös ansaitsisit enemmän. Riski ja voitto kulkevat aina käsi kädessä.
Työnarvoteoriassa myös pääoma palautetaan työhön. Pääoma on yhteiskunnalliseksi suhteeksi esineellistynyttä työtä. Näin ollen kaikki tuotantokustannukset palautuvat työhön. Ei siis pidä paikkaansa että olisi jotain muita kustannuksia kuin työstä aiheutuvia kustannuksia. ”Monimutkaisessa funktiossa” ei ole muita muuttujia kuin työ. Tämän vuoksi työläiset vastaavat lopulta aivan kaikesta.
Sosialistisessa suunnitelmataloudessa työnarvoteorian mukaista abstraktia työtä voidaan käyttää laskennallisena yksikkönä suunnitelmia tehtäessä. Työnarvoteoria mahdollistaa näin ollen vaihtoehtoiskustannusten laskemisen jokaiselle hyödykkeelle. [Myös kuljettaminen on työtä, joten sijainnitkin saadaan mallinnettua.]
Työnarvoteoriassa arvo tarkoittaa yksinkertaisesti vain hyödykkeisiin esineellistynyttä yhteiskunnallisesti välttämätöntä työaikaa. Tämä arvo on määritelmällisesti absoluuttinen ominaisuus. Kysymyksessä ei ole sen vaikeampi tai mystisempi asia.
Työnarvoteoria ei ole ensisijaisesti hinnanmuodostusta kuvaava teoria, vaan kapitalismin toimintatapaa kuvaava teoria. Silti hinnat pyörivät aina jossain määrin työnarvoteorian postuloiman arvon ympärillä. Työnarvoteoriaa voidaan testata empiirisesti. Itse asiassa teorian falsifiointi vaatisi juuri tällaista testausta.
Hinnanmuodostusta kuvaavana teoriana työnarvoteoria olettaa, että mitä vapaammat markkinat ovat kyseessä, sitä paremmin hinnat vastaavat työnarvoteorian postuloimaa arvoa. Työnarvoteorian falsifiointi vaatisi vähintään tilastollista näyttöä päinvastaisesta. Toistaiseksi et ole esittänyt tällaista näyttöä tai viitannut sellaisen olemassaoloon. Työnarvoteoria ja lisäarvoteoria ovat Marxin tuotannon kaikkein ”luonnontieteellisin” osa. Niitä ei voi kumota nojatuolista käsin.
Itsekin jo osaltasi toit ilmi, että pääoma poikkeaa tavallisesta työstä aika-aspektinsa puolesta. Se on myös laadultaan erilaista, sillä vastaavan määrän kertyminen tavallisen työn muodossa on osoittautunut mahdottomaksi. Teollisuuskalusto esimerkiksi, on hyvin kallista. Tällöin taloudessa tarvitaan suurta määrää ylijäämää, jotta yrittäjällä on mahdollisuus täyttää markkinarako suhteellisen lyhyessä ajassa. Yksittäisellä ihmisellä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta omalla työllään ansaita vastaavassa ajassa tarvittavaa pääomaa.
Ymmärrätkö idean? Kyse ei ole absoluuttisten hintojen keskustelusta, vaan siitä, että niukkuus ja atrve on aina hetkellistä, ja sen kohde on muuttuva. Siksi tarvitaan kertynyttä ylijäämää, minkä tyydyttäminen on ihan eettistä.
Ylijäämän tarjoaminen alijäämää kohden on riskialtista toimintaa. On erikseen ihmisiä, jotka laskelmoivat riskejä ja pyrkivät asiantuntevasti sijoittamaan luotettaviin, potentiaalisiin kohteisiin. Tällainen resurssien kohdistaminen on myös eräällä tavalla työtä, miten työ nyt edes määritelläänkään. Rahoittaminen eroaa laadullisesti tavallisten työntekijöiden työstä edelleenkin sen ansiosta, että siihen liittyy riskejä sijoitetun pääoman menettämisestä. Työntekijä ei sijoita työpaikkaansa omaisuutta, eikä hänellä tällöin ole riskiä menettää sitä (ceteris paribus).
Jos nyt kerran tilastoista puhutaan, niin tämä on maailmassa alati ilmenevä kaava. Sen sijaan odottaisin todisteita siitä, että vaihtoehtoinen, vastakkainen järjestelmä jatkaisi voittokulkuaan. Mikä tällainen järjestelmä sitten olisi? Esimerkiksi jos yksittäiset työntekijät päättäisivät omalla työllään ja henkilökohtaisilla säästöillään tehdä pääomainvestointeja ja sitoutua työhönsä pääomariskillä, osakeyhtiötoiminta olisi kadonnut, ja osuuskunnat kukoistaisivat. Samoin kommunistitkaan eivät valittaisi politiikasta, vaan todistaisivat yhteisomistustalouden paremmuutta käytännössä niiden ihmisten kesken, jotka sitä haluavat aidosti kokeilla ilman mitään ryöstömotiiveja.
Taloudessa pätee eettinen riskin ja voiton välinen suhde. Kapitalismin kieltäminen on tämän etiikan kieltämistä. Koska irrationaalisia ja melko harvinaisia, ns. riskinrakastajasijoittajia esiintyy hyvin vähän, kapitalismin kieltäminen on rationaalisen ihmiskuvan vastaista.
Työ ei ole mikään tieteellinen yksikkö. Rahastakaan ei ole esimerkiksi SI-suureeksi, koska kyseessä on kulttuurisidonnainen vaihtosuhde. Vaihtosuhde toimii luonteeltaan eri tavalla kuin työn käyttäminen vaihtoehtoiskustannusten mittana. Vaihtosuhde määräytyy ihmisten kanssakäymisessä. Työ on hyvin epämääräinen mitta, koska eri ihmiset saavat työtunnissa aikaan paljon enemmän. Ihmiset käyttävät energiaansa myös eri teholla, eikä henkisen työn tehokkuutta voi verrata fyysisen työn lailla. Myöskään oivalluksia tai muuta vastaavaa työhön kuuluvaa subjektiivista kokemusta ei voi suureistaa aidosti. Työ on myös hyvin harhaanjohtava korvike rahalle. Kuten sanoit, siitä ei ole selittäjäksi hinnan muodostuksessa, vaikka valmistuskustannukset yritetäänkin peitota tuotteiden hinnoilla. Ainoastaan ei-taloustieteellisesti voidaan löytää hataria säännönmukaisuuksia siitä, että työntekijöiden kesken raha on jäätynyttä työtä tai paremminkin sanottuna työaikaa.
Marxin lisäarvoteoriassa ei ole mitään luonnontieteellistä. Äkkiseltään saattaa kuulostaa nerokkaalta, että kun myyntihinnasta vähennetään materiaaliin ja työstämiseen liittyvät tuotantokustannukset, jäljelle jää voitto, lisäarvo. Olen käsittääkseni selittänyt tämän asian jo artikkelissa sekä myös kommenteissakin. Pettymys sinällään, ettet vieläkään ole ymmärtänyt sanomaani tai puuttunut siihen:
Lisäarvo EI ole vakio, vaan muuttuja, joka voi olla myös negatiivinen. Työntekijän kustannus ei ole vakio! Ei ole mitään vakiosuhdetta tai absoluuttista hintaa, paljonko korvausta tietystä ajasta tai kulutetusta energiasta työntekijälle kuuluu. Marxilaiset käsittävät tämän muuttujan kuitenkin kiinteänä, absoluuttisena lukuna luonnontieteen lailla. Tässä marxilaiset menevät puhtaasti moraalifilosofian, eivät taloustieteen alueelle. Marxilaiset vaativat kaikkea voittoa jaettavaksi työntekijöiden kesken, mutta hyvin harvoin heidän kuulee vaativan työntekijöille kokonaisvastuuta, joka tarkoittaa joissain tilanteissa myös tappiota. Jos työntekijän palkkaa nostetaan, tällöin yrityksen voittoja jaetaan työntekijöille. Ylipäätään luonnontieteellisten menetelmien käyttäminen kansantaloustieteen mallien havainnollistamisessa on arveluttavaa. Luonnontieteelliset menetelmät soveltuvat ainoastaan kvantitatiiviseen tilastoanalyysiin.
” Itsekin jo osaltasi toit ilmi, että pääoma poikkeaa tavallisesta työstä aika-aspektinsa puolesta. Se on myös laadultaan erilaista, sillä vastaavan määrän kertyminen tavallisen työn muodossa on osoittautunut mahdottomaksi. Teollisuuskalusto esimerkiksi, on hyvin kallista.”
Teollisuuskalusto on työn tuotetta. Se syntyy ihan tavallisen työn muodossa. Tuot kuitenkin hyvin esille sen, miksi esimerkiksi osuuskunnat eivät ole realistinen vaihtoehto kapitalismin oloissa. Teollisuuskalusto on jo kapitalistien omistuksessa pääoman muodossa. Vastaavan kaluston luominen tyhjästä vaatisi todella suuret määrät työtä. Tämän takia on parempi kumota vanhat omistussuhteet ja tuoda jo olemassa oleva kalusto kansankommuunien ja työläisneuvostojen suoraan kontrolliin.
” Tällainen resurssien kohdistaminen on myös eräällä tavalla työtä, miten työ nyt edes määritelläänkään.”
Marxilaisuudessa työ määritellään tavoitteelliseksi toiminnaksi, johon ihminen käyttää kehoaan ja mieltään. Jos et tiedä mitä työ tarkoittaa marxilaisessa ajattelussa, herää kysymys siitä, miksi ylipäänsä olet halunnut kirjoittaa blogimerkinnän Marxin työnarvoteoriasta.
” Ylijäämän tarjoaminen alijäämää kohden on riskialtista toimintaa.”
Ei ole mikään uusi asia, että porvarit oikeuttavat voitot riskillä Max Horkheimer ja Theodor Adorno jäljittävät tämän ajattelutavan jo antiikin Kreikan myytteihin: Odysseuksen kokemat vastoinkäymiset oikeuttavat alkuperäisasukkaiden riiston.
” Rahoittaminen eroaa laadullisesti tavallisten työntekijöiden työstä edelleenkin sen ansiosta, että siihen liittyy riskejä sijoitetun pääoman menettämisestä.”
Omistaminen ja omaisuuden hoito ovat eri asioita käsitteellisesti, empiirisesti ja historiallisesti.
” Työntekijä ei sijoita työpaikkaansa omaisuutta, eikä hänellä tällöin ole riskiä menettää sitä (ceteris paribus).”
Työntekijällä on riski menettää työpaikkansa.
” Sen sijaan odottaisin todisteita siitä, että vaihtoehtoinen, vastakkainen järjestelmä jatkaisi voittokulkuaan.”
Antropologisessa taloushistoriassa erotellaan kolme vaihdon muotoa. Nämä ovat lahjavaihto, keskusjohtoinen uudelleenjakelu ja markkinavaihto. Esimerkiksi inkat kykenivät pyörittämään kivikauden teknologialla miljoonien ihmisten yhteiskuntaa lähes ilman markkinoita. Keskiaikaisissa kartanotalouksissa oli satoja tai jopa tuhansia ihmisiä, joiden elämää markkinat eivät vähimmässäkään määrin säädelleet. Mutta ei nyt sotketa sitä kartanotalous-keskustelua tähän. Vain modernissa kapitalistisessa yhteiskunnassa markkinavaihto on dominoiva vaihdon muoto, ja siinäkin sitä on aina yritetty hillitä spontaanisti syntyneillä rajoituksilla.
”Esimerkiksi jos yksittäiset työntekijät päättäisivät omalla työllään ja henkilökohtaisilla säästöillään tehdä pääomainvestointeja ja sitoutua työhönsä pääomariskillä, osakeyhtiötoiminta olisi kadonnut, ja osuuskunnat kukoistaisivat.”
Suurten pääomien kertyminen on historiallisesti vaatinut kapitalismin henkeä, pääomien keräämistä pääomien keräämisen vuoksi. Esimodernissa yhteiskunnassa ihmiset eivät tavoitelleet kasvua tai elintasonsa kehittymistä. Tämä on myös syy sille, miksi Marx ei halveksinut kapitalismia. Marxin mukaan kapitalismi on sosialismin edellytys. Pääomien kerääminen on alkanut jo joskus 1400-luvun lopulla. Kuten jo aiemmin sanoit, teollisuuskalusto ”on hyvin kallista”. Teoriassa jokin duunariporukka voisi ryhtyä työstämään omia tuotantovälineitään tyhjästä. Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistu, ihan jo sen takia että tuotantovälineiden valmistaminen vaatii usein erityistä ammattitaitoa (joka sekin on paitsi eräänlaista pääomaa, myös työn tulosta). Käytännössä osuuskunta joutuisi turvautumaan ulkopuoliseen rahoitukseen, eli ulkopuoliseen pääomaan, ja siten edelleen työskentelemään toiselle. Perustavampi ristiriita onkin siinä, että myös osuuskunta joutuisi noudattamaan kapitalistisen tuotannon lainalaisuuksia. Olisi pakko tuottaa voittoa, laajentua ja kilpailla. Näin ollen sosialistista tuotantoa voi aidossa mielessä harjoittaa vain sosialistisella maaperällä.
” Samoin kommunistitkaan eivät valittaisi politiikasta, vaan todistaisivat yhteisomistustalouden paremmuutta käytännössä niiden ihmisten kesken, jotka sitä haluavat aidosti kokeilla ilman mitään ryöstömotiiveja.”
Koska kapitalistit nyt sattuvat omistamaan tuotantovälineet, käytännössä ainoa toimiva vaihtoehto on omistussuhteiden kumoaminen vallankumouksen avulla. Vallankumouksen jälkeen kapitalistitkin ovat tietysti tervetulleita tekemään konkreettia työtä ja jakamaan tuon työn tulokset.
” Taloudessa pätee eettinen riskin ja voiton välinen suhde. Kapitalismin kieltäminen on tämän etiikan kieltämistä.”
Niinhän se on.
”Koska irrationaalisia ja melko harvinaisia, ns. riskinrakastajasijoittajia esiintyy hyvin vähän, kapitalismin kieltäminen on rationaalisen ihmiskuvan vastaista.”
Ihmiset voivat päätyä rationaalisesti siihen lopputulokseen, että kapitalismi ei ole rationaalinen järjestelmä, vaan että se pitäisi korvata jonkinlaisella reaalisosialismilla.
” Vaihtosuhde toimii luonteeltaan eri tavalla kuin työn käyttäminen vaihtoehtoiskustannusten mittana. Vaihtosuhde määräytyy ihmisten kanssakäymisessä.”
Miksi sitten työnarvoteoria on empiirisesti pätevä?
”Työ on hyvin epämääräinen mitta, koska eri ihmiset saavat työtunnissa aikaan paljon enemmän. Ihmiset käyttävät energiaansa myös eri teholla, eikä henkisen työn tehokkuutta voi verrata fyysisen työn lailla. Myöskään oivalluksia tai muuta vastaavaa työhön kuuluvaa subjektiivista kokemusta ei voi suureistaa aidosti.”
Porvarillinen ideologia suurentelee ihmisten välisiä eroja. Samalla tapaa kuin luontolehdessä lukee, että gepardi juoksee 120 km tunnissa, voidaan objektiivisesti määrittää myös ihmisen tekemän työn tehokkuus. Eri yksilöiden välillä on eroja, mutta ne eivät ole kovinkaan merkittäviä, etenkään työskentelyvaiheessa. Jos meillä on kymmenen minkä tahansa ammatin harjoittajaa, jotka tekevät ajallisesti yhtä pitkää työpäivää, on hyvin epätodennäköistä että yksikään näistä saisi aikaan huomattavasti enempää kuin on ryhmän keskiarvo. Mitä suurempi ryhmä on kyseessä, sitä paremmin yksilölliset erot tasoittuvat. Yksilöiden väliset erot näkyvät enemmän taipumuksissa ja koulutettavuudessa. Esimerkiksi kaikkia ei voi kouluttaa lääkäreiksi tai filosofeiksi. Mutta ne ihmiset, jotka ylipäänsä voidaan kouluttaa lääkäreiksi, tekevät lääkärin työtä suunnilleen samalla tehokkuudella. Harjaantuminen voi lisätä työtehoa, mutta kyse on tuolloin pikemminkin yksilölle kertyvästä ammattitaidosta, joka on eräs henkisen pääoman muoto, kuin aidosta yksilöjen välisestä tehokkuuserosta. Marxilaisen teorian mukaan kaikki työ on itse asiassa homogeenista ja samanlaista. Ihminen käyttää kehoaan ja ruumistaan tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Tämän takia kaikkien työprosessiin osallistuvien pitäisi periaatteessa saada samaa tuntipalkkaa.
Oivallusten syntymisestä voi tehdä karkeasti paikkansa pitäviä matemaattisia malleja, joten niiden suureistaminen kyllä onnistuu. Ei kannata uskoa myyttejä mistään suurista neroista. Innovaatiot ja tutkimustulokset ovat kovan työn takana.
” Marxin lisäarvoteoriassa ei ole mitään luonnontieteellistä.”
Sana ”luonnontieteellinen” oli lainausmerkeissä. Kontekstin huomioiden sinun oli pakko ymmärtää, että kyse oli luonnontieteelle ominaisen empiirisen testauksen vaatimuksesta. Hinnanmuodostusta kuvaavana teoriana työnarvoteoria on empiirisesti testattavissa oleva hypoteesi. Eihän Marxin teoria ole sen luonnontieteellisempää kuin mikään muukaan humanistinen tutkimus, jota taloustiedekin pohjimmiltaan on.
” Äkkiseltään saattaa kuulostaa nerokkaalta, että kun myyntihinnasta vähennetään materiaaliin ja työstämiseen liittyvät tuotantokustannukset, jäljelle jää voitto, lisäarvo.”
Lisäarvo on todellakin sama asia kuin voitto.
”Pettymys sinällään, ettet vieläkään ole ymmärtänyt sanomaani tai puuttunut siihen:
Lisäarvo EI ole vakio, vaan muuttuja, joka voi olla myös negatiivinen.”
Tälle on ihan hyvä syy: kyseessä on oma olkinukkesi (strawman), joka ei oikeastaan vaadi tarkempaa käsittelyä. Lisäarvo ei ole vakio, eikä Marx ole väittänyt, että lisäarvo olisi vakio. Myöskään marxilaiset yleensä eivät pidä lisäarvoa vakiona. Myöskään minä en pidä lisäarvoa vakiona.
Marxin pointti on siinä, että kapitalistisessa järjestelmässä kapitalisti, joka ei anasta lisäarvoa, tekee konkurssin. Mainitsemasi riski onkin juuri tässä. Lisäarvo ei todellakaan ole Marxin mukaan vakio. Mutta lisäarvon anastus on menestyksekkään liiketoiminnan edellytys. Tämän takia kapitalistinen järjestelmä on aina ja välttämättä riistojärjestelmä. Marxin työnarvoteoria ja työtä koskeva käsitteellinen analyysi osoittaa, että kapitalistin ja työntekijän vaihtosuhde ei ole tasa-arvoinen. Jos se olisi tasa-arvoinen, lisäarvoa ei syntyisi. Näin ollen kapitalisti todellakin elää loisena työläisen tuottamia hyödykkeitä kuluttaen. Et ole vielä kumonnut tätä intuitiivista tosiasiaa. Erityisen todelliseksi riiston tekee se, että omistaminen ja omaisuuden hallinnointi ovat kaksi eri asiaa. Esimerkiksi pörssiyhtiöillä on erikseen johtajat ja omistajat. Omistaja saa kassavirtaa omistamalla eikä millään aktiivisella toiminnalla.
”Ei ole mitään vakiosuhdetta tai absoluuttista hintaa, paljonko korvausta tietystä ajasta tai kulutetusta energiasta työntekijälle kuuluu.”
Kommunismin mukaan työn tulokset kuuluvat työn tekijöille. Työtä johtavat henkilöt saavat yhtäläisen osuuden kuin suorittavan työn tekijätkin, koska he ovat mukana samassa tuotantoprosessissa. Ainakin Anonyymin antaman esimerkin perusteella tällainen jakosuhde tuntuu reilummalta.
”Marxilaiset käsittävät tämän muuttujan kuitenkin kiinteänä, absoluuttisena lukuna luonnontieteen lailla.”
Eivät käsitä, vaan konkreettisten tuotantovälineiden määrittämänä muuttujana. Työn tuottavuus vaihtelee historian saatossa.
”Marxilaiset vaativat kaikkea voittoa jaettavaksi työntekijöiden kesken, mutta hyvin harvoin heidän kuulee vaativan työntekijöille kokonaisvastuuta, joka tarkoittaa joissain tilanteissa myös tappiota.”
Työntekijöillä on jo nyt vastuu yrityksen menestymisestä. Epäonnistuminen tietää kilometritehdasta.
”Ylipäätään luonnontieteellisten menetelmien käyttäminen kansantaloustieteen mallien havainnollistamisessa on arveluttavaa. Luonnontieteelliset menetelmät soveltuvat ainoastaan kvantitatiiviseen tilastoanalyysiin.”
On mukava kuulla ettet ilmeisesti pidä taloustiedettä luonnontieteenä, kuten osa taloustieteilijöistä. Taloustieteessä kuitenkin juuri kvantitatiivisella aineistolla on aika merkittävä asema. Kysymys ei ole vain nojatuoliajattelusta. Työnarvoteoria on juuri sellainen teoria, jota tulee testata empiirisesti. Empiirisen aineiston mukaan tietyissä olosuhteissa hinnat määräytyvät suurin piirtein työnarvoteorian mukaan. Näin työnarvoteoria on tieteellisesti pätevä hypoteesi. Yritit alkuperäisessä kirjoituksessasi kritisoida työnarvoteoriaa ikään kuin nojatuolista käsin. Linkitän nyt pari empiiriseen aineistoon perustuvaa tieteellistä tutkimusta, joissa on käytetty tai puolustettu työnarvoteoriaa
http://homepage.newschool.edu/~AShaikh/labthvalue.pdf
http://www.wfu.edu/~cottrell/eea97.pdf
Haluaisin nyt kuulla vielä kerran, että missä Marx oli väärässä?
Et edelleenkään näytä ymmärtävän etiikkaa, joka ihmisten keskuudessa vallitsee: Se, joka pelaa kovemmilla panoksilla, laittaa peliin enemmän, kohtaa kovempia riskejä ja saa kovempia voittoja. Tämän etiikan vastaisuus tarkoittaisi sitä, että toiset ihmiset joutuisivat kantamaan suurempia riskejä toisten puolesta. Eli toisten tuottojen odotusarvo olisi toisten kustannuksella heikompi. Tämän itsestäänselvän, evoluution ja henkiinjäämisen kannalta olennaisen rationalismin takia kapitalismi on olemassa. Kapitalismi on kulttuurillisen evoluution suosiossa, koska se ilmenee tehokkaana työnjakona. Jos et ymmärrä tätä ja jatkat jankuttamalla samoja teesejäsi kuukaudesta toiseen, jätän julkaisematta ne.
Omalta osaltasi todistat taas sen, että kommunismi/sosialismi on väkivaltainen aate, joka ei rauhanomaisesti pysyty todistamaan paremmuuttaan, kilpailemaan kapitalismin rinnalla saati edes hankkimaan ihmisiä puolelleen laadullisella tyytyväisyydellä.
Voisit itse perustella omin sanoin, miten työnarvoteoria on todistettu toimivaksi. Itsekin voisin laittaa linkkejä mihin tahansa hehtaariartikkeleihin ja sanoa, että sosialismi on todistettu nykyiseen sivilisaatioon verrattuna kohtalokkaaksi. Perustelen kuitenkin näitä asioita itse.
Työn tuottavuus ei ole mikään luonnontieteellinen suure, sillä se on hyvin monimutkainen asia, joka käsittelee niin ihmismielen toimintaa, fysiikkaa sekä lopputulosta. Se myös vaihtelee aloittain. Kyseessä on taloustieteen alue, jota ei voi muuttaa kvantitatiiviseen yksinkertaiseen muotoon toisin kuin joitain mikromalleja, jotka eivät tähtää mihinkään yhteiskuntatieteelliseen huomioon.
Koko ajan todistat Marxina referoidessasi, että koko logiikka on ihan pihalla. ”Työntekijöille kuuluu heidän työnsä tulos”. Työntekijöiden aikaansaamaa tulosta on vaikea erotella lopputuloksesta, koska he eivät ole ottaneet pääomariskiä. Pääpointti on, että lopputuloksesta ei pysty erottelemaan minkään yksittäisen tekijän merkitystä tai painoarvoa, sillä yrityksen tuloksen muodostuminen, kuluttajien arvoajurit jne. ovat niin monimutkaisten päällekkäisten laadullisten vaikuttimien summa, että ainoastaan asiasta tietämätön foliopää voi edes väittää sellaisen ratkeavan luonnontieteillä tai yhtikäs millään ylipäätään.
On vain spontaanisti ihmisten rationaalisista valinnoista syntynyt jako, että vähemmillä riskeillä on oikeutettu vähempiin voittoihin. Pääoman sijoittaja, eli omistaja ottaa riskin, jolla voi menettää sekä tulovirran että sijoitetun omaisuuden. Työntekijä voi menettää vain tulovirran, mutta ei omaisuuttaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Sinä puolestasi et edelleenkään näytä ymmärtävän tieteellisen keskustelun pelisääntöjä. Tieteellisessä keskustelussa on tapana antaa lähdeviitteitä ja kollegiaalisessa hengessä oikaista toisen tekemät virheet. Koska käsittelet marxilaisuutta hyvin virheellisesti, minulle on herännyt epäilys ettet oikeasti ole lukenut sen enempää Marxin tuotantoa kuin tuosta tuotannosta tehtyjä kommentaareja. Olenko oikeassa?
Olemassa olevaan tutkimukseen viittaaminen ei ole argumentoinnin heikkoutta, vaan nimenomaan tyhjän retoriikan välttämistä. Keskustelu on hyvä sitoa johonkin konkreettiseen. Sinä väitit aloituspuheenvuorossasi, että työnarvoteoria on epätosi. Minä olen sittemmin todennut, että se toimii hinnanmuodostusta kuvaavana teoriana. Teollisuushyödykkeiden hinta todellakin pyörii työnarvoteorian ennakoimissa lukemissa. Tietokone on normaalioloissa aina kalliimpi kuin kilo omenia. Tämä ei selity yksilöiden preferensseillä tai rajahyödyllä. Se selittyy sillä, että tietokoneen tuottamiseksi vaaditaan suurempi määrä yhteiskunnallisesti välttämätöntä työaikaa kuin omenakilon tuottamiseksi. Koska epäilit työnarvoteorian tieteellisyyttä, oikaisin sinua toteamalla, että kyseessä on tieteellinen teoria, johon nojautuen edelleen tehdään tieteellistä tutkimusta.
Selitin joitakin viestejä sitten sen, miksi työnarvoteoria ei ole tarpeen vulgaarille riistoteorialle. Mitään teoriaa ei tarvita, koska riisto on intuitiivinen tosiasia. Se on minimitoimeentulolla elävälle työläiselle itsestäänselvyys. Näin ollen riistodiskurssi on legitiimiä, vaikka työnarvoteoria ei olisi tieteellinen teoria.
Työnarvoteoria kuitenkin on tieteellinen teoria, koska se täyttää tieteen kriteerit. Empiirisenä teoriana työnarvoteoria on avoin falsifioinnille, mutta nimenomaan tällainen falsifiointi puuttuu. Linkittämissäni tieteellisissä artikkeleissa oli empiiristä tukea työnarvoteorialle. Lyhyesti sanottuna työnarvoteoria on tieteellisesti pätevä, koska todellisuus toimii työnarvoteorian kuvaamalla tavalla. Hinnanmuodostusta voidaan kuvata myös toisenlaisen teorian avulla, mutta se ei varsinaisesti liity työnarvoteorian tieteellisyyteen mitenkään.
Marxilaisen taloustieteen käyttämistä käsitteistä on pakko inistä vielä vähän. Käsitteiden ’arvo’ ja ’tavara’ määritelmät ovat niin sanotusti ’stipulatiivisia määritelmiä’. Marx siis eksplikoi yksiselitteisesti sen, mitä hän niillä tarkoittaa. Teoreetikon stipulatiiviset määritelmät on oikeastaan hyväksyttävä sellaisinaan. Sinä taas olet yrittänyt kumota työnarvoteorian väittämällä, että arvosta ei voi puhua siinä merkityksessä kuin Marx siitä puhui. [Kysymys on itse asiassa lähes täsmälleen samasta argumentaatiovirheestä, johon itse syyllistyin taannoin kun keskustelimme vapaudesta.]
Käsitteet ovat eri asia kuin teoria itse, mutta teoria itsessään tulee kuitenkin ymmärrettäväksi vain silloin, kun oikeat käsitteet on omaksuttu. Stipulatiivista määritelmää ei sinänsä voi ”kumota” vääränä, koska kyseessä on vain erään teoreettisen kielen käyttäjien välinen lingvistinen sopimus. Jos ei esimerkiksi hyväksy marxilaista arvon määritelmää, ei oikein auta perehtyä työnarvoteoriaan. Mutta tällöin ei myöskään oikein voi ryhtyä sitä kritisoimaan. Teorian voi toki jättää huomiotta triviaalina, mikä ei ole sama asia kuin sen totuudenkaltaisuuden kieltäminen. Esimerkiksi taloutta voidaan kuvata monenlaisilla teorioilla ja käsitteillä, jotka kaikki voivat olla käyttökelpoisia. Marxilainen teoria hahmottaa taloudesta kuitenkin jotain sellaista, mikä valtavirran taloustieteeltä jää huomaamatta. Tämän takia marxilaisen taloustieteen vaikutus muihin yhteiskuntatieteisiin saattaa olla suurempi kuin muun taloustieteen.
Tunnut kovasti vieroksuvan moralismia, mutta kuitenkin aina lopulta sorrut siihen itse. Tämä ei kuitenkaan näytä estävän sinua syyttelemästä toisia moralisteiksi. Marxilaisuus ei kuitenkaan ole olemukseltaan moralistinen teoria. Työnarvoteoria ei ole moralismia. Lisäarvoteoria ei ole moralismia. Oikeastaan Marx hylkäsi kaikki työläisten oikeudenmukaisuus-vaatimukset tyhjänä moralismina ja suunpieksemisenä. Lisäarvon kohdallakin kyse on siitä, että työläisen ja kapitalistin näkemykset ovat yhtä oikeutettuja. Kun kapitalisti ostaa abstraktia työvoimaa, on aivan luonnollista, että hän haluaa siitä suurimman mahdollisen voiton. Työläinen taas haluaisi pitää konkreettisen työnsä tulokset. Kysymys ei Marxin mukaan olekaan moraalista tai moralismista, koska molempien osapuolten näkökulmat ovat yhtä oikeutettuja. Marx totesikin suunnilleen niin että ”kun on oikeus oikeutta vastassa, voima ratkaisee”. Työläisten toivo onkin Marxin mukaan nimenomaan voimassa, ei missään moraalifilosofiassa. Tässä mielessä ortodoksinen marxismi on ”beyond justice”. Marxilaisuus ei ole moralismia, vaan pikemminkin liberalismin immanenttia kritiikkiä: kapitalistisessa maailmassa lockelainen yksilö ei saakaan pitää työnsä tuloksia, vaan joutuu anastuksen kohteeksi.
Yliarvioit toistuvasti yksilölliset erot. Kuitenkin käytännössä yksilöllisiin eroihin viitataan yleensä vasta silloin, kun halutaan oikeuttaa jo vallitsevaa tulonjaon monimuotoisuutta. Sen sijaan arkitietoisuuden ja liikkeenjohdon tasolla on selvää, että työ on enemmän tai vähemmän homogeenista vähintään ammattialoittain. Esimerkiksi kun IT -firma palkkaa insinöörin, työnantajalla on riittävästi tietoa insinöörin työkyvystä. Hän voi luottavaisin mielin tiettyjen virherajojen sisällä olettaa, että tietyt työt tulevat tehtyä. Samoin rakennusmestari voi arvioida, kuinka monta miestä tarvitaan, jotta rakennus valmistuu määräajassa. Arkielämässä ja normaalissa liikkeenjohdossa luotetaan myös siihen, että työntekijät ovat korvattavissa ja että he ovat suurin piirtein tasalaatuisia. Itse asiassa juuri kapitalistinen tuotantotapa edellyttää työntekijöiden korvattavuutta ja työpanosten yhtäläisyyttä. Modernissa maailmassa jokainen on korvattavissa ja ihmisten työpanokset ovat käytännössä mitattavissa. Esimodernissa maailmassa taas oli taitajia ja tietäjiä, spesialisteja jotka oikeasti olivat yhteisölleen lähes korvaamattomia.
Marxilaisessa talousteoriassa pääoman konkreettinen muoto ymmärretään työn tuotteeksi. Tuotantolaitokset ovat työn tulosta, työläiset ovat takoneet omat kahleensa. Tietysti Marx teki sen huomion, että pääoman synty vaati porvariston edustajilta jatkuvaa kieltäymystä, kovaa säästäväisyyttä, aitoa yrittäjähenkeä ja kulutuspäätösten lykkäämistä. Mutta tämä ei poista asian sitä puolta, että tuotantolaitokset ovat silti työn tulosta. Pääoma ei lopultakaan tuota mitään.
Marxin mukaan porvariston kieltäymys ja säästäväisyys itse asiassa lisääntyvät jatkuvasti. Porvarin absoluuttinen kassavirta kasvaa odotusarvoisesti, koska tuotto-odotus on aina vähän odotusarvoisia riskejä suurempi: tajuan siis oikein hyvin että riskin mahdollisuus oikeuttaa odotusarvoisen voiton. Kapitalismin myötä syntyy myös yhä uusia kulutusmahdollisuuksia. Mutta porvari kerää mieluummin lisää pääomia kuin antautuu kulutuksen vietäväksi. Siis vaikka porvariston elintaso jatkuvasti nousisi, nousee samalla myös porvariston kieltäymyksen ja askeesin suhteellinen aste. Elintason noustessa lisääntyy pääomien kerääminen. Marx on todella hyvä vittuilemaan luokkatovereilleen eli muille porvareille.
Sosialismin idea on siinä, että koordinoidaan tuotantovälineiden omistaminen, käyttö ja ylläpito kollektiivisesti. Näin kaikki tekevät samalla tapaa työtä ja jakavat samanlaisen riskin. Jos halutaan investoida, niin kulutusta lykätään tuottamalla lisäarvoa kollektiiville. Olemassa olevien tuotantovälineiden synty on tapahtunut kapitalistisesti ja vaatinut satojen vuosien työn, joten on ihan luonnollista että kapitalististen omistussuhteiden ja kapitalistisen pääomalogiikan kumoaminen on käytännössä sosialismin toteutumisen ehto. Tehokkuus-ajattelu itsessään on modernin kapitalistis-byrokraattisen järjestelmän tuotetta. Voi myös esimerkiksi olla, että kapitalistinen järjestelmä todellakin on tehokkaampi lisäarvon kerääjä, joten jo tämän vuoksi on selvää, että sosialistinen kolhoosi ei voi toimia kapitalistisessa yhteiskunnassa. Tarvitaan niin laajamittainen vallankumous, että Kansankommuuni voi toimia omillaan, olla oma suljettu maailmansa.
Syy sille miksi sosialismi ei viehätä, löytyy kapitalistisen järjestelmän kulttuurihegemoniasta. Kapitalismi näyttää luonnolliselta ja välttämättömältä järjestelmältä. Kapitalismi luo oman puhetapansa ja oman ”teologiansa”, valtavirran taloustieteen, joka todella saa järjestelmän näyttämään välttämättömyydeltä ja reilulta. Marx osoitti teorioillaan, että tämä kapitalismin omakuva ei ole aivan rehellinen.
Kulttuurievoluutiolla argumentointi on aina vähän ontuvaa, koska kulttuurievoluutio sisältää aina muutoksen mahdollisuuden. Kulttuurievoluutiolla voi parhaimmillaankin oikeuttaa järjestelmää vain siihen asti kun se on murskattu. Ihmiskunnan historia osoittaa, että hyvinkin radikaalit muutokset ovat mahdollisia. Pienikin ihmisryhmä voi muuttaa maailmaa. Mutta jos uudet tavat vakiintuvat, niistä tulee perinteitä ja käytäntöjä, joita ei enää välttämättä kyseenalaisteta.
Mitä muuten tarkoitat kapitalismin tehokkuudella? Menestystä kulttuurievoluutiossa vai järjestelmän sisäistä tehokkuutta? Ne eivät nimittäin ole sama asia. Mitään objektiivista tehokkuutta on hankala määritellä. Kulttuurievoluution näkökulmasta tehokkuutta on vain eloonjäänti. Esimerkiksi inkavaltakunnassa asukastiheys oli suunnilleen samanlainen kuin nyky-Suomessa, 15 asukasta / km2. Asukkaita oli parhaimmillaan 20 000 0000. Tuo yhteiskunta oli käytännössä puhdas maatalouskommunismi, pehmeän totalitaristinen kivikauden hyvinvointivaltio lähes täysin ilman markkinataloutta. Habsburgien Espanjan väkiluku ja väestöntiheys olivat tuolloin pienempiä, mutta silti inkavaltakunta tuhoutui. Kapitalismi ei olekaan kulttuurievoluutiossa pärjännyt siksi, että se olisi jotenkin sisäisesti tehokkaampi kuin kilpailevat järjestelmät, vaan siksi, että se on onnistunut sotilaallisesti tuhoamaan ja alistamaan järjestelmän ulkopuoliset yhteiskunnat. Usein kyse on puhtaasta sattumasta. Jos inkoilla olisi ollut hevosia.. Hayek muistaakseni liittää tehokkuuden ja kapitalismin oikeutuksen väestömäärän kasvuun. Kapitalismin oikeutus olisi siis korkeammassa väestöntiheydessä. Inkavaltakunta kuitenkin osoittaa, että myös hyvin alkeellinen maatalouskommunismi mahdollistaa suunnattomat väestömäärät. Inkavaltakunta oli sisäisesti tehokas, tehokkaampi kuin markkinatalouteen luottanut Habsburgien Espanja. Inkavaltakunnassa oli enemmän porukkaa ja korkeampi väestöntiheys.
Inherentin tehokkuusnäkökulman voi kääntää myös päälaelleen. Yhteiskuntien energiankaappauskyky per capita on jatkuvasti noussut. Yhtä yksilöä ylläpitämään tarvitaan siis jatkuvasti enemmän resursseja ja energiaa. Näin huomataan, että juuri moderni teollinen kapitalismi on objektiivisesti hyvin tehoton järjestelmä. Yhden yksilön ylläpito vaatii enemmän resursseja kuin vaihtoehtoisissa järjestelmissä. Keräilytaloudessa elävä yksilö tulee toimeen vähemmällä. Tehokkuus on siis määritelmäkysymys, viime kädessä ideologinen valinta.
Kulttuurievoluution kontekstissa tehokkuus ei kuitenkaan ole tuotannon tehokkuutta, väestöntiheyttä tai edes korkeaa elintasoa, vaan pelkkää sokeaa selviytymistä. Siis sitä että järjestelmä kykenee puolustautumaan muita järjestelmiä vastaan ja leviämään vaikkapa väkivalloin. Näinhän kapitalistinen järjestelmä juuri on tehnyt. Vapaakauppaa on aina puolustettu myös muilla kuin kaupan keinoin. Mutta tämä ei nyt oikein tunnu käyvän kapitalismin apologetiikaksi. Kulttuurievoluutiolla et voi puolustaa vallitsevaa järjestelmää, koska juuri kulttuurievoluutiossa on muutoksen siemen. Jos sosialismi onnistuu joskus pääsemään niskan päälle, niin silloin kulttuurievoluution näkökulmasta sosialismi on voittanut.
Ajatuskoe: Jos esimerkiksi Stalin olisi onnistunut 50-luvun alussa nukettamaan länsimaat, niin silloin reaalisosialismi olisi voittanut kulttuurievolutionistisen olemassaolon taistelun. Ymmärrätkö nyt mikä tuossa kulttuurievoluutioon vetoamisessa mättää?
Tässä on nyt meneillään kaksi erilaista keskustelua sekä Marxin hinnanmuodostusta kuvaavasta työnarvoteoriasta, että lisäarvoteoriasta. En ole varma, olenko vahingossa käyttänyt näitä termejä ristiin, kun väität minun yrittäneen kumota työnarvoteorian sillä, ettei arvosta voi puhua siinä merkityksessä kuin Marx siitä puhui. Onhan kuitenkin kyse taloustieteellisestä analyysistä, joka käsittelee marxilaisen taloustieteen havaintoja. Jossain yhteydessä muistaakseni painotit, ettei Marxin havainnoista voisi edes keskustella nykyisen taloustieteen näkökulmasta, vaan ainoastaan Marxin diskurssin ehdoilla? Oikaise toki, jos olet esim. muuttanut mielesi. Marx edustaa kuitenkin klassisen taloustieteen jatketta työnarvoteorian tiimoilta, ja silti klassistakin taloustiedettä on voitu tarkastella nykyisen taloustieteen näkökulmasta. Jos mielestäsi Marxista ei voi keskustella taloustieteellisesti, lopeta keskustelu sitten tähän.
Marxilainen arvoteoria ei tyhjentävästi selitä hinnanmuodostusta, vaikka ihan terveellä järjellä kuka tahansa olisi saattanut jo vuosisatoja ennen Marxia todeta, että enemmän valmistusponnisteluja vaativat jalostetut tuotteet ovat hyvin usein arvokkaampia kuin vaikkapa yksinkertainen, kerättävissä oleva bulkkitavara.
Jos marxilainen arvoteoria viedään pidemmälle, se tarkoittaisi sitä, että kaikki arvo on peräisin ihmisen työstä. Tämän logiikan mukaan Lapin purosta löytyvä nokare kultaa on yhtä arvokas kun samassa vaskoolissa oleva, saman painoinen pikkukivi. Molempien eteen on tehty yhtä suuri ”yhteiskunnallinen” työ. Marxilainen työnarvoteoria ei enää pysty selittämään tällaista. Täten marxilainen työnarvoteoria ei riitä kuvaamaan hinnan muodostumista.
Oma ydinpointtini on ollut se, ettei tuotteilla ole luontaista (luonnontieteellistä) arvoa, eikä sille sellaista tule edes ihmisen työstä. Kaikki arvo on palautettavissa subjektiiviseen kokemukseen, tarpeisiin sekä vaihtoehtoiskustannuksiin ja niukkuuden vaikutukseen.
Monet kommunistit ja sosialistit väittävät, että voitto ja tappio menettävät utopiassa merkityksensä. Ilmeisesti tämä liittyy johonkin marxilaisuudesta johdettuun harhaan. Vaikka työpanos olisikin mitattavissa subjektiivisesti määräytyvällä markkina-arvolla, lopputulos ja sen arvostus ratkaisee. Paljon työpanosta vaatinut jalostaminen ja suunnittelu voivat johtaa lopputulokseen, jota markkinoilla ei koeta läheskään niin arvokkaaksi kuin vähemmillä ponnistuksilla tuotettua tuotetta. Toki alussa hinnoittelulla pyritään saamaan vähintään tuotantokustannukset takaisin, mutta kauppansa se tekee vasta, jos markkinoilla ostaja subjektiivisesti kokee ostoksen mielekkäämmäksi kuin sitä vastaan luovuttamansa summan.
Se, että Marx keksi omat määritelmänsä ”käyttöarvo” ja ”vaihtoarvo” eivät ehkä täysin mene metsään, mutta mitään luonnontieteellisesti mitattavaa tai tieteellisesti mullistavaa taloustieteellistä edistyksellisyyttä näihin ei liity. Marx meni samalla tavalla mönkään kuin Adam Smith, vaikka jo Smithin aikalaiset osoittivat tajuavansa jotain nykytaloustieteen rajahyötyanalyysistä.
Vaihtoarvo syntyy konstruktiivisesti markkinoilla joka hetki reagoiden muutoksiin niin niukkuudessa kuin ihmisten subjektiivisissa mieltymyksissä. ”Käyttöarvo” taas selitetään nykyisessä taloustieteessä tilannekohtaisena ja subjektiivisena rajahyötynä, jonka käyrä on laskeva. Toisin sanoen nykyaikainen rajahyötyanalyysi yhdistää yksiselitteisesti käyttöarvon ja vaihtoarvon ilman minkäänlaista ristiriitaa.
Kun puhutaan siitä, mikä ”kuuluu” työntekijälle, ollaan jo moraalisella alueella. Vapaassa vaihdantataloudessa työntekijälle kuuluu se korvaus, jonka hän on työsopimuksessaan sopinut. Lainsäädännöllisesti ei yhtään enempää eikä vähempää. Kaikki tämän ylittävä on moralismia. Moralismilla tarkoitan sitä, että kolmas osapuoli puuttuu kahden ihmisen väliseen vapaaehtoiseen kanssakäymiseen. Kun työntekijä ja työnantaja ovat molemmat tehneet vapaaehtoisen sopimuksen, kumpaakaan ei riistetä, sillä riisto tarkoittaa väkivaltaa. Marx voi olla omaa mieltään riistosta, mutta hän tarkoittaa sitä vain moralistisessa merkityksessä.
Tarkoitin ihmisten yksilöllisiä eroja yhtenä osatekijänä siihen, miksei ihmisten työponnisteluja voi mitata luonnontieteellisen tarkasti. Muitakin tekijöitä on, kuten työn pirstaloituminen sekä fyysiseksi että ideatasoiseksi. Ideataso on laadullista, eikä sitä voi sovittaa positivistisesti vertailukelpoiseen muotoon fyysisen työn kanssa, kun kyse on yhteiskunnallisesta toiminnasta.
Pääoma on yksi tuotannontekijä työn ja raaka-aineiden kanssa. Taloustieteessä se tarkoittaa, että ajallisesti rajatussa prosessissa on tuotantovälineitä, raaka-aineita sekä työtä pyörittämässä prosessia. Sillä ei edelleenkään ole yhtään mitään merkitystä, onko pääoma joskus tuotettu työllä!
Olet itse luonut kenties puutteellisella taloustieteen tuntemuksellasi olkinuken, jota hoet viestistä toiseen.
Tuotantoprosessissa olennaista on aika-aspekti. Taloustieteen ympäristössä, vapaassa vaihdannassa tavalliselta ihmiseltä menisi iät ja ajat pääoman ansaitsemiseen. Markkinarakoon iskeminen taas täytyy olla paljon nopeampaa. Toinen asia on se, että ihan jokainen ihminen ei ole valmis kantamaan yhtä suuria riskejä. Taloustieteellisessä ympäristössä oletetaan myös, että ihmisellä on vapaus päättää omaisuudestaan (kieltäytyä ylimääräisistä riskeistä).
Elintason kasvu on seurausta toimivista rahoitusmarkkinoista. Rahoitusmarkkinoille osallistuminen ei ole pelkästään kapitalistin etuoikeus. Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus osallistua rahoitusmarkkinoille, mutta toimintaan liittyy riskejä.
Syy, miksi sosialismi ei viehätä, johtuu myös osin siitä, että ihmiset haluavat turvallisuutta omaisuudelleen. Ihmiset haluavat päättää omasta omaisuudestaan, eivätkä kantaa muiden ihmisten riskejä (yhteisomistus). Moralismi riskinkantajan suurempiin voittoihin on rationalismin vastaista. Vaikka kaikki ihmiset eivät välttämättä ymmärtäisi omaa etuaan, yhteiskunnassa sellaiset ihmiset pärjäävät, jotka ymmärtävät valita sellaisia vaihtoehtoja, joiden odotusarvo on positiivinen. Sosialistinen moralismi, jonka mielestä suuremmat riskit eivät oikeuta suurempia voittoja, ei näe, että kyse on evoluutiosta, jossa odotusarvoisesti kannattamattomia vaihtoehtoja vältetään.
Taas väänsit kulttuurievoluutiosta ja taloudellisesta tehokkuudesta olkinuken. Selitänpä:
Totalitarismia ja yksilöllistä yhteiskuntaa ei voida verrata vain parilla mittarilla. Ne toimivat luonteeltaan eri tavalla. Totalitarismissa ihmiseltä viedään valinnanvapaus ja usein myös valinnanvara. Länsimaissa ihmiset saavat toteuttaa itseään, omistaa omaa omaisuutta ja tavoitella onnellisuutta. Totalitaristinen yhteiskunta voi erikoistua johonkin yksittäiseen doktriiniin ihmisten valinnanvapauden ja usein myös kokonaistuotannon kustannuksella.
Empiirisesti on erittäin typerää verrata Etelä-Amerikan maatalousyhteiskunnan väestöntiheyttä Suomeen. Suomessa on maanviljelyyn erittäin epäsuotuisa ympäristö, ja ihmisillä on myös jonkinlainen oikeus valita maa-alueidensa käyttötapa. Ainakin suunnittelutotalitarismiin verrattuna. Kulttuurievoluution monimuotoisuutta on tieteellisesti erittäin vaikea mitata, mutta uskaltaisinpa sanoa, että jos yhteiskunnassa halutaan keskittyä johonkin muuhun kuin pelkästään yksinkertaiseen hengissä kituuttamiseen maatalouden varassa, vaihtoehtoiskustannukset tulevat pudottamaan väestön määrää. Ihan perus tuotannon taloustiedettä. Pelkkä empiirinen toteamus ei ole vakavaa taloustiedettä. Asiat ja mahdollisimman monet muuttujat täytyisi ottaa huomioon. Tässä et ole järin kunnostautunut. Luettelet mielellään esimerkkejä, mutta et ole perehtynyt niiden logiikkaan, kuten esim. olosuhde-eroihin, tuotantotapoihin jne. Vapaa ihminen pyrkii tarvehierarkiassaan ylöspäin. Jos olisi kaksi olosuhteiltaan identtistä yhteiskuntaa: toinen kuvaamasi inkayhteiskunta, ja toinen taas individualistinen ja kapitalistinen, jälkimmäisessä tuotantovälineet olisivat kehittyneempiä, kuluisi vähemmän aikaa samojen maataloustöiden tekemiseen, ja jäljelle jäisi voimavaroja myös muuhun tuotantoon.
Tieteellinen talouslaskun ongelma osoittaa, että ainoastaan kapitalistisessa vapaassa vaihdannassa on mahdollista kohdistaa resurssit tehokkaasti niin, että talouskasvu jää muunkin kuin olemassa olevan lähtökohdan varaan. Turha väittää, että kapitalismi on kehittynyt ainoastaan ryöstelemällä. Itsekin olet myöntänyt, ettei sosialismin tarkoituksena ole kehittää aineellisesti vaurasta yhteiskuntaa, vaan lähinnä egalitaristinen ja jäsenilleen turvallinen kommuuni.
Eräänlaista kulttuurievolutiivista ”tehokkuutta” voitaisiin mitata ihmisten mieltymyksillä. Ihmiskunnan historiassa ihmiset ovat pyrkineet säädellyistä yhteiskunnista karkuun: DDR:stä, Neuvostoliitosta, Pohjois-Koreasta, Vietnamista kohti vapaampaa länttä. Yksi jotenkin kelpo mittari on kokonaistuotanto, mutta valtiovallan aiheuttaman velkakriisin takia on hyvin vaikea eritellä bruttokansantuoteluvuista se, mikä kasvu perustuu velkaan, luotottamiseen ja aitoon tuotannolliseen kasvuun.
Yhteiskuntien energiankaappauskyky on erittäin typerä mittari, sillä totta kai köyhät ja alkukantaiset alueet kuluttavat vähemmän. Kulttuurillista tehokkuutta mitattaessa käytetään hintoja eikä luonnontieteellisiä energia-arvoja. Positivistisessa tarkastelussa myös lopputulokset täytyisi nimittäin mitata luonnontieteellisessä muodossa. Tuollaiset hatusta heitetyt olkinukkemittarit antavat vain kuvan, että olet erittäin pihalla, ja pyrit löytämään kaikesta mahdollisesta heikkoja, mutta useita kapitalismikriittisiä perusteita.
Se, että vapaakauppaa on valtiojohtoisesti puolustettu väkivalloin, ei ole mikään argumentti vapaakauppaa tai kapitalismia vastaan. Et varmaan edes tarkoittanutkaan tätä suoraan, vaikka mainitsit sen ikään kuin väistönä?
”Marxin havainnoista voisi edes keskustella nykyisen taloustieteen näkökulmasta, vaan ainoastaan Marxin diskurssin ehdoilla?”
Aika usein diskurssia jatketaan sen omilla ehdoilla. Valtavirran taloustieteen tarkastelukulma on toinen kuin Marxin tarkastelukulma. Käsitteet ovat erilaisia ja tutkittavat ilmiöt ovat osittain erilaisia. Keskeisin pointtini on nyt siis se, että valtavirran taloustieteen mahdollinen totuudenkaltaisuus ei poista marxilaisen taloustieteen totuudenkaltaisuutta.
”Jos marxilainen arvoteoria viedään pidemmälle, se tarkoittaisi sitä, että kaikki arvo on peräisin ihmisen työstä.”
Kaikki se, millä on tavara-arvoa, on Marxin mukaan todellakin ihmisen työn tulosta. Mutta nyt kun vihdoin tunnut ymmärtävän, mistä työnarvoteoriassa on kyse, on tehtävä käsitteellinen tarkennus: työnarvoteorian mukaan tavara-arvo ei oikeastaan synny työstä. Marxin mukaan ihmisen ja luonnon välisellä vuorovaikutuksella eli työllä ei ole arvoa. Arvoa on markkinoilla myytävällä työvoimalla.
Tavara-arvo määräytyy yhteiskunnallisesti välttämättömän työajan mukaan tässä ja nyt. Työläiset eivät siis luo arvoa, joka on tavaran muuttuva ominaisuus, vaan työläiset tuottavat tavaran, jolla on työnarvoteorian määrittämä ominaisuus ’arvo’. Tietyn tavaran tavara-arvo ei riipu siitä työajasta, joka juuri tuon tavarakappaleen valmistamiseksi on käytetty, vaan yhteiskunnallisesti välttämättömästä työajasta. Yhteiskunnallisesti välttämätön työaika tarkoittaa suurin piirtein sitä työaikaa, mikä kulloinkin vallitsevalla teknologialla keskimäärin vaaditaan tavaran tuottamiseksi.
Tavaran tavara-arvon mitta on Marxin mukaan siis sen tuottamiseen tarvittava yhteiskunnallisesti välttämätön työaika. Esimerkiksi jos kenkien tuottamiseen kuluva yhteiskunnallinen työaika puolittuu kahdesta tunnista tuntiin, myös kenkien arvo puolittuu. Yhteiskunnallisesti välttämätön työaika ei ole mikään vakio, vaan vaihtelee ajan ja paikan mukaan. Missään nimessä tavara-arvoa ei työnarvoteorian mukaan määritä tietyn tavaran valmistamiseen käytetty konkreettinen työ(aika).
”Tämän logiikan mukaan Lapin purosta löytyvä nokare kultaa on yhtä arvokas kun samassa vaskoolissa oleva, saman painoinen pikkukivi. Molempien eteen on tehty yhtä suuri ”yhteiskunnallinen” työ. Marxilainen työnarvoteoria ei enää pysty selittämään tällaista. Täten marxilainen työnarvoteoria ei riitä kuvaamaan hinnan muodostumista.”
Nimenomaan tässä menet jatkuvasti metsään – ja uskon, että teet sen ihan tahallasi. Olen aika varma että tiedät oikein hyvin mitä yhteiskunnallisesti välttämätön työaika marxilaisessa perinteessä tarkoittaa. Syytit minua strawman-argumentoinnista, mutta tuntuu siltä että olet koko ajan itse syyllistynyt siihen. Mutta vastataan silti:
Kullanhuuhtominen vaatii enemmän yhteiskunnallisesti välttämätöntä työtä kuin soran keräily. Se, että joku sattuisi esimerkiksi löytämään kultahipun ohikulkumatkalla, on pelkkää tuuria ja kilpailuvaltti. Kullan arvon määrittää kullan tuottamiseen tarvittava yhteiskunnallisesti välttämätön työ. Kuinka kauan on keskimäärin tehtävä töitä, että saa gramman kultaa talteen? Kuinka kauan on keskimäärin tehtävä töitä, että saa gramman soraa talteen? Marxilaisen teorian mukaan kultagramman arvo määräytyy kultagramman tuottamiseen keskimäärin vaaditun työajan mukaan. Näissä laskelmissa huomioidaan aina myös tuotantovälineiden arvo.
Kullan lopullinen hinta taas pyörii kullan tavara-arvon ympärillä. Marxin esittämän ns. arvolain mukaan tavaroiden hinta määräytyy kilpailullisilla markkinoilla niiden tavara-arvoa vastaavaksi. Tähän liittyen esitin viitteitä tieteellisen viittauskäytännön mukaisesti.
Jos ollaan käsitteellisesti hyvin tarkkoja, työnarvoteorian mukaan työläisen konkreettinen työ ei siis luo arvoa. Mutta vain ja ainoastaan työläisen konkreettinen työ luo tavaran, jolla on työnarvoteorian mukainen tavara-arvo.
”Taloustieteessä se tarkoittaa, että ajallisesti rajatussa prosessissa on tuotantovälineitä, raaka-aineita sekä työtä pyörittämässä prosessia. Sillä ei edelleenkään ole yhtään mitään merkitystä, onko pääoma joskus tuotettu työllä!”
Marxilaisuudessa taas juuri tämä seikka on hyvin merkityksellinen. Tässä on nyt kyse siitä, että samoja ilmiöitä voi tarkastella hyvinkin erilaisista näkökulmista käsin. Marxilaisessa teoriassa tuotannontekijöitä on todellakin vain yksi. Ei tässä välttämättä ole mitään olkinukkeja puolin tai toisin. Tarkastelukulmat vain ovat erilaisia. Marxilaisuus jättää huomioimatta tietyt asiat ja valtavirran taloustiede taas jotkin toiset.
”Kun työntekijä ja työnantaja ovat molemmat tehneet vapaaehtoisen sopimuksen, kumpaakaan ei riistetä, sillä riisto tarkoittaa väkivaltaa.”
Marxilaisessa diskurssissa riistolle on toinen määritelmä. Marxin lisäarvoteorian mukaan riistoa on se, että työläinen joutuu työskentelemään pidempään kuin on yhteiskunnallisesti välttämätöntä työläisen palkkaa vastaavien hyödykkeiden tuottamiseksi. Marxin mukaan riisto johtuu siitä, että palkkatyöläinen ei myy kapitalistille konkreettia työtään, vaan abstraktia työvoimaa.
Pääomalogiikka johtaa aina ja poikkeuksetta riistoon. Sama ongelma koski myös Neuvostoliittoa ja muita valtiokapitalistisia maita. Myös niissä tapahtui marxilainen lisäarvon anastus. Käytännössä teollinen tuotantotapa vaatii aina jonkinlaisen lisäarvon anastuksen, koska tuotantovälineet on aina jotenkin uusinnettava.
”Monet kommunistit ja sosialistit väittävät, että voitto ja tappio menettävät utopiassa merkityksensä.”
Niinhän ne menettävätkin, kun markkinoista luovutaan eikä tuotteita enää tuoteta vaihtoa varten. Pääomalogiikka häviää. Lisäarvon anastus vähenee. Marx veteli jotain suuntaviivoja teoksessaan Gothan ohjelman arvostelua .
Kapitalismi on ideologisella tasolla myös kerskakulutusta, elintapojen ja elämänmuotojen differentoitumista ja turhakkeita. Työläisten utopiassa tehtaissa tehdään tuotteita, joita jaellaan jakelukeskuksissa korvauksetta. Kun tuotteet ovat tarpeeksi tasalaatuisia ja vallitsee tietyn ylituotannon tila, kenellekään ei tule edes mieleen ottaa kuin oma osansa: Miksi suotta nähdä kantamisen vaiva? Tuossa utopiassa ei ole mainoksia, ei muotia, ei merkittävää kulutustottumusten erilaisuutta. Tuotemerkit katoavat.
Olipa kyse mistä tahansa tuotannosta, tavallisesta työstä tai ”yhteiskunnallisesti välttämättömästä työstä”, se ei silti poista huomiotani siitä, ettei tuotteiden arvo synny tuotannosta tai edes suoraan niukkuudesta. Työn ja ”yhteiskunnallisesti välttämättömän työn” nimeäminen kuulostaa muutenkin hyvin epämääräiseltä pseudotieteelliseltä määritelmältä. Toki niukkuus ja tuotantokustannuksetkin vaikuttavat tuotteiden hintaan, mutta eivät ratkaise sitä loppujen lopuksi. Empiirisesti voidaan toki löytää aivan helposti yhteys tuotantokustannusten ja hinnan väliltä, mutta taloustieteessä moisen yleistyksen tekeminen ei olisi pätevää, vaan tarvitaan aukotonta deduktiivista päättelyä.
Nykytaloustieteellisesti on myös kyseenalaista puhua tuotteen erilaisista arvoista, koska tuotteella ei itsessään ole mitään arvoa muualla kuin ihmisten mielissä. Nykytaloustieteessä on kyse rajahyötyanalyysistä: Esineen tai palvelun hinta määräytyy ihmisten mieltymyksistä. Ihmisten mieltymyksillä on vaihtoehtoiskustannukset. Tavallaan ihmiset vertailevat ostopäätöksiä tehdessään vaihtoehtoiskustannuksia jopa huomaamattaan.
Kultakimpale-esimerkissä parempi tapaus olisi jokin harvinainen, soveltamiskelvoton ja tylsän näköinen mineraali, jonka hankkiminen vaatisi yhteiskunnallisesti yhtä suurta työtä. Tällaisen mineraalin arvo tuskin yltäisi kullan tasolle. Miten marxilainen koulukunta selittäisi sen?
Kyllä klassista taloustiedettä sekä muita eri taloustieteellisiä koulukuntia ja ajallisesti lukkiutuneita teorioita voi tulkita ihan onnistuneesti nykyajan taloustieteen läpi. Ehkä marxilaista taloustiedettä ei voi kutsua samanlaiseksi siitä syystä, että se on politisoitunut ja eriytynyt omanlaisella diskurssilla. En kuitenkaan usko, etteikö marxin logiikkaa voisi muuttaa taloustieteen kielelle. Se vaatii marxilaisilta sopeutumista nykyajan taloustieteeseen, eikä toisin päin. Onhan taloustieteen diskurssin sisällä ollut määrittävinä tekijöinä muitakin vasemmistolaisia suuntauksia kuten keynesiläisyys.
Marxin oikeudenmukaisuuskäsitys on siis sokea sille nykyajan taloustieteelliselle tekijälle, aikamieltymykselle ja työnjaolle riskien kantamisesta. Olen selittänyt tämän monta kertaa. Tervejärkinen ihminen ymmärtää, että riskien vastineena täytyy tulla myös suuremmat mahdolliset tulot. Alikehittynyt ymmärrys saattaa pitää sitä moraalittomana, mutta jonkun täytyy kantaa riskit, eikä ketään saa pakottaa jakamaan riskejä vastentahtoisesti. Sen takia kapitalistiseen prosessiin vapaasti osallistuvat ihmiset menestyvät taloudellisesti paremmin verrattuna epärationaalisesti ajatteleviin, taloustieteen evoluutiossa apinaihmisten tasolla oleviin ihmisiin, joiden osuuden luonnollinen valinta on oikeastaan minimoinut yhteiskunnastamme.
Selvästi sanottuna marxilainen ihanne vaatisi toteutuakseen rajua yksilönvapauden rajoittamista. Tuskin mikään yllätys kenellekään, sillä marxilaiset ovat myös pahimpia yksilönvapauden vastustajia. Nykyaikaisessa taloustieteessä taas ihmisen vapaus päättää omaisuudestaan ja riskeistään on lähtökohtaisesti hänellä itsellään. (Tosin suhdannepolitiikka ja markkinahäiriöt sekä tulontasaus kuuluvat myös modernin taloustieteen kaanoniin)
Käsittääkseni aukoton deduktiivinen päättely ei ole mikään yleisesti hyväksytty yhteiskuntatieteen ideaali? Toisaalta vaikka Marx ei käyttänyt mitään formalisoitua matemaattista menetelmää, marxilainen taloustiede on myöhemmin kehitellyt sellaista. Tässä kohtaa asiantuntemukseni kuitenkin loppuu.
Mutta se, että useat taloustieteellisen koulutuksen saaneet henkilöt pitävät Marxin käsitteistöä hyödyntämisen arvoisena, näyttäisi ainakin jossain määrin indikoivan sen puolesta, ettei kyseessä voi olla täysin mikään pseudotiede. Marxilainen käsitteistö ei tietenkään ole kovin yhdenmukaista uusklassisen taloustieteen käsitteistön kanssa. Itse näkisin vertailun hankalana tämän seikan vuoksi. Itsehän totesit, että uusklassinen koulukunta kieltää juuri sen arvon olemassaolon, joka on marxilaisen tarkastelun ytimessä.
”Kultakimpale-esimerkissä parempi tapaus olisi jokin harvinainen, soveltamiskelvoton ja tylsän näköinen mineraali, jonka hankkiminen vaatisi yhteiskunnallisesti yhtä suurta työtä. Tällaisen mineraalin arvo tuskin yltäisi kullan tasolle. Miten marxilainen koulukunta selittäisi sen?”
Tuollainen mineraali olisi luultavasti aivan yhtä arvokasta kuin kulta. Ei kultaa tee arvokkaaksi mikään kullan ominaisuus, vaan se, että kulta on hyvin harvinaista. Sen takia kulta sopisi aika hyvin esimerkiksi rahan arvon määrittäjäksi -kultakantaan palaaminen olisi kapitalistisessa järjestelmässä piensäästäjien edun mukaista.
Marxilaisen arvolain vastaesimerkiksi sopisi ehkä pikemminkin esine, jota kukaan ei halua ostaa ja jolle ei ole mitään markkinoita mutta jonka valmistaminen vaatii paljon työtä. Mutta tuollainen esine ei ole oikeastaan tavara/hyödyke, joten arvolaki ei edes määritelmällisesti koskisi sitä. Arvolaki koskee ensisijaisesti teollisesti tuotettuja kulutushyödykkeitä ja niidenkin hintoja vain vapaan kilpailun vallitessa.
Deduktiivinen päättely tähtää siihen, että monimutkaisille ja monien muuttujien läsnä ollessa pyritään selvittämään, mistä tulos johtuu, eikä vain vetelemään yleistyksiä tilastojen pohjalta. Toiselta nimeltään induktiivisuus on kehäpäättelyä. Se saattaa toimia mekaanisesti toimivaa ympäristöä tarkastelevissa luonnontieteissä, mutta ihmisten kohdalla kyse on paljon muustakin.
Jos kyseessä on teoria hinnanmuodostuksesta, se on yhteinen tekijä, jota ei voi vältellä fakkiutumalla itse keksittyyn diskurssiin. Minusta on naurettavaa, etteikö marxilaisesta käsityksestä hinnanmuodostukseen liittyen voisi keskustella muun nykyaikaisen taloustieteen näkökulmasta.
Mikä tahansa harvinainen, väritön ja hyödytön mineraali ei olisi yhtä arvokasta kuin kulta. Olet väärässä, jos väität kullan olevan arvokasta vain ja ainoastaan sen niukkuutensa takia. Kulta on käytännöllistä ylellisyyshyödykkeissä ulkonäkönsä ja muovattavuutensa puolesta, sekä myös teknologiassa.
Etkö käsitä, että vapaassa kilpailussa hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella. Ihmisten kysyntä taas riippuu aivan ihmisten henkilökohtaisista mieltymyksistä ja tarpeista. Ihmiset eivät arvota asioita mielessään niukkuuden tai valmistuskustannusten perusteella. On ainoastaan yksi yhtenevä hintateoria, ei mitään eriäviä ja keskenään ristiriitaisia hintateorioita. Jos asia on toisin, täytyisi se perustella myös ihan maalaisjärjellä selittäen. Tämän teorian luulisi olevan myös selkeä kirjoitettavaksi ymmärrettävästi suomen kielelle kuten muutkin vakavasti otettavat talousteoriat.
” Deduktiivinen päättely tähtää siihen, että monimutkaisille ja monien muuttujien läsnä ollessa pyritään selvittämään, mistä tulos johtuu, eikä vain vetelemään yleistyksiä tilastojen pohjalta.”
Nimensä mukaisesti deduktiivinen päättely ei anna meille uutta tietoa, vaan johtaa esiin annettuihin premisseihin sisältyvän oletuksen. Tällä tarkoitetaan sitä, että deduktiivinen päättely on päättelyä tunnetuista tapauksista toisiin tunnettuihin tapauksiin. Puhdas deduktiivinen päättely ei näin ollen ole tiedettä. Nimenomaan empiirisen aineiston kytkeminen teoriaan tekee teoriasta tiedettä. Tiede selittää maailmaa. Tieteellinen teoria ei kuitenkaan koskaan ole mikään lopullinen totuus, vaan puhutaan totuudenkaltaisuudesta.
” Toiselta nimeltään induktiivisuus on kehäpäättelyä.”
Ei ole. Deduktiivinen päättely on tautologiaa. Induktiivinen päättely pyrkii selittämään asioita ja löytämään lainalaisuuksia, joita ei vielä tunneta. Juuri induktio tuottaa uutta tietoa. Näytät olevan aivan pihalla tieteen perusmetodeista, joten keskustelu kanssasi alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa vähän ajanhukalta.
” Se saattaa toimia mekaanisesti toimivaa ympäristöä tarkastelevissa luonnontieteissä, mutta ihmisten kohdalla kyse on paljon muustakin.”
Empiirinen tiede nojaa empiiriseen todistusaineistoon, esimerkiksi tilastoihin. Onko taloustiede mielestäsi empiiristä tiedettä vai onko kyseessä pelkkä loogis-deduktiivinen oppi? Jälkimmäisessä tapauksessa sen argumentatiivinen voima todellisuuden suhteen on korkeintaan yhtäläistä kuin eräillä keskiaikaisilla Jumalan olemassaoloa koskevilla loogis-deduktiivisilla todistuksilla –joskin varmasti heikompi kuin esimerkiksi Pyhän Anselmin kosmologisella todistuksella.
Yleensä on muuten niin, että juuri luonnontieteissä deduktion rooli on suurempi kuin ihmistieteissä. Esimerkiksi sosiologiassa ei päästä tilastollista analyysia pidemmälle ja humanistisissa tieteissä yleensä ei niinkään pitkälle. Nimenomaan ihmistieteet, eivät luonnontieteet, ovat enemmän induktiivisia. Tämä johtuu nimenomaan siitä, että ihminen ei noudata samanlaisia matemaattis-deduktiivisia lainalaisuuksia kuin luonto.
” Jos kyseessä on teoria hinnanmuodostuksesta, se on yhteinen tekijä, jota ei voi vältellä fakkiutumalla itse keksittyyn diskurssiin.”
Vapaassa kilpailussa hintatasapaino määräytyy Marxin arvolain mukaisesti, kuten empiirinen aineisto osoittaa. Mikä tässä nyt on epäselvää?
” Minusta on naurettavaa, etteikö marxilaisesta käsityksestä hinnanmuodostukseen liittyen voisi keskustella muun nykyaikaisen taloustieteen näkökulmasta.”
Voi keskustella, mutta en oikein ymmärrä mitä järkeä siinä on. Porvarillinen taloustiede väittää marxilaisuutta pseudotieteeksi. Tämä tapahtuu aina aivan yhtä hatarin perustein kuin millä sinäkin olet ristiretkellesi lähtenyt. Marxilaisuuden näkökulmasta taas porvarillinen taloustiede on ensisijaisesti ideologiaa, talouden pintailmiöiden tautologista kuvaamista. Ehkä triviaalisti totta tosin, mutta silti kehässä kiertävää. Lisäksi se postuloi kaikenlaisia hassuja ajatus-artefakteja ja sen jälkeen aggregoi niitä mielivaltaisesti –vaikka niiden piti olla kvalitatiivisia. Aika noloa.
” Mikä tahansa harvinainen, väritön ja hyödytön mineraali ei olisi yhtä arvokasta kuin kulta.”
Perustelepa tämä vaikka ”deduktiivisesti”.
” Olet väärässä, jos väität kullan olevan arvokasta vain ja ainoastaan sen niukkuutensa takia.”
En ole väärässä. Olen aivan oikeassa. Nimenomaan harvinaisuus tekee kullasta hyvän arvonsäilyttäjän. Mahdolliset käyttöarvot ovat sivuseikka. Eihän ilmakaan ole arvokasta, vaikka sillä on melkoinen käyttöarvo. Vesi on yhtä välttämätöntä kaikille ihmisille, mutta eri hintaista Suomessa ja Saudi-Arabiassa.
” Kulta on käytännöllistä ylellisyyshyödykkeissä ulkonäkönsä ja muovattavuutensa puolesta, sekä myös teknologiassa.”
Nurinkurista päättelyä. Todellisuudessa kulta on ylellistä siksi, koska se on arvokasta, eikä toisin päin. Tämä johtuu siitä että kullan ulkonäön ”haluttavuus” on opittu seikka. Käyttöarvot eivät määritä hintaa.
” Etkö käsitä, että vapaassa kilpailussa hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella.”
Vapaassa kilpailussa tasapainohinta vastaa hyvin tarkasti arvolain mukaista arvoa. Oletko nyt jotenkin vajaaälyinen? En ole missään vaiheessa pyrkinyt kiistämään kysynnän ja tarjonnan lakia.
” Ihmisten kysyntä taas riippuu aivan ihmisten henkilökohtaisista mieltymyksistä ja tarpeista.”
Jos eri ihmisillä on aidosti erilaisia mieltymyksiä, niin miten niitä voidaan aggregoida mitenkään? Tuo sinun päättelysi näyttää perustuvan Apples and oranges -virhepäätelmälle.
” Ihmiset eivät arvota asioita mielessään niukkuuden tai valmistuskustannusten perusteella.”
Vapaassa kilpailussa teollisuushyödykkeen hinnat kuitenkin vastaavat työnarvoteorian mukaista arvoa. Tämä on Marxin pointti. Juuri arvon ja markkinahinnan vastaavuus tietyissä oloissa oikeuttaa puhumaan arvosta kuten Marx puhui siitä.
” On ainoastaan yksi yhtenevä hintateoria, ei mitään eriäviä ja keskenään ristiriitaisia hintateorioita.”
Yritäs nyt poika jo tajuta, että työnarvoteoria selittää tavaroiden tavara-arvoa. Tavara-arvo ja hinta eivät edelleenkään ole sama asia. Vapailla markkinoilla ne tosin Marxin mukaan vastaavat toisiaan. Marxin arvolaki on empiirisesti pätevä, joten meillä on todellakin kaksi hintateoriaa. Mutta niiden välillä ei edelleenkään ole mitään ristiriitaa.
” Jos asia on toisin, täytyisi se perustella myös ihan maalaisjärjellä selittäen.”
Jos tuotteen X valmistamiseen kuluu 4h ja tuotteen Y valmistamiseen 8h, niin vapailla markkinoilla hintatasapainon vallitessa tuotteen X tasapainohinta on 50% tuotteen Y tasapainohinnasta. Tämän yksinkertaisemmin ei arvolakia voi selittää.
” Tämän teorian luulisi olevan myös selkeä kirjoitettavaksi ymmärrettävästi suomen kielelle kuten muutkin vakavasti otettavat talousteoriat.”
Niinhän minä olen monta kertaa jo tehnyt. Olen korjannut virheellisiä määritelmiäsi ja selittänyt juurta jaksaen mistä työnarvoteoriassa on kyse ja miten työnarvoteoria liittyy hintoihin. Kaikki tuntuu kariutuvan siihen, että et jostain mahdollisesti ideologisesta(?) syystä kykene ymmärtämään arvon ja hinnan eroa etkä myöskään hyväksymään marxilaista arvon määritelmää. Ilman oikeiden käsitteiden omaksumista et kuitenkaan voi ymmärtää mitään niihin perustuvaa deduktiivista selitystä. Jäät jatkuvasti inttämään, että arvo tarkoittaa jotain muuta kuin mitä se marxilaisessa teoriassa tarkoittaa, tai että yhteiskunnallisesti välttämätön työaika on ”pseudotieteellinen” käsite. Tämän takia olen viitannut empiiriseen aineistoon, joka tukee työnarvoteoriaa ja arvolakia. Tieteessä juuri tällainen teoriaa tukeva todistusaineisto on oleellinen merkki teorian selitysvoimasta. Pelkkä deduktiivinen päättely ei ole epistemologisesti / tieteellisesti minkään arvoista.
Erityisen noloa on kuitenkin se, että argumenttisi Marxin talousteorioita vastaan on paljastunut pohjimmiltaan moralistiseksi eikä tieteelliseksi. Tämän lisäksi olet vielä virheellisesti väittänyt Marxia moralistiksi. Kuitenkin Marx nimenomaan osoitti työn ja työvoiman välille tekemällään käsitteellisellä jaottelullaan, että kapitalismissa lisäarvo todellakin kuuluu kapitalistille – eikä työläisellä ole mitään uskottavaa oikeutusta vaatia ”reilua jakoa”. Kapitalisti on ostanut erityislaatuisen tavaran, työvoiman, ja käyttää sitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Ristiriita (siis kapitalismin, ei suinkaan Marxin) on kuitenkin siinä, että kaikki se, millä on arvoa, on tavalla tai toisella lähtöisin työstä. Pääoman tavoitteena on mahdollisimman suuri arvon itselisäys, mutta tuo pääoman tavoittelema lisäarvo syntyy vain ja ainoastaan työvoiman käyttöarvosta: elävän ihmisyksilön tekemästä konkreettisesta työstä.
Tämän takia kapitalismi on riistojärjestelmänä ainutlaatuinen ja kaikkein kehittynein: se peittää omat jälkensä tasa-arvon ja vapauden ideologisen valekaavun alle.
Hyvin muuten copypastetit wikipediaa sopivan valikoivasti. Deduktiivisuudesta laitoit monta oleellista lausetta, mutta induktiivisesta päättelystä sivuutit oleellisimman havaintoni siitä, että se on yleistämistä ja kehäpäättelemistä. Saatoin mainita yleistämisen hieman epäsuorasti deduktiivisen päättelyn vastaisena metodina, mutta en nimeltä induktiivisena. Kehäpäätteleminen kuuluisi yleistämisen määritelmän jälkeen sulkuihin, sillä se ei ole aivan sama asia kuin yleistäminen, joskin sukua sille.
Deduktiivisen päättelyn tehtävänä ei ole luodakaan uusia teorioita, vaan soveltaa jo löydettyjä säännönmukaisuuksia mahdollisten empiiristen havaintojen analysoinnissa. Tämä analyyttisyys on yleinen asia, joka vasemmistolaisilta tieteenharjoittajilta usein tuppaa unohtumaan induktiivisuutta harjoitettaessa.
Induktiivinen, empiiriseen tutkimukseen perustuva tiede on luonnontieteitä varten. Koska ihmiset eivät ole mekaanisia, luonnontieteiden yleistävät metodit eivät sovi ihmistieteille. Tämä ei vähennä yhtään sen arvoa, etteikö deduktiivinen päättely olisi tärkeää myös luonnontieteille. Kyse ei ole mistään muodollisista vastapareista. Ihmistieteissä on hyvin vähän perusoletuksia, mutta joitain hyvin kehyksenomaisia ehtoja on mahdollista tehdä ihmisen toimintaan liittyen.
Toki taloustieteen tukena saatetaan käyttää tilastoja todentamaan joitain loogisia päättely ketjuja. Tilanteet ovat hyvin rajattuja. Voidaan esimerkiksi esittää tilastoja näyttämään laffer-käyrän teoria vakuuttavammalta, mutta tieteellinen painoarvo on logiikalla, jolla se on selitetty. Aikoinaan vielä 60-luvulla Phillipsin käyrää saatettiin perustella tilastollisilla yhteyksillä korkean inflaation ja matalan työttömyyden vällillä. Sitten kun ilmenikin stagflaatio, tuo teoria mureni, eikä sitä kyetty selittämään vähäisen loogisen päättelyn vuoksi. Itävaltalainen koulukunta tarjosi loogisen perustelun Phillipsin käyrälle ja sen poikkeamille.
”Marxilaisuuden näkökulmasta taas porvarillinen taloustiede on ensisijaisesti ideologiaa, talouden pintailmiöiden tautologista kuvaamista. Ehkä triviaalisti totta tosin, mutta silti kehässä kiertävää. Lisäksi se postuloi kaikenlaisia hassuja ajatus-artefakteja ja sen jälkeen aggregoi niitä mielivaltaisesti -vaikka niiden piti olla kvalitatiivisia. Aika noloa.” Perustele tämä esimerkein.
Marxin arvoteoria eroaa oleellisesti uusklassisesta ja itävaltalaisiakin vaikutteita ottaneesta valtavirrasta, joten sinä olet tässä nyt hyökkäämässä tuulimyllyjä vastaan väittäessäsi marxilaista käsitystä oikeaksi. Syytät nykyaikaista taloustiedettä siitä, että se perustuu subjektiiviseen arvokäsitykseen, eikä suostu ymmärtämään jotain muuta epämääräistä kiertotielogiikkaa, joka perustuu hyvin hataralle tieteelliselle pohjalle. Itse et nähtävästi ole ymmärtänyt tiettyä yhtenevää logiikkaa puhuttaessa käyttö- ja vaihtoarvosta suhteessa hyödykkeiden rajahyötyanalyysiin. Rajahyötyanalyysi on kuitenkin nykyajan taloustiedettä, joka sinun täytyisi osoittaa pätemättömäksi. Itse yritän tässä siirtää marxilaista käsitystä uusklassiseen diskurssiin vertailukelpoiseksi, enkä toisin päin. Vaikuttaa, että yrität itse pitää kiinni marxilaisesta diskurssista ja ankkuroida keskustelua ainoastaan sen piiriin. Jos sinua ei huvita, voit jättää keskustelun kesken.
Taloustieteen mukaan vapailla markkinoilla tavaran arvo määräytyy rajahyötyanalyysin mukaisesti, eli kun ihmiset arvostavat vaihdossa saamaan tuotetta enemmän kuin siitä luovuttamaansa hintaa. Rajahyöty on yksilöllinen ominaisuus: tavallaan yksilöllinen kokemus hyödykkeen käyttöarvosta. Ihminen tyydyttää tarpeitaan ostamalla tuotetta niin kauan kuin seuraavasta kulutetusta yksiköstä saatu lisähyöty on alhaisempi kuin siitä maksettu hinta. Tuotanto sopeutuu tähän. Tuotteella ei ole mitään absoluuttista arvoa, vaan ns. yhteiskunnallisesti välttämätön työmäärä, jonka voisi kuvata yksinkertaisemmin tuotantokustannuksina, on myös suhteellinen ja muuttuva konstruktiivinen määre. Jos tuotantokustannukset ovat puolet korkeammat kuin toisella vastaavalla tuotteella, samaa tuotetta ei yritetä myydä markkinoilla puolet kalliimmalla hinnalla, koska markkinoilla on kilpailu. Jos yksittäinen yritys löytää kilpailuetua esim. tehokkaammassa tuotantotavassa, tällä on kilpailuetu, joka voidaan käyttää suurempien voittojen keräämiseen ja/tai matalammalla hinnalla kilpailemiseen. Tuotantokustannukset määräävät rajakustannuskäyrän, joka yhdessä rajahyötykäyrän kanssa määrää hinnan. Rajahyödyt ja -kustannukset ovat yksilö- ja yrityskohtaisia. Jos ne summattaisiin, saataisiin jonkinlainen kokonaiskuva markkinoista. Tällaista informaatiota on kuitenkin käytännössä mahdotonta kerätä. Rajahyödyt- ja kustannukset ilmenevät vain vaihdannan kautta, ja muuttuvat joka hetki. Marxilaista teoriaa ja diskurssia täytyisi peilata tätä nykyteoriaa vasten.
Nykyaikaisessa taloustieteessä painotetaan taloushistoriallista seikkaa siitä, että vapailla markkinoilla rahaksi valikoitui aine, jolla oli myös käyttötarkoitus, sillä rahalla täytyi olla jotain arvoa, käyttöarvoa. Kultaa ei ole vuosituhansia pidetty pelkkänä vaihdon välineenä, vaan siitä on helpon muovattavuutensa ja ulkonäkönsä ansiosta tehty koriste-esineitä ja pinnotteita. Se on luonut kysyntää. Kun aine on niukkaa, sen rajakustannukset ovat korkeat. Sopii kysyä, että miksi ihmiset eivät heti ole keksineet vaihtaa vaikeasti jäljennettäviä paperilappusia (sehän onkin teennäisesti valtion avulla luotu instituutio).
Miksi kullan hinta vaihtelee silloinkin, kun sen niukkuudessa ei ole esiintynyt muutoksia? Hinta määräytyy aina rajakustannusten ja rajahyötyjen mukaan, ja molemmat ovat muuttujia. Marxilainen arvoteoria pelkkään tuotantoarvoon perustuen olettaa ihmisten mieltymykset muuttumattomiksi vakioiksi.
Väitteeni: ”Mikä tahansa harvinainen, väritön ja hyödytön mineraali ei olisi yhtä arvokasta kuin kulta.” Jos hyödyttömällä mineraalilla ei ole mitään käyttöarvoa, sillä ei ole muuta kysyntää kuin mahdollinen keräilyarvo. Keräilijöitä on marginaalinen määrä niukkuuden suhteen, joten sen hinta jää vähäiseksi. Miksi kullan ja hopean sijaan ei ole lukuisia markkinoita harvinaisille keräilymineraaleille tai vaikkapa harvinaiselle vuoristosta kerätylle purovedelle? Näiden kysyntä ja käyttöarvo ovat hyvin vähäiset.
Tavallaan arvon säilyttäminenkin on jonkin asteinen käyttöarvo, joka liittyy siihen, että aineen niukkuudessa ei ilmene suuria heilahduksia, tai että sen kysyntä saattaa kasvaa uusien käyttömahdollisuuksien takia.
”Nurinkurista päättelyä. Todellisuudessa kulta on ylellistä siksi, koska se on arvokasta, eikä toisin päin. Tämä johtuu siitä että kullan ulkonäön ”haluttavuus” on opittu seikka. Käyttöarvot eivät määritä hintaa.”
Olet hakkaamassa taas länsimaisen taloustieteen tuulimyllyä pikkukepillä. Kullan arvo juontaa siihen, että on olemassa käyttötarkoituksia ja ihmisiä, jotka arvostavat sitä ihan oikeasti ylellisenä aineena. Jotkut arvostavat sitä sen takia, että muutkin arvostavat, ja jotkut sijoittavat siihen sen takia, että jotkut oikeasti arvostavat sitä. Olisi muuten aika absurdia, että joku olisi valmis maksamaan sadasta grammasta kimaltelevaa kultaa 3300 euroa vain sen takia, että on oppinut pitämään sitä arvokkaana ilman minkäänlaista käyttötarkoitusta.
”Eihän ilmakaan ole arvokasta, vaikka sillä on melkoinen käyttöarvo. Vesi on yhtä välttämätöntä kaikille ihmisille, mutta eri hintaista Suomessa ja Saudi-Arabiassa.” Ilma on arvokasta rajahyödyn ensimmäisten yksikköjen kohdalla, mutta kun ihminen on saanut tarpeensa tyydytettyä, hän ei tee ylimääräisellä ilmalla mitään.
Olet kova hokemaan kysynnän ja tarjonnan teorian yhteydessä, että hinnat määräytyvät Marxin arvolain mukaisesti, mutta et pyri avaamaan sitä juurta jaksaen, kuten itse jo tein rajahyötyanalyysin kohdalla, jopa useampia kertoja. Marxin arvoteoria on ristiriidassa kysynnän ja tarjonnan teorian kanssa, koska arvolaki kertoo vain valmistamiskustannuksen, joka kilpailullisilla markkinoilla ikään kuin vastaisi vaihtoarvoa. Uusklassisessa taloustieteessä tämä tarkoittaisi, että vain rajakustannuskäyrä olisi muuttuja ja määrittävä tekijä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rajahy%C3%B6ty
Jos nykyaikainen taloustiede ei ole tuttua, lopeta keskustelu heti, sillä tämä ei muuten johda mihinkään. Diskurssierot täytyy havaita ja pyrkiä muuttamaan yhteisymmärrettäviksi. Tällä hetkellä vastuu tästä on ollut kokonaan minulla.
”Jos tuotteen X valmistamiseen kuluu 4h ja tuotteen Y valmistamiseen 8h, niin vapailla markkinoilla hintatasapainon vallitessa tuotteen X tasapainohinta on 50% tuotteen Y tasapainohinnasta. Tämän yksinkertaisemmin ei arvolakia voi selittää.” Tuo on ristiriidassa kysynnän ja tarjonnan lain kanssa. Se ei nimittäin ota ollenkaan huomioon kysyntätekijää, vaan ikään kuin olettaa ihmisten kysyvän tuotteita niiden niukkuuden perusteella. Tämä taas tekee oletuksen ihmisistä mekaanisina ja mieltymyksettöminä objekteina.
”Vapaassa kilpailussa teollisuushyödykkeen hinnat kuitenkin vastaavat työnarvoteorian mukaista arvoa. Tämä on Marxin pointti. Juuri arvon ja markkinahinnan vastaavuus tietyissä oloissa oikeuttaa puhumaan arvosta kuten Marx puhui siitä.”
Tuossa juuri ilmenee, että teoria ei ole loogisesti päätelty, vaan kumpuaa pelkästä empiirisestä yleistyksestä. Deduktiivisen päättelyn ja analyyttisyyden voimalla itävaltalainen koulukunta ansaitsee vielä tänäkin päivänä paikkansa hinnanmuodostuksen selittäjänä. Nykyinen hintateoria on ennen kaikkea selkeä, eikä sitä tulkittaessa kompastuta mihinkään käsitevaikeuksiin.
Sain viime helmikuussa (10.2.) eräältä kaveriltani lahjaksi Pääoman. Mitä enemmän lueskelen tuota mainiota kirjaa, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että Marx ei esitä siinä teoriaa hinnanmuodostuksesta. Marx esimerkiksi puhuu kysynnästä ja tarjonnasta sekä siitä, kuinka hinnat eivät yleensä vastaa arvoa. (Kuten muistamme, arvolla Marx tarkoittaa iyhteiskunnallisesti välttämätöntä työaikaa mutta ei esim. ”luonnollista hintaa” absoluuttisen arvon merkityksessä. Arvo on Marxille ensisijaisesti yhteiskunnallinen suhde, jonka talouden pintailmiöt peittävät.)
Marxin arvoteoria on korkean abstraktiotason ”rautalankamalli”, jonka tarkoituksena ei ole selittää hinnanmuodostusta vaan osoittaa talouden pintailmiöiden takana toimiva pääoman itselisäyksen logiikka. Marx on kiinnostunut juuri tästä prosessista, pääoman loputtomasta liikkeestä. Pintatasolla kyse tietysti on hinnoista, koska arvo, joka Marxille on luonteeltaan ennen kaikkea sosiaalinen suhde, jää tavarafetisismin vuoksi aina kätköön niiden taakse. Tältä osin taloustieteen rajahyötyteoria vain vahvistaa Marxin ajattelun osuvuutta.
Kärjistetysti sanottuna Marx ei ole erityisen kiinnostunut hinnoista. Sen sijaan Pääoma alkaa tavaran ja arvon analyysista, koska juuri noiden käsitteiden analyysi on avain kapitalistisen yhteiskunnan syvempien rakenteiden ymmärtämiseen.
Arvo ei siis ole ”empiirinen yleistys” tai tutkijan luoma ”ajatusabstraktio”. Kysymys on porvarillisen yhteiskuntamuodon salaisuuden paljastavasta reaaliabstraktiosta. Arvon ja siitä johdettujen käsitteiden avulla on mahdollisuus ymmärtää, miten ”lisäarvon kapitalistinen allokaatio” oikein tapahtuu. Lisäarvo seuraa loogisesti arvon ja käyttöarvon käsitteellisestä erottamisesta: työvoiman ja konkreettisen työn kaksinaisluonteen ymmärtäminen paljastaa, kuinka riisto tapahtuu muodollisesti tasa-arvoisten ja vapaiden ihmisten yhteiskunnassa.
Näin tulkittuna kysymyksessä olisi nimenomaan deduktiivis-analyyttinen teoria, eikä mikään empiirisesti testattavissa oleva hypoteesi. Jos Marxin arvoteoriaa ei tulkitse laisinkaan hinnanmuodostusteoriana, ristiriita katoaa.
Deduktiivis-analyyttinen teoria ilman täydellistä ennakko-oletuksen ja a priori -ketjun noudattamista ei ole muuta kuin taiteenlaji. Faktahan on se, että taloustieteessä on vain yksi tällainen haara, ja se on prakseologia (Itävaltalainen koulukunta). Marxin ajattelu on prakseologiaan verrattuna hyvin sekavaa, vaikka se yrittäisikin sekoittaa deduktiivista päättelyä. Prakseologian näkökulmasta on kyseenalaistettu mm. valtavirtataloustieteen sekä sitä edeltäneiden näkemys homogeenisesta pääomasta, pääoman kasaantumisesta, sekä ”normaalista voittotasosta”.
Prakseologia lähtee oletuskesta ”ihminen toimii”, joten sen tarkoituksena on myös osoittaa, ettei taloustieteeltä voi odottaa luotettavasti kykyä ennustaa tulevaisuutta historiallisen näytön pohjalta, olivatpa matemaattiset kaavat kuinka monimutkaisia tahansa. Sen sijaan positivistiseen tieteilijään verrattuna virheetön prakseologinen päättely antaa niin tosia päätelmiä, ettei niitä voi kokeellisesti kumota.
Prakseologiasta ei ole kirjallisuutta suomeksi, eivätkä siitä kertovat kirjat muutenkaan ole kovin kevyitä, mutta tämä artikkeli voisi valaista enemmän tieteen metodologiasta
http://www.taloudenperusteet.com/artikkeleja/apriorisimi/
Marxin lähtökohtana on ihminen työtä tekevänä olentona. Tämäkin on kumoamaton lähtökohta.
Hän ei ole onnistunut tekemään teorioitaan aukottoman ketjun lailla tuosta päätelmästä. Sitäpaitsi ihminen työtä tekevänä olentona on kyseenalaistettava ennakko-oletus. Prakseologiassa työ ja työnjako ovat vain olennaisia välineitä päämäärien saavuttamiseksi. Rajahyötyanalyysi on yksi esimerkki prakseologian saavutuksista. Sitä ennen arvoteoriaa ei ole kyetty mallintamaan, ja koska Marx itsekään ei ole hahmottanut arvoprosessia yhtä selkeästi kuin itävaltalainen koulukunta, vain itävaltalainen koulukunta on kyennyt ymmärtämään arvon subjektiivisuuden, pääoman, yrittäjien ja voittojen sekä tappioiden välttämättömyyden.
Lisäarvoteorian voi tulkita täysin deduktiivisena teoriana. Yleisesti ottaen nekin Marx -skolaarit, jotka eivät pidä marxilaista taloustiedettä erityisen hedelmällisenä tutkimusohjelmana, myöntävät lisäarvoteorian nerokkuuden juuri korkean abstraktiotason ”rautalankamallina”. Mutta deduktiivinen teoria täytyy aina kytkeä empiiriseen todellisuuteen.
Vakavasti otettavassa yhteiskuntatieteessä onkin aina deduktiivisen teorian lisäksi myös empiiristä aineistoa ja tuohon aineistoon perustuvaa induktiivista päättelyä. Puhtaasti deduktiivisella yhteiskunta”tieteellä” ei ole mitään mielekästä sanottavaa empiirisestä todellisuudesta. Teoria täytyy aina tavalla tai toisella kytkeä empiirisiin aineistoihin. Tieteellisiä teorioita pitäisi myös kyetä korjaamaan jos niiden pohjalta esitetään virheellisiä hypoteeseja.
Esimerkiksi Mises ja Hayek olivat sitä mieltä, ettei Neuvostoliitto pysyisi pystyssä tai kykenisi talouskasvuun. Nämä molemmat oletukset olivat vääriä. Neuvostoliito kykeni talouskasvuun eikä Neuvostoliitto romahtanut ”talouslaskun ongelman” vuoksi. Siis vaikka deduktiivinen teoria olisi sisäisesti vedenpitävä, voi kuitenkin olla, ettei se kerro empiirisestä todellisuudesta juuri mitään tai että sen perusteella tehdyt oletukset ovat virheellisiä.
Käsitteellisesti ja loogisesti vedenpitävästä lisäarvoteoriasta tekee aidosti mielekkään vasta se, että se voidaan mielekkäällä tavalla kytkeä empiirisiin aineistoihin ja tätä kautta saavuttaa tietoa yhteiskunnasta. Marx esitti arvoteoriansa tiiviissä muodossa, mutta Pääoman tekee aidosti kiinnostavaksi kirjaksi juuri se, että Marx käyttää teorioitaan myös taloushistorian kuvaamiseen ja selventämiseen. Näin ollen Marxin arvoteoria kytkeytyy empiiriseen aineistoon jo Pääoman sivuilla: Looginen päättely ja empiirinen todellisuus ovat jatkuvassa dialektisessa suhteessa keskenään.
Lisäarvoteoria ei ole täydellinen ihmisten toimintaa selittävä teoria, eikä se ole myöskään sellaisen teorian seurausta. Sitä ajoin takaa. Itävaltalaisen taloustieteen taustalla on prakseologinen ihmisen toiminnan teoria, josta esim. subjektiivinen hintateoria, talouslaskun ongelma, hyödykerahateoria, luotto- ja sykliteoriat jne. ovat seurausta. Deduktiivinen teoria kytkeytyy todellisuuteen aina, kun ennakko-oletukset pitävät paikkansa, ja päättelyketjussa ei tapahdu logiikkavirheitä. Jos kokemus ei vastaa teoriaa, syyt eivät voi olla ennakko-oletuksissa, vaan huonossa päättelyssä tai siinä, että jokin teorian ulkopuolinen ilmiö on syrjäyttänyt vaikutukset, joka olisi toteutunut ennakko-oletusten vallitessa. Taloustieteessä esimerkiksi hyvin usein vähätellään valtion ja suunnittelun vaikutuksia. Joka tapauksessa todellisuudesta hankitut kokemukset eivät vaikuta deduktiivisen apriori-päättelyn todenperäisyyteen, mikäli ennakko-oletukset ovat tosia. Tämä tulisi ottaa huomioon, sillä todellisuus on seurausta monimutkaisista muuttujista ja ennen kaikkea konstruktiivisista laadullisuuksista, joita on tieteellisesti mahdotonta muuttaa säännönmukaisuuksiksi. Tämä on asia, jota apriorismin vastustajat eivät näytä koskaan ottavan huomioon. Induktiivinen yleistyspäättely tai sen perverssi sekoittaminen loogisten todistuslauseiden korvikkeeksi antaa säännönmukaisuuksia kysymyksiin, ”mitä useimmiten tapahtuu”. Sen sijaan apriorinen päättely antaa vastauksia, mitä määrättyjen ehtojen vallitessa tulee väistämättä tapahtumaan. Induktiiviset yleistykset pyrkivät usein taloustieteissä antamaan määrällisiä ennustuksia, mikä on apriorista päättelyä kunnianhimoisempaa, mutta alttiimpaa ja ennen kaikkea epävarmaa.
Ettet ymmärtäisi väärin, voi pinnallisen yleisön silmissä tuoda uskottavuutta osoittaa käytännön esimerkkejä teorian lopputulemista, mutta se on kaksiteräinen miekka. Pahimmassa tapauksessa, kuten nyt yhteiskuntatieteissä on tapahtunut, tilastoista etsitään todisteita omien näkemysten vahvistamiseksi. Tähän ihmisillä on suuremmat insentiivit kuin teoreettisessa matematiikassa ja luonnontieteissä, joita ei käytetä yhtä paljon yhteiskuntasuunnittelun tukena.
Talouslaskun ongelma väittää, että sen verran monimutkaisessa yhteiskunnassa, jossa ollaan jo saavutettu työnjako, hintajärjestelmä on välttämätön keino resurssien kohdistamiseksi. Jos yhteiskunnassa ei ole työnjakoa, vaan jokainen kotitalous tuottaa kaiken kädestä suuhun -periaatteella, ei ole vaihtoa, eikä myöskään tarvetta hintajärjestelmälle. Jos hintajärjestelmää ei ole, yhteiskunta ei kykene suorittamaan tehokasta työnjakoa. Toki jos luonnonvaroja riittää, valtio voi laittaa niitä jakoon tehottomastikin ilman, että järjestelmä kaatuisi heti käsiin, mutta parhaiten eron tuo selville elintasovertailu Länsi- ja Itä-Saksan välillä. Miten muuten selität sen, että Neuvostoliitossa ihmisillä oli rahaa, mutta ei tuotteita ostettavaksi? Markkinataloudessa sellainen tilanne on pidemmän päälle mahdotonta jo sen takia, että ihmisillä on automaattinen kannustin tuottaa sitä, mitä ei ole, ja millä on kysyntää. Suunnitelmavaltiossa tätä ei tapahdu. Talouslaskun ongelman teorian falsifioiminen vaatisi loogisia päätelmiä siitä, miksi teoria ei edes teoriassa toimi. Hyvä alku olisi myös näyttää, että miten suunnitelmatalous kykenisi voittamaan markkinahintajärjestelmän tehokkaammalla vaihtoehdolla. Sillähän ei lopulta ole teorian kannalta väliä, mihin Neuvostoliitto kaatui, mikäli siellä ei kyetty luomaan markkinahintaprosessille tehokkaampaa vaihtoehtoa. Esim. Hayekin väärinymmärretty näkökulma on se, että 1900-luvun lopun läntinen maailma oli kehittynyt niin pitkälle spontaanin järjestyksen, markkinahintajärjestelmän ja työnjaon avulla, että jos se olisi syrjäytetty tehottomalla versiolla, kuten suunnitelmataloudella, maailman elintason ja täten myös väkiluvun olisi täytynyt laskea sen seurauksena, että yhä useammat olisivat joutuneet tekemisiin absoluuttisen köyhyyden kanssa puhumattakaan heistä, jotka jo ennestään kamppailivat sen kanssa.
Itävaltalainen teoria on ensimmäinen, joka on edes ymmärtänyt voittojen ja tappioiden merkityksen sekä talouskasvun kristallinkirkkaasti. Oikeastaan taloustieteen täydellisen kilpailun markkinoita muistuttavassa ideaalitilassa, jossa jokainen ihminen tietäisi, mitä jokainen joka hetki haluaa ja pystyisi olemaan askelta edellä tuotteiden ja tuotannontekijöiden hinnoittelussa, ei syntyisi yhtään voittoja eikä tappioita, sillä voitto ja tappio osoittavat poikkeaman tasapainosta kannustaen edistämään toimintaa, joka tähtää lähestymään tasapainoa, jossa ihmisten silloiset tarpeet olisi tyydytetty käytössä olevien resurssien mukaan tehokkaimmalla tavalla. Ei esimerkiksi olisi olemassa sellaista kuin ”normaali voittotaso”. Samalla korostuu se tosiasia, että talous on lukuisista subjektiivisista ja muuttuvista laadullisuuksista koostuva järjestelmä, jota on tieteellisesti mahdotonta ennustaa. Siksi riskejä on otettava, ja riskien kantajia on arvostettava enemmän. Tämä kaikki edellyttää, että käsitämme talouden yksilöiden vapaista valinnoista koostuvaksi järjestelmäksi, jossa jokainen pyrkii tavoittelemaan omia päämääriään ilman väkivaltaisia keinoja.
Onko Marx tullut vastaan kauppatieteiden opinnoissa?
Valitettavasti kauppatieteiden tähänastisilla peruskursseilla ei olla paneuduttu taloustieteen taustaoletuksiin ja historiaan siinä määrin, missä esim. johtamistieteen perusteita opetetaan vanhimmista teorioista kohti uusia. Taloustiede näyttäytyy hyvin yksimielisenä, eikä sen tieteellisyyttä käsitellä tosissaan. Ei liene kovin liioiteltua arvioida, että suurin osa kauppakorkeakoulusta valmistuvista ei käsitä kunnolla, että taloustieteessä on kiistanalaisuuksia ja koulukuntia.
Tosin jos erikoistuu kansantaloustieteeseen, niin siellä voi olla luvassa ihan mielenkiintoisiakin kursseja asiasta.
Mikrotaloudellisissa asioissa tähän mennessä on kyllä ollut analyysiä esim. Adam Smithin klassisesta vesi-timanttiparadoksista (Samaa traditiota Marxin kanssa). Marginalismin vallankumouksesta on ollut myös lyhyesti, mm. Carl Menger on mainittu.