 Thomas Taussi pe 25.01.2013 |
 Tunnetulla artikkelillaan The Use of Knowledge in Society (1945) aikaisemmin 1900-luvun alussa bisnessykliteoreetikkona tunnettu Friedrich von Hayek osallistui suureen taloustieteelliseen keskusteluun. Kuullessaan käsitteen Economic Calculation Problem tai The Calculation Debate pätevä taloustieteilijä tietää heti, mitä tämä ”talouslaskun ongelma” tarkoittaa. Keskustelun oli aloittanut Hayekin oppi-isä Ludwig von Mises artikkelillaan Economic Calculation in the Socialist Commonwealth (1920). Mises esitti, että markkinatalouden elementit ovat välttämättömiä, mikäli niukat resurssit halutaan kohdistaa mahdollisimman hyödyllisesti. Hayek näki, että kyse on ennen kaikkea informaation hyödyntämisestä. Vuotta ennen kuuluisaa artikkeliaan Hayek oli julkaissut liberaalin aatteellisen yhteiskuntafilosofisen pamflettinsa The Road to Serfdom (1944), suom. Tie orjuuteen, josta jälkimaailma tuntee miehen parhaiten. Tieteellinen artikkeli käsittelee analyyttisemmin joitain kirjassa alustavasti mainittuja ajatuksia. Ne tulivat määrittelemään Hayekin uraa tuleviksi vuosikymmeniksi ja koko loppuelämäksi. Tässä artikkelissa etsitään olennaista Hayekin tuomaa lisäarvoa suurelle talousdebatille ja perehdytään myös Hayekin logiikan epäkohtiin.
Haasteena resurssien hyödyllinen käyttö
Hayek ajatteli, että jos saisimme yksilöiden preferenssit annettuina, ja käytössämme olisi kaikki tietämys käytössä olevista keinoista, jäljelle jäävä haaste olisi enää matemaattis-looginen. Talouslaskennassa olisi yksinkertaisimmillaan kyse matemaattisesta hyödykkeiden ja tuotannontekijöiden rajakorvattavuudesta. Suomeksi sanottuna pulma koskisi sitä, missä suhteessa mikäkin tuote tai palvelu olisi korvattavissa toisella tuotteella ja palvelulla missäki tilanteessa.
Hayekin erityispanos keskustelulle
Tosielämässä tämä teoreettisestikin hataralta näyttävä pulma rajakorvattavuuksien sovittamisesta ei kuitenkaan ole juuri se taloustieteellinen haaste, jonka yhteiskunta kohtaa. Hayek korostaa sitä, ettei laskutoimitukseen vaadittava data ole koskaan ”annettu” yhdelle yksittäiselle mielelle, eikä sitä koskaan kyetä antamaankaan. On siis siirryttävä pohtimaan sitä, miten tämän ”epätäydellisyyden” kanssa pitäisi menetellä. Hayek näkeekin, että ihmisille hajautuneen informaation hyödyntäminen parhaalla tavalla on talouspolitiikan ja yhteiskuntajärjestelmän olennaisimpia haasteita. Ratkaisevaa on se, kuka vastaa suunnittelusta. Toisin sanoen valinta on tehtävä sen väliltä, tuleeko suunnittelu keskittää vai jättää yksilöiden vastuulle. Epäsymmetrisen informaation tai oikeastaan vain kattavamman tietämyksen hyödyntäminen oman edun tavoittelussa on usein tuomittu epärehelliseksi toiminnaksi. Se on kuitenkin verrattavissa uusimpien oivallusten hyödyntämiseen tieteessä ja teknologiassa, joita taas ihmiset arvostavat. Hayek tunnisti jo aikansa ilmapiirissä ihmisillä olleen erikoisia oletuksia, että kaiken olennaisen informaation tulisi olla tasaisesti ja välittömästi jaettuna kaikkien käyttöön, vaikka talousjärjestelmän realiteetit ovat täysin päinvastaiset.
Jos olennaisena taloudellisena haasteena pidetään nopeaa mukautumista tilannekohtaisiin muutoksiin ajan ja paikan suhteen, tulisi päätäntävalta jättää ihmisille, jotka tuntevat parhaiten tilanteensa, olennaiset muutoksiin vaikuttavat tekijät sekä sopivimmat käytössä olevat resurssit ja keinot.
Merkittävä kysymys on myös se, paljonko informaatiota tarvitaan onnistumiseen? Informaation hankkiminen välittömän havainnointikyvyn takaa ei ole ilmaista. Kaikki tieto ei myöskään ole saman arvoista. Usein sanotaan, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta päätösten kannalta epäolennainen informaatio on silti karsittava relevantista informaatiosta. Esimerkiksi monimutkaisen tuotannon kustannuslaskennassa kustannusten syntymistä voidaan jäljittää ja kohdistaa mahdollisimman yksityiskohtaisesti eri tuotantovaiheisiin. Realistisempi kustannusarvio ja johtoa hyödyttävä informaatio kuitenkin maksaa, minkä vaihtoehtoiskustannuksena on säästää taloushallinnon resursseja suorittamalla vain karkea arvio.
Hayekin olennainen huomio on, että vapaiden markkinoiden hintajärjestelmä välittää ainoastaan olennaista informaatiota niille, joita se koskee. Markkinoilla ei ole ensisijaista tietää syitä, miksi tietyn tuotteen kulutus kasvaa. Riittää lähinnä tieto siitä, paljonko mm. tuotetun tai tuotannossa käytetyn hyödykkeen menekki muuttuu. Tällöin oma tuotanto tai hinnoittelu voidaan sopeuttaa markkinoita varten. Tältä pohjalta voidaan myös arvioida vaihtoehtoisten tuotannontekijöiden ja kulutushyödykkeiden tarvetta. Hintojen myötä vaikutus leviää nopeasti koko talousjärjestelmään korvaavien tuotteiden ja tuotannontekijöiden valmistajien sekä toimitusketjujen myötä. Markkinoiden avulla toimijoiden rajalliset näkökentät kytkeytyvät toisiinsa. Toimijoista tulee ilman ylhäältä tapahtuvaa konstrollia välikäsiä koko järjestelmän kattavalle informaatioketjulle.
Maalaisjärkisen talousanalyysin puolesta
Hayek pelkäsi, että teoreettiset taipumukset lähestyä informaatiohaasteita täydellisen tietämyksen oletusten ja muiden karkeiden ideaalimallien kautta tekisivät ihmisistä sokeita tosielämän mekanismeille, kuten hintajärjestelmälle. Tällöin markkinoiden toimivuutta saatettaisiin aliarvioida kohtuuttomasti utopistista kitkatonta mittapuuta vasten.
Matemaattiset taloustieteilijät, jotka samanaikaisilla yhtälöillään olettavat ihmisten tietämyksen olevan aina symmetristä, objektiivista ja ajan tasalla, jättävät Hayekin mielestä jäljelle sen, mitä juuri hän artikkelissaan pyrki tutkimaan. Hayekin mukaan taloustieteessä suuressa roolissa oleva tasapainoanalyysi on lähinnä alustava johdatus tosimaailman haasteisiin.
Nyt lähes 70 vuotta myöhemmin voimme vain hämmästyä, miten kaukonäköinen Hayek tässä asiassa oli. Taloustieteen peruskurssit keskittyvät lähes yksinomaan ajatuskokeisiin ja laskuharjoituksiin, jotka vaativat täydellisen kilpailun oletuksia sekä harhaanjohtavia tasapainomalleja. Markkinoiden epätäydellisyyteen, eli poikkeamaan epätodellisista ideaalikriteereistä kiinnitetään suurta huomiota ja suhtaudutaan eräänlaisena epäonnistumisena. Siihen liittyy harvoin tiedostettu oletus, että ideaalitila olisikin saavutettavissa markkinoiden sääntelyllä, eli julkinen valta olisi aina saavuttanut markkinoita täydellisemmän informaation. Markkinoiden epätäydellisyyden vastaparille, julkisen vallan epäonnistumiselle annetaan paljon vähemmän huomiota valtavirran talousteoriassa.
Puutteita
Hayek lähtee siitä, että yhteiskunnassa on niukka määrä resursseja, jotka täytyisi kohdistaa erilaisiin käyttötarkoituksiin. Hän ei vertaile yksityisomistusta ja yhteisomistusta, vaan keskussuunnittelua ja hajautunutta informaation hyödyntämistä. Johtopäätöksenä on, että teoriassa kyse on vain laskennallisesta pulmasta, johon käytäntö ei anna mahdollisuutta. Vaikka Hayek ei sano sitä artikkelissaan suoraan, hänen ajatuksensa viittaa yhteiskunnan kokonaishyödyn, utiliteetin maksimoimiseen, utilitarismiin.
Hayekin johtopäätöksen tekeminen vaatisi taustaoletuksia, joihin hän ei kuitenkaan ole ottanut selkeästi kantaa. Selkein näistä puutteista on omistusoikeuden määrittäminen. Kuuluuko yhteiskunnan niukka ja monipuolinen resurssivarasto lähtökohtaisesti kollektiiville, joka vain valtuuttaa toimijat käsittelemään niitä kykyjen ja hyötykokemusten mukaan, vai onko omistajuus hajautunutta yksityisomistusta
Mikäli keskussuunnittelija kohdistaisi resursseja eri yksilöiden hyväksi, täytyisi hyötyjen olla vertailukelpoisia yksilöiden välillä. Hayekin edustaman taloustieteen itävaltalaisen koulukunnan edustajat ovat tunnetusti subjektivisteja, jotka korostavat uniikkeja henkilökohtaisia preferenssejä. Monet heistä ovat korostaneet ihmisten mieltymysten olevan kardinaalisten määrällisten yksiköiden sijaan ordinaalisia järjestyslukuja. Ei siis varmuudella ole mitään määrällisesti mitattavaa ja yksilöiden välillä vertailukelpoista utiliteettia.
Kun hyötykokemus on yksilöllinen, sitä ei voi vertailla toisen yksilön hyötykokemuksen kanssa, eikä siitä voida saada informaatiota ilman yksityisomistuksen mahdollistamaa vaihdantaa. Ehkä Hayek piti tätä vasta käytännön haasteena, vaikka ongelma onnistutaan kartoittamaan jo teoriassa. Joka tapauksessa Hayek on sivuuttanut olennaisesti omistusoikeuden, subjektivismin, markkinainformaation ja yhteiskunnallisen työnjaon yhteyden.
Mises painotti talouslaskun keskustelussa logiikkaa, että yksityisomistus johtaa markkinahintoihin, ja markkinahinnat tarjoavat keinon optimoida resurssien käyttöä. Ilman yksityisomistusta ja omistajien harkintaan perustuvaa markkinavaihdantaa ei olisi markkinahintoja, jotka sisältävät yksilöiden subjektiivisia hyötynäkemyksiä ja mieltymyksiä, eli preferenssejä.
Yksityisestä omistusoikeudesta seuraa vaihdantamahdollisuuksien vertailua, ja toteutuneet vaihdantatapahtumat tuottavat relevanttia hajautunutta informaatiota. Informaatio sijoittuu päättelyketjussa omistusoikeutta myöhemmäksi. Hayekin tärkeimpänä pitämä hajautunut informaatio ei siis ole ratkaisevin tekijä resurssien kohdistamisen taustalla, vaan sen taustalta löytyy yksityinen omistusoikeus.
Hayekista tuli talousnobelisti hänen uransa alkuvaiheessa Misesin kanssa johdettujen bisnessykliteorioiden myötä. Hayekin nimeen törmää taloustieteessä paljon Misesiä enemmän, ja ovathan hänen informaatioteoriansakin vähintään tutustumisen arvoisia. Talouslaskun ongelman kohdalla Hayekin johtopäätökset eivät kuitenkaan erityisesti jatkaneet tai edes selkeyttäneet alkuperäistä ja perusteellista Misesin logiikkaa. Vaikka Hayek astui merkittävään keskusteluun taloudellisesta laskennasta yli pari vuosikymmentä Misesin argumenttien jälkeen, se ei missään nimenssä tarkoita, että aiheen ymmärtäisi kunnolla lukematta Misesistä tai ainakaan keskittymällä Hayekiin.
|
Yksi kommenttiVastaa |
Edistyspuolueesta vielä sen verran, että puolueella olisi potentiaalia enemmän, jos se keskittyisi etenkin talousliberaaleihin ajatuksiin ja hieman loiventaisi kantoja arvoliberaaleissa asioissa. Suomessa ei kuitenkaan ole mitään vaihtoehtoa tälle laidalle. Valitettavasti varsin monet (puolueen forumin perusteella) ovat niin jyrkkiä arvoliberaali ajatteluissa, että se karkoittaa monet vähän konservatiivisemmatkin. Pelkona on, että puolue jää edeltäjänsä (liberaalit) tavoin omaksi pieneksi marginaaliksi. Taloudellisten teemojen kautta pystyy kuitenkin houkuttelemaan laajempaa joukkoa, jota omasta mielestä Suomessa on melko paljonkin. Tietynlaista liikehdintääkin on.
Mielenkiinnolla kuitenkin seuraan edistyspuoluetta ja toivottavasti moni muukin osallistuisi mukaan. Nyt jos koskaan on mahdollisuus vaikuttaa.