 Thomas Taussi la 21.04.2012 |
 Elämme rajoittamattomassa demokratiassa, joka tunkeutuu henkilökohtaisen elämän alueelle. Siitä ei ole helppoa tietä ulos edes rajoitetumpaan perustuslaillisuuteen. Valtiojohtoisuudesta ei olisi helppo luopua edes silloinkaan, kun ihmiset laajalti ymmärtäisivät sen olevan tehotonta, kallista ja monien heidän ongelmiensa syy.
Demokraattiseen prosessiin osallistuvat puolueet ja eturyhmät ovat tulleet riippuvaisiksi veronmaksajien rahoista. Puolueet ja järjestöt saavat lukuisissa eri muodoissa veronmaksajilta verotettua rahaa tai etuihin verrattavia maksuja, joihin kannustetaan mm. verovähennyksin. Ruokkivaa kättä ei ole kannattavaa purra. Tästä johtuen rehellinen, veronmaksajien rahojen hyväksikäyttämisestä kieltäytyvä toimija joutuu heikkoon asemaan kilpailijoihinsa nähden.
Seurauksena järjestelmän purkamiseen tähtäävän tahon on vain kiltisti anottava ja otettava vastaan rahaa, jonka hän haluaisi lähtökohtaisesti jättää verottamatta kansalaiselta. Jos raha ei kelpaa järjestelmän purkajalle, se kelpaa kyllä veronmaksajan hyväksikäyttämistä kannattavalle poliittiselle vastustajalle. Suurin osa suomalaisista poliittisista toimijoista kuuluu tähän valitettavaan massaan. Rahan anominen ja vastaanottaminen antavat vain signaalin siitä, että verorahoille on tarvetta muuallakin kuin veronmaksajan lompakossa, ja näin ongelmallisen järjestelmän kannattajakin saadaan ylläpitämään kritisoimaansa järjestystä.
Helposti luulisi, että näin tarkoituksenmukaisen valtiojärjestelmän takana olisi taitavan sosialistineron suunnitelma liberalismin kitkemiseksi ja sisäänrakennetun eturistiriidan kylvämiseksi. Oma näkemykseni kuitenkin on, että tähän ollaan päädytty pitkälti vahingossa ja spontaanisti.
Tavallaan kyse on spontaanista järjestyksestä, mutta ei evolutiivisesta kapitalismista, jota mm. Friedrich Hayek aikoinaan tutki. Kapitalistisessa non-aggressioperiaatteita noudattavassa kilpailussa spontaani järjestys kirvoittaa luovuutta ja palvelee kuluttajia. Valtiojohtoisuudessa on puolestaan kyse valtion väkivaltamonopolin käyttämisestä, jolloin vallankäyttäjien kilpailu johtaa eturyhmien väliseen sääntelyn kilpavarusteluun.
Sääntelyn vapauttaminen on melkein verrattavissa peliteoreettiseen malliin, jossa ihmiset laajalti ymmärtävät sääntelyn, kuten minimipalkkojen tai protektionismin rajoittavan kokonaistuotantoa, mutta vahvistavan edunajajien asemaa jonkun muun kustannuksella. Harva haluaa tulla jonkun eturyhmän hyväksikäyttämäksi. Seurauksena on se, ettei kenenkään rationaalisen toimijan kannata jättäytyä pois eturyhmäpolitiikasta.
Toinen tasapaino olisi kaikkien osapuolten yhteistyö sääntelyn purkamiseksi. Siinä kansantalous hyötyisi positiivisista ulkoisvaikutuksista, joista osapuolet pääsisivät myös osallisiksi. Vain luottamus voisi rakentaa sillan itsekkäästä, omia eturyhmiä hyödyttävästä, sääntelyä puolustavasta mallista yhteistyöhön sääntelyn purkamiseksi. Nyky-yhteiskunnassa tämä luottamus on rikottu demokratiaan sisäänrakennetuilla intressiristiriidoilla ja vastakkainasettelulla.
|
7 kommenttiaVastaa |
Hyvä teksti!
Puhut säätelyn purkamisesta. Siihen liittyy varmasti pelko, sama kuin aseidenriisuntaan.
Pelko siitä, että kun säätely on purettu, on jollain taholla vielä itselleen edukasta säätelyä jäljellä.
On kuitenkin totta, että maailma olisi parempi paikka elää ilman valtion kautta toteutettavaa eturyhmäpolitiikkaa.
Helposti luulisi, että näin tarkoituksenmukaisen valtiojärjestelmän takana olisi taitavan sosialistineron suunnitelma liberalismin kitkemiseksi ja sisäänrakennetun eturistiriidan kylvämiseksi. Oma näkemykseni kuitenkin on, että tähän ollaan päädytty pitkälti vahingossa ja spontaanisti.
Totta, vaikka toki etatistit ovatkin tarkoituksella ajaneet politiikkaa, joka tekee ihmiset riippuvaiseksi valtiosta ja heistä.
Joo, tarkoituksenani ei tietenkään ollut vähätellä etatistisen ajattelun roolia ja vaikutusta, mutta en vain mitenkään pidä etatisteja niin neroina, että he olisivat nähneet jo kauan sitten, miten sääntely-yhteiskunta em. peliteoreettisella dilemmalla saadaan itseään puolustavaksi.
Säätelyn purkautumiseksi on kuitenkin tie. Demokratiassa voit vastustaa sellaistakin asiaa, josta itse hyödyt.
Nallehan esimerkiksi on tässä kunnostautunut. Häntä on arvosteltu maataloustukien nostamisesta, vaikka vastustaa tukia. Minä näen hänen toimintansa tässä esimerkillisen suoraselkäisenä, että vastustaa epäoikeudenmukaisuutta, josta itse hyötyy.
@ Jaska
Minä näen hänen toimintansa tässä esimerkillisen suoraselkäisenä, että vastustaa epäoikeudenmukaisuutta, josta itse hyötyy.
”Hyötyminen” on kyseenalaista. Jos sinulta verotetaan 100 €, ja saat tukina tai julkisina palveluina takaisin 100-X €, niin onko se hyötymistä de facto?
Käytännössä hyötyminen edellyttäisi, että saisit takaisin 100+X €.
Tuolloin kuitenkin hyötyisit jonkun muun kustannuksella. Se taas ei ole pitkällä tähtäimellä kestävää tai oikeudenmukaista.
Ainoa HYVÄ vaihtoehto on hoitaa omat asiat niin saakelin hyvin, että (lopulta) on varaa haistattaa pitkät kaikelle mitä valtio tekee, ja väkiva-taipuvaisesta kiusaajasta huolimatta pystyy elämään ihan saakelin vapaasti, vauraasti ja super onnellisesti – ja niin että se vapaus ja vauraus ja terveys kasvaa rajatta sitä mukaa kun kehittyy ja verkottuu taas entisestäänkin.
how to hack the system? Kuinka pelata tätä peliä? Sitä on huikean kiinnostavaa testailla ja treenailla. Hacking statism, kuinka elää super vapaana ja vaurauna jopa sellaisessa valtiossa jonka kansalaisetkin rakastaa isoveljeä ja pelkää yrittäjää joka pyrkii kaikkia vaurastuttamaan… Sen vaan sanon, että pitää olla tosi sneaky!! Tässä pelissä ovelimmat ja älykkäimmät (ja hauskimmat ja rennoimmat) voittaa.
Valtiovalta on länsimainen keksintö. Valtioonkyllästyneille Islam voisi olla ratkaisu.