Se oli aikanaan pirun hauskaa. Sitten seurasi vaihe jolloin en halunnut muistella koko aikaa. Nykyään hymyilen miettiessäni aikaani kulttimaineen saaneen death metal orkesteri Necrobiosiksen ”laulajana”.

Me oltiin 14 – 15 vuotiaita ja pidettiin helvetillistä meteliä bändikämpässä. Treenasimme päivittäin ja näin jälkeenpäin voi sanoa, että musatyylistä riippumatta me osasimme sen mitä halusimme. Minä ”lauloin”, Pasi Kuronen soitti kitaraa, Jape Ylinikka rumpuja ja Pasi Bunda bassoa. Kesätöistä kerätyt rahat meni kaikki bändikamoihin. Ylimääräistä rahaa ei ollut, joten mm. basistimme, joka oli vasenkätinen opetteli soittamaan bassoa kuten oikeakätiset, koska vasenkätisen bassot olivat niin kaalliita. Tämä ehkä kuvaa omalta osaltaan millainen halu meillä oli tehdä omaa juttuamme. Kuuntelimme bändikämpällä Napalm Deathia, Carcassia ja Sepulturaa. Koristelimme bändikämpän seinät tyhjillä tupakka-askeilla, pääkalloilla ja mustilla jätesäkeillä. Kitara ja basso olivat niin paljon alavireessä kuin käytännössä oli mahdollista ja minä örisin ja korisin niin matalalta kuin 14 vuotiaan keuhkoista lähti. Oltiin kiukkuisia nuoria miehiä, mutta pikkukaupungissa meillä oli iso määrä faneja. Osa näistä faneista on mullan alla, osa huumehörhöilyjen johdosta hoidossa ja osa solmiot kaulassa myymässä vakuutuksia.

Bändikuva studio Big Yellin takahuoneesta.

Teimme yhden demon jolla saimme split-EP sopimuksen saksalaisen MMI Recordsin kanssa. Slip-EP tarkoitti, että toiselle puolelle tulee jonkun muun orkesterin tuotantoa. Tässä tapauksessa tämä toinen oli unkarilainen Intense Agonizing. EP:n jälkeen saimme sopimuksen koko pitkän CD:n tekemisestä samaiselta MMI recordsilta. Mutsi oli kiukkuinen helvetin isosta puhelinlaskusta. Minä nimittäin junailin sopimusta lankapuhelimella suoraan Saksaan ja siihen aikaan se oli pirun kallista. Lopulta posti toi sopimuspaperit ja pistimme nimet alle.

Koska olimme oppineet jo soittamaan muutakin kuin mölymetellia ja minäkin osasin jo vähän laulaa niin otimme tietoisen riskin ja menimme studioon monta askelta kevyemmän musiikin kanssa ja vanhanaikaisestihan siinä kävi. Kun levy-yhtiö lopulta sai ensimmäiset biisimme käsiinsä niin välitön ilmoitus oli, että me emme tällaista paskaa julkaise. Olimme viemässä asiaa oikeuteen, kun selvisi, että sopimuksella ei ole edes vessapaperin arvoa sillä olimme kaikki alaikäisiä sitä allekirjoittaessa. Näinpä meille jäi levyllinen biisejä DAT-nauhalle, muutama niistä oli jo loppuun asti miksattukin. Bändimme hajosi ja kukin jatkoi omaa polkuaan, joskin kaverisuhteet kaikkien kanssa säilyivät. Nykyisin silloinen kitaristimme Pasi säveltää, soittaa ja laulaa Soulless Soul nimisessä rock-bändissä, Jape taas laulaa ja soittaa kitaraa Doom Unitissa ja basistimme Pasi Bunda tekee nk. normaalia työuraa. Minä taas leikkasin tukkani, vaihdoin Cannibal Corpsen paidan kauluspaitaan ja ryhdyin myyjäksi, josta sitten monen mutkan kautta taikuriksi, mentalistiksi ja yrittäjäksi.

Lähes 15 vuotta jälkeenpäin muuan kreikkalainen levy-yhtiö otti meihin yhteyttä ja kysyi, että vieläkö meidän demo ja EP nauhat löytyvät jostain, sillä haluaisivat julkaista ne LP-levynä. Etsimme vanhat kelanauhat ja näin tarina sai päätöksensä. Meidän bändi teki kuin tekikin levyn ja vieläpä ihan oikean LP levyn.

Kreikkalainen Ek Nekron Records julkaisi vanhat nauhamme LP-levynä 2010.

Tähän loppuun haluan esitellä teille sävelmän Necrobiosiksen demolta vuodelta 1993. Laulun nimi on lämminhenkinen Butchery by the Lunatic Sleepwalker. Enjoy!

Häpeänkö? No en tietenkään. Pitäisikö?

Pete Poskiparta