Viime postauksen jälkeen oon saanut aivan valtavasti kommentteja täällä, IRL, Facebookissa ja Twitterissä. Toiset ovat kiitelleet varoituksesta, toiset kertoneet omiakauhutarinoitaan ko. liikkeen mekoista ja asiakaspalvelusta. Vaikka onkin ikävää, että muut ovat kokeneet saman, on silti ihanaa saada ns. vertaistukea ja vahvistusta sille, ettei vika ole pelkästään minussa, niinkuin Rouva Omistaja kovasti väittää.
Asia on nyt kuluttaja-asiamiehen huyppysissä, toivotaan että saan joskus rahani takaisin. Niillä rahoilla sitten ostan sen THE PIKKUMUSTAN, joka sopii kaikkiin juhliin, istuu kuin nakutettu ja näyttää hyvältä vielä kymmenen vuodenkin kuluttua päälläni. Eli siis on sellainen millainenmtuon Meslewin hirvityksen PITI olla.

Sitten Turku viikonloppuun. Rennen kanssa tosiaan juonnettiin SomeTimeAwardsit Logomossa lauantaina, siellä palkittiin vuoden nais- ja miestwiittajat, vuoden parhaiten somea käyttänyt yritys, vuoden somekaupunki jne. Itse gaala oli aivan hulvaton! Meillä OLI valmiiksi kirjoitetut, asialliset juontotekstit ja kaikki, mutta tekniikka petti sen verran pahasti, että meidän juonto oli lähinnä naurua ja hämmennystä. Palkinnot kuitenkin jaettiin ja hauskaa oli! Mitäpä sillä muulla edes niin väliä.

Kuva: Piritta Seppälä, twitterissä @piritta

Jos et vielä ole Twitterissä, niin liity! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, oon saanut sitä kautta ystäviä, kavereita, asiakkaita, tovereita, ideoita, vinkkejä, tsemppausta, vertaistukea, KAIKKEA. Ja lähes kaikki on positiivista! Siltä ainakin tänään tuntuu, kun on eilen taas tavannut näitä ihania, ihania tyyppejä, joihin on tuolla virtuaalisessa maailmassa tutustunut.

Logomossa tuon SomeTimen lisäksi oli jotkut suunnittelumessut, jossa suomalaiset suunnittelijat möi tekemiään ~asioita. Pääosin koruja ja vaatteita, joista tietysti tein ihan superlöytöjä! Toinen löytö oli Palonilta ostamani hopealusikasta tehty sormus, johon en voisi olla enää yhtään enempää rakastunut! En enää muista suunnittelijan nimeä, mutta Palonin kautta näitä pystyy ostamaan. Hintakaan ei mielestäni ollut paha, 62 euroa, kun huomioi tämän olevan käsin tehty ja ehtaa hopeaa.

Toinen mainitsemisen arvoinen juttu oli Nikkotakko: aivan ihania koruja, ihanin aihein! Myös todella hämmentävin aihein, kuvissa oli Spedeä, Vesa-Matti Loiria, kekkosta, lehmää, kärpästä, laivaa, hamsteria… Itse ostin Frida Kahlo -korvakorut ja otin tämän naisen käyntikortin, koska hän tekee koruja myös omilla kuvilla. Mulla on synttärit ihan nurkan takana, niin ehkä Renne voisi ”yllättää” mut esim. Kristoffer -kaulakorulla. ;)

Loppuun on vielä tehtävä ravintolasuositus: mikäli tykkäät pizzasta ja pidät tyylikkäistä paikoista, hakeudu Tintåån! Me juuri oltiin Italiassa ja silti lähtiessä mietittiin, että syötiinköhän juuri elämämme parhaat pizzat. Aivan uskomattoman hyvää ruokaa kohtuuhinnoin! Syötiin kumpikin pizza ja otettiin jälkiruuat päälle ja silti pärjättiin alle viiden kympin! Meeppä täällä Stadissa syömään tollasta gourmeeta, niin viiskymppiä menee pelkästään siihen, kun avaa raflan oven.

Kuva: Kira Hagström, twitterissä @kirahagstrom

Terkuin reissussa rähjääntynyt Iida

Viime kesänä kuvattiin Kaksi julkkista yhdet häät -ohjelmaa. Ohjelman yhtenä yhteistyökumppanina oli mekkoliike Meslewi, joka sijaitsee täällä Helsingissä Mannerheimintiellä. Ostin sieltä mekon silloin, jota käytin silloin kuvatuissa häissä. Mekko oli ihana ja koska näkyvyys oli taattu, sain sen todella edullisesti normaalihintaan verrattuna (suurin syy tähän edullisesti saantiin oli se, että liikkeen omistaja rahasti televisioyhtiötä niin rankalla kädellä morsiamen puvusta, ettei enää ns. tarvinnut katetta kauheasti minun mekostani). Olin mekkoon todella tyytyväinen ja ompelimokäynnin jälkeen varsinkin se istui kuin unelma. Siksi menin Meslewiin eilenkin. Mikä oli VIRHE.

Juonnan huomenna Turussa Sometime awardseja, johon tarvitsin kipeästi mekkoa. Oikeastihan asia meni niin, että luulin siellä olevan vain muutamia ihmisiä, joten olin ajatellut pukea jonkun perushenkkamaukan, mutta tapahtumajärjestäjän kanssa puhuttuani halusinkin panostaa enemmän, koska tilaisuus olikin isompi kuin luulin. Mietin vaihtoehtoja ja koska Meslewin omistaja silloin viime kesänä sanoi, että mikäli tarvitsen jonkus näyttävää pukua lainaan, niin yhteistyö onnistuu. Soitin ja kerroin halustani lainata pukua, jolloin rouva omistaja heti kertoi että on parempi että ostan todella edullisesti mekon itselleni, niin voin käyttää mekkoa aina tarvittaessa. Olen haaveillut laadukkaasta ja istuvasta pikkumustasta jo pitkään, joten lähes hihkuin riemusta kuullessani tarjouksen.

Paikan päälle mennessäni sain odottaa vuoroani todella kauan, koska silloinen asiakas oli Sauli Niinistön buukkaama, joka muuten muistettiin mainita useasti. Minun käskettiin odottaessa katsoa kansiosta kuvia ja kertoa sitten millaista mekkoa etsin. Kun vihdoin pääsin asioimaan, omistaja laittoi minut kokeilemaan mekkoa, joka ei istunut yhtään ja oli aivan liian…. no, bling omaan makuuni. Näytin erästä mustaa mekkoa, että tuo on sellaista mitä haen, mutta sovittaessa mekko oli ihan kauhean iso ja repsotti joka suunnasta. Pyysin pienempää kokoa, mutta sitä ei ollut samasta mekosta ja myyjä selitti kuinka aina mekkoa ostaessa kavennukset, lyhennykset ja muut kuuluu kauppaan. Luotin häneen, koska viime kertaisesta ostoksestani tuli myös niin kaunis. Vein mekon sinne ompelimoon, minne hän käski ja sovin hakevani mekon seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä tulikin mutkia matkaan. Soitin ompelimoon mihin asti he ovat auki, että minulla on kiireitä töissä, joten en tiedä koska pääsen hakemaan. He kiittelivät soitostani sillä ommelkohdat oli niin epätarkasti merkattu, etteivät he voi tehdä mitään, eikä Meslewin omistaja vastaa puhelimeen. Selvisi myös, että heidän työnsä tulee maksamaan summan X, joka jää minun maksettavaksi, koska omistaja oli vielä soittanut perään, ettei hän sitten maksa laskua, vaikka nimenomaan antoi minun niin ymmärtää. Tästä suivaantuneena ja näillä palkoilla ilmoitin etten millään, MILLÄÄN voi laittaa mekkoon enää niin paljoa rahaa, että kauppa on purettava ja haluan rahani takaisin. Tämähän ei rouva Meslewille sopinut, vaan hän oli mennyt ompelimoon ja näyttänyt, ilmeisesti summamutikasta mistä mekko kavennetaan ja mistä poikkastaan ja soitti sitten minulle ettei mekkoa voi enää palauttaa, koska korjaustyöt on aloitettu ja ettei hän palauta rahojani tai maksa ompelimokustannuksia.

Pienten itkuraivareiden jälkeen menin ompelimoon, jossa ompelija oli surullinen ja hämmentynyt tilanteesta ja selvästi anteeksipyyntelevästi rahasti minut ja antoi mekkoni. Tulin kotiin ja kokeilin mekkoa.

Mekko EI MILLÄÄN MÄÄREILLÄ ollut sellainen kun oltiin sovittu. EI MILLÄÄN. Soitin taas omistajalle, nyt jo täysin raivona, että haluan rahani tästä takaisin tai vähintään sellaisen mekon kuin halusin huomiseen gaalaan. Hän vaan naureskeli, oli HYVIN, HYVIN ylimielinen ja jankutti kuinka on minun oma vikani, ettei mekko ollut sellainen kuin halusin ja ettei hänellä ole mitään velvollisuutta palauttaa rahoja tai vaihtaa mekkoa sopivaan, vaan minun pitää markkinoida hänen liikettään, koska hän antoi minulle ”alennusta”. Kerroin, etten milllään voi sanoa hänestä sanaakaan positiivista tämän kaiken jälkeen, johon hän vain sanoi että siinä tapuaksessa joudun maksamaan hänelle ja kalliisti. Mielenkiinnolla jään odottamaan mikä tämä kallis maksuni on, mutta siihen asti itken ja suren niitä rahoja, jotka käytin tähän hirvitykseen. NIILLÄ RAHOILLA OISIN PÄÄSSYT VAIKKA ULKOMAILLE!!!!!!!!

Eli jos sinulla on juhlat/häät/mikä tahansa tärkeä päivä tulossa, ÄLÄ IKINÄ PILAA JUHLAASI ASIOIMALLA MESLEWISSÄ. En minäkään. Enää ikinä.

Mikä on tämä ylimääräinen kagas täällä lanteilla?

Mikä on tämä pituus?

Mikä on tämä ylimääräinen kolo täällä?

Maksaisitko sä tästä satoja euroja?

NII I.

Jos vielä mietit asiointia ko. putiikissa, niin googlaa muidenkin kokemuksia. Tai lue edes tämä blogi kommentteineen. Siellä mm. omistaja antaa itsestään HYVIN FIKSUA KUVAA.  http://modernbridetobe.blogspot.fi/2010/06/meslew-maineensa-veroinen.html Minullekkin omistaja sanoi monesti kuinka kaikki nuo kirjoittajat ovat hänelle vain kateellisia daadadaa. Toivottavasti joskus hän vielä katsoo itseään peilistä ja miettii: ”mitä jos tuo kritiikki onkin totta?”

Rakkaudella,

Iida

Tää (työ)viikko alkoi itkulla ja päättyi itkuun. Itkun luonne vain muutti muotoaan matkalla.

Aloitetaan siitä ekasta itkusta; maanantaina olin lähdössä normaaliin tapaan töihin, mutta jostain kumman syystä tuli ulko-ovella fiilis, että täytyy ottaa jo tänään vara-avaimet töihin mukaan, jotta varmasti muistan antaa ne kynsiteknikolle heti kun pääsee työnsä torstaina aloittamaan. Mun fillarissa on iso etukori, jossa säilytän käsilaukkua yleensä avoimena ihan helppouden/laiskuuden vuoksi. Kun olin saanut pyörän auki, heitin avaimet avoimeen laukkuun ja menoksi. Työpaikan pihalla huomaan, ettei avaimia ole enää missään. LUOJAN KIITOS mulla oli taskussa ne liikkeen vara-avaimet, joiden avulla sain kamat ja koiran sisään, jotta pääsen ilman kantamuksia polkemaan reittiä takaisin ja noukkimaan avaimet takaisin. No, arvatkaa löytyikö? Ei -pä tietenkään.

Paniikkisoitto Rennelle, joka lupasi soitella löytötavaratoimistoihin ja poliisille päivän mittaan, koska itse olin aamusta iltaan kiinni omissa töissä. Luppoajalla rustasin kadonnut -ilmoituksia, joita kotimatkalla kiinnittelin bussipysäkeille, puihin, sähkökaappeihin jne., niitä rustaillessa alkoi hahmottua kuinka idiootti ihminen onkaan, kun pitää KAIKKIA elämänsä avaimia samassa nipussa. Siinä nipussa oli kotiavaimet, varaston avaimet, työavaimet, roskiskatoksen avaimet, pyörän avaimet, KAIKKI. KAIKKI.

Tiistaina tarkastin poliisit ja löytötavaratoimistot, mutta niitä lähinnä huvitti kuvitelmani siitä, että avaimet löytyisi niin nopeasti heiltä. Keskiviikkona kesken työpäivän sain puhelun nuorelta naiselta, joka oli maanantaina ottanut avaimeni talteen heidän rapun edestä luullen niitä naapureidensa avaimiksi, mutta koska kukaan naapureista ei ollut ilmottautunut rapussa olevan löytynyt -ilmoituksen myötä, oli hän nyt viemässä avaimia löytötavaratoimistoon, mutta huomasi ilmoitukseni bussipysäkillä juuri ennen sitä. Voi sitä onnen ja helpotuksen määrää! Vein löytöpalkkioksi pussillisen kampaamotuotteita ja lupaan pilkkoa avaimeni pienempiin nippuihin, jotta on sitten vähemmän perseestä jos joku vielä katoo!

Ja sit siihen kivaan itkuun; Micaela aloitti eilen, eli torstaina, työnsä tuolla mun liikkeessä. Hän on tästä lähtien paikalla aina loppuviikot,eli torstaista lauantaihin, mikäli vaan asiakkaita riittää. Oon työskennellyt tuossa liikkeessä kauan ihan yksinäni, joten on aika kivaa saada työkaveri, jonka kanssa voi jakaa kaikkea arkista kahvinkeitosta ovien sulkemiseen. Tänään meillä kummallakin oli ihan täysi päivä, joten ihmisiä, säpinää, vilinää, puhetta ja naurua riitti! Asiakkaiden hankkiminen on niin kovan duunin tulos, ettei täydestä parturi-kampaamosta voi kuin iloita. Meillä/mulla oli yksinkertaisesti niin mahtava työpäivä, että itkin onnesta kun pääsin kotiin. Hölmöä, kuinka tunteisiin yrittäjyys usein menee! Se on samalla niin kamalaa ja niin ihanaa. Enimmäkseen onneksi ihanaa. :)

Huh. Vaikeaa olla muuta kuin maailman onnellisin, kun töissä on mahtavia asiakkaita/kollega ja kotona näitä rakkaita. Toivottavasti en oo jo liian imelä.

Enhän oo? Oonko muka?

Hyvää viikonloppua!

Rentoutukaa!

Ja kellukaa!