Viime kesänä kuvattiin Kaksi julkkista yhdet häät -ohjelmaa. Ohjelman yhtenä yhteistyökumppanina oli mekkoliike Meslewi, joka sijaitsee täällä Helsingissä Mannerheimintiellä. Ostin sieltä mekon silloin, jota käytin silloin kuvatuissa häissä. Mekko oli ihana ja koska näkyvyys oli taattu, sain sen todella edullisesti normaalihintaan verrattuna (suurin syy tähän edullisesti saantiin oli se, että liikkeen omistaja rahasti televisioyhtiötä niin rankalla kädellä morsiamen puvusta, ettei enää ns. tarvinnut katetta kauheasti minun mekostani). Olin mekkoon todella tyytyväinen ja ompelimokäynnin jälkeen varsinkin se istui kuin unelma. Siksi menin Meslewiin eilenkin. Mikä oli VIRHE.

Juonnan huomenna Turussa Sometime awardseja, johon tarvitsin kipeästi mekkoa. Oikeastihan asia meni niin, että luulin siellä olevan vain muutamia ihmisiä, joten olin ajatellut pukea jonkun perushenkkamaukan, mutta tapahtumajärjestäjän kanssa puhuttuani halusinkin panostaa enemmän, koska tilaisuus olikin isompi kuin luulin. Mietin vaihtoehtoja ja koska Meslewin omistaja silloin viime kesänä sanoi, että mikäli tarvitsen jonkus näyttävää pukua lainaan, niin yhteistyö onnistuu. Soitin ja kerroin halustani lainata pukua, jolloin rouva omistaja heti kertoi että on parempi että ostan todella edullisesti mekon itselleni, niin voin käyttää mekkoa aina tarvittaessa. Olen haaveillut laadukkaasta ja istuvasta pikkumustasta jo pitkään, joten lähes hihkuin riemusta kuullessani tarjouksen.

Paikan päälle mennessäni sain odottaa vuoroani todella kauan, koska silloinen asiakas oli Sauli Niinistön buukkaama, joka muuten muistettiin mainita useasti. Minun käskettiin odottaessa katsoa kansiosta kuvia ja kertoa sitten millaista mekkoa etsin. Kun vihdoin pääsin asioimaan, omistaja laittoi minut kokeilemaan mekkoa, joka ei istunut yhtään ja oli aivan liian…. no, bling omaan makuuni. Näytin erästä mustaa mekkoa, että tuo on sellaista mitä haen, mutta sovittaessa mekko oli ihan kauhean iso ja repsotti joka suunnasta. Pyysin pienempää kokoa, mutta sitä ei ollut samasta mekosta ja myyjä selitti kuinka aina mekkoa ostaessa kavennukset, lyhennykset ja muut kuuluu kauppaan. Luotin häneen, koska viime kertaisesta ostoksestani tuli myös niin kaunis. Vein mekon sinne ompelimoon, minne hän käski ja sovin hakevani mekon seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä tulikin mutkia matkaan. Soitin ompelimoon mihin asti he ovat auki, että minulla on kiireitä töissä, joten en tiedä koska pääsen hakemaan. He kiittelivät soitostani sillä ommelkohdat oli niin epätarkasti merkattu, etteivät he voi tehdä mitään, eikä Meslewin omistaja vastaa puhelimeen. Selvisi myös, että heidän työnsä tulee maksamaan summan X, joka jää minun maksettavaksi, koska omistaja oli vielä soittanut perään, ettei hän sitten maksa laskua, vaikka nimenomaan antoi minun niin ymmärtää. Tästä suivaantuneena ja näillä palkoilla ilmoitin etten millään, MILLÄÄN voi laittaa mekkoon enää niin paljoa rahaa, että kauppa on purettava ja haluan rahani takaisin. Tämähän ei rouva Meslewille sopinut, vaan hän oli mennyt ompelimoon ja näyttänyt, ilmeisesti summamutikasta mistä mekko kavennetaan ja mistä poikkastaan ja soitti sitten minulle ettei mekkoa voi enää palauttaa, koska korjaustyöt on aloitettu ja ettei hän palauta rahojani tai maksa ompelimokustannuksia.

Pienten itkuraivareiden jälkeen menin ompelimoon, jossa ompelija oli surullinen ja hämmentynyt tilanteesta ja selvästi anteeksipyyntelevästi rahasti minut ja antoi mekkoni. Tulin kotiin ja kokeilin mekkoa.

Mekko EI MILLÄÄN MÄÄREILLÄ ollut sellainen kun oltiin sovittu. EI MILLÄÄN. Soitin taas omistajalle, nyt jo täysin raivona, että haluan rahani tästä takaisin tai vähintään sellaisen mekon kuin halusin huomiseen gaalaan. Hän vaan naureskeli, oli HYVIN, HYVIN ylimielinen ja jankutti kuinka on minun oma vikani, ettei mekko ollut sellainen kuin halusin ja ettei hänellä ole mitään velvollisuutta palauttaa rahoja tai vaihtaa mekkoa sopivaan, vaan minun pitää markkinoida hänen liikettään, koska hän antoi minulle ”alennusta”. Kerroin, etten milllään voi sanoa hänestä sanaakaan positiivista tämän kaiken jälkeen, johon hän vain sanoi että siinä tapuaksessa joudun maksamaan hänelle ja kalliisti. Mielenkiinnolla jään odottamaan mikä tämä kallis maksuni on, mutta siihen asti itken ja suren niitä rahoja, jotka käytin tähän hirvitykseen. NIILLÄ RAHOILLA OISIN PÄÄSSYT VAIKKA ULKOMAILLE!!!!!!!!

Eli jos sinulla on juhlat/häät/mikä tahansa tärkeä päivä tulossa, ÄLÄ IKINÄ PILAA JUHLAASI ASIOIMALLA MESLEWISSÄ. En minäkään. Enää ikinä.

Mikä on tämä ylimääräinen kagas täällä lanteilla?

Mikä on tämä pituus?

Mikä on tämä ylimääräinen kolo täällä?

Maksaisitko sä tästä satoja euroja?

NII I.

Jos vielä mietit asiointia ko. putiikissa, niin googlaa muidenkin kokemuksia. Tai lue edes tämä blogi kommentteineen. Siellä mm. omistaja antaa itsestään HYVIN FIKSUA KUVAA.  http://modernbridetobe.blogspot.fi/2010/06/meslew-maineensa-veroinen.html Minullekkin omistaja sanoi monesti kuinka kaikki nuo kirjoittajat ovat hänelle vain kateellisia daadadaa. Toivottavasti joskus hän vielä katsoo itseään peilistä ja miettii: ”mitä jos tuo kritiikki onkin totta?”

Rakkaudella,

Iida

Hehs, jälleen kerran täytyy kiittää jotain jumalaa naiseudestani. Tai siis sitä, että voin hyvillä mielin kääntää kelkkani kenenkään sen suurempia ihmettelemättä. Oon siis monesti kovaan ääneen kritisoinut niin bloggareita kuin blogien lukijoita. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että musta nykypäivän blogit on pelkästään näkyviä ja halpoja mainospaikkoja yrityksille; ne lähettää ilmaiseksi bloggareille tavaraa ja bloggarit kehuu, vaikka tuote ois oikeesti ihan paska siinä pelossa, ettei ne lokit saa enää koskaan mitään ilmaiseksi. Uskaltaisko luvata ettei musta tuu sellasta bloggaria? Ei mulla kyllä oo mitään hajua millainen bloggari musta tulee, luultavasti keskinkertainen ja paljon kirjoitusvirheitä tekevä. (Kirjoitan siis iphonella, koska joku kusipää varasti mun läppärin, enkä osta uutta ennen kuin oon sen varastetun maksanut pois.)

Ton aloitustekstin jälkeen kaikki varmaan ihmettelee et miksi mä sit bloggaan, jos se on niin vastenmielistä ja vaikeaa. Vastaisin, jos osaisin. Oon innostuvaa sorttia ja tykkään mieluummin katsoa kuin katua. Yleensä katson ja kadun, mutta ne taas on ihan omia stoorejaan.

Ehkä pieni esittely olisin paikallaan, koska ymmärrettävästi kaikilla ei ole hajuakaan kuka olen ja mitä teen. Olen Iida, 23-vuotias kampaamoyrittäjä, asun mieheni ja koirani kanssa Helsingin keskustassa, himourheilen, tykkään syödä hyvin ja hienosti, luen, teen käsitöitä, seuraan maailmaa ja nyt kaiken lisäksi kirjoitan blogia. Mut voi muistaa chatistä, BB:stä, Viidakon Tähtösistä, 2julkkista 1häät -ohjelmasta, jne. Joku laskis mut tyrkyksi, mä laskisin itseni uteliaaksi.

Koska tää bloggaaminen on mulle uutta ja vierasta, mä toivoisin teiltä aktiivisuutta; kyselkää, kommentoikaa, tehkää jotain auttaen mut alkuun! Kiitos!

Pus, Iida

Kampaamoni täytti eilen kaksi vuotta, samalla tietysti myös yrittäjyyteni täytti vuosia, ja sen kunniaksi otin tämän päivän itselleni. Ensimmäinen arkivapaa kahteen vuoteen ihan ilman mitään syytä. Rakastan työtäni yli kaiken, varsinkin sitä teknistä puolta, eli itse tekemistä. Kaikki muu tulee siinä mukana, välillä pakollisena pahana, toisinaan kivana sivumausteena. MUTTA onhan tää vapailukin ihanaa.

Aamulla herättiin ilman kelloa myöhään ja lähdettiin Kristofferin kanssa aamulenkille. Käyn joka aamu aamulenkillä, oli sää tai herätysaika mikä tahansa. Oon käynyt vuosia. Se on rutiini, josta en toivottavasti luovu ikinä. Tänään meidän vakiolenkki, pituudeltaan 9,3 kilometriä, kesti kuitenkin jokseenkin kauan. Pysähdyttiin välillä nauttimaan maisemista, heiteltiin vähän keppiä, käytiin siinä koirapuistossa, johon Kristoffer on useasti halunnut mennä, mutta johon ei ole ollut aikaa pysähtyä. Voi onnellisuus.

Kaverini kerää Facebook-kansioon kuvia hashtagilla #100happydays. Idea on siis lisätä kuvia satana päivänä asioista, jotka tekee onnelliseksi. Tämä henkilö lisää lähes päivittäin kansioon kuvan, joten kansio pomppaa aika usein mun virtaan. Kansion alaotsikkona on: ”Koska onnea on, siinä pitää vaan muistaa kellua.”. Tuota lausetta oon useesti jäänyt pohtimaan. Tai sen paikkansapitävyyttä. Pitää ehkä kirjoittaa tuo lause jääkaapin oveen, jotta muistaa kellua senkin jälkeen, kun kaverini haaste on loppunut.

Nyt lähden pakkaamaan laukkua Kotkaa varten, jonne me ollaan suunnistamassa tänään yhden yön rakkauslomalle. Shoppailuvinkkejä otetaan vastaan huomista silmällä pitäen, sillä Renne on koko päivän juontohommissa jossakin Kotkan äijäpäivässä, eikä mua välttämättä huvita viettää siellä koko päivää. Ainakaan tapahtuman nimen perusteella. :D

-Iida

PS. Muista kellua!

Heipparallaa.

Ongelmani blogaamisessa on, ettten keksi aiheita. En tiedä ketkä blogiani lukee, enkä tiedä miikä ihmisiä kiinnostaa. Ongelmani blogaajana on myös häpeä. Kaikki parhaat selfiet jää ottamatta, koska en kehtaa. Kaikki parhaat hetket jää kuvaamatta, koska en kehtaa vaatia lähipiiriä kuvaamaan. Kaikki parhaat jutut jää kertomatta, koska pelkään ettei toinen osapuoli tykkää aiheen kirjoittamisesta.

Sain ideani tähän blogikirjoitukseen tapahtumassa, jossa hiljattain olin, (puhun kautta rantain, vaikka tämä henkilö varmasti itsensä tunnistaa, mikäli blogiani eksyy lukemaan) siellä tapahtumassa oli siis henkilö, joka oli varustautunut kameralla, koska halusi kuvata tapahtuman, jotta voi tehdä siitä blogikirjoituksen. Fine. MUTTA hän videokuvasi koko tapahtuman ajan itseään videokameralla, välillä otti valokuvia (siis edelleen vain itsestään) ja kun tiilaisuus oli ohi, jäi hän kuvaamaan itseään vielä paikan päälle muiden poistuessa. MITÄ HELVETTIÄ? Mitä tämä henkilö edes tekee kaikella sillä materiaalilla? Vai käytetäänkö siitä materiaalista vain noin prosentti -ja tietysi vain niitä kuvia, jossa näytetään paljon kauniimmalta ja hoikemmalta kuin normaalisti? Ja mistä se asiasisältö tuotetaan, kun kaikki keskittyminen meni sen asian kuvaamiseen, eikä siitä nauttimiseen?

No niin tai näin, tässä omaa elämääni kuvin.

PS. Kuvat on otettu iPhonella, niiden ottamiseen ja käsittelyyn on  käytetty noin 10 sekuntia per kuva.

Pääsiäinen Aurassa. Siskon tytön kanssa reippailtiin ja mentiin juosten/pyöräillen mammalaan. Matkaa oli reilut 11 kilsaa ja silti aikaa meni alle tunti. Hyvä me! :)

Aurassa mulla oli ensimmäinen vapaasyöntipäivä. Voin kertoa, että tuli syötyä! Äiti oli laittanut koko perheelle ruuan ja ostanut suklaata enemmän kuin olisi tarpeen. Siinähän se koko päivä meni, syöden ja pelaten perheen kesken.

Muutenkin treenit/lenkit/syömiset on sujunut ihan hyvin. Paino junnaa kaikesta huolimatta aika samoissa, joten tänä viikonloppuna saan vaan yhden vapaan aterian. Oon yrittänyt kuumeisesti miettiä mikä se ois, muta en vaan keksi. Luultavasti karkkia, karkkia, karkkia. :D

Töissäkin on saanut tehdä vaikka mitä ihanaa ja keväistä. Siellä muutenkin käy vähän uudet tuulet, kun 8.5. mun kampaamossa aloittaa ihan superhyvä kynsiteknikko Micaela Pettersson. Micaela on käynyt nyt tekemässä mulle kahdet kynnet ja oon enemmän kuin iloinen. Paitsi että Micaela on hyvä tekijä, hän on myös nopea ja edullinen. Että tervetuloa vaan kaikille mun kampaamoon. :)

Alemassa kuvassa näkyy ensimmäiset Micaelan mulle tekemät kynnet. kun kuva otettiin, mula oli ollu noi kynnet jo kuukauden!

Nyt alkaa menemään niin oman firman mainospuheeksi, että parempi jättää tämä kirjoitus tällä kertaa tähän. :D Muistakaa kommentoida, kysellä, kertoa, mitä vaan, että saisin enemmän ideoita kirjoittamiseen ja tietoa siitä, mikä teitä, lukijoita, kiinnostaa. :)

-Iida

Loppuun vielä yks hassu kuva Kristofferista. Tsihih.

Olihan viikonloppu!

Perjantaina olin A-studion vieraana web-kameraan välityksellä: aiheena oli e-pillerit ja niiden ei-toivotut sivuoireet. Olin siinä siis kertomassa omista negatiivisista kokemuksistani, joita sitten lääkärit oli vähättelemässä. No, ei aivan, mutta kuitenkin. Jos kiinnostuit enemmän, niin jakso löytyy Areenasta. Toki saa myös kysellä tarkempia kysymyksiä.

Lauantaina pääsin kihartamaan bloggari Reetta Ekströmin hiuksia. Reetta oli ihan mahtava tyyppi! Tajusin sen viimeistään silloin, kun huomasin halaavani häntä hänen lähtiessä. Ihan kuitenkaan jokaista asiakasta tuu halattua…

Loppu lauantai ja koko sunnuntai menikin Kultsalla Nordic Fitness -kisoissa. Lavalla oli muutamiakin tuttuja, mutta eniten kannustin Mirja Heinosta, jolle sain laittaa aamusta hiukset kisakuntoon. Ihan mahtia päästä kurkkimaan vähän kulisseihinkin! Oon niin innoissaan vieläkin!

Vähän jännitti mennä Mirjan viereen seisomaan… No, luojan kiitos en näytä ihan niin löysältä ja isolta kun voisin näyttää tollasen timmiyden multihuipentuman vieressä.

Tässä kuvassa näkyy myös se mun THE valmentaja, joka on luvannut mun kesään mennessä olevan vielä paremmassa kunnossa kuin nyt. Ja onhan hän myös Mirjan kunnon takana, joten sanoisin olevani hyvissä käsissä.

Enkä ainakaan tekosyitä onnistumiselle keksi; yllä olevassa kuvassa syön suolatonta kanaa ja jäistä riisiä ilman mitään syömisvälineitä katsomossa. Voi vierusttoverit, piti mua varmaan hulluna!

Ja tässä vielä kuva tältä maanantai-illalta, kun käytiin Rennen kanssa kahden tunnin jooga/meditointi -illassa. Tuli ihan tarpeeseen ton hulinahälinä viikonlopun jäljiltä. Pus!