Tällä viikolla alkoi koululaisten kesäloma. Noin 500 000 lasta huusi Suvivirren liikuntasalissa ja juoksi ansaitulle lomalle. Osa peruskoulunsa päättäneistä poltti kirjojaan koulun pihassa ja päätti vanhan ajan aloittaakseen uuden aikakauden elämässään. Muistan sen tunteen, se oli mahtava.

Koululaisten toisena lomapäivänä kuuntelin kahvilassa naapuripöydän keskustelua. Kaksi aikuista ihmistä paheksuen kertoivat kuinka heidän koululainen makaa sängyssä ”perse homeessa” puolille päivin. Kauhukseni huomaisin, että olen ajatellut hieman samoin. Minua hävetti. Huono omatunto pyyhki ylitseni. Onneksi niin kävi, sillä huono omatunto on usein kasvattajan paras työväline – kunhan siihen tarttuu.

Peruskoululainen on lukuvuoden aikana ollut noin 190 päivää koulussa. Sen voi laskea lapsen työksi, tosin palkkatöissä on helpompaa. Koululainen ei voi ottaa pekkasta, etäpäivää tai liukumavapaita, vaikka olisi lopen uupunut. Mikäli arkipyhä osuu torstaille, pitää koululaisen raahautua pulpetilleen perjantaina. Pelkkä koulupäivä ei riitä. Koulutehtäviä pitää tehdä kotonakin, eikä niitä voi delegoida kenellekään. Joka kuukausi on kokeita, joista pitää suoriutua mahdollisimman hyvin. Miltä kuulostaisi työpaikka, jossa joutuu tekemään työtä joka ilta kotona ja välillä testattaisiin arvosanoin, miten hyvin osaat hommasi?

Peruskoululainen on luultavasti joutunut useampaan ikävän ahdistavaan tilanteeseen, joista sinä et tiedä mitään. Lihavia on haukuttu läskeiksi, luokan lyhyintä kääpiöksi ja tyttöjen takapuolia on läpsitty. Työpaikalla nämä olisivat sen kaltaisia asioita, jotka ratkaistaisiin raastuvassa. Liikuntatunnilla on kilpailtu veri suussa ja kilpailuviettiä vailla oleva lapsesi on valittu viimeisenä joukkueeseen, sen jälkeen kun kumpainenkin joukkue on sanonut, että me ei tuota läskimoosesta haluta.

Jokainen työelämässä oleva tietää, että on olemassa vittumaisia pomoja. He ovat kohtuuttoman epäreiluja ilkimyksiä, joiden kanssa on mahdotonta keskustella.. Koululaisen pomo on opettaja. Jokainen oppivelvollisuuden suorittanut tietää, että on myös olemassa opettajia, jotka ovat vittumaisia pomoja. Aikuinen voi vaihtaa työpaikka, osastoa tai kertoa luottamusmiehelle, mutta lapsellasi ei ole näitä vaihtoehtoja. Jos hän jollekin kertoo, hän luultavasti kuulee: koita kestää nyt vaan. Ja kestettävä se on, sillä vaihtoehtoja ei ole.

Yläkouluikäisiä patistetaan kesätöihin. Niin vaan on tehtävä, nuoret kun ei muuten opi työntekoa. Menkääpä itse kesälomallanne hernemaalle kyykkimään. Paarmojen repiessä lihakimpaleita irti olkapäiltä ja auringon porottaessa selkään tulee miettineeksi, että onko tässä herneiden noukkimisessa mitään järkeä, varsinkin kuin korvaus työstä on lähinnä nimellinen – Ei ole.

Ekaluokkalaisemme todistuksien jakotilaisuudessa katselin vihreätä liitutaulua. Kun olin lapsi niin minulle kerrottiin, että vihreä väri rauhoittaa, siksi liitutaulu on vihreä. Kun katselin millaisessa ympäristössä lapseni lukukautensa viettänyt, ei liitutaulu ei rauhoittanut minua. Luokkahuone näytti yhtä tylsältä kuin omani 80-luvun alkupuolella – vain urkuharmoni puuttui. Kun kaksi viikkoa ensimmäistä luokkaa oli takana niin poikani kertoi, että muuten on ihan ok, mutta peppu puutuu. En ihmettele, sillä tuskin kukaan haluaa istua työpäiväänsä kovalla puutuolilla. Viihtyisä työympäristö tai sen vaatiminen näyttää olevan vain aikuisten oikeus.

Kun ihmistaimemme makaavat kuola poskella puolille päivin, se luultavasti ei johdu siitä, että he ovat laiskoja vätyksiä. He ovat väsyneitä, koska ovat uurastaneet ja kokeneet vastoinkäymisiä enemmän kuin me vanhemmat ymmärrämme. Kun kysymme lapsiltamme miten koulupäivä meni, kuulemme usein  kuin automaatista vastauksen: ihan hyvin. Se tuskin aina on totuus.

Koululaiset ovat lomansa ansainneet. Annetaan heidän olla rauhassa ja  lisätään viikkorahaan kesälomabonus.