Juhannus on perseestä.

Se on aikaa kun urbaanit hipsterit ja lihavat kotirouvat innostuvat ”juuristaan” ja lähtevät maalle tekemään synninpäästöä. Mutta agraariyhteiskuntaan ei ole paluuta.

Juhannus on tyypillinen keskiluokkainen juhla, jossa on onnistuttu pilaamaan keskikesän bileet kaikenlaisella vouhotuksella. Juhannuksena kuuluisi olla riettaan pakanallinen, ja etsiä joku nuori piika tai poika hässittäväksi ladossa, mutta perkele kun pitää olla perheellinen. Makkarat paistumaan ja sauna lämpiämään.

Juhannuskokko laitetaan palamaan, jos paskalta säältä keritään. Siinä vaiheessa kun isältä menee hermot, lentää polttoöljyä puille, ja saadaan bensiininkäryä suvi-ilmaa raikastamaan. Grillauskin siirretään sisätiloihin, ja pyyhkeet kastuvat sateessa. Mutta hymyillään koska ollaan nousuhumalassa – vielä hetken.

”Onneksi” kyynärpää kyynärpää vastaan (ja jonkun käsi jonkun perseellä) saadaan samalla nauttia sukulaisten ihanuudesta. Juhannus ja joulu ovat tapoja tuoda sellaiset sukulaiset yhteen, joilla on normaalisti edes sen verran älliä, että tajuavat pysyä mahdollisimman kaukana toisistaan.

Iltasaunassa naiset muuttuvat huutavaksi akkalaumaksi, jota kukaan ei tunnista omakseen, ja jonkun eno valittelee ällistyneille siskonpojilleen että anus on ruvennut taas ikävästi vuotamaan verta.

Sitten vielä ne pakolliset järvikuolemat. Jos ette idiootit tajua, että kännisenä ei kannata mennä kylmään veteen, ja että juhannus on tarpeeksi perseestä jo ilman äkkikuolemia, niin ansaitsette kohtalonne. Seuraavan päivän uutislähetyksissä teidät muistetaan Alexander Stubbin ja säätiedotuksen välissä varoittavina tilastoina.

Keskiyöllä eloonjääneet, lihavoituneet, kyyniset kaupunkilaiset katsovat elämäänsä ja ihmettelevät, mikä meni vikaan.

Olisiko sittenkin pitänyt hypätä järveen?

Suomessa ei ole kesää, eikä juhannusta paskempaa juhlaa. Hauskaa juhannusta!