Pyöräillessä tunnen olevani maailman villein ja maailman vapain, ja juuri ehkä sen takia siinä satulan päällä saan luovuuskohtauksia ja erinomaisia ideoita. Yks idea on, että haluan ostaa kesäksi sellasen hullukuvismaikka -mekon ja aloittaa taiteilijanurani se päällä.
On vain mutkia matkassa, koska en ole järin lahjakas missään taiteellisessa. Renne lohdutti, että osaanhan mä piirtää. Osaan ehkä piirtää, mutta vaan mallista ja sillonkin menee jossain kohtaa hermot ja aloitan ”viivatyöskentelyn”. Tuon termin opin edelliseltä kuvisopettajalta, joka aina kehui viivatyöskentelyäni, koska ei tiennyt sen olevan vain tapa nopeuttaa työn valmistumista.
Toisekseen taiteilijan pitäisi olla hullu ollakseen uskottava. Enkä mä ole hullu! Mä oon tosi tavallinen urheilua harrastava kauneusalan yrittäjä, jolla on hirveä tarve löytää elämäänsä jotain mielenkiintoa lukemalla, haaveilemalla ja etsimällä. Tai jos taiteilija ei ole hullu, kelpaa myös hulluuteen usein liitetty nerous saavuttamaan uskottavuutta. Pieleen menee sekin. Ideoita, näkemyksiä ja ajatuksia riittää, mutta aika usein oon vaan hössähtänyt ja tyhmyyteen taipuvainen.
Enkä mä myöskään halua riistää itseltäni henkeä! Mä rakastan mun elämää, eikä täällä oikein osata arvostaa hengissä olevia taiteilijoita. Ei ainakaan niin paljoa kuin kuolleita. Ja mikä todennäköisyys että kuolen 23-vuotiaana traagisesti? No nyt kun kysyin, niin se todennäköisyys on aika suuri, koska tää villeys ja vapaus tarttuu muhun just pyöräillessä, koska kuvittelen ettei pyöräillessä tarvitse noudattaa juuri mitään liikennesääntöjä.
