 Sebastian Tynkkynen to 15.05.2014 |
Olen koonnut tähän kaikki kuulemani pakkoruotsittajien argumentit, sekä vastaperustelut, miksi ne eivät ole päteviä. Listaa päivitetään sitä mukaa, kuin uusia argumentteja esitetään. 1. Suomi on kaksikielinen maa Suomi on todellisuudessa monikielinen maa, jonka ylivoimainen pääkieli on Suomi. Perustuslaki ei vaadi jokaista suomalaista opiskelemaan toista kotimaista, vaan laki tästä säädettiin poliittisissa lehmänkaupoissa 40 vuotta sitten. 2. Ruotsi on naapurimaamme Myös Venäjä ja Viro ovat naapurimaitamme. Jos naapurimaan perusteella tulisi opiskella kieltä, opiskelisimme pakolla kaikki myös näitä kieliä. 3. Lukeminen ja laskeminenkin on pakollista Tietenkin, koska kummatkin ovat tarpeellista. Opetussuunnitelmaan pakolliseksi tulee määritellä ne aineet, joista on todistettavasti merkittävää hyötyä joko yksilölle tai yhteiskunnalle. 4. Ruotsi on yleissivistävää On päivänselvää, että kaikki kielet yleissivistävät. Ruotsi ei ole ainoa kieli, joka lisäisi suomalaisten yleissivistystä. 5. Ruotsi helpottaa muiden kielten oppimista Niin helpottavat muutkin kielet. Jos haluaa oppia espanjaa, ranska helpottaisi tämän kielen oppimista. Kiina taas on portti aasialaisiiin kieliin. Mutta miksi kukaan opiskelisi ensin jonkun toisen kielen, jotta olisi helpompi oppia sitten sitä varsinaista kieltä, jonka haluaa oppia? 6. Ruotsinkielisten palvelut on turvattava Maantieteellisesti vain yhdessä prosentissa Suomen kuntia on ruotsinkielinen enemmistö. Niissä ruotsinkieliset kattavat itse äidinkielellään palvelut. Muualla ruotsinkielisille kaikista järkevintä ja halvinta on taata palvelut ruotsin kielellä tulkkipalveluiden kautta, sillä nykyinen kallis ja massiivinen ruotsinopetus ei tuota riittävää ruotsintaitoa, jolla voitaisiin palvella asiakkaita ruotsiksi. 7. Ilman ruotsia ei pohjoismainen yhteistyö suju Pohjoismainen yhteistyö ei tarkoita ruotsin kielellä puhumista, vaan se on maiden välistä kumppanuutta, julkilausumia ja sopimuksia. Emme tarvitse suurta määrää ruotsin alkeiden puhujia, vaan meidän tulee panostaa laatuun. Pakkoruotsin lakkauttamisen myötä epämotivoituneet ruotsin kieltä tarvitsemattomat nuoret ohjautuvat opiskelemaan itselleen hyödyllisiä aineita, ja samalla ruotsinkieltä tarvitsevien opetusryhmien taso nousee, ja opetuksessa päästään syvemmälle. 8. Pakon loputtua kukaan ei opiskele ruotsia Ei se määrä, vaan se laatu. Tietenkään ei ole mitään mieltä siinä, että kaikkien pitäisi opiskella kieltä, jota eivät tarvitse. Se on kallista, eikä palvele yhteiskunnan etua. Tarvitsemme myös suuria maailmankieliä, joiden osaaminen on vielä hyvin heikkoa. On luonnollista ja välttämätöntäkin, että 100% ruotsin kiintiöstä osa siirtyy opiskelemaan muitakin kieliä. 9. Virkoihin vaaditaan ruotsia Keinotekoiset vaatimukset, jotka eivät perustu todelliseen tarpeeseen, pitää purkaa. Menetämme turhaan kyvykkäitä työntekijöitä, kun heille asetetaan muodollinen vaatimus, jota työelämä ei vaadi. Virkamiesruotsin vaatimus tulee lakkauttaa, sillä edes valtion johtajamme eivät ruotsia taida eivätkä tarvitse, kuten Svenska Ylen ruotsinkielisessä puheenjohtajatentissä ja monissa muissa vastaavissa tilanteissa on nähtävissä. 10. Suomenkieliset työnhaussa eriarvoisessa asemassa, jos ei osata ruotsia Edelleen, ilman ruotsin osaamista työelämässä pärjää suurimmassa osassa Suomea. Virkamiesruotsin myötä myös tämä suurin osa Suomea velvoitetaan ruotsin osaamisen vaatimuksella, vaikka kyseinen vaade on aivan turha. Se pitää poistaa lainsäädännöstä. Jos asuu ruotsinkielisellä alueella tai on muuttamassa Ruotsiin, mikään ei estä suomenkielistä opiskelemasta ruotsia. 11. Muiden kielten opiskelu väheni, kun ruotsin kirjoittaminen pakollisena poistui Ei ruotsin pakollinen opiskelu lukiosta ole mihinkään poistunut. Edelleen jokaisen on opiskeltava viisi pakollista ruotsin kurssia, jonka päälle saa vielä päättää, haluaako opinnoistaan ylioppilaskokeesta arvosanan. Ruotsin kielen opiskelu ei ylläpidä muiden kielten opiskelua. Jos yläkoulussa alkavan vieraan kielen saa itse valita, on paljon suurempi todennäköisyys kiinnostua myös muista kielistä ja ottaa kielipalettiinsa muitakin kieliä. Vielä näin ei ole. 12. Mikä onglema pakkoruotsin vastustajilla on suomenruotsalaisten kanssa? Myös suomenruotsalaiset ovat suomalaisia. Sekä suomenkieliset, että ruotsinkieliset suomen kansalaisuuden omaavat ovat suomalaisia. Pakkoruotsin vastustajat eivät vastusta suomenruotsalaisia, vaan sitä, että suomenkieliset pakotetaan opiskelemaan kieltä, jota ei tarvita. 13. Olimme osa Ruotsia Onko tämän perustelun esittäjiltä unohtunut, että olimme myös osa Venäjää? 14. Kaksikielisyys on rikkaus Vielä rikkaampaa on monikielisyys. Vain 2% Euroopasta ja 0,2% maailmasta puhuu ruotsia tai suomea. Äidinkielen opiskelu on välttämätöntä, mutta sen lisäksi rinnalle kannattaa valita niitä kieliä, joille on käyttöä. Tällainen kieli ei kaikkien suomenkielisten kohdalla ole ruotsi. 15. Mistä sitä tietää, minne isona muuttaa? Tämän argumentin esittäminen on kestämätöntä, sillä se perustuu aina taustaoletukseen: kaikki muuttavat kuitenkin ruotsinkielisille alueille (joita on Suomessa hyvin vähän). Taustaoletus on virheellinen. Mitä jos muuttokohde onkin Itä-Suomi tai ulkomaat? “Mistä sitä tietää” -perustelu on tyhjää argumentointia. 16. Resurssit riittävät vain ruotsin- ja englanninopettajiin Tilanne on tällä hetkellä erittäin huolestuttava, sillä B2- (yläkoulussa alkava vieras kieli) ja C1-kielivalikoimat (toisella asteella alkava vieras kieli) ovat kouluissa hyvin suppeat. Englannin kielen asema on perusteltu kyseisen kielen tarpeellisuuden vuoksi, mutta ruotsinryhmien perustamisen pakollisuus toimii tulppana pätevien muiden kielten opettajien palkkaamiselle. 17. Yliopistot eivät kouluta tarpeeksi muiden kielten opettajia ruotsinopettajien tilalle Eivät vielä, sillä pakkoruotsi nimenomaan jyrää muiden kielten koulutustarpeen yliopistoissa. Yliopistot kouluttavat niitä opettajia, joita koulukentällä tarvitaan. Kun pakkoruotsiasetus poistetaan, yliopistojen kannattaa alkaa kouluttamaan monipuolisemmin myös muiden kielten opettajia. 18. Kaikille oppilaille ei tule tasavertaiset kielivalikoimat, joista valita Kielivalikoimat eivät tälläkään hetkellä ole tasavertaiset. Koulut tarjoavat oppilaille niitä B2- ja C1-kieliä opiskeltaviksi, joiden opettajia niiltä kullakin hetkellä löytyy. Joissakin kouluissa Suomessa on tällä hetkellä mahdollista opiskella käytännössä vain englantia ja ruotsia, kun suurimmissa Helsingin kouluissa on mahdollisuus opiskella jopa italiaa ja aasian kieliä. Kielivapaus ei tarkoita sitä, että jokainen koulu pakotetaan tarjoamaan B1-kieleksi ruotsia ja viitta suurta maailmankieltä, vaan että oppilas saa valita niiden kielten joukosta, joista koululla on mahdollista järjestää opetusta. Kysynnän ja tarjonnan laki tulee korjaamaan opetuksen saannin tarpeeseen perustavaksi ympäri Suomea. Rannikolla tullaan perustamaan enemmän ruotsinkielisiä ryhmiä, itärajalla enemmän venäjänkielisiä ryhmiä jne. 19. Suomenruotsalaisen kulttuurin tulevaisuus on turvattava Kenenkään suomenkielisen tehtävänä ei ole ylläpitää toisen vähemmistön kulttuuria, vaan suomenruotsalaisten on itse elettävä, ylläpidettävä ja tuotettava omaa kulttuuriaan. 20. Suomi on ruotsalainen Kukaan ei voi määritellä toisen identiteettiä toisen puolesta. 21. Suomessa on tärkeämpiäkin asioita käsiteltäväksi Siinä vaiheessa kun Suomessa käsitellään vain työllisyys- ja kasvupolitiikkaa, yhteiskunnan eteenpäin meno pysähtyy. Yhteiskunta on kokonaisuus, jossa on pieniä ja suuria asioita, joihin kaikkiin tulee puuttua, kun huomataan epäkohtia. ”Ei puututa tähän, koska tämä on liian pieni asia” -retoriikka on älytöntä. Lisäksi pakkoruotsin kohdalla ei ole kyse mistään pienestä asiasta, sillä sillä on taloudellisia vaikutuksia, ja sen lisäksi kyseistä kieltä joutuu opiskelemaan jokainen suomalainen, tarvitsi sitä tai ei. 22. Ilman pakkoruotsia en opiskelisi nyt Tukholmassa korkeakoulussa Tämä perustelu kuuluu luokkaan, jossa yhden yksittäisen ihmisen kokemuksella yritetään epätoivoisesti perustella koko yhteiskunnan tarpeet. Ymmärrämme kuitenkin, että tarpeet siitäkin huolimatta ovat jokaisella erilaiset. Suomalaisia opiskelee ympäri maailman huippuyliopistoissa. Vaikka suomalaispoika on päässyt Pariisiin yliopistoon ranskan opintojensa vuoksi, sen vuoksi ei ole perusteltua vaatia jokaista suomalaista opiskelemaan ranskaa. Oletko kuullut uuden väitteen, miksi jokaisen suomalaisen tulisi opiskella pakkoruotsia? Kerro se kommenttikenttään, ja lisään sen uudeksi kohdaksi tekstiin. |
|
Sebastian Tynkkynen ti 06.05.2014 |
 Suomalaisessa kielipolitiikassa on yksi kieli ylitse muiden. Eräs useasti esitetty kysymys paljastaa, kuinka pinnallisella tasolla pakkoruotsin kannattajien ymmärrys kielipolitiikasta on. Se menee suurin piirtein näin: “Eikö pohjoismaisen yhteistyön lisääminen ja pakkoruotsin alasajo ole mahdoton yhtälö?” Jos pohjoismainen yhteistyö ymmärretään ruotsinkieliseksi keskusteluksi Islannin, Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen välillä, niin olemme epäonnistuneet totaalisesti. Tiedemiehemme, yrityselämämme ja iso osa poliitikoistamme keskustelevat englanniksi näiden maiden kanssa, eikä suurimmalla osalla suomalaisista ole mitään edellytyksiä jatkaa keskustelua nimensä esittelystä pidemmälle. Onneksi yhteistyötä on huonosta ruotsin osaamisestamme huolimatta tehty pohjoismaiden välillä. Näen lähtökohdat pohjoismaiseen yhteistyöhön erittäin hedelmällisiksi: meillä on hyvin samankaltainen yhteiskuntamalli, arvopohja, kulttuuri sekä monta muuta yhdistävää tekijää. Näin ei ole muun Euroopan kanssa ja siksi EU:n liittovaltioprojetki tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Suomen tulisi alkaa nojaamaan pohjoismaisiin veljiinsä nyt enemmän kuin koskaan. Tähän päästään päättäjien poliittisella linjamuutoksella, ja pienenä sivuhaarana kielipolitiikka oikein toteutettuna vain tukee tätä tavoitetta. Tällä hetkellä Suomessa panostetaan ruotsinkielen opetuksessa määrään – ei laatuun. Yhteistyön kannalta tässä ei ole mitään järkeä. Nyt laitamme kaikki opiskelemaan kieltä, jota vain pieni osa tarvitsisi, ja muut opiskelijat menevät epämotivoituneimpien ehdoilla. Laatuun meidän on panostettava, jotta saamme niitä osaajia, joille ruotsista tulee käyttökieli. Yksi toimiva hehkulamppu tuo enemmän valoa kuin viisi käyttökelvotonta rikkinäistä. Ja kun Pohjoismaiden Neuvoston roolia aletaan vahvistamaan, emme saa tehdä samaa virhettä, mikä EU:ssa on tapahtunut. Yhteistyötä tulee tehdä niissä asioissa, joista kaikki mukana olevat maat hyötyvät, eikä yhteistyöelin saa muuttua byrokratiaksi, joka kurjistaa jäsenmaidensa oloja, jakelee tuomioita toisilleen ja marssii kansallisen päätäntävallan yli. Veronmaksajien rahoilla on kustannettava opetusta, joka hyödyttää yhteiskuntaa ja yksilöitä. Minulle ei ole mikään ongelma, että kaikki suomalaiset pakotetaan opiskelemaan tulevaisuudessa ruotsia, jos kieliasetelma on muuttunut niin, että iso osa suomalaisista puhuu ruotsia äidinkielenään. Silloinhan pakkoruotsi olisi nimenomaan järkevää ja välttämätöntä. Nyt tilanne on aivan päinvastainen. Ja suuntakin selvä: 1800-luvun 20% ruotsinkielisestä väestöstä on tipahdettu viiteen prosenttiin, ja ruotsinkielisten osuus laskee entisestään. Pakkoruotsin sijaan jokaisen tulisi opiskella Suomessa vieraana kielenä englantia, sillä sitä tarvitsee täällä jokainen. |
|
Sebastian Tynkkynen ma 03.03.2014 |
Suomenkieliset ovat tyytyneet vallitseviin olosuhteisiin ja sietäneet heidän kustannuksellaan tehtyä kielipolitiikkaa pitkään. Puhutaan sadoista vuosista. Näyttää siltä, että vihdoin kansa herää vaatimaan oikeuksiaan. Tästä kertoo muun muassa ruotsin pakollisesta opiskelusta irrottautumista vaativan kansalaisaloitteen eteneminen eduskuntaan. Puhutaan, että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu jonkinasteinen vaatimattomuus. Paljon Suomessa onkin suostuttu kestämään: valtaväestön kielellisiä oikeuksia on poljettu läpi historian. Vielä tänäkään päivänä ei voida puhua suomenkielisten oikeudenmukaisesta kohtelusta kielipolitiikassa. Suomen siirryttyä Venäjän vallan alaisuuteen vuonna 1809 hallintokieleksi jäi yksinomaan ruotsi. Ruotsinkieliset taistelivat tosissaan pitääkseen Suomen kielellisesti otteessaan. Kymmenen vuoden kuluttua E. G. Ehrström aloitti Åbo Morgonblad -lehdessä kirjoitussarjan, jossa vaadittiin esimerkiksi koulujen ja virastojen muuttamista suomenkielisiksi. Viranomaisille tämä oli liikaa ja lehti lakkautettiin. Vuonna 1850 suomenkielisten oikeuksia evättiin isossa mittakaavassa. Ruotsinkielinen virkamiehistö kielsi julkaisemasta suomen kielellä muuta kuin uskonnollista tai taloudellista kirjallisuutta. Sekä poliittisten uutisten, että romaanien julkaisu suomen kielellä kiellettiin, eikä näitä tekstejä saanut myöskään kääntää toisesta kielestä suomeksi. Vasta kymmenen vuoden kuluttua (1860) kielisensuuri saatiin kumottua kokonaan. Tästä ei mennyt kuin kaksi vuotta, kun yksinomaan ruotsinkielisistä jäsenistä koostuva komitea tuli siihen johtopäätökseen, että suomen kieltä ei voitaisi käyttää hallintokielenä, koska se oli liian kehittymätöntä. Aleksanteri II antoikin vuoden kuluttua Helsingin valtiopäivillä kieliasetuksen, jonka perusteella suomi olisi saatettava tasavertaiseksi virkakieleksi 20 vuoden siirtymäajan kuluessa. Vuonna 1870 koulutushallituksen päällikkö Casimir von Kothen yritti tukahduttaa suomenkielisen oppikoululaitoksen ja myöhemmin Östra Nyland -lehti vaati, etteivät oppikoulut saisi olla suomenkielisiä. Suomenkielinen väestö kuitenkin heräsi vastustamaan tätä ja laajoilla kansankeräyksillä varmistettiin, että suomenkielisten oppikoulujen toiminta jatkui. Vuonna 1871 venäjän kieli tuli pakolliseksi lyseoissa ja reaalikouluissa. 20 vuoden kuluttua tästä määrättiin, että siviilivirkoihin nimitettäviltä tullaan vaatimaan vähitellen venäjän kielen taitoa ja että venäjää osaavilla oli etuoikeus virkoihin. Tänä päivänä virkaedellytyksenä puolestaan on ruotsin kieli, sillä kaksikielisyys asettaa tämän vaatimuksen koko virkamieskunnalle alle viiden prosentin suomenruotsalaisen väestön takia. Vuonna 1916 venäjän kieli määrättiin pakolliseksi oppiaineeksi seminaareihin. Tänä päivänä ruotsi on määrätty pakolliseksi oppiaineeksi kaikissa kouluissa kaikilla oppiasteilla. Se siitä, historia on historiaa. Tärkeää on tarkastella vallitsevaa tilannetta. Omalla opintoasteellani, yliopistossa, ruotsin opiskeluun pakottaminen on hyvin ongelmallista. Kun kysyn kollegoiltani, pärjäävätkö he virkamiesruotsin suoritettuaan työelämässä, jos heidän tulee käyttää ruotsin kieltä, saan aina saman tyylisen vastauksen: he eivät suomenkielisinä opettajina keksi tilannetta, missä heidän tulisi käyttää työelämässään ruotsia, ja jos heidän pitäisi, virkamiesruotsi ei anna minkäänlaista pätevyyttä suoriutua tilanteista, sillä se on vain pintaraapaisu kyseisen kielen opiskeluun. Sen sijaan virkamiesruotsin vaatimus toimii loukkuna monelle yliopisto-opiskelijalle tutkinnon saamisessa. Monen valmistuminen venyy, kun virkamiesruotsikurssista ei päästä läpi. Omassa tiedekunnassani on useita tällaisia opiskelijoita. Yleisen harhakäsityksen mukaan suomenkieliset olisivat opiskelleet aina pakkoruotsia. Ruotsin opiskelusta tehtiin pakollista kuitenkin vasta 40 vuotta sitten peruskoulu-uudistuksen yhteydessä Keskustan ja RKP:n solmiessa lehmänkaupat. Suomenkieliset tuntevat myös laajalle levinneen propagandan pakkoruotsin poiston mahdottomuudesta, koska perustuslaki säätäisi siitä. Todellisuudessa perustuslailla ei ole mitään tekemistä ruotsin pakollisen opiskelun kanssa ja siksi kielten opiskeluun liittyvää lainsäädäntöä voidaan ajantasaistaa, kun kansanedustajat niin haluavat. Perustuslailla on tekemistä ainoastaan sen kanssa, että sekä suomi, että ruotsi on molemmat asetettu päätasoisiksi kieliksi, vaikka puhujaprosentit menevät 90-5. Ruotsalaisen kansanpuolueen monikymmenvuotinen hallitustaival on kuitenkin jarruttanut uudistuksia kielilainsäädännön nykyaikaistamisessa. Lait ovat pahasti jäljessä nykytilanteen tarpeista. Tällä hetkellä ainoa kieli, jota jokaisen suomalaisen tulee opiskella, on ruotsi. Ahvenanmaalaiset vapautettiin suomen opiskelusta – sen sijaan Manner-Suomessa vastaavasti suomenkielisiä ei ole vapautettu ruotsin kielen opiskelusta. Suomenkieliset opiskelevat kouluissa ruotsia viiden prosentin suomenruotsalaisvähemmistön vuoksi, vaikka heistäkin ylivoimainen enemmistö puhuu suomea. Ei ole ihme, että ruotsin tunneilla opiskelumotivaatio on niin monella oppilaalla hukassa. Vielä 2000-luvulla suomenkielisten oikeuksia joudutaan puolustamaan, sillä rannikon pieni kielivähemmistö vaatii koko viiden miljoonan suomenkielisen kustannuksella ylläpitämään suomenruotsalaista kulttuuria ja ruotsinkielisiä palveluja, jotka pystyttäisiin turvaamaan järkevämmillä toimilla. Itärajalla venäjän osaamisen tarve on huutava, mutta tässä ympäristössä, jossa on 0% ruotsinkielisiä, opiskellaan ruotsia, koska länsirannikolla asuu kielivähemmistö. Kaksikielisyyskysymys repii kansakuntaa kahtia: säilytetäänkö yhden vähemmistön kieli toisena kansalliskielenä vai pitäisikö suomen kielelle vihdoin tunnustaa monisatavuotisen kaltoinkohtelun jälkeen maamme pääkielen asema? Olen sitä mieltä, että kaikki järkisyyt puhuvat sen puolesta, että maastamme olisi tehtävä virallisesti yksikielinen, ja eikä yhden kielivähemmistön etuja tulisi paisutella muiden kustannuksella. Suomalaisia tulisi rohkaista monipuolisesti eri kielten opiskeluun tarpeiden mukaan. Ruotsille pitäisi taata Suomessa vähemmistökielen asema. Jos ruotsinkielisten määrä lähtee voimakkaaseen nousuun, kaksikielisyyden säilyttäminen on perusteltua. Kuitenkin viimeiset pari sataa vuotta ruotsinkielen puhujien määrä on vähentynyt jatkuvasti, eikä kehitys ole kääntymässä toiseen suuntaan. Nyt olisi vihdoin tunnustettava reaaliteetit. |
