Huhhuh & heissan muruset!

Kirjoitan kerrankin tässä reaaliajassa postausta, hyvässä aamukahvitärinässä toisella silmällä vähän väliä kelloa vahdaten. Olen noussut aamulla seitsemältä, huomannut että ulkona sataa kissoja ja koiria ja oikeastaan kaikki nisäkkäät ja nilviäiset, turhautunut vaaterekkien edessä, sutaissut hiukset ponnarille (kun puhutaan paniikkikampauksesta, se on ehdottomasti ponnari, tuo maailman eniten lame kampaus. Enkä edes pyöräyttänyt hiussuortuvaa ponnarin ympärille = todella läävää eikä tod mitään Instamatskua!!!!), astunut klopoihin kumisaappaisiin, ja harpponut sadetta uhmaten bloggaajille järjestettyyn aamupalaan. Aikaisesta herätyksestä ja paniikkikampauksesta huolimatta olin SILTI myöhässä aikalailla tasan kaksitoista minuuttia, ja se kyllä ärsytti. Istuin pienet hikikarpalot hiusrajassa pöytään minulle täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ja aloin kittaamaan kahvia. Kuten tuollaisissa tilanteissa on onneksi usein tapana, aamupalan imeydyttyä sisuksiin ja kofeiinin alkaessa hellästi potkia, oli oikeasti todella kiva, erilainen aamu. Mukavia ihmisiä, ajatusten jakamista, vähän jeesiä työjuttuihin, sekä tietty ihanaa aamupalaa. Ei huono syy nousta laittoman aikaisin.

Koko alkuvuosi tuntuu kiitäneen ohi uskomatonta vauhtia. En voi uskoa, että on jo toukokuu. Paitsi että en ole vieläkään lukenut ainoatakaan kirjaa, en ole myöskään oikein osannut pysähtyä fiilistelemään kevättä sen kummemmin. Tai talvea, silloin kun se vielä oli. Työt vievät tällä hetkellä niin käsittämättömän paljon aikaa, vaikka siitä ei kai pitäisi enkä haluakaan valittaa. Suorastaan kihisen innosta tässä tuolissani kotoisasti istuen, kun en ihan vielä saa huutaa ja ylpeänä kertoa kaikista projekteista, joita olen aamusta yöhön asti työstänyt! Olen tämän vuoden aikana päässyt niin valtavia harppauksia eteenpäin sillä elämän osa-alueella, että muiden elämän kivojen juttujen pieni laiminlyönti ei tunnu niin kamalalta. Ehdin nautiskella joutenolosta, ystävistä, keskellä viikkoa tissuttelusta ja vaikkapa romaanien lukemisesta kesälläkin, right?

Tunnollisena muurahaisakkana tunnen kuitenkin jatkuvaa pientä tuskaa kyljessäni siitä, että en ole oikein ehtinyt panostaa blogiin. Uskokaa kun sanon, että se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että aikaa ei ole riittänyt toteuttamaan niitä kaikkia suunnittelemiani hauskoja ja jotenkin järkevän informatiivisia postauksia. Ahdistaa, että lista postausideoista on kasvanut niin pitkäksi, ja kaikki jutut eivät sitten enää ehkä tunnukaan niin tuoreilta ja nokkelilta, kun niiden ideoimisesta on ehtinyt vierähtää neljä viikkoa – tai neljä kuukautta. Olen tehnyt vähän aikaa sitten (minulle itselleni) todella, todella suuren ”elämänmuutoksen”, ja vähentänyt päivätöitäni yhdellä kokonaisella päivällä viikosta. Muita töitä on niin paljon, että ei ole ollut muuta vaihtoehtoa välttää totaalinen ylirasitus ja stressihorkka ja jatkuva morkkis siitä, ettei aika riitä. Tuntuu jo ajatuksena ihanalta, että nykyään minulla on kokonainen vuorokausi, jonka omistan vain omalle hyvinvoinnilleni sekä kirjoitustöille. Se on kuitenkin ammattiylpeälle ja työtään rakastavalle todella suuri päätös, mutta jo näin lyhyen ajan jälkeen huomaan sen ehdottomasti olleen järkevää. Jatkossa, uskaan varovaisesti jopa sanoa että lähituleivaisuudessa, tuo tulee näkymään myös blogissa. Lisää karkkiarvosteluja, reseptikornereita, ja tällaisia fiilispostauksia! Ehkä jopa asukuvia, nyt kun on ainakin yksi päivä viikosta, jolloin ei tarvitse ajatella pukeutumista työn kannalta. Nyt kun ei enää tarvitse kirjoittaa sekuntikelloa tuijottaen, herää luovuus ja intokin ihan erilailla tähän hommaan. Hommaan, jota kuitenkin rakastan. Kuten ensimmäisessä blogipostauksessani sanoin, blogi on mun ajatusteni ämmässuo, oma leikkikenttäni, rakas harrastus. Sellaisena haluan sen pitää, enkä minään rahantekovälineenä, pakkopullana tai päätä kiristävänä vanteena.

Tästäkin taisi nyt taas tulla tällainen avautumispostaus, eli JUURI mitä olisin halunnut välttää, mutta tämä oli itselleni tärkeää saada pois sydämeltä. Ihania arvontavastauksianne lukiessa (!!jos vaikka viikonloppuna vastaisin niihin kyssäreihin) mieleeni painui yksi kritiikki, joka osui ja upposi graniittisydämeeni. Eräs sympaattinen lukija moitti minua siitä, että olen ylitunnollinen bloggaaja, enkä missään tapauksessa saisi tuntea paskaa mieltä siitä, että en ihan aina ehdi kirjoittaa jotain hauskaa. Se tuntui todella hyvältä, eräänlaiselta synninpäästöltä, ja toi mulle mahtavan fiiliksen. Sellainen palaute ja tietynlainen ”uskollisuus” teiltä ihanilta lukijoiltani saa nipistämään aamusta hetken läpperin kanssa – tai jopa tekemään tuollaisia ammatillisia elämänmuutoksia. Kaunis kiitos siitä, ja kaikesta muusta ilosta ja tsempistä jota teiltä saan.

Nyt riennän töihin toteuttamaan kutsumustani vaatteiden viikkaajana, ja sitten pyörähdän vielä yhdessä työtapaamisessa. Viikonloppukin näyttää hyvin intensiiviseltä, mutta mukavalta. Nillityksestä ja draamastani huolimatta, olen iloinen ja kiitollinen saadessani tehdä tätä. Myös sotkuinen ja sateessa vielä entisestään liiskaantunut ponnari päässäni. Pus ja kiitos ja ihanaa torstaita!

-Vivve