Korkeahko työttömyys on ollut suomalaisten riesana jo pian neljännesvuosisadan. Pienehkö nousukausi 2000-luvun alussa näytti lupaavalta, mutta jälleen kerran työpaikat ovat kiven alla. Työttömyyttä lisäävät alavireisen taloustilanteen lisäksi myös rakenteelliset ongelmat, kuten työehtosopimusten yleissitovuus, korkeat verot ja veroluontoiset maksut, jotka ovat tehneet työn teettämisestä hankalaa ja kallista.

Yrittäminen taas on monelle liian riskialtista. Useimmilta suomalaisilta puuttuvat yrittämiseen vaadittavat pääomat, eikä yrittäjän sosiaaliturva ole samalla mallilla kuin työntekijän. Myös yrittämisen byrokratia laittaa kokeneemmankin ammattilaisen helposti raapimaan päätään. Mikäli on kuitenkin valmis ottamaan elämässään riskiä, kannattaa lopettaa lukeminen tähän ja alkaa yrittäjäksi.

Kaiken edellä mainitun päälle Suomessa tulee ns. sosiaaliturvaloukku. Työttömän on hankala saada työtä, jonka tekeminen nostaisi elintasoa verrattuna tukiin. Vaikka saisikin starttirahaa yrittäjyyteen, sillä ei vielä kuuhun lennetä ja yrityksestä tulisikin saada mahdollisimman pian sellainen, että se työllistää tekijänsä kokopäiväisesti, koska yritystä ei työttömän kannata perustaa satunnaisten keikkojen vuoksi.

Ei mikään ihme, että niinkin moni jää uhriutuneena kotiinsa makaamaan.

Ainaisen valittamisen ja valtiovallan mollaamisen sijaan ajattelin kuitenkin kertoa kiertotien, joilla ahkera ihminen voi nykyisen ”systeemin” kautta työllistää itsensä vaikka olisi jo ”sosiaaliturvakierteessä”.

Perusta ”yritys”. Nimenomaan lainausmerkeissä, älä oikeasti. Tarjoa ihmisille osaamistasi, oli se sitten mitä tahansa. Nettisivujen tekemistä, koiran ulkoiluttamista, matematiikan tukiopetusta tai veneiden veistämistä. Näppärä blogisti voi tienata vaikka silloin tällöin satasen pari kirjoitamalla jonkun muun puolesta.

Jos et mielestäsi osaa yhtään mitään, niin tarjoudu tekemään vaikka fyysistä työtä. Moni, etenkin vanhempi ihminen maksaisi mielellään esimerkiksi pihatöiden, lumitöiden tai muiden askareiden tekemisestä. Suomessa on mieletön määrä työtä joka jää tekemättä sen vuoksi, että se ei ole normaalisti kannattavaa, niin yrityksillä kuin yksityishenkilöilläkin. Satunnaista hommaa varten ei kannata palkata ketään, eikä yritysten ole välttämättä kannattavaa tarjota palveluita pienessä mittakaavassa.

Internetin kautta voit helposti tarjota palveluksiasi kenelle tahansa, aivan missä tahansa, mutta myös perinteinen ovelta ovelle kiertäminen voi toimia, eikä kaupan ilmoitustaulua kannata aliarvioida. Kun hoidat työsi hyvin, tarjoaa puskaradio sinulle huomattavasti lisää työmahdollisuuksia.

Ylläoleva ei sinänsä ole mitään rakettitiedettä. ”okei, mene ja tee töitä”. Jutun juju onkin uudessa lakimuutoksessa ja Ukko.fi -palvelussa, jotka mahdollistavat itsensä työllistämisen onnistuneesti myös sosiaalituella elävälle.

Vuoden alusta lähtien työtön on siis voinut tienata bruttona 300 e/kk, ilman että ansiot vaikuttavat työttömyysetuuden määrään. Ukko.fi taas on palvelu, jossa yrittäjä voi laskuttaa työstään yksityishenkilönä ja saa työnsä tuloksen palkkana käteen. Sinun palveluksiasi käyttävän yrityksen tai yksityishenkilön ei siis tarvitse huolehtia veroista tai maksuista, hän saa sinulta laskun jonka maksaa, minkä jälkeen Ukko.fi maksaa tilillesi palkan ja hoitaa kaiken byrokratian puolestasi.

Palvelussa voi tällä hetkellä valita itselleen laskukohtaisesti palkan, pian myös suoraan euromääräisesti. Teet siis töitä juuri niin paljon kuin saat ja maksat itsellesi vain sen 300e/kk palkkaa, jolloin voit nostaa elintasoasi, eikä työttömyyskorvauksesi siitä hupene. Vuositasolla et tietenkään voi tienata enempää kuin sen 3600 euroa ilman, että se vaikuttaa työttömyystukeesi.

Mikäli motivaatiota ja työtä riittää voit toki tehdä vaikka vuoden töitä ja laskuttaa ukko.fi -tilillesi huiman määrän rahaa. Tämän jälkeen perustat ”oikean” yrityksen ja sinulle onkin kertynyt mukava, täysin riskitön alkupääoma ja oma asiakaskunta valmiiksi. En kyllä tiedä onko tämänkaltainen ”mäkilähtö yrittäjäksi” täysin lain hengen mukaista, mutta ei sen ainakaan pitäisi olla laitonta.

Jos tämän jälkeen vielä joku kehtaa väittää, että itsensä työllistäminen olisi jotenkin mahdottoman vaikeaa ja riskialtista, niin suksikoon kuuseen.

Ensiksi tietysti parhaat uutiset! Vasemmisto lähti hallituksesta, eikä onnistunut paskomaan valtiontalouden sopeutustoimia aivan täysin. Kun esimerkiksi Annika Lapintien mukaan “valtiontalouden kannalta täsmälleen sama lopputulos olisi helposti löytynyt kiristämällä suurten tulojen, pääomatulojen ja omaisuuksien verotusta”, niin näkeehän sen tyhmempikin, että mitään rakentavia ehdotuksia sieltä oli turha edes odottaa.

Paavo Arhinmäki juoksutti medioita hienosti kehysriihessä, jossa hän varmasti oli jo etukäteen päättänyt ajaa Vasemmistoliiton seinään mahdottomine vaatimuksineen. Vielä tiistaina päivällä ilmassa oli muun muassa vaatimuksia isommista indeksikorotuksista esimerkiksi opintotukeen ja eläkkeisiin. Jos se ei ole puhdasta populismia ilman mitään todellisuuspohjaa, niin ei mikään.

Jopa demarit ovat ymmärtäneet, ettei sellaisia jakovaroja ole missään ollut enää vuosikausiin. Kehysriihen lopputulosta ovat kaikki siihen osallistuneet arvostelleet ”kipeäksi”, vaikka ”sopeutustasossa” eli veronkorotusten ja leikkausten yhteismäärässä ei päästy edes lähelle kolmea miljardia, joka oli realistisissa arvioissa alarajana.

Arhinmäki pääsi nyt luontevassa saumassa viemään puolueen oppositioon ja samalla keräämään potentiaaliselta äänestäjäkunnaltaan hyvän potin niitä irtopisteitä, joita tavoittelemassa muuten olisivat olleet SDP:n ja Vihreiden villapaitasiivet.

Hiukan epäuskottavalla tavalla hän tosin toimii, kun etuusleikkaukset ovat tälläkin kertaa hädin tuskin nimellisiä. Eniten möykkää aikaansaanut lapsilisän leikkaus on alle kympin. Sen summan säästää, kun vähentää tupakointia kaksi askia kuukaudessa tai jättää yhden tuopin tilaamatta (Helsingin hintatasolla).

Samaan aikaan hallitus toteuttaa Arhinmäenkin ajamia, valtiontalouden kannalta lähes merkityksettömiä kostokorotuksia pääomatuloveroihin ja perintöveroon ja antaa työn verotuksen kiristyä. Työtätekevää kansanosaa kupataan entistä ankarammin muun muassa autojen ja polttoaineiden verotuksen kautta.

Omistusasujia rokotetaan kannustamalla kuntia korottamaan kiinteistöveroja. Sähkön kallistuminen köyhdyttää kaikkia tasaisesti. Lypsäviltä lehmiltä eli työssäkäyviltä kansalaisilta ja tuottavalta elinkeinotoiminnalta lasketaan rangaistuksenomaisesti entistäkin enemmän verta. Paavo varmasti myhäilee jätettyään nämä osin itse vääntämänsä tortut hallituksen eteisen lattialle.

Työssäkäyviä, autoilevia veronmaksajia on helpompi kiusata kuin lihavaa, hiljaista rillipäätä koulussa, mutta henkilökohtaisesti ihmettelen, kuinka kauan menee, ennen kuin kamelin selkä kirjaimellisesti katkeaa. Keskiluokka ja kuvitteelliset hyvätuloiset saavat jatkuvasti raskaamman maksutaakan kannettavakseen, heidän ostovoimansa heikkenee, hinnat nousevat kaikilta ja samaan aikaan he eivät saa järjestelmältä oikeastaan yhtään mitään takaisin.

Jos jotain hyvää haluaa väkisin hakea, kehitysyhteistyömenoja leikataan muodolliset 50-100 miljoonaa euroa vuodessa ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot pienenevät 50 miljoonalla – tosin tavalla, joka on vielä sopimatta työmarkkinaosapuolten kanssa, eli nähtäväksi jää. Valtion palkkamenojen kasvua pyritään hillitsemään rajaamalla palkkaliukuma keskimääräiselle tasolle, mikä on tietenkin täysin riittämätöntä mutta edes hiukan oikeaan suuntaan kenottavaa.

Hallituksen rooli ei ole Suomessa millään tavalla helppo. Kun mietitään potentiaalisia leikkauskohteita joku aina kärsii, koska valtio ulottaa lonkeronsa jokaisen kaikkiin aukkoihin. Minun näkökulmastani keskeisiä ongelmakohtia on kaksi – sääntely ja ihmisten ehdollistuminen tuille sekä palveluille.

Julkishallinnon menot ovat noin 14 mrd euroa, eli sellaiset 15% koko julkisen sektorin menoista. Näistä on erittäin vaikea leikata, koska periaatteessa yhtään ”turhaa” työtä siellä ei ole. Jokainen virkamies toteuttaa jotain lakisääteistä tehtävää. Siksi tulisikin purkaa sääntelyä ja hallintorakenteita niin, että jatkossa lakisääteisiä tehtäviä on vähemmän ja julkishallinto olisi merkittävästi kevyempää.

Tämä auttaisi myös merkittävästi talouteen, koska erilainen sääntely paitsi lisää kustannuksia (mikä heikentää kilpailukykyä ja aiheuttaa työttömyyttä) myös rajoittaa talouden toimeliaisuutta. Yhtään uutta taksiyritystä tai apteekkia ei Suomeen synny vaikka minkälaisia verohelpotuksia tai yritystukia tarjottaisiin, koska sääntely estää niiden toiminnan.

Suurempina esimerkkeinä myös elintarvikeala, mukaan lukien kauppa, ravintolat ja panimot kärsivät merkittävästi kaikesta sääntelystä – jos ei muuten, niin ainakin kilpailu rajoittuu ja kuluttajan vaihtoehdoiksi jää ostaa samat tuotteet kahdesta kalliista kaupasta.

Toisekseen ihmiset ehdollistuvat hyvinkin nopeasti. Jos esimerkiksi julkista päivähoitoa ei olisi koskaan keksittykään, ei sitä kukaan osaisi edes kaivata. Nyt työttömät vievät omat lapsensa päivähoitoon kun tekee mieli olla ”vapaalla” ilman huutavia kakaroita. Päivähoidosta tulee vuodessa 2,6 miljardin euron kustannus, josta ei voi leikata euroakaan, koska lasten hoitaminen muuten tuntuu olevan nykyään mahdotonta.

Toinen esimerkki ehdollistumisesta on opintotuki. Kyseessä on todellisuudessa täysin tarpeeton tulonsiirto tämän päivän työssäkäyviltä huomisen hyvätuloisille. Ilmainen koulutus ja tuettu opintolaina itsessään riittäisivät kenen tahansa kouluttamiseen, etenkin kun itsensä voisi elättää myös osa-aikatyöllä.

Auta armias jos joku ehdottaa pientäkin leikkausta tai indeksijäädytystä tähän kaljarahaan. Yhtäkkiä kukaan ei enää muka opiskelisi ja nekin harvat jotka näin tekisivät olisivat nälkää näkemässä. Kilin vitut, ihmiset ovat vain ehdollistuneet tähän ilmaiseen rahaan, jota jaetaan 370 miljoonaa vuodessa.

Yllä olevien kaltaisia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, esimerkiksi lähes 1,5 miljardia vuosittain nielevä lapsilisä on täysin turha tuki, jota tulisi parhaassakin tapauksessa jakaa vain jonain perusturvan lapsikorotuksena. Mikäli tahtoa oikeasti riittäisi, voitaisiin julkisia menoja karsia varmasti kymmeniä miljardeja ilman, että kukaan oikeasti jäisi heitteille tai kuolisi kylmään ja nälkään. Poliittista tahtoa vain ei löydy, eikä oikeastaan kykyäkään, koska välittömästi joku läski on vinkumassa omien etujensa puolesta.

Vasemmistolaisen jakopolitiikan kannattaminen on pienituloiselta muutenkin varsin lyhytnäköistä. Muutama kymppi omaan tukeen tuntuu varmasti juuri sillä hetkellä tarpeelliselta, mutta toisaalla juuri sen vuoksi on alunperinkin työtön ja joutuu maksamaan kaikesta niin paljon. Pienituloiseltakin äänestäjältä (kuten minä itse) on paljon fiksumpaa toivoa sellaista politiikkaa, jonka avulla pääsee kokonaan pois köyhyydestä sen sijaan, että pysyisi ikuisesti työttömänä.

Vaikka suuret ongelmat eivät siitä mihinkään lähde, niin ilman vasemmistoliiton jatkuvia itkupotkuraivareita, ohareita ja iltalypsyjä hallituksessa on kuitenkin loppukauden varmasti kaikilla helpompaa, myös demareilla ja vihreillä.

Muut puolueet ovat varmasti jo ainakin henkisesti valmistautuneet siihen, että Fennovoima kampeaa myös vihreät hallituksesta ja viimeiset kuukaudet mennään niukimman mahdollisen enemmistön turvin. Arhinmäki voi nyt hetken paistatella omilleen suurena periaatteen sankarina, vaikka todelliset meriitit tällaiseen ovatkin vähäiset.

Jatketaan keskustelua Facebookissa: http://www.facebook.com/heikkinen.henri

Kehysriihen jälkeen Paavo näyttäisi siltä, että kalja maistuisi.

Tulin nyt viikonloppuna tuttuihin maisemiin Puolangalle viettämään laatuaikaa perheeni kanssa. Täällä keskellä ei mitään on hyvää tilaa pohdiskella maailman menoa, etenkin nyt käsillä olevaa Ukrainan tilannetta.

Vaikka minulla ei tietenkään ole siihen mitään sellaista sanottavaa, mitä joku muu ei olisi jo minua paljon asiantuntevammin sanonut, on maailman kuuminta uutisaihetta hankala sivuuttaa. Ohessa siis ”viissenttiseni” koskien ehkä hieman vähemmän käsiteltyä aihetta – propagandaa.

Propaganda on tietoa, jota levitetään tarkoituksena muokata kohteen mielipidettä. Se tuo mieleen lähinnä Pohjois-Korean ”suuren johtajan” tai maailmansotien taistelutahdon kohottamisen, mutta propagandan historia on itse asiassa yhtä vanha kuin ihmiskunta itse.

Aina ja kaikkialla on ollut tarpeen saada suuri yleisö puolelleen, hankkia teoilleen oikeutusta tai muuten vain levittää legendaa sankariteoista. Propaganda on läsnä aina ja kaikkialla, mutta erityiesti se viihtyy siellä missä valtaa on tarjolla. 

Esimerkkejä löytyy pitkin historiaa, aina muinaisista persialaisista nykypäivään, mutta erityisesti 1930-luvun Saksa on varsin synkällä tavalla osoittanut meille miten vaarallinen työkalu propaganda voi tehokkaasti käytettynä olla. Aikana ennen internetiä tehty propaganda oli kuitenkin jollain tapaa tunnistettavissa ja liitettävissä tekijänsä motiiveihin, kunhan vain tiesi kenen hallussa kulloinenkin lehti tai radiokanava oli.

Nyt kun olemme siirtyneet ”informaation aikakaudelle” on propagandan luonne muuttunut huomattavasti salakavalammaksi. Konkreettisena esimerkkinä juuri ”päällä oleva” Ukrainan kriisi, jossa ”todellisista” tapahtumista on loppujen lopuksi todella vaikea saada riittävää varmuutta.

Tällä hetkellä informaatiota tulee reaaliajassa todella monesta eri lähteestä. Lähtökohtaisesti puolueeton media pyrkii uutisoimaan tapahtumien kulkua, mutta todellisuudessa joku (vähintään) viidestä intressiryhmästä syöttää jatkuvasti omaa näkemystään julkisuuteen. Janukovitšin poppoolla on oma näkemyksensä asioiden kulusta, samoin Ukrainan nykyisellä hallinnolla, EU:lla, Venäjällä ja USA:lla.

Kiinnostuneena sivusta seuraavat – ja omat näkemyksensä kysyttäessä kertovat – myös naapurimaat ja esimerkiksi supervalta Kiina. Kaikki edellä mainitut tahot syöttävät julkisuuteen omaa propagandaansa ja omia näkemyksiään tapahtumien kulusta, jotka ovat aina tavalla tai toisella värittyneitä.

Virallisten lähteiden lisäksi pakkaa sekoittavat kymmenet miljoonat nettikommentaattorit (kuten minä). Niin sanotut faktat ja niiden takana olevat perustelut muuttuvat aina sen perusteella, mihin suuntaan sanoja on kallellaan. Yhden mielestä Krim oikeastaan kuuluu Venäjälle. Toisen mielestä siellä on menossa miehitys. Kolmannen mukaan Krimin asukkaat haluavat liittyä Venäjään. Neljännen mielestä Krim ei oikeastaan ole yhtään venäläinen. Jonkun mielestä Putin on roisto, seuraavan mielestä hän on suuri johtaja.

Erilaisia ”faktoihin perustuvia” mielipiteitä on kuin videoita Youtubessa ja jokainen pyrkii tuomaan omaansa esiin. Tiettävästi ainakin Venäjällä – ja varmasti muuallakin – on käytössä ammattimaisia kommentoijia, jotka täyspäiväisesti kansoittavat Internetin foorumeita ”virallista totuutta” levittäen.

Yleensä olen sitä mieltä, että mielipiteen tulisi muuttua heti kun faktat muuttuvat. Tällaisessa informaatiosodankäynnissä oikeastaan ainoa järkevä mahdollisuus on pyrkiä valitsemaan alustavasti puolensa ja seurata sitä tukevia mielipiteitä”totuutena”, ellei jotain aivan kiistämätöntä tapahdu. Itse olen päättänyt tukeutua muutamaan hyvään henkilö- ja uutislähteeseen joita pidän luotettavina ja riittävän ripeinä. Yksikään niistä ei ole kotimainen media.

Minun näkökulmastani Ukrainassa oli oikeutettu kansannousu jollaisia on hyvä aina välillä olla, Janukovits on roisto ja Putinin toiminta muistuttaa minusta pelottavan paljon erään viiksekkään diktaattorin puuhia 1930-luvulla. Krimiä voisi verrata esimerkiksi Tsekkoslovakian sudeettialueisiin.

Perinteisesti sanotaan, että voittaja kirjoittaa historian mieleisekseen. Tässä tapauksessa historiaa kirjoitetaan koko ajan, ja voittaja on se, joka kertoo parhaan tarinan.

Paavo Arhinmäki on viikonloppuna ottanut itselleen ja puolueelleen kunniaa siitä, että ”tuloerot ovat pienentyneet ja köyhyys vähentynyt”. Ikävä todeta, että tuloerot ovat kyllä kaventuneet, mutta ainoastaan sen vuoksi, että köyhyys nimenomaan on lisääntynyt.

Kun taloudessa on mennyt surkeasti, kaikissa tuloluokissa on köyhdytty, ylimmissä eniten. Kun ihmisiä jää työttömäksi, tuloerot toki pienenevät. Vain tästä on kyse “tuloerojen kaventumisessa”. Toivottavasti työttömät osaavat iloita panoksestaan tilastojen tasa-arvoistamisessa.

Keski- ja pienituloisia vasemmistoenemmistöinen hallitus on köyhdyttänyt veronkorotuksilla ja osin niiden myötä heikentyneellä työllisyydellä. Vain joutenoloetuuksilla elelevien reaaliansiot ovat jonkin verran vahvistuneet, mutta verotuksen takia kallistuneen energian, asumisen, ruoan, liikkumisen ja monien muiden välttämättömyystarpeiden vuoksi eipä kukaan ole juhlimaan päässyt.

Suomen haasteena Arhinmäki ei pidä niinkään velkaantumista (100 miljardia valtionvelkaa puhki tänä vuonna) tai julkisen sektorin kokoa (julkinen sektori hotkaisee tänä vuonna jo 58 prosenttia BKT:sta), vaan hänen mielestään ongelmana on yritysten johto, joka on epäonnistunut kansainvälisessä kilpailussa.

Eli jos raskasta kivirekeä vetävä hevonen ei jaksa vetää, ei syy Arhinmäen mielestä ole kuorman raskaudessa vaan hevosen laiskuudessa. Kuorman keventämisen sijaan jo henkihieverissä olevaa hevosta tulisi piiskata entisestään ja kuormaa lisätä.

Vasemmiston lempilapsia hallituksessa ovat tällä kaudella olleet erilaiset valtiontalouden kannalta merkityksettömät kosto- ja kiusantekoverot kuten pankkivero, ”solidaarisuusvero” ja autoveron Jutta-lisä. Kiusantekoverojen vaikutukset tunnetaan, eikä niissä ole mitään kehumista.

Vasemmistolaisesta 50-50 säännöstä huolimatta verotusta on kiristetty selvästi enemmän kuin oikeita menoleikkauksia tehty. Lisäksi valtiontalouden ”säästöistäkin” huomattava siivu on kuntien valtionosuuksien leikkauksia, jotka todellisuudessa siirtyvät vain kuntien veronkorotuksina veronmaksajien niskoille, koska kuntien tehtävät pysyvät samoina.

Lisäksi Vasemmisto haikailee nyt takaisin vanhaa varallisuusveroa, jonka poistoon demarit älysivät kirkkaana hetkenään Vanhasen 1. hallituksessa suostua. Ja tietenkin solidaarisuusveron laajennusta. Mitä väliä sen, että näillä naurettavilla ja fiskaalisesti merkityksettömillä operaatioilla käytännössä vain aiheutetaan verotettavien tulojen ja tuottavien pääomien siirtymistä esimerkiksi naapurimaihin, kunhan omalle hiipuvalle kannattajajoukolle voidaan esiintyä jonain robinhood-jeesuksena.

Vaikka todellisuudessa tähän mennessä leijonanosa on tehty veronkiristyksinä, myös viimeiset ”sopeutukset” tehtäisiin puoliksi ja puoliksi, koska tässä vaiheessa näennäistä 50-50 sääntö toimisi vasemmiston keppihevosena.

Leikkauksista ei kuitenkaan edes Paavo Arhinmäen notkeudella varustettu poliitikko pysty tänä päivänä luistelemaan. Edes joitain esimerkkejä hänen on kyettävä mainitsemaan.

Eipä hätää: Arhinmäen mukaan asehankinnoissa on leikkaamisen varaa.

Perusteena tähän hänen mukaansa on, että ”asehankinnat eivät kauheasti Suomen taloutta edistä”. No eivät varmaan, kuten eivät paranna mäkihyppääjien arvokisamenestystä eivätkä puhdista Itämerta. Asehankinnoilla on ihan toinen funktio.

Sotilaallisesta maanpuolustuksesta huolehtiminen on kaikissa oloissa valtion ydintehtäviä, ja viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa osoittavat kaikille paitsi vaikeimmin debiileille, että perinteiset turvallisuusuhat ovat totta tänäkin päivänä.

Sitä paitsi kas kummaa, miten asehankintojen kohdalla Arhinmäkeä yhtäkkiä alkaakin kiinnostaa vaikutus Suomen talouteen, kun minkään muun veronkorotuksen tai ylimääräisen rasitteen kohdalla talous tuntuu olevan täysin merkityksetön.

Eräs Facebook-kaverini epäili viikolla, että vasemmistolaisuus ei olekaan aate tai arvomaailma, vaan jonkinlainen reversiivinen aivohäiriö.

”Useimmat ihmiset tulevat saman evidenssin pohjalta samaan johtopäätökseen. Vasemmistolaisella ihmisellä tämä looginen ja normaali johtopäätös kuitenkin kääntyy automaattisesti ylösalaisin ja omaksi peilikuvakseen. Siksi hän on yhtä konsistentisti kaikesta outoa mieltä kuin normaali ihminen on konsistentisti normaalia mieltä”.

Kun lukee Arhinmäen aivoituksia, ei mikään muu selitys oikeastaan tunnu enää järkeenkäyvältä. Hoitoa nämä ihmiset tarvitsevat, eivät valtaa.

Paavon mielestä talousongelmat ovat vain yksityisen sektorin kyvyttömyyttä.

Tätä kirjoittaessa valtakunnan päättäjät sorvaavat kehysriihessä valtiontalouden sopeutuspäätöksiä. Käytännössä sateenkaarijengi tappelee siitä, minkä verran tulisi tehdä veronkorotuksia ja minkä verran valtio voisi leikata julkisia menoja.  Tähän mennessä kokoomus on jatkuvasti perääntynyt kestävän talouspolitiikan linjastaan pitääkseen sateenkaarihallituksen kasassa.

Toistaiseksi hallituksen keinovalikoimaan on kuulunut lähinnä maailman kireimpiin kuuluvan verotuksen kiristäminen entisestään. Jo nykyisellään keskituloinen maksaa vuodessa 2000 euroa enemmän veroja kuin saman verran tienaava ruotsalainen. Kun tähän lisätään vielä korotettu ALV ja muut verot, onkin työssäkäyvän suomalaisen ostovoima koko Länsi-Euroopan heikointa.

Meidät on siis verotettu jo köyhiksi ja halutaan verottaa vielä lisää. Jo nykyisillä päätöksillä uhkaa Suomen kokonaisveroaste nousta Euroopan korkeimmaksi.

Lähes kaikki tähän mennessä päätetyt menojen leikkaukset ovat olleet näennäisiä “verotukien” leikkauksia (eli veronkorotuksia) samalla kun varsinaisia julkisia menoja on lähinnä lisätty mm. korottamalla kotona makaamisen tukia. Kaikki nämä toimet heikentävät taloudellisen kasvun edellytyksiä.

Ainoa todellinen iso leikkauskohde Kataisen hallituksen aikana on ollut puolustusvoimat – juuri sopivasti Venäjän pullistellessa muskeleitaan.

Miksi ihmeessä hallitus tietoisesti pienentää Suomen kasvun edellytyksiä ja heikentää puolustuskykyä, kun järkeviäkin leikkauskohteita olisi olemassa? Opintotuen lainapainotteisuus, kehitysavun leikkaaminen, indeksikorotusten jäädyttäminen, ay-liikkeiden jäsenmaksutuen poisto, työttömien lasten päivähoito, järjestöjen avustukset, yritystuet, vuorotteluvapaat ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kesto vain muutaman mainitakseni.

Kokoomus on osoittanut aiemmissa kehysriihissä, että se on valmis taipumaan kaikissa: tuloveron kiristyksissä, solidaarisuusverossa, veronkorotusten pakottamisesta leikkausten kustannuksella, keskituloisten perheiden asemassa ja lopulta aina myös arviossa koko sopeuttamistarpeesta.

Myös tämänpäiväistä kehysriihtä varten vasemmisto on jälleen kerran paaluttanut etukäteen tiukasti kiinni, mitkä kaikki toimenpiteet eivät käy talouden sopeuttamiseksi, jolloin ainoa mahdollinen joustava elementti on jälleen kokoomus.

Tilanne on sama kuin joka maaliskuussa tämän hallituskauden aikana: kokoomus voi joko ilmoittaa, että hallitus kaatuu, tai suostua kaikkiin vasemmiston vaatimuksiin. Meidän kokoomuslaisten kannalta ongelma on siinä, että sietokyky on loppu.

Sellaista kokoomusta ei voi tukea eikä äänestää, joka toimii vasemmiston linjausten takuumiehenä. Kokoomuksen puoluejohdon pitää nyt tajuta, ettei sillä enää ole kokoomuksen äänestäjien valtakirjaa siihen, että valta-asemissa pysytellään antamalla vasemmistolle kaikki mitä se kehtaa pyytää. Nykyjohto on osoittanut olevansa hyvä keräämään ääniä, mutta huono käyttämään poliittista valtaa.

Kataisella on kuitenkin vielä viimeinen hetki osoittaa, että hänessä on kykyä johtajuuteen, periaatteellisuuteen ja kokoomuslaisuuteen. Se onnistuu vain, jos Katainen tulee joko kehysriihen päätteeksi ulos sellaisella ratkaisulla, joka ei sisällä veronkiristyksiä (epätodennäköinen skenaario).

Vaihtoehtoisesti johtajuutta voi osoittaa ilmoittamalla, että hallitus jättää eronpyyntönsä, koska kokoomus ei suostu enää taipumaan vasemmiston taloutta tuhoavin vaatimuksiin. Omasta näkökulmastani tällä hetkellä olisi parasta heittää vasemmisto ja vihreät ulos nyt ja tehdä kunnon ratkaisut yhdessä opposition kanssa kuin antaa idioottien paskoa vielä tämä viimeinenkin kehysriihi.