 Vivian Valpuri ti 08.04.2014 |
*blenderi saatu blogin kautta RawMix:in maahahtuojalta* Se joka tunnistaa otsikon biisin saa tulla mun luokse pirtelölle tai margariitalle, koska nyt on siihen kalusto kunnossa!!! Sain joku aika sitten viestiä RawMix-blendereiden maahantuojalta, ja he kohteliaasti tiedustelivat josko kaltaiseni smoothieilla itsensä hengissä pitävä kotikokki haluaisi tehoblenderin testiin. Sauvasekoittimella usean kuukauden ajan suhautelleena kolmen hevosvoiman ja alle 300€ hintainen tehopakkaus kuulosti minusta kokeilun arvoiselta combolta, ja niin sain tämän keittiöni kunkun kotioloihini käytettäväksi.
Olen tosiaan ennen käyttänyt sauvasekoitinta aamupalajuomani valmistukseen, ja yhden naisen tarpeisiin se toimiikin moitteetta. Jos kuitenkaan haluaa pyöräyttää edes yhdelle kaverille päivän tärkeintä ateriaa (tai vaikka ihania jäähiledrinkkejä, jäätelöä, pähkinätahnaa, pullataikinaa, murskatun iPhonen.. you name it!), vaatii sauvasekoittimen käyttö pientä kikkailua. Pakastemarjoja ei voi laittaa kupin pohjimmaiseksi, ja liika neste lentelee kauniissa kaaressa keittiökaakeleille.. Ei ihan niin smoothia (heh-heh) toimintaa mitä aamumuumiona toivoisi!
Aikaisemmat blenderini ovat olleet hintaluokkaa halvin on paras, ja se on myös näkynyt käytettävyydessä. Nyt jo kuopattu, Middle Claes Ohlsonilta hankittu, miniblenderi ei saa juomista sileitä, jäiden tai pähkinöiden murskaamisesta puhumattakaan. RawMixin kaltaisia ammattilaisblendereitä olen käyttänyt aikaisemmin vain kahvilatöissäni, joissa kova teho, kannun helppo puhdistus sekä laitteen pitkä ikä olivat tärkeitä ominaisuuksia. On ollut aika luksusta viskata joka-aamuiset juoma-ainekset vaan kannuun -ihan missä järjestyksessä hyvänsä- ja napsauttaa kone hoitamaan homman sileäksi. Alle puolessa minuutissa tämä järkyttävän tehokas vempele tekee selvää niin jäisistä marjoista, jääpaloista, avokadotahnoista, pähkinöistä, taateleista, sekä myös hädän hetkellä kovettuneesta parmesan-juuston käppänästä. Kaikkia olen kokeillut, kaikkiin toimi. Varaukseton suositus!
Kiinnostuneille tiedoksi: laitteen hinta on 289€, se on kaupan osoitteessa www.rawmix.fi, se soveltuu jokaiselle nopeutta, helppoutta ja laatua arvostavalle keittiössä viihtyvälle, ja seuraavaksi aion valmistaa sillä maapähkinävoijäätelöä. Mikäli se onnistuu, pistän reseptin jakoon!
Sain myös hetki sitten luonnollisia lisäravinteita testiin, ja aikani niitä keittiössä tuijotelleena olen ottanut ne käyttööni. Spirulina on kuulemma terveellisintä kamaa mitä voi kiduksiinsa vetää, ja siltä se haiseekin. Rehellisesti sanottuna, en ole aikapäiviin haistanut mitään niin vastenmielisen ja epäkutsuvalta tuoksuvaa ruoka-ainetta. Haju on kuin kalanruoan ja levän sekoitus, eli suorastaan ruokahaluja herättävä sekoitus. Olen kuitenkin ennakkoluulottomasti heittänyt pari teelusikallista tuota ihmepulveria smoothieni mukaan, kipannut perään ison lusikan hunajaa, ja toivonut ettei maku tule läpi.. Mutta terveys ennen kaikkea, toivottavasti jotkut huikeat terveysvaikutukset nyt pukkaavat pintaan, ja vakuutun spirulinan tärkeydestä ruokaympyrässäni.
Samassa syssyssä saamani chia-siemenet odottavat vielä korkkaamistaan. En ymmärrä niiden liottamisjuttua, tai että mihin niitä voisin herkullisesti miksailla. Jos joku siellä puolella on valveutunut tässä asiassa, niin saa kernaasti huikata! Superfood-henkiset ”ravintolisät” kyllä kiinnostavat kovasti, ja yhdessä uuden voimanpesä-blenderin kanssa olen saanut ne huijattua osaksi jokaista päivääni. Kaipa siihen hajuunkin joskus tottuu.. Aamu aamulta, smoothie toisen perään. Reseptini on ollut edelleen jokaisena aamuna sama ja toimivaksi koettu banaani – puolukoita – sokeritonta mustikkakeittoa – maitorahkaa – kaurahiutaleita – spirulinaa – hunajaa, mutta olen muutaman kerran heittänyt joukkoon erilaisia pähkinöitä, taateleita, kurkkua ja muita hedelmiä. Jos jollain on aivan voittavan hyvä smoothieresepti, niin jakoon vaan! Sama koskee tosiaan noita chia-siemeniä – miten laiska nainen valmistaa niistä jotain hyvää ja nopeaa? |
|
Vivian Valpuri su 06.04.2014 |
Aikamoisesta kohmelosta ja hyisen sateisesta sunnuntaipäivästä huolimatta se kauan odotettu kevät tuntuu vihdoin saapuneen tänne Punavuoren Muumilaaksoon. Viimepäivinä on saanut joka aamu herätä aurinkoiseen keliin, ja lämpötila täällä penthousessa on kohonnut kesäsesongin asteisiin, eli tuuletusikkunat ovat aamusta iltaan auki. Mämmi on laitettu jokaisessa kaupassa paraatipaikalla (niitä uusia maku-mämmejä en ole kokeillut vieläkään, aikamoinen rimanalitus kaltaiselleni mämmi-mammalle!!!!!!), ja tippaleipiä ja simaakin on nostettu jo hyllyt pullolleen. Toinen varma merkki keväästä on terassit. Jumalaut mä rakastan istua terasseilla! Lauantaina uhmattiin työkaverini kanssa tuulta, ja käytiin avaamassa henkilökohtainen kesäkausi ja valkkarikausi m-barin terassilla. Ohikulkijoiden tarkkailu aurinkolasien takaa, puheensorinaan sekoittuva musiikki, hyvät eväät ja tietenkin hyvä seura ovat parasta puuhaa kiireettöminä päivinä. Vaikka viima sai sormet palelemaan ja kämmenet hakeutumaan villaneuleen uumeniin lämpiämään, maistui se kevään ensimmäinen kuitenkin maagisen hyvältä. Omat silmäni tai hengitystieni eivät onnekseni reagoi luonnon keväisen heräämisen haittapuoliin, mutta tunnen jo nyt suurta empatiaa heitö kohtaan, joilta puolet nautinnosta menee niistellessä ja silmät punaisina kärsiessä. Kadut ovat olleet jo niin pitkään paljaat (tuntuu oikeastaan siltä, että lumisia päiviä olisi ollut ehkä viisi ..tai maksimissaan kymmenen.), että asfaltin näkemisestä en osaa riemuita aivan niin suuresti mitä yleensä näihin aikoihin. Uusissa tennareissa ja keveämmissä neuleissa on ollut kepeää käppäillä, tuliterä nahkatakki vielä odottaa lämmittävämpää paistetta. Kevätfiilikseen liittyy itselleni myös vahvasti odottaminen. Tässä kohtaa vuotta kaikki on vielä lapsenomaisesti mahdollista, kun mitään ei tarvitse suunnitella vielä niin realistisesti, mutta kesän tulemisen voi jo tuntea kytevän vielä silmuttomissa puissa ja puhkeamattomassa nurmikossa. Töissä on alettu suunnitella lomavikkojen jakamista, ja toiveita juhannusbileiden mahdollisista koordinaateista on heitetty ilmoille. Onneksi tulee näppärästi ensin tämä pääsiäinen, ja sitten heti perään vappu, niin voi alkaa haaveiden toteuttamisen treenaamisen varovaisesti. Lähden pääsiäiseksi Istanbuliin lomailemaan perheeni kanssa, ja toivon sieltä saapuessani Stadissakin olevan jo ne kauan kaivatut nahkatakkikelit. Olen talven aikana ostellut muutamia keväisen kepeitä vaatteita (kuten täydellisen rennon maximekon, pellavaisia t-paitoja sekä liehuvat shortsit -muutamia helmiä mainitakseni), ja toivon Turkissa olevan sen verran plussaa, että garderoobin sisäänajo onnistuu. Parasta kuitenkin -ihan jo asiakaspalvelussa pääsääntöisesti työskentelevän näkökulmasta- on iloiset ihmiset. Vireystila on selkeästi korkealla, kadut ovat täyttyneet uusissa tennareissaan pörräävistä ihmisistä, Berocca Boostia ei ole tarvinnut pitkään aikaan, ja joka päivä tuntuu olevan jotain, mistä todella iloita. Että hei, tuollakin on uusi kahvila! Toikin terassi on jo auki! Söpöin koiranpentu ikinä! Untuvatakki on juhlallisesti siirretty talvitelakalla pois silmistä, samoin kelsivuoriset talvikengät. Uutuusjäätelöt ovat saapuneet, ja niitä voi jo pian nautiskella puistossa syväjäätymättä. Ja parhainta kaikista: kun pääsee töistä kotiin, on valoisaa. Kun lähtee illalla lenkille, on edelleenkin valoisaa. Ah, aurinko, kuinka sinua olen kaivannut! Tästä eteenpäin on pelkkää iloa, valoa, riemua ja voittoa. Sen haistaa jo ilmastakin. |
|
Vivian Valpuri pe 04.04.2014 |
Koska kaikki muut, niin miksen minäkin. Hauskoja tai ”hauskoja” pieniä nippelitietoja persoonista blogin takana ilmestyy vähän väliä, ja kysymyspostausten ohella ne ovat omia suosikkejani tällaisista ”blogiklassikoista”. Herääkin kysymys, miksi olen tehnyt samankaltaisen postauksen vain kerran aikaisemmin?
Olen kovan luokan kosmetiikkahamsteri, ja yksi parhaista blogin kautta tulevista eduista on minulle ehdottomasti jatkuva meikkien saaminen kokeiluun. Kaikki kosmetiikka aina shamppoista kynsilakanpoistoaineisiin ja hajuvesistä luomiväripaletteihin jaksaa kiinnostaa, ja vaikka sitä tavaraa kiitettävästi postista kilahteleekin, niin shoppailen kyllä ahkerasti kynsilakkoja ja huulipunia omasta pussistakin. Kynsilakkakokoelmani täydentyy miltei joka kuukausi yhdellä tai useammalla värillä tai erikoislakalla, ja eri sävyiset punaiset huulipunat ovat toinen heikkouteni. Muun värisiä en osaa käyttää ollenkaan. Täydellisen rajaustussin ja kulmakynän etsintä on päättymätön, ja olen aina innoissani jos joku meikkituote loppuu, ja pääsen ostamaan uuden kokeiluun! Uranvaihto meikkibloggaajaksi voi siis tapahtua hetkenä minä hyvänsä.
Olen aina rakastanut eläimiä yli kaiken, ja oikeastaan kaikki elukat torakoita lukuunottamatta herättävät minussa lämpimiä tunteita. Isäni on ollut noin tuhat vuotta sitten Korkeasaaressa kissaeläintenhoitaja, ja edelleen kuuntelen silmät tuikkien tarinoita amurinpanttereiden poikasista ja leijonien kanssa painimisesta.. Yksi kiinnostavin asia on myös uhanalaiset eläimet, ja saatan lukea tietoa jo kadonneista tai vaaraantuneista lajeista tuntikaupalla.
Vaikka pidän itseäni hyvin rentona ja spontaanina, huolettomana tyyppinä, niin sisälläni asuu viheliäinen kontrollifriikki. Pakkomielteeni ovat tosin vielä aika marginaalissa, mutta esimerkiksi vessapaperirullan oikeaoppinen pyörimissuunta on minulle tuikitärkeä detaljee, ja sisäinen neurootikkoni käänteleekin kaikki rullat aina niin ystävien kodeissa kuin hienoissa ravintoloissakin.
Olen myös täysin riippuvainen kalenteristani, jonne kirjaan ylös KAIKEN. Nautin siitä, että tiedän vähintään viikolla-parilla eteenpäin tärkeimmät menot kellonaikoineen, ja että voin rauhassa suunnitella tulevia menojani. Niin – aika kaukana spontaanista kruisailijasta on tämä meininki, mutta olen aina todennäköisesti ensimmäinen joka on suunnitellut asun vappubileisiin, ostanut juomat kaksi viikkoa aikaisemmin, päättänyt monelta olla missä, ja merkinnyt menot myös läheistensä kalentereihin. Tärkeää minulle on aina myös seurata säätä, ja Forecan appi kännykässäni on varmasti yhtä usein tsekkailtu mitä Instagram.
Minulla on sydämessäni erityinen paikka Savolle. Äitini puoleinen suku on lappilais-savolainen, ja lapsuudestani asti etenkin Savonlinna on ollut minulle tärkeä ja kotoisa paikka. Vaikka pidän itseäni hyvin stadilaisena kaupunkiböönana, tunnen suurta yhteenkuuluvuudentunnetta Savossa, tai savolaisia ihmisiä tavatessani. Mahtava kiero savolaisten huumori, kaunis järvisuomi, Muhosten ruisleipä, sekä vadelmalörtsyt saavat aina haikailemaan takaisin Savoon.
Savolaisrakkauteni lisäksi kaupunkilais-minua on aina viehättänyt ajatus haastaa itseni totalitääriseen eristäytymiseen, ja lähteä vaeltamaan jonnekin tuntemattomaan ja autioon paikkaan. Islantiin tai vaikka Lappiin olisi mahtavaa päästä eristäytymään kaikesta hälinästä ja somesta ja muista ihmisistä. Tiedän, että kaltaiseni mukavuuksia rakastava ja lämpimässä viihtyvä neiti on aika kaukana pelkäämättömästä seikkailijattaresta, mutta vielä joku päivä minusta erä-leidi vielä kaivetaan! Ajatus loppumattomasta maisemasta, tutkimattomista poluista, luonnon tutkailusta ja teltassa yöpymisestä on pelottava – ja aivan ihana.
Olen kova mimmi hakkaamaan konsolipelejä, ja kiitos kahden veljen, olen myös erittäin hyvä niissä. Kännykkäpelit eivät ole koskaan sytyttäneet minua, mutta vanha kunnon Pleikka pistää aina näpit syyhyämään. Suosikkipelejäni ovat ehdottomasti CTR, Mortal Combat, Tekkenit sekä kaikki Supermariot. Myös änärin saloihin pääsin kotisohva-valmentajani avustuksella, mutta se ei ole läheskään yhtä koukuttavaa mitä tasohyppelyt, rallit tai mäiskintäpelit.
Pidän itseäni melko poikamaisena tyyppinä, enkä älähdä tai järkyty ihan pienestä. Jonkinlaista rempseyttä ja rohkeutta toi testosteronivoittoisessa seurassa ainoana neitinä kasvaminen, ja se on ollut vain hyvä asia myös nyt vanhemmalla iällä. Ainoastaan siinä veljeni ja isäni ovat tehneet todellisen karhunpalveluksen, että kovin fyysistä työtä tai kynsien likaamista ei ole koskaan jätetty minun tehtäväkseni. En ole koskaan vaihtanut itse lamppua, muuttanut, tai tehnyt muutakaan vastaavaa fiksailua. Muutettuani nykyiseen asuntooni, maalasin itse naulakkoni uudelleen, ja olin siitä lapsellisen ylpeä hyvin kauan. Ehkä edelleenkin.
En koe kovin luontevaksi julkaista tällaisia postauksia, joissa on useita kuvia itsestäni, mutta materiaalia niihin kyllä löytyisi.. Olen nimittäin erittäin ahkera napsimaan naamakuvia kännykän etukameralla tarkastaakseni miltä meikkini näyttää. Muutama selfie tulee siis napsittua lähes joka päivä, eikä niistä kuin yksi miljoonasosa koskaan näe päivänvaloa. En usko niiden olevan mielenkiintoista sisältöä kenellekään, joten tällaisia kuvaoksennus-postauksia lukuunottamatta niitä ei tule jatkossakaan verkkokalvoillenne, ellei joku nouse isosti barrikaadeille pätevien perustelujen kera.
Viimeinen tunnustus: ostin äidilleni laivalla mojiton valotikulla, koska se oli mielestäni hulvatonta. Omassa kupissani on suosikkidrinkkiäni amaretto souria, jollaisia saatan lauantaina maistella muutaman.. Pitäiskö seuraavaksi tehdä juomien top 5- postaus, ihan silleen inspiraation vuoksi? Ihanaa viikonloppua kaikille selfie queeneille, eräjormille ja etenkin savolaisille! Kuvituksena sitä, mitä eniten toivotaan: kuvia naamastani ja ruoista joita olen lähiaikoina syönyt. |
