|
Vivian Valpuri ke 19.03.2014 |
Katsaus lupauksiin kakkonenViimekertaisesta kurkistuksesta uv-lupauksieni toteutumiseen on vierähtänyt kaksi kuukautta, ja nyt tuon hammasasian tiimoilta muistin tehdä tämän päivityksen. Tein siis vuoden alussa viisi lupausta vuodelle 2014, ja kaiken kukkuraksi lupasin raportoida niiden toteutumisesta kuluvan vuoden aikana. Tällaista lupasin ja näin mulla nyt menee: 1. Okei tästä mä olen aika lapsellisen ylpeä, mutta minä – ent. liikunnanvihaaja, laiskamato, punaviinipullon avaamista bodaamikseksi kutsuva vätys – olen löytänyt sisäisen urheilijani! Siis ei ole todellista! Hankin tosiaan (jumppa)pallon nilkkaani viime lokakuussa, ja siitä lähtien olen yhtä ainoaa sairasviikkoa lukuunottamatta käynyt vähintään kerran, yleensä kaksi tai kolme kertaa, viikossa salilla hikoilemassa. HUIKEA suoritus, vaikka itse sanonkin! Olen suorastaan järkyttynyt. Lupasin urheilla mahdollisimman monipuolisesti ja kokeilla uusia lajeja, mutta aika samoilla tunneilla sitä tulee loppupeleissä käytyä. Pumpin jätin pois repertuaaristani, ja otin tilalle kahvakuulailun. Kahvakuulailu on kristalisoinut minulle sen, mitä tarkoitetaan puhuttaessa viha-rakkaussuhteesta. Ensimmäisellä kuulatunnilla vihasin jokaista liikettä, kolhin itseäni toistuvasti, ähisin tuskasta, ja lisäksi koko perheleen boolssi haisi pahalle. Toivuttuani tuosta inhottavasta tunnista, pakottauduin menemään aikuisen ihmisen mielenlujuudella yrittämään uudelleen, ja olen aivan koukussa. Mikään muu laji ei tunnu niin polttavan tehokkaalta, saa aikaan samanlaista hiki-niagaraa, eikä aika mene yhtä nopeasti. Olen ehkä rakastunut. Toinen jännä juttu liittyen ensimmäiseen lupaukseeni. Ruokavalio. Kuten vuoden alussa kirjoitin, en ole kiinnostunut viilaamaan ruokailutottumuksiani mihinkään suuntaan, vaan jatkossakin aion syöttää kehoni energiaksi juuri sitä, mitä se kaipaa. Sipsit ja pullat ja viinit ja ihanat rasva, hiilarit ja sokeri on kaikki tervetullutta settiä, sillä se ”pohja” on ollut aina kunnossa, ja herkuteltua tulee ilman säännöstelyjä juuri sopivalla kohtuudella. Kävin tällä viikolla vaa’alla ensimmäisen kerran sitten viime lokakuun, jolloin saliharrastukseni alkoi, ja taivas varjele mitä sieltä tuli! Vaa’an lukemat näyttivät miinus viisi kiloa starttipainosta, ja olen oikeasti aika järkyttynyt. Treenaaminen on tuonut kehoon huomattavan määrän lihasmassaa, joten olen olettanut painoni pysyvän about samana, korkeintaan pikkuisen kasvavan. Jotain pullamössöä on kuitenkin näemmä lähtenyt liikkeelle, aikamoista. Koska tarkoitukseni ei todellakaan ole laihtua, ei tämä aiheuta oikein muuta fiilistä kuin pientä hämmennystä. Itseni punnitsemista en harrasta juuri koskaan (näemmä kaksi kertaa vuodessa haha), enkä ymmärrä terveen ihmisen tarvetta niitä lukuja tarkkaillakaan, tämä oli vain mielenkiintoinen huomio. Katsotaan sitten taas lokakuussa tätä asiaa. Odotellessa täytynee leipoa muutama banana bread ettei pääsi neiti aivan kuihtumaan pois. Lisäksi projekti #ghettobooty2014:n toteuttaminen vaatinee hieman laardia lihaksen kaveriksi.. 2. Treffit. Ne ovat selkeästi olleet alkuvuoteni kantava teema, ja olen käynyt dinnereillä ja bisseillä kiitettävään tahtiin. Siis aivan puhtaasti tutkivan journalismin nimissä, tietenkin. Pitkään treffit olivat mulle aikamoinen norsu olkkarissa, mutta näemmä harjoitus tekee Teemu Selänteen tässäkin asiassa, sillä ne ovat oikeastaan aika mukavia, jännittävän kutkuttavia tapahtumia arjen keskellä. Olen käynyt vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes kymmenillä treffeillä, ja kaikki tapaamiset ovat olleet kivoja. Erilaisia ja erikoisia, mutta oikein kivoja. Ehdottomasti parasta on kuitenkin se, etten saa enää stressi-ihottumaa pelkästä sanasta ”treffit”, vaan pikemminkin on helpompaa keksiä syitä mennä kuin jättää menemättä. Huh! Hienosti suoriuduttu tästä rastista alkuvuoden aikana, aplodit deittiheitterille! 3. Perkeleen kirjat, en ole lukenut yhtäkään _oikeasti_ kirjaksi laskettavaa teosta. Keittokirjoja olen lukenut ja matkaopasta vähän, mutta noita ei kyllä hyvälläkään tahdolla voi laskea onnistuneeksi suoritukseksi. Ainoa puolustukseni olkoon se, että olen tämän vuoden aikana kirjottanut enemmän mitä koskaan aikaisemmin, ja sillä on ehkä ollut omat positiiviset vaikutuksensa, ja lasketaan tästä lupauksesta suoritetuksi puolet. 4. Perkeleen perkeleen kamera!!! Olen ehkä ihan rahtusen petrannut tässä, mutta edelleenkin olen valovuosien päässä siitä, mitä toivoisin tilanteen olevan blogiani ajatellen. En tajua mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän hankalaa, mutta en vaan osaa kantaa kameraa mukanani ja räpsiä kuvia, mulla on yleensä valveillaolon hetkiksi vähän parempaakin tekemistä. Tai ei ehkä niinkään parempaa, mutta ainakin sellaista, jossa koen omaavani jonkinlaisia lahjoja, ja joiden tekeminen tuntuu luontevalta. Onneksi sain Canonilta jonkun mielettömän kameran lainaan, ja lahjakas valokuvaaja-siskoni on luvannut ottaa paljon kuvia. Keskinkertaista kannattaa odottaa.. 5. Hampaat jakselevat hyvin, vaikka hammaslääkärissä (siitä oma stoorinsa kunhan kerkeän!) käydessäni lääkäri antoi minulle noottia siitä, etten käytä sähköhammasharjaa. Kääääk! Tarvitsen sähköhammasharjan! Heti! Suosituksia että itse harjoja otetaan vastaan – on ehkä tullut aika päivittää manuaalinen juuriharjani moderniin sähköiseen. Mahdollisesti sellaisella elektronisella näytöllä, jossa pieni hymynaama. En tiedä. Hampaiden lankaaminen on edelleenkin tylsää, mutta kyllähän sen aina tekee. Pääsee sitten kivasti jumppaamaan, ja sen jälkeen treffeille juttelemaan uudesta romaanista, hankkimaan pestonjäämiä hampaisiin – siis kunhan ensin muistaa räpsäistä kuvan pasta-annoksestaan. |
|
|















