Leutona syyskuun lauantaina 2011 kohtasi nuorin tyttäreni elämänsä ensimmäiset puliukot. Olimme tuolloin Tukholmassa ja kuljimme ohi puiston, jossa elämän kovasta koulusta valmistuneet pitivät luokkakokousta. Neljän vanhalle tyttärelleni jokainen päivä oli muutenkin kuin ensi-ilta mutta nyt oli tarjolla harvinaista herkkua. Sillä siinä vehreässä keitaassa, lehmusten katveessa, melskasi joukko syntymässä seiskahain saaneita yhtenä nukkaisena fleece -myttynä. Kädet olivat ilmassa, äänet korkealla ja käännökset äkkijyrkkiä. Tyttäreni naulautui haltioituneena eturiviin. Tovin päästä hän hihkaisi, että ”kato isi, merirosvoja!”.

Ensin minä hymähdin – minkä varjelultani maltoin – kunnes tajusin. Tajusin, että jos se olisin ollut minä, siinä nelivuotiaan silmin, niin en olisi nähnyt merirosvoja, vaan isäni kavereita. Samassa itkin vähän ja hiljaa, ja myönsin itselleni, että kaikista virheistäni huolimatta olen tyttärelleni parempi isä kuin kukaan oli minulle. Ja toivoin, että hän olisi vanhempana omilleen parempi kuin minä olen hänelle.

Syrjäytyminen periytyy, kunnes tulee se sukupolvi, joka murtautuu irti kurjuuden kierteestä.

Ja ei, en syytä lapsuuttani aikuisiän virheistäni. Mutta tiedän kuinka helppoa on jäädä ”merirosvoksi”, kun siihen sakkiin sattuu syntymään.

Synnitön

Jos mä olisin jumala,
mä ottaisin sulta kaiken pois.

Ja antaisin tilalle,
adhd-äpärän,
ja sille läskin siskon,
jolla ei housut pysy jalassa.

Saisit multa yhdeksän pikavippiä,
kaksi pätkätyötä,
yö-tarhan,
tupakeittiön lähiöstä,
ja naapuriin sen sun ex-poikaystävän hullun muijan.

Autosta veisin kilvet,
kortista luoton,
tililtä katteen,
albumista lomakuvat,
ja rinnasta itsetunnon.

Isolla sienellä pyyhkisin pois ne lapsuuden lämpimät kesät,
ja harmaaksi jättäisin muistojen liitutaulun.

Kirpparille ehtisit vasta sitten,
kun ne parhaat talvipuvut meni jo,
ja just sun ruoka-apuleivissä asuisi home.

Ja kun susta tuntuis siltä,
ettet jaksa enää,
mä näyttäisin mitä kaikkea sulla ennen oli.

Rakkautta,
takapihaa,
puhtaita lapsia
ja niillä kolmet treenit viikossa
ja puhdas wilma.

Ja mä näyttäisin kaikki ne kivet,
ne ensimmäiset kivet,
joita sinä,
synnitön,
niin kevyesti heittelit.

Ja mä kysyisin,
että vieläkö sä,
osut yhtä hyvin maaliin.

Ja paljonko se sattuu,
kun osuu.