 Miika Pettersson ti 25.03.2014 |
Lisäys perustuslakiin
Minä, Suomen kansalainen, olen oikeutettu tekemään rikoksia, eikä minua niistä saa muut tuomita kuin tuomioistuin. Sillä olen ihminen; lajityypiltäni erehtyväinen.
Olen saapunut luoksenne kaukaa, muurin takaa, keskinkertaisuuden tuolta puolen. Sieltä, missä pohjat on mullan alla ja toiveet troposfäärissä. Sieltä, minne te minut passititte, kun en oppinut olemaan. Joku teistä toivoi, että musta tällä kertaa olis tullut enemmän kuin te. Joku tiesi, että opin vain peittämään pahuuteni paremmin. Kolmas mietti, että onpahan ainakin poissa silmistä. Ja sitten oli vielä ne muutama, joille olin rakas. Kaksisataa euroa päivässä maksoitte siitä, että minut nostettiin hyllylle. Ja nyt olen tässä. Ja me olemme tasa-arvoisia – teoriassa. Mä olen vapaa ja sä olet ennakkoluulojesi vanki. Mä voisin kertoa sulle, että lusiminen ei kannata, ja että jos on pakko lusia, niin se kannattaa tehdä linnassa. Siellä pääsee vähemmällä. Mutta ei me kohdata – kuin ehkä aamuyöllä asematunnelissa. Ja kun sä silloin näet mussa sen linnakundin, etkä muuta, niin mä toivon – sun omasta puolesta – että mä näen sinut. Ihmisen, enkä sitä ensimmäistä kiveä sun kädessä. |
|
|
