Lokakuu 2013 (66kg) – Lokakuu 2014 (59kg) – Lokakuu 2014 (57kg)

Aloitin siis kisavalmennuksen Tanja Koskisen kanssa lokakuussa 2013 ja ns ”ennen”-kuvat ovat kyseiseltä ajankohdalta. Sivu- ja selkäkuva ovat tosin marraskuulta (eli kuukauden valmennuksen jälkeen). Selkäkuvaa ei ollut lokakuulta jostain syystä lainkaan ja sivukuvassa olin peittänyt kädelläni vatsan seudun kokonaan.. Ilmeisesti ihan tietoisesti Kyllähän noissa melkoisen löysässä ja muodottomassa kunnossa on oltu. Selluliitit ja muut kumppanit olivat myöskin tiiviisti menossa mukana.

Laitoin vertailun vuoksi myös kisakuvat kehiin (nekin tämän vuoden lokakuulta, Nicole Wilkins -kilpailusta Nordic Fitness Expoilta) niin näkee vielä sen muutoksen minkä kisavärit ja viimeistelyt tekevät kropalle.

Marraskuu 2013 (67kg) – Lokakuu 2014 (59kg) – Lokakuu 2014 (57kg)

Lokakuu 2013 (66kg) – Lokakuu 2014 (57kg) (valitettavasti tästä ei nyt ole ei-kisakuvaa)

Ylhäällä lokakuu 2014 (57kg) – alhaalla Marraskuu 2013 (66kg)

Kyllähän siellä jotain muutosta saatiin aikaan! Jännä katsoa vuoden takaisia kuvia kun kuvitteli siihenkin aikaan olevansa jotenkin suhteellisen hoikka ja erottavansa jopa joskus jotain lihaksiakin.. Aikalailla erilaiselta kroppa kuitenkin tällä hetkellä näyttää. Itsehän sitä tapahtunutta muutosta ei juurikaan tule huomattua ennen kuin pistää kuvaa kuvan viereen.

Suosittelen siis ehdottomasti ottamaan vartalostaan säännöllisin väliajoin kehityskuvia ihan itseään varten. Mulla ainakin tulee välillä eteen hetkiä, jolloin usko omaan tekemiseen ja kehitykseen horjuu. Näinä hetkinä on aika kaivaa niitä vanhempia kuvia esiin ja muistutella itseään siitä mistä on lähdetty. Voin luvata että motivaatio nousee varmasti. Kun päivästä toiseen tuijottelee sitä oman kropan muuttumista peilistä, ei muutosta ole todellakaan helppo nähdä itse. Oma silmä on suhteellisen altis sokeutumaan muutokselle, jolloin kuvista näkee paljon paremmin tapahtuneen kehityksen. Ottakaahan ihmiset siis kuvia itsestänne älkääkä keskittykö vain siihen vaakaan kehityksen seuraamisessa!

Meillä kaikilla on varmasti silloin tällöin hetkiä, kun motivaation kanssa on ongelmaa ja tämän myötä sattuu niitä ikäviä pieniä (tai joskus suurempia) ”lipsahduksia”. Oli se sitten hetken mielijohteesta napattu suklaapatukka tai karkkipussi, skipattu treeni tai jokin muu suunnittelematon hairahdus. Usein näistä tilanteista voi seurata melkoisia omantunnon tuskia ja epäonnistumisen tunteita. Tällöin pitäisi kuitenkin muistaa kokonaisuuden merkitys, eikä piiskata itseään turhan takia. Jos olet viikkotolkulla syönyt ja treenannut säntillisesti, onko se oikeasti niin vakavaa, että joskus köllähtää treenaamisen sijaan sohvalle katsomaan televisiota? Tai että suuhun eksyykin se yksi suunnittelematon suklaapatukka?

Kuva: Jonne Kunnari

Monet ovat tällaisissa tapauksissa turhan ankaria itselleen. Täällä ainakin allekirjoittanut myöntää sortuvansa turhaan itsensä syyllistämiseen pienistä lipsahduksista. Itsellä taustani syömishäiriöiden kanssa näkyy juurikin tässä. Ajoittain tunnistan itsessäni edelleen jonkinasteisia piileviä syyllisyyden tuntemuksia esimerkiksi herkutteluista. Hate to admit, mutta näin se vaan on. Eiväthän ne morkkikset enää todellakaan ole läheskään samaa luokkaa tai jää samalla tavalla päähän pyörimään kuin silloin aikoinaan. Mutta tosiaan; edelleen huomaan silloin tällöin herkuttelujen jälkeen pikkuruisen oman tunnon tuskan jossain tuolla syvällä pääkopassa, vaikka mitään järkevää syytä siihen ei periaatteessa ole.

Tahtoisin tällä kehityskaudella suhtautua juuri syömiseen hieman rennommin. Viime talven noudatin erittäin tarkasti ruokavaliota, roudasin omat eväspurkkini mukaan lähes joka paikkaan ja stressasin todella paljon,  jos syömiset ei menneet niin kuin paperilla luki. Aika harvoin sallin itselleni edes muutamaa salmiakkia tai muuta pientä herkkua. Toki asiaan liittyi vielä tuolloin se uutuuden viehätys; kisavalmennuksen aloittamisen jälkeen kun kaikkea valmentajan sanomaa tahtoi noudattaa juuri eikä melkein. Näin jälkikäteen ajateltuna olin kyllä aivan turhan ankara itselleni. Dieetin ulkopuolella on ihan ok herkutella (kohtuudella!) välillä, eikä maailma kaadu siihen, jos iltapalan korvaa olosuhteiden pakosta jollain tarjolla olevalla vaihtoehdolla. Valmentajani sanoin: ”Kun 90% aterioista syödään ruokavalion mukaisesti, loput 10% voi syödä hieman vapaammin”. Toisin sanoen: jos henkilö syö 5 kertaa päivässä, viikossa on 35 ateriaa. 35:stä ateriasta 10% tarkoittaa noin kolmea ja puolta vapaammin syötävää ateriaa. Tällaisena karkeana esimerkkinä.
Itse olen nyt kisojen jälkeen syönyt keskimäärin yhden aterian viikossa ”ohi ruokavalion”. Mulle vapaasyöntiateria tarkoittaa useimmiten sitä, että käyn esimerkiksi ulkona syömässä tai juhlissa syön tarjolla olevia ruokia sen kummemmin miettimättä saanko nyt liikaa vai liian vähän hiilaria, proteiinia ja rasvoja. Tämä on toiminut oikein hyvin ”Ohisyömiset” eivät stressaa yhtään samalla tavalla kuin esimerkiksi viime talvena. Eteenpäin ollaan siis jo menty!

Härregyyd, söin jäätelöä tiistaina! Kaatuukohan mun elämä nyt tähän?

Näissä niin kutsutuissa vapaasyönneissäkin pitää tietenkin muistaa kohtuus. ”Vapaasyöntiaterian” ei tarvitse tarkoittaa sitä, että vedetään yksin kolmen juuston perhepizza kera puolentoista litran pepsipullon, palan painikkeeksi kiskaistaan Ben&Jerry’s paketti suklaalevyn ohella ja loppuilta painitaan kolminkertaiseksi turvonneen vatsan ja jäätävän morkkiksen kanssa. En usko että kellään on ylensyöntifestareiden jälkeen kovin hyvä olla. Ei henkisesti, eikä fyysisesti.

Henkilökohtaista kokemustahan mulla on myös ahmimisongelmasta (lisää siitä ja yleensäkin taustastani tässä postauksessa..), joten voin paremmin kuin hyvin väittää tietäväni millainen olo on, kun syöminen on lähtenyt käsistä. Ennen kaikkea sen henkisen helvetin, joka siitä pahimmassa tapauksessa seuraa. Never again. No, eipä siitä enempää tässä yhteydessä.

Usein ongelmana on ”menköön samaan konkurssiin” -ajattelutapa. Toisin sanoen se, että jos vähän lipsahtaa, niin omantunnontuskissaan antaa retkahdukselle pikkurillin sijaan koko käden. Yksi suklaapatukka muuttuukin viideksi ja yksi ylimääräinen lepopäivä muuttuukin kahdeksi viikoksi, koska homma nyt muutenkin meni penkin alle, niin eihän sillä ole enää merkitystä, menköön samaan konkurssiin.  Tämähän on käytännössä se pahin mahdollinen ajattelutapa, jolle kannattaa antaa valtaa tuossa tilanteessa. Miksi antaa kärpäsen muuttua härkäseksi? Pieni kaatuminen muuttuu isoksi siinä vaiheessa, jos sieltä ei nouse ylös. Joten; sen sijaan, että antaisi homman lähteä totaalisesti lapasesta, kannattaisi hetkeksi pysähtyä miettimään esimerkiksi seuraavia asioita:

- Miksi lipsahdus tapahtui?
Jos on viikkotolkulla syönyt grammalleen tietyn ruokavalion mukaan, lipsahdus voi olla vain merkki siitä, että olisi vähitellen aika ottaa silloin tällöin vähän rennompi ote syömiseen. Tai jos on viikkoja treenannut kuin hullu kuutena päivänä viikossa, on ihan luonnollista että kroppa sanoo välillä että tänään muuten maataan koko päivän peiton alla ja katsotaan telkkaria ajattelematta mitään liikuntaan liittyvää. Vaikka sitä mukavuusalueelta poistumista toitotetaankin hyvänä asiana, on silläkin rajansa. Kyllä sen tekemisen pitäisi kuitenkin olla pääasiassa kivaa ja tuoda hyvää fiilistä. Jos elämä on muuten hektistä, ajanpuute stressaa ja treenit tuntuvat vain pakkosuorittamiselta ja yhdeltä ikävältä asialta to do -listalla, on hyvä ehkä ottaa koko touhuun hetki etäisyyttä ja miettiä vaatiiko itseltään liikaa? (Yleisesti suorittamisesta kirjoitin hetki sitten tässä postauksessa) Ylipäätään koen että kaikkien liikunta- ja ruokaohjelmien noudattamisessa on tärkeää, ettei se tunnu pakkosuorittamiselta. Jos ei tykkää käydä salilla tai syödä parsakaalia, miksi niin tekisi? Lajeja ja ruoka-aineita tässä maailmassa on vaikka muille jakaa, täytyy vaan löytää ne jotka tuntuu itselle sopivilta.

Syy voi löytyä (yllätys yllätys!) myös stressistä tai mieltä painavista asioista. Tunnesyöminen on (erityisesti meille naisille) todella yleinen ongelma. Harmittaa ja masentaa, syön suklaata. Töissä tai koulussa on jatkuva kiire, deadlinet painavat mielessä, taidan tilata pizzaa. Sydänsurut painaa, jäätelöpaketti auttaa. Suosittelen miettimään erityisesti syömisten kanssa, mistä mieliteot johtuvat. Usein mielihalusyömisen taustalla on täysin muut tarpeet kuin nälkä. Jos mulla itsellä on oikeasti nälkä, ei mun kyllä suklaata tee mieli. Tästäkin tosin varmaan löytyy poikkeuksia. Anyhow, kannattaa pohtia millaisissa tilanteissa ja millaisten tunteiden myötä herkkuhimot useimmiten iskevät. Onko taustalla väsymys, stressi tai mieltä painavat ihmissuhdeongelmat? Millä tavoin näihin tekijöihin voisi vaikuttaa, jotta herkkuhimot pysyisivät poissa?

- Paraneeko oloni jos jatkan samalla tavalla?
Yksi suklaapatukka ei kenenkään vyötärölle kerää kolmea kiloa rasvaa. Mutta jos herkuttelu ei jää siihen, vaan jatkuu viikon mittaisena ylensyömisenä tai jatkuvana naposteluna, vaikutukset kehossa alkavat varmasti näyttäytyä ainakin jollain asteella. Aivan samoin kuin yksi skipattu treeni ei kropasta lihaksia kadota, mutta viikkojen mittainen sohvalla makaaminen ja yleinen passiivisuus alkaa vaikuttaa myös niihin. Kannattaako siis heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa pienenkin vastoinkäymisen kohdalla? Kun lipsahdus on tapahtunut, on kaksi toimintavaihtoehtoa: a) jatkaa samalla tavalla b) hyväksyä ”polulta poikkeaminen” ja palata noudattamaan alkuperäistä suunnitelmaa. Voin luvata että olo menee vain kehnommaksi, jos jatkaa tavalla joka pitemmässä juoksussa tuottaa vain ja ainoastaan pettymyksen tunteita.

- Tukeeko toimintani tavoitteitani?
Jos on asettanut itselleen tavoitteita, kannattaa miettiä toimintaansa niiden kautta. Tiedostaa ne tavat, jotka edesauttavat tavoitteeseen pääsemistä ja vastaavasti myös tavat, jotka hidastavat ja estävät tavoitteen saavuttamista. Jos kerta toisensa jälkeen retkahtaa suunnitelmista, olisi syytä pohtia tavoitteen merkityksellisyyttä itselle. Tahtooko ”maaliin pääsyä” tarpeeksi paljon? Jos prioriteettilistalla esimerkiksi jokaviikonloppuinen herkuttelu ja rellestäminen menee aina treenien edelle, voi olla, ettei ne treenitavoitteet ole tarpeeksi motivoivia. On yksinkertaisesti turha rehkiä merkityksettömän päämäärän eteen. Tässä tapauksessa omien arvojen punnitseminen on varmasti paikallaan. Miksi tavoitella jotain mitä ei oikeastaan edes tahdo? Onko tavoite todella sinun oma vai oletko aloittanut esimerkiksi treenaamisen vaan ”siksi koska muutkin”? Mun mielestä on tärkeää löytää itselleen sellaiset tavat elää, joihin motivaatio lähtee omasta itsestään ja joita toteuttamalla saavuttaa itse hyvän olon. Toiselle se tarkoittaa kahdeksaa salitreeniä viikossa ja päivittäin puhtaasti syömistä, toiselle se voi tarkoittaa muutamaa juoksulenkkiä viikossa ja vaikka päivittäisiä herkutteluhetkiä. Niin pitkään kun itsellä on hyvä olla omassa kehossaan omaa terveyttä vaarantamatta, ollaan mun mielestä oikealla polulla.

Tästä tavoitteiden tiedostamisesta pieni käytännön esimerkki. Mulla oli dieetillä jääkaapin ovessa lappu, jossa luki jäljellä olevien dieettipäivien määrä ja vieressä ”Eyes on the prize”. Aina kun meinasi ylitsepääsemättömät mieliteot päästä valloille, tuo pieni lappu riitti itselle pistämään asiat tärkeysjärjestykseen Kun tavoitteen piti mielessä, pienet mieliteot tuntuivat melko mitättömiltä Tällaisia henkilökohtaisia pieniä niksejä pitää vaan oppia kehittämään itselleen motivaationlähteeksi. Jokaiselle kun toimii aina hieman erilaiset asiat.

Yhteenvetona voisin sanoa, että mun mielestä meille kaikille olisi hyvä oppia löytämään tasapaino treenaamisen ja syömisten suhteen sekä unohtaa turha itsensä piiskaaminen. Oltaisiin itsellemme vähän armollisempia, eikä koettaisi morkkiksia pienistä muutoksista suunnitelmiin. Suhtauduttaisiin näihin asioihin niiden vaatimalla lempeydellä ja opittaisiin kuuntelemaan omaa kehoamme ja sen tarpeita. Lisäksi löydettäisiin itsellemme ne sopivat tavat liikkua ja syödä, jotta nämä eivät muuttuisi stressaaviksi suoritustekijöiksi.

Itelläkin on tämän asian suhteen vielä tekemistä, mutta eteenpäin ollaan menty hurjasti ja tullaan myös tulevaisuudessa menemään

Lauantaina käytiin itsenäisyyspäivän kunniaksi heittämässä Sonjan kanssa huikeet olkkistreenit! Ilmeestäkin päätellen tais mennä perille… :D

No, maanantaina pidin välipäivää treeneistä eikä olo ollut mitenkään normaalista poikkeava. Seuraavana yönä muhun kuitenkin iski joku ihana flunssapöpö. Yö meni lähinnä sängyssä pyöriessä kun kurkku oli niin kipeä ettei tiennyt miten päin olisi. Nielurisat niin turvoksissa että pelkkä pään kääntäminen teki kipeää. Tämähän tästä vielä puuttui.. Nyt on kolme päivää makoiltu kotona ja pyöritelty peukaloita. Ei kiva. Ei yhtään. Tänään on ollut onneksi jo parempi olo, eikä lämpöäkään enää ollut. Toivottavasti pääsisin viikonloppuna edes parit treenit tekemään ennen maanantain leikkausta. No, eipä auta itku markkinoilla, jos kipeily jatkuu viikonlopun yli. Tuleepahan nyt ainakin kunnolla annettua aikaa kropalle palautumiseen. Jos ei näin pitkän lepäilyn jälkeen kroppa ole palautunut ja treeni kulje niin jo on ihme!

Leikkauksesta puheen ollen; toipumisajasta saan tietää tarkemmin vasta toimenpiteen jälkeen, mutta näillä näkymin liikuntakieltoa olisi ainoastaan kaksi viikkoa! Yritän kuitenkin pysyä pöksyissäni enkä lähde herättelemään sen suurempia toiveita toipumisajan suhteen. Ettei sitten joudu pettymään jos suunnitelmiin tuleekin muutoksia..

Tää viikko on siis mennyt aika pitkälti kotona toipumisen merkeissä. Lisäksi oon enemmän ja vähemmän hyvin tuloksin lueskellut tämän viikon tentteihin. Yhtenä päivänä väännettiin jonnen kanssa tuntikaupalla lihapullia ja tänäänkin kaikki muu kuin lukeminen tuntui varsin paljon mielenkiintoisemmalta.. Laitoin ruokaa (2 kilossa kanaa riittää vähäksi aikaa tekemistä..), kävin elokuvissa, leivoin protskukeksejä, siivosin…. ja nyt kirjoitan tätä. Kummasti sitä vaan saa kaikkea muuta aikaan kun takaraivossa painaa ajatus tenttikirjan avaamisesta Huomisen tentin kun saan vielä hoidettua alta pois niin pääseekin nauttimaan ansaitusta joululomasta! Bloginkin parissa varmasti jaksaa paremmin viettää aikaa, kun koulujutut jäävät vähemmälle. Mulla ainakin tekee pahaa istua tuntitolkulla päivässä tietokoneen ääressä. Kouluhommia kun tekee parisen tuntia läppärillä niin seuraavaksi mielessä on aivan satavarmasti muut asiat kuin näytön ääreen jämähtäminen..

Tylsyyksissämme väsättiin Jonnen kanssa parista kilosta hevosen jauhelihaa muutamat lihapullat… ihan ei 150 tainnu tulla täyteen! :D

Kyllä muuten huomaa melko nopeasti sen treenin merkityksen omalle vireystilalle ja yleiselle olotilalle. Tuntuu että oon viime päivien treenaamattomuuden myötä (nojuu, kyllähän tää flunssakin vaikuttaa asiaan) ollut ihan koomainen ja aikaansaamaton kun päiviin ei ole kuulunut treenejä. Kyllä tää varsinkin päälle tekee tiukkaa! Olin eilenkin jotenkin tosi levoton kun tuntui, ettei mitenkään olisi jaksanut vaan olla ja maata kotona. Jonnekin piti lepopäivää treeneistä ja tylsäksihän tämmönen kotona sluibailu meinasi käydä. Joten ilta menikin sitten tähän malliin:

Näin meillä…. Sit tietää että massakausi on menny överiksi jos tuo kaksilahkeinen ei jaksa enää tehä hooveria meiksi selässä? ;)

…. Miten niin käy aika pitkäksi?

Sellaiset pikakuulumiset tällä kertaa! Koitan viikonloppuna saada ulos yhden tekstin joka on jäänyt luonnoksiin roikkumaan ties kuinka pitkäksi aikaa. Stay tuned! Nyt koulujuttujen hellittäessä jaksaa varmaan taas viettää enemmän aikaa blogin parissa

Tällä viikolla olen siis tehnyt vain erittäin kevyitä treenejä ja antanut kropan palautua. Salilla käyminen on lähinnä tuntunut ärsyttävältä; ei malttaisi millään olla treenaamatta ”kunnolla”! Treenikeventelyn lisäksi kävin edesauttamassa palautumistani maanantaina ja keskiviikkona  hieronnassa. Vaikka kaikki vartalon lihakset tuntuivat olevan aivan kipsissä, ne ottivat oikein hyvin hierontaa vastaan ja jumit tuntuivat ”sulavan” todella helposti! Pahimpaan kuosiin olin tainnut saada olkapäät. Olkkiksia tuli viimeisten viikkojen aikana treenattua vähän erilaisilla tyyleillä ja ne olivatkin ilmeisesti ottaneet aika hyvin itseensä viime viikkojen rääkkäyksestä.. Anyway, nekin saatiin onneksi hierottua auki ja nyt tuntuu kuin käsien liikeradat olisivat 10 kertaa laajemmat kuin ennen hierontaa.. Parhautta! Kotikonsteista rullauksella ja venyttelyllä saa suhteellisen hyvin huollettua kroppaa, mutta kyllä ainakin meikäläisen lihaksisto vaatii myös hierontakäsittelyä säännöllisesti palautuakseen paremmin.

Tällä viikolla on myös venytelty Paras venytys vatsalihaksille!

Muuten tähän viikkoon on kuulunut opiskelujuttujen lisäksi myös henkistä rentoutumista (lue: aivan liian monta jaksoa How I met your motheria…. :D). Kävin mm. ihanan Sonjan kanssa tiistaina tsekkaamassa Pure Foodin -kahvilan ja höpöttelemässä kuulumisia. Olin oikein iloisesti yllättynyt esimerkiksi siitä, että kaikki erikoiskahvitkin sai tilattua mantelimaitoon tehtynä. Cappuccino mantelimaidolla oli aivan äärimmäisen hyvää! Eikä varmaan tarvitse edes mainita tuosta raakakakusta… NAM! Musta oli kiva, että leivoksien raaka-aineet oli listattu hintalapussa. Ei tarvinnut miettiä mitä kaikkea kakkupala sisältää Yllätyin myös positiivisesti hintatasosta. Ja ei, tämä ei ole mikään maksettu yhteistyömainos vaan ihan omasta tahdostani suosittelen kaikkia Turussa asustelevia suuntaamaan Eerikinkadulle ja testaamaan tämä paikka! Itse ainakin tulen todennäköisesti eksymään tuonne säännöllisin väliajoin..
Oli ihana päästä taas jubailemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka on samalla aaltopituudella sekä jaksaa höpistä kisoista, treeneistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Pari tuntia hujahti salamannopeasti. Tällasten kivojen juttuhetkien voimalla jaksaa tarpoa tuolla märässä pimeydessä ja kalseudessa taas hippasen paremmin!

”Syntikakku” ja ”woimapallero” Soooo delicious!

Tänään sain myös postissa kirjeen, joka muutti hieman tulevien viikkojen suunnitelmia. Olen ollut leikkausjonossa reilun kuukauden ajan ja sain tiedon pääseäni leikkaukseen puolentoista viikon päästä. Olin jo olettanut leikkauksen siirtyvän tammikuun puolelle. Kyseessä on suhteellisen pieni päiväkirurginen operaatio, ei tosiaan mistään vakavasta ole kyse. Leikkaushaavasta tulee kuitenkin sen verran iso, että toipumisaikaa vaaditaan melko paljon. Tarkemmista ajoista ei ole vielä ollut puhetta, mutta ensi viikolla saan tarkemmat tiedot operaatiosta ja siihen liittyvistä asioista. Lepoviikko jääkin nyt suunniteltua lyhyemmäksi ja pääsenkin huomenna jo treenien pariin, jotta saadaan edes muutama treeni enemmän vedettyä ennen leikkausta

selife pelastaa kuvapulassa? :D

Kieltämättä pikkusen, okei pikkusen enemmänkin, kismittää että tuo leikkaus sattui tähän saumaan. Treenit kun tuntuvat kulkevan super hyvin ja uusien treenikuvioiden myötä motivaatio on todella korkea. Toisin sanoen muutaman viikon kestävä totaalilepo tähän väliin on varmaan viimeinen asia joka kiinnostaisi. Toki tiesin että tämä on ihan lähiaikoina tulossa, mutta kuitenkin. Vähän pelottaa miten pitkään joudun olemaan treenaamatta.. Typerää ajatella näin, mutta kyllä se vähän tuntuu siltä että viime viikkojen työt valuu hukkaan jos joudun makaamaan fletkuna kuukauden päivät. Toki tiedän ettei mitään katastrofaalista tuskin ehtii tapahtumaan mutta silti nään jo mielessäni heikentyneen kunnon ja vaikka mitä muuta.
No, turha jossitella tässä vaiheessa. Ei auta kuin toivoa mahdollisimman lyhyttä toipumisaikaa.. ja toki treenata tämä puolitoista viikkoa niin kovaa kuin ikinä pystyn! Toisaalta olo on myös helpottunut. Hyvä että homma tulee nyt hoidettua pois päiväjärjestyksestä niin ongelma ei vaivaa enää tulevaisuudessa. Lisäksi saan joulunpyhät keskittyä perheeseen, rentoutumiseen ja henkiseen palautumiseen Jotain positiivista siis tässäkin..

Sellaista kuuluu allekirjoittaneen elämään tällä hetkellä. Muistakaahan kaikki muut treenata tämän vuoden viimeiset viikot sitten munkin edestä!

1) Valmentaja välittää
Tätä asiaa ei voi minusta painottaa liikaa. Valmentajan täytyy mielestäni aidosti välittää valmennettavastaan ja tämän terveydestä ja hyvinvoinnista. Meillä oli Tanjan kanssa dieetillä selvät sävelet sen suhteen, että terveys menee etusijalla. Esimerkiksi ruokamääriä ei missään vaiheessa laskettu ns. ”vaarallisiin lukemiin”. Jos kunto olisi vaatinut ruoan vähentämistä kyseenalaisen pieniin määriin, peli olisi vihelletty poikki. Ei kisadieetti koskaan mitään terveyden juhlaa ole, mutta rajansa silläkin.
Siinä vaiheessa mennään päin mäntyjä, kun valmentaja näkee asiakkaan vaan yksittäisenä ”työnä” eikä ihmisenä. Raha ei mun mielestä voi olla hyvän valmentajan päämotiivina. Valmentajilla kun on todella suuri vastuu valmennettavansa terveydestä ja pahimmillaan huonosti suunniteltu valmennus voi aiheuttaa vakaviakin terveysongelmia. Tämän vuoksi se valmennettavasta välittäminen on ehkä tärkein tekijä hyvässä valmentajassa. Voin rehellisesti sanoa, ettei mulla itellä ole ollut koskaan oloa, etteikö Tanja musta ja mun hyvinoinnistani aidosti välittäisi!

2) Valmentajalla löytyy tarvittavaa tietotaitoa ja kokemusta
Tämän ”fitness-buumin” ansiosta tuntuu että personal trainereita tursuaa joka tuutista. Ja uskallan väittää että heistä suuri osa on sellaisia, joilla ei todellakaan ole ammatin harjoittamiseen kovin kattavaa ja pätevää koulutusta. Nythän lähes kuka vain voi tarjota ravinto- & liikuntaneuvontaa PT-nimikkeellä, sillä ammattinimike ei ole (ainakaan vielä) suojattu. Tämän vuoksi ennen valmennuksen aloittamista olisi hyvä hieman selvittää PT:n/valmentajan taustaa ja koulutusta. Jos valmentaja ei itse salilla juuri käykään, on käynyt jonkun muutaman viikon niin sanotun personal trainer -kurssin ja juoksee ainoastaan rahan perässä, on sanomattakin selvää ettei esimerkiksi kisavalmennuksen aloittaminen tällaisen henkilön kanssa voi olla kovin järkevää.
Mitä enemmän tietoa ravitsemuksesta, treenaamisesta ja yleisesti kehon toiminnasta sitä parempi!
Jonkun verran olen kuullut jossittelua siitä, voiko henkilö, joka ei ole koskaan itse kisannut valmentaa toisia kisoihin. Mun mielestä se tieto on ensiarvoisempaa kuin se, onko itse joskus kisannut. Toki siitä on varmasti joidenkin asioiden suhteen plussaa, mutten nää sitä mitenkään välttämättömyytenä.
Tämän asian suhteen olen kuullut vedottavan siihen, että jos valmentaja on itse kisannut, hän esimerkiksi tietäisi paremmin miten elimistö toimii dieetillä. Edelleen: me kaikki ollaan yksilöitä. Vaikka valmentaja olisi kisannut ja todennut jotkin keinot toimiviksi hänelle, nämä samat toimintamallit eivät välttämättä (uskaltaisin sanoa jopa että eivät todennäköisesti) sovi valmennettaville. Meidän elimistöt reagoi niin eri tavoin erilaisiin treenitapoihin, ruokavalioihin ja näiden yhdistelmiin ettei voi olettaa kaikilla toimivan samat toimintatavat.

3) Valmentaja kuuntelee
Mun mielestä on tärkeää, että valmentajan kanssa kommunikointi toimii. Jos joku ei suju tai tunnu hyvältä, siitä pitää pystyä puhumaan. Metsään mennään jälleen siinä vaiheessa, kun tuntuu siltä että a) valmentajalle ei uskalla puhua b) valmentaja ei kuuntele c) valmentaja kuuntelee, muttei tee tarvittavia muutoksia. Jos valmentaja ei huomioi valmennettavan tuntemuksia ja fiiliksiä esimerkiksi ruokavalio- & treeniohjelmissa, ei valmennussuhde voi mielestäni olla toimiva. Yksinkertaisena käytännön esimerkkinä: jos kerrot valmentajalle ettet kerta kaikkiaan pysty syömään jotain ruokaa ilman yökkäyksiä ja huonoa oloa, hänen tulisi mielestäni ottaa mieltymyksesi huomioon ja tarjota vaihtoehto. Tai jos et saa jotain liikettä tuntumaan siellä missä pitäisi tekniikan läpikäymisestä huolimatta, on tärkeää pystyä sanomaan siitä valmentajalle ja tämän jälkeen yhdessä miettiä, olisiko joku korvaava liike parempi takaamaan tuntuman treenattavassa kohdelihaksessa.
Tämä kohta oikeastaan linkittyy tuohon ykköseen; jos valmentaja ei välitä, hän tuskin on vamis kuuntelemaankaan.

4) Valmentajalla ei ole liikaa muita valmennettavia eli hänellä on aikaa nähdä minut yksilönä
Jos valmentajalla on kymmeniä, jopa satoja, ihmisiä valmennuksessa, onko hänellä todella aikaa heille kaikille? Huomioida kaikkien heidän heikkoudet, vahvuudet ja erityisyydet ja räätälöidä ohjelmat yksilöllisesti niiden mukaan? Mun näkemys on, että aika hankalaksi menee. Ellei kyseessä ole todellinen työnarkomaani, joka omistaa elämästään joka ikisen tunnin valmennettavilleen. Ja näitä ihmisiä tuskin kovin montaa löytyy?
Kyllä mä koen etuna sen, ettei Tanjalla ole valmennettavia jokaiselle sormelle ja varpaalle. Musta on hieno tietää, ettei mun treeni-/ruokaohjelmat ole mitään valmispohja-tusinakamaa, jotka lähtee kolmellekymmenelle muulle, vaan on laadittu nimenomaan minulle. Muutokset ohjelmiin tehdään sen mukaan, miten juuri minun kroppani toimii ja mitkä ovat juuri minun eniten kehitystä vaativat osa-alueet.

Nordic Fitness Expoilla odottelua valkun kanssa! Sosiaaliseen tyyliin molemmat puhelinten kanssa… :D

5) Valmentaja osaa perustella miksi asiat tehdään tietyllä tavalla
Mä olen itse sellainen henkilö, joka haluaa tietää miksi asiat tehdään tietyllä tavalla ja mihin asiat perustuu. Tämän vuoksi koen tärkeäksi sen, että valmentajani osaa perustella toimintatapojen tarkoitukset. Jos esimerkiksi ruokavaliooni lisätään joku lisäravinne, Tanja kyllä saman tien kertoo mikä se on, miten se vaikuttaa ja miksi se tuli ruokavaliooni tässä vaiheessa. Asioihin on mun mielestä hyvä saada perustelut, jotta on itsekin kartalla siitä missä mennään ja mihin milläkin tähdätään.
Tässä on myös valmennettavalle hyvä oppimisen paikka. Olisi hyvä välillä kysellä perusteluja valmentajalta, ihan vain senkin vuoksi että olisi perillä omasta valmennuksestaan ja siitä mihin milläkin pyritään. Eikä vain kiltisti syödä jauheita ja pillereitä tietämättä lainkaan miksi niitä syödään.

6) Valmentajan ja minun henkilökemiat kohtaavat
Kaikki on varmaan joskus tavannut ihmisen, jonka kanssa ei yksinkertaisesti vaan synkkaa. Väärinkäsityksiä syntyy joka välissä, toisessa ärsyttää kaikki pienetkin asiat ja huumorintajut ovat kuin kahdelta eri planeetalta. Kuvittele, että joutuisit tällaisen ihmisen valmennettavaksi. Ei hirveän pitkä valmennussuhde taitaisi olla edessä? Kyllä mä koen tärkeäksi valmennussuhteessa että valmentaja on sellainen ihminen, jonka kanssa tulen hyvin juttuun ja olen ylipäätään samalla aaltopituudella. Näin asiat tulevat hoidetuksi, kommunikointi toimii ja tapaamiset ovat mukavia. En siis nyt tarkoita, että valkun pitäisi olla se BFF, jota ilman ei voi elää ja jolle purat kaikki elämäsi ongelmat lohjenneesta kynnestä isoisäsi dementiaan. Ei ei ei. En hae tällä nyt sitä. Koen vain isoksi plussaksi valmennussuhteelle, että persoonallisuudet, yleiset toiminta-/kommunikointimallit ja esimerkiksi huumorintaju kohtaavat edes jollain asteella

Hyvä ohjaustyyli?
kuva täältä

8) Valmentajalla omaa tarvittavan auktoriteetin
On varmaankin itsestäänselvyys, että jos valmentajalle ei ole lainkaan auktoriteettiä, homma ei voi toimia järin hyvin. Kun auktoriteettia taas on riittävästi, monet asiat toimivat huomattavasti paremmin. Auktoriteetti ei tarkoita pelkästään ”käskemisoikeutta” vaan yleistä arvostusta ja kunnioitusta, jonka pohjana on valmentajan olemus, tiedot ja taidot. Hyvän auktoriteetin myötä valmennettavan on esimerkiksi helpompi noudattaa valmentajan antamia ohjeita, sillä luottamus valmentajan osaamiseen löytyy.
Karkeana omakohtaisena käytännön esimerkkinä yhteiset treenit. Jos valmentajani sanoo, että vielä tehdään 5 toistoa, niin nehän tehdään! Jos valmentajani ei omaisi lainkaan auktoriteettia minuun, lopettaisin todennäköisesti sarjat kesken, lipsuisin ohjelmistani ja niin edelleen.
Tähän kohtaan voisin ympätä myös sen, että valmentajan treenien ohjaustyyli tulee olla minulle sopiva. Mulle ei toimisi sellainen ”no ei oo pakko tehä, jos ei jaksa” -tyylinen treenien vetäminen. Never. Kyllä mä tarviin sen napakan otteen siihen jotta oikeesti päästään ylittämään niitä omia rajoja. Toisaalta en usko että pitäisin myöskään myöskään sellaisesta yliankarasta huutavasta tyylistä. U know, se Jillian Michaels -tyylinen rääkyminen! Näähän on tietenkin täysin mielipidekysymyksiä, toiset tykkää erilaisesta tyylistä kuin toiset ja jotkut voivat kokea sen Jillian Michaels -tyylin parhaaksi mahdolliseksi

Ilman toimivaa valmennussuhdetta tämäkään pysti ei olisi ollut mahdollinen ;)

On varmaan sanomattakin selvää, että mä olen aivan äärettömän tyytyväinen mun omaan valmentajaani! Kaikki edellä mainitut kohdat laadinkin tosiaan ajatellen Mikä mun valmentajasta tekee niin hyvän? ;D Kertaakaan en ole katunut päätöstäni lähteä hänen valmennettavakseen, eikä kertaakaan ole tuntunut siltä, että olisi tarve vaihtaa. Näillä eväillä jatketaan niin pitkään kuin Tanja mua jaksaa

Kiitos Tanja kun olet, ei riitä sanat kuvaamaan miten onnellinen olen siitä että sun valmennukseen päädyin <3

Jäikös listasta puuttumaan jotain oleellista? Sana on vapaa! Mitkä asiat teistä on olennaisia hyvässä valmentajassa/personal trainerissa?

Huh, kirvoittipa paljon keskustelua tuo edellinen postaukseni Tahtoisin vielä muistuttaa että tarkoitukseni ei ollut missään tapauksessa ketään tuomita ja olen erittäin pahoillani jos joku sai postauksesta sellaisen kuvan. Jokainen lisäilköön sellaisia kuvia kuin itse tahtoo, mutta mielestäni aihe oli hyvä tuoda julkiseen keskusteluun.

Mennäänpäs sitten ihan tavallisten kuulumisten pariin!

Aloitin viime viikolla noudattamaan uutta ruokavaliota ja treeniohjelmaa. En luonnollisestikaan sen tarkemmin lähde avaamaan treenijakojani ja ruokavalioni sisältöä, onhan kyseessä tietynlainen ”valmennussalaisuus”. Ohjelmat on laadittu minulle, eikä olisi valmentajaani kohtaan reilua jakaa kyseisiä asioita kaikelle kansalle. Lisäksi ajattelen, että ruokavalio ja treeniohjelma ovat sen verran yksilöllisiä ja juuri minulle suunniteltuja, ettei olisi edes millään tapaa järkevää jakaa niitä ”ohjeiksi” muille Me ollaan kaikki yksilöitä ja meillä on erilaiset elimistöt ja tavoitteet, eikä kaikille sovi samat jutut!

Sen verran voin paljastaa, että ruokamääriä ja etenkin hiilarien osuutta nostettiin jälleen ja sekös kelpaa mulle. Ruoka on hyvää ja syöminen on kivaa! Johtunee luultavasti juurikin ruokamäärien noususta, mutta viime viikko oli ensimmäinen kisojen jälkeen kun ei oikeasti tehnyt lainkaan mieli syödä yhtään mitään ohi ruokavalion. Kisojen jälkeen on ollut lähes joka päivä jonkinlaisia mielitekoja ja etenkin kaikki makea houkutteli. Ei lainkaan kivaa. Nyt olen kuitenkin ilmeisesti päihittänyt alkavan sokerikoukun muodostumisen, jes! Tajusin sunnuntai-iltana että ohhoh, enhän mä ole edes pitänyt mitään vapaasyöntiateriaa tällä viikolla, vaikka lupakin selllaisen pitämiseen valmennukselta olisi Kun tykkää aidosti siitä ruoasta mitä syö, ei tule edes tarvetta herkuttelulle

Vielä mahtuu puuroannos lautaselle! Jos se tästä vielä kasvaa niin pitää siirtyä kattilaruokailuun :D

Treeniohjelmaan tulikin sitten enemmän muutosta verrattuna edelliseen. Treenikertojen määrää nostettiin hieman, minkä lisäksi treenijakoa ja syklitystä muutettiin erilaiseksi. Kokeillaan nyt vähän uudenlaista lähestymistapaa treenaamiseen parin treenisyklin verran ja katsotaan millä tavalla kehitystä alkaa tapahtua. Olen näistä muutoksista tooooodella innoissani! On aina mielenkiintoista nähdä miten kroppa reagoi treeneissä/ruoissa tapahtuviin muutoksiin. Lisäksi koen, että muutokset treeneissä ovat myös erittäin tärkeitä oman motivaationi ylläpitämiselle. Mä en voisi mitenkään kuvitella vetäväni samalla ohjelmalla kuukausitolkulla. Tylsistyisin varmasti todella nopeasti ja alkaisin itsekseni soveltamaan hommaa mielekkäämmäksi Eikä se samaan ohjelmaan jämähtäminen olisi kehityksenkään kannalta järkevää; vaikka treeniohjelma olisi kuinka hyvä, se kehittää vain ajan x, jonka jälkeen lihas alkaa tottua saamaansa ärsykkeeseen ja vaatii optimaalisen kehityksen turvaamiseksi uudenlaista ärsykettä. Toisin sanoen kehityksen nousujohteisuuden säilymiseksi kannattaa tehdä edes pieniä muutoksia treeniohjelmaan (jakoon/liikkeisiin/toistomääriin/…) säännöllisin väliajoin.

Kroppa ainakin ilmoittelee saaneensa uudenlaista ärsykettä; eilen ei tainnut löytyä tästä tytöstä yhtäkään lihasta, joka ei olisi ollut jumissa.. Täyslepopäivä, rullailu ja venyttely onneksi auttoivat sen verran että tänään olin taas treeni-iskussa ja vetäisin maanantain kunniaksi tuplatreenit. Jalkatreeni on varsin mahtava tapa aloittaa uusi viikko

Mulle on tullut jonkun verran kysymyksiä sen suhteen, milloin kisaan seuraavan kerran. Alustava tavoite on asetettu ensi syksyyn. En kuitenkaan tahdo kiirehtiä päätöksen kanssa ja valmennuksen kanssa sovittiin että keskustellaan asiasta kun kisalisenssin maksaminen on ajankohtainen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ellei kuntoni ole mennyt omien (ja valmentajan) silmissä riittävästi eteenpäin tulevan kehityskauden aikana, siirrän suosiolla kisa-ajankohtaa puolella vuodella eteenpäin. Kun seuraavan kerran lavalle nousen, tahdon viedä sinne aidosti paremman paketin. Tänä syksynä nähtiin, mihin tämänhetkinen kunto riitti ja sitä samaa kuntoa on mielestäni turha mennä näyttämään uudelleen. Lihasta tarvitaan tähän kukkakeppiin lisää ja paljon, eikä sitä tunnetusti rakenneta hetkessä!

Tahdon myös seuraavaa dieettiä aloittaessa huomioida tarkemmin sen hetkisen elämäntilanteeni. Ensimmäinen dieettini sijoittui muun elämän kannalta suhteelliseen hektiseen vaiheeseen; oli muuttoa uudelle paikkakunnalle, väliaikaisia asumisjärjestelyjä, aloittamista uudessa koulussa, sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen ja kaupunkiin, taloudellisen tilanteen pähkäilyä… Vaikka suurin osa tapahtuneista ”isoista” asioista olivatkin positiivisia, muutos tuo aina mukanaan stressiä. Kaikkeen edellämainittuun kun lisättiin vielä stressi kisoista ja omasta kunnosta niin en yhtään ihmettele että unettomuus astui kuvioihin. Liika on liikaa, kaikkeen ei voi revetä. Tulevaisuudessa siis jo oman psyykkisen tasapainoni ylläpitämisen kannalta on tärkeää lukea myös yleistä elämäntilannetta ja miettiä dieetin sopivuutta ja järkevyyttä suhteessa siihen. Ikää mulla kuitenkin on vasta 20 vuotta, eli kiire ei kisaamisenkaan kannalta ole kun junnuissakin ehdin kisaamaan halutessani vielä kolmena vuotena!

Nyt sain tämän jotenkin kuulostamaan siltä, etten usko mahdollisuuksiini kehittyä.. Ei, siitä ei ole kyse! Kyllä mä mahdollisuuksini uskon ja kovaa uskonkin. Luottoa omaan tekemiseen on hurjasti enemmän ensimmäisen kisakokemuksen myötä. Tällä kehityskaudella ollaan valmentajan kanssa paljon fiksumpia mun kropan toiminnasta ja osataan tehdä varmasti monia asioita paremmin kuin viime vuonna. Oletus on tietenkin se, että armottoman kovan treenin ja uusien lähestymistapojen myötä saadaan tulevien kuukausien aikana vietyä mun kuntoa paaaaljon eteenpäin

Tällä mentiin tänä vuonna, nähtäväksi jää mitä näillä pohjilla saadaan vajaassa vuodessa aikaiseksi ;)

Lisäksi tarkoitus on pitää kunto suhteellisen siistinä niin, ettei luoda turhaa työtä tulevalle dieetille. Mun kroppa toimi moitteettomasti läpi dieetin, joten ei ole mitään syytä antaa painon nousta takaisin sinne viime kevään lukemiin (terkkuja vaan sille +70kg Eeksulle; sua ei tulla näkemään hetkeen!). Eri asia olisi, jos esimerkiksi kuukautiseni olisivat jääneet pois dieetillä. Silloin olisi nostettava painoa sellaisiin lukemiin, jossa hormonitoiminta alkaa taas rullaamaan normaalisti. Mulla kun tätä ongelmaa ei ole, ollaan valmentajan kanssa sovittu että kunto pyritään pitämään melko ”siistinä” kehityskaudellakin. Kisapainoon on nyt tullut lisää n. 4-6kg (mulla paino heittelee parilla kilolla jo pelkästään ihan sen mukaan mikä treeni edellisenä päivänä on ollut.. puhumattakaan kuukauden ajan vaikutuksesta..) ja abouttiarallaa näissä lukemissa on tarkoitus pysyä. Tietenkin ensisijaisesti mennään kuitenkin peilin eikä vaa’an mukaan

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa, nyt lähden herkuttelemaan iltapalan merkeissä!

Heh, oikeen stereotyyppinen fitness-bloggarin kuvitus ilmeisesti tässä postauksessa: kaurapuuroa ja selfieitä Pahoittelut tästä, pyrin jatkossa panostamaan kuviin vähän enemmän. Tällä kertaa kuvituksena toimi pääasiassa Instagram-tilini kuvatarjonta. Sieltähän mut löytää edelleen nimimerkillä @eerikamh !

Mua on jo pitkään huolestuttanut eräs ilmiö. Törmään todella usein facebookissa ja instagramissa ”fitness-kuviin”, jotka omaan silmään näyttävät todella kyseenalaisilta. Lähinnä siltä, että julkaisija olisi vahingossa jakanut kuvan somessa sen sijaan, että olisi lähettänyt kuvan omalle poikaystävälleen. Hämäriä kuvia peilin kautta, jossa pyllistellään stringeissä todella provosoivissa asennoissa niin että kriittiset paikat ovat vähällä vilkkua. Tai kuvia, joissa poseerataan yläosattomissa esitellen ”vatsalihaksia”, vaikka pääosassa kuvassa on ainoastaan rintavarustus, josta on peitetty kädellä oikeastaan pelkät nännit. Sanokaa vaan vanhanaikaiseksi, mutta mun mielestä tollaset kuvat kuuluu korkeintaan omalle kumppanille jaettavaksi.

Jos muutama vuosi sitten joku olisi tällaisia kuvia netissä julkaissut, olisi varmasti heti leimautunut vähintäänkin tyrkyksi. Vaan eipäs enää tänä päivänä. Kuvan alle kun lisätään hashtagit #fitness #motivation #squats #progress #glutes #abs tai #belfie , niin kaikki on hyvin. Kaikki paljas pinta tuntuu nykyään olevan sallittua fitneksen nimissä. Hei täähän on vaan motivaatiokuva!

Tää artikkeli on mun mielestä sellainen, joka jokaisen instagramissa kuvia julkaisevan nuoren (tai no, miksei vanhemmankin) naisen tulisi lukaista. 

…”Posing in a lace bra and a G-string on Instagram doesn’t give the perception that you are a “lingerie model,” it makes you look cheap, like the only value you offer is your body. The psychology behind your behavior in taking these nude pics is very straight-forward: you’re suffering from a lack of self-esteem and are looking externally to make yourself feel good about you. But you’re kidding yourself. It’s called self-esteem because it emanates from the self.”…

…”Don’t sell your integrity and self-esteem for the price of an affirmative “click here if you think my pink parts are pretty!” You will only attract the wrong kind of guy that way, and you are selling out women everywhere—including my 15-year-old daughter.”…

Pointti tossa artikkelissa tosiaan on, että naisten tulisi miettiä pari kertaa, millaisia kuvia Instagramissa jakaa itsestään ja millaisen kuvan itsestään kuvien myötä antaa. Artikkelissa annetaan myös karu, mutta osuva vertaus: jokainen kuva alastomasta/puolialastomasta naisesta saa paljon katseluita netissä. Se ei tee sinusta ainutlaatuista, se tekee sinusta aikuisfilmitähden ilman palkkaa.

Jep, tässä mun masu. Ja vähän olkkiksia. Enkä kokenut tarpeelliseksi ottaa urheilurintsikoita pois kuvanottamisen ajaksi.

Luulen, että itsekin nostaisin varmasti blogini kävijämääriä jos julkaisisin enemmän kuvia itsestäni vähissä vaatteissa esittelemässä pakaroitani. Mutta millaisia kävijöitä se houkuttelisi? Ei ainakaan sellaisia, joille koen tätä blogia ensisijaisesti kirjoittavani. Mä tahdon välittää sitä hyvää fiilistä, joka mulle tulee treenaamisesta ja puhtaasti syömisestä. Toivoisin, että voisin innostaa jota kuta muutakin treenaamaan ja syömään puhtaammin. Inspiroimaan edes jollain tavalla. Se on mun syyni julkaista juttuja blogissa ja instagram-tililläni. Jakaa sitä hyvää fiilistä ja onnistumiskokemuksia, joita mä saan tästä elämäntavasta. Mä en kaipaa tuntemattomien miesten ihailevia kommentteja. Enkä tahdo julkaista blogissani/instagramissani materiaalia, jota joku pervo käyttää iltojensa iloksi ja itsensä viihdyttämisen tueksi. Se ei mua motivoi millään asteella.
Kyllä mullakin on kuvia omasta tarakastani stringeissä, mutta ne kuvat on tarkoitettu kehityksen seuraamiseen, eikä ne tule päätymään internetiin. Niitä kuvia tulee näkemään omien silmieni lisäksi ainoastaan poikaystäväni ja valmentajani.

Monesti esimerkiksi facebookin fitness-sivustoilla eniten tykkäyksiä keräävät juurikin julkaisut, joissa on eniten paljasta pintaa ja provosoivimmat asennot. Lisäksi kyseisten kuvien kommenteista saa lukea miesten kommentteja tyyliin: ”sexy” , ”kyl mä tota painaisin” , ”fap time!” , ”dat ass!” , ”hyvä perse”  tai ”ahh.. ei tarvii mitään testobuusteja tän kuvan kattomisen jälkeen”. Okei, kiva jos jotkut naiset saa tollasista kommenteista motivaatiota, mutta mua enemmänkin ahdistaisi jos mun kuviin tulis tollasia kommentteja.. Mä olen itse juuri tämän vuoksi lopettanut monien ”motivaatiosivustojen” seuraamisen, koska ne kuvat ei ole mun mielestä enää fitnesstä. Ne kallistuvat enemmänkin aikuisviihteen puolelle. Varsinkin jenkkisivustoilla tää on välillä aika järkyttävää. Nainen poseeraa alusvaatteissa öljyttynä, haarat levällään, sormi suussa ja tissit pystyssä hädin tuskin peitettynä. Ainoa mikä kuvan erottaa aikuisviihteestä on vieressä oleva käsipaino ja kuvaan lisätty kliseinen motivaatiofraasi tyyliin never give up. Oonko ainoa, jonka mielestä tällaiset kuvat ei todellakaan ole fitness?! Mun mielestä tää fitneksen pornoistuminen on todella huolestuttavaa eikä varmasti yleisellä mittapuulla ainakaan lisää lajin uskottavuutta millään tasolla.

Kuva: täältä

Suosittelen lukemaan myös tämän artikkelin aiheesta.

…”What has become of fitness? Where is it going? When every image displayed in fitness magazines has become one suggesting women are dressed and posed for the bedroom and not the gym, one might wonder exactly where the future of fitness is going.”…

Toki fitnekseen kuuluu keskeisesti vartalon esitteleminen ja lihaksisto nyt vaan sattuu näkymään parhaiten vähissä vaatteissa. Se on fakta. Ja tottakai on mukavaa näyttää muille oman treenaamisen tulokset; kehittyneet lihakset ja kiinteämpi vartalo. Mutta se tyyli ja tapa millä se kroppa tuodaan esille on mun mielestä se ratkaiseva tekijä. Sen voi tehdä myös hyvän maun rajoissa. On eriasia esitellä lihaksistoaan kuin tavoitella ainoastaan seksikkyyttä. Otetaan esimerkki. A) nainen ottaa itsestään kuvan salitreenin jälkeen hikisenä, pullistellen hauistaan hymyillen B) nainen ottaa itsestään kuvan pitsialusvaatteissa haarat levällään ja huulet törröllään. Kumpi teitä motivoi enemmän treenaamaan? Kummassa on pääosassa se treenaaminen? Millaisia kommentteja näiden kuvien julkaisijat odottavat saavansa? Kehotan miettimään.

Musta tuntuu että tämä fitness-buumi on antanut nuorille naisille tekosyyn julkaista itsestään kuvia netissä, jotka muistuttavat lähinnä aikuisviihdemateriaalia. Ihan oikeasti. Yhä nuoremmat tytöt julkaisevat itsestään kuvia netissä todella vähissä vaatteissa. Stringit jalassa ja pylly pystyssä. Mutta hei, sehän on vaan #belfie. Heti kun salikortti on hankittu ja treenaaminen on aloitettu, seuraava askel tuntuu olevan juuri tämä. Aina kun nään tällaisia kuvia somessa, mulle tulee aidosti paha mieli. Mussa herää kysymys, että mitähän nuo tytöt noilla kuvilla hakevat? Vastakkaisen sukupuolen ihailevia kommentteja? Yhteydenottoja? Hyväksyntää? Onko heillä vaan yksinkertaisesti niin heikko itsetunto ja epävarma olo itsestään, että he sen vuoksi julkaisevat itsestään kyseenalaisia kuvia saadakseen tykkäysten myötä buustia itsetunnolleen? Mun mielestä yksinkertaisesti todella, todella surullista.

Jep, tässä on mun pylly, jota äsken treenasin. Enkä kokenut tarpeelliseksi kiskaista treenipöksyjä alas kuvan ottamisen ajaksi.

Nyt siellä ruudun toisella puolella joku ajattelee että olen vain tekopyhä vikisijä. Kyllähän sulla itelläskin on kuvia, joissa pääosassa on sun perse. Ja mites kisakuvat? Niissähän sä hillut puolialastomana, haahaa, puhuit ittes pussiin! Joo, olen julkaissut kuvia somessa, joissa fokus voi olla mun hanurissa. Mutta niissä kaikissa mulla on kyllä housut jalassa. Musta on kuitenkin eri asia jakaa treenin jälkeen otettu kuva itsestä, jossa on treenivaatteet päällä ja kirjoittaa kuvatekstiksi että olipas muuten hemmetin hyvä jalkatreeni kuin jakaa kuva itsestään (tai itseasiassa pelkästä pyllystään) pitsistringeissä niin että kriittiset alueet melkein näkyvät. Sanokaa vaan tekopyhäksi, mutta tämä on mun näkökulma. Jos treenaan olkapäitä, on kiva joskus ottaa kuva kun olkapäät erottuvat paremmin pumpin vuoksi ja jos treenaan pakaraa, on syy ajoittaiseen kuvan ottamiseen ihan sama. Lihas kuin lihas. Näin mä sen nään.

Kuva: Mike Sirén

Kisakuvat ovat mun mielestä asia erikseen. Niistä käy ilmi lajini ja suurin osa niiden kuvien katsojista tietää, mistä on kyse. Ne ovat paljastavimpia kuvia mitä mun blogissa/instagramissa tullaan näkemään. Vaikka niissäkin kropan esittely on pääosassa ja varsinkin lajista tietämättömän silmiin esimerkiksi takaposeeraus voi näyttää melkoisen kyseenalaiselta, niistä kuitenkin käy ilmi että kyse on fitness-kisasta. Kyllähän muakin tosin välillä mietityttää, että millaiset henkilöt niitä kuvia katselee. Se oman kropan esilletuominen on vaan osa tätä lajia ja jos kokisin sen ongelmana, en olisi lajin pariin koskaan lähtenyt. Mutta mulle riittää se, että tuon sen esille vain kisatilanteessa. Ja silloinkin kropan esittelyn sijaan koen esitteleväni treenaamiseni tulosta. Tavoitteeni ei todellakaan ole silloin näyttää mahdollisimman seksikkäältä tai siltä, että pääsisin mahdollisimman monen vastakkaisen sukupuolen edustajan päiväunien kohteeksi. Ei todellakaan.

Tämän postauksen tarkoituksena oli lähinnä muistuttaa kaikkia nuoria naisia siitä, että kannattaa miettiä kaksi kertaa millaisia kuvia itsestään somessa julkaisee ja miksi. Jos tarkoituksena on pönkittää itsetuntoa, voin kertoa, että siihen löytyy todennäköisesti paljon parempiakin keinoja. Ja kuten tuossa linkkaamassani artikkelissakin todettiin; niillä kuvilla todennäköisesti herätät vain vääränlaisten miesten kiinnostusta. Netissä pyörii ties minkälaista perverssiä. Kaikki eivät todellakaan katso niitä kuvia ”fitness-lasien” läpi, keskittyen lihaksiston muotoon ja kehittymiseen. Tämä olisi jokaisen hyvä muistaa kuvia julkaistessaan.

Tahdon muistuttaa, etten ole osoittanut tätä postausta kellekään tietylle henkilölle eikä tarkoitus todellakaan ole loukata ketään. Tämä oli vain ja ainoastaan mun näkemys tästä asiasta. Jos edelleen koet tärkeäksi julkaista kuvia itsestäsi puolialastomana kyseenalaisissa poseerausasennoissa, go for it. 

Tämän voisi varmasti tehdä oikeaoppisemminkin, mutta ei ole tarkoituskaan esittää mitään sushigurua. Tarkoitus on jakaa helppo ohje tehdä lohesta, riisistä ja kasviksista hippasen erilainen ja eksoottisempi ruoka-annos
Määrät voi helposti soveltaa oman ruokavalion määrien mukaisiksi; riisiä kuitenkin arvioisin tarvittavan vähintään 30g/merileväarkki, jotta rullat pysyvät kasassa.

Tarvitset:

• lohta
• basmatiriisiä
• porkkanaa
• kurkkua
• merileväarkkeja

1) Keitä basmatiriisiä reilut 20min, niin että riisi on hyvin ”puuroutunut”. Jäähdytä.
- Tämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin niin että riisi on oikeastaan jääkaappikylmää

2) Kypsennä lohi. Jäähdytä.
- Vaihtoehtoisesti voit käyttää seitä, katkarapuja, tonnikalaa, graavilohta…. mielikuvitus rajana!

3) Pilko porkkanat ja kurkut ohuiksi tikuiksi.
-Ylimääräiset voi sitten syödä lisukkeena rullien kanssa Btw, paprika sopii näihin myös vallan mainiosti!

4) Ota merileväarkki ja aseta se leikkuulaudalle kiiltävä puoli alaspäin
- Käytä leikkuulaudan tilalla bambumattoa, jos sellaisen omistat. Ite oon onnistunut niin hyvin ilmankin, etten ole nähnyt tarpeelliseksi sellaista hankkia

5) Kastele kädet. Näin riisi ei tartu niin pahasti sormiin.

6) Levitä riisiä ohut kerros arkille ja jätä sekä ylä- että alapäähän tyhjää, ettei täytteet tursu ulos rullatessa. Tee täytteitä varten riisikerrokseen ”lovi” hieman puolivälin alapuolelle.
– Itse jätän myös reunoihin hieman tyhjää, ettei täytteet tule sieltäkään päästä rullatessa ulos Ihan noin paljon ei kuitenkaan tarvitse jättää varaa, mitä alla olevassa kuvassa on

7) Lado täytteet loveen kuvan mukaisesti.
– Täytteiden kanssa ei kannata ahnehtia, muuten ei rulla mahdu kiinni

8) Rullaa arkki tiukalle rullalle!
– Kannattaa käyttää molempia käsiä apuna, jotta rullaus tapahtuu tasaisesti. Rullaa mahdollisimman tiiviiksi, muuten ei pysy kasassa

9) Ennen kuin rullaat loppuun asti, kastele märillä sormilla leväarkin tyhjäksi jätetty kohta.
- Vesi toimii ”liimana” ja pitää rullan näin kiinni

10) Ota terävä veitsi ja kastele terä. Leikkaa rulla sopivan kokoisiksi pätkiksi (n. 3-4cm). 
– Liian tylsä veitsi painaa rullan kasaan. Veitsen kasteleminen taas estää terän tarttumisen rullaan. Jos veitseen tarttuu paljon riisiä, huuhtele terä jokaisen leikkauksen jälkeen

11) Ready! Tarjoile esimerkiksi salaatin kera Lisäksi voit raastaa inkivääriä ja halutessasi kaataa päälle hieman soijakastiketta.

Ei todellakaan ole niin vaikeaa kuin voisi kuvitella, pitää vaan lähteä rohkeasti kokeilemaan. Eikä myöskään vie paljoa aikaa; tein tänään itselleni ja poikaystävälleni näitä lounaaksi (neljä merileväarkkia -> n. 24 makia). Aikaa koko touhuun meni vain kymmenen minuuttia! Riisit ja lohi kun odottelivat jo valmiina kaapissa, ne kun olin tehnyt jo etukäteen valmiiksi . Ajanpuute ei siis ole tekosyy olla kokeilematta näitä herkkuja!

Itse ainakin saan sushihimoni tyynnytettyä näin varsin hyvin. Lisäksi itseään ei tarvitse maksaa kipeäksi ravintolassa ja tietää tasan tarkkaan mitä suuhunsa pistää. Makrotkin pysyy nätisti tismalleen ruokavalion mukaisina!
Toivottavasti joku muukin innostuu näiden ohjeiden myötä kokeilemaan!

Mikä ihmeen Skip?

”Skipin lisäravinteet ovat ruotsalaisvalmisteisia ja säännöllisesti tarkastettuja luontaistuoteneuvoston toimesta. Lisäravinteet sisältävät ainoastaan luontaisia aineksia ja sopivat sekä kuntoliikkujille että eliittiurheilijoille. Lisäravinteet valmistetaan Skipin omalla tehtaalla Ruotsissa ( huom. ei pelkästään pakata). Lisäravinteiden kehitystyössä on mukana mm. Karoliininen instituutti ja ruotsalaisia ja norjalaisia tiedemiehiä. Skip on euroopan vanhin lisäravinteiden tuotemerkki ja yksi maailman vanhimpia.”

Heti kun kuulin tuotteiden lisäaineettomuudesta ja siitä, ettei valmistuksessa ole käytetty keinotekoisia makeutusaineita, kiinnostukseni heräsi. Mua on vähitellen alkanut etoa lisäravinteiden keinotekoinen maku ja juurikin noiden lisäaineiden määrä. Monet markkinoilla olevista tuotteista on makeutettu esim. suklaroosilla, aspartaamilla tai asesulfaami-K:lla. Joissain tuotteissa näitä löytyy enemmän, joissain vähemmän, mutta suosittelen tarkistamaan välillä tuotesisällöstä mitä kaikkea tuotteesta löytyy. Varsinkin jos esimerkiksi proteiinijauheita tulee nautittua päivittäin, mahdollisesti useita kertoja päivässä, kannattaa olla entistä tarkempi.

Itse huomasin todella ison eron kun vaihdoin palkkarin entisen heraproteiinivalmisteen Skipin Top Fueliin. Dieetillä mulla ei ollut palkkarissa heraprotskua, mutta kehityskauden alkaessa se tuli taas kuvioihin. Ensimmäisten treenien yhteydessä huomasin, että pian palkkarin juomisen jälkeen alkoi turvottaa ja mahaan sattui hieman. Tunne meni suhteellisen nopeasti ohitse, mutta tuli aina palkkarin nauttimisen jälkeen. Kun vaihdoin Top Fueliin, ei mitään vastaavaa ole ilmennyt. En tiedä onko mun vatsa sitten herkistynyt dieetillä lisäaineille vai mistä on kyse, mutta pääasia on että palkkarista ei aiheudu mitään vatsavaivoja Lisäksi TODELLA iso plussa tuotteen mausta! Ei tietoakaan siitä keinotekoisuudesta, joka suurimmassa osassa aiemmin käyttämiäni tuotteita on ollut. Ei yhtään liian äklömakea, vaan todella luonnollinen hedelmäinen maku. Tällä hetkellä olen maistanut vasta trooppiset hedelmät -makua, mutta postissa on jo tulossa päärynän ja suklaan makuiset. Infoan sitten kun olen testannut mikä maku on paras

Skipissä vakuutti myös se, että tuotteiden valmistus tapahtuu alusta loppuun Ruotsissa Skipin omalla tehtaalla. Monet muut lisäravinnevalmistajat tilaavat raaka-aineet halvalla muualta (esim. Kiinasta) ja tuotteet ainoastaan ”kootaan” tehtaalla. Eli kun tuotetta markkinoidaan ”kotimaiseksi”, voipi olla että se on ainoastaan kasattu Suomessa. Kuluttajaa viilataan linssiin monessa asiassa

Jatkossa siis tulen käyttämään Skipin lisäravinteita parhaan mahdollisen kehityksen tukemiseksi Tulen postailemaan vielä tarkemmin tuotteista sitä mukaan mitä niitä testailen!

P.S. Tässä linkki Skipin jälleenmyyjiin! Lisäksi Skipiä voi tilata netistä mm. osoitteesta www.voimapuoti.com !

Usein mulle jo mausteiden vaihtaminen tuo riittävää ”erilaisuutta” annokseen! Mausteet ovatkin yksi helpoin tapa saada sovellettua ruokia. Tällä hetkellä eniten käyttämäni mausteet ovat varmaankin chili, cayenne-pippuri, curry, paprika, juustokumina, basilika ja oregano. Näiden lisäksi lisään oikeastaan kaikkiin lämpimiin ruokiin suolaa ja mustapippuria. Näiden lisäksi valkosipuli on mun ikuinen lemppari! Pelkkiä mausteita vaihtelemalla ja yhdistelemällä saa samoista aineksista vaivattomasti aivan erilaisia annoksia

Kasviksia syön todella reilusti. Mulla ei ole ruokavaliossa mitään rajoituksia sen suhteen, onko kasvikset esimerkiksi kurkkua vai porkkanaa. Tämäkin avaa siis aika paljon ovia annoksien kokamiseen. En voisi itse kuvitella syöväni joka päivä sitä samaa salaatti-kurkku-tomaatti-yhdistelmää. Vaihtoehtoja kuitenkin kun on vaikka muille jakaa! Välillä syön myös pakastealtaasta ostettuja vihannessekoituksia, koska noh, opiskelijabudjetti. Varsinkin talvella tuoreet kasvikset ovat melko hintavia.. ainakin jos niitä syö yhtä paljon kuin allekirjoittanut
Nyt syksyn tullen ja ilmojen viilennyttyä olen syönyt kasvikseni usein myös sosekeiton muodossa. Mikäs sen kätevämpää kun heittää kasvikset kattilaan, keittää pehmeäksi, heittää mausteet perään ja surauttaa soseeksi sauvasekoittimella. Lemppariyhdistelmiä tällä hetkellä esim. kukkakaali-tomaatti-paprika tai parsakaali-porkkana-sipuli-valkosipuli. NAM! Jos syön hiilarin lähteenä perunaa tai bataattia, sujahtavat nekin helposti keittoon mukaan.

Keittoja syön melko runsaasti myös soseuttamatta. Jos tekee esimerkiksi mieli syödä jotain muuta kuin perus kana-pasta-kasvis-mössöä, leikkaan kasvikset ja kanan pienemmiksi, heitän kattilaan ja perään vettä, pastat ja runsaasti mausteita. Tulinen kanakeitto on valmis, voilá!

Proden lähteenä mulla ei todellakaan toimi pelkkä broilerin rintafilee. Syön oikeastaan joka viikko myös kalkkunaa, lohta, seitä ja silloin tällöin katkarapuja/tonnikalaa. Lisäksi olen vähitellen alkanut kokeilla taas punaisen lihan palauttamista ruokavaliooni. Pyrin kuitenkin ensisijaisesti syömään vaaleaa lihaa ja kalaa

Nyt kehityskauden alettua saan vielä enemmän soveltaa ruokavalioni raaka-aineita ja valmistustapoja. Esimerkiksi bataatti, peruna ja ohra ovat tulleet takaisin!! <3 Lisäksi olen innostunut leipien teosta Muutamat testileivät on tullut pyöräytettyä viime viikkojen aikana yllättävän hyvin tuloksin! Punnitsen siis jauhot täsmäämään annokseni makroja, ei se mitään rakettitiedettä ole! Porkkanateeleipä taisi olla tähän mennessä onnistunein, ainoa ongelma on, etten muista tarkkaan miten sen tein… (Porkkanaraastetta, kaurahiutaleita, gluteenitonta jauhoseosta, leivinjauhetta, vettä..?) Reseptiä tulee kiinnostuneille heti kun onnistun toistamiseen tekemään kyseistä herkkua

Aamu- ja iltapalatkin saan fiksailtua erilaisiksi jos siltä tuntuu. Aamupalan syön joko puurona, lettuina (letutkin voi tehdä joko lettupannulla tai vaihtoehtoisesti paistaa yhden ison letun isolla paistinpannulla, vaihtelua sekin!) tai uunissa paistettuna ”kakkuna”. Kaikki hoituu samoilla aineksilla! Ja yksi vinkki kaikille jotka syövät väli-/iltapalana heraprotskua; sekoittakaa jauhe pieneen määrään vettä ja paistakaa pannulla tai kypsentäkää mikrossa. Believe it or not, pysyy kasassa ongelmitta! Ainakin nuo kaikki, joita itse olen testannut. Mikroversioon kun heittää vielä marjoja/pilttiä ja pähkinöitä sekaan niin on muuten aikas toimiva iltapala

Sorrun toki itsekin välillä syömään samanlaisia annoksia useamman päivän putkeen. Se usein selittyy yksinkertaisesti sillä että pasta ja kana valmistuvat huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi uunilohi ja bataattiranskalaiset. Ajanpuute on siis mun tekosyy ajoittaiselle yksipuoliselle syömiselle. Lisäksi mulla on ns. ”ruokakausia”, jolloin joku tietty ruoka vaan yksinkertaisesti maistuu niin hyvältä, että sitä tekis mieli syödä joka päivä. Tällä hetkellä esimerkiksi tekisi mieli kiskoa päivittäin bataatti-porkkana-valkosipuli-keittoa kanan kera. Toinen tämän hetken hitti on ohrasuurimot ja uunilohi! Ja aamupalana menee lähes joka aamu chialettu mustikoilla.

Mun pointti tällä postauksella on, että ”ruokavalion noudattaminen” ei todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi syödä päivästä toiseen samaa ruokaa. Ei se ole mun mielestä kuin omasta tahdosta kiinni. Siitä minkä verran jaksaa nähdä vaivaa ja miettiä oman ruokavalionsa sovellusmahdollisuuksia Ite oon lisäksi sitä mieltä, ettei minkään ruoan ylenpalttinen syöminen ole terveellistä. Jos ruokavalio koostuu vain kourallisesta raaka-aineita, se ei voi mielestäni olla pitemmällä tähtäimellä ihmiselle hyväksi. Kyllä mä liputan monipuolisuuden nimeen! Koen lisäksi jollain tavalla tosi palkitsevaksi sen, kun onnistun tekemään käytännössä samoista raaka-aineista jälleen uudenlaisen ja erimakuisen annoksen, samoissa makroissa silti pysyen. Välillä yhdistelmät eivät ole parhaimpia mahdollisia, mutta niistä sitten opitaan ja seuraavalla kerralla kokeillaan jotain muuta

Otsikon kysymykseen suora vastaus: en syö samoja ruokia päivästä toiseen!

P.s. Annosselfieitä postailen suhteellisen tiheään tahtiin myös Instagram-tililläni @eerikamh