Moip!

Tänään on ollut tavattoman leppoisa päivä. Kävimme Rossossa syömässä ja siitä ajelimme Selloon katsomaan Lego-elokuvaa lasten kanssa. Ylleni valitsin tänä talvisena päivänä paksuinta mahdollista villaa ja muutenkin mukavinta, mitä kaapista löysin. Hyvin istuvat Cubuksen farkut ja varrelliset lättäsaappaat.

Lego-leffa oli täynnä menoa ja meininkiä, tulitaisteluita ja sankarihahmoja. Ei ollut värikkäitä poneja, prinsessamaailmoja, pilvilinnoja ja tuulessa liehuvia vaaleita hiuksia (tai no… olihan siinä noita. ei vaan tarpeeksi paljon feminiiniseen lällymakuuni!). Legot- ei siis ollut ihan minun leffani. Mutta lapset tykkäsivät ja se lienee tärkeintä! Ja se, että nyt yläkerrassa on käynnissä täydelliset legoleikit. Piilomarkkinointi niin rulettaa. ;)

Miinuksia meidän ihanassa päivässä saa Sellon Finnkinon lipunvarausjärjestelmä. Soitimme sinne etukäteen ja varasimme paikat hyvissä ajoin. Meille ilmoitettiin, että paikalle tulisi saapua 30 minuuttia etuajassa. Kuten saavuimmekin. Jonotettuamme valehtelematta 25 minuuttia, meille ilmoitettiin, että varausjärjestelmä on automaattisesti hylännyt lippumme ja paikkamme on myyty. Yritimme kyseenalaistaa tilannetta vedoten pitkiin jonotusaikoihin ja siihen, että meitä nimenomaan kehoitettiin saapumaan paikalle 30 minuuttia aikaisemmin, ei seisomaan lippu kädessä. Ja koska teatteri oli meille muutenkin vieras (taitanee olla aika uusi), ei sen jonotuskulttuurista ollut minkäänlaisia ennakkoaavistuksia. Kassaneiti pahoitteli tilannetta sillä jo niin ärsyttäväksi muodostuneella suomalaisella tyylillä, ”valitettavasti tilanne nyt vaan on tämä. Ei, en pysty auttamaan, kone poistaa lippunne automaattisesti. Valitettavasti en osaa sanoa kuka tästä vastaa. Valitettavasti voitte ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme vasta huomenna” jne. Valitettavasti ja valitettavasti. Eikö tässä maassa voi tehdä mitään ilman, että aina vastassa on valittelemisia ja pahoittelemisia. Ärrrsyttävää!!!! Lisäksi mun tulisi asiakkaana ymmärtää, ettei kassaneiti ole vastuussa koneen tekemisistä. Mun tulisi ottaa pahoittelut hyvällä ja tajuta, että pahoittelu on sentään parempi kuin se, ettei pahoittele lainkaan. Mun tulis toivottaa kassatytölle mukavat viikonloput ja pahimmassa tapauksessa jopa lohduttaa häntä sanoin: ”ei se mitään. Kyllä meille käy noi huonommatkin paikat. Eihän tämä sun syytä ole.” Siis ihan oikeasti. Kuinka pitkään me jaksetaan tässä valitusten maailmassa, jossa vastassa ei enää ole inhimilliset ihmiset, vaan koneet ja ohjekirjojen säännöt? Välillä mä sitten inhoon meidän teknologiayhteiskuntaamme.

No niin, nyt syvä hengitys ja katse paitaan. Keltainen on piristävä väri.

Love -Miau-