Tämän kertaisessa kirjoituksessa luvassa pääasiassa oman harjoittelukauden kuulumiset ja ajatuksia jo talvesta sekä lopuksi muutama julkinen tunnustus huippu-urheilijan inhimillisistä piirteistä! ;)

Ei-kilpahiihtäjät ovat varmasti sitä mieltä, että viikko syyskuun puolenvälin jälkeen on turha vielä puhua talvesta. Sen sijaan me kilpahiihtäjät tiiraillaan jo tarkasti lumi- ja latutilannetta ainakin jäätikköpaikoissa, kuten Ramsaussa, jossa Suomen maastohiihtäjät ovat parasta aikaa jo lumilla. Me lennetään paikan päälle Itävaltaan viikon päästä lauantaina. Siitä se talvi taas alkaa! Ja siitä kun edellisen kerran hiihdin lumilla ei ole kuin 5 kuukautta! Eli kyllä se hiihtäjän kesä todellakin on aika lyhyt.

Tänään tein aamulla Kontiolahdella ehkä kesän viimeisen rulla-ampumahiihtotreenin, jos ei nyt ensi viikolle vielä yhtä reeniä sinne keksitä. Tuntui aika uskomattomalta ajatella, että kun (luultavasti) seuraavan kerran kurvaan stadikalle, siellä on jo (toivottavasti!) valkoista lunta ladulla ja penkalla pitää taas oppia könyämään pitkien suksien kanssa.

Kontiolahden Jäähdytetty Latu avataan 12.10. Ja sinne mahtuu niin kilpahiihtäjät kuin harrastajatkin nauttimaan lumiurheilusta, toivottavasti kuivassa syyssäässä.
Tosiaan vielä viikko Suomessa ja sitten suuntaan Ramsauhun reiluksi pariksi viikoksi, josta kotiudun 17.10.

Ensi viikolla heitän muutaman päivän keikan vielä Kainuussa. Käväsen kotona Ristijärvellä, valitettavasti myös vähän surullisissa merkeissä, kun pitää käydä jättämässä jäähyväiset meijän suomenajokoira Aatulle, jonka päivät täällä maallisella puolen alkaa olla täynnä. Aatu on asustanut meillä kymmenkunta vuotta ja vaikka mie sitä olenkin nähnyt aika vähän, niin on ilahduttavaa, kuinka se tunnistaa miutkin perheenjäseneksi ja haukkuminen loppuu kerralla, kun autosta noustuani tervehdin sitä tutulla äänellä. Aatun kanssa on myös kiva ollut pötkötellä joululomilla kotisohvalla ja katsoa telkkaria. Ajokoiraksi se on aina ollut ihan superleppoisa tyyppi ja aika monta pupuakin on tainnut ajaa veljieni ammuttavaksi.

Kainuun reissulla Vuokatissa on pysähtyminen syksyn ehkä kovimpaan paikkaan – mattotestiin. Henkisesti mattotestit on minulle aina olleet aika tiukkoja paikkoja, jännitän niitä jopa enemmän kuin talven kovimpia kisoja, koska silloin saadaan oikeasti mustaa valkoisella, että miten kesän treenikausi on onnistunut. Kisoissa näkee aina vain tuloksen suhteessa muihin ja sen, että miten kisavauhtinen liikkuminen sinä päivänä sujuu, mutta mattotesti kertoo tulosta aina ala-alueilta sinne maksimialueelle. Tässä vaiheessa kautta eniten toivoo, että pk-alue olisi kehittynyt toivottuun suuntaan kesän pitkillä lenkeillä ja myös vk-alue saisi olla jo kohtuu kuosissa.

Tänä kesänä olen tehnyt todella vähän tosi kovia harjoituksia, oikeastaan en juuri ollenkaan muuten, kuin mitä muutamissa kisoissa on tullut vedettyä. Joten odotettavissa on, että maksimikestävyysalue ei varmastikaan ole vielä ihan tikissä, mutta se on helppo saada nopeastikin nousemaan muutamilla kovilla treeneillä, jos vain pohjat pk/vk –on kunnossa.

Kesäharjoittelukausi on mielestäni muuten sujunut ihan odotetulla tavalla. Treenaaminen on edelleen ollut kivaa, syyskuun alun leiri Obertilliachissa sujui lähinnä pitkiä treenejä tehden, millä haluttiin varmistaa, että ylikunto ei vaan pukkaa päälle, jos lähdetään intoilemaan liikaa tehoilla tässä vaiheessa. Koskaan en ole siitä kärsinyt, joten toivotaan, että kyseinen olotila ei tule myöskään tulevaisuudessa kohdalleni. Viimeisen päivän vaelluksella meitä juoksi tervehtimään hevoslauma, kun kipusimmeporukalla kohti Spitzköfelen (2300m) huippua.

Elokuussa meillä oli liiton leiri Otepäässä, Virossa, jossa painotimme hyvän radan takia rullahiihtoa. Edellisten kesien tapaan olen yrittänyt tehdä treenejä mahdollisimman paljon jalkaisin ja rullahiiihtoa ei edelleenkään peruskuntokaudella ollut montaa kertaa viikossa. Punttitreenit ovat olleet ohjelmassa läpi kesän ja tänä vuonna olen muistanut tehdä salilla jotain vähän jaloillekin. Viime vuonna aloin välttelemään jalkaliikkeitä, kun lihakset kipeytyi niin helposti, mutta nyt olen sitten vain koittanut sietää lihaskipua, jota edelleen jalkapunteista tulee.

Tästä eteenpäin harjoittelu siirtyy yhä enemmän lajinomaiseksi, kun päästään aloittamaan hiihtäminen lumella Ramsaussa ja lisäksi tullaan varmasti tekemään nousutreenejä rullilla. Minulle perinteinen Pichl:n nousun testihiihto odottaa leirin loppupuolella. Se on sellainen reilut 20 minuuttia vapaalla mäkeen, pääosin kuokkaa, mutta jos sattuu kulkemaan ja olemaan kuiva asfaltti, niin wassuakin pitäisi pystyä tarjoamaan useampiin kohtiin. Tuloksia koskaan tuskin tulen julkistamaan täällä, mutta itselle sekin on mattotestin ohella tärkeä etappi, joka kertoo, ollaanko sitä kunnossa vai ei. Näillä ikävuosilla ei sovi enää odottaa isoja parannuksia aikaan, mutta jokainen parannettu sekunttikin olisi voitettu sekuntti!

Ampumapenkalla olen tänä kesänä viettänyt enemmän aikaa kuin aiemmin. Perusammuntaa ilman rasitusta olen tehnyt reilusti. Harjoituskertoja ei ehkä ole yhtään sen enempää kuin aiemmin, mutta nyt olen rohkeasti ampunut yhdessä treenissä enemmän laukauksia. Itse ampumiseen on tullut joitain pieniä muutoksi viime kaudesta, lähinnä makuulla. Tv:stäkin tulette näkemään, että nyt vaihdan lippaan polviasennossa, kun viimeiset kolme vuotta olen vaihtanut sen makuulla. Lisäksi kiinnitän käsihihnan myös valmiiksi polviasennossa. Silmäläppäni on muuttunut yksipuolisesta valkoisesta kaksipuoliseksi mustaksi (kuten monilla saksalaisilla on ollut jo kauan). Lisäksi takadiopteria on siirretty hieman taaksepäin ja etudiopteri on nyt säädettävä ja muutenkin vähän erilainen kuin viimevuotinen. Nyt siis voin valaistusolosuhteiden mukaan vaihtaa etureiän kokoa helposti, vaikka kesken kisan, jos sille tuntuu!

Olenkohan muistanut kertoa, että keväällä ostin aseeseen uudet raudat, joten piippu on nyt hopeanharmaa, mutta käytännön ampumiseen uusilla raudoilla ei ole ollut mitään vaikutusta. Tosin toivotaan, että uusi pyssy olisi vielä tarkempi kuin vanha! Aseen lukon kanssa on ollut hieman ongelmia, välillä se ei oikein tahdo mennä kiinni sujuvasti, joten siitä voidaan saada vielä pieni jännitysmomentti talveen, että miten se lähtee kylmässä toimimaan! Uskon kyllä, että siihen löytyy ratkaisu ja korjauskeinot, mikäli niitä tarvitaan. Pystyammuntaa en ole oikeastaan muuttanut mitenkään ja tukkiakin on tuunattu vain käsikahvan osalta, jota halusin entistä pienemmäksi ja nyt huomaan, että saan pidettyä sormilla tiukan otteen myös latausvaiheessa, joka toivottavasti parantaa sitten pitoa ja tuo lisää osumia. Tällä mennessä olen kesän aikana ampunut noin 12000 paukkua, joten toivotaan sen näkyvän talvella tuloksissa!

Uutta iloa ja ajatusmaailmaa ampumiseen on myös tuonut Hirven Juha, joka on ollut mukanamme niin Otepäässä kuin Obertilliachissa ja joka tullaan näillä näkymin näkemään mukanamme myös talvella joissain maailman cupin kisoissa ja ehkäpä mm:ssäkin. Juhasta huomaa, että hänellä on itsellään myös kilpa-ampujan tausta, eikä edes niin kovin kaukaa (ja tänäkin vuonna kävi hakemassa vielä sm-mitalin!) joten hän tuntuu ymmärtävän hyvin meijän ajatusmaailmaa kisatilanteessa ja myös totta kai myös treeneissä. Lisäksi hänellä on erinomainen taito asettaa juuri oikeita kysymyksiä ja itse pitää sitten mietiskellä sitä omaa tekemistä niin, että osaa antaa siihen vastauksen ja monesti ongelma ratkeaakin sitten siinä samalla. Ja jos joku luo itseluottamusta siinä penkalla, yhtään yliyrittämättä ja meitä huijaamatta, niin se on Juha. Oikein odotan jo sitä, että nään sen talvella putken takana pilkkihaalarissa palelemassa ja coolisti toteamassa jotain elämää suurempaa viisautta meille kohdistustilanteessa, jonka jälkeen ei voi muuta kuin toivoa ja USKOA siihen, että handlaa sen kisan ilman ongelmia ja jännitystä. Jääköön nähtäväksi meneekö se sitten todellisuudessa näin..?! ;)

Näillä eväillä siis lähestytään talvea, vielä ehtii paikkailla puutteita ja hioa suoritusta entistäkin paremmaksi. Uskon, että talvella tulee olemaan tiukkoja kilpailuja. Daria ja Tora on takuulla lyönnissä, samoin Ranskan ja Ukrainan tytöt, unohtamatta saksalaisia ja venäläisiä. Varmasti myös muutamia uusia nimiä tullaan näkemään niin kymppisakissa kuin podiumilla. Yksi heistä on varmasti treenikaverini tuolta Vuokatin suunnalta. Tässä vielä yksi kuva Obertilliachin leiriltä miun ja Marin ja Antin eräältä vaellukselta, jossa ehti hieman nautiskella maisemistakin!

Niin ja sitten niitä tunnustuksia. Miusta tuntuu kummalliselle soittaa esim. pizzeriaan, jos ei mainitse nimeään puhelun alussa. Siksi annankin sen yleensä aina Jarkon tehtäväksi ja näin viimeksi sunnuntai-iltana kun tilasimme pizzat kotiovelle. Kyllä, miekin syön pizzaa. Myös julkisesti. Ja nopeasta palvelusta 10% tippiä ihan italialaisittain, vaikka se tuntuukin kummalliselle antaa Suomessa. Pizzan syönnistä ”jäätiin kiinni” myös Obertilliachissa, kun kävimme leirillä pizzeriassa yksi ilta. Siellä paikalliset miehet oluttuopin äärestä osasivat lausua sukunimeni lähes oikein, kun bongasivat meijät pizzojen äärestä. Meillä juomana oli kokis. Eikä sillä kertaa tainnut olla ees likhtiä, kuten mielensäpahoittaja sen sanoisi.

Käyn myös ”hyvin julkisesti” hampurilaisravintoloissa, enkä häpeä sitä ollenkaan. Viime maanantaina jäimme kiinni siitäkin, kun myyjä (tutun tytär, jota en tuntenut) oli sattunut bongaamaan minut, kun tilasin paria kerrosateriaa kolmella hampurilaisella ja laittoi sanan kiertämään.. Samana päivänä meinasi lopulta hieman nolottaa, kun tinkasin kodinkoneliikkeessä imuria edellisenä päivänä päättyneen tarjouksen hintaan. Lopulta onnistuin saamaan esittelykappaleen ko. hinnalla ja päälle toivotukset hyvään kisakauteen! Imureita nyt ei vaan ole shoppailulistalla tuon tuosta, ja miehän menen kauppaan silloin kun on siihen aikaa, mutta en todellakaan halua maksaa (ainakaan kysymättä!) 70 euroa enempää kuin jos olisin ollut kaupassa edellisenä päivänä! ;-)

Mutta jos saatte miut kiinni irtokarkkihyllyltä ennen huhtikuuta, niin käykääpä muistuttamassa miuta karkkilakostani. Sen sijaan keksi- ja jäätelötiskeillä saatan haaveilla pitkäänkin ja ihan laillisesti, sillä oikean jätskin valitseminen on melkein yhtä suuri nautinto kuin itse jätskin syöminen!

Mukavia syysiltoja, nauttikaa vielä sulasta ja loistavista ulkoiluilmoista. Tänä aamuna oli vain +2c kun lähdin Kontsaa kohti, mutta sehän oli vain pukeutumiskysymys… Ja ei mennyt kauankaan, kun oli hiki ja vaatetta sai vähentää.

Vielä viikko lumille!

/Kaisa

ps. Myös muissa kuvagallerioissa hieman uusia kuvia. Ja kisakuumetta voi nostattaa vaikka kattomallatämän videon , johon on koottu viime miun talven parhaat palat. Ja jos Urheilukatu2 -ohjelma on vielä katsomatta, niin se löytyy tästä.