Parasta ennen

Lähes joka päivä tulee vastaan joku kiva juttu, joka naurattaa ainakin itseäni ja useimmiten jaankin sen jutun ainakin Jarkon kanssa. Välillä juttu lähtee kuvaviesti puhelimella kaverille tai äipälle tai jossain asiameilissä kevennyksenä jollekin muulle tutulle. Välillä mietin, että onko nuo asiat juuri niitä, mitä ihmiset päivittää facebookkiin tai twitteriin päivittäin kaikille maailman ihmisille luettavaksi? En tiedä, ehkä. Välillä mietin, että pitäisikö minunkin..? No twitter ei ainakaan onnistuisi 140 merkin limitillä. Eihän mulle ikinä riitä edes 160 merkkiä tekstarissa ja nämäkin tarinat ovat yleensä tuskastuttavan pitkiä. Facebookkia koitan vältellä parhaani mukaan, riittää kun ilmoittaa tärkeimmistä.. Näin keväällä ja kesällä niitä kisoja ja muita julkisia juttuja on harvemmin, joten hiljaista taitaa silläkin rintamalla olla tulevina kuukausina.

Lopputulema tähän asiaan on, että kainuulaisuuteni puskee tässä asiassa esille, sillä lähes aina ajattelen, että enhän mie ole ollenkaan kiinnostava ja että ei se ketään niin paljon kiinnosta, että leivoin perjantaina sämpylöitä, jossa käytin hiivaleipä- ja ohrajauhoja, joissa oli parasta ennen päiväys vuodelta 2005. Tai lauantaina tein eräänlaisen kakun, jonka koristeet olivat menettäneet parhautensa 10 vuotta sitten. Hyvinpä tuntui molemmat maistuvan, eikä mitään vatsanväänteitäkään ole ollut! Ehkä minun pitäisi silti leipoa hieman useammin, että jauhot eivät ehtisi kaapissa noin vanheta! Vielä siellä olisi muutama pussi ruisjauhoja (ilmeisesti ostettu ruispuolukkapuuron keittämistä silmällä pitäen) x vuoden takaa ja niitä hiivaleipäjauhoja ainakin 1,5kiloa…

Pinjansiemenet

Vappuna kävin lomalla Riikassa. Lennettiin näppärästi koutsin luolta Lappeenrannasta tunnissa sinne ja parin yön jälkeen takaisin. Vappupäivänä sitten suunniteltiin tulevaa kesää ja syksyä. Niin se vaan loma meni. Riikassa parasta oli lämmin sää, kolme päivää pystyi hengaamaan t-paidassa ulkosalla, nauttimaan siitä, että kukaan ei tunne ja tunnista. Juomaan ihan liian monta cafe lattea tai cappuccinoa, ostelemaan joitain käyttöesineitä tai mm. puoli kiloa pinjansiemeniä, joita voi sitten kesällä käyttää kotitekoiseen pestoon tai salaattiin. Suomessa pinjansiemenet on niin sairaan kalliita, että en tajua kuka niitä raskii ostaa. Riikassa puoli kiloa lähti kauppahallilta n. 16eurolla (kalliita nekin!). Lähikaupassani sama määrä on tuplasti kalliimpi. Eniten aikaa käytin kyllä siihen, että valitsin ulkonäön perusteella kivoimman myyjän, jota ostokseni hyödyttäisi eniten, koska joka tiskillä hinta oli sama. Valitsin nuorimman, koska ajattelin, että hän ei ole vielä ehtinyt tekemään bisnestä niin kauan ja tarvitsisi rahaa kipeimmin. En tiedä osuiko valintani oikeaan.

Gloria & MeNaiset

Rakastan naistenlehtiä. Sellaisia, missä on laadukas paperi, kivat jutut, isot ja hienot kuvat. Jotain sellaista luksusta esiteltynä, mihin itsellä ei ole koskaan varaa, eikä ehkä edes tarvis. Tykkään myös jutuista, haastatteluista, mahdollisuudesta päästä kurkistamaan ihan tavallisten ihmisten elämään, jossa on kuitenkin joku juttu kerrottavana. Välillä eläydyn koskettaviin tarinoihin itku silmänurkassa, välillä taas innostun tutkimaan asiaa lähemmin netistä, kuten viime torstaina kävi MeNaisten kanssa, jossa kerrottiin PlayMobil-ukkeleista. Minulta tämmöinen on mennyt kokonaan ohi.. mutta kuulemma ens jouluna sopii odottaa joululahjasta ko.ukkeleita. Seikkailin pitkälle iltaan netissä lukemassa parista saksalaisesta PlayMobil-ukosta, jotka reissaavat maailmalla kyläilemässä. Viimeksi olivat pari viikkoa Imatralla.

Huhtikuun puolessa välissä, kun olin Hesan reissulla mitalikahvien lomassa minusta tehtiin jutut molempiin otsikon mainitsemiin lehtiin. Oli kivat kuvauspäivät, sattui sama, todella ammattilainen kuvaaja molempiin juttuihin ja pääsin näkemään kuinka henkilökuva-jutut voivat syntyä. Siinä kun minua yksi meikkasi ja laittoi hiukset, toinen valkkasi vaatteet, kuvaaja laitteli paikkoja valmiiksi niin mie ja toimittaja juteltiin asioita miusta ja urheilusta ja kaikki meni nauhalle. Se mitä niistä on saatu purettua tekstiksi, voitte tekin lukea vielä toukokuun aikana ilmestyvistä lehdistä. Seuratkaa tarkkana!

Huono kunto

Ihmisen fyysinen kunto on merkillinen asia. Hiihtäjällä vuoden kierto menee keväästä kevääseen. Keväällä sitä kuntoa ei ole yhtään, kaikki fyysinen tuntuu ylivoimasen raskaalta. Tänäkin keväänä. Juokseminen ei maita, puntti ei nouse, pyörä ei kulje. Nukuttaa vaan. Mie olen viimeisen kuukauden nukkunut joka yö ihan tuhottoman paljon. Edelleen ennen yheksää ylösnouseminen tuntuu ihan ylivoimaselta. Herätyskello kiinni ja pari tuntia unta lisää ja sitten voikin ennen yhtätoista jo nousta aika pirteänä, yli 12 tunnin yöunien jälkeen. Onneksi siihen on keväällä ns. lupakin. Siis olla huonossa kunnossa. Neljän viikon lomallani olen sen verran haukannut happea ulkona ja jumpannut selkää salilla, että huonon kunnon kaikki direktiivit on täytetty. Nyt sitten lähetään sitä tästä nostamaan, sitä rautaa meinaan – ja sitä kautta kuntoa. Talvella olis tarkotus taas kaiken sujua kuin itsestään. Siihen vaaditaan kuitenkin tästä hetkestä marraskuun loppuun yli 600 tuntia itsensä liikuttamista. Ampumahiihtäjän tulee siihen lisäksi vielä muistaa käydä välillä näyttämässä sitä pyssyn piippua mustia täpliä kohti. Sellainen 10000 – 15000 kertaa olis hyvä. Tämä siis tähdättyjä laukauksia.

Ja silti… vaikka tämän kaiken tekisi kuinka hyvin ja perusteellisesti, kukaan tai mikään ei takaa, että se palkkapäivä talvella tulee. On vain luotettava siihen. Onneksi on aiemmilta talvilta näyttöjä, mitä voi muistella lämmikkeeksi vaikka sitten lokakuussa kun sataa räntää ja ohjelmassa on rullahiihtoa. Lämmintä +2c ja paleltaa vaikka päällä on monta kerrosta sadevaatteita. (Muistan tuollaisen treenin viime syksyltä Ramsausta!)

Mielensäpahoittaja

Vaikka tämäkin kevät meni ihan hetkessä, kotipäiviä on kuitenkin kertynyt paljon enemmän kuin viime keväänä. Jostain olen ehtinyt kaivaa itselleni aikaa nauttia kotimaisesta kirjallisuudesta. Kirjailija, jonka ajatuksen juoksusta olen jo pitkään tykännyt on Tuomas Kyrö. Tämän kevään uusin mielensäpahoittaja ja toinen, vain kirjan ja ruusun päivänä kaupanpäälliseksi jaettu, ”Miniä” ovat ihastuttaneet ja naurattaneet ihan mielettömästi. Miun lisäksi myös valmentajani ja mieheni ovat mielensäpahoittajan suuria faneja. Jos sie et vielä ole, niin kyllä en kehota jättämään lukematta! Peruilla se oon miekin kasvanut. Ja löydän itsestäni helposti sisäisen kasikymppisen miehenjuron. Ehkä minussa on myös hieman miniääkin, kumpaakin sopivasti.

Talvella luin jo aiemmin Tuomas Kyrön ”Kerjäläinen ja Jänis” –teoksen ja nyt työn alla on ”Urheilukirja”. Siellä on yllättävän paljon hyviä havaintoja huippu-urheilusta ja huippu-urheilijoiden mielestä, vaikka kirjailija ei ole itse huippu-urheillutkaan. Sen sijaan hän on seurannut sitä koko laajan lajikirjon näkökulmasta uskomattoman tarkasti ja oivaltavasti. Ampumahiihtoon sen sivuilla ei kyllä taideta tarttua sen tarkemmin. Ehkä Tuomas voisi kirjoittaa siihen amppista koskevan lisäosan. Vannoi ”Korkojen Kerassa” katsoneensa kisojani. Ja mie sain siltä nimmarit kirjoihini. Jes! Oli mahtavaa olla itse fanina. Urheilukirjan lisäksi suosittelen lämpimästi ”Maaninkavaaraa” (Miika Nousiainen). Siinä on sitä vanhan ajan henkeä, mistä tosin mie 80-luvulla syntyneenä en tiedä mitään… Mutta nautin sen lukemisesta!

The end

Palataan taas kunhan on jotain asian tynkää… Kyllä en toivota mitään muuta kuin aurinkoista kesää ja sopivasti vesisadetta, että perut kasvais teijänki pellolla hyvin!

/Kappa

P.S. Mitä sanotte seuraavasta… “Kaisa, oi Kaisa, tyttö nälkämaan, niin hoikka, että tahtoisin sut viedä ravintolaan. Kaisa, oi Kaisa, kun saat taulun tippumaan, se myöskin minun sydämeeni osuu ja uppoaa.” Tämän julkaisua odotellessa.. ;-)